Keskeneräiseksi jäänyt keskustelu raskaan sarjan darvinistin kanssa

Seuraavaa sähköpostitse käytyä keskustelua ei koskaan saatettu loppuun, ja nyt se ei surullista kyllä ole enää mahdollista.

sain hiljattain sähköpostia Phillip Johnsonilta, kreationistien ns. ”Älykäs suunnitelma” (Intelligent Design) -koulukunnan perustajalta. Viestissään Johnson riemuitsi, kun hänen kollegansa Jonathan Wells oli kutsuttu osallistumaan Harvardin yliopistossa järjestettyyn julkiseen keskustelutilaisuuteen. Phillips julkaisi saman tiedotteen myös ”Totuuden kiila” (Wedge of Truth) -verkkosivuillaan, joilla hän hehkutti tilaisuutta otsikolla ”Wellsin kunniajuoksu Harvadissa”.

Todellisuudessa Wells EI ”kunniajuoksullaan” onnistunut millään merkittävällä tavalla vakuuttamaan yleisöä puheillaan, EIKÄ hän mitenkään päihittänyt väittelyssä vastapuoltaan (Stephen Palimbia, joka kertoi minulle suostuneensa vastentahtoisesti väittelyyn, koska joku Harvardissa oli JO EHTINYT kutsua Wellsin tilaisuuteen, ja sitä oli tuolloin liian myöhäistä perua). Mikään ei viittaa siihen, että Wells olisi pärjännyt hyvin väittelyssä, tai että hänen suorituksensa olisi ketään edes kiinnostanut. Ei, sillä ”kunniajuoksulla” tarkoitettiin vain ja ainoastaan sitä, että Wells oli ylipäänsä kutsuttu puhumaan Harvardiin. Tällaisilla ihmisillä ei ole toivoakaan siitä, että he pystyisivät vakuuttamaan kunnon tiedemiehiä typerien väittämiensä totuudellisuudesta. He vain kaipaavat muodollista tunnustusta näkemyksilleen. Ja me puolestamme annamme sitä pelkästään olemalla heidän kanssaan missään tekemisissä. Heitä ei haittaa se, että heidät päihitetään väittelyssä. Vain sillä on merkitystä, että tunnustamme heidät viitsimällä keskustella heidän kansaan julkisesti.

Sait minut vakuuttuneeksi tästä, kun vuosia sitten soitin sinulle (olet luultavasti jo unohtanut tämän pikkutapahtuman) ja kysyin mielipidettäsi siitä, tulisiko minun osallistua keskustelutilaisuuteen Duane P. Gishin kanssa. Siitä puhelusta lähtien olen siteerannut sinua lukuisia kertoja kieltäytyessäni keskustelemasta julkisesti näiden tyyppien kanssa, ei siksi että pelkäisin ”häviäväni” väittelyssä vaan, kuten sanoit, siksi että pelkkä näyttäytyminen heidän seurassaan samalla keskustelukentällä antaa heille juuri sitä arvostusta, jota he janoavat. Riippumatta tällaisten tilaisuuksien lopputuloksesta, pelkästään se, että tilaisuus on järjestetty, saa tietämättömän sivustakatsojan helposti uskomaan, että kyseessä on jokin väittelemisen arvoinen asia, jota voidaan käsitellä jokseenkin tasapuolista lähtökohdista.

Ensiksi minua siis kiinnostaa oletko yhä kanssani samaa mieltä tästä asiasta. Toiseksi kysyn haluaisitko lähettää kanssani (muita allekirjoittajia ei mielestäni tarvita) esimerkiksi New York Review of books -lehteen lyhyen kirjelmän, jossa selittäisimme, miksi emme osallistu väittelyihin kreationistien kanssa (joihin myös ”Älykäs suunnitelma” -eufemismin kannattajajoukko lukeutuu) ja kehotamme muitakin evoluutiobiologeja toimimaan samoin.

Kirjeellä olisi tehokas vaikutus ennen kaikkea siksi, että välillämme vallitsevista erimielisyyksistä, jopa kaunoista, on puhuttu paljon julkisuudessa (seikka, josta kreationistit ovat äärimmäisessä älyllisessä epärehellisyydessään ottaneet kaiken ilon ja hyödyn irti). En tietenkään tarkoita sitä, että kirjoittaisimme pitkän tutkielman välillämme vallitsevista teknisistä mielipide-eroista. Se tekisi tehtävästä turhan monimutkaisen, tuottaisi vaikeuksia kirjeen lopullisesta muodosta sovittaessa ja vähentäisi kirjeen tehoa. Mielestäni tällaisia erimielisyyksiä on kirjeessä turha edes mainita. Ehdotan siis, että lähetämme lehden toimitukseen lyhyen kirjeen, jossa selitämme miksi emme osallistu keskusteluihin ”Älykäs suunnitelma” -koulukunnan edustajien tai muidenkaan kreationistien kanssa. Voisimme esittää kirjeemme mallina, jota muut voisivat vastaisuudessa hyödyntää kieltäytyessään osallistumasta tuollaisiin keskusteluihin. meillä molemmilla on parempaa käyttöä ajallemme kuin tuhlata sitä tuollaiseen hölynpölyyn. Nyt täytettyäni hiljattain kuusikymmentä (olemme muuten lähes tismalleen samanikäisiä), olen asiasta entistäkin vakuuttuneempi.

erinomainen ehdotus – osallistun mielelläni hankkeeseen (ja olen samaa mieltä, että kirjeen tulisi olla vain meidän kahden allekirjoittama). Voisitko kirjoittaa luonnoksen ja lähettää sen minulle luettavaksi?

Olen kanssasi samaa mieltä. Siis lyhyt ja ytimekäs kirje. Ja New York Review of Books on sille paras paikka.

En tiennyt että olemme samanikäisiä (näytät paljon nuoremmalta). Aika toden totta muuttuu vuosien myötä entistäkin kallisarvoisemmaksi.

kaikkien kukoistavien tieteiden lailla myös evoluutioteorian tutkimuksessa on omat sisäiset ristiriitansa, kuten hyvin tiedämme. Kukaan asiantunteva tiedemies ei kuitenkaan epäile, etteikö evoluutio olisi tosiseikka, samassa yleisesti hyväksytyssä merkityksessä kuin maapallon tiedetään kiertävän aurinkoa. On tosiasia, että ihmiset ovat apinoiden, kengurujen, maneettien ja bakteereiden serkkuja. Kukaan kunniallinen tiedemies ei epäile tätä asianlaitaa, kuten ei myöskään kukaan kunniallinen teologi, paavista alkaen. Mutta valitettavasti moni tavallinen amerikkalainen ei ole kanssamme samaa mieltä, heidän joukossaan on pelottavan moni vaikutusvaltainen ja ennen kaikkea varakas kansalainen.

Minä ja monet kollegani saamme jatkuvasti kutsuja osallistua julkisiin väittelyihin kreationistien kanssa. Näihin kreationisteihin lukeutuvat myös uuskreationistit, jotka naamioituvat ”Älykäs suunnitelma -teoreetikot” -nimikkeen taakse. Kieltäydymme tällaisista kutsuista aina, yhdestä kaiken kattavasta syystä. Haluamme nyt esittää tämän syyn julkisesti, sillä toivomme että kirjeestämme on apua myös muille evoluutioteoriaa kannattaville tiedemiehille, joita näillä kutsuilla pommitetaan.

Kysymys ei ole siitä kuka väittelyn ”voittaisi”. Voittaminen ei ole se, mitä vastustajamme realistisella tasolla toivovat. ”Läpimurroksi” heille riittää silkka mahdollisuus päästä esittämään mielipiteitään samalla keskustelukentällä oikeiden tiedemiesten kanssa. Viaton sivustakatsoja tulkitsisi sen helposti niin, että kyseessä on asia, joka on aidosti väittelyn arvoista – asia, jota voidaan käsitellä jokseenkin tasapuolisista lähtökohdista.

Kirjoittaessani tätä kirjettä ”Älykäs suunnitelma” -koulukunnan verkkosivuilla kerrotaan Harvardissa käydystä keskustelutilaisuudesta otsikolla ”Wellsin kunniajuoksu Harvardissa”.

Jonathan Wells on kreationisti ja Yhdistymiskirkon (moonilaiset) pitkäaikainen kannattaja. Hän osallistui viime kuussa julkiseen väittelyyn Stepehen Palumbin kanssa. Stephen Palumbi on biologian professori Harvardin yliopistossa. Termi ”kunniajuoksu” antaa ymmärtää, että Wells olisi vienyt jonkinlaisen suurvoiton professori Palumbista väittelyssä. Tai että hän olisi ainakin esittänyt vakuuttavia perusteita väitteilleen, tai että hänen puheensa olisi saanut innostuneen vastaanoton. Mihinkään tallaiseen ei artikkelin kirjoittaja kuitenkaan viittaa, eikä siitä suuremmin tunnu edes piittaavan.

Osoittautuu että ”kunniajuoksulla” tarkoitetaan yksinkertaisesti Harvardissa saatua julkista huomiota, joka artikkelin kirjoittajan Phillip Johnsonin mukaan ”on esimerkki keskustelusta, jota tällä hetkellä yliopistoissa kiivaasti käydään”. Kyseessä todella on jonkinsorttinen voitto, mutta se saavutettiin jo aikaa ennen varsinaista keskustelutilaisuutta, johon Wells osallistui. Tuo kreationisti teki kunniajuoksunsa sillä samaisella hetkellä, kun kutsu Harvardista tipahti postiluukusta hänen eteismatolleen. Kutsu muuten tuli, ei biologian tai muunkaan luonnontieteen laitokselta, vaan Politiikantutkimuksen instituutista.

Phillip Johnson itse, ”Älykäs suunnitelma” -liikkeen perustaja (hän ei itse ole biologi tai minkään alan tiedemies, vaan lakimies, joka keski-ikäisenä koki kristillisen herätyksen) kirjoittaa 6.4.2001 kirjeessään, josta hän lähetti myös allekirjoittaneille kopion:

”Minulla ei ole aikaa tai intoa lähteä väittelyyn kenen tahansa kunnianhimoisen darvinistin kanssa, joka haluaa saattaa meidät naurununalaiseksi. Peruslinjani on, että darvinistien on asetettava edustajakseen jokin merkittävistä keulahamoistaan, ennen kuin suostun julkiseen väittelyyn aiheesta. Tällä tarkoitan nimenomaan Dawkinsia tai Gouldia, tai henkilöä, jolla on vastaava asema ja julkisuusarvo.”

No, voimme mekin olla armollisia, vaikka meillä onkin se etu puolellamme, että me evoluutioteoriaa kannattavat tutkijat emme tarvitse tällaisten väittelyjen suomaa julkisuutta. Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että kreationistien ”Älykäs suunnitelma” -koulukunnan riveistä sattuisi nousemaan joku, jolla on esitettävänään jonkinlaisia merkittäviä perusteita väitteilleen, olemme valmiita keskustelemaan hänen kanssaan julkisesti aiheesta. Siihen asti jäämme hoitamaan kehitysopillisia puutarhojamme, aina välillä pysähtyen vaativampaan ja tarkoituksenmukaisempaan tehtävään, eli väittelemään keskenämme. Mutta me emme suostu tukemaan kreationisteja heidän kunniattomassa julkisuuden ja ansaitsemattoman akateemisen arvon tavoittelussaan.

Esitämme nämä ajatuksemme mitä nöyrimmin kaikille kollegoillemme, jotka saavat kutsuja tällaisiin julkisiin keskusteluihin ja väittelyihin.

”Darvinismi: miksi suoritin toisen tohtorintutkintoni” on Jonathan Wellsin omakohtainen kuvaus elämänsä käännepisteestä: ”Isän sanat, opintoni ja omat rukoukseni saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että halusin omistaa elämäni darvinismin tuhoamiseen, samalla tapaa kuin monet uskonveljeni Yhdistymiskirkosta ovat omistaneet elämänsä marxismin vastaiseen taisteluun. Kun Isä vuonna 1978 valitsi minut (ja noin kaksitoista muuta pappisseminaarilaista) osallistumaan tutkintoon valmistavaan ohjelmaan, olin kiitollinen tilaisuudesta päästä valmentautumaan tuohon taisteluun”. (”Isä” on tietenkin nimi jolla moonilaiset kuuluvat kutsuvat pastori Moonia itseään).

Valitettavasti Steve ei koskaan ehtinyt tarkastamaan tätä kirjettä, ja siksi kirjeestä puuttuu se tyylillinen lisä, jonka hän olisi sille taitavana sanailijana antanut. Sain Steveltä vielä yhden sähköpostiviestin, jossa hän pahoitteli vastauksensa viipymistä ja lupasi palaavansa asiaan pian. Viestiä seurannut hiljaisuus osui, huomaan nyt jälkeenpäin, samaan ajankohtaan kuin hänen viimeinen sairausjaksonsa. Haluan silti esittää oman versioni tekstistä kaikessa epätäydellisyydessään, koska toivon että se omalta osaltaan välittää eteenpäin sanomaa, jonka alunperin opin juuri Steveltä vuosia sitten. En ole poistanut hänen nimeään kirjeestä, mutta haluan tehdä selväksi, että olen yksin vastuussa kirjeessä mahdollisesti ilmenevistä puutteista.

Välillämme vallinnut sopuisa yhteisymmärrys voi kenties vaikuttaa hämmentävältä. Steve oli yhtä harras uusdarvinisti kuin minä itsekin, mutta mistä sitten olimme eri mieltä? Suurin näkemysero nousee selkeimmin esiin hänen viimeisessä kirjassaan The Structure of Evolutionary Theory, jota en päässyt lukemaan ennen hänen kuolemaansa. Siksi tuntuu tarpeelliselta käsitellä aihetta hieman tässäkin yhteydessä, varsinkin kun se sattuu muodostamaan luonnollisen sillan seuraaviin loppupohdintoihin.

Näin kuuluu siis väittelyn kohteena ollut kysymys: mikä on geenien rooli evoluutiossa? Onko se, Gouldin sanoin, ”kirjanpitoa vai kausaatiota”? Gouldin mukaan luonnonvalinta tapahtuu elämän hierarkian monilla eri tasoilla. Näkemys voi mallina hyvinkin pitää paikkansa, mutta itse uskon että tuolla valinnalla voi olla lajien kehityksen kannalta merkittäviä seurauksia vain silloin, kun valitut kokonaisuudet koostuvat ”replikaattoreista”. Replikaattorit ovat koodatun tiedon yksikköjä, jotka ovat hyvinkin tarkkoja, mutta ajoittain helposti muuntautuvia, ja joilla on jonkin verran kausaalista kykyä vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Geenit ovat tällaisia kokonaisuuksia, kuten ovat periaatteessa myös meemit, mutta niitä en lähde käsittelemään tässä. Biologinen luonnonvalinta, millä tahansa tasolla sitä tarkastelemme, saa aikaan kehityksellisiä vaikutuksia vain silloin, kun se johtaa geenifrekvensseissä tapahtuviin muutoksiin geenipooleissa. Gould sen sijaan mielsi geenit pelkkinä ”kirjanpitäjinä”, jotka jäljittävät passivisesti muilla tasoilla tapahtuvia muutoksia. Itse uskon, että geenien on kaikessa moninaisuudessaan kuitenkin oltava enemmän kuin pelkkiä kirjanpitäjiä, tai luonnonvalinta ei muuten toimisi. Ellei geneettisellä muutoksella olisi syy-suhdevaikutuksia ihmisruumiiseen, tai ainakin vaikutuksia siihen johonkin, jonka luonnonvalinta ”näkee”, luonnonvalinta ei toimisi muutoksen puolesta tai sitä vastaan. Kehityksellistä muutosta ei tapahtuisi.

Gould ja minä olemme samaa mieltä siitä, että geenejä voidaan pitää kirjana, johon lajiemme evoluutiohistoria on kirjoitettu. Kirjassani Unweaving the Rainbow käytin siitä nimeä ”geneettinen kuolleiden kirja” (Genetic Book of the Dead). Mutta evoluutiohistorian kirjoittaminen on tapahtunut satunnaisesti muuntuvien geenien luonnonvallinnan kautta, valinnan joka perustuu fysikaaliseen syy-suhdevaikutukseen. Kirjanpito on täsmälleen väärä vertaus tässä yhteydessä, koska se lähes lamarckilaiseen tapaan kääntää syysuhdenuolen taaksepäin, ja esittää geenit passiivisina tiedon tallentajina. Käsittelin tätä kysymystä vuonna 1982 (The Extended Phenotype), kun määrittelin ”aktiivisten replikaattoreiden” ja ”passiivisten replikaattoreiden” välistä eroa. Saman näkökohdan esitää myös David Barash loistavassa arviossaan Gouldin kirjasta.

Kirjanpito on tietyllä perverssillä – ja Gouldille luonteenomaisella – tavalla kuitenkin arvokas vertauskuva, koska se on täysin takaperin hahmoteltu. Gouldilainen vertaus auttaa elävyydelllään ja selkeydellään meitä ymmärtämään, ei suinkaan ensimmäistä kertaa, missä gouldilainen sanoma menee pieleen – ja kuinka totuuden selvittäminen edellyttää vertauksen täydellistä käänteistämistä.

Toivon, ettei kukaan miellä näitä loppupäätelmiäni yrityksenä saada viimeinen sana sanottua. The Structure of Evolutionary Theory on itsessään niin mittaamattoman vaikuttava viimeinen sana, että siihen vastaaminen tulee viemään meiltä vuosia. Sen parempaa muistomerkkiä ei tutkija voisi elämälleen toivoa. Tulen ikävöimään häntä.