Kokoelma väitteitä ei voi vielä olla tieteellinen teoria. Tieteellinen teoria on myös arvoton, ellei sitä todenneta tavalla, jonka muut tutkijat – lähinnä alaan kuuluva huippututkijoiden joukko tai yliopistojen yhteistyöelimet – voivat toistaa, joko matemaattisesti tai kokeellisesti laboratoriossa. Ajatukset ja ideat eivät ole valmiita tieteellisiä teorioita. Siksi käytän teorian paikalla sanaa ”Utele-ajattelu”.
Jotta voitaisiin rakentaa testattava teoria, koko kehäpäätelmien joukko on matematisoitava ja etsittävä luonnosta testattaviksi kelpaavia ilmiöitä. Niistä on edelleen tehtävä testiin luotettaviksi kelpaavia havaintoja, ja vertailtava sitten tuloksia aikaisemmin saatuihin ja uusiin omiin kehäpäätelmiin.
Utele-ajattelussa, jota FM Jorma Saarni markkinoi teoriaksi, on Albert Einsteinin kaava E = mc2 (lausuttuna: energia on massa kertaa valon nopeus toiseen potenssiin) korvattu kaavalla E = mGm (lausuttuna: energia on massa kertaa antigravitaation maksimi). Materia muuttuu energiaksi kaavan m = Egm kautta, jossa gm tarkoittaa gravitaation maksimia.
Saarnin mukaan gravitaatio ja antigravitaatio ovat voimia, jotka muuttavat energiaa materiaksi ja päinvastoin. Maailmalta ei taida löytyä fyysikkoa, joka yhtyisi tähän. Voisimme ottaa luonnosta joitakin ilmiöitä ja asettaa sekä Saarnin että Einsteinin teoriat testiin. Samalla voidaan katsoa, ennustaako jompikumpi jonkin vahvan faktan ja moneen kertaan havainnoilla todetun ilmiön olemassaolon. Jos ennustaa, niin millä tarkkuudella?
Merkurius on planeetta, jonka rataliikkeessä tapahtuu erityisen voimakas perihelipisteiden kiertymä. Merkurius kiertää ellipsin muotoista rataa ja sen isoakseli, joka yhdistää radan aphelin ja Auringon puoleisen pisteen perihelin, ei pysy paikallaan, vaan kiertyy noin 1 asteen verran vuosisadassa, samaan suuntaan kuin Merkurius kiertää. Valtaosa liikkeestä on Maan radan koordinaattijärjestelmän aiheuttamaa, mutta noin 532” kaarisekunnin verran vuosisadassa on todellista liikettä, joka edelleen johtuu muiden planeettojen, kuten Venuksen Maan ja Jupiterin häiriöistä. Kiertymän arvo on 575” kaarisekuntia. Havaitaan, että kiertymä on 43” kaarisekuntia suurempi, mitä Newtonin gravitaatiolaki ennusti. Se käy ilmi Einsteinin teoriasta ja näkyy havainnoissa 43”:n suuruisena. Kilpailevat painovoimateoriat ovat usein tyssänneet tähän.
Toinen merkittävä testi on valon taipuminen Auringon lähellä. Fotonit ovat valokvantteja eivätkä sisällä lepomassaa, mutta ovat kuitenkin energiaa ja suppean suhteellisuusteorian mukaan ekvivalenttia massan kanssa. Tämän vuoksi painovoima vaikuttaa valonsäteisiin samoin kuin mihin tahansa massalliseen hiukkaseen. Einsteinin teoria ennustaa, että Auringon gravitaatio vaikuttaa ohikulkeviin fotoneihin ja saa ne poikkeamaan suoraviivaiselta radalta 1,75” kaarisekunnin verran. Fyysikot halusivat testata ilmiötä ja sen paikkansapitävyyttä täydellisien auringonpimennysten aikana. Taipuma oli todellakin 1,75” kaarisekuntia Miten tämä saataisiin esiin Saarnin mallissa, kun kaavasta on poistettu valon nopeus, eikä se sisällä ekvivalenssiperiaatetta?
Saarni voisi miettiä asiaa.
Kolmas testi voisi olla punasiirtymä ja kelloparadoksi.
Suhteellisuusteoria ennustaa punasiirtymän fotoneille painovoimakentässä ja sama koskee myös muita mikromaailman ilmiöitä ja makroskooppisia ilmiötä, mm. ajan kulumista. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan painovoimakentässä eri korkeuksilla olevat atomit värähtelevät jonkin verran erilaisilla taajuuksilla. Atomikellot käyvät eri tahtiin. Aika kuluu heikossa painovoimakentässä nopeammin kuin voimakkaammassa. Koska tämä teorian osa herätti epäilyksiä, vuonna 1971 atomikellot lähetettiin lennolle maapallon ympäri. Atomikellot lensivät tavallisissa Jumboissa yhden kerran itään ja yhden kerran länteen. Havaittiin, että molemmissa tapauksissa kellot olivat käyneet 0,2 mikrosekuntia kauemmin kuin maanpinnalle jätetyt. Kuinka kävisi Saarnin mallissa, jossa punasiirtymä on punainen vaate ja siinä on uusi aikateoria? Tässä tapauksessa Saarnin malli tuottaisi tyhjää, koska hänen uusi aikateoriansa ei tunne koko ilmiötä.
Punasiirtymän todistivat laboratoriossa amerikkalaiset Pound ja Rebka jo vuonna 1959. He toistivat kokeet vuonna 1964 vielä tarkemmalla laitteistolla ja saivat suhteellisuusteorian ennustaman tuloksen, jossa virheraja oli alle yhden prosentin.
Tutkasäteen viivästyminen on ilmiö, jonka suhteellisuusteoria ennustaa. Tätä ilmiötä on tutkittu heti siitä asti, kun se teknisesti oli mahdollista, lähinnä avaruusluotaimista. Takaisin palaava tutkakaiku Auringon ohi kulkiessaan viivästyy noin 250 mikrosekuntia, joka vastaa suhteellisuusteorian ennustetta. Suhteellisuusteoriaa on toki testattu monilla sadoilla testeillä ja aivan kaikki ei siinäkään ole valmista, sen fyysikot ovat aina myöntäneet.
Edellä esitetyt luonnonilmiöt ovat faktoja, jotka voidaan koelaitteissa havaita ja testata. Jos uusi teoria väittää olevansa parempi ja tarkempi, se on kyettävä valvotuissa olosuhteissa riippumattomien tutkijoiden toimesta toistamaan ja vahvistamaan. Painovoimateorioita on esitetty usein, mutta yksikään ei ole ollut vakava uhka Einsteinin teorioille.
Saarnin mallin olisi kyettävä kokonaan Utele-idean pohjalta matemaattisesti selittämään, miten hänen teoriansa ennustaa pysyviä tai muuttuvia ilmiötä, mukaan lukien planeettojen liikkeet ja perusfysiikan faktat. Ellei Utele tähän pysty, on turha mennä vääntelemään kaavaa ”E=mc2” toiseen muotoon. Ei riitä, että Saarni julkisuudessa ilmoittaa saavansa samoja likiarvoja, hänen on näytettävä omasta kaavastaan käsin laskentamalli ja tulokset, joiden on oltava parempia kuin Einsteinin. Todistamisvelvollisuus on väittämän esittäjällä ja se pitää voida asettaa näytille julkisen tiedekritiikin arvioitavaksi kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. On vielä tärkeää huomioida etteivät tieteelliset teoriat ole patentoitavissa, vaan ainoastaan niihin liittyvät tekniset tai fysikaaliset sovellukset ja laitteet. Mikäli idea taas perustuu virheelliseen teorian soveltamiseen, patenttivirasto ei tällaisille patenttia yleensä myönnä.
Uraanipommi on kova ja tuskallinen testi Utele-ideassa. Saarnin atomimalli poikkeaa täysin nykyisen ydinfysiikan malleista. Saarni väittää, että maailmankaikkeudessa on edelleen yhtä paljon materiaa ja antimateriaa, vaikka viimeksi englantilainen Stephen Hawking, jota pidetään yleisesti Einsteinin veroisena, osoitti, että jo alkuräjähdyksen hetkellä antimateria jäi häviölle. Saarni ei hyväksy alkupaukkua, mutta väittää mm. neutronin sisustan olevan antiainetta.
Tiedetään, että jos aine ja antiaine yhtyvät, vapautuu miljoonia kertoja enemmän energiaa kuin tavallisissa ydinreaktioissa. Oletetaanpa neutroni antiaineeksi ja palataan atomipommin kehittämisen kultavuosiin ja Los Alamosiin. Uraanipommissa ketjureaktio alkaa, kun uraanin ytimiä pommitetaan neutroneilla. Yhden antineutronin törmäys olisi vasta tusaus, mutta miljardien antineutronien ja tavallisten protonien ketjureaktio olisi hirvittävä. Koko Pohjois-Amerikka olisi hävinnyt ensimmäiseen ydinkokeeseen vuonna 1945. Tämän voi Saarni itse helposti laskea.
Kirjoittaja Matias Päätalo on tieteisiin erikoistunut freelance-toimittaja, viestinnän opettaja ja projektisuunnittelija.