Tilaisuuden juhlapuhuja, kansanedustaja ja Tietofinlandia-palkittu Erkki Tuomioja totesi aluksi, että hän on väärä henkilö esittämään ajatuksia Skepsiksen toiminnasta.
- Olen ollut huono ja passiivinen jäsen. Skeptikko-lehden toki avaan joka kerta ja luen siitä yhdestä kolmeen kirjoitusta. Eniten minua miellyttävät artikkelit, joissa Skepsiksen toimintaan liittyviä ilmiöitä lähestytään huumorilla.
Huuhaa-palkintoa Tuomioja on aina pitänyt loistavana ideana, joka myös on mennyt julkisuudessa läpi. Hän on huomannut, että Sokrates-palkinto, joka on yhtä lailla ansaittu kiitettävistä ansioistaan, ei ole saanut vastaavanlaista huomiota.
- Tämä heijastaa aikaamme: huuhaa ja sen kritiikki myy paremmin kuin todellinen tieto ja sen palkitseminen.
Siihen, että Tuomioja on liittynyt Skepsiksen jäseneksi, on kaksi syytä.
– Ensinnäkin pidän kaikkea taikauskoa, puoskarointia, hyötytarkoituksessa harjoitettua huijausta ja erilaista huuhaalääkintää paitsi vastenmielisinä niin usein myös ihmisten terveydelle vaarallisina ja heidän henkistä tasapainoaan uhkaavina asioina. On tärkeätä, että tällaisia ilmiöitä vastaan taistellaan määrätietoisesti. Paras ase on saattaa ne naurunalaisiksi.
– En ole ihan varma siitä, kummat ovat vaarallisempia: he jotka markkinoivat huuhaata tietoisena huijauksena hyötymistarkoituksessa vai he, jotka vilpittömästi uskovat siihen, mitä ovat markkinoimassa. Olen taipuvainen uskomaan siihen, että jälkimmäiset ovat vaarallisempia kuin ”rehelliset” huijarit, joiden kanssa yhteiskunta lakeineen on aina tullut selvien pelisääntöjen puitteissa jotenkin toimeen.
Tuomiojan mukaan meidän täytyy toimia vahvemman kuluttajasuojan puolesta. Meillä on kuluttajasuojalait, mutta varmaa ei ole, että niitä käytetään riittävässä määrin hyväksi.
Toinen syy, jonka vuoksi Tuomioja on liittynyt Skepsikseen, on se, että hän on ”rationaalisen, historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen elämäntavan kannattaja”.
– Olen ateisti.
Tämän sanoessaan Tuomioja havaitsee, että hänellä on kestänyt pitkä aika ennen kuin hän on tullut ”kaapista ulos” asian kanssa. Kaapista astumiseen häntä on viimeksi rohkaissut Richard Dawkinsin, Daniel C. Dennetin ja Christopher Hitchensin kirjat, joita hän on syksyn aika lukenut suurella antaumuksella.
– Suosittelen kirjoja kaikille ja toivon, että myös Skepsis osallistuu niiden markkinoimiseen.
Poliitikot eivät yleensä tunnustaudu ateisteiksi. Siihen on Tuomiojan mukaan ymmärrettäviä syitä. Yhdysvalloissa kaikki mielipidetiedustelut kertovat, että nykyään amerikkalaiset ovat valmiita hyväksymään presidentikseen naisen, värillisen tai homoseksuaalin, mutta lähes puolet pitää edelleen mahdottomana ajatusta, että presidentiksi voitaisiin valita ateisti. Tämän vuoksi yksikään amerikkalaispoliitikko ei uskalla tässä asiassa rehellinen.
Uskonto politiikassa on historiallisesti tunnettu asia ja myös hyvin vaarallinen. Väitetään, luultavasti ihan oikeutetusti, että elämme tällä hetkellä maailmassa, jossa – toisin kuin olisi voinut odottaa ja toivoa – uskontojen vaikutusvalta hyvässä, mutta vielä enemmän pahassa on selvästikin lisääntynyt. Kaikki tietysti ajattelevat ensisijaisesti sitä, mikä on suurin haasteemme.
– Islam, islam, islam.
Tuomioja pitää tällaista ajattelua yhtä vaarallisena kuin muitakin yksinkertaistettuja toistoja. Kaikkiin järjestäytyneisiin tai järjestäytymättömiin uskontoihin on eri aikoina ja eri paikoissa liittynyt samankaltaisia suvaitsemattomuuden ja fanaattisuuden vivahteita. Kaikki valtauskonnot ovat jossain vaiheessa jossain päin maailmaa assosioituneet terroristisiin tekoihin.
– Näin on tämänkin päivän maailmassa. Ei meidän pidä täällä tuntea kauheasti ylemmyyttä siitä, että islamilainen terrorismi on nostettu päällimmäiseksi uhkakuvaksi. Ei ole niin kauaa siitä, kun katolisiksi ja protestanteiksi itseään luonnehtineet ihmiset tappoivat toisiaan Pohjois-Irlannissa tai siitä, mitä Balkanilla on tapahtunut ihan viime vuosinakin.
Miten tällaisen uskonnollisen ilmiön kanssa menetellään, on Tuomiojan mukaan kova haaste sekä kotimaiselle että kansainväliselle politiikalle.
– Toki islam on tällä hetkellä ehkä vaarallisin esimerkki, sillä se on ainoa uskonto, jonka nimissä yritetään nykyään pystyttää teokraattisia valtioita, joissa suurin päätösvalta on uskonnollisilla johtajilla. Yhdysvaltojen tilanne ei tosin ole kovin paljon parempi, kun katsoo minkälaista roolia uskonto siellä esittää. Maassa on presidentti, joka on perustellut hyökkäystään Irakiin jumalisella johdatuksella.
Kun Tuomioja aikaisemmassa työssään ulkoministerinä joutui uskontokysymysten kanssa tekemisiin, hän näki tärkeänä, että Suomi toimi maana, joka pyrki rakentamaan sivilisaatioiden vuoropuhelua, jolla useimmiten tarkoitetaan eri uskontopiirien vuoropuhelua.
– Kun meillä oli Muhammed-pilapiirroksista aiheutuneita kriisitilanteita, pyrin rauhoittamaan niitä; kehottamaan maltillisuuteen ja ymmärrykseen. Täytyy myöntää, että näin tehdessäni minulla oli myös jossain määrin huono omatunto. Miksi meidän pitäisi hyväksyä minkään näköistä sanavapauden tai edes huonon maun rajoittamista sen vuoksi, että se loukkaa joidenkin uskonnollisia tunteita?
Tuomioja totesi, että rauhoittelu ja anteeksipyytely voi olla viisautta politiikassa, reaalipolitiikkaa, mutta koko ajan on pidettävä yksiselitteisesti kiinni periaatteesta, että mikään uskonto, uskonnollinen tuntemus tai uskomus ei voi saada erityissuojaa sananvapauden, avoimen keskustelun ja avoimen yhteiskunnan toimintaperiaatteita vastaan.
– Oikean tasapainon löytäminen tulee olemaan lähivuosina ja -vuosikymmeninä hyvin vaikeaa. Toivoisin että ne, joilla ei ole kulloistakin hallitusvastuuta, joka pakottaa pitämään kielen vähän enemmän keskellä suuta, osallistuisivat avoimemmin keskusteluun ja pitäisivät sananvapauden periaatteet kirkkaina.
Vaikka Tuomiojalla ei itsellään uskoa olekaan, hän kertoi tietenkin olevansa uskonnonvapauden kannattaja.
– Siitä olen huolissani, kun seuraa mitä maailmalla tapahtuu ja Suomessakin, että kaikista vähiten näytetään joskus kunnioitettavan niiden vakaumusta, jotka eivät mitään uskontoa tai uskomusta tunnusta. Miksi meidän vakaumuksensa pitäisi olla jotenkin vähempiarvoinen tai vähemmin suojattu kuin joidenkin muiden uskonnollinen vakaumus? Tässä suhteessa tarvitsemme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Tuomioja toivoi, että Skepsis ja sen jäsenistö ryhtyisi voimakkaasti ajamaan valtion ja kirkon täydellistä eroa. Skepsiksen pitäisi olla mukana vaatimassa myös sitä, että teologisia tiedekuntia ei voitaisi ylläpitää julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa, jotka ovat tarkoitettu tieteen tekemiseen.
– Tämä siis erotuksena uskonnon tai uskomusten tutkimuksesta, jolle tietysti pitää olla paikkansa.
Ennen kaikkea meidän tulisi Tuomiojan mukaan pyrkiä suojelemaan alaikäisiä lapsia siltä, ettei heitä ennalta määrätä jonkin uskonnon kannattajiksi; ettei heidän mieltään myrkytetä. Tällainen johtaa usein monenlaisiin ongelmiin sekä vaikeuksiin hahmottaa maailmaa oikealla tavalla.
– Kuten Dawkins on todennut, jotain kammottavaa on siinä, että uutisissa voidaan puhua katolisista, protestanttisista tai islamilaisista lapsista ikään kuin heillä olisi olemassa jokin etukäteen annettu uskomus, jota pitää varjella ja kunnioittaa. Heitä, joilla ei vielä ole olemassa edellytyksiä tehdä omia ratkaisujaan, pitäisi varjella uskontojen tai uskomusten pakkosyötöltä.
Näillä ajatuksilla Tuomioja toivotti Skepsikselle pitkää ikää. Hän toivoi, että Skepsiksestä voisi tulla perinneyhdistys, jonka ei enää tarvitsisi taistella järjen puolesta.
– Niin kauan kuin taistelu on tarpeen, Skepsis olkoon siinä eturintamassa.
Risto K. Järvinen
