|
||||
Tuoreena ylioppilaana 31.5.1949 Keskittyneenä (ja ehkä hieman hermostuneena) juuri ennen väitöstilaisuutta 12.10.1963 |
Koulu, opinnot ja tutkinnot Keväällä 1949 kirjoitin ylioppilaaksi Suomen vanhimmasta koulusta, jonka virallinen nimi oli Svenska Klassiska Lyceum i Åbo (Turun ruotsinkielinen klassinen lyseo), mutta jota yleisesti kutsuttiin nimellä "Classicum". Sittemmin koulu on ottanut uudelleen käyttöön keskiaikaisen nimensä Katedralskolan i Åbo (Turun Katedraalikoulu). 18-vuotiaana aloin opiskella fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa ja tähtitiedettä Åbo Akademissa, josta valmistuin filosofian kandidaatiksi vuonna 1955. Jatko-opinnot Åbo Akademissa, vuosi ASLA-stipendiaattina M.I.T:ssä
(Massachusetts Institute of Technology) ja muutaman vuoden tutkimustyö Pohjoismaiden
teoreettisen atomifysiikan instituutissa NORDITA:ssa Kööpenhaminassa johtivat
vähitellen siihen, että syksyllä 1963 väittelin filosofian tohtoriksi. Teoreettisen
fysiikan alaan kuuluvan väitöskirjani otsikkona oli:
On the Coupling of Angular Momenta in Diatomic Molecules, with Applications to
the Magnetic Hyperfine Structure Tutkijasta kansainväliseksi virkamieheksi
Opiskellessani Åbo Akademissa hoidin myös erilaisia opetus- ja assistenttitehtäviä,
mutta periaatteessa voidaan sanoa, että työurani legendaarisen hyönteisen tavoin
"lähemmin tarkasteltaessa jakautuu kolmeen osaan":
|
|||
Helsingin yliopisto (1964-1966)
Kesällä 1964 siirryin Åbo Akademista Helsingin yliopistoon, vastaperustetun Teoreettisen fysiikan tutkimuslaitoksen pääsihteeriksi. Oli mielenkiintoista olla luomassa uutta, kansainvälisesti suuntautunutta tutkimuslaitosta, mutta pääsihteerin toimi oli osa-aikainen, ja sen ohella toimin erilaisissa opetustehtävissä. Välillä hoidin teoreettisen fysiikan apulaisprofessuuria, välillä elätin itseni pitämällä luentoja ruotsiksi ja suomeksi, ja parin vuoden kuluttua vakinaisen kokopäivätyön puuttuminen alkoi tuntua epävarmalta. Kun sitten vuoden 1966 lopulla sain mahdollisuuden siirtyä vakituiseen työhön
tutkimusyhteistyötä harjoittavaan pohjoismaiseen järjestöön, tartuin empimättä
tilaisuuteen. |
||||
Pohjoismainen ympäristötutkija ja hänen maskottinsa |
Nordforsk (1967-1987)
Nordforsk (Pohjoismaiden Teknis-luonnontieteellisen tutkimuksen yhteistyöjärjestö) oli perustettu kesäkuussa 1947. Perustajia olivat viiden Pohjoismaan tutkimusneuvostot, tieteelliset toimikunnat ja akatemiat. Järjestön tehtävänä oli suunnitella ja organisoida monenlaisia pohjoismaisia tekniikan ja luonnontieteiden alaan kuuluvia yhteistyöhankkeita. Aloitin Nordforskissa vuodenvaihteessa 1966-67, jolloin järjestön sihteeristö muutti Kööpenhaminasta Helsinkiin, ja vastuualueeseeni kuului mm. ympäristötekniikkaan liittyvä yhteistyö. Suurimpia haasteita ensimmäisinä Nordforskin vuosinani oli yhdessä erään kollegani, Anders Åkerblomin, kanssa tekemäni kartoitus ja vertailu, jonka kohteena olivat Pohjoismaiden hallinnolliset rakenteet ympäristöasioissa. Toimeksiantajana oli Pohjoismaiden neuvosto. Työn tuloksena syntyi julkaisu Nordforsks
miljövårdsutredning (Nordforskin ympäristönsuojeluselvitys), joka sisälsi
joukon toimenpide-ehdotuksia. Se lienee monin tavoin vauhdittanut
ympäristönsuojelua Pohjoismaissa.
Ympäristönsuojelusihteeristö perustetaan 1970
Kun sihteeristö oli toiminut Helsingissä kolme vuotta, sen oli määrä muuttaa
Tukholmaan ja jäädä sinne pysyvästi. Siinä vaiheessa ehdotin, että ympäristöasioihin
liittyvää yhteistyötä hoitaisi oma sihteeristö, joka jäisi Helsinkiin minun
alaisuuteeni. Ehdotus hyväksyttiin, ja niin vuonna 1970 syntyi Nordforskin
ympäristönsuojelusihteeristö.
Ehkä kiehtovin Ympäristönsuojelusihteeristön monista projekteista liittyi sateen
happamoitumisen syiden selvittämiseen. Projekti alkoi Pohjoismaissa, mutta se
suunniteltiin alusta lähtien niin, että myös muut Euroopan maat voisivat tulla mukaan.
OECD:n kautta Pohjoismaat käynnistivät sittemmin laajan eurooppalaisen projektin
nimeltä Long-Range Transport of Air Pollutants (Ilmansaasteiden
kaukokulkeutuminen).
Projektin tuloksena kävi ilmi, että metsien ja järvien
happamoitumisen aiheutti suurelta osin rikkidioksidi, joka kulkeutui tuulten mukana
kaikkein teollistuneimmista maista kaikkialle Eurooppaan. Tästä puolestaan oli
seurauksena kansainvälisiä sopimuksia rikkipäästöjen asteittaisesta vähentämisestä.
Nordforsk 1980-luvulla
1970-luvulla pohjoismaisten yhteistyöelinten joukko oli kasvanut Pohjoismaisen
teollisuusrahaston myötä. Toisin kuin Nordforskilla tällä elimellä oli myös
mahdollisuus rahoittaa yhteispohjoismaisia hankkeita. Järjestöjen johtokunnat toimivat
läheisessä yhteistyössä keskenään ja pyrkivät saamaan aikaan järkevän työnjaon
projektien suunnittelussa ja rahoittamisessa.
Nordforskin ja Pohjoismaisen teollisuusrahaston välinen yhteistyö – ja tietynlainen
kilpailu – johtivat siihen, että Nordforsk yritti eri tavoin järjestää uudelleen ja
järkeistää toimintaansa. Tanskaan ja Norjaan perustettiin kansallisia sihteeristöjä,
ja osana tätä hajauttamista Nordforskin ympäristönsuojelusihteeristöstä muodostettiin
vuonna 1980 Nordforskin Suomen sihteeristö.
Ajan oloon kävi kuitenkin hankalaksi ylläpitää kahta järjestöä, joiden profiili oli
niin samanlainen kuin Nordforskin ja Pohjoismaisen teollisuusrahaston. Korkealla
tasolla tehdyllä poliittisella päätöksellä järjestöt yhdistettiin niin, että Nordforsk
vuonna 1987 vähitellen lakkautettiin, ja sen toiminta siirtyi Pohjoismaiselle
teollisuusrahastolle. |
|||
Suomen edustajana CSO:n kokouksessa Leccessä kesäkuussa 1996 |
Tekes ja COST (1988-1996)
Kun Nordforsk sulautettiin Pohjoismaiseen teollisuusrahastoon minulle tarjottiin kahta vaihtoehtoa: muuttaa teollisuusrahaston uuteen päämajaan Osloon tai jäädä Helsinkiin ja siirtyä valtiollisen Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekesin) palvelukseen. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, ja toimittuani siis 21 vuotta pohjoismaisena virkamiehenä minusta tuli Suomen valtion virkamies. Tärkein työkenttäni niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka toimin Tekesissä, oli suuri eurooppalainen yhteistyöverkosto COST (European Co-operation in the Field of Scientific and Technical Research). Toimiessani Suomen kansallisena COST-koordinaattorina tehtävänäni oli mm. jakaa suomalaisille korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille tietoa suunnitelluista tai käynnissä olevista COST-projekteista, tutkia Suomen mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti erilaisiin projekteihin, etsiä sopivia tahoja osanottajiksi projekteihin, nimetä Suomen edustajat projektien johtoryhmiin ym. Kotimaassa tapahtuvan työn lisäksi olin myös Suomen edustajana COSTin korkeimmassa päättävässä elimessä, The Committee of Senior Officials (CSO), ja pääsin näin perehtymään COSTin keskushallintoon, jota hoitavat EU:n neuvoston sihteeristö sekä EU-komissio Brysselissä. Muutaman vuoden kuluttua olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että raskassoutuinen EU-byrokratia monella tavoin jarrutti COST-yhteistyötä ja että toimintaa voitaisiin tehostaa hallinnollisilla uudistuksilla, jotka samalla parantaisivat yhteistyön laatua. Niinpä tein kovasti töitä sen eteen, että COST-yhteistyölle luotaisiin selkeämmät suuntaviivat ja yksinkertaisemmat menettelytavat. Suureksi ilokseni pyrkimykseni saivat vähitellen osakseen vastakaikua sekä CSO:ssa
että asioista vastaavien EU-virkamiesten keskuudessa, niin että myös eniten muutoksia
aiheuttavat uudistusehdotukseni vähitellen hyväksyttiin ja toteutettiin. Keskeisistä
COST-asiakirjoista, jotka ovat syntyneet minun aloitteestani ja jotka kokonaan tai
suureksi osaksi olen itse laatinut, haluan mainita erityisesti seuraavat:
|
|||
Tietysti tuntui hieman haikealta, kun tämän onnistuneen loppukirin ja
EU-byrokratiasta saamani voiton jälkeen edessäni vuodenvaihteessa 1996-97 yhtäkkiä
oli kyltti, jossa luki Tie päättyy – kulku maastossa omalla vastuulla.
Samalla tämä kuitenkin oli minulle haaste – ja haikeutta lievensi huomattavasti se,
että heti eläkkeelle jäämistäni seuraavana päivänä saatoin tituleerata itseäni
Helsingin kaupunginvaltuutetuksi. Mutta se on ihan toinen juttu... |
||||
Tämä sivu on viimeksi muutettu 6.9.2002 Suomennos: Riitta Eskelinen Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita sähköpostitse: nils.mustelin@dlc.fi |