Jukka Maalammen mukaan uskonnon
varjolla esitettäviin harhaanjohtaviin
väitteisiin pitää voida puuttua. Arno
Kotron mielestä uskonnon opettaminen
alakoulussa on arveluttavaa.
Skepsiksen mahdollisia sääntömuutoksia koskevassa keskustelussa Ilpo V. Salmi, yhdistyksen perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja kertoi, että yhdistys perustettiin aikanaan nimenomaan tieteelliseksi seuraksi. Skepsis ei siis ole aatteellinen järjestö, vaan osa tiedeyhteisöä.
– Usein vastustajamme sanovat, että ”tehän ette ole tutkineet mitään”. Se on totta, koska tutkiminen ei missään nimessä ole yhdistyksen tarkoitus. Meidän työmme on valistus!
Salmen mukaan Skepsis luopui heti alkumetreillä pelkästä haamujahdista. Yhdistyksen luennoilla kuultiin muun muassa asiantuntijoita, jotka kertoivat vaikkapa ihmisen tavasta ajatella ja havainnoida asioita.
– Jos muutamme sääntöjämme niin, että ryhdymme esimerkiksi arvostelemaan tiedettä, kuten on ehdotettu, tulemme aina astumaan jonkun spesiaalitutkijan varpaille. Koska tieteessä reviirirajat ovat tarkkoja ja tiukkoja, meille käy lopulta hassusti. Meidät leimataan ajatuspoliiseiksi.
Salmi varoitti myös siirtymisestä luonnontieteistä humanismin puolelle; silloin yhdistys alkaa muistuttaa härkää posliinikaupassa. Erityisesti feminismi on hänen mielestään räjähdysherkkä alue.
Salmi kysyi, pitäisikö Skepsiksen pystejä jakaessaan korostaa enemmän kiitettyä Sokrates-puolta kuin huonoa ”henkeä” levittävää huuhaa-palkintoa, jonka jakamiseen ryhtymistä hän oli aikanaan yrittänyt yhdistyksen hallituksessa vastustaa.
– Kannattaa miettiä, olisiko Skepsis ollut 1500-luvulla Kopernikuksen puolella vai häntä vastaan. Vastaus ei ole mitenkään selvä.
Salmen mielestä sääntöjä on helppo muuttaa, mutta paljon vaikeampaa on löytää uutta talkooporukkaa vetämään yhdistystä. Tämän päivän haaste Skepsikselle on nimenomaan nuorison valistaminen. Info kulkee nykyään tietoverkkojen kautta. Jos et ole siellä, et ole olemassa!
Salmi kertoi, että kaksikymmentä vuotta sitten, kun Skepsis perustamisensa jälkeen pyrki mukaan Tieteellisten seurain valtuuskuntaan, pääsy evättiin, koska yhdistyksellä ei ollut tieteellistä neuvottelukuntaa. Tästä sisuuntuneena seuraavaan hakemukseen nimettiin ”TNK”, jossa oli mukana todella kovia nimiä, muun muassa yliopistojen rehtoreita.
– Neuvottelukunnassa oli alun perin myös kaksi maineikasta teologia; enää sitä ”ongelmaa” ei ole, Salmi totesi.
Hänen mukaansa yhdellä Skepsiksen kunniajäsenistä on kristillinen vakaumus. Meidän tulee siis pohtia vakavasti, kuuluvatko uskonnot Skepsiksen työsarkaan. Salmella oli kysymykseen selvä mielipide:
– Koska joudumme jatkuvasti ottamaan kantaa erilaisiin uskomuksiin, niin miksi emme ottaisi kantaa kaikkein suurimpaan uskomukseen – uskontoon?
Skepsiksen Tieteellisen neuvottelukunnan tuore puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen johtaja Jukka Maalampi totesi, että Skepsiksen toimenkuvan mahdollinen laajentaminen tiedekritiikin esittämisen puolelle saattaa etäännyttää yhdistyksen suuresta yleisöstä.
– Tieteen väärinkäytöksiin pitää tietysti puuttua. Valistustyötä tieteen metodeista voidaan tehdä. Kriittisen ajattelun edistäminen sopii hyvin yhdistyksen toimenkuvaan. Uskontoa ei tarvitse kategorisesti jättää toimintamme ulkopuolelle. Jos uskonnon varjolla esitetään konkreettisia, harhaan johtavia väitteitä, niihin pitää voida puuttua. Ihan samoin kuin silloin, jos tiedettä sekoitetaan huuhaahan, niin kuin esimerkiksi NLP:n yhteydessä tehdään.
Skepsiksen puheenjohtaja Matias Aunola oli samoilla linjoilla Maalammen ja Salmen kanssa. Hänen mielestään Skepsiksen tehtävä ei ole ärähtää, jos huono väitöskirja menee läpi, sillä tiede korjaa itseään. Huono tiede paljastuu aina loppujen lopuksi.
– Haamujahti oli Skepsiksen toiminnan lähtökohta, mutta jo 90-luvulla ymmärrettiin, että muitakin asioita tulee käsitellä. Tehtäväkuvaa kannattaa kuitenkin laajentaa vain sen verran, mihin meillä on ”varaa”. Ei todellakaan ole tarkoitus, että Skepsiksestä tulisi tieteen rakkikoira.
Huuhaa- ja Sokrates-palkintoja ei Aunolan mielestä tulisi jakaa joka vuosi kuin liukuhihnalta, vaan ainoastaan silloin kun niiden myöntämiseen on todella tarvetta.
– Emme elä julkisuudesta, vaan tieteellisen maailmankuvan puolustamisesta.
Arno Kotro tunnetaan runoilijana ja kirjailijana, mutta Skepsiksen tilaisuudessa hän esitteli itsensä helsinkiläisen lukion filosofian, psykologian ja elämänkatsomustiedon opettajana, koska mainittua työtä hän pääasiassa tekee. Skepsiksen jäsen hän on ollut toista vuotta. Yhdistyksen toimintaan hän on tutustunut lukemalla Skeptikkoa ja seuraamalla netissä Skepsiksen keskustelupalstaa.
Opettajana Kotrolla oli selkeä näkemys siitä, että nimenomaan koulu on se ydinpaikka, jossa pitäisi pystyä kehittämään hömppäkriittistä ajattelua. Tässä tehtävässä koulu epäonnistuu.
– En tarkoita, että lukujärjestykseen pitäisi lisätä fysiikkaa ja vähentää uskontoa. Ongelma on laajempi.
Kotro pahoitteli, että koulussa tuskin lainkaan puhutaan itse tieteestä, vaan päntätään ulkoa eri alkuaineita ja fysiikan kaavoja. Koskaan ei kerrota, minkälaisten tieteellisten prosessien kautta erilaisiin faktoihin on päädytty. Tiedettä kokonaisuutena käsitellään vasta lukion filosofian kolmoskurssilla, jota moni oppilas ei enää käy, koska kurssi on vapaaehtoinen.
– Vähintä, mitä pitäisi tehdä, olisi siirtää tämä kurssi ensimmäiseksi, jolloin se olisi pakollinen.
Kotro tiesi, että skeptistä opetusmateriaalia on julkaistu (Ilpo V. Salmen ja Risto Selinin kalvosarja Kysy ja kyseenalaista), mutta yleensä ottaen aineisto on opettajille melko tuntematonta.
Skeptikko-lehteä Kotro kiitti korkeatasoiseksi ja kiinnostavaksi. Ongelma on, että lehden lukijakunta on pieni ja että sitä lukevat skeptikot eivätkä ne, joiden sitä pitäisi lukea. Tämän takia Skepsiksen pitäisi levittäytyä myös niille foorumeille, joissa hömppäajattelu kukkii.
Viime vuoden homeopatia-apteekkareille myönnetystä huuhaa-palkinnosta olisi Kotron mukaan voinut ottaa paljon enemmän irti. Palkinnon julkistamisen aikaan olisi esimerkiksi voitu valjastaa joku asiantuntija kirjoittamaan aiheesta vaikkapa Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalle.
– Tosin kyseinen lehti on ollut viime aikoina kovin kritiikitön hömpän suhteen.
Skepsiksen ongelma on Kotron mielestä se, että mielikuva yhdistyksestä on negatiivinen, besserwisserläinen. Enemmän painoa pitäisi panna niihin asioihin, joita kannatetaan – ei niihin, joita vastustetaan. Esimerkiksi Sokrates-palkitut pitäisi nostaa paremmin esiin.
– Helpoin mutta vähän halpamainen keino saada huomioita huuhaa-palkinnolle olisi palkinnon saajan nimeäminen aina henkilökohtaisesti. Se herättäisi keskustelua, koska ”palkittu” haluaa varmasti puolustella toimintaansa.
Kotro huomautti myös, että yhdistyksen www-sivuja voisi päivittää. Hänen mukaansa ei ole kovinkaan ”seksikästä”, kun sivuilla kerrotaan, että ”Skepsiksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoitus on edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein”.
– Jos tavoitteena on, ettei yhdistys marginalisoidu, nettisivut ja myös muu toiminta pitää saattaa ymmärrettävämmäksi, houkuttelevammaksi ja nykyaikaa vastaavaksi. Tällä hetkellä Skepsis on edelleenkin leimautunut vanhojen, happamien luonnontieteilijämiehien järjestöksi. Mukaan pitäisi saada lisää nuoria, humanisteja ja naisia!
Tilaisuuden keskusteluosuudessa Skepsiksen aktiivijäsen ja Skeptikko-lehden ahkera kirjoittaja Jussi K. Niemelä kertoi löytäneensä Skepsiksen jakaessaan aikoinaan Elonkehä-lehtiä kirjamessuilla kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n osastolla, jossa omia lehtiään oli jakamassa myös Skeptikon edustaja.
– Aiemmin olin lukenut vain Paholaisen asianajaja -kirjan sekä Carl Saganin The Demon-Haunted Worldin, mutta Skeptikkoon tutustuttuani ryhdyin ensin ostamaan sitä irtonumeroina ja pian tilasin sen.
Niemelä hankki saman tien myös Risto Selinin Ihmeellinen maailma – skeptikon tietosanakirja -teoksen sekä Paholaisen asianajajan paluun. Lisäksi hän ryhtyi opiskelemaan systemaattisesti ekologiaa ja biologiaa päästäkseen lopullisesti eroon naiiveista filosofis-moralistisista uskomuksistaan, jotka perustuivat lähinnä löyhään toiveajatteluun ja olivat johtaneet täysin harhaiseen ihmiskuvaan. Ei mennyt kauaa, kun hän liittyi yhdistykseen.
– Sääntömuutoskeskustelu on ihmetyttänyt minua. Skepsiksen pitäisi edelleen tarkastella kriittisesti paitsi paranormaaleja ilmiöitä, uskomushoitoja ja akateemista huuhaata niin myös uskontoja, sikäli kun niiden väittämät tulevat tieteen alueelle tai ovat ristiriidassa parhaan saatavilla olevan luonnontieteellisen tiedon kanssa.
Niemelälle Skepsis on alusta asti edustanut yleistä tieteen ja järjen sekä rationaalisen ajattelun puolustamista, kuten hän sanoi Skeptikosta, Paholaisen asianajaja -teoksista ja Ihmeellisestä maailmasta päätelleensä. Tämän jo pitkään käytännössä noudatetun linjan pitäisi näkyä myös yhdistyksen säännöissä.
– Aidosti kriittistä ajattelua kannattaisi opettaa lapsille jo koulussa. Jo nuorena ihmisen tulisi kyetä kyseenalaistamaan huonosti perusteltuja tosiasiaväitteitä, joiden tukena ei ole minkäänlaista evidenssiä.
Niemelä yhtyi Arno Kotron keskustelussa esittämään näkemykseen siitä, että uskonnon opettaminen alakoulussa on arveluttavaa, koska se edesauttaa irrationaalisen maailmankuvan kehittymistä.
– Uskontojen tolkuttomien väitteiden tuputtaminen lapsille herkässä iässä on täysin vastakkaista peräänkuuluttamalleni kriittiselle ajattelulle.
Risto K. Järvinen
