Sikainfluenssaepidemia ei ollut niin paha kuin aluksi pelättiin. Sen sijaan ilmeni tavallista enemmän narkolepsiatapauksia, ja keskenmenoistakin kirjoiteltiin keskustelupalstoilla. Myös THL oli otsikoissa ja jopa markkinaoikeudessa, josta tuli vapauttava päätös.
Onko siis ilmennyt jotakin sellaista, että Rokotusinfo ry olisi sittenkin levittänyt oikeasti kriittistä rokotustietoutta? Tulisiko Skepsis ry:n nyt myöntää erehdyksensä ja peruttaaa huuhaa palkinto?
Viime syksynä sikainfulenssaepidemian uhka oli korkealla. Kansakunta valmistautui joukkorokotuksiin. Rokotusinfon edustajia haastateltiin tiedotusvälineissä ikäänkuin heidän mielipiteillään olisi samanlainen painoarvo kuin vaikkapa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen edustajilla.
Koska kiireiset toimittajat eivät ilmeisesti ehtineet ottamaan selvää asioista, kaikki käsitykset asiasta hyväksyttiin samanarvoisiksi. Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala korotettiin rokotusten asiatuntijaksi.
Myös Skepsis ry:n hallitus noteerasi tapahtumat, ja tutustui Rokotusinfo ry:n kriittiseksi ja puolueettomaksi julistautuneeseen toimintaan. Skepsis katsoi yhdistyksen huuhaa-palkinnon arvoiseksi.
Muutaman päivän sisällää tästä Skepsis huomasi olevansa salaliitossa lääketehtaiden, THL:n, Tehyn ja jopa arkkiatrin kanssa; he kun sattumalta esittivät rokotusta puoltavia lausuntoja ja kritisoivat väärää tietoa levittäviä tahoja. Internetin keskustelupalstoilla väitettiin jopa, että huuhaa-palkinnon teksti oli plagioitu THL:n sivuilta tai että se oli itse Pekka Puskan kirjoittama. Imartelevaa.
8.12.2009 Rokotusinfon sivuille ilmeistyi uutinen, jossa Skepsis ry:n katsottiin olevan samassa kampanjassa em. tahojen kanssa. Olimme jollakin tavalla loukanneet heidän yhdistyksensä sananvapautta, koska katsomme, etteivät muut ”kuin lääketieteen edustajien viiteryhmään kuuluvat saa keskustelupuheenvuoroissaan esittää kritiikkiä lääketieteen nimissä toimivien edesottamuksia kohtaan”. Puolueettoman Rokotusinfon mielestä heidän esittämänsä arviot olivat siten lopulllisia, eivätkä he kestä erityisesti asiantuntijoilta tulevaa kritiikkiä toiminnastaan.
Rokotusinfon väkeä harmitti kovasti, kun sikainfluenssarokotteen turvallisuutta vallan korostettiin tiedotusvälineissä. Heidän käsityksensä mukaan rokotetta ei oltu lainkaan testattu tai ei ainakaan tarpeeksi. He unohtivat kuitenkin mainita, että kyseisestä valmistetta oli oikeastaan jo testattu lintuinfluenssarokotetta kehitettäessä 45 000 ihmisellä. Eivätkä eläinkokeetkaan olleet osoittaneet mitään negatiivisia terveysvaikutuksia.
Varmasti on totta, ettei valmistetta ehditty testata tarpeeksi juuri sikainfluenssaviruksen kanssa. Olisiko viranomaisten siis pitänyt odottaa tai jopa perua koko rokotuspäätös ja päästää epidemia valloilleen?
Rokotusinfo muistaa tiedottaa sikainfluenssarokotteen mahdollisesti aiheuttamasta keskenmenosta. He eivät kuitenkaan halua julkaista viitettä siitä, että H1N1-viruksen saaneilla, raskauden viimeisellä kolmanneksella olevilla, on mahdollisesti 4–5 kertaa suurempi riski keskenmenon aiheuttaviin komplikaatioihin.
Mutta mitä vielä, Rokotusinfo on löytänyt myös uuden mielenkiintoisen rokotusten aiheuttaman riskin: ravistellun vauvan oireyhtymä voikin ollakin rokotuksen seuraus. Viitteenä mm. pediatri Edward Yazbakin esitykset. Yazbak on muuten myös tunnettu rokotusten vastustaja.
Rokotusinfon mielestä THL tekee rokotustutkimusta lääkeyhtiöiden lukuun, koska se saa niiltä mm. ulkoista tukea tutkimukseensa.
Kummallista, Rokotusinfo ry:n varapuheenjohtaja DI Marja Tuomela tekee itse tutkimustyötä, jolla on ulkopuolisia rahoittajia. Luulisi tämän lisäävän ymmärrystä, miten rokotustutkimusta ylläpidetään.
Rokotusinfon mukaan eturistiriidat lääkeyhtiörahoituksessa ovat ilmeisiä. Yhdistys vaatii sivuillaan, että päättäjien täytyy tarttua tähän asiaan rokotehuollon ja lääkealan hallinnon uudelleenjärjestelyissä ja turvata riippumaton asiantuntemus ja rokotehuolto.
Rokotusinfo ry:n omat eturistiriidat tulevat samalla logiikalla mm. sellaisilta tahoilta kuin Tekes, Ekokem-Palvelu Oy, Soilrem Oy, Niska & Nyyssönen Oy, Ramboll Finland Oy, Mzymes Oy, Puolustusvoimat ja Helsingin kaupunki. Miksi? Koska nämä tahot rahoittavat Tuomelan tutkimuksia.
Tuomela toimii aktiivisesti myös geenimuunneltua ruokaa vastustavassa Kansalaisten Bioturvayhdistyksessä.
Rokotusinfon hallituksen jäsenen Emma Nybergin kytkökset ovat sitäkin mielenkiintoisempia. Hän tarjoaa yrityksessään mm. Reiki- ja Horstramm-hoitoja, jossa mm. uskotaan, että vanhat traumat ja negatiiviset kokemukset varastoituvat kehon solumuistiin. Ei sinänsä ihme, että Rokotusinfon sivuillaan suosittelema ”rokotekriittinen” kirjallisuus on lähes pelkästään homeopatiakytkennäistä.
Rokotusinfo pelottelee edelleen myös elohopealla. Sikainfluenssarokotus sisältää saman verran elohopeaa kuin yksi Itämeren silakka – todellisuudessa muodossa, jossa se poistuu elimistöstä eikä siis ole haitallista, kuten silakoista saatava kumuloituva muoto.
Kuluvan vuoden alussa Tiedelehti Lancet veti lopullisesti pois rokotetutkimuksen, jossa lasten kolmoisrokote yhdistettiin autismiin. Kun tohtori Andrew Wakefieldin tutkimus julkaistiin 1998, mm. Britanniassa monet vanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta, mikä johti tuhkarokon yleistymiseen.
Britannian General Medical Council (GMC) totesi Wakefieldin olleen vastuuton ja epärehellinen tulostensa julkaisussa ja aiheuttaneen lapsille kärsimyksiä epäeettisillä tutkimuksillaan. Rokotusinfon kriittisyyteen tämä ei tietenkään vaikuttanut: he julkaisevat valikoidusti juuri sellaisia viitteitä, jotka yhdistävät elohopean ja autismin.
Kun narkolepsian ja sikainfluenssarokotteen oletettu yhteys tuli julkisuuteen, oli iltapäivälehdissä aiheesta suuria lööppejä. Rokotusten vastustajat hihkuivat: mitäs me sanoimme! Tosin narkolepsiasta kukaan heistä ei puhunut, ainakaan etukäteen.
Rokotusinfon web-toimittaja kommentoi aihetta mm. näin: ”Eihän Pandemrix-rokotuksen saaneita ole aiemmin ollut, joten ei voida sanoa, onko Pandemrix-rokotuksen saaneilla narkolepsia lisääntynyt vai ei.”
Ymmärtääköhän web-toimittaja suomea vai onko kyseessä tahallinen saivartelu?
Esimerkki. Meillä on kaksi joukkoa, joista toinen ei ole syönyt puuroa ja toinen on syönyt. Kun molemmissa joukoissa esiintyy ripulia, voidaan päätellä, ettei tämä mahdollisesti puurosta johtunut, riippumatta siitä, oliko kumpaisessakaan joukossa syöty tattaripuuroa aikaisemmin tahi ei.
Vaikka tutkimukset jatkuvat, tämänhetkisen tiedon perusteella näyttää epätodennäköiseltä, että narkolepsian ja sikainfluenssarokotteen välillä olisi muuta kuin ajallinen yhteys. THL-tiedotteen mukaan narkolepsiatapausten lisääntyminen voi johtua myös sikainfluenssasta, rokotusten ja infektioiden yhteisvaikutuksesta tai jostakin muusta tekijästä. Iltalehdet eivät ole julkaisseet aiheesta lööppejä.
Rokotusinfo ry ei ole ollut viime aikoina esilllä tiedotusvälineissä. Ehkä mediassakin vihdoin ymmärrettiin, ettei kyseessä ole vakavasti otettava taho. Rokotusinfo on huuhaa-palkintonsa ansainnut jo senkin vuoksi, etteivät he ymmärrä erästä tärkeää perusasiaa: rokotuksissa, kuten muussakin lääkinnässä, on aina riski, mutta rokottamatta jättämisen riski on suurempi.
Toisin kuin Skeptikko-lehden 4/2010 kirjoituksessa ”Huuhaa-palkinto oli karmea virhe?” väitettiin
Jyrki Kuoppala
Puheenjohtaja, Rokotusinfo ry
Marja Tuomela
Varapuheenjohtaja, Rokotusinfo ry
Pertti Laine
Puheenjohtaja
Skepsis ry