Uskomushoitojen piirteitä ovat
helpot, yksinkertaiset teoriat
ja maagiset voimat, energiavuot,
meridiaanit, jin-jang…
Robert Paulin mukaan virallinen terveydenhuolto pohjautuu tosiasioihin, kuten anatomiaan, fysiologiaan, patologiaan, sairauden mekanismeihin, biokemiaan, farmakologiaan ja genetiikkaan. Virallinen terveydenhuolto pohjautuu myös arvovalintoihin, joka yksilötasolla tarkoittaa muun muassa periaatetta ”potilaan parhaaksi – nihil nisi bene”. Asiaan liittyy myös yhteistoiminta potilaan kanssa, johon vaikuttaa esimerkiksi potilaslaki ja vaitiolovelvollisuus.
Yhteiskunnan tasolla virallisen terveydenhuollon resursseista vastaavat kunnat, Kela ja valtio. Hyvän hoidon perusteet on määritelty virallisesti: on olemassa muun muassa hoitotakuu. Lisäksi virallista terveydenhuoltoa valvotaan sekä omaehtoisesti että julkisesti.
Uskomushoitoihin vuorostaan liittyy seuraavaa termistöä: non-conventional therapy – sovinnaisuudesta poikkeava hoito, un-conventional therapy – epäsovinnainen hoito, complementary medicine – täydentävä lääketiede, alternative medicine – vaihtoehtolääketiede, belief-based medicine – uskomushoito. Näiden kaikkien piirteitä ovat helpot, yksinkertaiset teoriat ja maagiset voimat, energiavuot, meridiaanit, jin-jang…
Uskomushoitoihin liittyy näennäistieteellisyys, jonka kerrotaan edistävän ns. ”loogista” hoitoa. Uskomushoitojen väitetäänkin toimivan moneen eri sairauteen ja oireeseen. Ne tarjoavat käyttäjilleen kokonaisvaltaisen elämänhallinnan tunteen.
Uskomushoidot pohjautuvat yksittäisiin kokemuksiin ja tapauksiin, joissa tieteen filosofia ei päde. Touhuun liittyy viittauksia yksittäisiin ja usein etäisiin auktoriteetteihin sekä julkkiksiin: ihmeparantumisista ”todistetaan” mielellään. Uskomushoidot ovat myös juurtuneet vankasti historiaan, esimerkkinä vaikkapa hypnoottinen mesmerismi, homeopatia ja itämaiset hoidot.
Uskomushoitoihin liittyvät symbolit ovat aina myönteisiä: hoitoja kuvataan puhtaiksi, yksilöllisiksi, luonnollisiksi, haitattomiksi ja inhimillisiksi. Hoitomuotoina käytetään usein turvallisilta kuulostavia ”luonnonlääkkeitä”. Uskomushoidoissa asiakkaan kokemus ja tunteet ovat tärkeitä – puhutaan hoidon kokonaisvaltaisuudesta, joka kuitenkin on pääasiassa vaivojen lievittämistä.
Viranomaisvalvontaa ei uskomushoitoihin liity. Huijaamiseksi tulemisen riski on aina olemassa, sillä kyseessä on merkittävä kaupallinen teollisuusala ja elinkeino. Harmittavaa on, että juuri monioireiset ja vakavasti sairaat ihmiset turvautuvat usein uskomushoitoihin.
Virallinen terveydenhuolto ei kuulosta läheskään yhtä jännältä. Siihen kuuluvat yleislääketiede, sisätautioppi, kirurgia, lastentaudit, keuhkotaudit, syöpäsairaudet, naistentaudit ja synnytykset sekä neurologia ja psykiatria. Uskomushoitoja taas ovat esimerkiksi eksoottiset luontaishoidot kuten naturopatia, vesihoidot kuten Kühne, dieettihoidot kuten Noni-mehu ja ternimaito, manipulaatiohoidot kuten osteopatia, kiropraktiikka, parantava kosketus ja osa hierontahoidoista, kasvihoidot kuten aromaterapia ja homeopatia, liikehoidot kuten tanssiterapia, aisteihin perustuvat hoidot kuten väri-, taide- ja musiikkiterapia, psykologiset hoidot kuten osa psykoterapioista, maallikkoneuvonta ja ryhmäterapia sekä parapsykologiset hoidot kuten henkiparannus ja enkelienergia.
Uskomus”diagnostiikka” ei perustu standardoituun lääkärin vastaanottoon, vaan esimerkiksi auran luentaan, energiakenttien tulkintaan (Kirlian), erilaisiin pitoisuusmäärityksiin ja vaikkapa pulssi”diagnostiikkaan”. Tämän lisäksi uskomushoitojen esitetään olevan luonnollisia, alkuperäisiä, orgaanisia, holistisia, yksilöllisiä, vitaaleita, elinvoimaisia, puhtaita, lempeitä, pehmeitä, humaaneja ja henkisiä.
Virallinen lääketiede on taas kemiallista, synteettistä ja teknistä. Siihen liittyy jako psyykeen ja soomaan, standardeja, luokituksia, priorisointeja. Sairaus on ulkokohtainen suhteessa minään ja se poistetaan interventiolla eli lääketieteellisellä hoidolla. Virallinen lääketiede on mielikuvien mukaan myös kovaa ja teknistä; siihen liittyy haittavaikutuksia ja joskus jopa pakkohoitoa. Sairaus on pelkkä materiaalinen muutos, molekyylibiologiaa.
Virallinen terveydenhuolto nojaa näyttöön perustuvaan lääketieteeseen, joka korostaa että intuitio, epäsystemaattinen kliininen kokemus ja patofysiologinen päättely eivät ole riittävä perustelu kliiniselle päätöksenteolle. Näyttöön perustuva lääketiede on tuoreimman ja parhaan näytön tietoista, avointa ja harkittua käyttämistä yksittäisiä potilaita koskevia hoitopäätöksiä tehtäessä. Se yhdistää kliinisen kokemuksen ja parhaan saatavilla olevan kliinisen näytön, joka perustuu systemaattiseen tutkimukseen.
Robert Paul myöntää, että virallisen terveydenhuollon ongelma on se, että yksittäisen potilaan hoitoon liittyy arvovalintoja, joissa näyttöön perustuva lääketiede ei aina auta. Virallinen terveydenhuolto suosii lääkehoitoja, koska se pohjautuu satunnaistettuihin koeasetelmiin. Näin monioireinen ja diagnoosiltaan epämääräinen potilas jää satunnaistettujen tutkimusten ulkopuolelle.
– Lääkintään kohdistuvat potilaiden toiveet ovat rajattomat, joten lääketieteeseen perustuvan lääkinnän on tyydyttävä aina olemaan epätäydellistä.
Risto K. Järvinen
