Vuonna 2000 Skepsis myönsi Huuhaa-palkintonsa YLE TV2:n televisiohjelmaa Akuutti tekevälle työryhmälle. Palkinto myönnettiin uskomuslääkintää koskevan tiedon yksipuolisesta ja kritiikittömästä tarjoamisesta.
Palkinnonjakoperusteluiden mukaan Akuutin ohjelmissa oli esitelty esimerkiksi hivenainehoitoja, henkiparantamista, homeopatiaa, rosenterapiaa, reikihoitoa, shamanismia, feng shuita ja monia muita kiistanalaisia hoito- ja diagnosointimenetelmiä, joiden toimivuutta ei ole luotettavin lääketieteellisin menetelmin todennettu.
Ohjelma ei ollut pyrkinyt kriittisesti arvioimaan näiden kyseenalaisten hoitomuotojen todellista hyötyä, vaan oli antanut yksipuolisesti puheenvuoron ainoastaan hoitoa antaville tahoille, mistä oli helposti syntynyt harhaanjohtava kuva hoitomuotojen antamasta avusta. Skepsis edellytti terveydenhoidosta kertovalta asiaohjelmalta kriittistä suhtautumista hoitomuotoihin, joiden todellisesta vaikutuksesta ei ole tietoa. Skepsis myös painotti lääketieteen asiantuntijoiden kuulemisen uskomuslääkinnästä kerrottaessa olevan välttämätöntä, jotta lääkintämuodon vaikutuksesta ei synny väärää kuvaa.
Tämän vuoden elokuun 29. Akuutti sai Neurologiasäätiön ja Neurologiasäätiön tuki ry:n myöntämän tunnustuksen onnistuneesta terveyteen ja sairauksien hoitoon liittyvän tiedon välittämisestä. Tunnustus hyvästä terveysviestinnästä annettiin Akuutille Neurologiasäätiön järjestämässä tilaisuudessa ”Tutkimus tuo toivoa”, joka järjestettiin seitsemännen Euroopan neurologikongressin yhteydessä Helsingissä.
Tunnustuksen perusteluissa todetaan Akuutin onnistuneen luomaan oikean formaatin, jossa faktatietoa terveydestä ja lääketieteestä välitetään ihmisläheisesti, kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Akuutissa tiedon välittämiseen liittyy elämänmyönteisyys. Ohjelmat ovat monipuolisia ja myös katsojilla on mahdollisuus vaikuttaa ohjelmien sisältöön. Ohjelmassa käsitellään niin jokaisen ihmisen arkipäiväisiä terveyteen liittyviä asioita kuin vakavia sairauksia, niiden hoitoa ja hoidon kehittymistä. Vaikeita ja monelle ahdistaviakin asioita käsitellään asiantuntevasti. Ohjelmassa tuodaan kriittisesti esille myös yhteiskunnan ja terveydenhuollon ongelmia. Tunnustus jaettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran.
Onko Akuutin sisältö muuttunut sitten Skepsiksen myöntämän palkinnon?
Tämän vuoden puolella esitetyt ohjelmat näyttävät Akuutin arkiston mukaan enimmäkseen asiallisilta – tosin kotisynnytystä esittelevässä sarjassa tehtiin sankari naisesta, joka halusi synnyttää kotona ilman ammattiauttajan läsnäoloa. Viime vuonna esiteltiin kolmiosainen sarja kiinalaisen lääketieteen ihmeistä, kohtalaisen kritiikittömästi. Esimerkiksi seuraavia lauseita ei kritisoitu mitenkään: ”Meridiaanit eli akupunktiokanavat ovat energian kulkuteitä ihmiskehossa. Energia eli qi (tsii) kiertää ihmiskehossa raviten, lämmittäen, puolustaen elimistöä.” Viime joulukuussa myös ternimaitokapseleiden hyödyistä puhuttiin melko positiiviseen sävyyn.
Akuutin www-sivujen linkeistä löytyy kohdat ”akupunktio”, ”eteeriset öljyt”, ”kirkasvalohoito”, ”hiusakatemia”. ”Homeopatian taustat ja nykykäytäntö” -linkki johtaa yllättäen Skepsiksen sivuille.
Vaikka Akuutin väki Huuhaa-palkintonsa Skepsikselle ilman saatekirjettä palauttikin, on palkinto näköjään vaikuttanut jotenkin. Tällainen jos mikä motivoi skeptikkoja joskus mahdottavalta tuntuvassa tehtävässään.