(engl. Cottingley fairies). Sir Arthur Conan Doyle on tullut tunnetuksi mestarietsivä Sherlock Holmesin hahmon kehittäjänä. Aikanaan Conan Doyle oli myös innokas spiritualismin kannattaja. Vuonna 1920 Conan Doyle sai tietoonsa, että keijukaisista ja maahisista oli kyetty ottamaan valokuvia. Kuvat olivat kahden nuoren tytön, Frances Griffitsin ja Elsie Wrightin, ottamia. He asuivat Bradfordissa Yorkshiressa.
Valokuvat oli otettu jo vuonna 1917 Cottingey Glennissä, jossa sukulaistytöt usein tapasivat näitä pieniä olentoja. Ensimmäisessä kuvassa Frances katsoo kameraan neljän keijukaisen tanssiessa hänen edessään vesiputouksen näkyessä taustalla. Toisessa kuvassa ruohikolla istuva Elsie ojentaa kätensä maahiselle.
Conan Doyle kuuli kuvista suuresti kunnioittamaltaan teosofi Edward L. Gardnerilta, jonka luentoa Elsie Wrightin äiti oli ollut kuuntelemassa. Gardner alkoi tutkia kuvien aitoutta Conan Doylen kannustamana. Useat eri asiantuntijat vakuuttelivat kuvien aitoutta jopa kunniaansa vedoten. Yhtenä perusteena he käyttivät sitä, että vaikka kuvat olisi mahdollista tuottaa huijaamalla, se vaatisi niin paljon enemmän ammattitaitoa kuin kahdella keskenkasvuisella käsityöläisluokan edustajalla olisi. Myös eräs valokuvien manipulaatiota harrastanut H. A. Staddon totesi kuvien olevan vähintäänkin 80 prosentin todennäköisyydellä aitoja.
Merkittäväksi tekijäksi näiden valokuvien hyväksymiselle tuli kolme uutta kuvaa, jotka tytöt ottivat Gardnerin antamalla kameralla. Kolmannessa kuvassa Frances katsoo ilmaan hypännyttä keijukaista. Neljännessä kuvassa Elsie on puolestaan kääntynyt vastaanottamaan keijukaisen ojentamaa kukkakimppua. Viidennessä ja viimeisessä kuvassa keijut nauttivat aurinkokylvystä ruohikossa.
Uusien kuvien jälkeen Conan Doyle oli kumppaneineen täysin vakuuttunut keijukaiskuvien aitoudesta. Hän julkaisikin vuonna 1920 Strand -nimisessä lehdessä kirjoituksen Fairies photographed — An epoch-making event sekä kirjoitti kirjan nimeltä The coming of the fairies (1921). Myös Gardner toi näkemyksensä esille Teosophical Publishing Housen julkaisemassa teoksessa Fairies — The Cottingley photos and their sequel (1945).
Kiinnostus keijukaiskuvia ja niiden kuvaajia kohtaan säilyi vuosikymmenten ajan. Francesilta ja Elsieltä yritettiin kaivaa totuutta kuvien alkuperästä, mutta heidän vastauksensa olivat vähintäänkin varovaisen arvoituksellisia. Esimerkiksi vuonna 1971 Elsie totesi, ettei hän voi käsi Raamatulla vannoa keijukaisten olleen paikalla kuvia otettaessa.
Myöhemmin asiaa tutkittaessa keijukaiskuvat ovat paljastuneet väärennöksiksi ja kahden tytön suorittamaksi käsittämättömän menestykselliseksi huijaukseksi. Esimerkiksi kuvassa yksi tanssivat keijut ovat hyvin tarkkoja, mikä osoittaisi valotusajan olleen hyvin lyhyen. Romanttishenkisen kuvan taustalla olevan vesiputouksen epätarkkuus paljastaa kuitenkin valotusajan olleen pidemmän. Toisin sanoen tanssivat keijukaiset seisovat paikallaan.
Samoin analyysissä on paljastunut, etteivät kuvien keijukaiset ole kolmiulotteisia olentoja. Tämänkaltaiset tekijät viittaavat keijukaisten olleen kaksiulotteisia piirroksia, joita Elsien tiedettiin vuosikausia tehneen. Tätä näkemystä tukee myös erään brittiläisen kirjailijan huomio: valokuvissa esiintyvien keijukaisten esikuvat löytyvät vuonna 1915 julkaistusta ja laajalevikkisestä lastenkirjasta Princess Mary’s gift book. Kirjan piirrokset kuvittavat runoa, jossa kerrotaan kuinka keijukaisia voi loihtia esille! Huvittava pikkuseikka on, että lastenkirjan kustansi Hodder ja Stoughton, joka kustansi myös Conan Doylen keijukaisia käsittelevän teoksen. Ihmeellistä on tavallaan se, ettei Conan Doyle tunnistanut keijukaisia, sillä hänen oma kirjoituksensa Dimbashi Joyce ilmestyi samaisessa kirjassa.
Huijaukseen viittaavat myös virheelliset kuvaukset kuvien ottohetkistä ja menetelmistä, sekä Elsien yhteys valokuvaukseen: hän oli työskennellyt valokuvausliikkeessä. Ratkaiseva tekijä huijauksen paljastamisessa on kuitenkin Elsien ja Francesin vuonna 1982 aloittama tunnustusten sarja. Cottingleyn keijukaisten arvoitus voidaan laskea niiden tapausten joukkoon, joissa ihmisten halu uskoa ajaa heidän kriittisyytensä ohitse.
Katso: Conan Doyle, Sir Arthur.
Kirjallisuutta: Cooper 1982; Crawley 1985; Gardner 1981; Randi 1987b, 1997.