Aulikki ja Seppo Plaami Helsingin
yliopistolla tammikuussa 2008.
Kuvan epäterävyyteen vaikuttaa joko
kuvaajan päälle jättämä kanavointia
häiritsevä kännykkä tai kameran
automaattizoomauksen yllättävä häviäminen.
Jos minä olisin keskinkertainen ammattimuusikko ja vaimoni keskinkertainen laulaja, meistä ei ikinä tulisi hyvin ansaitsevia, menestyneitä esiintyjiä. Jokin jippo pitäisi keksiä.
Mitä jos väittäisin, että sävellykseni eivät ole omiani, vaan saan ne ”selväkuulemalla” joiltakin vaatimattomilta kuolleilta säveltäjiltä kuten Beethovenilta, Chopinilta ja Sibeliukselta? Mitä jos väittäisin sanoitusten tulevan vaikkapa normikirjailijoilta Aleksis Kiveltä ja F. E. Sillanpäältä?
Kuulostaa hurjalta, mutta ehkä keksisin vielä lisää. Mitä jos vaimoni kertoisi, että hän ei laula itse, vaan kuolleet tähdet laulavat hänen kauttaan: Louis Armstrong, Marlene Dietrich, Edith Piaf? Niin – ja tietysti Elvis.
Vauhtiin päästyäni ideoisin lisää. Mitä jos kutsuisimme konserttejamme mediaalisiksi? Mitä jos vaimoni esiintyisi niissä esimerkiksi tohtori Fritz Hermannina, edesmenneenä saksalaisena sotilaslääkärinä, joka on omistanut elämänsä ihmisten auttamiseen myös henkimaailmasta käsin? Ja Abbedissana, muinaisen nunnaluostarin johtajana, joka voisi tuoda viestejä ihmisille heidän kuolleilta läheisiltään ja suojelusenkeleiltään? Mitä jos konsertteja juontaisi vaimoni näyttelemä enkelityttö Carmen, jonka lapsenomaiseen esiintymiseen ja huumoriin pääsisi helposti mukaan?
Toimisiko tällainen? Kyllä, ainakin Aulikki ja Seppo Plaamin esittämänä tämä tarina on uponnut yleisöön jo 25 vuoden ajan.
Aulikki ja Seppo Plaami esiintyivät 30. tammikuuta tänä vuonna Helsingin yliopiston Porthanian salissa PII – samassa tilassa, jossa Skepsis vietti joulukuussa 20-vuotisjuhliaan. Heidän konserttinsa oli pakko käydä tarkastamassa.
Ulkona vallinneesta räntäsateesta huolimatta jokainen salin 305 paikasta täyttyi niin, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet sisään. Tilaisuuden järjesti Forum Humanum ry, jonka tehtävänä on ”tarjota areena elämän henkisestä ulottuvuudesta kiinnostuneelle yleisölle”. Alkupuheen piti yhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja, elokuvaohjaaja ja joogaopettaja Taavi Kassila, joka on ollut perustamassa myös Minä Olen -lehteä ja Suomen Amma -keskusta.
– Aulikki joutui auto-onnettomuuteen vuonna 1976. Seppoon hän tutustui, kun kävi hakemassa häneltä henkiparannusta onnettomuudessa saamiinsa vammoihin, Kassila kertoi.
Tarinan mukaan myös Aulikille avautui vuonna 1981 kanava henkimaailmaan. Hän alkoi kehittyä syvätranssimeedioksi, joka tarkoittaa sitä, että Aulikin maallinen tietoisuus väistyy ja hän luovuttaa kehonsa henkimaailman ystävien ja auttajien käytettäväksi. Aulikin kehittäminen ja kouluttautuminen kesti kolme vuotta. Julkisen esiintymisen hän aloitti vuonna 1984.
Vuonna 1991 Aulikki ja Seppo muuttivat ensin Luxemburgiin ja sieltä muutaman vuoden kuluttua Kaliforniaan. Kesti viisi vuotta, ennen kuin selvisi heidän USA:han muuttonsa syy: henkimaailman aloitteesta he perustivat kirkon nimeltä Gate of Heaven Chapel. Kirkon tarkoituksena ei ole luoda uutta uskontoa, vaan auttaa ihmisiä kasvamaan omassa uskossaan siten, että heissä vahvistuisi lähimmäisenrakkaus ja toisten auttamishalu.
Kirkon perustamisen yhteydessä lähes 200 Suomessa asuvaa Plaamien toiminnan tuntevaa ystävää liittyi ulkomaisen kirkon jäseneksi. He toimivat aluksi Kaariporttiystävien nimisinä paikallisina ryhminä, kunnes vuonna 2001 perustettiin yhdistys Kaariporttiystävät. Yhdistys järjestää paitsi mediaalisia tilaisuuksia myös hoito-, esitelmä- ja seminaaritapahtumia.
Aulikki ja Seppo asuivat pitkään Yhdysvalloissa ja muuttivat sieltä takaisin Suomeen pari vuotta sitten. Nykyään he tekevät Euroopan kiertueen kahdesti vuodessa ja heillä on aikaa esiintyä Suomessa useammalla paikkakunnalla. Yksi esiintymisistä nähtiin Porthaniassa.
Arvostettu toimittaja Erkki Saksa teki jo vuonna 1984 Plaameista kaksiosaisen tvohjelman Yleisradion TV2:lle. Saksa kertoo ohjelmassa, että hän aikoi ensin kieltäytyä osallistumasta sen tekemiseen, koska näki mediaaliset konsertit bluffina, hyvin harjoiteltuna teatterina. Kun hän sitten kävi yksin Aulikin mediaalisessa istunnossa, hän kohtasi vieraalta ihmiseltä sellaista kauneutta, herkkyyttä ja ihmisrakkautta sekä toimittajan sisäisen maailman yllättävää tuntemusta, että vakuuttui Aulikin olevan ainakin ilmiömäinen telepaattinen kyky, mahdollisesti jotain muutakin.
Saksa kuitenkin kiinnittää ohjelmassa terävästi huomiota siihen, että jos Plaamien kappaleiden sanat ja sävellykset tulevat tunnetuilta henkilöiltä, niin miksi heidän musiikistaan on vaikea löytää näiden taiteilijoiden persoonallisia piirteitä. Hän kysyy, miksi mahdollisesti elämäänsä jatkavat taiteilijahenget taantuvat musiikillisesti ja kirjallisesti Plaamien kappaleissa.
Säveltäjä Matti ”Rag” Paananen kertoo ohjelmassa, että melodian kuljetus on jokaisella säveltäjällä täysin yksilöllinen, aivan kuten käsiala. Hän ihmettelee, mihin ovat Plaamien kappaleissa hävinneet kaikki nämä kuuluisien säveltäjien persoonalliset melodian kuljetukset. Kaikki kappaleet kuulostavat hänen mukaansa yhden ja saman ihmisen tekemiltä.
Seppo vastaa kysymyksiin ympäripyöreästi. Tuonpuoleisesta vastaanottamissaan sanomissa hänelle ja vaimolleen on kuulemma kerrottu, etteivät kappaleiden tekoon osallistuneet kirjailijat ja säveltäjät yritä todistaa meille, keitä he ovat. He esiintyvät vain tuodakseen meille hyvää sanomaa. He eivät myöskään halua laittaa omia puumerkkejään sävellyksiinsä ja sanoituksiinsa. Kappaleet onkin teosilmoituksissa merkitty kätevästi Plaamien nimiin.
Porthaniassa Seppo Plaami kertoo kuulijoille, että hänen vaimonsa Aulikki ei ole koskaan osannut laulaa normaalitilassa, laulua syntyy vain syvässä transsissa. Kanavoinnin aikana Aulikki on niin syvässä tilassa, että luovuttaa oman tietoisuutensa kokonaan pois kehostaan, eikä hän jälkeenpäin muista mitään esityksestä, persoonista ja informaatiosta, mitä hänen kauttaan on kulkenut.
Ennen konsertin alkua Seppo kehottaa paikalla olijoita sammuttamaan matkapuhelimensa, sillä kännykkäsäteily häiritsee huomattavasti kommunikaatiota kuolleiden kanssa. Häneltä löytyy myös sana skeptikoille:
– Nyt kun olemme Helsingin yliopistolla, niin muistakaamme, että tieteessä teoria pitää selittää ja sitten todistaa. Me emme ole täällä todistamassa mitään, vaan kertomassa kokemuksistamme vuosikymmenten ajalta. Kaikkea pitää tietysti epäillä, mutta samalla epäilemäänsä asiaa täytyy tutkia avoimesti; onko tämä huuhaata?
Seppo todistaa, että kyseessä ei ole huuhaa, koska hän ja vaimonsa ovat kokeneet paljon mediaalista yhteyttä. Skeptikon mielipiteen saattaa hänen mukaansa muuttaa kokemus, jossa hän tapaa isoisänsä hengen yöllä vuoteensa vierellä. Aamulla skeptikko ehkä vielä miettii, oliko kaikki unta vai kävikö isoisä todella kylässä. Hän vakuuttuu tapahtuman todellisuudesta, kun muistaa kuinka perheen kissa säntäili isoisän saapuessa karvat pystyssä ympäri asuntoa.
Yleisö nauraa tarinalle, tuskin kuitenkaan sen ontuvan ajattelun takia.
Konsertti alkaa. Aulikki seisoo silmät kiinni kumarassa asennossa salin edessä, Seppo asettaa kämmenensä hänen rinta- ja selkäpuolelleen, lukee Isä meidän -rukouksen. Aulikki vajoaa transsiin välittömästi. Hänestä tulee 9-vuotias enkelityttö Carmen. Hän kikattelee ja puristelee paidanhelmojaan hermostuneena. Aulikki ylinäyttelee.
Carmen on illan MC, Master of Ceremonies, siis juontaja. Taustanauha soi. Seppo säestää kosketinsoittimilla tuskainen ilme kasvoillaan. Aulikki laulaa 40 minuuttia. Tai siis ”henget” laulavat Aulikin kautta. MC ei kerro koskaan, kuka henki kulloinkin on äänessä, joten suuri osa biiseistä, joita minä en tunne, menee ohi. Sitten tunnistan La Vie En Rosen. Ranskalaiset ärrät särähtelevät Aulikin laulussa ja olen kuulevinani kaikuja Edith Piafin äänestä. Sitten seuraa Miljoona ruusua. Laulajaa en tunnista, Veera Telenius se ei ainakaan ole. Ehkä siinä laulaa Alla Pugatsova, suomeksi. Yllättäen hän sekoilee kertosäkeen sanoissa tai sitten henki vain innostuu improilemaan.
Välillä Aulikin kehossa käy vierailemassa sotalääkäri Fritz Hermann, jolla on kuulijoille tärkeä ja uusi sanoma: ”Elämä on elämisen arvoista. Elämä jatkuu.” Myös laulu jatkuu: O Sole Mio. Olisiko paikalla Enrico Caruso?
En tunnista laulajaa Aulikin äänestä enkä ilmeistä. Aulikin naama vääntyy vahvoihin ilmeisiin hänen laulaessaan. On sanottu, että esiintyjät kykenevät ottamaan Aulikin kehon haltuunsa niin hyvin, että jopa heidän kasvonpiirteensä tulevat esiin. Vielä selvemmin tulevat esille heille ominaiset eleet ja muut luonteenpiirteet. Mielestäni Aulikki ylinäyttelee.
Seuraavaksi Porthaniaan saapuu Marlene Dietrich, joka esittää laulun Lili Marleen. Dietrich valtaa Aulin kehon täydemmin kuin kukaan esiintyjä aiemmin. Aulikki flirttailee yleisön kanssa. Hän laulaa ja tuijottaa minua silmiin kymmenen sekunnin ajan. Sitten hän ojentaa kätensä diivamaisesti eturivissä istuvalle miehelle. Mies nousee ja suutelee häntä kämmenselälle. Hetken kuluttua hän osoittaa kättään kauempana istuvalle miehelle. Jonkin ajan päästä punoittava mies kävelee Aulikin luokse ja antaa hänelle nolona käsisuudelman.
Vain korkeinta palvelevien henkiolentojen on sallittu käyttää Aulikki Plaamin kehoa instrumenttina, joten seuraavaksi paikalle saapuu viinaa, lääkkeitä ja huumeita väärinkäyttänyt Elvis. Elviksellä on meille sanoma: ”Love me tender, love me sweet, never let me go…” Aulikin Elvis-imitaatio on niin surkuhupaisa, että sitä katsoessa tuntee myötähäpeää. Huonoon jamaan kuulostaa Elviksen ääni taivaassa menneen.
Louis Armstrongin When the Saints Go Marching In on jo niin huvittava esitys, että yleisökin uskaltaa nauraa vedet silmissä. Erityisen hauskaa on, kun Aulikki yrittää tavoitella Armstrongin käheää ääntä ja kummallisia poskenheiluttelupäräytyksiä.
Viimein konsertti loppuu, vaikka laulajia riittäisi loputtomiin. Heitä on tarinan mukaan ollut kaikkiaan noin sata. Lauluja Aulikki on kuulemma esittänyt 17 eri kielellä.
Kun on nähnyt ja kuullut Plaamien mediaalisen konsertin, voi rehellisesti todeta, että huonompikin imitaattori pystyisi samaan. Hyvät laulajat ja imitaattorit pystyisivät paljon parempaan. Jos Jorma Kääriäinen väittäisi vaikuttavien Elvis-laulujensa tulevan suoraan itse rock’n’rollin kuninkaalta, hän synnyttäisi hurmoksellisen herätysliikkeen. Jos Jope Ruonansuu kertoisi Vesa-Matti Loiri -huumorilaulujensa kanavoituvan suoraan Loirilta, sadattuhannet pitäisivät ilmiötä todisteena kuoleman jälkeisestä elämästä, vaikka Vesa-Matti Loiri on hengissä.
Hämmentävää on, kuinka ihmiset, jotka väittävät omaavansa yliluonnollisia kykyjä, voivat nostaa itsensä noin vain maailman tärkeimpien ihmisten joukkoon. Ultra-lehdessä 2/2008 Sari McGlinn kirjoitti matkastaan Uuden Seelannin Kaikouraan, jossa hän kävi kommunikoimassa delfiinien ja valaiden kanssa. Artikkelissaan hän kertoi puhuneensa telepaattisesti eläimille, että hän toimii linkkinä suomalaisten ja heidän välillään. Millä mandaatilla hänestä tuli niin tärkeä, että hän saattoi noin vain edustaa suomalaisia? Ei ainakaan minun. Miksi Aulikki Plaami on muka niin tärkeä, että hänen kauttaan laulavat vain maailman parhaat muusikot? Miksei paikalle ikinä kanavoidu Esa Pakarinen ja ilmoille singahda lupsakka Lentävä kalakukko? Entä kenen kautta laulava talonmies Sepi Kumpulainen ilmaisee itseään joskus kuolemansa jälkeen?
Mediaalisen konsertin ääressä on jälleen kerran syytä esittää kysymys: Kumpaa pitäisi uskoa, monimutkaista selitystä hengistä, jotka saapuvat toteuttamaan itseään Aulikki ja Seppo Plaamin kautta vai yksinkertaista selitystä, että mitään henkiä ei ole eikä tule, koska niitä ei ilmiön tuottamiseen tarvita? Vastaus on helppo: Aulikki ja Seppo huijaavat, joko tiedostetusti tai tiedostamattaan. Totuus saattaa löytyä myös jostakin tiedostetun ja tiedostamattoman väliltä: ”Toki sävelet, sanat ja esiintyjät tulevat taivaasta, mutta treenataan tätä uutta biisiä vielä puoli tuntia.”
Tiedostettuun huijaamiseen viittaa se, että henkinen toiminta on Plaameille selvästi merkittävä rahanansaitsemiskeino. Esimerkiksi päivän kestävästä mediaalisesta konsertista ja tohtori Hermannin seminaarista heidän peruslaskutuksena on 35 euroa hengeltä. Porthanian vapaaehtoisella kolehdilla rahoitetusta tilaisuudesta he olisivat tavallisella laskutusperusteellaan kuitanneet yli 10 000 euroa.
Maksusta Plaamien henget myös tulkitsevat sairauksia, antavat hoito-ohjeita ja välittävät tietoa tuonpuoleisilta sukulaisilta esimerkiksi pienryhmille. He ovat luonnollisesti julkaisseet useita levyjä, joiden teostomaksut eivät mene hengille vaan heille itselleen. Levyjä sekä muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa on mediaalisissa tilaisuuksissa tietysti aina myynnissä.
Risto K. Järvinen
Lähteet:
http://yle.fi/elavaarkisto/
http://www.gateofheavenchapel.com/kaariporttiystavat/
