(engl. vampire). Vampyyri on elävä kuollut, joka imee verta kauhistuneiden uhriensa kaulasta. Ei siis ihme, että miehiltä rahat kylmäverisesti vieneistä naisista käytetään nimitystä vamppi, joka on lyhennelmä sanasta vampyyri, verenimijä.
Vampyyrit liikkuvat ainoastaan pimeän aikaan, koska auringonvalo koituu niiden kohtaloksi. Aikaisemmin vampyrismin katsottiin olevan perinnöllistä, mutta toisaalta myös noitien, ihmissusien, rikollisten, vääräuskoisten ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten tiedettiin muuttuvan kuoleman jälkeen vampyyreiksi. Nykyisin vampyrismin katsotaan leviävän kaulapuremisen kautta.
Vampyyreja käsitteleviä kansantaruja löytyy useista kulttuureista. Myös Euroopassa niitä on esiintynyt, ja joskus ne ovat johtaneet jopa aika radikaaleihin toimenpiteisiin: turvonneita, mätäneviä ruumiita on kaivettu ylös haudoista ja kauhistuksekseen ihmiset ovat löytäneet niiden suusta tuoretta verta. Tämän jälkeen näitä ”vampyyreja” on tuhottu esimerkiksi laittamalla valkosipulia kuolleen suuhun tai iskemällä seiväs hänen sydämensä lävitse. Myös hopealuodin on väitetty tehoavan vampyyriin.
Verisuisille vainajille voidaan kuitenkin antaa huomattavasti normaalimpi selitys kuin että ne ovat nousseet haudasta, hyökänneet jonkun nuoren neidon kimppuun kulmahampaat irvessä, ja sitten palanneet takaisin maan alle. Paul Butlerin mukaan nestemäinen (”tuore”) veri ei ole mitenkään epätavallinen löytö, vaikka kuollessa veri yleensä hyytyykin. Suusta verta löytyy siksi, että nopeasti mädäntymisen aloittavissa keuhkoissa on runsaasti verta, jota mädäntymisestä aiheutuvat kaasut ajavat suuhun ja nenään. Myös ruumiin turpoaminen johtuu kaasuista, ei ylimääräisen veren nauttimisesta.
Kansantarujen vampyyrit olivat yleensä tavallisia talonpoikia. Vuonna 1897 ilmestyi Bram Stokerin romaani Dracula, joka muutti vampyyrien imagoa huomattavasti hovikelpoisemmaksi. Kreivi Draculan vuoksi myös romanialaisen hallitsijan Vlad Drakul II:n (1428/9–1476/7) nimi yhdistetään ikuisesti vampyyreihin. Ennen Stokerin romaania Drakulin ja vampyyrien välillä ei ollut minkäänlaista yhteyttä.
Vampyyreihin liitetään kuoleman jälkeisen elämän lisäksi muitakin epätavallisia ominaisuuksia. Vampyyri voi esimerkiksi kyetä tainnuttamaan uhrinsa hypnoottisella katseellaan, ja kun vampyyrien tulee liikkua nopeasti, ne voivat muuttaa muotoaan lepakoksi. Yhteys lepakkoihin ei ole sattumanvarainen, sillä Etelä- ja Keski-Amerikassa asuu verivampyyreita eli lepakoita, joiden kulmahampaat ovat tikarinterävät. Ihmisvampyyrien tapaan ne elävät imemällä verta, tosin muista nisäkkäistä kuin ihmisestä.
Vampyyriperinne voi nykyisin hyvin, koska maailmasta löytyy joukko ihmisiä, jotka haudanvakavasti väittävät olevansa vampyyreja. Jotkut heistä maustavat henkilökuvaansa kertomalla esimerkiksi veripankkiryöstöistään.
Katso: Zombie.
Kirjallisuutta: Barber 1996.