Viisi Skepsiksen puheenjohtajaa:
Pertti Laine (2008–), Matias Aunola (2004–2007),
Ilpo V. Salmi (1995–1998), S. Albert Kivinen (1987–1988)
ja Jukka Häkkinen (1999–2003).
Elettiin vuotta 1987. Suomen Hiihtoliitto kutsui Matti Nykäsen kotiin kesken Keski-Euroopan mäkiviikon. Jumalan teatteri esitti kakkaperformanssin Oulun teatteripäivillä. Mathias Rust lensi pienkoneella Punaiselle torille Moskovassa. Turvavöiden käyttö tuli pakolliseksi henkilöauton takaistuimella matkustaville. Kotipizza perustettiin. Rap-muusikko Pikku G ja iskelmälaulaja Anneli Mattila syntyivät. Rauli Badding Somerjoki kuoli samoin kuin Andy Warhol ja Rudolf Hess. Amiga 500 julkaistiin. Kännykkää ei ollut kenelläkään paitsi Lauri Törhösellä. Ravintola Pam Pamin pöydässä Helsingin Hallituskadulla Raimo Tuomela, Hannu Karttunen, S. albert Kivinen ja Heikki Oja suunnittelivat uutta yhdistystä, Skepsistä.
Skepsiksen 20-vuotistapahtumassa 5. joulukuuta kunniapuheenjohtaja Ilpo V. Salmi haastatteli yhdistyksen perustavan kokouksen koollekutsujaa professori Raimo Tuomelaa ja ensimmäistä puheenjohtajaa tohtori S. Albert Kivistä.
Raimo Tuomela kertoi, että perustavassa kokouksessa 3.3.1987 Helsingin yliopiston Pienen konsistorin istuntosalissa oli paikalla noin 30 hengen eri tieteen alojen tutkijoiden kirjava joukko, joista 13 liittyi perustettavaan yhdistykseen saman tien. Itse hän oli innostunut yhdistyksen perustamisesta vieraillessaan 70-luvun loppupuolella Amerikassa ja tutustuessaan Skeptical Inquirer -lehteen. Se avasi hänen silmänsä. Hän ajatteli, että Suomessakin pitäisi olla vastaavaa toimintaa. Täällä rehottivat silloin – niin kuin vieläkin – huuhaaopit. Työmaata riitti ja riittää edelleen. Jonkinlaista vastavoimaa tarvittiin. Kriittinen ajattelu oli Tuomelalle tieteen filosofian tekijänä tuttua.
S. Albert Kivinen – jonka kollegat Ilpo V. Salmen mukaan nimittivät aikanaan Helsingin yliopiston viralliseksi huuhaa- ja haamuvastaavaksi – kertoi kyllästyneensä Skeptical Inquirerin huonoon kielenkäyttöön kolmessa vuodessa. Hänen mukaansa lehden melkein jokaisessa lauseessa oli halkaistu infinitiivi tyyliin I want to eagerly propose…
Kivinen oli kirjoittanut huuhaan vastaisia juttuja jo vuosia Helsingin Sanomiin, ja kun aloite Skepsiksen perustamisesta tuli, hän oli innolla mukana. Kivisen mukaan alustavat keskustelut yhdistyksestä päätettiin aina Hallituskadulla Heimolan talossa olleessa ravintola Pam Pamissa. Pitkällisten keskustelujen jälkeen joka kerta päädyttiin – tilaamaan pitsa Francescana.
Skepsiksellä oli kunnia saada tilaisuuteen kaikki neljä jäsentään, jotka ovat voittaneet Tieto-Finlandia -palkinnon. Paikalla olivat: Hannu Karttunen (Vanhin tiede. Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin. 1998); Kari Enqvist (Olemisen porteilla. 1999); Esko Valtaoja (Kotona maailmankaikkeudessa. 2002) ja Erkki Tuomioja (Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa [Heikki Eskelinen, suom. käännös] 2006).
Finlandia-voittajilta oli pyydetty puheenvuorot otsikolla ”Mitä toivon Skepsikseltä”. Kari Enqvist kertoi, ettei hänellä ole mitään konkreettisia toiveita yhdistykselle esittää. Hänen puheensa voidaan siis panna halpahintaisen ja pinnallisen pseudofilosofian piikkiin – sellainenhan on nykyään muotia. Kriittisyydestä Enqvist totesi, että jossain pisteessä epäilyn on loputtava, jottei se muodostu hedelmättömäksi. Jos joku epäilee, että Tarja Halonen ei ole presidenttimme, vaan Erkki Tuomioja, joka ei presidentin kiireidensä takia ole vielä ehtinyt Skepsiksen juhlatilaisuuteen, epäily on hedelmätöntä. Käytännön tosiseikkoja on turha epäillä.
Myös keskustelu mielipiteistä – kansalaiskeskustelu, politiikka, moraalifilosofia – sopii Enqvistin mukaan huonosti Skepsikselle. Samoin väittely jumalan olemassaolosta. Uskontoihin liittyviin väitteisiin voidaan kuitenkin puuttua. Älykäs suunnittelija voi hyvin olla kriittisen tarkastelun kohteena. Pahinta Enqvistin mielestä on uskonnollinen fundamentalismi, jolle on helppo antaa periksi. Onhan Suomen hallituskin mennyt pyytämään anteeksi joitain mitättömiä lehdessä esiintyneitä pilakuvia.
Esko Valtaoja totesi, että hän oli skeptikko jo ennen Skepsistä. Hän kertoi aikanaan lukeneensa Skeptical Inquirer -lehteä ilahtuneena, sillä sieltä löytyi rutkasti esimerkkejä ihmisen rajattomasta pöljyydestä. Myöhemmin Valtaoja on harvoin kuulemma nauranut niin paljon kuin silloin, kun luki myös suomalaisen professorin langenneen kuuluisiin nigerialaiskirjeisiin.
Valtaojan mielestä Skepsiksen tärkein tehtävä ei ole puuttua harmittomiin uskomuksiin, kuten astrologiaan. Hänestä tuntui, että tällä hetkellä kyseiseen hölynpölyyn suhtautuvat kaikista vakavimmin juuri skeptikot. Harmillisiin uskomuksiin kannattaa jo haaskata voimia. Esimerkiksi homeopatia voi aiheuttaa todellista haittaa, kun ikäihmiset kiikuttavat loput rahansa apteekkiin ostaakseen tuotteita, joilla ei ole mitään vaikutusta.
Kaikista pahimmat uskomukset liittyvät Valtaojan mukaan kaikenlaiseen fundamentalismiin kaikissa muodoissaan. Fundamentalistiset ajatukset ovat kaikista vaarallisimpia maailman kehitykselle. Esimerkkeinä hän mainitsi Nokian herätysliikkeen ja ekofasismin. Juuri fundamentalistiseen toimintaan Skepsiksen pitäisi kiinnittää Valtaojan mukaan huomionsa.
Huomiota pitäisi kiinnittää myös tiedon levittämiseen. Vaikka tietoa on kirjoissa mitattuna Maasta Marsiin asti, ei tieto leviä Valtaojan mielestä tarpeeksi hyvin. Sitä pitäisi levittää muun muassa kansanedustajille, joista suuri osa uskoi Skeptikko-lehden kyselyssä kymmenen vuotta sitten huuhaa-juttuihin. Yksi tapa levittää tietoa on dialogin, keskustelun aikaan saaminen.
Vakavin ongelma Valtaojan mukaan on, että tiedettä käytetään väärin mediassa. Media etsii sataprosenttisia totuuksia tietämättä että sellainen ei kuulu tieteen keskeiseen olemukseen. Esimerkkinä Valtaoja esitti ilmastonmuutoskeskustelun, jossa sata tiedemiestä on sitä mieltä, että kyseessä on vakava ongelma. Silti heitä vastaan esitetään aina jonkun yhden vastarannankiisken mielipide, joka muuttuu yhtä vahvaksi kuin sata eriävää kantaa.
Valtaoja korosti, että ihmiset muodostavat mielipiteensä tieteestä medioiden kautta. Tiede taistelee ihmisten ajasta Salatut elämät -sarjan kanssa. Tämän takia tieteestä pitää tehdä seksikästä. Tiedeviihdettä ei pidä pelätä. Liialliseen ryppyotsaisuuteen ei pidä mennä. Skepsis on Valtaojan mielestä onnistunut tässä joskus hyvin. Esimerkiksi homeopaattisen viinan tarjoaminen huuhaa-messuilla on oiva esimerkki tiedeviihteestä.
Buddhalainen ateisti
Hannu Karttunen esitteli Tiedebarometriä 2007. Hän kyseli, onko kansan suhtautumisessa tieteeseen ja huuhaa-ilmiöihin tapahtunut mitään oleellisia muutoksia tässä maassamme, jossa esimerkiksi Nokia on käyttänyt apunaan grafologiaa työntekijöitä hakiessaan. Onko Skepsiksen toiminnalla ollut merkitystä? Hän myös kritisoi sitä, että gallupeissa saadaan kysymyksistä riippuen aikaan mitä tahansa vastauksia.
Karttusen mielestä uskonto ja elämänkatsomustieto oppiaineina joutaisivat romukoppaan. Tilalle tarvittaisiin neutraali kurssi erilaisista uskonto- ja oppijärjestelmistä. Kurssilla kerrottaisiin uskonnon piirteistä ja siitä, kuinka uskonto eroaa tieteestä ja pseudotieteestä. Itse Karttunen kertoi olevansa buddhalainen ateisti: buddhalainen, koska hän on pasifisti ja ateisti, koska ei usko edes siihen.
Risto K. Järvinen
