(engl. N-rays). Säteilyn eri muotojen löytäminen eli kulta-aikaansa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Esimerkiksi vuonna 1895 maailma sai tietää röntgensäteilyn olemassaolosta. Tällaisten löytöjen innoittamana ranskalainen fyysikko René Blondlot (1849–1930) kertoi löytäneensä N-säteilyn, joka lisäsi esineiden kirkkautta. Nimensä N-säteet saivat Blondlotin työpaikan, Nancyn yliopiston mukaan. Arvostetun fyysikon maine innosti toisetkin tutkijat tarttumaan aiheeseen, ja jotkut laboratoriot vahvistivat hänen löytönsä.
Toisaalta useat tutkijat eivät kyenneet toistamaan Blondlotin tuloksia, jotka oli saatu subjektiivisten näköarvioiden avulla. N-säteisiin uskovat kehittivät tilanteeseen sopivan vastaväitteen: kriitikkojen silmät eivät olleet tarpeeksi herkät.
Blondlot itse uskoi kuolemaansa saakka N-säteiden olemassaoloon, vaikkei vuoden 1907 jälkeen kukaan muu osoittanut niitä kohtaan akateemista kiinnostusta. Blondlotin käsitykseen ei vaikuttanut edes amerikkalaisen fyysikon ja meedioiden paljastajan Robert W. Woodin tutkimus, joka tehtiin arvovaltaisen Nature-lehden toimesta. Wood avusti Blondlotia tämän laboratoriossa, mutta ei kertaakaan kyennyt vahvistamaan Blondlotin havaintoja N-säteiden vaikutuksista. Lisäksi Wood muun muassa poisti Blondlotin tietämättä erään säteiden havaitsemiselle välttämättömän prisman. Tästa huolimatta N-säteiden vaikutusten havainnointi jatkui. Tietyssä mielessä N-säteet siis todellakin löydettiin, mutta ainoastaan René Blondlotin päästä.
Tätä tarinaa pidetään malliesimerkkinä siitä, miten vakaa usko johonkin ei-todelliseen asiaan voi vääristää havaintoja ja tulkintoja.
Kirjallisuutta: Hines 1988, 1996; Wood 1904/1996.