(engl. modern scepticism). Tieteestä on viimeisten vuosisatojen aikana tullut merkittävä tekijä ympäri maapalloa: me elämme tieteen ja siihen perustuvan teknologian aikakautta. Arvostusta saadakseen erilaiset oudot opit, väitteet ja uskomukset esittävät itsensä usein tieteellisinä. Niitä ei kuitenkaan tee tieteeksi pelkästään niiden kutsuminen tieteeksi tai niiden kannattajien korkeat käsitykset kyseisistä opeista, vaan se täyttävätkö ne tieteen kriteerit ja tukevatko empiiriset tutkimustulokset esitettyjä väitteitä.
Moderni skeptisismi on tieteellisen menetelmän sekä erityistieteiden tutkimusmenetelmien soveltamista epätavallisiin, usein aikaisemman tieteellisen tiedon kanssa ristiriidassa oleviin väitteisiin. Se ei siis ole valmis maailmankuva tai tutkimustulos, vaan menetelmä outojen väitteiden pätevyyden tarkastelemiseksi. Modernin skeptisismin pyrkimyksenä on tuoda pseudotieteelliset opit ja erilaiset erikoiset väitteet kriittisen tieteellisen tutkimuksen ja tarkastelun piiriin. Tässä merkityksessä sitä ei tule sekoittaa filosofiseen käsitykseen modernista skeptisismistä, jolla viitataan keskiajan jälkeen virinneeseen skeptisismiin.
Modernin skeptisismin voidaan katsoa saaneen alkunsa Martin Gardnerin vuonna 1952 ilmestyneestä teoksesta In the name of science. Gardner käsitteli kirjassaan kriittisesti muun muassa avaruusolentojen vierailuja, uskomuslääkintää, parapsykologiaa, kreationismia sekä oppia pannukakun muotoisesta maapallosta. Näillä perusteettomilla käsityksillä oli tuolloin — kuten vielä nykyäänkin — lukuisia kannattajia.
Gardner ei kuitenkaan ollut ensimmäinen pseudotieteisiin kriittisesti suhtautuva henkilö. Itse hän mainitsee kolme pseudotieteitä käsittelevää kirjaa, Daniel W. Heringin teoksen Foibles and fallacies of science (1924), David Starr Jordanin kirjan The higher foolishness (1927), ja Joseph Jastrowin toimittaman teoksen The study of the human error (1936). Mutta jo 1800-luvulla perustettiin — ainakin osittain — skeptinen Society for Psychical Research, ja esimerkiksi englantilainen matemaatikko Augustus de Morgan (1806–1871) kirjoitti teoksen A budget of paradoxes, jossa hän esitteli kriittisesti matemaattista hölynpölyä. Yhdysvaltalainen filosofi, historioitsija ja luonnontieteilijä John Fiske (1842–1901) kommentoi puolestaan outoja väitteitä fysiikan, geologian ja historian aloilta.
1970-luvun alkupuolella joukko tutkijoita ja muita henkilöitä alkoi huolestua pseudotieteellisten oppien voimakkaasta leviämisestä. Tämä johti skeptikkojärjestö The Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormalin perustamiseen. Vuonna 1976 alkunsa saaneen yhdistyksen tarkoituksena on tutkia objektiivisesti outoja ilmiöitä koskevia väitteitä sekä julkaista näiden tutkimusten tuloksia. Skeptikkojärjestöjä on sittemmin perustettu ympäri maailmaa muun muassa Argentiinaan, Japaniin, Belgiaan, Unkariin, Intiaan, Australiaan, Norjaan ja Suomeen.
Katso: Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal; European Council of Skeptical Organizations; Empiirinen tutkimus; Pseudotiede; Skeptics Society; Skepsis ry; Skeptisismi; Tiede.
Kirjallisuutta: Abell ja Singer 1983; Asimov 1986; Dommanget 1998; Gardner 1957, 1981, 1991; Hines 1988; Häyry Karttunen ja Virtanen 1989; Kurtz 1992, 1994, 1996; Lindeman-Viitasalo 1995b; Randi 1982a, 1987b, 1991, 1995; Rothman 1992; Sagan 1989, 1996; Schick ja Vaughn 1995; Selin Ollikainen ja Salmi 1997; Shermer 1997d.