Laihdutushuuhaa voi paksusti

Olin toukokuussa Belgiassa Euroopan lihavuustutkijoiden kongressissa. Hotellihuoneessa näin sattumalta TV-mainoksen laihdutuslaitteesta. Ruudussa kaunis nainen liimasi iholle eri kohtiin elektrodeja, jotka yhdistettiin pieneen laatikkomaiseen härveliin. Menetelmällä luvattiin jopa 15 kilon laihtuminen 30 päivässä. Kaupanpäällisiksi lihaskunto kasvaa, kun sähköimpulssit kasvattavat muskeleita. Ilman ikäviä dieettejä, ilman hankalaa liikuntaa.

Maailman huuhaan ja uskomustieteiden pontimena on eri syitä. Joukossa on uskoon tulleita maailmanparantajia tai sitten pilaa tekeviä astraalikuvioiden tekijöitä. Mukana on urigellereitä, jotka saavat hommasta elatuksensa.

Laihdutusmarkkinat ovat järjestäytynyttä liiketoimintaa, jonka käyttövoima on raha. USA:ssa se on kymmenien miljardien dollareiden teollisuuden haara. Suomen laihdutusbisneksen arvo lienee 200 miljoonan markan kieppeillä.

Luonnonlait kumoon

Kymmenkunta vuotta sitten tanskalaiset tutkijat kävivät hyökkäykseen maassa rehottavaa laihdutushuuhaata vastaan. Lääkärilehdessään he käsittelivät runsas kolmekymmentä silloin myynnissä ollutta valmistetta ja menetelmää, joista jokainen osoitettiin tieteellisesti kestämättömäksi. Tiedossani ei ole, vaikuttiko tämä kampanja mitenkään valmisteiden käyttöön.

Suomessa myynnissä olevia laihdutusvalmisteita, laitteita tai menetelmiä ei kukaan ole laskenut. Se olisikin vaikeaa, sillä niitä tulee ja menee. Joukossa on aivan pähkähulluja menetelmiä, kuten laihdutushousut, -vyö, -pohjalliset, -saippua, -laastari ja -geeli, joihin harva tosissaan narahtaa. Pahempia ovat valmisteet, joita mainostetaan valetieteellisin argumentein ja tehoa selitetään aineenvaihdunnan tapahtumilla. Tällaisia ovat mm. sitriini, kitosaani eli rasvasieppari ja kalsiumpyruvaatti. Näiden kohdalla tavallisen kuluttajan tiedot eivät yleensä riitä paljastamaan väitteitä epätosiksi, semminkin kun mainoksissa vedotaan ulkomaisiin tai kotimaisiin tohtoreihin.

Termodynamiikan ensimmäisen peruslain mukaan energia (tässä tapauksessa varastoituneena rasvakudokseen) missä tahansa suljetussa systeemissä (tässä tapauksessa ihmisessä) ei vähene ellei jollain tavoin energian kulutus ole energian saantia suurempi. Siis vanha kunnon energian häviämättömyyden laki. Ihmisen energia-aineenvaihduntaan perehtynyt huomaa heti, että laitteet ja valmisteet eivät voi vaikuttaa tähän tasapainoon.

Tehottomuuden osoittamiseksi ei tarvita kliinisiä kokeita, mutta joitakin valmisteita on ehditty tutkia tieteellisin menetelmin. Viime vuonna ilmestyi tutkimus, joka osoitti, että kitosaanin vaikutus painoon oli lumeen luokkaa.

Laihdutushuuhaan tunnusmerkkejä

Useimmissa laihdutushuuhaa-valmisteissa toistuvat tietyt tunnusmerkit:

Laihdutuslimbo

Skepsiksin huuhaa-palkinnon innoittamana Suomen Lihavuustutkijat ry. jakoi ensimmäisen laihdutuslimbo-palkinnon maaliskuussa 2000. Lihavuustutkijat ry:n hallitus päätyi siihen, että palkintoa ei jaeta sellaisille tuotteille, joiden tehottomuus on ilmeinen. Silti palkinnon valinnassa ongelmana oli runsas tarjonta.

Laihdutuslimbo-palkinnon valintaperusteena oli, että tuotetta on markkinoitu näennäistieteellisin perustein, minkä vuoksi kuluttaja menee helposti lankaan. Keskustelun alaisina olivat mm. tänä vuonna paljon esillä olleet omenaviinietikka, kalsiumpyruvaatti, sitriini ja kitosaani sekä eräät laihdutusbisnestä estottomasti esittelevät lehdet. Limbo-palkinnon saajaksi valittiin talven muotituote omenaviinietikka. Sen mainonnassa käytetään tyypillisiä laihdutusbisneksen väittämiä:

Omenaviinietikkakapselit toimivat eräänlaisena ”rasvapoliisina”. Niiden vaikuttavat aineet antavat täysille rasvasoluille käskyn tyhjentyä ja luovuttaa rasva vereen lihaksiin kuljetettavaksi.
Omenaviinietikkakapselit avaavat vatsan, lanteiden, reisien ja takamusten rasvavarastot.
Laihdu jopa 5 kiloa 8 päivässä.

Ilmoittelussa käytetään epäasiallista mielikuvamainontaa, jota tuetaan naisvartalon kuvilla:

Katso uskomattomia tuloksia. Nyt miehet viheltävät perääni kaupungilla. Minua ei enää kutsuta Miss Piggyksi.

Mitään mainittuja ominaisuuksia ei etikalla tai omenaviinietikalla tiedetä olevan. Halpaa pullotavaraa myydään kalliina kapseleina. Omenaviinietikkakapseleita myy mm. Salg Direkt postimyyntinä.

Laihdutusbisneksen varjopuoli

Miksi laihdutushuuhaata pitää vastustaa? Onhan maailmassa paljon vastaavaa. Esimerkiksi emme kampanjoi kosmetiikkateollisuutta vastaan, vaikka se puhuu ihon elvyttämisestä ja nuorentamisesta ja ryppyjen poistamisesta ilman tieteellistä näyttöä.

Lihavuus ei ole kosmetiikkaa vaan terveysasia. En ole huolissani siitä, että laihdutusbisneksessä asiakkaiden kukkaro kevenee. Minua huolestuttaa se, että markkinat houkuttelevat lihavia ihmisiä, joilla monilla on ylipainoon liittyvä sairaus, käyttämään tehottomia menetelmiä. Markkinoinnin kohteena olevat ihmiset luulevat, että lihavuuteen voidaan vaikuttaa kikkailuilla, ja toimivat keinot jäävät käyttämättä.

Kirjoittaja, dosentti Pertti Mustajoki, toimii sisätautien ylilääkärinä Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Lisäksi hän vaikuttaa Suomen Lihavuustutkijat ry:ssä.

palaa alkuun