(engl. argumentation). Argumentoinnilla tarkoitetaan omien väitteiden perustelua. Väitteiden esittäminen ja perusteleminen ovat erottamaton osa kielellistä keskustelua. Erilaisia keskustelun muotoja ovat esimerkiksi väittely, riita, neuvottelu sekä kriittinen ja tieteellinen keskustelu. Tieteellisissä keskusteluissa väitteillä tulee olla vahvat perustelut.
Jokaisella keskustelulla on tavoite. Tavoitteita voivat olla toisen voittaminen, yhteisymmärrykseen pääseminen tai väitteiden todenmukaisuuden selvittäminen. Kaikilla keskusteluilla on myös yhtenäinen rakenne. Aloitusvaiheessa määritellään keskustelun tyyppi eli esimerkiksi onko kyseessä riita vai kriittinen keskustelu. Konfrontaatiovaiheessa määritellään keskustelun aihe. Aiheina voivat olla esimerkiksi ufojen tai telepatian olemassaolo. Argumentaatiovaiheessa pyritään pääsemään keskustelun tavoitteeseen esittämällä väitteitä, niiden perusteluja sekä kysymyksiä. Lopetusvaiheessa keskustelun tavoite on täytetty, tai sen saavuttaminen tulee mahdottomaksi ja kaikki osallistujat ovat keskustelun lopettamisen kannalla.
Keskustelun tavoitteen saavuttaminen vaikeutuu, jos argumentaatio ei ole loogisesti pätevää tai se on asiaanliittymätöntä. Keskustelutyypistä ja sen tavoitteesta voi kuitenkin riippua, milloin asiaankuulumaton argumentti eli väite on hyväksyttävissä ja milloin ei. Esimerkiksi henkilökohtaisessa riidassa, jonka tavoitteena on ainoastaan toisen henkilön voittaminen, vastapuolen tekeminen naurunalaiseksi lienee tavoitteen mukaista. Tieteellisessä keskustelussa argumentointi tulee aina virheelliseksi, jos perustelut eivät tue esitettyjä väitteitä. Virheitä aiheuttavat ei-hyväksyttävät, asiaankuulumattomat ja riittämättömät perustelut.
Ei-hyväksyttävät perustelut:
1) Kehäpäättelyssä väitteitä käytetään väitteen itsensä perustelemiseen. Tällöin perusteet uskoa väitteeseen eivät lisäänny. ”Janne on telepaattinen, koska hän kykenee lukemaan toisten ajatuksia ilman tunnettuja/fyysisiä aisteja.” Telepaattisuus tarkoittaa toisen ajatusten lukemista eli perustelu toistaa saman, yhä edelleen kyseenalaisen väitteen.
2) Virheellisessä dikotomisoimisessa annetaan vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka muitakin on olemassa. ”Koska evoluutioteoria ei ole totta, Jumalan on täytynyt luoda maailma 10 000 vuotta sitten.” Vaikka evoluutioteoria ei pitäisikään paikkaansa, sen ainoa vaihtoehto ei olisi kristillinen kreationismi kuten esimerkiksi eri uskontoja ja maailmankatsomuksia tarkastelemalla käy hyvin selväksi.
Asiaankuulumaton päättely:
3) Merkityksetön päättely on loogisesti pätevää päättelyä, joka ei kuitenkaan liity keskustelun aiheeseen. Se voi koskea koko keskustelua tai jotain sen osaa. Esimerkiksi kun keskusteluun osallistuvan tarkoituksena on todistaa parapsykologisten ilmiöiden olemassaolo, hänen on virheellistä käyttää koko puheenvuoronsa kehumalla näiden ilmiöiden sovellusten merkittävyyttä. Sovellusten hyödyllisyys ei takaa niitä edellyttävien ilmiöiden olemassaoloa.
4) Ekvivokaatiossa jonkin sanan merkitys vaihtuu päättelyn kuluessa, jolloin johtopäätös ei ole enää hyväksyttävissä. ”Koska guru on hyvä manipuloimaan ihmisiä, hän on hyvä ihminen.” Taitavaa manipuloijaa ei yleensä käsitetä kiltiksi ja avuliaiseksi, ns. ”hyväksi” ihmiseksi.
5) Henkilökohtaiset loukkaukset eivät tee väitteestä sen uskottavampia. ”Parapsykologisten ilmiöiden olemassaolon pitäminen todistamattomana on vain tiukkapipoisten skeptikkojen haluttomuutta laajentaa tajuntaansa.” Parempi keino taivutella skeptikot parapsykologisten ilmiöiden kannattajiksi olisi tuoda esille niiden olemassaoloa tukevaa todistusaineistoa. Solvaaminen on rikos.
6) Alkuperän perusteella ei voi arvioida väitteen todenmukaisuutta, koska väitteen esittäneen henkilön tai muun tahon ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä niiden pätevyyden kanssa. ”Rotujen välillä ei ole älykkyyseroja, koska väitteen esitti rasistisen järjestön puheenjohtaja.” Väitteen esittäjän ominaisuudet ja motiivit voivat selittää väitteen esittämisen, mutta ne eivät suoraan kiistä niiden tiedollista asemaa, todenmukaisuutta. Väitteen pätevyys riippuu ainoastaan sitä koskevasta todistusaineistosta. Esimerkiksi käsitteiden älykkyys ja rotu, sekä empiirisen tutkimusaineiston kyseenalaisuus tekevät väitteet rotujen älykkyyseroista ongelmallisiksi, ei se kuka niitä esittää.
7) Auktoriteettiin vetoaminen ei tee väitteestä yhtään sen pätevämpää: asiantuntijan merkitys on vain yhtä suuri kuin hänen esittämänsä perustelut. ”Ufoja on olemassa, koska eräs tunnettu lääkäri on niin todennut.” Lääkärin esittämät väitteet eivät tule hänen asemastaan johtuen millään tavoin pätevämmiksi, sillä lääkärin koulutus ei takaa asiantuntijuutta ulkoavaruuden olentojen tutkimuksessa.
8) Vetoaminen väitteen tai uskomuksen yleisyyteen ei tee siitä totta. ”Miljoonat homeopatiaa käyttävät ihmiset eivät voi olla väärässä.” Valitettavasti voivat. Aikoinaan Maan uskottiin yleisesti olevan litteä kuin pannukakku, mikä ei ole täysin perusteeton käsitys tavallisten arkihavaintojen perusteella. Miljoonien ihmisten uskomuksista huolimatta näkemys tasaisesta Maasta ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.
9) Vetoaminen uskomuksen vanhuuteen ei myöskään tee siitä pätevää. ”Astrologia on tuhansia vuosia vanha oppi ja siksi siinä täytyy olla jotain perää.” Tietomme maailmasta on tarkentunut huomattavasti viimeisten parin tuhannen vuoden aikana, ja se on vaatinut epäpätevien oppien hylkäämistä niiden iästä riippumatta.
10) Väitteen kumoavan todistusaineiston puute ei todista väitettä oikeaksi. ”Parapsykologisia ilmiöitä on olemassa, koska skeptikot eivät pysty todistamaan, ettei niitä tapahdu.” Samoin todisteiden puute ei tee ilmiöstä mahdotonta. ”Parapsykologisia ilmiöitä ei tapahdu, koska meillä ei ole todisteita niistä.” Väitteen esittäjällä on kuitenkin aina todistustaakka eli hänen tulee perustella väitteensä tutkimusten avulla.
11) Pelottelu ei todista väitettä oikeaksi, vaikkakin se voi johtaa näkemyksen alentuneeseen hyväksymiskynnykseen. ”Jollet usko Jumalan Sanaan, Pyhän Raamatun luomiskertomukseen, käristyt ikuisesti helvetin kuumassa tulessa!”
12) Vetoaminen keskustelua seuraavien henkilöiden tunteisiin todistusaineiston sijaan ei tee väitteestä totta. ”Älykkäät lukijat kyllä tietävät, että Maa on pannukakun muotoinen.”
13) Vetoaminen sääliin ei myöskään tee väitteistä todenmukaisempia. ”Jollette te usko ufojen olemassaoloon, kuinka minä voin tienata dokumenteilla leipäni?”
Riittämättömät perustelut:
14) Liiallisissa yleistyksissä perusteet eivät oikeuta väitettä. ”Skeptikot ovat hyvin vakavaa porukkaa, koska keskustelin kerran vakavan skeptikon kanssa.” Yksi skeptikko ei oikeuttane tällaiseen väitteeseen, kuten ei yksi pääskykään tee kesää.
15) Ajallinen seuraavuus ei takaa syy-seuraussuhdetta eli niin sanottu post hoc -päättely (post hoc, ergo propter hoc eli ”tämän jälkeen, siksi tämän vuoksi”). ”Telepatiaa on olemassa, koska kun ajattelin Jaanaa, niin heti perään hän soitti puhelimella.” Kahden ajallisesti yhteydessä olevan asian ei tarvitse olla minkäänlaisessa syy-seuraus -suhteessa toistensa kanssa.
Perusteluiden lisäksi myös virheelliset kysymykset voivat aiheuttaa loitontumista keskustelun tavoitteesta. Jokaiseen kysymykseen kuuluu presuppositioita eli lähtöoletuksia. Esimerkiksi kysymyksen ”mikä sinun nimesi on?” oletuksena on, että toisella on nimi. Kysymykset sinällään eivät ole virheellisiä argumentteja, mutta virheelliset kysymykset pakottavat vastaajan vastaamaan tietyllä tavalla:
1) Monimutkaisen kysymyksen -virhe aiheutuu siitä, että vastaaja pakotetaan hyväksymään vastaajan kantaan liittymättömiä näkemyksiä. ”Miksi skeptikot kieltävät kaikkien outojen ilmiöiden olemassaolon?” ”Milloin lopetitte vaimonne hakkaamisen?”
2) Joko-tai -kysymykseen vastaava voidaan pakottaa valitsemaan yksi vaihtoehdoista, vaikka hänen näkemyksensä löytyisi ehkä keskeltä. ”Siis kiellätkö sinä parapsykologisen ilmiöiden olemassaolon vai tapahtuuko niitä?”
Vaikka yleispäteviä ohjeita argumentoinnin oikeellisuudesta ei voi antaa keskustelun eri muodoista johtuen, niin perusperiaatteena voidaan pitää, että keskustelun tulee olla loogisesti pätevää ja sisällöllisesti laadukasta. Laadukkuuden ylläpitämiseksi keskusteluun osallistuvien tulee 1) antaa tavoitteeseen nähden riittävästi informaatiota, 2) seistä omien väitteidensä takana ja kyetä perustelemaan ne, 3) pysyä asiassa, sekä 4) olla selkeä ja ymmärrettävä. Liian vähäisen tai liiallisen informaation esittäminen, luoviminen näkemysten välillä, aiheen vaihtaminen sekä epäselvät, monimerkitykselliset ja -sanaiset puheenvuorot vaarantavat keskustelun tavoitteen saavuttamisen.
Katso: Tiede.
Kirjallisuutta: Aurejärvi 1994; Puro 1997; Schick ja Vaughn 1995; Shermer 1997d; Tenhunen 2000; Walton 1989.