Ig Nobel -palkinto

(engl. Ig Nobel -prize). Ig Nobel on Annals of Improbable Research (AIR) -nimisen tiedehuumorilehden palkinto. Se myönnetään vuosittain tutkijoille ja tahoille, joiden saavutuksia ”ei voida eikä tule toistaa”. Palkinnon on voinut ansaita useissa kategorioissa kuten fysiikka, kemia, biologia, lääketiede, arkeologia, psykologia, kasvatustiede, taloustiede ja kirjallisuus. Lisäksi AIR myöntää rauhanpalkintoja. Ig Nobelit on jaettu vuosittain jo vuodesta 1991 saakka.

Vuonna 1995 fysiikan Ig Nobelin saivat D.M.R. Georget, R. Parker ja A.C. Smith tutkimuksestaan Vesimäärän vaikutus aamiaismurojen tiivistymistoimintaan. Saman kategorian palkinto meni vuonna 1998 kvanttimystikko, lääkäri Deepak Chopralle hänen ainutlaatuisen kvanttifysiikkatulkintansa soveltamisesta elämään, vapauteen ja taloudellisen hyvinvoinnin tavoitteluun.

Homeopaatti Jacques Benveniste on palkittu kemian Ig Nobelilla jo kahdesti. Vuonna 1991 hän osoitti kyvykkyytensä ns. vesimuisti-kokeilla, ja vuonna 1998 Benveniste palkittiin löydöstään, jonka mukaan tätä homeopaattista informaatiota voidaan siirtää myös puhelimen ja internetin välityksellä.

Robert Faid palkittiin vuonna 1993 matematiikan Ig Nobelilla hänen osoitettuaan, että Mihail Gorbatsovin todennäköisyys olla Antikristus on 1:8 606 091 751 882. Vuonna 1994 matematiikan Ig Nobelilla palkittiin Alabaman Eteläinen Baptistikirkko, joka arvioi kunta kunnalta kuinka moni alabamalainen joutuisi helvettiin, jos he eivät katuisi syntejään. Jerald Bain ja Kerry Siminowski saivat kunnian vastaanottaa tilastotieteen Ig Nobelin vuonna 1998 tutkimuksensa Pituuden, peniksen koon ja kengännumeron välinen suhde johdosta.

Biologian Ig Nobelin ovat saaneet muun muassa Anders Baerheim ja Hogne Sandvik tutkimuksellaan Oluen, valkosipulin ja hapankerman vaikutus iilimatojen ruokahaluun (1996). Lääketieteen Ig Nobelin ovat puolestaan saaneet muun muassa James F. Nolan, Thomas J. Stillwell ja John P. Sands tutkimuksestaan Vetoketjun väliin jääneen peniksen akuutti hoito (1993), sekä Ellen Kleist ja Harald Moi tutkimuksestaan Tippurin välittyminen puhallettavan Barbaran kautta (1996).

Vuonna 1998 kasvatustieteen Ig Nobelin sai Dolores Krieger, joka on osoittanut sairaanhoitajille terapeuttisen kosketuksen merkityksen potilaiden energiakenttien hoidossa.

Taloustieteen Ig Nobel on myönnetty muun muassa Nick Leesonille ja hänen esimiehilleen konkurssiin menneessä Barings Bankissa heidän osoitettuaan, että jokaisella talousinstituutiolla on rajansa (1995), sekä erään chileläisen valtionyhtiön entiselle työntekijälle, Jan Pablo Davilalle, joka vahingossa käski tietokoneensa ostaa, kun hänen piti myydä. Epäonnisen osakekauppansa vahinkoja korjatakseen Davila teki yhä enemmän tuottamattomia kauppoja ja lopulta hän teki tappiota 0,5 prosenttia Chilen bruttokansantuotteesta. Davila palkittiin vuonna 1994.

Kirjallisuuden Ig Nobel on myönnetty muun muassa Erich von Dänikenille, joka kertoi muinaisten astronauttien vaikutuksista ihmiskunnan kehitykseen (1991), Juri Struchkoville, joka tuotti ennätykselliset 948 tieteellistä artikkelia vuosien 1981 ja 1990 välillä eli noin yhden artikkelin neljässä päivässä (1992), tieteiskirjailija ja skientologian perustaja L. Ron Hubbardille teoksesta Dianetics, joka on hyödyttänyt ihmiskuntaa tai ainakin osaa siitä (1994) sekä Social Text -lehdelle, joka julkaisi fyysikko Alan Sokalin pila-artikkelin, jossa väitettiin muun muassa ettei todellisuutta ole olemassa (1996).

Rauhanpalkinnon ovat saaneet muun muassa ranskan presidentti Jacques Chirac, joka juhlisti Hiroshiman viidettäkymmenettä juhlavuotta atomipommitesteillä (1996), sekä Intian ja Pakistanin pääministerit, jotka takasivat rauhaa atomipommien räjäytyksillä (1998). Vuoden 1993 rauhanpalkinnon sai Filippiinien Pepsi-Cola, joka sponsoroi miljoona-arpajaiset. Valitettavasti yritys vain julkisti väärän voittonumeron. Tämän seurauksena monet pitkäaikaiset vihamiehet yhdistivät voimansa 800 000 ihmisen joukkomellakkaa varten.

Katso: http://www.improbable.com/; Huuhaa-palkinto; Pigasus-palkinto; Sokrates-palkinto.

alkuun palaa