Kuva 1. Maakeskinen maailmankuva kristinuskosta vaikutteita saaneessa versiossa, jossa kiintotähtien kehän ulkopuolella sijaitsee Jumalan ja kaikkien valittujen asuinpaikka. Kuva on vuodelta 1553.
Jokainen meistä näkee jatkuvasti ympärillään erilaisia merkkejä astrologian olemassaolosta ja suuresta suosiosta. Monet sanoma- ja viikkolehdet sisältävät horoskooppipalstan ja muuta astrologista aineistoa. Suurempien kirjakauppojen ns. rajatiedolle omistetut tiskit ovat täynnä aurinkomerkkioppaita ja muita astrologisia käsikirjoja. Muutamia vuosia sitten jopa johtava suomalainen kustannusyhtiö julkaisi laajan, kalliille paperille painetun ja korkealuokkaisilla taidejäljennöksillä varustetun teoksen nimeltään Astrologian maailma (Johansson 1983).
Myös sellainen ihminen, joka ei lainkaan tunne astrologian oppeja, tietää yleensä, missä merkissä hän on syntynyt, ja monet käyttävät mielellään aurinkomerkkiään jonkinlaisena persoonallisuuteen liittyvänä avainsanana. Lehtien henkilökohtaisissa ilmoituksissa vilisee Yksinäisiä Kaksosia, Pettyneitä Jousimiehiä ja Toiveikkaita Neitsyitä.
Keväällä 1988 astrologia pääsi jopa sanomalehtien maailmantapahtumia käsitteleville palstoille. Yhdysvalloissa paljastettiin, että rouva Nancy Reagan konsultoi säännöllisesti ammattiastrologia, jonka neuvot ja suositukset vaikuttivat myös presidentin päätöksiin! Tämä uutinen joko järkytti tai ilahdutti maailmaa, riippuen kunkin asenteesta astrologiaan – mutta joka tapauksessa se asetti ennen näkemättömällä tavalla astrologian julkisuuden parrasvaloihin.
Astrologian mukaan vallitsee jonkinlainen syvä yhteys taivaallisten ja maanpäällisten asioiden välillä. Tutkimalla ja seuraamalla taivaankappaleiden liikkeitä pitäisi olla mahdollista tehdä erilaisia ennusteita ja vetää jopa yksityiskohtaisia johtopäätöksiä ”tiettyjen tähtien alla” syntyneiden ihmisten ominaisuuksista ja taipumuksista. Eikä ainoastaan periaatteessa! Astrologit nimittäin väittävät, että he monituhatvuotisen kokemuksen nojalla tuntevat hyvin pitkälle ne pelisäännöt, jotka määräävät, miten taivaankappaleiden asemat heijastuvat maanpäällisiin tapahtumiin. He pystyvät – ainakin omasta mielestään – lukemaan tähtien sanomat.
Mistä oikein on kysymys? Syvästä ymmärryksestä ja viisaudesta – vai täysin perusteettomista ja lähinnä taikauskoon verrattavista väitteistä? Joka tapauksessa on kysymys hyvin vanhasta oppirakennelmasta, joten mennään ensin astrologian juuriin ja katsotaan, miten sen pitkä tarina sai alkunsa.
Astrologia syntyi Mesopotamiassa, Eufratin ja Tigrisin välisessä Kaksoisvirranmaassa, jossa jo vuosituhansien ajan ennen ajanlaskumme alkua mahtavat valtakunnat kukoistivat, menehtyivät, yhtyivät ja vaikuttivat toisiinsa lukemattomin tavoin. Yksinkertaisuuden vuoksi jätämme kuitenkin tässä eri kansojen ja kulttuurien osuudet huomioonottamatta ja käytämme koko tästä pitkäikäisestä ja dynaamisesta sivilisaatiosta yhteisnimitystä Babylonia.
Babylonialaisten maailmankuvan mukaan koko maailmankaikkeus oli yliluonnollisten voimien leikkikenttä. Heillä oli harvinaisen rikas valikoima erilaisia jumalia, joista tunnetuimmat ovat ehkä ylijumala Anu ja rakkauden jumala Ishtar, sekä lukematon määrä hyviä ja pahoja henkiä. Kaikki mitä maailmassa tapahtui johtui näistä jumalista ja hengistä – ja pappien tärkein tehtävä oli tietysti ottaa selvää jumalten ja henkien tahdosta ja suunnitelmista, jotta tulevia tapahtumia voitaisiin ennustaa.
Vähitellen Babylonian mahtava papisto kehitti yhä monimutkaisempia ennustamismenetelmiä, joista tärkeimmät perustuivat teurastettujen eläinten sisälmysten – erityisesti maksan – muotoon sekä taivaankappaleiden asentoon.
Jätän tässä maksasta ennustamisen sikseen ja keskityn tähtiin. Mitä babylonialaiset näkivät taivaalla? Samaa, mitä jokainen meistä voi nähdä pimeänä, kirkkaana yönä kaukana kaupunkien häiritsevistä valoista.
Ensinnäkin näemme tuhansia tuikkivia, pistemäisiä valoja, siroteltuina ilman järjestystä koko taivaankannelle. Niiden keskinäiset asennot eivät muutu, vaan ne muodostavat päivästä päivään ja vuodesta vuoteen samat kuviot, mistä syystä niitä kutsuttiin aikaisemmin usein kiintotähdiksi. Ne näyttävät liikkuvan hitaasti ja tekevät täyden kierroksen noin 24 tunnissa, aivan kuin ne olisivat kiinnittyneinä Maata ympäröivän, pyörivän pallomaisen kuoren sisäpinnalle.
Nykyisin tiedetään, että tämä pyöriminen on vain näennäistä ja johtuu maapallon pyörimisestä oman akselinsa ympäri kerran 24 tunnissa. Tiedetään myös, että kiintotähdet ovat kaukaisia aurinkoja ja että ne liikkuvat eri suuntiin avaruudessa, niin että niiden keskinäiset asennot taivaankannella vähitellen muuttuvat vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa.
Mutta babylonialaisille, kuten kaikille vanhoille kulttuurikansoille, oli itsestään selvää, että Maa oli maailmankaikkeuden raskas ja liikkumaton keskuskappale ja pyörivä taivaankansi jonkinlainen Maahan liittyvä koriste, ehkä jopa luotu maapallon asukkaita varten. Universumi koostui kahdesta osasta: Maasta ja taivaasta.
Kiintotähtien muodostamissa epäsäännöllisissä kuvioissa on pienelläkin mielikuvituksella helppo nähdä erilaisia eläimiä, esineitä tai ihmishahmoja. Ja siksi eri kulttuurit ovatkin läpi historian ryhmitelleet tähdet niin sanotuiksi tähdistöiksi, joille on annettu erilaisia nimiä. Nämä ryhmät ja niille annetut nimet ovat tietysti täysin mielivaltaisia ja vaihtelevat kulttuurista toiseen. Mutta babylonialaisille tähdistöillä oli paljon syvällisempi merkitys, johtuen siitä, että heidän maailmankuvansa oli hyvin pitkälle maaginen.
Maagisessa maailmankäsityksessä samannäköisten tai samannimisten olioiden välillä vallitsee salaperäinen yhteys. Magian mukaan voin esimerkiksi vahingoittaa ihmistä tekemällä häntä esittävän kuvan tai nuken, jota sitten pahoinpitelen. Kantamalla leijonan muotoisia koruja saan osakseni todellisen leijonan ominaisuuksia jne.
Babylonialaisille oli siis itsestään selvää, että esimerkiksi leijonaksi nimitettyyn tähdistöön liittyivät tavalla tai toisella elävän leijonan oikeat tai kuvitellut ominaisuudet. Näin astrologian ensimmäinen peruskivi oli laskettu.
Mutta taivaankannella näkyy kiintotähtien ohella myös muita valoja, jotka osallistuvat päivittäiseen pyörimiseen, mutta liikkuvat hitaasti kiintotähtien suhteen. Jos jätämme pois komeetat eli pyrstötähdet, jotka silloin tällöin ilmestyvät ja taas häipyvät, voidaan paljain silmin havaita yhteensä seitsemän tällaista vaeltavaa taivaanvaloa: Aurinko, Kuu ja planeetat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Kaikkien seitsemän oletettiin kiertävän Maata, ja ne liitettiin tärkeimpiin babylonialaisiin jumaliin. Venus oli Ishtar ja selvästi punasävyinen Mars oli Nergal, ruton verinen jumala.
Taivaankappaleisiin maagisen vastaavuuden mukaisesti liitetyt babylonialaisten jumalten ominaisuudet muodostivat astrologian toisen peruskiven. Nyt papeilla oli käytettävissään erittäin monimutkainen ja joustava mytologinen koneisto – yhdistämällä jumalien ja tähdistöjen oletetut ominaisuudet heillä oli rajattomat mahdollisuudet vetää yksityiskohtaisia johtopäätöksiä eri kappaleiden vaelluksista eri tähdistöjen läpi.
Mainitut taivaankappaleet pysyvät liikkuessaan verraten kapealla vyöhykkeellä, joka kulkee taivaankannen ympäri. Tämän vyöhykkeen babylonialaiset jakoivat kahteentoista osaan, jotka saivat nimensä niissä sijaitsevien tähdistöjen mukaan. Koska suurimmalla osalla näistä tähdistöistä oli jonkin eläimen nimi, tätä vyöhykettä kutsutaan vieläkin usein eläinradaksi eli zodiakiksi. Babylonialaisista lähtien astrologia on keskittänyt huomionsa nimenomaan eläinrataan, vaeltavien jumalien väylään, kun taas sen ulkopuolelle jäävät tähdistöt, kuten Andromeda, Iso karhu tai Orion, eivät tunnu kiinnostavan astrologeja.
Seuraamalla taivaankappaleiden liikkeitä riittävän kauan babylonialaiset huomasivat, että kukin kappale noudatti tiettyä jatkuvasti toistuvaa rytmiä, ja havaintojensa perusteella he pystyivät vähitellen hämmästyttävän tarkasti myös ennustamaan niiden tulevia liikkeitä. Nämä tarkat havainnot johtivat myös varsinaisen tähtitieteen, astronomian, syntyyn sekä auttoivat babylonialaisia kehittämään käyttökelpoisen kalenterin.
Kaksoisvirranmaa oli siis astrologian varsinainen syntymäseutu. Sieltä astrologiset opit levisivät vähitellen eri suuntiin. Tähän myötävaikutti epäilemättä myös näiden oppien astronominen tausta: olihan itsestään selvää, että kulttuurin, joka pystyi ennen aavistamattomalla tarkkuudella ennustamaan taivaankappaleiden liikkeitä, pitäisi myös olla ylivoimainen asiantuntija, mitä tuli niiden ominaisuuksiin ja vaikutuksiin…
Mutta hyvin olennainen lisäys astrologiseen ajatteluun tuli myös muinaisesta Egyptistä – hieman yllättäen ehkä, koska ei ole mitään näyttöä siitä, että egyptiläiset olisivat yhdistäneet taivaallisia ja maanpäällisiä tapahtumia maagisen vastaavuuden nojalla. Heidän tärkein ennustamismenetelmänsä perustui unien tulkitsemiseen eikä suinkaan tähtien asemiin.
Ihan kuten babylonialaisille, myös muinaisille egyptiläisille taivaankappaleet olivat tai edustivat jumalia. Orionin tähdistö oli Osiris, ja mahtava auringonjumala Ra kulki joka päivä loistavissa vaunuissaan yli taivaankannen.
Kuten pyramidit vielä tänään osoittavat, egyptiläisten uskonnollinen ajattelu keskittyi hyvin pitkälle kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen elämään – ja lisäksi he olivat ilmeisesti hyvin taitavia matemaatikkoja. Heitä kiinnostivat muun muassa ne kulmat, jotka saadaan jaettaessa ympyrä kahteen, kolmeen, neljään ja kuuteen osaan, ja he pitivät luultavasti tästä syystä myös planeettojen välisiä kulmia tärkeinä taivaanmerkkeinä.
Kulmamystiikka liittyi luultavasti jollakin tuntemattomalla tavalla egyptiläisten kuolemakeskeiseen uskonnolliseen ajatteluun. Voimme vain arvata, että kulmia pidettiin ehkä kielteisinä tai myönteisinä sen mukaan, kuinka niiden oletettiin helpottavan tai vaikeuttavan sielujen vaellusta maanpäällisestä tuonpuoleiseen maailmaan.
Muutamia vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua babylonialainen astrologia ja egyptiläinen kulmamystiikka yhdistettiin hellenistisen kulttuurin suuressa sulatusuunissa. Se ei ole sinänsä yllättävää; kreikkalaiset filosofit rakastivat mahtavia, kokonaisvaltaisia oppirakennelmia, samalla kun he katsoivat, että maailmankaikkeus oli yhtenäinen ja loogisesti rakennettu kokonaisuus, Kosmos, jonka salaisuudet voitaisiin paljastaa pikemmin ajattelemalla kuin tekemällä empiirisiä kokeita ja havaintoja.
Tietysti babylonialaiset jumalat korvattiin sopivilla kreikkalaisilla jumalilla. Esimerkiksi ruton jumala, Nergal, vaihdettiin sodan jumalaksi, josta kreikkalaiset käyttivät nimeä Ares ja roomalaiset nimeä Mars.
Koska babylonialaiset ja kreikkalaiset jumalat eivät lainkaan vastanneet toisiaan, planeettoihin liitettiin nyt aivan uusia astrologisia ominaisuuksia. Astrologian substanssi – sen konkreettiset ennusteet ja tulkinnat – muuttui uuteen mytologiaan sopeutuvaksi, samalla kun sen perusrakenne ja ulkoiset puitteet säilyivät suunnilleen ennallaan. Toinen uusi piirre oli se, että nyt ruvettiin soveltamaan astrologisia ennusteita myös yksittäisiin ihmisiin tekemällä horoskooppeja, jotka perustuivat tähtien ja planeettojen asemiin ihmisen syntymähetkellä.
Suuren hellenistisen synteesin astrologiasta teki ajanlaskumme alussa (n. vuonna 100) Ptolemaios, sama mies, joka teokseensa Almagest kokosi aikansa parhaat tiedot planeettojen liikkeistä. Ptolemaioksen astrologinen raamattu koostuu neljästä kirjasta ja tunnetaan siksi nimellä Tetrabiblos. Tietääkseni monet astrologit käyttävät edelleen Tetrabiblosta jonkinlaisena raamattuna, melkein 2000 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuvailla astrologian historiaa eikä sen vaihtelevaa suosiota ja merkitystä läpi vuosisatojen. Verraten perusteellisia historiallisia kuvauksia antavat mm. Lawrence E. Jerome (1977) sekä Roger B. Culver ja Philip A. Ianna (1979) erinomaisissa kirjoissaan.
Todettakoon vain, että se maailmankuva, jonka puitteissa astrologia oli syntynyt, säilyi Euroopassa kaikilta pääpiirteiltään muuttumattomana ainakin 1500-luvulle asti. Näin ollen astrologian asema ja suosio oli siihen asti lähinnä riippuvainen yhteiskunnallisista tekijöistä, joista tärkein oli ehkä yhä vaikutusvaltaisempi kirkko ja sen suhtautuminen astrologiaan.
Mutta vuonna 1543 vanha maailmankuva alkoi natista liitoksissaan. Kopernikuksen kirja De revolutionibus orbium coelestium eli Taivaankappaleiden kiertoliikkeistä pani käyntiin vallankumouksen, joka on jatkunut meidän aikoihimme ja joka on peruuttamattomasti muuttanut käsityksemme sekä maailmankaikkeudesta että ihmisen asemasta sen laajenevalla näyttämöllä.
Kopernikuksen, Keplerin, Galilein ja Newtonin työn ansiosta vanhan maailmankuvan kahtiajako, taivas ja maa, joka oli astrologisen ajattelun oleellinen lähtökohta, romutettiin melkein kertaheitolla. Maa muuttui planeetaksi; maailmankaikkeuden mahtavasta ja liikkumattomasta keskuskappaleesta, jonka ympärillä koko Kosmoksen oli oletettu nöyrästi pyörivän, tuli valtavan taivaallisen koneiston mitättömän pieni Aurinkoa kiertävä hiukkanen. Ja samalla taivaankannella näkyvät salaperäiset valot menettivät yliluonnollisen asemansa ja muuttuivat Maan kaltaisiksi aineellisiksi kappaleiksi.
Newtonin keksimän vetovoimalain avulla oivallettiin, että sama voima, joka saa omenan putoamaan maahan, määrää myös Kuun ja planeettojen liikkeet. Mystiikka korvattiin mekaniikalla, matemaattisin menetelmin pystyttiin yhä paremmin laskemaan (eli ennustamaan) taivaankappaleiden liikkeet avaruudessa ja niiden näennäiset paikat taivaankannella.
Astrologian virheelliseen maailmankuvaan, vanhaan mytologiaan ja maagiseen vastaavuuteen perustuva oppisysteemi alkoi tuntua täysin järjenvastaiselta, varsinkin kun näytöt astrologian paikkansapitävyydestä olivat lievästi sanoen kyseenalaisia. Ainakin niissä piireissä, jotka vähitellen omaksuivat uuden, havaintoihin ja lainalaisuuksien etsimiseen perustuvan tieteellisen asenteen luonnonilmiöihin, astrologia menetti uskottavuutensa. Euroopan yliopistojen renessanssin aikana perustetut astrologian professuurit lakkautettiin toinen toisensa jälkeen.
Mutta vaikka astrologia karkotettiin tieteen temppelistä, se ei kuitenkaan kuollut. Luonnontieteiden paljastamat tiedot maailmankaikkeudesta tunkeutuivat vain hitaasti laajempiin kansalaispiireihin – ja itse tieteellinen asennoituminen vielä hitaammin. Astrologeille on riittänyt asiakkaita meidän päiviimme asti; itse asiassa astrologia on tänään harvinaisen korkeassa suosiossa, yhdessä muiden ns. okkultististen oppien kanssa. Astrologien on tietysti ollut pakko niellä muutamat tähtitieteen eli astronomian paljastamat tosiasiat. Ainakin länsimaissa kaikki astrologit tietävät tänään, että Maa on Aurinkoa kiertävä planeetta ja että muiden planeettojen näennäiset liikkeet taivaankannella riippuvat sekä niiden omista liikkeistä että Maan liikkeestä Auringon ympäri, mutta tämä ei tunnu vaikuttaneen oleellisesti astrologian oppeihin. Astrologisessa mielessä sekä Aurinko että Kuu ovat edelleen ”planeettoja”.
Uudella ajalla löydetyt planeetat Uranus (1781), Neptunus (1846) ja Pluto (1930) on myös otettu mukaan astrologiseen oppisysteemiin.
Erittäin valaisevan esimerkin nykyastrologian suhtautumisesta astronomiaan antaa suomalaisen astrologin Lars Johanssonin kirja Astrologian maailma (1983). Kustakin planeetasta (Aurinko ja Kuu tietysti mukaanluettuina) annetaan kourallinen astronomisia tietoja – osin virheellisiä – mutta nämä tiedot jäävät täysin irrallisiksi, koska niitä ei tarvita astrologiassa. Planeettoihin liitetyt astrologiset ominaisuudet heijastavat pikemminkin vastaavien kreikkalais-roomalaisten jumalten oletettuja luonteita. Erityisen mielenkiintoista on, että tämä koskee myös yllämainittuja kolmea ”uutta” planeettaa, vaikka ne saivat jumaliin viittaavat nimensä vain terminologisen yhtenäisyyden vuoksi eivätkä ole koskaan edustaneet jumalia kuten aikaisemmin tunnetut planeetat!
Mielenkiintoista on myös se, että astrologia on tähtitieteen huimaavan edistyksen myötä kokonaan menettänyt kosmiset ulottuvuutensa. Hellenistisessä kulttuurissa astrologia kiehtoi ihmismieltä, koska se liittyi Kosmokseen, koko silloin tunnettuun maailmankaikkeuteen. Mutta tämän päivän astrologit eivät tunnu piittaavan maailmankaikkeudesta – he takertuvat edelleen Aurinkoon, Kuuhun ja aurinkokuntamme planeettoihin (tai ehkä pikemmin jonkinlaisiin mytologisiin symboleihin, joilla ei ole muuta yhteistä todellisten taivaankappaleiden kanssa kuin nimet ja asemat taivaankannella).
Tiedämme tänään, että Aurinko on verraten tavanomainen keskivertotähti – yksi niistä sadoista miljardeista tähdistä, jotka muodostavat valtavan kierregalaksimme, Linnunradan. Tiedämme, että Linnunrata kuuluu ns. paikalliseen galaksijoukkoon, joka koostuu noin kolmestakymmenestä galaksista; niistä Andromedan tähdistössä näkyvä kierregalaksi M31 on hieman suurempi kuin Linnunrata. Tiedämme edelleen, että tämä paikallinen joukko on häviävän pieni osa valtavasta superjoukosta, jossa on kymmeniätuhansia galakseja.
Astronomia ja fysiikka ovat käsi kädessä paljastaneet yhä enemmän maailmankaikkeuden salaisuuksista: yksittäisten tähtien synnystä ja kuolemasta, galaksien kehityksestä ja liikkeistä, galaksijoukkojen dynamiikasta ja koko maailmankaikkeuden jatkuvasta laajenemisesta alkuräjähdyksen seurauksena. Yksi tämän päivän kiehtovimmista tutkimuskentistä on yrittää selvittää universumin pitkän historian ensimmäisten sekuntien tapahtumia, välittömästi alkuräjähdyksen jälkeen.
Astrologiaan nämä huimaavat näkymät eivät ole vaikuttaneet; jos astrologi tänään antaa ymmärtää, että hänen oppinsa koskee ihmisen asemaa maailmankaikkeudessa tai Kosmoksessa, hänen historiallinen kellonsa on ainakin nelisen sataa vuotta jäljessä – jollei vuosituhansia.
Mutta tarkastelkaamme nyt lyhyesti itse astrologiaa, sellaisena kuin se esiintyy länsimaissa tänään, melkein kaksituhatta vuotta Ptolemaioksen jälkeen.
Koska astrologiset ennusteet aina perustuvat taivaankappaleiden asemiin, astrologian keskeinen työväline on määrätyllä tavalla laadittu kuva taivaankappaleiden sijainnista tiettynä ajankohtana ja tietyllä paikkakunnalla. Tätä kuvaa kutsutaan tähtikartaksi. Jos kysymyksessä on henkilön syntymähetki ja -paikka, puhutaan usein syntymätähtikartasta (tai vain syntymäkartasta).
Hyvin usein astrologista karttaa kutsutaan horoskoopiksi. Mutta koska horoskooppi-sanaa käytetään myös erilaisista tähtikarttaan perustuvista tulkinnoista ja tämä voi aiheuttaa sekaannusta, käytän jatkossa näitä sanoja seuraavassa merkityksessä:
Todettakoon ensin, ettei astrologinen tähtikartta ole mikään varsinainen kartta tähtitaivaasta, sellainen jota esimerkiksi tähtitieteen harrastaja käyttää etsiessään taivaankannelta tiettyjä kohteita. Tähtikartta ilmaisee toki muutamien taivaankappaleiden todelliset asemat, mutta tavalla, joka on hyvin pelkistetty ja lisäksi muokattu sopimaan astrologian omaan käsitteistöön.
Katsotaanpa esimerkiksi, miltä tähtitaivas näytti Turussa elokuun 11. päivänä vuonna 1931, kello 16.05 paikallista aikaa – eli kun tämän kirjoittaja syntyi (kuva 2).
Kuviossa näkyvät kaavamaisesti Maa, Turun horisontti sekä ekliptika eli Auringon näennäinen vuotuinen rata taivaankannen ympäri tähtien suhteen. Ekliptika läpäisee yhteensä 13 tähdistöä, joista 12 lienee melkein kaikille ainakin nimiltään tuttuja, kun taas Käärmeenkantaja (jossa Aurinko näkyy joka vuosi joulukuun alusta melkein jouluun saakka) on vain astronomian harrastajien ja harjoittajien tuntema tähdistö. Kaikki muut tähdistöt on jätetty pois kuviosta.
Ekliptikan tähdistöistä Skorpioni oli juuri nousemassa itäisen horisontin yläpuolelle, ja Härkä oli laskemassa länteen.
Kuvioon on edelleen merkitty ne kymmenen aurinkokunnan jäsentä, joista astrologi on tänään lähinnä kiinnostunut (ja joita hän kutsuu planeetoiksi), eli Aurinko ja Kuu sekä varsinaiset planeetat, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Aurinko oli tietysti korkealla taivaalla – olihan ajankohta elokuinen varhaisiltapäivä – ja mikäli tähdet voitaisiin nähdä keskellä päivää, olisi ollut helppo todeta, että se sijaitsi Kravun tähdistössä. Horisontin yläpuolella olivat myös Kuu ja kaikki planeetat paitsi Saturnus ja Uranus.
Kuva 2 ei esitä vielä varsinaista astrologista tähtikarttaa – siitä puuttuvat tietyt keskeiset astrologiset käsitteet – mutta se sisältää käytännöllisesti katsoen kaikki ne astronomiset tiedot, joita astrologi käyttää. Sen antama kuva taivaankappaleiden sijainnista on oikea, koska se perustuu tarkkoihin astronomisiin ratalaskelmiin, mutta se on kahdessa suhteessa silmiinpistävän puutteellinen.
Ensinnäkin Auringon näennäinen kulku tähdistöjen läpi johtuu tietysti Maan kiertoliikkeestä; ekliptika on siis Maan ratatason projektio taivaanpallolla. Mutta planeetat eivät kierrä Aurinkoa samassa tasossa; esimerkiksi Merkuriuksen ratataso kallistuu ekliptikan suhteen noin 7 astetta ja Pluton jopa 17 astetta.
Siitä seuraa, etteivät planeetat yleensä sijaitse ekliptikalla, vaikka ne pysyvätkin verraten lähellä sitä. Poikkeamat ovat sen verran suuria, että planeetat eivät suinkaan liiku vain kuvion esittämissä 13 ekliptikatähdistössä, vaan niiden lisäksi peräti 28 muussa tähdistössä (joiden joukossa niin tunnettuja kuin Andromeda, Orion ja Perseus). Astrologit eivät kuitenkaan välitä planeettojen sijainnista ekliptikan ylä- tai alapuolella, vaan ainoastaan niiden asemista projisoituina ekliptikan tasoon ja sen tähdistöihin. (Kuun ratatason kallistuma huomioidaan kuitenkin usein antamalla sen solmut eli sen ratatason ja ekliptikan leikkauspisteet.)
Lisäksi kuviossa esitetyt taivaankappaleet sijaitsevat hyvin erisuuruisilla etäisyyksillä Maasta; Pluto on keskimäärin 15000 kertaa niin kaukana kuin Kuu. Ja koska sekä Maa että muut planeetat kiertävät Aurinkoa, planeettojen väliset etäisyydet vaihtelevat jatkuvasti. Kun esimerkiksi Maa ja Venus ovat Auringosta katsoen vastakkaisissa suunnissa (eli yläkonjunktiossa), niiden välinen etäisyys on noin kuusi kertaa suurempi kuin niiden ollessa Auringosta nähden samassa suunnassa (alakonjunktiossa).
Nämä todelliset etäisyydet ovat ensisijaisen tärkeitä laskettaessa planeettojen liikkeitä – onhan vetovoima kääntäen verrannollinen kahden kappaleen välisen etäisyyden neliöön – mutta nekin puuttuvat tästä kuviosta, koska ne eivät kiinnosta astrologeja.
Tähtitieteen antamasta aurinkokunnan pääkappaleiden sijaintia koskevasta informaatiosta astrologit käyttävät siis vain yhtä ainoaa koordinaattia: pitkin ekliptikaa mitattua kulmaa eli longitudia. Kolmiulotteinen maailmankaikkeus on astrologiassa supistettu yksiulotteiseksi ympyräksi.
Jotta kuviosta 2 tulisi varsinainen astrologinen tähtikartta, siihen on vielä lisättävä muutamia keskeisiä astrologisia käsitteitä, ennen kaikkea eläinradan 12 merkkiä sekä 12 ns. huonetta.
Ekliptika läpäisee siis 13 tähdistöä, ja kuten kuviosta ilmenee, näiden tähdistöjen ekliptikalla sijaitsevat osat ovat hyvin erikokoisia. Pienin niistä on Skorpioni (vain 7 astetta) ja suurin Neitsyt (peräti 44 astetta). Päästäksemme näistä tähdistöistä astrologian käyttämiin eläinradan merkkeihin yksi niistä, Käärmeenkantaja, on jätettävä pois ja jäljellä olevat ”tasoitettava”, kunnes jokaisen osuus ekliptikasta on 1/12 koko ympyrästä eli täsmälleen 30 astetta.
Tämä tehtiin tietysti alun perin siten, että merkit osuivat jotenkuten yhteen vastaavien tähdistöjen kanssa, ja näin määritellyistä merkeistä pidetään edelleen kiinni ns. sideerisessä astrologiassa, jota harrastetaan mm. Intiassa.
Maan pyörimisakseli ei kuitenkaan pysy täysin samansuuntaisena avaruudessa. Kuun ja Auringon vetovoiman vaikutus päiväntasaajan pullistumaan saa akselin kiertymään, hieman samalla tavalla kuin vinossa asennossa pyörivän hyrrän akseli kiertyy. Tämä prekessioliike on Maan tapauksessa verraten hidasta: yksi kierros kestää lähes 26000 vuotta.
Koska vuodenajat määräytyvät Maan pyörimisakselin suunnasta ratatason suhteen, kalenterimme pohjaksi ei ole otettu Maan kiertoaikaa tähtien suhteen eli sideeristä vuotta, vaan aikaväli kevätpäiväntasauksesta (jolloin Aurinko näyttää siirtyvän taivaanpallon päiväntasaajan pohjoispuolelle) seuraavaan, eli trooppinen vuosi.
Prekession johdosta kevättasauspiste – eli Auringon sijainti tähtien suhteen kevätpäiväntasauksen hetkellä – siirtyy pitkin ekliptikaa vuodesta toiseen. Prekession 26000 vuoden jakso merkitsee, että tämä siirtymä on yhdessä vuodessa vain 1/72 astetta ja trooppinen vuosi on noin 20 minuuttia lyhyempi kuin sideerinen. Mutta vuosisadassa kevättasauspisteen siirtymä on jo 1,4 astetta ja 2000 vuodessa melkein 30 astetta.
Kun Ptolemaios teki astrologisen synteesinsä ajanlaskumme alussa, Aurinko siirtyi kevätpäiväntasauksen hetkellä juuri Kalojen tähdistöstä Oinaan tähdistöön, eli samalla myös Kalojen merkistä Oinaan merkkiin. Tämä oli astrologien vuoden ja merkkiympyrän alkupiste.
Tänään, parisen tuhatta vuotta myöhemmin, Aurinko on kevätpäiväntasauksen sattuessa vasta aloittanut kulkunsa Kalojen tähdistön läpi – mutta tästä huolimatta useimmat länsimaiset astrologit sanovat edelleen, että Aurinko siirtyy kevätpäiväntasauksen hetkellä, noin maaliskuun 21. päivänä, Oinaan merkkiin!
Toisin sanoen: länsimaiset astrologit ovat kytkeneet eläinradan merkit pikemmin almanakkaan kuin niihin tähdistöihin, joiden mukaan ne ovat saaneet nimensä. Saavuttaakseen sen edun, että Auringon voitaisiin joka vuosi sanoa olevan samana päivämääränä likimäärin samalla kohdalla merkkien suhteen, he ovat noin vain kokonaan irrottaneet merkit niiden sidonnaisuudesta tähdistöihin. Kun merkit määritellään tällä tavalla, puhutaan trooppisesta astrologiasta.
Kuvassa 3 on edellisen kuvion ekliptikan tähdistöjä esittävä rengas täydennetty toisella renkaalla, johon on merkitty eläinradan merkit länsimaisten astrologien käyttämän trooppisen astrologian mukaisesti. Kuten näkyy, merkit ovat prekession johdosta siirtyneet noin yhden merkin verran vastaavista tähdistöistä. Vaikka Aurinko oli Kravun tähdistössä, kun synnyin, astrologit siis sanovat, että olen aurinkomerkiltäni Leijona – ja vaikka Skorpioni oli nousemassa idässä, nouseva merkkini on astrologien mukaan Jousimies.
Vaikka trooppisen astrologian merkit eivät osu yhteen vastaavien tähdistöjen kanssa, taivaankappaleiden näennäisistä suunnista kaukaisten tähtien suhteen voidaan helposti laskea, miten ne sijoittuvat merkkeihin. Mutta tuntemattomista syistä astrologit ovat ottaneet käyttöön vielä toisen tavan ilmaista taivaankappaleiden suunnat, nimittäin havaintopaikan horisontin suhteen.
Tämä tehdään yleensä siten, että taivaankansi jaetaan 12 huoneeseen, joista huoneet 1–6 sijaitsevat horisontin alapuolella ja huoneet 7–12 horisontin yläpuolella. Huoneet numeroidaan vastakkaiseen suuntaan verrattuna taivaankannen näennäiseen pyörimiseen eli siten, että taivaankappale noustessaan jossakin horisontin itäisellä puoliskolla siirtyy huoneesta 1 huoneeseen 12 ja sitten kulkee läpi huoneiden 12, 11, 10, 9, 8 ja 7, kunnes se laskiessaan lännessään astuu huoneeseen 6 ja kulkee horisontin alla läpi huoneiden 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.
Kun valmistauduin muutamia vuosia sitten osallistumaan televisiokeskusteluun kahden ammattiastrologin, Sven Stenbergin ja Marita Rifin kanssa, tilasin itselleni kummaltakin horoskooppini. Kun vertailin näihin horoskooppeihin liittyviä syntymäkarttoja keskenään, huomasin, että Aurinko, Kuu ja planeetat sijaitsivat kyllä molemmissa kartoissa ihan samalla tavalla eläinradan merkkien suhteen – mutta niiden sijoitus huoneisiin oli silmiinpistävän erilainen Rifin ja Stenbergin toimittamissa kartoissa.
Astrologian huoneet eivät nimittäin ole yksikäsitteisiä – Stenberg oli käyttänyt Placiduksen vuonna 1688 määrittelemää huonejakojärjestelmää, Rif taas arabialaisten astrologien keksimää paljon vanhempaa järjestelmää, jossa kaikki huoneet ovat ekliptikalla yhtä suuret.
Kuvassa 4 edellistä kuviota on täydennetty kahdella renkaalla, joissa esitetään molemmat huonejakojärjestelmät. Niiden lisäksi on olemassa lukuisia muitakin, kaikki hyvin täsmällisesti mutta ilmeisesti täysin mielivaltaisesti määriteltyjä. Mitä lähempänä napapiiriä havaintopaikka sijaitsee, sitä rajummin järjestelmät poikkeavat toisistaan. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, missä sekä Aurinko että planeetat saattavat suorittaa koko vaelluksensa taivaankannen ympäri kokonaan horisontin ylä- tai alapuolella, esimerkiksi Placiduksen paljon käytettyä järjestelmää ei voida ollenkaan soveltaa.
Horisontin suhteen astrologit määrittelevät vielä kaksi tärkeää pistettä ekliptikalla: Medium Coeli (MC) eli keskitaivas ja sen vastakkainen piste Imum Coeli (IC). Placiduksen huonejakosysteemissä MC määritellään yleensä siten, että se sijaitsee täsmälleen 9. ja 10. huoneen välisellä rajalla – eli astrologian terminologiaa käyttäen 10. huoneen kärjessä. IC sijoittuu silloin 4. huoneen kärkeen.
Taivaankappaleiden asemat ekliptikalla muuttuvat verraten hitaasti, Kuun ja planeettojen kiertoliikkeiden tahdissa. Varsinkin uloimmat planeetat pitkine kiertoaikoineen voivat pysyä vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä samassa merkissä eikä havaintopaikka vaikuta niiden sijaintiin. Huoneisiin nähden tilanne on tietysti aivan toinen: Maan pyörimisen johdosta kaikki taivaankappaleet kulkevat yhdessä vuorokaudessa kaikkien huoneiden läpi, ja niiden sijainti huoneiden suhteen riippuu herkästi paikkakunnan maantieteellisestä asemasta. Sen tähden tähtikartan laatimiseen vaaditaan sekä kellonaika (mieluimmin minuutin tarkkuudella) että paikkakunnan maantieteelliset koordinaatit.
Kuvassa 5 on syntymäkarttani lopuksi piirretty astrologisen käytännön mukaisesti. Varsinaiset tähdistöt on jätetty tarpeettomina pois, taivaankappaleiden sijainnit kussakin merkissä on ilmaistu asteina ja kaariminuutteina ja huonejärjestelmistä on yksinkertaisuuden vuoksi valittu se, joka perustuu yhtä suuriin huoneisiin. Kuvioon on myös lisätty keskitaivas (MC), joka tässä huonejakojärjestelmässä joutuu 11. huoneeseen, sekä muutamia vanhoja mutta yhä käytössä olevia symboleja.
Tähtikartan laatiminen ei ole vielä astrologiaa. Auringon ja Kuun ja planeettojen sijainnit saadaan suoraan astronomisista taulukoista ja niiden sijoittaminen merkkeihin ja huoneisiin on alkeellista matematiikkaa. Astrologilla ei ole tässä yhteydessä muuta valinnanvaraa kuin päättää, haluaako hän käyttää sideerisen vai trooppisen astrologian mukaisia eläinradan merkkejä ja mikä on hänen mielensä mukainen huonejakojärjestelmä. Nykyään on käytettävissä astrologeja varten kehitettyjä tietokoneohjelmia, jotka automaattisesti tulostavat valmiin tähtikartan, kun koneeseen vain syötetään paikkakunnan maantieteelliset koordinaatit, päivämäärä ja täsmällinen kellonaika.
Varsinainen astrologia lähtee sitten liikkeelle tähtikartasta; onhan astrologian perusolettamus (tai -väite) se, että on mahdollista vetää taivaankappaleiden tähtikartassa annetusta sijainnista erilaisia hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä maanpäällisistä asioista. Nämä johtopäätökset ovat joskus niin abstrakteja, että niiden empiirinen testattavuus voi olla kyseenalaista (esoteerinen astrologia, humanistinen astrologia jne.). Mutta usein ne koskevat asioita, jotka ovat ainakin periaatteessa havaittavissa: maanjäristyksiä, poliittisia tapahtumia, yksittäisten ihmisten ominaisuuksia ym.
Astrologian ehkä tunnetuin tuote on yksittäiselle ihmiselle laadittu horoskooppi. Lähtökohtana on silloin kyseisen henkilön syntymätähtikartta, jonka perusteella astrologi väittää pystyvänsä vetämään yksityiskohtaisia johtopäätöksiä hänen luonteestaan, taipumuksistaan, alttiudestaan eri sairauksille ja jopa ruumiinrakenteesta.
Jotkut astrologit tyytyvät tähän, mutta usein horoskooppiin liitetään myös aikadimensio. Yleensä tämä tapahtuu siten, että karttaa ”edistetään” eli toisin sanoen seurataan planeettojen jatkuvaa kulkua pitkin eläinrataa ja vertaillaan näin saatavaa muuttuvaa tähtikarttaa alkuperäiseen syntymäkarttaan; kun esimerkiksi jokin planeetta ohittaa syntymäkartan Auringon, se voi astrologien mukaan ”aktivoida” erilaisia syntymäkartan piirteitä. Tämä ns. transiittimenetelmä perustuu siis siihen olettamukseen, että ihminen jollakin tavalla kantaa syntymäkarttaansa mukanaan läpi elämän ja että planeetat tavallaan vaikuttavat häneen sen kautta.
Erilaisia tulkintasääntöjä ja -menetelmiä on vuosisatojen kuluessa kerääntynyt niin valtavia määriä, ettei kukaan astrologi (puhumattakaan ulkopuolisesta skeptikosta) voi tuntea niitä kaikkia.
Tässä annetaan vain eräitä karkeita vihjauksia siitä, mihin tekijöihin astrologi kiinnittää huomionsa, kun hän tulkitsee tähtikarttaa – lähinnä ihmisen syntymäkarttaa – sekä muutamia esimerkkejä tulkinnan sisällöstä.
Tunnetuin astrologinen tekijä on tietysti aurinkomerkki eli se eläinradan merkki, jossa Aurinko sijaitsee tähtikartassa. Tämän tekijän suuri merkitys ilmenee jo siitä, että Auringon oltua syntymähetkelläni Leijonan merkissä voin sanoa: olen Leijona. (Siis trooppisen astrologian mukaan – sideerisiä merkkejä käyttävän intialaisen astrologin mukaan olen tietysti Krapu.)
Viikkolehtien horoskoopit perustuvat vain aurinkomerkkeihin – mikäli ne on ylipäätään laadittu astrologisten sääntöjen mukaisesti – mutta ammattiastrologit korostavat usein, että Aurinko on vain yksi astrologian ”planeetoista”, ja että myös Kuun ja varsinaisten planeettojen sijainnit eläinradan merkkien suhteen ovat tärkeitä astrologisia tekijöitä. (Yksinkertaisuuden vuoksi noudatan jatkossa astrologista terminologiaa siten, että Aurinko ja Kuu lasketaan planeetoiksi aina kun on selvää, että planeetta-sanaa käytetään sen astrologisessa eikä astronomisessa merkityksessä.)
Kuhunkin eläinradan merkkiin oletetaan liittyvän tiettyjä ominaisuuksia, jotka ainakin osittain perustuvat vastaavia tähdistöjä esittävien eläinten tai mytologisten hahmojen oletettuihin luonteenpiirteisiin. Oinaalle kuuluu esimerkiksi aloitekyky tai aggressiivisuus, Vaa’alle taas tietysti tasapaino ja harmonia.
Merkit on myös kolmella tavalla jaettu ryhmiin, jotka pitkälle määräävät niiden vaikutukset: a) kahtiajako positiivisiin ja negatiivisiin merkkeihin, b) kolmiajako johtaviin, kiinteisiin ja muuttuviin merkkeihin sekä c) nelijako tuli-, maa-, ilma- ja vesimerkkeihin. Viimeksi mainittu jako kytkeytyy vanhan kreikkalaisen filosofin olettamukseen, että maailmankaikkeus koostuu näistä neljästä alkuaineesta eli elementistä.
Lopuksi eläinradan merkkien oletetaan myös ”hallitsevan” ihmisruumiin eri osia: Oinas hallitsee päätä, Härkä kaulaa ja niskaa jne.
Koska myös planeettoihin liitetään erilaisia ominaisuuksia tai luonteita, eri planeettojen sijainti eri merkeissä johtaa erilaisiin vuorovaikutuksiin. Tärkeänä apukäsitteenä tässä tulkinnassa sanotaan, että jokainen planeetta ”hallitsee” yhtä tai kahta merkkiä (kolmen uuden planeetan sijoittaminen tähän systeemiin tuntuu aiheuttaneen tiettyjä vaikeuksia).
Astrologinen kirjallisuus on täynnä yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, mitä Auringon sijainti eri merkeissä merkitsee. Esimerkiksi amerikkalaisen astrologin Mark Edmund Jonesin (1981) mukaan minun pitäisi Leijonana olla suhteellisen lyhyt ja lisäksi minulla pitäisi olla pyöreä tai jopa kupolin muotoinen pää. En oikein tunnista itseäni…
Aikaisemmin mainitussa kirjassaan Lars Johansson (1983) kuvailee hyvin monisanaisesti aurinkomerkkeihin liittyviä ominaisuuksia, ruokavaliosuosituksia myöten, mutta antaa myös lyhyet ja ytimekkäät kuvaukset niistä luonteenpiirteistä, jotka johtuvat muiden planeettojen sijainnista eri merkeissä. Ainakin minun osaltani nämä kuvaukset ovat usein jyrkässä ristiriidassa toistensa kanssa – mikä ei tietenkään ole yllättävää, kun kukin planeetta voi olla missä merkissä tahansa. Vain yksi esimerkki tästä: Koska minulla on Mars Vaa’assa, minulla pitäisi olla iloinen ja seurallinen luonne (puhumattakaan rakkausseikkailuista…), mutta koska minulla on Neptunus Neitsyessä, minulla pitäisi olla taipumusta mystiikkaan ja syrjäänvetäytymiseen.
Erittäin tärkeitä ovat myös planeettojen sijainnit syntymäkartan kahdessatoista huoneessa, joista kukin edustaa tiettyä ihmiselämään liittyvää toimintoa tai seikkaa.
Esimerkiksi ensimmäinen huone symbolisoi mm. persoonallisuutta, kuudes työtä ja sairautta, seitsemäs avioliittoa, toveruutta ja vihollisia ja kahdestoista mm. hoitolaitoksia ja vankilaa. En oikein tiedä, miten tulkita sitä, että kaikki nämä huoneet ovat syntymäkartassani täysin tyhjiä (jopa kummassakin huonejakojärjestelmässä, ks. kuva 4).
Toisaalta useimmat planeetat sijoittuvat eri huoneisiin riippuen siitä, mitä huonejakojärjestelmää käytetään. Esimerkiksi Uranus, Neptunus ja Mars ovat Marita Rifin laatimassa kartassa huoneissa 4, 8 ja 9, mutta Sven Stenbergin laatimassa kartassa huoneissa 5, 10 ja 11. Ehkä tästä syystä horoskoopit olivat keskenään niin erilaisia?
Hyvin merkityksellinen on myös huoneiden sijainti merkkiympyrällä, aivan erityisesti ensimmäisen huoneen kärki, jota kutsutaan askendentiksi ja jonka sijainti määrää nousevan merkin. (Kuten jo aikaisemmin todettiin, nouseva merkkini on trooppisen astrologian mukaan Jousimies, vaikka syntymähetkelläni Skorpionin tähdistö oli nousemassa.)
Vähintään yhtä tärkeitä kuin yksittäisten taivaankappaleiden sijainnit merkeissä ja huoneissa ovat erilaiset yhteisvaikutukset ja kytkennät.
Muinaisesta Egyptistä on peritty se käsitys, että planeettojen vaikutus on herkästi riippuvainen niistä kulmista, joita ne muodostavat keskenään. Tässä yhteydessä puhutaan aspekteista; esimerkiksi 60 asteen kulma (kuutio eli sekstiili) ja 120 asteen kulma (kolmio eli trigoni) ovat yleensä harmonisia tai suotuisia aspekteja, kun taas suora kulma (eli neliö) ja vastakkaisuus (oppositio) ovat kovia ja hankalia. Paitsi keskenään planeetat voivat myös muodostaa tärkeitä aspekteja askendentin tai MC-pisteen kanssa.
Vielä merkityksellisempiä kuin tavalliset aspektit ovat ilmeisesti kolmen planeetan muodostamat T-kuviot tai neljän planeetan muodostama risti. Kuten kuvasta 4 ilmenee, minun syntymäkartassani Kuu, Saturnus ja Uranus muodostavat T-kuvion, ja jos vielä huomioidaan Vaa’assa sijaitseva MC, saadaan risti, mikä Marita Rifin mukaan ei ole terveyteni kannalta suotuisaa. Varsinkin ”kun esimerkiksi Mars, Saturnus tai Uranus aktivoi jotain ristin kärjistä, tapahtuu ketjureaktio, joka vaikuttaa koko elämäntasolla” (ilmeisesti transiittiperiaatteen mukaisesti).
Pitkälle meneviä tulkintoja mahdollistaa myös planeettojen muodostama kokonaiskuvio, esimerkiksi jos kaikki (tai melkein kaikki) planeetat sijaitsevat horisontin yläpuolella tai alapuolella, taikka huoneympyrän itäisellä tai läntisellä puoliskolla.
Jo tämä äärimmäisen lyhyt ja puutteellinen yhteenveto muutamista horoskoopin laatimiseen liittyvistä tekijöistä osoittaa selvästi, että tähtikartta mahdollistaa valtavan määrän keskenään ristiriitaisia tulkintoja – myös siinä tapauksessa, että pysytään samassa huonejakojärjestelmässä. Miten on mahdollista valita oikein tähtikartan tarjoamasta äärimmäisen laajasta ”a la carte -listasta”, painottaa valittuja tekijöitä oikealla tavalla ja siten päästä luotettavaan luonneanalyysiin tai ennusteeseen?
Palaan tähän keskeiseen kysymykseen, kun pohdin astrologian toimivuutta. Tässä vain pari sanaa siitä, mistä yksittäiset tulkintasäännöt voivat olla peräisin.
Astrologit väittävät usein, että astrologia on kokemusperäinen rakennelma. Toisin sanoen, että jo muinaiset kulttuurit havaitsivat selviä yhteyksiä taivaankappaleiden asemien ja maanpäällisten tapahtumien välillä, ja näiden havaintojen perusteella kehitettiin sitten yhä parempia tulkintasääntöjä.
Tästä väitteestä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä – puhumattakaan siitä, että se on jyrkässä ristiriidassa astrologisten tekijöiden väitetyn yhteisvaikutuksen kanssa. Jos tiettyyn taivaanmerkkiin liittyisi selvästi tietty maanpäällinen seikka – vaikkapa että ihmiset, jotka syntyvät Marsin ollessa Oinaan merkissä olisivat aina (tai melkein aina) selvästi aggressiivisempia kuin muut ihmiset, muinaiset kansat olisivat voineet huomata tämän. Mutta astrologit korostavat nykyään yhä uudelleen, että on pakko ottaa huomioon suuri määrä eri astrologisia tekijöitä ja niiden yhteisvaikutus ennen kuin voi vetää edes jotenkuten luotettavia johtopäätöksiä syntymäkartasta.
Mutta tämä merkitsee, että yksittäisten tekijöiden merkitysten tunnistaminen vaatisi a) valtavaa tilastollista aineistoa ja b) erittäin hankalia matemaattisia korrelaatiolaskelmia, joita muinaiset kulttuurikansat eivät olleet edes keksineet. Itse asiassa nämä laskelmat vaativat tietokoneita ja ovat vasta viime vuosikymmeninä tulleet mahdollisiksi.
Lisäksi tällaiset empiiriset tutkimukset olisivat olleet muinaisille kulttuurikansoille täysin vierasta: magiaan perustuvassa kulttuurissa maaginen vastaavuus oli riittävä ja itsestään selvä ”tutkimusmenetelmä”. Astrologian kokemusperäisyys on myytti – ja itse asiassa monet vielä tänään käytetyt tulkintasäännöt heijastavat selvästi mytologis-maagista alkuperäänsä.
”Kuten ylhäällä, niin alhaallakin.” – Vielä tänään astrologit viittaavat usein tähän kreikkalaisen jumalan Hermes Trismegistoksen suuhun pantuun maagiseen iskulauseeseen, joka tarkoittaa, että taivaalliset ja maanpäälliset tapahtumat jossakin mielessä kuvaavat tai heijastavat toisiaan, ilman että on tarpeellista etsiä sen kummempia syitä tähän Kosmokseen sisäänrakennettuun järjestykseen.
Mutta jos astrologian edellyttämä yhteys taivaallisten ja maanpäällisten tapahtumien välillä todella on olemassa, on toki luonnollista kysyä, mikä on tämän yhteyden perimmäinen luonne. Luonnontieteiden valtava menestys, varsinkin Newtonin jälkeen, on antanut astrologeillekin inspiraatiota etsiä jonkinlaisia fysikaalisia – tai ainakin kausaalisia – selitysmalleja, jotka voisivat korvata postulaatin maagisesta vastaavuudesta.
Tunnetuista luonnonvoimista gravitaatio eli vetovoima on luultavasti ollut suosituin ehdokas, erityisesti siinä muodossa kuin se aiheuttaa vuorovesi-ilmiön. Miksei sama voima, joka nostaa valtameriä, voisi vaikuttaa myös ihmisiin ja aiheuttaa tuntemattomia vaikutuksia, kysyvät astrologit. Ja varmuuden vuoksi jotkut heistä, kuten esimerkiksi Johansson (1983), tässä yhteydessä vetoavat siihen, että ihminen koostuu suurelta osalta vedestä!
Itse asiassa vuorovesi-ilmiö johtuu (kuten jo Newton osoitti) hyvin olennaisesti Maan suuresta koosta: Kuun ja Auringon yhteinen vetovoima, joka heikkenee etäisyyden kasvaessa, ei ole kaikissa Maan pisteissä täsmälleen yhtä suuri. Tämä erotus aiheuttaa Maata venyttävän nettovoiman, johon etupäässä vapaasti liikkuvat meret reagoivat.
Tietysti Kuun ja Auringon vetovoima vaikuttaa myös ihmiseen, jopa täysin riippumatta siitä, paljonko hänessä on vettä. Mutta ihmisen pienen koon takia erotus päähän ja jalkoihin kohdistuvien vetovoimien välillä on häviävän pieni, vaikka hän seisoisikin suoraan Kuun alla. Muiden taivaankappaleiden aiheuttama vuorovesi-ilmiö on vielä mitättömämpi; voidaan helposti osoittaa, että esimerkiksi Marsin vetovoiman vuorovesivaikutus vastasyntyneeseen on miljardeja kertoja pienempi kuin se, joka aiheutuu äidin tai kätilön tai ohikulkevan raitiovaunun vetovoimista.
Samanlaiseen umpikujaan johtaa vetoaminen kaikkiin tunnettuihin voimiin tai muihin fysikaalisiin ilmiöihin. Tässä yhteydessä voidaan myös todeta, että aurinkokunnassamme on kappaleita, joiden vetovoima ja säteilyintensiteetti ovat Maan kohdalla huomattavasti suurempia kuin esimerkiksi Pluton, mutta joita ei yleensä edes mainita astrologiassa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. isoimmat pikkuplaneetat sekä kourallinen Jupiterin, Saturnuksen ja Neptunuksen kuita. (Itse asiassa pieni mutta astrologien mukaan hyvin kohtalokas Pluto on mahdollisesti Neptunuksen entinen kuu.)
Jos taas pyritään postuloimaan uutta, tuntematonta fysikaalista voimaa väitettyjen astrologisten vaikutusten aiheuttajana, törmätään siihen ongelmaan, että on pakko varustaa tämä astrologinen voima ominaisuuksilla, jotka tuntuvat uskomattomilta jopa nykypäivän fyysikosta, joka on tottunut erittäin outoihin luonnonvoimiin.
Tämän voiman pitäisi olla olennaisesti riippumaton vaikuttavien kappaleiden etäisyyksistä, mutta sitä herkemmin riippuvainen niiden välisistä kulmista (aspekteista) – sen vaikutuksen ihmiseen pitäisi olla täysin erilainen syntymähetkellä kuin myöhemmin elämässä – ja siihen pitäisi liittyä jonkinlainen muisti, niin että se voi vaikuttaa transiittimenetelmän edellyttämällä tavalla…
Riittävän hämärän kielenkäytön avulla on tietysti mahdollista postuloida mitä tahansa. Esimerkiksi Johansson (1983) vetoaa ns. planeettavoimiin, jotka johtuvat siitä, että planeetoilla on ”fyysisen lisäksi myös psyykkinen ja henkinen olemus”, joka ”vaikuttaa suoraan yksilön tajuntaan”.
Näistä ilmeisesti hyvin tärkeistä voimista Johansson ei kuitenkaan kerro paljon muuta, kuin että ne ovat henkisestä alkuperästään huolimatta ”persoonattomia”, ”välittyvät kaikkiin luomakuntiin”, ”värittyvät eläinradan merkkien mukaisesti” ja ”saattavat olla sangen vaikeasti tajuttavissa”… Niille, jotka tästä varoituksesta huolimatta haluavat yrittää, Johansson antaa pienen vihjeen: ”Parhaiten niiden ymmärtäminen onnistuu silloin, kun ajattelee niitä aurinkokunnan eri tajunta-aspekteina”!
Muutenkin astrologit käyttävät mielellään erilaisia fysikaalisiin ilmiöihin viittaavia sanoja. Suosittuja ovat voimien lisäksi mm. energia, vuorovaikutus, säteily ja värähtely. Näille termeille ei kuitenkaan anneta mitään operatiivista sisältöä, joten niiden merkitys lienee lähinnä koristeellinen tai liturginen.
Jo antiikin aikana astrologian kriitikot esittivät kysymyksen, joka tänään, perinnöllisyystieteen valossa, tuntuu vielä painavammalta: miksi kiinnittää syntymähetkeen niin suuri merkitys, kun tulevan henkilön ominaisuudet niin olennaisesti määräytyvät siittämishetkellä?
Jonkinlaisena vastauksena tähän astrologit viittaavat usein hyvin ovelaan selitysmalliin: lapsi on kyllä saanut tärkeimmät ominaisuutensa jo siittämishetkellä, mutta se syntyy vasta kun planeettojen asennot vastaavat täsmälleen sen geneettistä perimää. Eli Johanssonin (1983) sanoin: ”Yksikään lapsi ei voi syntyä, ennen kuin hänen sisäinen horoskooppinsa on sopusoinnussa ulkoisen kanssa.”
Tämä varsin suosittu selitysmalli ottaa kuitenkin huomattavasti enemmän kuin se antaa. Se edellyttää mm. että lapsi (tai äiti) pystyy jollakin tavalla oivaltamaan ja seuraamaan planeettojen hitaasti muuttuvia kuvioita, toteamaan että sen geenejä vastaava ainutlaatuinen kuvio lähestyy, käynnistämään jonkinlaisen lähtölaskennan ja ohjaamaan koko synnytystä niin täsmällisellä ajoituksella, että se todella syntyy oikealla hetkellä – jopa astrologian vaatimalla muutaman minuutin tarkkuudella.
Ja ehkä vielä vaikeampi ongelma: miten on mahdollista, että lapset syntyvät yleensä noin yhdeksän kuukautta siittämisen jälkeen, vaikka oikean syntymäkartan odottaminen voisi kestää hyvinkin pitkiä aikoja? Tämä ongelma kärjistyy jo pelkän aurinkomerkin tapauksessa: jos tuleva Leijona-lapsi ei ole vielä valmiiksi kehittynyt Auringon kulkiessa Leijonan merkin läpi, se joutuisi ilmeisesti odottamaan vuoden, kunnes Aurinko taas tulee Leijonaan. Ja jos vaaditaan – kuten ilmeisesti täytyy vaatia – että lapsi syntyy vasta kun kaikki kartan tekijät ovat kohdallaan, ihmiskunta kuolisi jo yhden sukupolven aikana sukupuuttoon.
Monet astrologit ovatkin oivaltaneet, että selitysmallien esittäminen johtaa helposti ylipääsemättömiin vaikeuksiin, ja tyytyvät sen tähden puhumaan maailmankaikkeuden lainalaisuuksista, osien yhteydestä kokonaisuuteen, kaiken vaikutuksesta kaikkeen yms.
Verraten tavallinen iskulause kuuluu suurin piirtein näin: En tiedä miksi astrologia toimii – tiedän vain, että se toimii, ja se riittää minulle.
Tämä on sinänsä järkeen käypä kanta. Jos astrologia todella toimii, sitä voidaan käyttää vaikkei sitä pystytä selittämään – ja samalla sen toimivuus voisi inspiroida massiiviseen tutkimuspanokseen sen toimivuuden perimmäisen luonteen selvittämiseksi.
Astrologit väittävät siis yleensä, että astrologia kaikesta kritiikistä huolimatta kuitenkin jossakin mielessä ”toimii”. Eli kuten astrologi Stenberg (1984) sanoo juuri siitä ihmisen luonteen kartoitukseen keskittyvästä astrologisesta suuntauksesta, jota tässä lähinnä tarkastellaan, että ”se onkin täyttä asiaa ja ällistyttää kohteensa pääsääntöisesti osuvuudellaan”.
Suurelle yleisölle tarkoitetut astrologiset kirjat ovat täynnä esimerkkejä siitä, miten tunnettujen historiallisten henkilöiden tähtikartoista voi vetää johtopäätöksiä, jotka erittäin osuvasti kuvailevat näiden henkilöiden luonteenpiirteitä ja elämänuraa.
Eikö tämä ole aika hämmästyttävää – eikö se todella todista, että astrologit ovat löytäneet jonkinlaisia salaperäisiä yhteyksiä planeettojen asemien ja yksittäisen ihmisen luonteen välillä?
Valitettavasti asia ei ole niin yksinkertainen. Englantilaiset psykologit Eysenck ja Nias (1982) antavat kirjassaan Astrology: Science or Superstition? mielenkiintoisen esimerkin siitä, miten Ludvig van Beethovenin syntymäkarttaa voidaan tulkita siten, että hän oli ilmeisesti musikaalinen nero, samalla kun planeetat viittaavat siihen, että hän helposti riitaantui ihmisten kanssa ja eli järjestyksetöntä elämää. Painottamalla toisia kartassa esiintyviä astrologisia tekijöitä Eysenck ja Nias sitten osoittavat, että saman tähtikartan perusteella on myös mahdollista päätellä, että Beethoven oli täysin epämusikaalinen mutta miellyttävän seurallinen mies, jonka elämä sujui järjestyksen ja sopusoinnun merkeissä.
Ilmeisesti syntymäkartan keskenään ristiriitaisia tekijöitä ei saa valita ja painottaa mielivaltaisesti – edellyttäähän astrologian väitetty paikkansapitävyys, että on olemassa selviä sääntöjä siitä, miten eri tekijöiden merkitykset punnitaan keskenään ja yhdistetään kokonaisuudeksi, niin että äärimmäisen monista mahdollisista synteeseistä saadaan juuri se ainoa oikea.
Toisaalta jopa hyvin ylimalkainen astrologisen kirjallisuuden selailu osoittaa, että astrologit eivät ole läheskään yksimielisiä eri tekijöiden merkityksestä. Esimerkiksi Jones (1981) perustaa suuren osan tulkintaesimerkeistään yksinomaan siihen, miten planeetat sijoittuvat eri huoneisiin, kun taas Johansson (1983) nojautuu hyvin pitkälle nousevaan merkkiin sekä planeetta-merkki-yhdistelmiin ja mainitsee niin huoneet kuin aspektitkin vain ohimennen eikä anna selviä esimerkkejä niiden käytöstä.
Tämän kiusallisen ongelman välttämiseksi astrologit usein väittävät, että tähtikartan kokonaisvaltaista tulkintaa ei voi tehdä yksinkertaisten sääntöjen mukaan – siihen tarvitaan kykyjä, jotka vähitellen kehittyvät monivuotisen kokemuksen ja kasvavan viisauden kanssa ja joita ei maallikko pysty edes ymmärtämään.
Kuitenkin samat astrologit (mm. Stenberg) kauppaavat tietokoneella tehtyjä horoskooppeja, joissa eri astrologiset tekijät tietysti on valittu ja painotettu täysin mekaanisesti – ilman että edes kerrotaan asiakkaalle, mitkä tekijät on otettu huomioon ja mitkä jätetty pois.
Jos jätetään hetkeksi tietokonehoroskoopit syrjään, voidaan siis todeta, että astrologilla on selvästi hyvin laajat mahdollisuudet tulkita tunnetun henkilön syntymäkarttaa siten, että johtopäätökset ovat sopusoinnussa tunnettujen luonteenpiirteiden ja muitten havaittavien faktojen kanssa. Tämä ei ole vain pahansuovan skeptikon mielipide; astrologi D. Hamblin (1982), joka on mm. toiminut Englannin astrologisen yhdistyksen puheenjohtajana, on antanut erittäin valaisevan esimerkin siitä, miten astrologi voi selvitä suurimmistakin tulkintavaikeuksista käyttämällä hyväkseen tulkintasääntöjen epämääräisyyttä:
Jos tapaan aran ja kiltin ihmisen, jolla on viisi planeettaa Oinaassa, en silti epäile Oinaan aiheuttavan aggressiivisuutta. Pystyn ehkä viittaamaan hänen askendenttiinsa Kaloissa tai Auringon konjunktioon Saturnuksen kanssa tai hänen hallitsevaan planeettaansa 12. huoneessa; ja ellei mitään näistä alibeista voi käyttää, voin yksinkertaisesti sanoa, ettei hän ole vielä käyttänyt Oinaan mahdollisuuksiaan. Tai voisin väittää (kuten olen kuullut väitettävän), että jos henkilöllä on liikaa planeettoja jossakin merkissä, hän pyrkii kätkemään tuon merkin mukaisia ominaisuuksiaan, koska hän pelkää, että paljastaessaan ne hän voi viedä ne liiallisuuksiin. Mutta jos seuraavana päivänä tapaan hyvin aggressiivisen henkilön, jolla on viisi planeettaa Oinaassa, muutan sävyä: sanon, että hänen täytyy olla juuri sellainen Oinaassa olevien planeettojen vuoksi.
Hyvin usein astrologi joutuu laatimaan horoskoopin ihmiselle, jota hän ei tunne ja josta hän ei tiedetä mitään muuta kuin syntymäajan ja -paikan. Silloinkin astrologia ”toimii”, väittävät astrologit.
Tässäkin tapauksessa on pakko todeta, että astrologit ovat varustaneet horoskooppinsa kaikenlaisilla ”turvaverkoilla”, jotka ovat omiaan saamaan asiakkaan uskomaan analyysin osuvuuteen. ”Hämmästyt varmasti omia tiedostamattomia mahdollisuuksia”, kirjoittaa Stenberg erääseen tietokonehoroskooppiin (Starword) liittyvässä mainostekstissä – ja varmuuden vuoksi itse horoskoopin johdannossa korostetaan, että mahdolliset ristiriidat sen eri väitteiden välillä heijastavat asiakkaan omassa luonteessa olevia ristiriitoja!
Tietysti on totta, että jokainen ihminen on täynnä keskenään ristiriitaisia piirteitä. Ja kun lisäksi harvat ihmiset pystyvät asiallisesti arvioimaan omaa monimutkaista luonnettaan, ei ole vaikea tuottaa ”luonneanalyysia”, jonka asiakas kokee osuvana – jos se on vain verraten yleisesti laadittu, maustettu lievillä ristiriidoilla ja ehkä vielä korostaa hyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi näin:
Haluat että muut ihmiset pitävät sinusta ja ihailevat sinua, mutta olet kuitenkin taipuvainen kriittisyyteen itseäsi kohtaan. Vaikka sinulla onkin eräitä luonteenheikkouksia, pystyt yleensä kompensoimaan ne. Sinulla on huomattava määrä käyttämättömiä voimavaroja, joita et ole vielä hyödyntänyt. Vaikka oletkin ulospäin kurinalainen ja hillitty, sinulla on sisäisesti taipumusta huolestuneisuuteen ja epävarmuuteen. Ajoittain epäilet vakavasti, oletko tehnyt oikean päätöksen tai toiminut oikein. Pidät tietystä määrästä muutoksia ja vaihtelua ja olet tyytymätön, jos sinua rajoitetaan liikaa. Pidät mielelläsi itseäsi itsenäisenä ajattelijana, etkä hyväksy toisten mielipiteitä ilman tyydyttäviä todisteita. Mutta olet huomannut viisaammaksi olla paljastamatta liian rehellisesti itseäsi muille. Ajoittain olet ulospäin suuntautunut, ystävällinen ja seurallinen, toisinaan taas sisäänpäin kääntynyt, varovainen ja pidättyväinen. Jotkut haaveesi ovat aika epärealistisia.
Marks ja Kamman (1980) esittivät tämän ”juuri sinulle tehdyn” luonteenkuvauksen joukolle opiskelijoita. Erinomaisena sitä piti 44 prosenttia, hyvänä 45 prosenttia, kohtalaisen 9 prosenttia, heikkona 2 prosenttia ja täysin vääränä ei kukaan. Kuka tahansa tulosta epäilevä voi helposti suorittaa saman testin tuttavilleen.
Ranskalainen tutkija Michel Gauquelin (1979) kertoo kirjassaan Dreams and Illusions of Astrology eräästä hyvin mielenkiintoisesta kokeesta, jonka hän teki saadakseen selville astrologiasta kiinnostuneiden ihmisten valmiuden hyväksyä heille laadittu horoskooppi.
Hän ilmoitti Ici-Paris -lehdessä toimittavansa ilmaiseksi henkilökohtaisen horoskoopin jokaiselle, joka lähettää hänelle tarvittavat syntymätiedot. Kaikille vastanneille hän lähetti täsmälleen saman horoskoopin sekä kehotuksen ilmoittaa hänelle, oliko horoskooppi tilaajan ja hänen perheensä tai ystäviensä mielestä osuva.
Yhteensä 150 vastaajasta 95 prosenttia ilmoitti, että horoskooppi hyvin kuvaili heidän luonnettaan; lisäksi 90 prosenttia heistä ilmoitti, että myös perhe tai ystävät pitivät sitä osuvana…
Tämä koe ei kuitenkaan valaise vain asiakkaiden tyytyvyyttä mielivaltaiseen horoskooppiin; tarinaan kuuluu myös se, että kyseisen horoskoopin oli laatinut ranskalainen tietokoneastrologiaan erikoistunut toiminimi erään todellisen henkilön syntymätietojen perusteella. Henkilö oli tri Petiot, raaka joukkomurhaaja, joka teloitettiin vuonna 1946 tuomittuna 27 viattoman ihmisen murhasta.
Asiaan kuuluu tietysti, ettei Petiot’lle laadittu horoskooppi paljastanut sanallakaan hänen todellista luonnettaan; päinvastoin häntä kuvailtiin lämpimänä ihmisenä ja oikeudenmukaisena kansalaisena.
Myös muut tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, etteivät ihmiset pysty yleensä itse arvioimaan, perustuuko astrologinen luonneanalyysi oikeaan vai väärään syntymäkarttaan. Esimerkiksi amerikkalainen tutkija Douglas P. Lackey (1981) testasi 38 opiskelijaa siten, että kullekin annettiin kaksi luonneanalyysiä, joista toinen perustui ko. opiskelijan omaan syntymäkarttaan ja toinen jonkun muun henkilön karttaan. Tehtävänä oli mm. päätellä, kumpi luonneanalyysi oli osuvampi. Opiskelijoista 19 valitsi omaan syntymäkarttaansa perustuvan analyysin, 18 valitsi vieraan ihmisen karttaan perustuvan analyysin ja yksi piti molempia täsmälleen yhtä hyvinä. Opiskelijat eivät siis pystyneet sattumaa paremmin valitsemaan ”oikeaa” analyysiä.
Nämä ja muut samankaltaiset tutkimukset yhdessä Hamblinin mielenkiintoisen lausuman kanssa antavat todella aika oudon kuvan astrologian toimivuudesta. Jos astrologian tulkintasäännöstö on niin rajattoman väljä, että tunnetun henkilön luonteenpiirteet voidaan aina selittää valitsemalla lukuisista astrologisista tekijöistä juuri ne, jotka tuntuvat sopivilta, ja jos tuntemattomalle henkilölle laaditun luonneanalyysin osuvuus on riippumaton siitä, mihin tähtikarttaan se perustuu, niin totta kai astrologia ”toimii”. Se toimii jopa niin hyvin, että käytetyllä tähtikartalla ei ole väliä – ja kaikki kauniit sanat planeettojen vaikutuksesta ihmisiin menettävät merkityksensä…
Mutta olisiko ehkä mahdollista, että edellisen jakson astrologialle niin surullinen päätelmä johtuukin astrologien taitamattomuudesta? Ehkä on sittenkin olemassa jonkinlaisia yhteyksiä yksittäisten astrologisten tekijöiden ja maanpäällisten ilmiöiden välillä, vaikka astrologit eivät ole pystyneet painottamaan niitä oikein – tai ovat tulleet niin varovaisiksi, että he haluavat miellyttää asiakkaitaan totuuden kustannuksella?
Jos näin on, nämä yhteydet pitäisi voida osoittaa tilastollis-matemaattisin menetelmin, käyttämällä riittävän suurta aineistoa ja valitsemalla sellaisia havaintotekijöitä, jotka eivät riipu koehenkilöiden subjektiivisesta tulkinnasta.
Yksinkertaisin asetelma olisi valita vain yksi astrologinen tekijä, esimerkiksi henkilön aurinkomerkki, ja sitten tutkia miten tämä tekijä korreloi jonkin havaittavissa olevan ominaisuuden kanssa. Yleensä on valittu juuri aurinkomerkki – lähinnä sen tähden että on helppo johtaa aurinkomerkki suoraan henkilön syntymäpäivästä. Tätä valintaa voidaan myös perustella sillä tosiasialla, että aurinkomerkki on monien astrologien mielestä kaikista tärkein astrologinen tekijä, johon liittyy verraten selviä ominaisuuksia.
Yhdestä astrologisesta tekijästä lähtevä tilastollinen tutkimus perustuu tietysti siihen, että jos tekijällä on ylipäätään merkitystä, sen pitäisi kaikkien muiden tekijöiden vaikutuksesta huolimatta näkyä selvänä korrelaationa riittävän suuressa aineistossa.
Tällaisia tutkimuksia on tehty verraten runsaasti; mainittakoon tässä vain yksi, joka on saanut paljon julkisuutta.
Tutkimuksen suoritti englantilainen professori Alan Smithers (1984), joka käytti aineistonaan kymmenesosaa Englannin työkykyisestä väestöstä, vuonna 1971 suoritetun väestölaskennan perusteella – yhteensä yli kaksi miljoonaa ihmistä. Tulokset julkistettiin The Guardian -lehdessä, joten tutkimus tunnetaan nimellä Guardian-tutkimus.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yhteyksiä aurinkomerkin ja ammatin välillä sekä erityisesti tutkia, olisivatko mahdolliset yhteydet sopusoinnussa astrologijoukon tekemien ennusteiden kanssa. (Astrologiset ennusteet perustuivat siihen, että aurinkomerkin pitäisi vaikuttaa henkilön luonteeseen, joka taas ainakin osittain määrännee, minkä ammatin hän valitsee.)
Tulokset osoittivat verraten suuria aurinkomerkkien jakautumaeroja eri ammattiryhmien välillä. Smithersin analyysin mukaan ne lisäksi tuntuivat viittaavan siihen, että astrologien ennusteet olisivat ainakin muutamissa tapauksissa menneet oikeaan suuntaan. Smithers totesi kuitenkin itse, että analyysi ei ollut täydellinen, vaan että pitäisi myös ottaa huomioon mm. eri sosiaaliryhmien lievä taipumus siittää lapsia eri vuodenaikoina sekä mahdollisia muita selittäviä tekijöitä.
Myöhemmät täydentävät analyysit Guardian-tutkimuksen tuloksista (esim. Dean et al. 1985) ovatkin osoittaneet, että tulokset voidaan kokonaan selittää vetoamatta astrologiseen aurinkomerkkitekijään.
Sama koskee myös kaikkia muita tuntemiani astrologiaan liittyviä tilastollisia tutkimuksia: kun muut tunnetut taustatekijät otetaan mahdollisimman huolellisesti huomioon, väitetty astrologinen vaikutus supistuu armottomasti nollaan… (Ainoa poikkeus tästä on Michel Gauquelinin tutkimustuloksissa huomiota herättänyt ns. Mars-ilmiö, joka kuitenkin tässä syrjäytetään kahdesta syystä. Ensiksi muut tutkijat eivät ole pystyneet vahvistamaan Gauquelinin tuloksia. Ja toiseksi väitetyt tulokset eivät ollenkaan ole sopusoinnussa astrologian tulkintasääntöjen kanssa.)
Mutta oletetaan vielä hetkeksi, että astrologinen tulkinta on niin äärimmäisen monimutkainen asia, että tilastolliset tutkimuksetkin jostakin tuntemattomasta syystä menevät pieleen. Kyllä kai pätevän ammattiastrologin pitäisi silti osata esimerkiksi yhdistää oikea persoonallisuuskuvaus oikean syntymäkartan kanssa?
Sitäkin on tutkittu. Amerikkalainen Shawn Carlson (1985) testasi 30 johtavaa amerikkalaista ja eurooppalaista astrologia kokeella, jonka nämä olivat itse etukäteen hyväksyneet asialliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Kukin astrologi sai tutkittavakseen 116 hänelle tuntemattoman henkilön syntymäkartat ja jokaisen kartan kanssa kolme ns. CPI-persoonallisuusprofiilia, joista yksi oli oikea eli liittyi samaan henkilöön kuin tähtikartta. Tehtävänä oli tähtikartan avulla valita siihen kuuluva CPI-profiili.
Mainittakoon, että CPI (California Personality Inventory) on laajalti käytetty psykologinen testausmenetelmä, jonka kaikki kokeeseen osallistuvat astrologit tunsivat ja jota he pitivät luotettavana. Koe suoritettiin kaksoissokkomenetelmällä: koetilanteessa mukana olleet tutkijatkaan eivät tienneet, mitkä CPI-profiilit olivat oikeita.
Koska tehtävä siis oli valita oikea profiili kolmesta vaihtoehdosta, täysin sattumanvarainen tulos olisi 33 prosenttia oikeita vastauksia (eli oikea valinta keskimäärin joka kolmas kerta). Astrologit olivat itse etukäteen varmoja siitä, että he saavuttaisivat ainakin 50 prosenttia eli pystyisivät ainakin joka toiselle henkilölle valitsemaan syntymäkartan perusteella oikean CPI-profiilin.
Itse asiassa tulokset jäivät täysin sattuman tasolle – eivätkä edes astrologien omat arviot yksittäisten valintojen varmuudesta olleet missään tilastollisessa yhteydessä vastausten osuvuuden kanssa. Tähtikartoista ei siis ollut mitään apua – täsmälleen samat tulokset olisi voitu saada arvaamalla tai arpakuutiota heittämällä…
Tällaisiakin kokeita on tehty useita, kaikki samalla astrologian kannalta surkealla tuloksella.
Yhteenvetoja erilaisista astrologiaa koskevista tutkimuksista sekä runsaasti kirjallisuusviitteitä antavat mm. Culver ja Ianna (1979) ja Eysenck ja Nias (1982) aikaisemmin mainituissa kirjoissaan sekä Geoffrey Dean erittäin valaisevassa kaksiosaisessa artikkelissaan Does Astrology Need to Be True? (Dean 1986, 1987).
Monet astrologit haluavat edelleen pitää kiinni siitä, että astrologia on tiedettä. ”Tiedettä tämä on”, sanoo esimerkiksi Marita Rif eräässä lehtihaastattelussa, ”tämä perustuu tarkkoihin laskelmiin.”
Mutta eihän matematiikan käyttö apuvälineenä tee mistään vielä tieteellistä. Lisäksi matematiikkaa käytetään astrologiassa lähinnä tähtikarttojen laatimisessa, mikä on vain astronomisten ratalaskelmien muuntamista astrologeille sopivaan muotoon. Eihän kahvinporoista ennustaminen muuttuisi tieteeksi edes vaikka joku keksisi tietokoneohjelman, joka tulostaisi monisanaisen henkilökohtaisen ennusteen, kun tietokoneeseen on ensin syötetty muutamien tuhansien kahvimurujen mikroskoopilla mitatut täsmälliset koordinaatit…
Luonnontieteiden ehkä selvin tunnusmerkki on jatkuva vuorovaikutus havaintojen ja hypoteesien välillä. Tiedemiehen asennoitumisen luontoon pitäisi olla äärimmäisen nöyrä: jos tietty hypoteesi tai teoria ei ole sopusoinnussa havaintojen kanssa, se romutetaan armottomasti. Ja jos on olemassa kaksi keskenään ristiriitaista hypoteesia, jotka molemmat tuntuvat selittävän havainnot, tämä koetaan jännittävänä haasteena, joka inspiroi tiedemiehiä etsimään uusia havaintoja tai keksimään kokeita, joiden avulla voidaan ratkaista, kumpi hypoteesi on parempi. Sen tähden ”oppiriidat” eivät yleensä kestä kauan tieteen maailmassa; ja siksi onkin pystytty tunkeutumaan yhä syvemmälle maailmankaikkeuden salaisuuksiin.
Astrologian ajattelumaailma poikkeaa täysin tästä. Sen väitteet eivät ole hypoteeseja, joita halutaan mahdollisimman kriittisesti testata, vaan symbolien avulla johdettuja tai täysin tuulesta temmattuja dogmeja, jotka kammottavalla ylpeydellä asetetaan havaintojen yläpuolelle. Jopa jyrkästi keskenään ristiriitaiset tulkintasysteemit elävät rinnakkain, kuten esimerkiksi sideeriset ja trooppiset eläinradan merkit tai erilaiset huonejakojärjestelmät – mutta ristiriidat eivät inspiroi mielenkiintoisiin kokeisiin, vaan voivat pikemminkin johtaa jakautumiseen keskenään riiteleviin koulukuntiin.
Usein astrologit valittelevat, etteivät he saa taloudellista tukea tilastollisiin tutkimuksiin. Mutta samalla he antavat ymmärtää, että näiden tutkimusten tarkoituksena ei olisi nöyrästi tutkia, ovatko he oikeassa, vaan pikemmin todistaa, että he ovat oikeassa. Hedelmällinen vuorovaikutus havaintojen ja vaihtoehtoisten hypoteesien välillä tuntuu kokonaan puuttuvan – ja sen tähden astrologia jäikin polkemaan paikoillaan kun varsinainen tiede syntyi ja aloitti voittokulkunsa nöyrän etsimisen ja rakentavan itsekritiikin merkeissä.
Jos astrologit pysyisivät kokonaan jossakin metafyysisessä maailmassa ja rakentaisivat siellä mahtavia pilvilinnojaan, tieteellä ei olisi mitään sanottavaa. Mutta niin kauan kuin he väittävät, että heidän oppiaan voidaan soveltaa maanpäällisiin tapahtumiin ja eläviin ihmisiin, ja jopa perivät maksua näiden sovellusten tekemisestä, he joutuvat myös hyväksymään sen, että kriittisesti ajattelevat ihmiset pyytävät heiltä jonkinlaista empiiristä näyttöä – tai alkavat itse tutkia astrologian paikkansapitävyyttä.
Kuten aikaisemmin mainitut esimerkit osoittavat, tutkijan ei tarvitse edes ymmärtää, miten astrologi pääsee johtopäätöksiinsä. Monet astrologiaa koskevat tutkimukset perustuvat siihen, että astrologi tekee erilaisia väitteitä ja tiedemies tutkii, pitävätkö ne paikkansa. Jos osoittautuu, että ne eivät pidä paikkaansa, astrologian uskottavuutta ei voida pelastaa sellaisilla purkauksilla kuin ”Fyysikko Mustelin ei ole kompetentti arvostelemaan astrologiaa, siihen hänellä ei ole edellytyksiä” (Sven Stenberg eräässä lehtipolemiikissa). Tosiasiat puhukoot puolestaan.
Erityisen pateettisia ovat astrologien toistuvat yritykset vedota 1600-luvun luonnontieteellisiin keulakuviin, kuten Galileihin, Kepleriin ja Newtoniin. Siihen aikaan astrologia oli vielä Euroopassa itsestään selvä osa ihmisten ajattelua ja uskoa; olisi ollut hyvinkin omituista, jos sen ajan suuret tiedemiehet olisivat hylänneet sen suoraan. Mitä he loppujen lopuksi itse ajattelivat astrologiasta on psykologisesti ja henkilöhistoriallisesti mielenkiintoinen mutta astrologian paikkansapitävyyden kannalta täysin irrelevantti kysymys. Todettakoon vain, etteivät he jättäneet jälkimaailmalle mitään astrologiaan liittyviä tutkimustuloksia tai edes hypoteeseja; päinvastoin he myötävaikuttivat tutkimuksillaan ratkaisevasti siihen, että astrologia alkoi menettää uskottavuuttaan.
Culverin ja Iannan (1979) mukaan astrologit usein ivallisesti huomauttavat, että jopa Englannin ensimmäinen Astronomer Royal (Kuninkaallinen tähtitieteilijä) John Flamsteed laati uudelle Greenwichin observatoriolle horoskoopin, joka on edelleen nähtävissä observatoriossa. Jostakin kumman syystä astrologit kuitenkin yleensä unohtavat Flamsteedin latinankielisen horoskoopin viimeisen rivin: ”Risum teneatis, amici?” – eli ”Ystävät, pystyttekö olemaan nauramatta?”
Olen joskus leikitellyt sillä ajatuksella, että voisin perustaa aivan uuden astrologiaa muistuttavan ennustamisjärjestelmän, jonka lähtökohtana olisivat Helsingin kaupungin raitiovaunujen liikkeet. Järjestelmää voisimme kutsua raitiovaunologiaksi tai sporalogiaksi.
Voisin aloittaa tämän profeettatehtäväni huomauttamalla, että Helsingin kaupunki on sopusointuinen kokonaisuus, jonka kaikki osaset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Sitten valitsisin raitiovaunut säännöllisesti toistuvine liikkeineen edustamaan tätä toimivaa kokonaisuutta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tietysti muistuttaisin tässä yhteydessä, että jokainen raitiovaunu vaikuttaa jokaiseen kaupungin asukkaaseen vetovoimalla, joka on huomattavasti suurempi kuin kaukaisten planeettojen aiheuttamat voimat, ja että raitiovaunujen sähkömoottorit lisäksi tuottavat kaikenlaisia äärimmäisen monimutkaisia sähkömagneettisia värähtelyjä ja aaltoja.
Siltä varalta, että joku tiedemies alkaisi tutkia näiden voimien ja värähtelyjen vaikutuksia tieteellisin menetelmin, voisin varmuuden vuoksi väittää, että raitiovaunuihin liittyy myös erityisiä henkisiä ominaisuuksia, joiden aiheuttamia voimia ja värähtelyjä ei materialistis-mekanistiseen maailmankuvaan lukkiutunut tiedemies pysty edes tajuamaan.
Astronomisten ratalaskelmien asemesta käyttäisin tietysti liikennelaitoksen julkaisemia aikatauluja ja tekisin tietokoneohjelman, joka antaisi täsmälliset tiedot kunkin raitiovaunun sijainnista mielivaltaisina ajankohtina. Se pieni ongelma, että raitiovaunut saattavat ruuhka-aikoina myöhästyä ja muutenkin liikkuvat epäsäännöllisesti, ei huolestuttaisi minua ollenkaan; aivan kuten astrologit ovat korvanneet kolmiulotteisessa avaruudessa liikkuvat taivaankappaleet jonkinlaisilla eläinradalla sijaitsevilla symboleilla, minä voisin korvata fyysiset raitiovaunut vaikkapa niiden metafyysisillä olemuksilla, jotka kulkevat reittejään tasaisella vauhdilla Helsingin kaupungin liikennelaitoksen aikataulujen mukaan.
Sitten väittäisin tietysti, että vastasyntyneen lapsen tärkeimmät ja syvimmät ominaisuudet riippuvat siitä, missä suunnassa eri raitiovaunut sijaitsevat hänen syntymähetkellään (yksikään lapsi ei synny ennen kuin hänen raitiovaunukarttansa on täydessä sopusoinnussa hänen luonteenpiirteidensä kanssa).
Koska sporalogian pitäisi olla täsmällinen tiede, täydentäisin tietokoneohjelmaani siten, että se antaisi kaikkien raitiovaunujen (tai pikemmin niiden metafyysisten olemusten) tarkat sijainnit Helsingin horisontissa, kun tietokoneeseen syötetään lapsen syntymäaika (sekunnin tarkkuudella) ja syntymäpaikka (metrin tarkkuudella).
Helsingin horisontin, joka toimisi sporalogian yksiulotteisena maailmankaikkeutena, jakaisin sopivaksi katsomallani tavalla eri osiin – mieluimmin kahdella tai kolmella eri tavalla. Siihen voisin myös projisoida muutamia tärkeitä rakennuksia, syntymäpaikalta katsottuina, kuten Tuomiokirkon (joka voisi symbolisoida uskonnollisia taipumuksia), Stadionin tornin (urheilullisia kykyjä), Suomen Pankin (menestystä raha-asioissa) ja Finlandia-talon (musikaalista lahjakkuutta).
Horisonttiin pitäisi myös projisoida hieman kaukaisempia, Helsingin ulkopuolella sijaitsevia kohteita. Onhan kysymys mahtavasta kosmisesta systeemistä, vaikka se käytännön syistä soveltuu vain Helsingin kaupunkiin. En ole kuitenkaan vielä päättänyt, valitsisinko suunnat maailman suurimpiin kaupunkeihin vai olisinko suurpiirteinen ja ottaisin vaikkapa Linnunradan keskustan ja muutamia tunnettuja galakseja, kuten Magellanin pilvet ja Andromedan galaksin. Taikka – miksen valitsisi molempia, saadakseni riittävän paljon erilaisia sporalogisia tekijöitä?
Raitiovaunuihin olisi helppo liittää pitkälle menevää symboliikkaa: vihreät vaunut edustavat vaikkapa pehmeitä, vihreitä arvoja, ja harmaat vaunut kovia, teknologisia ja materialistisia vaikutuksia. Puhumattakaan reittinumeroista: ykkönen ja kymppi olisivat tietysti hyvin myönteisiä, voiton ja menestyksen numeroita, kun taas nelonen liittyisi heikkoihin suorituksiin ja kuutonen vaikkapa rakkauselämään (onhan kuusi ruotsiksi sex – eli seksi).
Yhdistämällä raitiovaunujen ja horisontin eri alueiden ja herkkien pisteiden ominaisuuksia lukemattomilla eri tavoilla kehittäisin sitten mahtavan tulkintasäännöstön ja siihen liittyvää sopivan tieteelliseltä kuulostavaa liturgiaa. Erityisesti huolehtisin siitä, että kukin raitiovaunukartta mahdollistaisi suuren määrän keskenään ristiriitaisia johtopäätöksiä, ja lisäksi varustaisin tulkintakoneistoni mahdollisimman monenlaisilla turvaverkoilla (ihmisen vapaa tahto, piilevät ja tiedostamattomat luonteenpiirteet, henkisen kehitystason merkitys jne.), niin että sporalogia takuulla aina ”toimisi”.
Jos joku ennakkoluuloinen ja suvaitsematon skeptikko yrittäisi osoittaa, että koko sporalogia on humpuukia ja silkkaa puppua, voisin aina väittää, ettei hän ole kompetentti arvostelemaan sitä – vain minä pystyisin syvällä viisaudellani ja monivuotisella kokemuksellani täysin ymmärtämään, että sporalogia heijastaa metafyysisellä tasolla sekä Helsingin kaupungin dynaamisia tajunta-aspekteja että Kosmoksen universaalista energiaa!
Taitavien mainosmiesten avulla alkaisin sitten markkinoida henkilökohtaisia ja luotettavia raitiovaunuhoroskooppeja, jotka saisivat asiakkaat tuntemaan olevansa korkeampien voimien hyväntahtoisen mielenkiinnon kohteina. Liikevaihdon kasvaessa perustaisin vaikkapa osakeyhtiön – eikö Oy Sporatulkinta Ab istuisi hyvin kaupparekisterissä? Ehkä menestyisin niin hyvin, että tasavallan presidentti – tai ainakin Helsingin pormestari – haluaisi aina konsultoida minua ennen tärkeimpien päätösten tekemistä?
Mieletöntä ja järkyttävää? Ehkä niin – mutta voidaanko sporalogiaa kohtaan esittää mitään asiallista kritiikkiä, joka ei kohdistuisi samalla myös astrologiaan?
Omasta puolestani näen vain yhden olennaisen eron sporalogian ja astrologian välillä. Sporalogia olisi alusta lähtien tahallista huijausta, kun taas astrologia sai luultavasti alkunsa vilpittömänä mutta hedelmättömänä yrityksenä tunkeutua arvoituksellisen maailmankaikkeuden salaisuuksiin. Olen jopa valmis uskomaan, että useimmat astrologit ovat vielä tänään vakuuttuneita astrologian totuudenmukaisuudesta.
Mutta – ehkä minäkin sporalogian perustajana ja menestyksellisenä harjoittajana alkaisin vuosien kuluessa uskoa oppirakennelmani paikkansapitävyyteen.
