(engl. fire-walking). Tuli on pelottavan kiehtova elementti, ja yksi ihmiskunnan merkkipylväistä onkin nouseminen elävien liekkien hallitsijaksi. Tulikävely ja sen saama huomio on eräs osoitus ihmisten tulta kohtaan kokemasta pelonsekaisesta kunnioituksesta.
Nimenä tulikävely on hieman harhaanjohtava, koska tulikävelyssä kävelyalustana ei ole liekehtivä tuli vaan kuumat hiilet. Sitä on harrastettu muun muassa antiikin Kreikassa ja Roomassa, Intiassa, Filippiineillä, Etelä-Afrikassa, Yhdysvalloissa, ja myös Suomessa. Tulikävelyn on väitetty esimerkiksi poistavan erilaisia pelkoja ja fobioita, irrottavan pitkäaikaisista riippuvuuksista (mm. tupakoinnista ja ylensyömisestä), parantavan impotenssin ja kroonisen masennuksen sekä kohentavan keskittymiskykyä ja vuorovaikutustaitoja. Ylipäätään sen katsotaan osoittavan hengen ylivoimaa materiaan nähden.
Selityksiä tälle ilmiölle on tarjottu useita: kipua lievittävät endorfiinit aktivoituvat positiivisten ajatusten voimasta ja ne suojaavat jalkoja vahingoittumiselta, ”biosähköinen” kenttä suojaa kehoa jne. Mutta missä ovat todisteet endorfiinien kyvystä suojata ihoa tai missä todisteet kehoa suojaavasta ”biosähköisestä” kentästä?
Fysiikan ja psykologian avulla tulikävelylle kyetään antamaan seuraavanlainen selitys: Eri aineilla on erilainen lämmönjohtokyky. Puulla lämmönjohtokyky on alhainen, mikä selittää sen, että suomalaiset voivat istua naama punaisena saunan lauteilla. Mutta jos saunassa sattuu istumaan tai nojaamaan rautanaulaan, vetäytymisreaktio voi olla niin nopea, ettei kipua edes ehdi tuntemaan; metallin lämmönjohtokyky on siis parempi kuin puun, ilman tai veden. Tulikävelyä edesauttaa ehkä myös ns. Leidenfrost-efekti; jalkapohjista peräisin oleva neste tuottaa lämpöeristeisen kalvon ihon ja hiilien välille.
Tulikävelyä edeltää jopa tuntikausien intensiivinen valmistautuminen. Liikkumisen, laulamisen ja taputtamisen seurauksena aktivaatiotaso nousee, mikä edistää hikoilua. Samoin rituaalissa yritetään valaa uskoa tulikävelyn mahdollisuuteen. Kävelyä ei myöskään suoriteta ilman erityisohjeita. Kävelijöitä voidaan pyytää esimerkiksi ajattelemaan tiettyä mantraa, katsomaan taivaalle tai kaukaisuuteen, kuuntelemaan muiden ääntelyä ja hengittämään tietyllä tavalla. Neuvot ohjaavat tarkkaavaisuutta pois kuumuudesta ja kivusta, kuten edeltävä rituaali on tehnyt jo tuntien ajan. Tiedetäänkin, että henkilö voi olla kokematta minkäänlaista kipua tulikävelyn aikana, mutta seuraavana aamuna löytää kolikon kokoisen rakkulan jalkapohjistaan. Tulikävely suoritetaan yleensä myöhään illalla tai yöllä, mikä esityksen vaikuttavuuden tehostamisen lisäksi ajoittaa sen hetkeen, jolloin ihminen ei ole kaikista vireimmillään.
Usein näitä selityksiä — erityisesti Leidenfrost-efektiä — pidetään riittämättöminä tai suorastaan virheellisinä, koska toiset kykenevät tulikävelyyn ja toiset eivät. Tulee kuitenkin huomata, että tulikävelyssä ei ole kyse tarkoin kontrolloidusta tieteellisestä kokeesta. Yksilöllisyyteen voi vaikuttaa monikin tekijä kuten hikoilu, kipureseptorien herkkyys ja kuinka syvälle jalka uppoaa hehkuvaan aineeseen. Erityisen merkittävä tekijä on kuitenkin askelten määrä ja nopeus, eli kuinka kauan varsinaiseen kävelyyn käytetään aikaa. Aika voi luonnollisesti vaihdella, mutta eräässä tapauksessa kävelyaika oli keskimäärin 1,5 sekuntia pisimmän kävelyn ollessa 1,9 sekunnin pituinen. Yhdysvalloissa eräs aivo- ja selkävammasta kärsivä kävelykeppien avulla liikkuva vanhus sinnitteli henkensä voimalla jopa seitsemän sekuntia ennenkuin hän kaatui maahan pahojen palovammojen kera. Avun hakeminen tulikävelystä ei siis ole aivan vaaratonta.
Tulikävelijät pitävät yksilöllisen suorityskyvyn syynä uskon ja henkisten kykyjen puutetta. Minkälaisen viestin elämänrohkeutta hakemaan tulleelle epäonnistujalle antaa se, että kaikki muut ”toivottomat tapaukset” kykenivät tulikävelyyn, mutta hän ei? Tulikävelysessioihin liittyy usein myös henkistä ohjausta ja opetusta, jotka luonnollisesti saavat tulikävelyyn yhdistettynä huomattavasti syvemmän ulottuvuuden.
Jotta ”hengen ylivoima aineesta” tulisi todistettua, tulikävelijöiden tulisi kontrolloiduissa olosuhteissa kävellä hitaasti — tai jopa seisoa — jonkin aikaa kuumennetulla metallialustalla. Ja selvitä vahingoittumattomana.
Kirjallisuutta: Churchland 1986; Dennett Michael 1985; Leikind ja McCarthy 1985; Willey 1999.