Kesä 2013
M.S. Haukka
HMVK, Helsinki
Versio 14.5.2013 Ilpo V. Salmi/sw
Seuraavassa on tietoiskunomaisesti vastaukset runsaaseen tusinaan usein esitettyjä kysymyksiä jotka liittyvät Itämereen - nyt.
Mereen liittyvät ikuisuusmielikuvat eivät Itämeren kohdalla päde, sillä Itämeri on nuori. Itämeri on nykymuodossaan nuorempi kuin Egyptin suuret pyramidit. Vielä viikinkiaikana esim. Turun ja Helsingin kohdalla oli 4-5 m enemmän vettä. Itämeri on keskeneräinen ja maa nousee edelleen eniten Perämerellä. Siksi satamien lisäksi Pohjanmaan joet mataloituvat ja pieniä maanjäristyksiä (magnitudi enintään 2.5) sattuu usein. Kun toisaalta valtamerten pinta on sulamisen vuoksi alkanut nousta ollaan nykyisin Lounais-Suomessa suunnilleen tasapainotilanteessa.
Itämeri on valuma-alueen pinta-alaan verrattuna pieni ja esim. Mustaan mereen verrattuna matala – meren poukama Skandinavian mannerlaatan kuopassa. Itämeren valuma-alueella on 85-90 miljoonaa asukasta joista Suomenlahden osuus on 20 miljoonaa. Osa valuma-alueen valtioista ei ole edes rantavaltioita (Valkovenäjä).
Kuka omistaa Itämeren?
Vuosituhantinen Itämeren käyttö loppusijoituspaikkana on tuhonnut vähitellen herkän Itämeren joten siitä on tullut maailman saastunein pikkumeri. Itämerellä vallitsee kansainvälisoikeudellisesti ”merten vapaus” ja meri kuuluu siis kaikille ympärysvaltioille ja samalla ei kenellekään. Siksi jokainen EU:n yhdeksästä rantavaltiosta ja Venäjä voivat käyttää Itämerta kuten haluavat vaikkapa kaatopaikkana. EU:n Itämereen liittyvät muita sitovat säädökset ovat EU:n ulkopuoliselle Venäjälle usein vain neuvottelujen lähtökohta.
Onko Itämeri meri lainkaan?
Itämeren vesi on murtovettä joka ei ole makeaa mutta ei merivettäkään. Keskimääräinen suolapitoisuus on viidesosa valtamerten suolaisuudesta. Suolaisuus on suurinta Tanskan salmissa Pohjanmeren lähellä ja pienenee nollaan Perämeren ja Suomenlahden perukoilla. Koska vesi on liian makeaa valtamerten lajeille ja liian suolaista makeanveden (järven) lajeille, Itämeressä pystyvät elämään vain kaikkein sitkeimmät eläin- ja kasvilajit. Lajimäärä on pieni ja siksi Itämeren ekosysteemi on helposti haavoittuva. Monien lajien sukupuuttovaara on suuri. Tästä seuraa jotain hyvääkin: ”laivamato” (Teredo Navalis) ei elä Itämeressä joten puuhylyt säilyvät vuosisatoja. Tulokaslajien uhka kasvaa liikenteen lisääntyessä. Tunnettu riesa on veneen pohjaan tarttuva ”rokko”-eläin (Balanus Improvisus) joka tuli Itämereen laivojen pohjissa vasta 1830-luvulla. Nyt pelätään Amerikan kampamaneettia joka Mustalla merellä muutama vuosi sitten romahdutti osan ammattikalastuksesta syömällä saaliskalojen ravinnon.
Itämeren erikoisuus on 40-60 metrin syvyydessä lilluva suolaisuuden muutos- eli harppauskerros ns. halokliini joka erottaa suolaisemman pohjaveden makeammasta pintakerroksesta. Pintakerroksessa jokien tuomat sadevedet ajautuvat hitaasti Tanskan salmia kohti kun taas halokliinin alapuolinen syvä vesi jököttää miltei paikallaan. Koko vesimassan vaihtuminen vie 30-50 vuotta.
Kesällä Itämeri on oikeastaan kolmikerroksinen. Aivan pinnalla on vajaasta metristä korkeintaan kymmeneen metriin ulottuva lämpimän veden kerros. Siinä tapahtuu kesäinen yhteyttämistoiminta. Lämpimän veden erottaa sen alla olevasta ns. talvivedestä lämpötilan muutoskerros, termokliini. Talviveden lämpötila on kesälläkin vain muutama aste nollan yläpuolella.
Epäsäännöllisesti – noin kerran vuosikymmenessä – Itämereen on virrannut suuren ensin itä- sitten länsimyrskyn seurauksena tuoretta hapekasta Pohjanmeren vettä joka työntää vanhan syväveden tieltään. Näiden suolapulssien uskottiin aiemmin olevan meren ainut hengissäpitäjä. Nykyisin tiedetään, että syväveden happipitoisuutta säätelee myös pohjoisesta virtaavien jokien tuoma makea ja hapekas vesi – kuuden vuoden viiveellä. Kun suolapulssin aikana syvänteiden vesi vaihtuu, se työntää vanhan kuolleen veden Suomenlahden pohjalle. Silloin se mikä Gotlannin syvänteissä voitetaan se Suomenlahden pohjalla menetetään. Itämeren ongelma ei ole siis alati vaihtuva suolaisuus vaan hapen loppuminen syvänteissä. Viime vuosina suolapulssit ovat vähentyneet. Viimeinen voimakas oli 1993. Syynä on ehkä ilmastonmuutos?
Vuotuisen leväkasvun kuollessa se vajoaa pohjaan. Pohjan mikrobit hajottavat sen ja samalla kuluttavat pohjavedestä hapen jolloin syvänteiden vesi kuolee. Silloin pohjan pintakerroksessa oleva fosfori liukenee veteen ja kumpuaa pinnalle. Tuloksena loppukesän viherlevälautat. Meri siis lannoittaa itseään. Tämä on sisäisen kuormituksen noidankehä jota on vaikea pysäyttää lyhyessä ajassa. Vaikka leväkasvua on ollut tuhansia vuosia, sen huikea lisääntyminen viime vuosikymmeninä on ihmisen toiminnan tulosta. Kesä 2013 näyttää kuitenkin hyvältä. Näin ennustavat SYKE:n tutkijat ”Arandan” ja ”Muikun” keräämien tutkimustulosten perusteella.
Itämeressä ei ole vuoksi- ja luodeilmiöitä ”Strömman-kanavaa” lukuunottamatta. Siitä huolimatta vedenkorkeus vaihtelee esim. Helsingissä yli kaksi metriä ilmanpaineen ja tuulten johdosta. Korkeimmillaan vesi on lahtien perällä Pietarissa ja Kemissä. Vaarallisin on pitkänomaiseen Itämereen syntyvä vaikeasti ennustettava mutta nopeasti etenevä ns. ominaisheilahtelun tulva-aalto ”kylpyammeloiskinta”. Siksi rannalle rakentamisen kynnyskorkeutta on lisätty. Se on Helsingissä nyt >2,90 m. Ei haluta kokea uudelleen vuoden 2005 tammikuun tilannetta jolloin Loviisan ydinvoimalassa oltiin 3 cm:n päässä hätäsulkemisesta.
Maantieteellisistä syistä Itämeren pintavesi kiertää koko ajan vastapäivään. Saksan rannoilta Puolan ohi Baltiaan ja Pietarin pohjukan kautta keskellä Suomenlahtea länteen ja Ruotsin rannikkoa nuollen takaisin etelään. Pohjanlahden sulkee matala kalliokynnys, joten Pohjanlahti ja Perämeri ovat miltei omat ekosysteeminsä.
Kierron vuoksi rannikon saasteet ajautuvat syyttömien riesaksi ja ”saastuttaja maksaa” -periaatetta on miltei mahdoton soveltaa. Siksi Itämerellä on pakko soveltaa ”uhri maksaa” -käytäntöä. Tähän pakottaa myös rantavaltioiden lähihistoria. Osa maista on sosialismin seurauksista toipuvia kehittymättömiä demokratioita (Puola ja Baltia) jolle on tärkeätä nostaa elintasoaan EU:n avulla. Ruotsi ja Suomi jotka joutuvat maksajan rooliin ovat ympäristön suojelussa perinteisiä ja avoimia ja - varakkaampia.
Paras mittari on veden kirkkaus eli näkösyvyys. Se oli nuoruudessani yleisesti 6-8 m josta se on pienentynyt varsinkin viime vuosikymmeninä 4-6 metriin ja sitäkin huonommaksi. Sukeltajalle vastaava mitta on vedenalaishorisontin etäisyys. Joissakin rannikon kohdissa tilanne on aivan viime vuosina parantunut. Toinen terveen meren merkki ovat matalan rannan rakkoleväpensaikot, joiden taantumista tai lisääntymistä rannan kulkija tarkoin seuraa.
Viime vuosina on viistokaikuluotain tehnyt meren läpinäkyväksi ja räjäyttänyt hylkypankin. Pohjan muodot ja esineet nähdään nyt kuvaruudulta kymmeniä, satoja metrejä joka suuntaan. Ei tarvita enää hylkyetsinnässä nuoruuteni vaivalloisia paleltavia gliderajoja. Samalla sukeltajan varustus on teknistynyt. Kuiva, lämmitettävä puku ja seoskaasu-hengityslaite on lisännyt sukeltajan operointialuetta esimerkiksi koko Suomenlahden (syvyys alle 100 m) kattavaksi.
Itämeren pelastustoimet ja projektit vaativat rahaa. Ongelmallista ja tavallista on että rahaa tarvitaan heti mutta tulos nähdään tulevaisuudessa ehkä vasta 50 vuoden kuluttua. Siksi eri vaihtoehtojen vertailussa on käytettävä diskonttaus –käsitettä. Diskonttokoron merkitys on laskelmissa ratkaiseva.
Tällaista laskentatapaa käytti Sir Nicholas Stern kun hän Englannin hallituksen toimeksiannosta v. 2006 laski ilmastonmuutoksen pysäyttämisen kustannuksia. Hän käytti tiettävästi 1-2 % korkotasoa.
Kansantaloudessa - myös ympäristönsuojelussa hanketta pidetään kannatettavana jos siitä saadut hyödyt ylittävät kustannukset. Tällöin tulee jotenkin arvioida rahassa myös sellaiset hyödyt joita ei voi hinnoitella – ikuisuusarvot. Jos näin ei tee, ne saattavat jäädä kokonaan huomiotta.
Sternin esimerkkiä seuraten on myös Itämerellä startattu rantavaltioiden yhteisprojektina monivuotinen kustannus-hyötyanalyysi. Tavoitteena on kustannusten reilu jako eri maiden kesken. Suomen lähimerialueilla on jo tehty ministeriöiden virkamiestyönä ennakkotutkimus maatalouden kustannusten ja hyötyjen selvittämiseksi. Siinä on käytetty kolmea eri diskonttokoron suuruutta 0,1-5,1 %. Laskelmista näkyy että kaikki valtiot on jotenkin saatava mukaan jotta hankkeet kannattaisivat.
Tätä voidaan pohdiskella monella tavalla. Voidaan esim. arvioida kuinka paljon tietyn ranta-alueen kunnossapito tai puhdistus maksaisi. Voidaan myös arvioida matkakustannusmenetelmällä paljonko ihmiset sijoittavat Itämeren lomaan verrattuna esim. Kanarian matkaan. Lopuksi meta-analyysilla voidaan hyödyntää aikaisemmat tutkimustulokset. V. 2013 tehty tutkimus (otos yli 10000 rantavaltioiden asukasta) osoitti että ruotsalaisista 76 % oli valmiita maksamaan, suomalaisista 65 % summat: Ruotsalaiset 111 euroa/vuosi, suomalaiset 56 euroa. Latvialaiset 4 euroa, venäläiset ja liettualaiset 6 euroa. Rahaa saataisiin kerättyä kaikkiaan n. 4 miljardia euroa.
Turska on sukupuuton partaalla. Syynä ei ole vain suolaisuuden muutos vaan kiintiöt ylittävä ryöstökalastus. Silakalla menee huonosti. Kun silakka ennen vaati kasvaakseen neljä vuotta, nyt tarvitaan seitsemän. Tällöin kala ehtii kerätä itseensä ympäristömyrkkyjä liikaa. Silakan rasvan muun terveellisyyden vuoksi Suomessa ja Ruotsissa on kuitenkin lupa myydä hiven myrkyllisempää silakkaa kuin muualla EU:ssa. Kilohaililla menee sitä paremmin mitä huonommin silakalla pyyhkii. Itämeren lohi on kaikesta huolimatta vielä menestystarina. Syynä on lohen suuri poikastuotanto. Lohen suurin uhka on loppujen lopuksi ministerit jotka antavat lobbaajille liian suuria kalastuskiintiöitä. Esimerkiksi keväällä 2013! (Ammatti)kalastajat ovat tahtomattaan hylkeiden kanssa nollasummapeli-tilanteessa, jota päivänpolitiikka säätelee.
Jokainen Itämeren rantalaituri - oli se kuinka vaatimaton tahansa - on purjehdusyhteydessä aavan meren tuolle puolen mennä ja tulla. Vuosituhat sitten viikinkien idän tie kulki Suomenlahden pohjoisrantaa ja ulottui Venäjän jokien kautta Välimerelle asti. Se myös autioitti rannat ja sai aikaan vainovalkeiden hälytysketjut. Keskiajalla mahtava Hansaliitto piti yllä pakkorauhaa, esti merirosvouksen ja tuotti vaurautta jäsenkaupungeillensa. 300 vuotta sitten Itämerestä tuli kauppapoliittinen kummajainen, jossa 1800 lukuun asti seisoi portsari ovella Helsingörin tullin muodossa. Museossa on tuhansien alusten nimi, kipparin nimi ja tullattu lasti päivämäärineen tutkijoiden käytössä. (Poikkeuksena diplomaattiposti!). Rantavaltioista Ruotsi ja Venäjä ovat jatkuvasti nahistelleet Itämeren herruudesta. Tsaari Pietarista alkaen kaikki Venäjän hallitsijat ovat linnoittaneet Suomenlahtea Pietarin turvaksi aina uusimmalla sotateknologialla ja ruplia säästämättä. Itsenäistynyt Suomi sai v. 1918 huomenlahjaksi tämän ketjun. Päätörjuntasuunta vain kääntyi 180 astetta.
Jos ruotsalaisten rakentamaa Viaporia ei olisi, Suomen pääkaupunki olisi edelleen Turku ja Helsinki olisi Porvoon kokoinen kalastustukikohta. Toisen maailmansodan aikana Itämeri ja Suomenlahti olivat maailman miinoitetuin merialue.
Itämeren pintavesi on lämmennyt 1,35 celsiusta. Ilmaston lämmetessä lisääntyvä sadanta saattaa makeuttaa Itämerta. 0,5 % raja, joka nyt on Vaasan ja Loviisan kohdalla, siirtyy ehkä etelä - Itämerelle. Tällöin halokliinin syvyys muuttuu. Jos se vajoaa 40-60 metristä 80-100 metriin, se häviää Suomenlahdesta. Seuraukset voivat olla hyvin dramaattisia. Suomenlahti siirtyy palautumattomasti uuteen biologiseen vaiheeseen. Ilmastonmuutoksen suurin uhka on kuitenkin pohjoisen jäämeren sulaminen. Se mullistaa koko Skandinavian ilmaston ja sen rinnalla kaikki muu on lillukanvarsia. Arktiksen sulaminen ei ole jos vaan kun.
Itämeri on paitsi saastunein ehkä myös tutkituin merialue maapallolla. Päätösten pohjaksi tarvittavaa jatkuvasti kasvavaa faktatietoa on siis liiankin kanssa. Itämerta koskevien lakien, säädösten ja suositusten määrä on hengästyttävän suuri, samoin Itämerta ”pelastavien” yhteisöjen ja muiden toimijoiden. Keskeinen koordinoija on Itämeren suojelukomissio Helcom (1974-) jonka kotipaikka on Helsinki. Tällä hetkellä YK:n ja EU:n merten suojelusäädösten lisäksi tärkein hankepaperi on Itämeren toimintasuunnitelma (BSAP 2007) jonka laatimisessa olivat edustettuna hallitusten lisäksi myös yksityiset yhteisöt. Sen useimmat säädökset ovat kuitenkin vain suosituksia ja useat sopijaosapuolet eivät edes ota niitä vakavasti vaan luovivat eri säädöksiä soveltaen siitä-yli-mistä-aita-matalin –strategialla. Vuonna 1993 Venäjän hallitus perusti vielä oman ”Itämeren neuvostonsa”, joten tilanne on nyt sekava?
Itämeren suurin paikallinen merta rehevöittävän fosforin tuottaja on ollut Pietari. Suomalaisvenäläisellä yhteistyöllä on Pietarin jätevesiongelma saatu ehkä hallintaan niin, että Pietarin jätevesien fosforin poisto on nyt Helsingin ja Tukholman tasolla ja parempi kuin esim. Kotkan? Aloitteen tekijä ja suurin ulkomainen rahoittaja on ollut yksityinen John Nurmisen säätiö.
Presidentti Tarja Halonen järjesti v. 2010 Helsingissä Baltic Sea Action Summit-kokouksen, jossa valtioiden päämiehet ja muut antoivat monia lupauksia. Niiden toteuttamista seurataan Kingsepissä toimivan lannoitetehtaan jättimäiset fosforipäästöt Suomenlahteen löydettiin Syken tutkijain toimesta ja saatiin ikävän välikohtauksen jälkeen julkisuusrumballa hallintaan vuonna 2012. Viipurin ja Karjalankannaksen suursikalat ja kanalat ovat haaste suomalaisellekin jätteenhyödyntämisteknologialle.
Laivaliikenteen voimakkaan kasvun myötä (öljy)tankkerionnettomuuden uhka on kasvanut. Vaarallisin kohta on Tallinna-Helsinki väli missä liikenne risteää. Uhkan pienentämiseksi pyritään alusten kulkua valvomaan ja navigointia helpottamaan yhä paremmin lentoliikenteen tavoin. Tähän tähtää esimerkiksi John Nurmisen säätiön alullepanema tankkeriturvahanke ja sen vähittäinen toteutus ”ENSI”-palvelu. Varsinkin vanhemmalle kipparille maalta tuleva pakko-ohjaus on kuitenkin tervanjuontia. Kemiallinen öljynpoisto ei toimi Itämerellä. Suomella on suurin avomeren öljynkeräyslaivasto, 15-17 alusta.
Saaristomeri - Suomen ikioma sisämeri - on meidän itse saatava kuntoon. Paras keino on parantaa typen poistoa mantereen valumavesistä. Asutuskeskuksista ja maataloudesta tulevista vesistä voidaan nykyisin poistaa fosforista jo yli 90 %, typen poisto onnistuu usein vain 50 %:sti. Ei voida odottaa vaan on toimittava heti. Pistelähteet, tehtaiden purkuputket on helppo sulkea. Poliittisesti
vaikeinta on pysäyttää kaltevilta rantapelloilta valuva ylenmääräisestä keinolannoittamisesta johtuva fosforin ja typen virta.
Maaliskuun alussa 2013 oli Moskovassa Itämeri-projektin seurantakokous johon osallistuvat Putin, Medvedev, Halonen, Niinistö, Herlin ym. Tilaisuudesta puuttuivat kuitenkin monet järeämmät vaikuttajat. EU pitää oman Itämeren pelastuskokouksensa kesällä Turussa. Vuosi 2014 on Suomenlahden teemavuosi jonka Suomi, Venäjä ja Viro järjestävät yhdessä ”ystävyyden, yhteistyön ja avunannon merkeissä”. Kuohujuoma jäähtymään heti!
Samoin kun emme voi saada nuoruuttamme takaisin, yhtä mahdotonta on palauttaa nuoruutemme Itämeri ennalleen. Kuitenkin voimme määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti toimien jättää lastenlastenlapsillemme Itämeren jonka rannoilla ja aalloilla voi toteuttaa unelmiaan niin kuin mekin olemme tehneet. Tiedän ja uskon että kertomus maapallolla täysin ainutlaatuisesta Itämerestä - Skandinavian kruununjalokivestä - on kuolematon ja elämää suurempi.
Mika Raateoja ym. Toim. Saara Bäck ym.
Edita Porvoo 2008 Gaudeamus 2010, Tampere
Perustettu 1974 koordinoimaan Itämerihankkeita, kotipaikka Helsinki
Hyväksytty 2007 EU:n meristrategiadirektiivin tavoitteiden toteuttamiseksi
John Nurmisen säätiö www.johnnurmisensaatio.fi
John Nurmisen säätiö www.puhdasitameri.fi/fi/tankkeriturva
Helsingin ja Turun kaupunkien 2007 aloittama yhteistoiminta, jossa 2009 mukana yli 160 organisaatiota ja toimijaa www.itamerihaaste.net
Tietoa mm. vieraslajeista, levätilanteesta yms. (sinne voi myös itse ilmoittaa).
Museoviraston ylläpitämä jatkuvasti päivitettävä (kohteen löytäjällä on ilmoitusvelvollisuus) sisälsi 2011 keväällä 1585 kohdetta, joista 716 muinaisjäännöksiä. Kiellettyjä kohteita 4.
Helsingin edusta, ”Vedenalaispuisto” www.nba.fi/fi/smm_puisto
Yhteystiedot:
Sukeltajakilta: Perinneyhdistys (perustettu 1964)
Oltermanni 2013- Antti Saarnio, puh. 0400-766266, anttisaarnio(at)gmail.com.
Ilpo V. Salmi, puh. 0400-121246, ivsalmi(at)protsv.fi
Mariankatu 18 A 20
00170 Helsinki
Tekstiä voi vapaasti lainata lähde mainiten. Kritiikki toivottavaa.