Teatterin lämpiö oli pullollaan kiinnostuneita, kun viisi erilaista skeptikkoa istui toimittaja Christian Forsbergin juontamaan paneeliin kertomaan näkemyksiään kuulijoille. Skeptikoiden alustuksia seurattiin tarkkaan ja ehkä yllättäen minkäänlaisia ylilyöntejä ei paneelin jälkeisessä keskustelussa yleisön puolelta kuultu.
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen johtaja, professori Jukka Maalampi kertoi alustuksessaan, että fyysikolla on tutkimukseen perustuva käsitys siitä, miten luonto toimii, mikä luonnossa on mahdollista ja mikä ei. Fyysikot ovat erityisasemassa muiden alojen tutkijoihin verrattuna: he lähtevät liikkeelle puhtaalta pöydältä. Mysteereille ei ole tilaa.
– Skeptisyys on oleellista tutkijalle omassa tutkimustyössään. Tiedemies ei koskaan sano, että asia on varmasti niin tai näin. Joitakin asioita hän pitää varmempina kuin toisia, mutta aina on olemassa vääräksi osoittautumisen mahdollisuus.
Kuopion yliopiston terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas kysyi, pitäisikö ihmisten luottaa uskomuslääkintään vai lääketieteeseen.
– Lääketieteen kehitys oli viime vuosisadan suurimpia menestystarinoita. Tämä riehaannutti monet luulemaan, että kovakalloisimmatkin uskomuslääkintään sotkeutuneet tulisivat järkiinsä ja puoskarointi nakattaisiin lopullisesti lääkinnän historian romukoppaan.
Ennustus meni Myllykankaan mukaan pahasti pieleen.
– Humpuuki kasvattaa koko ajan markkinaosuuttaan. Hyväuskoiset hölmöt uivat kiihtyvään tahtiin puoskareiden virittämiin ansoihin. Ihmiset ovat koulutetumpia kuin koskaan, mutta silti tieteelle näytetään jatkuvasti keskisormea.
Dosenttia kismitti myös se, että monet terveydenhuollon ammattilaisetkin ovat haistaneet uskomuslääkinnässä pyörivän helpon ja ison rahan, ja ryhtyneet harrastamaan uskomuslääkinnän kaltaista roskaa – etiikan unohtaen. Yksityisten lääkäriasemien vakiotavaraa ovat nykyään homeopaatit, mystiikkaan hurahtaneet niksauttajat, naksauttajat ja muut puoskarit. Uskomuslääkintä on vallannut sillanpääasemat jo yliopistoissakin, ammattikorkeakouluista puhumattakaan.
Skeptikko-lehden päätoimittaja ja stand up -koomikko Risto K. Järvinen totesi, että uusia, ”mullistavia” laihdutuskeinoja syntyy edelleenkin tuhkatiheään. Niiden tieteellinen pohja on lähes aina olematon. Näin voidaan todeta myös Järvisen kehittämästä laihdutuskuurista nimeltään ”deekudieetti”, joka keskittyy parodioimaan laihdutusbisnestä.
Deekudieetti on tarkoitettu kaikille ylipainoisille, jotka muutenkin ryhtyvät mitä ihmeellisimmille kuureille neuvottelematta ensin lääkärinsä kanssa. Dieetin idea on nauttia pelkästään alkoholia niin kauan kunnes tavoitepaino on saavutettu. Tarjolla ovat mm. seuraavat ohjelmat: kahden viikon putki, kahdeksan viikon putki ja urheilullisille laihduttajille: hiihtoputki.
– Kokeneimmille painonpudottajille markkinoidaan vaihtoehtoisia tapoja pudottaa painoaan. Näitä ovat esimerkiksi ohjelmat ”juo veriryhmäsi mukaan” ja ”humallu homeopaattisesta viinasta”.
Ohjelmassa ”ryyppää ravintoympyrän mukaan” tarkoitus on nauttia puolet juomista vihreinä likööreinä, neljännes lihan tai kalan kanssa sopivina viineinä ja loppuneljännes peruna- tai riisiviinoina.
Psykologi, Skepsiksen edellinen puheenjohtaja Jukka Häkkinen kysyi, miksi havaitsemme outoja, mystisiltä vaikuttavia asioita. Hän vastasi, että tavoitteemme, muistikuvamme ja tunnetilamme vaikuttavat voimakkaasti siihen, kuinka havaitsemme asioita. Aistit eivät ole kehittyneet mittariksi, vaan niiden tehtävänä on välittää tilannesidonnaisesti mielekästä tietoa, joka edistää selviytymistä.
– Aistien tarkoitus on ollut auttaa meitä selviytymään riskialttiissa ympäristössä. Kuvitellaan vaikka savannilla kävelevä kädellinen, joka iltahämärässä näkee edessään epäselvän liikkuvan varjon. Selviytymisen kannalta lienee järkevää, että hän pelästyy ja tekee tunneperäisen arvauksen, että tuo saattaisi olla leijona ja ryntää lähimpään puuhun turvaan.
– Jos hän sen sijaan jäisi arvioimaan havaintoaan niin pitkäksi aikaa, että voisi hyvin suurella varmuudella sanoa, onko kyseessä leijona vai lajitoveri, olisi mahdollisuus joutua leijonan suuhun liian suuri, Häkkinen sanoi.
Martin Vällik Viron Skepsis-yhdistyksestä alusti aiheesta ”kuinka asiat muuttuivat Virossa 1990- ja 2000-luvulla skeptikon näkökulmasta”.
– Kun suuret yhteiskunnalliset mullistukset olivat ovella 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun Virossa, jokapäiväisen elämän rakenne romahti valtaosalla ihmisistä. Tästä seurasi työttömyyttä esimerkiksi maatiloilla, kun kolhoosien tuotantoa ei enää tarvittu niin suuria määriä. Myöskään neuvostoliittolaisten sotatehdasten tuotantoa ei enää tarvittu.
Vällik kuvasi, kuinka tuolloin moni ihminen rakensi itselleen rinnakkaismaailman, jossa saattoi elää ja tulla toimeen – jossa itsensä tunsi halutuksi ja tarpeelliseksi. Neuvostoaikaan liittynyt salailu kaikesta esoteerisesta, kuten astrologiasta, spiristismistä ja ufologiasta, oli jättänyt ihmiset jonkinlaiseen tunnelamaan. Neuvostoideologian mukaan kaikki esoteerinen oli rappeutuneen lännen ilmentymää, johon kunnon ihminen ei saanut suhtautua myönteisesti.
– Koska kielteinen kanta kaikkea esoteerista kohtaan oli valtion virallinen kanta, moni ihminen näki myönteisen kannan ja outojen asioiden tutkimisen mahdollisuutena toimia vastarintana neuvostovallalle, tai ainakin jonkinlaisena pelastuksena kurjasta todellisuudesta.
