Jutun alaotsikko ”tilanteen päivitystä kolmannen maailman vallankumouksen kynnyksellä” voidaan lukea kahdella tavalla. Ensin: kolmannen maailman vallankumouksena, eli kehitysmaiden mukaan tulona hyvinvoinnin tavoitteluun. Kiinalaiset haluavat ainakin mopon. Toinen lukutapa on kolmannen maailmanvallankumouksen korostaminen. Ensimmäinen maailmanvallankumous oli siirtyminen keräilystä ja metsästyksestä maatalouteen. Toinen oli teollisen tuotantotavan omaksuminen. Nyt on siis edessä kolmas vallankumous, siirtyminen kestävän kehityksen talouteen.
Säätieteilijät ovat jo pitkään uumoilleet, että maallisen elämän ehto kasvihuoneilmiö on nopeasti muuttumassa. Maapalloa ympäröivä ohut ilmakehä toimii ikäänkuin kasvihuoneen lasikatto, joka läpäisee auringosta tulevan säteilyn, mutta estää lämpösäteilyn karkaamista takaisin avaruuteen. aluksi pohdittiin sitä, lämpeneekö vai jäähtyykö maapallo eli tuleeko helle vai jääkausi. Nyttemmin on varmistunut, että keskilämpötila nousee vieläpä kiihtyvästi, ja se on saanut säätieteilijät soittamaan varoituskelloja.
YK:n hallitusten välinen ilmastonmuutoksen komissio IPCC julkaisi jo vuonna 1991 ensimmäisen raporttinsa tilanteesta. Seuraavat tulivat 1995 ja 2001. Uusin raportti julkistettiin helmikuussa 2007. Kyseessä on päättäjille tehty yhteenveto. Jatko-osa tuli pääsiäisviikolla ja viimeinen toukokuun alussa. Raportti on, kuten säätiedotuskin, ennuste, joka sään sijasta kertoo odotettavissa olevasta maapallon ilmaston muutoksesta seuraavien 50 ja 100 vuoden aikana eli vuosiin 2050 ja 2100 asti. Se on laadittu monia erilaisia ilmastomalleja tietokoneohjelmilla ajaen ja soveltaen ja antaa, kuten säätiedotuskin, odotettavissa olevien muutosten ala- ja ylärajat ja todennäköisyydet.
Raportin mukaan ilmakehän yleisimmän kasvihuonekaasun hiilidioksidin, CO2, pitoisuus on hurjasti kasvamassa (muiden kasvihuonekaasujen tapaan). Kun se esiteollisena aikana oli 280 PPM (miljoonasosaa) ja minun nuoruudessani 300 PPM se on nyt 380 PPM ja kasvaa 1–2 PPM/vuosi. Turvarajaksi asetettu pitoisuus 450–550 PPM sivuutetaan muutamassa vuosikymmenessä ja vuonna 2100 todennäköisin arvio on jo 600 PPM.
Hiilidioksidin ym. kasvihuonekaasujen määrän nousuun liittyvä keskilämpötilan nousu tulee olemaan 2–4 astetta. Paljon väittelyä herättänyt viime aikojen lämpötilan nousu on ollut ehkä 0,5–0,7 astetta. Turvaraja on 2 astetta, jonka yli menevä nousu saattaa aiheuttaa vaarallisia ennakoimattomia ja itsestään kasvavia seurauksia esimerkiksi jäätiköiden sulaessa.
Ilmaston lämpiämisen kohtalokkain seuraus on merenpinnan nousu. Sen odotetaan olevan 20–60 cm sadassa vuodessa (ilman Grönlantia). Turva- ja tulvarajaa ei tässä juuri ole, koska iso osa ihmiskunnasta asuu rannikoilla vain muutama metri merenpinnan yläpuolella, esimerkiksi Bangladeshissa, Vietnamissa, Floridassa, monilla saarilla ja Hollannissa, joka on jo osin pinnan alapuolella. atomireaktorit ja niiden vaarallisesti säteilevät välijäähdytysaltaat ovat meren ran noilla mm. Sosnovi Borissa, Sellafieldissä ja mahdollisesti Loviisassa.
Suomessa maan kohoaminen osin kompensoi merenpinnan nousua, mutta sään ääri-ilmiöiden ja myrskyjen lisääntyessä ja voimistuessa Suomenlahden kylpyammeloiskinta kasvaa ja rakentamisen tulvarajaa on nostettava. Helsingissä se on jo 3 metriä. (apropos, Helsinki on ympäristöasioissa varsin valveutunut. ainut ongelma on energian tuotto fossiilisilla polttoaineilla.)
Vuosien 2001 ja 2007 raportit ovat sisällöltään samansuuntaiset. Sanonnat ovat vain kärjistyneet: kun 2001 raportti totesi ilmaston muutoksen johtuvan ”todennäköisesti” fossiilisten polttoaineiden eli kivihiilen käytöstä ja sademetsien hakkuista, niin 2007 raportti käyttää muotoa ”hyvin todennäköisesti”. Säätieteilijät eivät revi hiuksistaan näitä lisämääritteitä, vaan niillä on tilastollisesti määritellyt numeeriset arvot.
Maapallon keskilämpötilan muutoksille on jatkuvasti etsitty myös ihmisestä riippumattomia syitä. auringon säteilyn muutokset auringon pilkkujaksojen voimistuessa tai pidentyessä ja hitaat muutokset maan radassa ja asennossa, vieläpä lähiavaruuden supernovaräjähdykset saattavat olla syyllisiä. Suuret tulivuoren purkaukset (jotka viilentävät maapalloa) ja isojen meteoriittien iskemät ovat ennustamattomia katastrofeja, jotka saattavat vaikuttaa ilmakehään tuhatvuotisin seurauksin ja voivat olla vieläpä massasukupuuttojen syitä. Ilman tulivuorten ja ihmisen ilmakehään syöttämiä aerosoleja lämpötilan nousu olisi ehkä vieläkin suurempi.
Raportin meitä suomalaisia kiinnostavin ennuste on tietenkin se, että keskilämpötilan noustessa lämpiäminen on suurinta pohjoisilla leveysasteilla. Nyrkkisääntönä Etelä-Suomen talvi siirtyy Utsjoelle ja Pohjois-Saksan kesä meille. Talvet lämpiävät enemmän kuin kesät. Kesän hellepäivien lukumäärä kasvaa, mutta myös myrskyjen ja sateiden määrä lisääntyy kesät talvet. Suomen neljä selkeää vuodenaikaa nyrjähtävät allakassa tai ovat muisto vain.
Miksi Pohjola lämpiää enemmän? Maapallo on epäsymmetrinen: Etelänavalla on valtameren ympäröimä manner, pohjoisnavalla on rikkonaisten niemimaiden ympäröimä meri. Tämän vuoksi myös maapallon lyhytaikaisia suuria säävaihteluita aiheuttava globaali ilmiö El Niño keskittyy ennen kaikkea eteläiselle pallonpuoliskolle, vaikka vaikuttaa koko maapallon säähän. Ilmaston lämpenemisen vuoksi El Niñon ennustettava syklisyys vähenee ja tästä riesasta saattaa tulla pysyvä. IPCC:n raportti ei El Niñoa suoraan mainitse.
IPCC raportin takana on suurin osa tutkijoista. Kuitenkin pieni ilmastoskeptikoiden joukko on julkisesti eri mieltä ja jotkut tutkijat ovat vetäytyneet raportista syrjään. Erimielisyydet koskevat ennen kaikkea esiteollista aikaa, vieläpä esihistoriallisia aikoja. Kiistanalaiset todisteet ovat historiassa kerrotut lämpötilan vaihtelut, puiden vuosirenkaista saadut säävaihtelut ja jäätiköiden porauksista tehdyt ilmakuplien analyysit. Ovatko hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon keskilämpötilan nousu syy-seurauskytkentäisiä ja ihmisen toiminnan seuraus, onko tilanne todella ennen esiintymätön ja ennen kaikkea voidaanko torjuntatoimenpiteillä ilmastonmuutokseen yhteisesti vaikuttaa vai onko pakko vain sopeutua ja kärsiä? Siinä suuret kysymykset.
Ilmastonmuutokseen liittyvät tutkijoiden yhteiset selvittämättömät ongelmat listasi Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja professori Mikko Alestalo helmikuussa 2007 viideksi kysymykseksi, joita seuraavassa kommentoin.
– Jäätiköiden sulaminen?
Suurin ja peloittavin on Grönlanti. Varmaa on, että Pohjoisen jäämeren jää on viime vuosina pienentynyt merkittävästi. Jo kelluva jää ei onneksi sulaessaan nosta meren pintaa. Vähiten tunnetaan Etelämantereen tilannetta. Sen jäätikön ”vesiarvo” on kymmenen kertaa suurempi kuin Grönlannin.
– Golfvirran käyttäytyminen?
Ylimainostettu Golfvirta määrää välillisesti Skandinavian ja Suomen säät ja ilmaston. Golfvirta näyttää viimeaikoina hivenen heikentyneen. Pohjoisatlannilla saattaa kuitenkin esiintyä etelän El Niñon kaltainen NaOS-ilmiö, Pohjoisatlannin oskillaatio. Se on vielä varsin vajanaisesti tunnettu. Vieläpä Pohjoisella jäämerellä voi olla oma oskillaationsa. Golfvirran ja näiden heilahtelujen vuorovaikutus ja syy-seuraussuhteet ovat vielä kysymysmerkki. Golfvirta on osa Pohjoisatlannin kiertoliikettä (MOC) joka hidastuu.
– Metaanijään sulaminen?
Siperian taigasoiden ikiroudan ja lämpenevien merien rannoilla veden ala olevien metaanijääkimpaleiden ns. klatraattien sulaminen saattaa tuottaa ilmakehään yhtäkkisesti suuria metaanipurkauksia. Tässä on katastrofin ainekset, koska metaani CH4 on kasvihuonekaasuna yli 20 kertaa hiilidioksidia ärhäkkäämpi. Biopolttoaineenakin käytetty metaani häviää ilmakehästä nopeasti, ellei jostain tule uutta tilalle.
– Hiilen kierto?
Hiiltä vapautuu ilmakehään fossiilisiä polttoaineita eli kivihiiltä ja puuta poltettaessa. Maapallon meret, metsät ja suot sitovat ilmasta hiilidioksidia eli toimivat ns. hiilinieluina. Kun meret lämpiävät ja niiden happamuus ehkä muuttuu ja sademetsiä hakataan, hiilen kierto muuttuu entistä ennustamattomammalla tavalla. Hiilen samoin kuin veden kierto ilmakehässä on meteorologian suuria haasteita yhä edelleen.
– Myrskyisyys muuttuu?
Hurrikaanien ja muiden myrskyjen luku ja voima saattavat kasvaa. Suomessa hurrikaaneja ei onneksi esiinny, mutta kotimaisten trombien luku ja voima voivat kasvaa. Rankkasateet voimistuvat ja salamointi voi lisääntyä, jolloin metsäpalojen uhka kasvaa.
Ilmastoskeptikot vaativat, että meneillään olevasta muutoksesta ei saisi varoittaa, koska siitä ja varsinkin sen syistä ei olla varmoja. Osa vastustavista mielenilmauksista on epäasiallista ja kaikkea muuta kuin viileän tieteellistä ilkkumista ja vähättelyä. IPCC:n raporttia on arvosteltu poliittisista syistä kärjistetyksi uhkakuvaksi, jossa tieteelliset faktat on sivuutettu ja vastustavat kannat väkisin hiljennetty. Tämä tuskin pitää paikkaansa. Lopputekstiä hiottaessa on tutkimustulokset pyritty esittämään mahdollisimman täsmällisesti tieteellisen tutkimusetiikan mukaisesti, mutta yleiskielellä. Pakollinen konsensusdiplomatia on pikemminkin vähentänyt kärjistyksiä.
Vastustajat eivät useinkaan ole meteorologeja vaan esim. geologeja. Meteorologien enemmistön edustajat taas toteavat, että olisi edesvastuutonta olla hiljaa, koska kyseessä on kohtalokkain hetki koko ihmiskunnan historiassa. Pitäisikö sitten tavallisten ihmisten olla suu supussa kun ”eivät siitä mitään ymmärrä” (kuten eräs professori kirjoitti)? Mielestäni ei. Kai valistunut maallikko saa pohtia omaa ja lastenlastenlastenlastensa kohtaloa. Ongelma on, että liiallisesta toistosta ja rummutuksesta seuraa julkisuudessa turtumus, kyllästyminen ja uutisvuotokohtalo.
Työelämässä ja sodassa olen oppinut, että päätöksenteko vajaan datan varassa on normaali tilanne. Näin on myös ilmastonmuutosasioissa. Koskaan ei pidä odottaa täyttä varmuutta eli jäädä tuleen makaamaan. Entä jos me liioittelemme esto- ja sopeuttamistoimenpiteissämme? Ei huolta, pääsääntöisesti se kääntyy loppujen lopuksi ihmisen hyväksi. ainut turpiin saaja on ehkä kvartaalikapitalismi.
Tavallisin riidan aihe on se, että mikä tahansa poikkeavuus säässä ei vielä todista ilmastonmuutoksesta vaan sopii pitkän aikavälin ääri-ilmiöihin. Kun meteorologian lisäksi myös klimatologia – ilmasto-oppi – kehittyy, sen systeemidynaamiset mallit paranevat ja edellinen riita vähenee. Toinen tärkeä meteorologian laajennus on avaruussään ennustamiskyky, missä tähtitiede ja geologia ovat apuna. Esimerkiksi auringonpilkut eivät vaikuta auringon säteilyenergian määrään kuin hivenen, mutta pilkuista lähtevä aurinkotuuli eli hiukkasvuo vaikuttaa maapallon magneettikenttään ja säähän voimakkasti ja odottamattomasti.
Vähitellen tutkijoiden osaaminen ulottuu aukottomasti tuntien paikallisennusteista vuosisatojen ja tuhansien pituisiin ennakointeihin. Viidestä vuorokaudesta viiteen miljoonaan vuoteen.
Rajallinen maapallo ei voi loppumattomiin kestää kasvavan ihmiskunnan aiheuttamaa luonnonvarojen kulutusta. Tutkijoiden mukaan 1950-luvulla ihmiskunta, jota silloin oli 2,5 miljardia, oli ottanut käyttöön noin puolet maapallon resursseista. Täysi kuormitus saavutettiin uusiutuvien luonnonvarojen kohdalla jo 1980-luvulla. Meitä oli silloin 4,5 miljardia. Nyt vuotuinen kulutus on ehkä 120 %. Jos kaikki ihmiset kuluttaisivat kuten jenkit ja me, tarvittaisiin jo 3–4 maapalloa. Edelliset arviot perustuvat siihen, että maaäiti hengittää vuodenaikojen tahdissa. Vuotuinen kulutus voi olla vain vuotuisen sadonkorjuun kokoinen. Maapallolla on tässä monta roolia: se on kotipiha, viljelyalusta, raaka-aineiden louhintakaivanto ja jätteiden loppusijoituspaikka. Suurin yhteinen kaatopaikka on ilmakehä.
Ihmislaji, myös nykyihminen Homo sapiens sapiens on maapallon biosfäärin erottamaton osa. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen ei ole siis vain utopiaetiikan sanelemaa viherpiiperrystä vaan erittäin järkevää perillistemme hyvinvoinnin edes jonkinasteista turvaamista. Ihmisen aiheuttama massasukupuutto on tuhansien eliölajien kohdalla jo peruuttamaton. Vaarassa eivät ole vain Bengalin tiikerit ja muut isot eläimet vaan ennen kaikkea mikroskooppinen eliöstö ja biomassa, vieläpä dna-perimä.
Nykyihminenkin käyttää ravinnokseen biomassaa. Sähköä ei voi syödä ja muovikassit eivät sula. Kukaan ei osaa ennustaa minkään eläimen, kasvin tai pieneliön tulevaa arvoa. Siksi maapallolle ollaan perustamassa suojelualueita, ns. Hot Spotteja, uhanalaisimpien lajien perimän biopankeiksi. Nämä sijaitsevat yleensä tropiikissa. ainoita poikkeuksia on Siperian taiga, joka ulottuu miltei katkeamattomana Helsingin keskuspuistoon asti. Siinä on suomalaisillekin talonmiehen huoltovelvoitetta kuten Itämeressäkin, joka on Suomen suurin raiskioksi päästetty viljelyalusta ja vesipelto.
Jo 1960-luvulla huolestuneet vaikuttajat perustivat Rooman Klubin, joka alkoi koota tietoa maapallon kuormituksesta. Klubin tilaamana ilmestyi 1972 kirja Kasvun rajat. Kirjan tekijät olivat taloustieteilijöitä, vieläpä varsin nimekkäitä ja arvostettuja, eivätkä siis luonnonsuojelijoita. Kasvun rajat uusittiin 1992 nimellä Ylittyvät kasvun rajat ja 2002 tuli viimeisin päivitys Kasvun rajat 30 vuotta myöhemmin. Kirjat on tehty soveltaen ns. systeemidynamiikkaa. Niissä pohditaan maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta erilaisia skenaarioita tietokoneohjelmilla ajaen. Ne eivät siis suoranaisesti ennusta mitään, pohtivat vain erilaisia ”jos näin niin sitten -tulevaisuuksia”. Koko maailmantalous nähdään yhtenä suurena systeeminä, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Sen sijaan että valtioiden päättäjät olisivat jo silloin todella ottaneet onkeensa tekijöiden varoitukset, alkoikin hillitön kirjojen väitteiden vääriksi todistelu. Julkisen keskustelun taso oli masentavan epäasiallista. Jälkeenpäin on selvinnyt että esimerkiksi Exxon Mobil maksoi vaivihkaa miljoonia dollareita kirjojen sanomaa vastustaville kirjoittajille ja lobbareille. Nyt Exxon vähättelee ilmaston muutosta. Samalla lailla toimivat tupakkatehtaat keuhkosyöpäsodassa ja klooritehtaat otsoniaukkoväittelyissä. Näin jälkiviisaasti voidaan sanoa, että kirjat osuivat harvinaisen tarkoin oikeaan ja olivat uraauurtavia. Ensimmäinen on käännetty yli 30 kielelle.
Kaikkien ongelmien pohjimmainen syy, ihmiskunnan lukumäärä on nyt 6,6 miljardia. Kasvukäyrä osoittaa yhä jyrkästi ylöspäin. Kasvu oli suurinta 1960-luvun jälkipuoliskolla. Sen jälkeen käyrä on hivenen loiventunut. Sen perusteella maapallon väestömaksimiksi arvioidaan vuonna 2050 noin 9,1 miljardia. Väen lisäys tapahtuu kehitysmaissa, koska rikkaat tekevät rahaa, köyhät lapsia. OECD-maissa lapsiluku / synnyttäjä on jo aikoja sitten pudonnut alle maagisen kahden. Meillä se on noin 1,5, Italiassa 1,3. Tuleva maailma on siis värillinen. Lisäväen ongelma on yhä hirmuinen. Seuraavina 40–50 vuotena on maapallolle rakennettava uusi miljoonakaupunki joka viikko.
Ihmiskunnasta asuu jo noin puolet kaupungeissa, eivätkä he voi pitää omaa peruna-, riisi- tai maissipeltoaan edes kattoviljelyksinä, vaikka ne voimakkasti lisääntyvätkin. Iso osa kaupungeista on jo nyt viheliäisiä slummeja. Maapallon metsistä on yli puolet hakattu ja lopuista puolet saatetaan menettää 20–30 vuodessa nykyvauhdilla. Kahdella miljardilla ei ole vessaa eikä kunnon juomavettä. Yhdellä miljardilla rantaasukkaalla oma kalastusmeri on toisten toimesta ryöstöylikalastettu. Miljardi joutuu elämään äärimmäisessä köyhyydessä eli alle eurolla / päivä. Toisaalta meitä ylipainoisia on noin miljardi. Omalta osaltani totean, että ensin meni Linnunrata valosaasteen takia ja sitten Suomenlahden sukellusvedet. Sorsat ja me olemme samassa kusessa Pietarin vessojen ja Suomen rannikkopeltojen alajuoksulla. Tuhoutuva Itämeri on pallomme saastunein merialue.
Jo vuonna 1987 julkaistiin YK:n Ympäristön- ja kehityksen maailmankomission eli ns. Bruntlandin komission raportti nimellä Yhteinen tulevaisuutemme. Gro Harlem Bruntland oli Norjan ponteva naispääministeri. Raportin sanoma on lyhyesti: Meidän tulee tyydyttää omat tarpeemme ottaen huomion tulevien polvien mahdollisuudet tyydyttää omansa. Tämä periaate on tuttu jokaiselle suomalaisen kerrostalon saunassa käyvälle: jätä sauna siihen kuntoon kuIn toivoisit sen olevan seuraavalla kerralla tullessasi, sinä tai perillisesi.
Bruntlandin komission työn keskeinen käsite oli kestävä kehitys. Raportista keskusteltiin laajasti, mutta yleistä mielipidettä se ei herättänyt. Se oli selvästi aikaansa edellä. Kuitenkin WTO otti kestävän kehityksen käsitteen ohjelmaansa jo 1995. Onko sitä noudatettu, ei ole näkynyt? Monet muutkin tahot ovat varoittaneet: 1992 maailman tiedemiehet (1600 tutkijaa 70 maasta), 2001 maailmanpankki ja jo 1972 YK:n pääsihteeri U Thant.
Viimeisin vakava vetoomus maailman päättäjille on maailmanpankin ex-pääjohtajan Sir Nicholas Sternin raportti lokakuussa 2006 Englannin hallitukselle. Se on tehty poliitikkojen ja talousmiesten omalla pyhällä BKT-kielellä eli ns. väännetty rautalangasta. Raportin juju on se, että ilmastonmuutoksen torjunta ja sopeutuminen ei ole bisneksenteon pois sulkevaa eli kestävä kehitys ei tarkoita suinkaan kehityksen pysäyttämistä.
Sternin lääke on: Jos nyt heti aloitetaan ilmastonmuutoksen torjunta- ja sopeuttamistoimet, menetetään kansojen vaurauden globaalista kasvusta yksi BKT-prosenttiyksikkö/vuosi. Jos näin ei tehdä vaan edetään ns. BaU-strategialla (Business as Usual = ei tehdä mitään), saattaa tuloksena olla jonkinasteinen romahdus tai ainakin hyperlama ja BKT:n putoaminen kymmeniä prosenttiyksiköitä. Seurauksena esimerkiksi ilmastopakolaisuus saattaa kasvaa kansainvaellusten mittoihin. (Lähivuosina liikkeellä lasketaan jo olevan 50 miljoonaa ilmastopakolaista.) Stern ei pankkimiehenä loppujen lopuksi ehdota siirtymistä kokonaan uudenlaiseen talouden pitoon, tarjoaapa vain syväkosmeettisia korjauksia nykymenoon.
Uuden taloudenpidon peruslaki kuuluu: pelkkä määrällinen kasvu ei ole kehitystä vaan se on usein suorastaan taantumista ja stagnaatiota. Kapitalismin perusaskelmittari BKT eli bruttokansantuotteen kasvu / vähennys on huono, koska se mittaa vain taloudellisen toiminnan intensiteettiä eli sitä, mitä jää tilinpäätöksen viivan alle. Esim. ergonomisesti tehokkaiden sähkötuolien laajamittainen tuotanto vaikuttaa BKT:hen varmasti myönteisesti. Siksi uusissa hyvinvointimittareissa BKT:n muutos on vain osatekijänä. YK:n kehitysohjelmassa UNDP:ssä käytetään inhimillisen kehityksen indeksiä HDI, jossa BKT:n lisäksi osatekijöinä ovat elinaika ja tiedonsaantimahdollisuudet, ja BKT:kin on suhteutettu ostovoimaan.
Samantapaisia mittareita on käytössä muitakin, esimerkiksi totaalin tai inhimillisen hyvinvoinnin mittarit. Näissä hyvinvoinnille ja siis onnellisuuden tunteen edellytyksille annetaan numeerisia arvoja. Se on tietenkin pulmallista. Vanha vitsihän on, että raha ei tuo onnea, mutta se tila, minkä se tuo, eroaa onnesta niin vähän, että harva huomaa eron. No – subjektiivista itsensä onnelliseksi kokemista, esimerkiksi onnellisuushorisonttia on sosiologiassa mitattu iät ajat ja usein hyvin hämmästyttävin tuloksin. Palkan suuruudesta ei ole niin väliä, kunhan se on suurempi kuin muijan siskon miehellä.
Aivan uuden tyyppinen mittari on 1990-luvulla kehitetty ekologinen jalanjälki, jonka yksikkö on hehtaari. Se kertoo, paljonko tuotteen valmistus, käyttö tai koko elämäntapa kuluttaa maapalloa ja sen biosfääriä, maata ja vettä raaka-ainevarastona, kasvualustana ja jätteiden loppusijoituspaikkana. Kun maapallon resurssien totaali summa arvioidaan ja jaetaan ihmisten lukumäärällä, saadaan käytettävissä oleva ekologinen jalanjälki / henkilö. Tässä mittauksessa Suomi maapallon pohjoisimpana raskaan teollisuuden hyvinvointiyhteiskuntana sijoittuu valitettavasti USa:n ja Japanin ohella maailman kärkeen. Me suomalaiset siis rohmuamme maaäidin rikkauksista kaikkein eniten / henki. Ahkerasti kaukomaiden lomalennoilla käyvä suurentaa matkoillaan jalanjälkeään paljon enemmän kuin koko työuransa arkena täällä kyhjöttäessään.
Kestävän kehityksen elämän valinnoissa tulisi koko ajan arvioida oman jalanjäljen kasvua aivan samalla hartaudella kuin me nyt marketissa luemme elintarvikepakkauksiin pienellä painettuja rasva-, kolesteroli- ja joule/kalorilukuja. Ekologinen jalanjälkimittari vaatii vielä kehittämistä, silti toivon sen tulevaisuudessa olevan yhtä tunnettu kuin BKT on nykyään. Jalanjäljestä voisi tulevaisuudessa (nyt heti) tulla koko kansantaloutta, maailmantaloutta ja ympäristölainsäädäntöä ohjaava tunnusluku.
Nykyinen huippumoderniksi ja tehokkaaksi uskomamme teollinen tuotanto on energiahyötysuhteeltaan usein vielä kaskisavuvaiheessa. Esimerkiksi auton polttoaineen energiasta menee vain pieni osa – alle 5 % – varsinaiseen liikkumiseen. Talomme ovat yhä kuin harakanpesiä. Tässä on suuri säästömahdollisuus, jota viimeisten 20–30 vuoden aikana on runsaasti hyödynnettykin: kehitetään todellinen ekoauto ja -autoilu ja rakennetaan ns. nollatalo, joka lämpiää / jäähtyy miltei vain asukkaidensa tuottamalla energialla. Meistä jokainenhan on noin 100 W:n lämpöpatteri.
Kestävään kehitykseen on monia teitä. Toisaalta teravattivaltatiet ja toisaalta millivattipolut eli suuri on kaunista / pieni on kaunista -ideologiat. Tärkein on ”luontopolku”, jossa matkitaan keinotekoisesti elämänprosesseja ja fotosynteesiä. Sillä ei tuoteta vain vihreää energiaa vaan ehkä ihmiskunnan ravinto-ongelma ratkeaa näin meriviljelyksinä. Teravatteja edustaa fuusiovoimala, joka on 50 vuotta ollut 50 vuoden kuluessa käyttöönotettavissa (aiemmin povattu aika oli vain 20 vuotta). aurinkokenno edustaa millivattiteknologiaa ja on voimakkaan tuotekehittelyn kohde. Hyötysuhde, joka nyt on 15–20 %, on nostettavissa lähiaikoina ainakin nelinkertaiseksi. Pienihyötysuhteista materiaalia tuotetaan jo nyt metritavarana.
Samanlaisessa kehitysimussa on ledi-tekniikka. Todella viheliäisiä vaihtoehtoja näin fyysikon mielestä ovat uraanifissiovoimalat, joita moni halajaa lisää. Ydinvoimala on oikeastaan höyrykone, jonka pannun alla palaa uraanihalkotuli. Huipputeknologiaa tarvitaan vain, jotta suunnattoman monimutkaisen säätö- ja ohjausjärjestelmän avulla voitaisiin tätä hitaasti räjähtävää atomipommia ajaa niin lähellä Kiinailmiötä kuin sielu sietää. Käyttöaika on vain 40–50 vuotta ja hylätty sarkofagi säilyy vaarallisesti säteilevänä ainakin seuraavat tuhat vuotta, kuten käytetyn uraanin loppuhaudatkin.
Kaikki muistavat Tsernobylin 1986. Siinä kävi onni onnettomuudessa, kun polttoaineesta paloi taivaalle sattumasta johtuen vain pieni osa. Vähän huonommilla mähiksillä radioaktiivinen pilvi olisi voinut olla kymmenkertainen. Vitsit olisivat olleet silloin todella vähissä. Eli Tsernobylin pelotevaikutus jäi valitettavan pieneksi. Ennen uraanipohjaisen energiatuotannon lisäämispäätöstä on kaikki mahdolliset pysäyttämis-, sopeuttamis- ja säästökeinot käytävä huolella läpi. Usko puhtaaseen uraanienergiaan on kokonaisvaikutusten kannalta samanlaista kuin usko puhtaaseen koraanienergiaan.
Kestävään kehitykseen siirryttäessä tulee muistaa suuret viivästymät. Kasvun rajoista Kiotoon kului 35 vuotta. Kun otsoniaukko löytyi, kesti 25 vuotta ennen kuin täyskielto saatiin edes paperilla aikaan. Sen vaikutukset selviävät ehkä vasta 50 vuoden kuluttua, jos koskaan. Uuden ydinvoimalan rakentamispäätöksen ja käyttöönoton välillä kuluu 10–15 vuotta ja käyttöikä on ehkä 50 vuotta, eli pääoma on sidottu ihmisiäksi. Sillä olisi varmasti voitu tehdä järkevämpääkin.
Kaikkein kohtalokkain viive on se, että vaikka ilmastonmuutoksen estotoimenpiteet käynnistettäisiin nyt, lämpötila- ym. tuhon käyrät jatkavat nousuaan vielä vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja.
Nopeimmin vaikuttava parannuskeino kaikkeen olisi kehitysmaiden – ennenkaikkea Saharan eteläpuolisen afrikan – naisten ja tyttöjen tasa-arvoisuuden edistäminen ja lukemaan opettaminen. Kokemuksen mukaan se puree jo 10-15 vuodessa ja kulut ovat varsin pienet.
Kioton sopimus, jota oli pohjustettu YK:n julistuksella jo 1992, saatiin aikaan 1997. Uusinta on edessä 2012. Kioton saastuttamisoikeuksien osto ja myynti antaa – ikävä kyllä – väärän signaalin tarvittavien toimenpiteiden suunnasta ja suuruudesta. Lisäksi Kioto saattaa vaarallisesti ja epäoikeudenmukaisesti sementoida eri valtioiden osuudet kehitysasteesta riippumatta. Riittääkö meillä OECD-mailla solidaarisuutta antaa kehitysmaiden kiriä meidän etumatkamme kiinni? Kiotossa ikään kuin rakennetaan tupakoimistiloja taloon, jonka toinen pää on jo tulessa. Vaikka USa vetäytyi Kiotosta sivuun, ”koska se olisi haitannut liike-elämää liikaa”, monet osavaltiot, muun muassa Schwarzeneggerin Kalifornia ja isot pormestarivetoiset kaupungit ovat tehneet omia saastuttamisen kieltopäätöksiään. Toisaalta USA satsaa ilmastotutkimukseen eniten maailmassa.
Kioto-linjaan liittyy Al Goren ym. vaaleanvihreys. Lähivuosina tämä tulee valloittamaan koko länsimaisen maailman. Vaaleanvihreyteen liittyvät kiehtovat määritteet ”valveutunut, moderni, elämänmyönteinen jne”. Valitettavasti se ei riitä, kuten ei riitä Kiotokaan.
Hiilivapaa teknologia on vielä miltei tieteisunelmaa. Vetyautoja ei kannata tuottaa, koska vedyn jakeluverkkoa ei ole ja päinvastoin. Eli vedyn käyttöönotossa on ns. munakanaongelma.
Käännepisteajattelu on myös osa ilmastonmuutoskeskustelua. Koska on ”peak of oil”? Eli se hetki, jolloin tuotannon kasvu kääntyy pysyvästi laskuun tai öljylitran tuottaminen kuluttaa enemmän öljyä kuin litran. Vuosina 2015–2020 veikkaavat asiantuntijat. Peak-hetken määräävät tietenkin monet seikat, fysiikan ja tekniikan lisäksi taloudelliset, vieläpä poliittiset. Kun öljylähteet ehtyvät, sirrytään jalostamaan öljyhiekkaesiintymiä jne.
Fossiilisten polttoaineiden ehtyessä yritetään siirtyä laajamittaisesti käyttämään pelloilla ja metsässä tuotettua raaka-ainetta eli jalostamaan ns. biopolttoaineita. Sinänsä järkevältä tuntuva teknologia on kuitenkin lyhytnäköistä jos ja kun se estää koko liikennepolitiikan uudelleenarviointia ja kehittämistä, vie köyhiltä halvan ravinnoksi tarvittavan maissin kaupunkimaasturien möhkömoottorien pyörittämiseen (tortillamellakat on jo nähty Meksikossa) ja saa Etelä-Suomen kesantopellot uudelleen tehoviljelyn piiriin, jolloin Suomenlahden saastekuormittaminen jatkuu.
Koska on ”peak of coal”? Maapallon kivihiilivarastot riittävät sadoiksi vuosiksi. Rajan asettaa hiilidioksipäästöjen kielto tai rajoitus. Jos voimalan savupiipun huipussa voidaan erotella CO2 pois ja haudata maahan, hiilipiikkiä ei tule tässäkään muodossa. Uraanipiikki tullee 50 vuodessa luonnon uraanin osalta.
Kestävän kehityksen talous on liike-elämässä jo brändätty. Suomessakin on nopeasti kasvava rypäs yrityksiä, jotka vieläpä valtion tuella tekevät vihreää bisnestä. Kun ei vain kyseessä olisi Münchausen, joka kiskoo itseään suosta tukastaan vetäen. Ilmastonmuutoksen seurauksia on Suomelle listattu yli sata, joista vain pieni osa on myönteisiä. Niistäkin monet vain muutoksen alkuvaiheessa.
Mielestäni tuhoisin vaihtoehto on liike-elämän suosittelema kaiken jättäminen markkinavoimien huomaan eli aiemmin mainittu BaU-strategia. Se ei varmasti toimi ja tekee slummiutuvan maapallon entistä epäinhimillisemmäksi ja epätasa-arvoisemmaksi. Se on kuin palokunnan palkkaaminen pelkistä tuhopolttajista.
Elämäntapamme uudelleenarvioinnin vaade on niin suuri, että monet yksinkertaisesti sulkevat silmänsä ja kieltävät faktat tai kertovat typeriä liito-oravavitsejä. Tilannetta voi verrata Kopernikuksen aikaiseen. Silloin maapallo lakkasi olemasta kaiken keskus. Kardinaalien ja muiden valtaapitävien vastustus ylsi polttorovioihin asti. Muutos vaati 200–300 vuotta, eikä vaikuttanut rahvaan elämään juuri mitenkään.
Nyt aika on tullut herätä vielä karmeampaan tosiasiaan: Maapallo on myös rajallinen ja sen rajat on jo saavutettu. Tämä vaikuttaa meidän kaikkien arkielämään ja armon aikaa ei enää ole, tai yltiöoptimistisesti uskoen korkeintaan 20–30 vuotta.
Meidän taloudenpitojärjestelmämme – ennen kaikkea kapitalismi – sisältää rajattoman kasvun ideologian ja edellyttää siis rajatonta maapalloa. Kapitalismia ei voi enää hylätä, mutta sen torahammasversio kvartaalikapitalismi on saatava yhteisön yhteishyvän suitsiin. Kyseessä ei ole siis uuden korkeamman moraalin ja etiikan vaade vaan arkinen käytännön pakko. Luonnonvaroja ryöväävää siirtomaahyvinvointia on pakko rajoittaa kestävän kehityksen antamiin raameihin ja maailmanyhteisön yhteisesti sopimiin uomiin.
Tiedän monien pitävän näitä ajatuksia toteuttamiskelvottomina utopioina. Yleinen mielipide ei ole niitä vielä sisäistänyt. Vielä suurempi utopia on, että kaikki voisi jatkua tällaisenaan ikuisesti. Virta on ehkä kuitenkin jo hivenen kääntymässä vaaleanvihreyden kautta voimakkaampaan, mutta nykymeno jatkunee vielä vuosia. Miten lähelle Pääsiäissaaren tilannetta ajaudutaan, aika näyttää. Muistattehan pääsiäissaarelaiset, jotka kaatoivat metsänsä ja ryöstökalastivat lähivetensä typeriä päällikköpatsaita rakentaessaan, kunnes kuolivat pois? Eikä ihmissyöntikään loppuvaiheessa auttanut.
Olisi todella noloa lähettää terveisiä lastenlastenlastenlapsille täältä Pääsiäissaarimaapallolta ja sanoa: ”Sorry vaan, että teidän perintöhima ja dna-perimä meni vähän rikki. Tässä teille käytetty sampanjavispilämme, muuta ehjää ei jäänyt. PS. Muistakaa käyttää hengityssuojaimia ja varoa vartioimattomia uraanihautoja.”
Ilpo V. Salmi
Kirjoitus perustuu Salmen luentoon Skepsiksen tilaisuudessa tieteiden talolla 4. huhtikuuta.
