”Juu juu, mutta…”
Turun kirjamessut olivat kuluvana vuonna menestys. Turun Sanomien mukaan kävijöitä oli enemmän kuin minään vuonna aikaisemmin. Helsingin kirjamessut eivät siis näköjään ole vaikuttaneet Turun Messujen suosioon.
Turun messuilla Skepsiksellä oli kaksi esitystä: Robert Paulin Miksi käytämme uskomuslääkintää ja Veikko Näntön, Denis Galkinin sekä Heikki Kujanpään esitys Skepsis sekä erinäiset uskomushoidot.
Varsinkin Robert Paulin esitys oli menestys, joten se tullaan kuulemaan myös Helsingissä ensi kevään aikana. Esitys pyrki havainnollistamaan syitä, miksi ihmiset käyvät uskomushoidoissa, ja kertoi, mitä uskomushoidot ovat ja miten ne toimivat. Kantaa otettiin myös bisnes-puoleen: minkälaisia summia uskomuslääkinnässä liikkuu, ja onko kyseessä laillisesti hankittu raha.
Veikko Näntön vetämä toinen esitys ei ollut aivan yhtä suosittu. Syynä saattoi toki myös olla esityksen huono ajankohta, sillä se oli viimeisen päivän viimeinen esitys. Mutta jotain siitäkin saatiin otettua irti. Esitys käsitteli lähinnä allekirjoittaneen kokemuksia uskomushoidoista. Heikki Kujanpää taas kertoi Skepsiksen toiminnasta muutamalla lauseella esityksen alussa.
Tiedon ja hengen messut olivat toisin kuin Turun kirjamessut hieman taantuneet; pitäisiköhän skeptikoiden olla tästä tyytyväisiä? Hengen ja tiedon messuilla oli uutuutena allekirjoittaneen vetämä IRC*-esittely. Tarkoituksena oli tutustuttaa ihmiset Skepsiksen IRC-kanavaan. Harmi vaan, ettei ketään saatu mukaan, hyvä yritys kuitenkin.
Kumpiinkin messuihin kuului tietenkin perinteinen toiminta, eli lappusten jakaminen, Skeptikko-lehtien myynti ja jäsenien hankkiminen. Ilman yllätyksiä mentiin silläkin saralla, tuottoa ei liiemmälti tullut.
A-luokan kinastelijoita paikalta kuitenkin löytyi. Parhaiten mieleeni jäi eräs noin 16-vuotias neiti, joka uskoi kivenkovaan homeopaattiseen lääkintään. Hän esitti erinäisiä omakohtaisia kokemuksiaan siitä, miten tehokas lääkitsevä voima homeopatialla on. Hän kertoi esimerkiksi, että kun hän oli vielä pieni lapsi, hänellä oli keuhkokuume ilman kuumetta, josta homeopatia hänet paransi.
Hänelle oli turha tyrkyttää Skepsiksen osastolla tarjolla ollutta homeopaattista Cossua, jonka valmistamisen kerrottiin perustuvan ikivanhaan homeopatian ajatukseen ”samanlainen parantaa samanlaisen”, eli siihen, että tietystä aineesta tehdyllä laimennoksella voidaan hoitaa sellaista tilaa tai sairautta, jossa esiintyy samanlaisia oireita kuin mitä aine aiheuttaa terveelle henkilölle, kun sitä annetaan hänelle laimentamattomana. Tyttö olisi tuskin uskaltanut nauttia pisaraakaan tätä Skepsiksen valmistamaa homeopaattisesti laimennettua ja ravisteltua liuosta, jossa ei kuitenkaan esiinny yhtäkään etanolimolekyyliä. Ei juomaa uskaltanut nauttia moni muukaan messuvieras, vaikka kyseessä oli siis puhdas kraanavesi.
Kun kyselin keuhkokuumeasiasta tutulta lääkäriltä, hän ilmoitti, että keuhkokuume saattaa erittäin harvoin esiintyä hyvin alhaisella kuumeella, esim. 37,0 tai 37,1°C. Tytön väitettä heikensi kuitenkin kommentti ”en itse muista tapahtumaa, vaan vanhempani ovat kertoneet siitä minulle”.
Toinen mielenkiintoinen ”minulla on asiaa” -henkilö tuli vastaan Turun Kirjamessuilla. Mies kertoi, että ei tunne mitään vähemmän loogista ja järjenvastaista ajatusta kuin että ihminen olisi kehittynyt eläinlajeista. Hänen kansaan tuli kinasteltua minun ja Heikki Kujanpään voimin, mutta työ osoittautui erittäin rankaksi. Kun Heikki vapautettiin palvelemaan muita kyselijöitä, minä vietin miehen kanssa vartin tai toisenkin. Hän oli juuri sellainen kreationisti, joka ei pidä tärkeänä selittämistä, vaan ”oikeaa mielipidettä”. Esimerkiksi, kun hänelle selitti, että ihmisen kehittyminen tapahtui miljoonien vuosien aikana, hän vastasi väitteeseen ”juu juu, mutta…”. Hän ei antanut mitään painoarvoa toisen väitteille, ja tästä tietysti seurasi perinteinen ”juupas-eipäs” -väittely.
Kolmas mieleen painunut kaveri tuli vastaan Hengen ja tiedon messuilla. Hän oli noin 18-vuotias poika. Hänellä oli jo olemassa jonkinlainen kriittinen näkökulma, mutta hänen kritiikkinsä oli turhan väljää. Hän esitti esimerkiksi ajatuksen, jonka mukaan ihmisen kehosta voidaan mitata hyvin alhainen sähköjännite: voisiko tämä olla tämä ihmisen aura? Perusongelmahan on kuitenkin se, että vain auroihin uskovat ihmiset näkevät auroja, eivät muut.
Kyselijän mukaan skeptikoiden pitäisi pysähtyä kuvittelemaan, että kaikki heidän huuhaaksi luokittelemansa onkin totta. Tähän päivystämässä juuri silloin ollut Skepsiksen entinen puheenjohtaja Ilpo V. Salmi tokaisi:
– OK, nyt kuvittelin, mitä seuraavaksi?
Denis Galkin
Messut kierrettyäni huomasin, että käteeni oli tarttunut muutama esite.
Michael-kirjat markkinoi Masaru Emoton teosta Veteen käsketyt viestit, joka kertoo kuinka tämä japanilainen tiedemies on erikoisherkkään filmiin perustuvalla valoku vausmenetelmällä saanut selville, että jäätyneeseen veteen muodostuneet kiteet muuttuvat, kun niihin suunnataan tietynlaisia keskitettyjä ajatuksia. Ensimmäinen mietteeni asiasta oli, että vaikka väitetty asia olisikin totta, niin ”so what”. Vastaus löytyy esitteestä: ”Kirjassa on hämmästyttäviä värivalokuvia siitä, kuinka kiteet reagoivat musiikkiin, puheeseen ja ajatuksiin sekä miten ne ennakoivat luonnonmullistuksia.”
Okei, olisi todellakin hyvä tietää, koska seuraava tsunami mahtaa olla tuloillaan…
Toki kirjasta muutakin hyötyä on. Kirjoittaja on aivan varma siitä, että kun ihmiset katsovat vesikiteistä otettuja kuvia, heidän sisällään oleva vesi käy läpi jonkinlaisen muutoksen.
Esitettä tavatessa paljastuu, että Emoton ajatukset perustuvat ihmisiä yhdistävään ns. morfiseen kenttään: ”Aina kun istut veden äärellä ja lähetät rakkauden ja kiitollisuuden täyttämiä viestejä, jokin jossain päin maailmaa täyttyy rakkaudella ja kiitollisuudella.”
Professori Kari Enqvist toteaa Skeptikossa 4/2002, että morfisilla kentillä ei ole mitään tekemistä fysiikan kanssa ja että kymmenen vuoden päästä ne todennäköisesti edustavat edelleenkin pelkkää tyhjää puhetta.
Myös Skepsiksellä oli jaettavanaan mystistä tietoa ja jopa erityinen varoituksen sana eräästä haitallisesta kemikaalista, dihydrogenmonoksidista. Se on muun muassa happamien sateiden tärkein komponentti, se edistää kasvihuoneilmiötä ja maaperän eroosiota, se voi koskettaessa aiheuttaa vaikeita palovammoja, sitä on tavattu ihmisen pahanlaatuisissa kasvaimissa ja sen hengittäminen voi olla hengenvaarallista. Dihydrogenmonoksidia kutsutaan myös kansanomaisesti termillä ”vesi”.
Kuulin kierroksellani myös virolaisesta Lille Lindmäestä, joka on valmistunut Moskovan parantajakoulusta. Esitteen mukaan ”kouluun pääseminen oli vaikeaa, koska sisäänpääsyyn vaadittiin kyky tehdä oikeita diagnooseja”. Viimeiset kymmenen vuotta Lille on paperin mukaan tutkinut muun muassa maitohappobakteereja, joita ilman ravintoaineet eivät imeydy suolistosta. ”Suomalaisilla on erityisen suuri puute maitohappobakteereista, koska ravinnossamme käytetään vain vähän hapatettuja ruoka-aineita.”
Lindmäen kirjassa Näkijä ja parantaja on kuulemma esillä laaja kuva-aineisto, jossa Kirlian-kuvauksen avulla on saatu näkyville bioenergian siirtyminen hoitotilanteissa Lillen sormista asiakkaan biokenttään.
Yhtenä uutuutena messuilla kerrottiin, että Suomessa on aloittanut toimintansa Sri Lankasta peräisin oleva Ayurveda-luontaishoitola. Helsingin toimipisteessä tarjolla on muun muassa Kleopatran öljyhoitoa, intialaista päähierontaa ja yrttityynyhierontaa.
Ehdottomasti hauskin tapaamani henkilö oli keski-ikäinen mies, joka vannotti ”alkaalista lähestymistapaa kohti optimaalista terveyttä”. Hän näytti valokuvaa itsestään vuosi sitten, jolloin hän oli kammottavan lihavassa ja muutenkin huonossa kunnossa. Sen jälkeen hän esitteli hoikkaa ja hyvinvoivaa itseään nyt, kun oli harjoittanut vuoden verran Robert O. ja Shelley Youngin ohjelmaa, jonka mukaan ylipaino on ainoastaan happo-ongelma. Kyseisten gurujen mukaan elimistö luo rasvasoluja vain kuljettaakseen happoja pois tärkeistä elimistä, jotteivät nämä tukehduttaisi ihmistä hengiltä. Elimistöön ilmestyvä rasva on siis vain reaktio, jonka synnyttää kehon liiallinen happamuustila. Ongelman ratkaisu kuulosti helpolta: ”Alkalisoi ja energisoi kehosi!”
Myös allergiat ovat teorian mukaan vain hapettoman ja ylihappaman elimistön tuottamia myrkytystiloja. Suurin syy allergioihin on sulamattomien proteiinien imeytyminen kehoon. Ylihappaman elimistön näkyvin oire on väsymys. Eikä tässä vielä kaikki. Itse asiassa kaikkien sairauksien syy on elimistön liiallinen happamoituminen. Tätä kutsutaan tohtori Robert O. Youngin uudeksi biologiaksi!
Miehen mukaan yksinkertainen johtopäätös on se, että elimistömme tarvitsee alkalisoitua vettä. Esimerkiksi näläntunne on usein vain elimistön tarvetta saada vettä. Liha, maitotuotteet, ryynit, korkean sokeripitoisuuden hedelmät ja leipä ovat suuren happomäärän sisältäviä ruokia. Ne muodostavat kehoon happojätteitä, joiden hävittämisprosessin ylikuormitusta voidaan kutsua myös ikääntymiseksi.
Miehen markkinoiman alkalisoidun veden pH on välillä 9–11, ja se kuulemma neutralisoi haitallisia varastossa olevia happojätteitä hitaasti kudoksista. Tarjolla oli SuperGreensviherjauhetta, jolla tietysti on nelinkertainen voima verrattuna tavallisiin viherjauheisiin. Samaan aikaan olisi hyvä nauttia nestemäistä Prime pH -tuotetta, joka toimii veden ja hapen katalysaattorina verenkiertoon. Kyseisestä aineesta valmistettua juomaa olisi idealistista juoda neljä litraa tai enemmän päivässä.
Kun kysyin mieheltä, hänen laihtumisensa selvästi havaiten, oliko hän muuttanut vuoden aikana ruokailutapojansa muutenkin parempaan suuntaan, hän katsoi minua kuin hölmöä ja vastasi:
– Totta kai!
Risto K. Järvinen