Kutsun joskus puoliksi leikilläni musiikkia elämäni suureksi onnettomaksi rakkaudeksi. Onneton se on siksi, että en ole koskaan osannut laulaa puhtaasti, eikä minulla ole ollut riittävästi tarmoa (tai lahjoja?), jotta olisin oppinut soittamaan jotakin instrumenttia – vaikka perheelläni on kaunis, 1850-luvulla Turussa rakennettu taffelipiano.

Toisaalta sana "onneton" tuntuu melko huonosti valitulta, kun ajattelen sitä, miten äärettömän paljon olen saanut lukiessani musiikista ja sen historiasta – ja ennen kaikkea kuuntelemalla hyvää musiikkia uudelleen ja uudelleen. Painopiste on ollut viiden viime vuosisadan eurooppalaisessa musiikissa, vokaalipolyfonian 1500-luvun suurista mestareista oman vuosisatamme kirjavaan ja vaihtelevaan konserttimusiikkiin.

Vaikka myös kuvataide, arkkitehtuuri ja kirjallisuus ovat merkinneet minulle paljon, juuri musiikista olen saanut huikeimmat henkiset elämykseni. Musiikista on tullut minulle, luonnontieteilijänä, tärkein silta "toiselle puolelle", humanismin maailmalle. Se on antanut minulle suoran ja välittömän yhteyden eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen vaihteleviin vaiheisiin – ja olenkin usein hymyillen todennut, että kokonaiskuvani historiasta perustuu enemmän siihen, mitä musiikissa ja luonnontieteissä eri aikoina on tapahtunut kuin tietoon kuninkaista, sodista ja vallankumouksista...

Mutta tämä ei ole oikea paikka selostaa sitä, miten olen löytänyt musiikin tai mitä se on merkinnyt minulle yksityisesti. Yllä olevat kolme lainausta antavat joitakin viitteitä asiasta, mutta samalla ne ovat osoitus siitä, miten vaikeaa on köyhillä sanoilla sanoa mitään olennaista musiikin kokemisesta, olipa sitten kyse säveltämisestä tai kuuntelemisesta!

Musiikkiin liittyvä ensiesiintymiseni radiossa tapahtui vuonna 1964. Yleisradion ruotsinkielinen jaosto oli julistanut kilpailun, jossa tehtävänä oli kirjoittaa musiikkiesimerkkejä sisältävä pakina otsikolla Pop-topp. Minun pakinani ei voittanut kilpailua, mutta valittiin kuitenkin niiden joukkoon, jotka pääsivät esittämään pakinansa radiossa. Syynä saattoi olla se, että minun pakinani oli ainoa, joka perustui kokonaan klassisen musiikin teoksiin, Praetoriuksesta ja Bachista Haydnin, Mozartin ja Beethovenin kautta Stravinskyyn ja Orffiin.

Runsas vuosikymmen myöhemmin musiikin veteraani Egil Cederlöf, johon tutustuin sattumalta laivalla matkalla Tukholmasta Helsinkiin, sai minut mukaan huomattavasti kunnianhimoisempiin musiikkiprojekteihin sekä radioon että televisioon. Nojaa, sattumaa tai ei: istuuduin hänen viereensä päivällispöydässä ja lausahdin jotakin siitä, miten tärkeää on koota ateria terveiden kontrapunktisten periaatteiden mukaisesti... Tästä seurasi ainakin minun mielestäni hyvin antoisa keskustelu musiikista – ja se, että Egil pyysi minua osanottajaksi suosittuun musiikkikilpailuunsa Notnöteniin (Sävelpähkinä) radioon keväällä 1977.

Tästä rohkaistuneena ilmoittauduin sitten mukaan, kun valittiin Suomen joukkuetta legendarisen Sten Bromanin suureen pohjoismaiseen tv-kisaan Musikfrågan Kontrapunkt (jonka suomenkielinen nimi silloin vielä oli Musiikista on kysymys).

Minut valittiin joukkueeseen veteraanien Kai Kavannon ja Anders Ulfvesin kanssa. Suomen joukkueen panosta vuoden 1980 Kontrapunktissa voidaan tuskin pitää loistavana – mutta oli elämys saada olla mukana Sten Bromanin virtuoosimaisessa viimeisessä tv-showssa. Ja ainakin kerran sain Suomelle muutaman arvokkaan pisteen, kun aivan viime hetkellä onnistuin tulkitsemaan, mitä Sten Bromanin harvinaisen ilmeikkäiden kulmakarvojen pieni liikahdus tarkoitti...

Olin toisenkin kerran mukana Kontrapunktissa, vuonna 1988, jolloin ohjelma herätettiin henkiin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Nyt Sixten Nordström toimi ohjelman henkevänä juontajana ja Jens Østergaard hurmaavana itsevaltaisena tuomarina. Minun ohellani Suomen joukkueeseen kuuluivat Folke Gräsbeck ja Leif Nysten.

Mutta kesti vielä toiset kymmenen vuotta, ennen kuin Suomi pääsi näyttämään kyntensä Kontrapunktissa. Se tapahtui keväällä 1998, kun meidän joukkueemme Mats Liljeroos, Kari Rydman ja (erityisesti!) Ann-Kristin Schevelew onnistuivat lyömään lähestulkoon voittamattoman Norjan joukkueen ja saivat näin kultamitalin tämän hienon tv-sarjan kenties viimeisessä kierroksessa.

Heti vuoden 1980 Kontrapunktin jälkeen Egil Cederlöfin ja minun ystävyydestä oli poikinut uusi radio-ohjelmasarja, joka jatkui vuosien ajan. Se alkoi jouluna 1981 ohjelmalla Julmusikvakan (Joulumusiikkivalvojaiset), jossa Egil ja minä otimme vastaan kuuntelijoiden toivomuksia klassisesta musiikista, joka jotenkin liittyi jouluun. Ohjelma jatkui sittemmin nimellä Musikväktarna (Musiikkivartijat) vuoden 1982 keväästä lähtien miltei kautta vuoden joka viikko tai joka toinen viikko, siihen saakka kunnes Egil Cederlöf kuoli äkillisen sairauskohtauksen jälkeen vuoden 1984 lopussa.

Egil Cederlöfin kuoleman jälkeen Musikväktarna jatkui jonkin aikaa niin, että kanssani studiossa oli vaihteleva joukko vierailijoita. Keväällä 1985 Anders Ulfvesista tuli vakituinen musiikkivartijakollegani. Tämä upea yhteistyö kesti lähes kymmenen vuotta, kunnes ohjelma vähitellen lopetettiin vuonna 1994. Anders Ulfves kuoli vuonna 1995.

1980-luvulla aloitin vielä yhden antoisan mutta melko työlään musiikkiohjelman radiossa. Egil Cederlöfin viimeinen Notnöten, jossa olin ollut mukana yhtenä vain neljästä osanottajasta, oli lähetetty keväällä 1977. Kontrapunktin laajoissa piireissä vuonna 1988 aiheuttaman innostuksen innoittamana ehdotin, että myös Notnöten herätettäisiin henkiin, mielellään niin, että mukana olisi vähintään kolme joukkuetta, jotka edustaisivat Suomen eri ruotsinkielisiä alueita.

Yleisradio suhtautui ehdotukseen myötämielisesti, ja "uuden" Notnötenin ensimmäinen kierros käytiin keväällä 1989. Jaloon kilpaan osallistuivat Pohjanmaan, Turunmaan ja Uudenmaan joukkueet. Musiikkinäytteet olin valinnut yhdessä Anders Ulfvesin kanssa. Hän oli myös mukana ohjelman itsevaltaisena tuomarina, kun taas minun tehtävänäni oli johtaa keskustelua joukkueiden kanssa.

Koska osallistujat olivat innoissaan ja kuuntelijapalaute myönteistä, Notnöten on sittemmin järjestetty noin joka toinen vuosi, tarkemmin sanoen vuosina 1991, 1993, 1995, 1997 ja 2000, ja mukana on ollut sekä vanhoja että uusia osanottajia. Pohjanmaa, Turunmaa ja Uusimaa ovat osallistuneet joka kerta, ja vuonna 1995 myös Ahvenanmaa oli edustettuna omalla joukkueella.

Vuosina 1991 ja 1993 rinnallani oli edelleen Anders Ulfves, mutta hänen kuolemansa jälkeen tuomarina on toiminut Janne Granberg.

Mutta vaikka Notnöten järjestetään kilpailun muodossa, Kontrapunktin tapaan, haluan korostaa, että itse kilpaileminen on minusta sivuseikka – eräänlainen houkutin. Valitessani ne reilut 50 musiikkinäytettä, joita tarvitaan yhteen Notnötenin kierrokseen, ajattelen itse asiassa enemmän radion kuuntelijoita kuin kilpailun osanottajia. Yritän poimia kappaleita, jotka herättävät kiinnostusta ja saavat kuulijat haluamaan lisää. Pyrin antamaan kuulijoille ahaa-elämyksiä, jotka sitten ehkä vahvistuvat entisestään, kun he seuraavat osanottajien vaelluksia (ja harhailuja!) siinä äärettömän kiehtovassa musiikkimaisemassa, jonka viimeksi kuluneiden viiden vuosisadan länsimainen taidemusiikki muodostaa.