(engl. stigmata). Stigmatisaatiolla tarkoitetaan verta vuotavien haavojen ilmestymistä hartaiden kristittyjen käsiin, jalkoihin ja kylkeen. Joskus voi ilmaantua myös haavoja otsaan, selkään tai hiertymiä hartioihin. Haavamuodostelma on siis samantapainen kuin Jeesuksella, joka ruoskitiin, pakotettiin kantamaan orjantappurakruunua ja ristiä, ristiinnaulittiin ja jota roomalainen sotilas pisti keihäällä kylkeen. Haavat voivat myös olla kirjoitusta (esim. ”Jeesus” tai ”Maria”).
Ensimmäinen pyhä vuotaja oli Franciscus Assisilainen (1182–1226) vuodelta 1224, jollei ota huomioon Paavalia tai oxfordilaista miestä vuodelta 1222. Paavali toteaa galatalaiskirjeessä (6:17), että hänellä on Jeesuksen arvet ruumiissaan, mutta todennäköisesti hän oli vain kuvainnollinen. Oxfordilainen mies puolestaan väitti olevansa Jumalan poika, mutta hänet pidätettiin huijarina. Ilmeisesti uskottiin, että mies oli itse tuottanut viisi haavaa kehoonsa.
Jos Jeesuksen jälkeen jouduttiin odottamaan 1200 vuotta, niin pyhän Franciscuksen jälkeen stigmatisaatiotapauksia on tullut runsaasti, yhteensä 300–400. Suurin osa stigmaatikoista on ollut katolisia, lähinnä nunnia tai pappeja. Katolinen kirkko on julistanut heistä monet pyhimyksiksi. Tapausten nopea leviäminen viittaa inhimilliseen tekijään, matkimiseen.
Inhimillisestä vaikutuksesta tähän ilmiöön kertoo sekin, että eri henkilöiden haavat eivät muistuta toisiaan: joillakin on pelkkiä painaumia, joillakin haavat ovat pieniä viiltoja, joillakin ristejä. Joillekin kylkihaava tulee vasempaan, toisilla oikeaan kylkeen.
Haavat voivat myös muuttaa muotoaan tiedon lisääntyessä: pyöreät haavat muuttuivat suorakulmioisiksi sitä mukaa, kun saatiin tietoa roomalaisten naulojen muodosta. Ja kun haavat ennen ilmestyivät keskelle kämmentä, niin nykyisin ne syntyvät ranteisiin; tämäkin heijastaa ristiinnaulitsemista koskevan tiedon lisääntymistä. Monet stigmatisaatiotapaukset on myös paljastettu huijauksiksi, kirkonmiestenkin toimesta.
Kirjallisuutta: Nickell 2000b.