Pääkirjoitus

Risto K. Järvinen

K O H T A 2 0 V U O T T A K Y S Y M Y K S I Ä

KKaikki on nykyään älykästä. Suomessa on esimerkiksi käyty kilpailu älykkään kalusteen suunnittelusta. Myös ”älykäs ovi” -projekti on totisinta totta.

Kaikki olemme kuulleet älykkäästä kodista, mutta harva on sellaisessa asunut.

Älykäs voi olla myös lasten leikkipaikka, tietyömaa, moottorikojeisto, tarrain, viivakoodi ja OCR-paketti, alusta RFID-ratkaisuille ja onpa maassamme pyörinyt ”älykäs älykone” -hankekin.

Millainen on älykäs kaluste? Sellainenko, joka kertoo, että ”minut sohvana olisi viimein syytä roudata kaatopaikalle, ja uuden voisi hankkia kätevästi vaikkapa Ikeasta”? Vai sellainenko, joka osallistuu jatkuvasti koekuvauksiin toiveenaan päästä esiintymään Sotkan tv-mainoksiin, koska ”ne ovat niin ammattitaidolla toteutettuja”?

Millainen on älykäs ovi? Sellainenko, jonka kello menee epäkuntoon, kun naapuri pyrkii tuhannetta kertaa keskellä yötä humalapäissään kylään? Ei, älykäs ovi on kuulemma sellainen, joka kertoo taloon astujalle lämpötilan, kosteuden ja ilmanlaadun - kolmella eri kielellä. Kuulostaa siis rasittavammalta tyypiltä kuin pahinkaan naapuri.

Millainen on älykäs koti? Sellainenko, joka estää miestä livahtamasta vaimon nukahtamisen jälkeen parvekkeen kautta karaokebaariin? Vai sellainenko, joka hillitsee perheriitoja ideoimalla kummallekin hyvin toimivia hätävalheita ja piilottamalla kaikenlaiset astalot?

Millainen on älykäs lasten leikkipaikka? Sellainenko, joka sijaitsee valtatien viereisellä jyrkällä rantakalliolla narkomaaniveljesten takapihalla? Ei, älykäs leikkipaikka on kuulemma sellainen, jossa uusi teknologia tarjoaa lapsille leikkejä, jotka vaikuttavat positiivisesti heidän motoriseen, sosiaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseensä.

Millainen on älykäs tietyömaa? Sellainenko, jossa EU-puheenjohtajamaan pääkaupunki revityttää katunsa auki tehdäkseen vaikutuksen ulkomaisiin vieraisiinsa? Kyllä, ainakin Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan.

Millainen on älykäs moottorikojeisto? Sellainenko, joka huutaa: ”Reino, et viitsisi revitellä noin, sillä tiedäthän, että se ei tee minulle hyvää.”? Vai sellainenko, joka menee lakkoon, jos ei saa viimeistään viikonlopuksi täyssynteettistä öljyä?

Millainen on älykäs tarrain? Sellainenko monikamerateknologia, joka perustuu reaaliaikaiseen kuvaan, konenäköanalyysiin ja langattomaan kuvansiirtoon; joka ei ole mekaaninen laite tai työkalu, vaan menetelmä tehdä asioita uudella tavalla? Juuri sellainen, kuulemma.

Millainen on älykäs viivakoodi ja OCR-paketti? Millainen on älykäs alusta RFID-ratkaisuille? Sellainenko, johon kertoisin vastauksen, jos ymmärtäisin kysymyksen?

Millainen on älykäs pääkirjoitus? Sellainenko, jossa kysytään koko ajan, että ”millainen” ja ehdotetaan, että ”sellaineneko”? Tuskin.

Millainen on älykäs suunnittelu? Täysin älytön, kuten tässä lehdessä harvinaisen laajasti kirjoitetaan.

risto K. Järvinen

Skeptikko 2/2006 

 Skeptikko 2/2006

Kuinka poistaa apina Darwinin selästä. Neljä yleistä myyttiä evoluutiosta (alkuperäinen englanninkielinen artikkeli)

Charles Sullivan ja Cameron McPherson Smith

Neljä yleistä myyttiä evoluutiosta

On Ilmaisuja, Jotka Kuvaavat Evoluutiota Huonosti, Mutta Joita Käytetään Varsin Yleisesti. Evoluution Selittäminen Edellyttää Huolellista Kielen Ja Kielikuvien Käyttöä.

Vaikka Charles Darwinin Lajien synnyn ilmestymisestä on kulunut jo lähes 150 vuotta, yhä edelleen osa suurta yleisöä ymmärtää evoluutioteoriaa väärin. Evoluutio ei ole ääriteoria eikä sitä ole vaikea ymmärtää. Tutkimusten mukaan kuitenkin noin puolet amerikkalaisista uskoo, että ihminen luotiin nykyiseen muotoonsa 10 000 vuotta sitten (Brooks 2001, CBS 2004). Yhtä moni amerikkalainen kieltää ajatuksen siitä, että ihminen olisi kehittynyt jostakin varhaisemmasta lajista (National Science Board 2000).

Selvästi on kuitenkin todistettu, ettei mikään laji, ihminenkään, ole ilmestynyt tyhjästä. Jokaisella elämän muodolla on oma historiansa, ja nämä historiat limittyvät toisiinsa hienovaraisesti. Jos emme ymmärrä tätä evoluution kokonaisuutta, teemme huonoja ratkaisuja oman ja muiden lajien tulevaisuuden suhteen. Pitäisikö ihmistä muokata geneettisesti? Entä viljeltäviä kasveja? Minkälaisia vaikutuksia ilmaston lämpenemisellä on ihmisen biologiaan? Näitä ja monia muita ihmiskunnalle ajankohtaisia kysymyksiä ei voi tarkastella perusteellisesti, jos emme ymmärrä evoluutioprosesseja.

Kun tutkimme evoluution käsittelyä joukkoviestimissä, havaitsimme useita ongelmia. Niistä olennaisin oli väärien ilmausten käyttö. Artikkelissamme tutkimme neljää yleistä fraasia: ”evoluutio on vain teoria”, ”kehityksen tikapuut”, ”puuttuvat linkit” ja ”kyvykkäimpien eloonjäänti”.

Tällaiset ilmaukset ovat vähintään harhaanjohtavia ja pahimmillaan täysin virheellisiä. Monilla niistä on pitkät historialliset juuret, ja ne kuvaavat biologiaa sellaisena kuin se ymmärrettiin vuosisatoja sitten. Ne antavat vääristyneen käsityksen siitä, mitä evo- Evoluutio on pelkkä teoria Oletko koskaan kuullut jonkun kyseenalaistavan evoluution sanomalla, että ”evoluutio on pelkkä teoria”? Niin teki amerikkalainen Cobb Countyn kouluhallitus Georgian osavaltiossa, kun se vaati, että biologian oppikirjoihin liimattaisiin päälle tarra: ”Evoluutio ei ole fakta vaan teoria, joka käsittelee elävien 1 olentojen alkuperää”. Ongelmallista väittämässä on se, että sanalle ”teoria” on kaksi erilaista määritelmää. Puhekielessä ”teoria”

luutio on ja miten se toimii.

tarkoittaa perusteetonta oletusta, kun esimerkiksi yöllistä taivasta halkovan valon arvellaan olevan avaruusalus. Kun tiedemiehet käyttävät sanaa ”teoria”, he tarkoittavat loogista, testattua ja vankoilla perusteilla tuettua selitystä monelle eri todennetulle te-

2 kijälle. Tästä näkökulmasta evoluutioteorialle on yhtä vankat todisteet kuin esimerkiksi painovoimateorialle tai eri selitysmalleille kemian tai fysiikan aloilla. Vaikka on totta, ettei suurta osaa evoluution todisteista ole hankittu laboratoriokokeiden avulla, sama pätee kuitenkin myös esimerkiksi geologiaan tai kosmologiaan.

Geologi ei voi matkata ajassa taaksepäin havainnoimaan itse maankuoren muodostumista eikä kosmologi pääse koskaan näkemään, kuinka tähti luhistuu mustaan aukkoon. Tämä ei silti tarkoita, että tieteelliset teoriat näistä ilmiöistä olisivat perusteettomia arvauksia. Jotkut tieteelliset teoriat on kytketty faktoihin tiiviimmin kuin toiset, mutta biologiassa ei ole toista kilpailevaa tieteellistä teoriaa, joka syrjäyttäisi evoluutioteorian. Biologi Theodosius Dobzhansky on kiteyttänyt tämän sanomalla: ”Biologiassa missään ei ole mitään järkeä ilman evoluutiota.”

Monet sekoittavat evoluutioteorian la- marckismiin, ranskalaisen luonnontieteilijän Jean-Babtiste lamarckin (1744 - 1829) mukaan nimettyyn suuntaukseen. Lamarckia voidaan pitää evolutionistina siltä osin, että hän kannatti näkemystä lajien kehittymisestä varhaisemmista lajeista. Hän oli kuitenkin väärässä siinä, minkä mekanismien kautta lajit muuttuvat ja kuinka paljon aikaa näihin muutoksiin kuluu. Lamarck uskoi, että biologiset muutokset tapahtuvat, kun lajiyksilöt siirtävät oman elämänsä aikana hankittuja ominaisuuksia suoraan jälkeläisilleen. Lamarckin tunnetuin esimerkki on hänen hypoteesinsa kirahveista. Lamarckin mukaan kirahvien esi-isät olivat lyhytkaulaisia, ja niiden täytyi venyttää kaulaansa ylettyäkseen puiden korkeisiin oksiin. Kirahvien jälkeläisille kehittyi pidemmät kaulat, koska vanhempien venytetyt kaulat periytyivät niille suoraan. Lamarck myös uskoi, että uusien lajien kehittyminen tapahtuu vain muutaman tai jopa yhden sukupolven aikana. Hänen päätelmänsä olivat historiallisessa yhteydessään ymmärrettäviä, vaikka ne sattuivatkin olemaan vääriä. Hankitut ominaisuudet eivät ole perinnöl-

3 lisiä. Jos menettäisit toisen kätesi onnettomuudessa, lapsesi eivät syntyisi ilman toista kättä. Jos nostat painoja kasvattaaksesi lihasmassaa, lapsesi eivät peri suurempia lihaksia. Juutalaiset ovat tehneet ympärileikkauksia satojen sukupolvien ajan, mutta mikään ei viittaa siihen, että tämä hankittu ominaisuus olisi perinnöllinen. Modernin evoluutioteorian (uusdarvinis-

4 min ) mukaan joillekin kirahvien esi-isistä kehittyi pitkät kaulat satunnaisen mutaation kautta. Ne pystyivät syömään ravintoa, joihin muut lajitoverit eivät ylettäneet, ja siksi pysyivät terveempinä, elivät pidempään ja pääsivät helpommin parittelemaan, välittämään pitkäkaulaisuuden geenejä seuraavalle sukupolvelle. Uuden lajin syntyminen (tai kirahvin kaulan kehittyminen pitkäksi) edellyttää monia lisääntyviä muutoksia pitkällä aikavälillä.

Kirahvin tai muiden elämän muotojen evoluutiota ei pidä mieltää yksioikoisena prosessina. Ainakin kolme erilaista prosessia muokkaavat yhdessä evoluutiota sellaisena kuin sen tunnemme. Ne ovat replikaatio, muuntelu ja valinta. Replikaatio on lähinnä suvunjatkamista. Muuntelu tarkoittaa jälkikasvussa ilmeneviä satunnaisia muutoksia – yleensä mutaatioita – joiden takia jälkeläisistä tulee erilaisia kuin niiden vanhemmat. Sana ”valinta” viittaa prosessiin, jossa elinympäristöönsä parhaiten sopeutuvat yksilöt selviytyvät yleensä parhaiten ja pääsevät välittämään geeninsä jälkikasvulle. Nämä kolme prosessia tapahtuvat luonnossa päivittäin. Niiden kumuloituvaa vaikutusta kutsutaan evoluutioksi.

Jos joskus kehitetään uskottavampi uusi tieteellinen teoria, on uusdarvinismin astuttava syrjään samoin kuin lamarckismin aikoinaan. Kreationismi ja älykäs suunnitelma eivät kelpaa kilpailijoiksi, koska ne eivät ole tieteellisiä teorioita. Ne eivät selitä biologisia ilmiöitä luonnontieteelliseltä perustalta, vaan nojaavat ennemmin yliluonnollisiin selityksiin, joita ei voida testata tieteellisesti. Uusdarvinismi esittää evoluution faktat luonnontieteen näkökulmasta ja jättää yliluonnolliset selitykset omaan arvoonsa.

Evoluutiosta keskusteltaessa on tärkeää tietää, miksi väittämä ”evoluutio on pelkkä teoria” on harhaanjohtava. Evoluutio on kyllä teoria, mutta se on teoria, jota valtava määrä todisteita tukee ja jolla on suurempi selitysvoima kuin millään kilpailevalla biologian Sanoja ”evoluutio” tai ”kehitys” käytetään usein sanan ”edistys” sijaan. Puhutaan moraalisesta evoluutiosta, kun tarkoitetaan vaikkapa toivottavia kulttuurisia muutoksia, esimerkiksi naisten oikeuksien tunnustamista. Puhutaan tekniikan evoluutiosta, kun verrataan nykyteknologiaa ja muinaisten metsästäjä-keräilijä heimojen työkaluja. Näin käytettynä sana ”evoluutio” viittaa suotuisaan kehitykseen kohti parempia tai edistyneempiä olomuotoja. Juuri tämä ei-biologinen evoluution ulottuvuus saa monet ihmiset ajattelemaan, että biologiseen evoluutioon liittyy tikapuidenomainen edistys alemmista kehitysvaiheista ylempiin.

Käsityksellä tikapuidenomaisesta, edistävästä evoluutiosta on juuret antiikin Kreikan ja keskiajan eurooppalaisten näkemyksissä maailmankaikkeudesta. Niistä eräs yleisimpiä on ”olevaisen suuri ketju”, jota suosittiin Euroopassa 1600 - 1900 -luvuilla. ”Olevaisen suuren ketjun” perusolettamus on, että Jumala ja luomakunta muodostavat hierarkian, ketjun, jonka alimpana ovat vähiten täydelliset ja huipulla täydellisimmät asiat tai olennot. Jumala itse on tietysti ketjun huipulla. Yksinkertaistaen järjestys on seuraava: kivet ja mineraalit, kasvit, eläimet, ihminen, enkelit, Jumala. Evoluutiota ei ajateltu ”olevaisen suurta ketjua” kehiteltäessä, sillä tuolloin uskottiin, että Jumala loi aikojen alussa kaikki olemassa olevat lajit tunnettuihin muotoihinsa. Tämä näkemys alkoi menettää jalansijaa jo ennen darvinistista vallankumousta, mutta Darwinin ajatukset ja niiden kehittämistyö lopulta rikkoivat ”olevaisen suuren ketjun” liitokset.

Nykyinen biologinen evoluutiokäsitys ei miellä kehitystä luonnollisena, ylempänä 5 päämääränä, johon elämä tähtää. Geneettiteorialla.

Skeptikko 2/2006 

6 Skeptikko 2/2006

Kehityksen Tikapuut

set mutaatiot tapahtuvat satunnaisesti.

Hyvä esimerkki siitä, miksi näkemys edistyksestä ei sovi evoluutioajatteluun on Darwinin tutkimus Galapagos-saarten sirkuista (Petren et al. 1999). Tutkimus osoittaa, että ensimmäiset saarille tulleet sirkut olivat kerttusirkkuja (Certhidea olivacea), joiden teräväkärkiset nokat olivat erinomaisen tehokkaita hyönteisten syömisessä. Kerttusirkuista kehittyi myöhemmin monia muita sirkkulajeja. Yksi niistä on Gesopiza-maasirkku, joka pystyy leveällä nokallaan murskaamaan siemeniä tehokkaasti. Toinen on Camarhyn- cus–puusirkku, jonka tylppä nokka soveltuu hyvin kasvien riipimiseen.

Vaikka siemeniä syövät ja kasveja syövät sirkut kehittyivät molemmat hyönteisiä syövistä sirkuista, ne eivät ole edeltäjiään ”kehittyneempiä” tai niitä korkeammalla joillakin ihmeellisillä ”kehityksen tikapuilla”. Koska sirkkujen evoluutiota Galapagos-saarilla määrittivät lähinnä ravintoon liittyvät tekijät, maasirkut sopeutuivat paremmin elämään siemenillä, puusirkut kasveilla ja laulusirkut hyönteisillä.

Jos siementen saatavuus Galapagossaarilla vähenisi, on todennäköistä, että siemeniä syövät sirkut – jotka ovat muita uudempia lajeja – kuolisivat sukupuuttoon, ja hyönteisiä syövät sirkut – jotka ovat eläneet saarella jo pitkään – kukoistaisivat edelleen. Käsitteet ”korkeampi” ja ”alempi” eivät päde Galapagos–saarten sirkkuihin sen enempää kuin muihinkaan evoluution muotoihin. Merkityksellistä on lajien sopivuus tai sopeutuminen suhteessa elinympäristöön. Lajit eivät voi ennustaa tulevaisuutta sopeutuakseen tietoisesti elinympäristön muutoksiin, ja jos ympäristö muuttuu oleellisesti, sopeutumisen seurauksena syntyneet suotuisat ominaisuudet voivat osoittautua lajille epäsuotuisiksi.

Vaikka biologit tyrmäävät ”olevaisen suuren ketjun” tai vastaavien edistyksen tikapuuteorioiden selitykset evoluutiosta, tämä ajattelumalli on populaarikulttuurissa edelleen yleinen. Tarkempi vertaus olisi näkemys useaan eri suuntaan haaroittuvasta pensaasta. Jos pohdimme evoluutiota näin, emme harhaudu yhtä helposti käsityksiin edistyksestä, sillä pensaan oksat voivat kasvaa useisiin eri suuntiin kolmessa ulottuvuudessa, ja vanhoista oksista voi versoa uusia oksia ilman, että pensaan rungosta kaukaisimmat oksat olisivat muita oksia kehittyneempiä tai ”parempia”. Uudempi haara, joka erkaantuu varhaisemmasta haaroittuneesta alkulajista kehittyneestä lajista, ei ole edistystä. Se on vain pensaan uutta ja erilaista kasvua, tai tarkemmin sanoen uusi laji, joka on sopeu-

(1707-1797), biologisten luokitusten arkkitehdit (joista kumpikaan ei uskonut evoluutioon), pyrkivät kuvaamaan olemassa olevien lajien järjestystä, jonka he uskoivat Jumalan säätäneen (Rayn mukaan Jumala oli luonut pistävät hyönteiset varta vasten kiusaamaan syntisiä). Vaikka ketjun linkit ovat irrallisia, muuttumattomia ja helposti määriteltävissä, 6 tunut ympäristöönsä tarpeeksi hyvin selviyty- eri elämän muotojen ryhmät eivät sitä ole. äkseen.

Skeptikko 2/2006 

Puuttuva Linkki

”Fossiilit ihmisen puuttuva linkki?”, raportoi Washington Post 22.4.1999. Artikkelissa todettiin, että Etiopiasta löytyneet fossiilit ”… saattavat hyvinkin olla ihmisen kauan etsitty edeltäjä”. Lähes viisikymmentä vuotta aikaisemmin paleontologi Robert Broom oli julkaissut teoksen nimeltä Finding the Missing Link (Kadonneen linkin löytyminen) (1950), jossa hän kuvailee eteläafrikkalaisista luolista löytämiään ihmisapinoiden fossiileja. Siitä lähtien ”kadonneita linkkejä” kuvaavia julkaisuja on ilmestynyt jatkuvasti. Mitä se merkitsee? Kuinka on mahdollista, että kadonnut linkki löydetään uudelleen ja uudelleen?

Kyseessä on väärä metafora. Kun puhumme ”puuttuvasta linkistä” ajattelemme kuvaa ketjusta, linkkien sarjasta, joka ulottuu pitkälle menneisyyteen. Jokainen linkki edustaa yhtä lajia, yhtä elämän muotoa. Koska jokainen linkki kytkeytyy kahteen muuhun linkkiin, ne ovat samalla kytkeytyneet läheisesti myös menneisiin ja tuleviin olomuotoihin. Jos yksi linkki katkeaa, ketjun eri osat voivat irrota toisistaan ja linkkien väliset suhteet katkeavat. Jos toisaalta löydämme puuttuvan linkin, voimme rakentaa ketjun uudelleen, liittää sen tuntemattomat osuudet yhteen. Osa tämän metaforan viehätystä on se, että se synnyttää mielikuvan eräänlaisesta ”kadonneen aarteen” etsinnästä.

Puuttuvan linkin metafora on yhtä harhaanjohtava kuin kiehtova. Ajatus lajeista linkkeinä eri elämän muotojen suuressa ketjussa kehittyi typologisen biologian aikakaudella, jolloin käsite lajien ”muuttumattomuudesta” (fixity) vallitsi tieteessä. Sekä John Ray (1627-1705) ja Carl linnaeus

Laji määritellään yleisesti tarkoittamaan keskenään lisääntyvää ryhmää, johon kuuluvat eivät lisäänny tai voi lisääntyä toiseen ryhmän kuuluvien kanssa. Mutta koska lajit eivät ole pysyviä (vaan muuttuvat ajan myötä) on vaikea todeta varmasti, mistä jokin laji alkaa ja toinen loppuu. Näistä syistä monet nykyiset biologit suosivat vertausta jatkumosta, jossa eri elämän muodot sulautuvat toisiinsa 7 sävy sävyltä. Elämä ei ole järjestäytynyt linkkien vaan sävyjen muotoon. Metaforinen ketju on paljon väljempi kuin miltä se kuulostaa.

Ketjumetafora on siis väärä. Se ei perustu nykyiseen biologiankäsitykseen vaan siihen, miten biologiaa ymmärrettiin yli neljäsataa vuotta sitten. Myytti säilyy hengissä mukavuussyistä: lajit on helpompi mieltää tarkkaan rajattuina tyyppeinä, joilla on tiettyjä ominaisuuksia, kuin asteittain vaihtelevina elämän sävyinä. Koulussa opimme tunnistamaan kasveja ja eläimiä niiden ominaisuuksien mukaan. Hyvä niin, mutta eräs evoluution perusseuraus jää kouluopetuksessa usein huomaamatta: lajeille tyypilliset omi- naisuudet muuttuvat ajan myötä.

Sekä Washington Postin artikkeli että Broomin kirja kuvaavat löytöjä Australopithe- cus hominideista, afrikkalaisista apinaihmi-

8 sistä , jotka elivät yli kolme miljoonaa vuotta sitten. Australopithecus käveli pystyasennossa kuten ihminenkin, mutta sillä oli suuret hampaat kuin simpanssilla ja simpanssin pienehköt aivot. Australopithecus valmisti työkaluja, jotka olivat monimutkaisempia kuin kepit, joilla simpanssit kaivavat termiittikekoja, mutta paljon yksinkertaisempia kuin ne työkalut, joita oman Homo-sukumme varhaiset edustajat käyttivät. Anatomisesti ja käyttäytymiseltään jotkut Australopithecussuvun hominidit todellakin saattoivat vaikuttaa ”puoli-ihmisiltä”. Yleisesti uskotaan, että varhainen Homo-suku kehittyikin jostakin myöhäisen Australopithecus-hominidin muodosta.

Broom oli sittenkin oikeassa, mutta niin oli myös Washington Post. ”Kadonnut linkki” on löytynyt. Se on Australopithecus. Mutta Australopithecus-hominidista oli useita eri muotoja, kuten oli myös Homo-suvusta, eikä ole mitään selvää kohtaa, johon voitaisiin vetää myöhäisen Australopithecuksen ja varhaisen ihmisen välinen raja. Siksi on parempi puhua löydetystä ”asteesta” tai ”sävystä” kuin ”ka- 9 donneesta linkistä” .

Voimme korjata tätä väärää metaforaa muuttamalla ilmaisuamme. Oppitunneilla, koulukirjoissa, opiskelijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa ja lehdistötiedotteissa (jotka ovat tärkeä kytkös akateemisen yhteisön ja suuren yleisön välillä), olisi parempi sanoa, että olemme löytäneet yhden puuttuvista linkeistä. Vielä parempi olisi yksinkertaisesti korvata koko ”puuttuva linkki” sanonta jollakin oikeammalla termillä.

 Skeptikko 2/2006

Vain Vahvimmat Selviytyvät

Noin miljoona vuotta sitten eteläisen Aasian bambumetsissä vaelteli apina, joka oli niin suuri, että siitä käytetään nimeä Giganto- pithecus. Kolme metriä pitkä ja viisisataakiloinen apina, jolla oli postilaatikon kokoiset bambua murskaavat leuat, oli arvatenkin melkoinen voimapesä. Nykyään siitä ei ole jäljellä muuta kuin pari hassua fossiilihammasta ja leukaluuta, jotka lepäävät museoiden holvien hiljaisuudessa.

Jos vain vahvimmat selviytyvät, miksi varhaiset, kahdella jalalla kävelevät varhaiset Homo-ihmiset, jotka elivät samoilla alueilla kuin Gigantopithecus ja olivat sitä puolet pienempiä, selviytyivät toisin kuin kilpakumppaninsa? Eikö luulisi, että taistelu näiden kahden lajin edustajien välillä päätyisi jättimäisen ”yliapinan” voittoon?

Eilen jättiläinen, tänään museoesine. Miten tämä on mahdollista, jos vain vahvimmat selviytyvät? Miten ihminen voi olla maapallolla valta-asemassa, vaikka ilman työkaluja tai kulttuuria olisimme käsittämättömän avuttomia eläimiä?

Vastaus on tietenkin se, että vahvuutta voidaan mitata usealla eri tavalla. Lihasvoima on niistä yksi, aivokapasiteetti toinen. Populaarikulttuurissa tämä ero jää usein huomaamatta. Kun sanomme ”vahva” tai ”kyvykkäimmät” moni ajattelee heti kilpailua yksilöiden välillä. Kuvittelemme nämä yksilöt taistelemassa toisiaan vastaan jollakin evoluution areenalla, kamppailemassa selviytymisestä ja mahdollisuudesta päästä pariutumaan. Vahvimmat voittavat kamppailun, välittävät geeninsä jälkeläisilleen ja pitävät sukua yllä. Häviäjät kuolevat sukuineen päivineen sukupuuttoon.

Tämä näkemys yksittäisistä taisteluista yksittäisillä kilpa-areenoilla on kuitenkin liian yksinkertainen. Oikeasti kilpakenttiä on kymmeniä, ja elävät organismit kohtaavat kymmeniä ongelmia elämänsä aikana. Niistä yksi voi olla suora kilpailu toisten yksilöiden kanssa, mutta yksilöitä myös sysätään jatkuvasti kilpakentältä toiselle. Jos joki kuivuu, kilpakenttä keskittyy vedensaantiin.

Jos ilmasto viilenee nopeasti, kilpakenttä keskittyy lämmön turvaamiseen. Jos syötävien kasvien ominaisuudet alkavat muuttua, kilpakenttä keskittyy aineenvaihdunnan joustavuuteen.

Tiivistäen: selviytyminen on paljon monimutkaisempi asia kuin mielikuva yksilöiden välisestä kamppailusta yhdellä ainokaisella areenalla. Eri elämän muodot kamppailevat lukuisia eri tekijöitä vastaan, jotka usein ilmenevät yhtäaikaisesti. Biologiassa näitä tekijöitä kutsutaan ”valikoiviksi paineiksi”. Myös valikoivat paineet muuttuvat. Jokin valikoiva paine voi olla erityisen voimakas tietyn aikaa ja muuttaa osaltaan evoluution kulkua, mutta kun se myöhemmin heikkenee, jokin muu paine nousee ensisijaiseksi. Ja koska ympäristö muuttuu kaiken aikaa, mikään laji ei voi tietää minkälaisten valikoivien paineiden kanssa se joutuu tulevaisuudessa kamppailemaan. Useimmille lajeille tällainen tietoinen tulevaisuuden ennakointi on mahdotonta (osasivatko hirvet ennakoida, että ihminen keksisi kiväärin?), ja evoluutio on puhtaasti reaktiivista toimintaa, lajien muokkaamista nykyisten ja entisten elinympäristöjen mukaan, mutta ei koskaan tulevaisuuden 10

”ennustamista”.

Me ihmiset, kuten muutkin elämän muodot, elämme ja kamppailemme, ei yhdellä areenalla vaan suuressa valikoivien paineiden verkossa, joka on erittäin monimutkainen ja alati muuttuva. Selviytyminen edellyttää paljon muuta kuin kanssaeläjien hakkaamista hengiltä.

Miksi sitten tämä yksilöiden yhden kamppailukentän myytti vallitsee edelleen? Syyt luultavasti kytkeytyvät voimakkaasti individualististen arvojen elpymiseen, monimutkaiseen ilmiöön, jota ei tässä kannata lähteä käsittelemään 11 . Toteamme kuitenkin, että tämän ilmiön ja 1800-luvun sosiaalidarvinismin välillä on selkeä yhteys. Sosiaalidarvinistit siirsivät Darwinin perusolettamukset evoluutiosta suoraan yhteiskunnan ja talouden analyysiin. He uskoivat, ettei edistystä voi tapahtua, ellei ihmiskunnan heikoimpia aineksia poisteta. Paras tapa tämän saavuttamiseen on kilpailu. Tuon kilpailun, jonka Herbert spencer tiivisti termiin ”kyvykkäimpien eloonjäänti”, katsottiin tarkoittavan yksilöiden välistä kilpailua. On merkillepantavaa, että myös nykyiset tosi-tv-ohjelmat perustuvat tähän käsitekuvastoon, jossa tärkeintä on se kuka selviytyy häikäilemättömästä yksilöiden välisestä kilpailusta.

Paras tapa korjata tämä myytti on opettaa ihmisille, ettei raaka voima takaa menestystä pitkällä aikavälillä, ei sen enempää kuin mikään muukaan yksittäinen ominaisuus. Tärkeämpää vielä - meidän on selitettävä miksi pitkän aikavälin menestykseen ei ole yhtä ainoaa avainta: koska emme koskaan voi tietää kuinka valikoiva ympäristömme muuttuu. Ihmiskunnan ainoa toivo menestyä ja selviytyä on säilyttää kykymme joustaa ja sopeutua. Todellista voimaa on sopeutuminen, joka syntyy geneettisestä ja kognitiivisesta vaihtelusta.

Skeptikko 2/2006 9

Loppupäätelmät

Yhteisiin myytteihin perustuva kuva, jonka olemme piirtäneet evoluutiosta, on yhtä hämmentävää mosaiikkia. Palaset kannattaisi laittaa kohdalleen, sillä se kuinka me näemme itsemme ja muut maapallon lajit on suorassa yhteydessä siihen, kuinka ymmärrämme evoluutiota. Voimme joko erottaa itsemme luonnosta ja pitää sitä vain oman evoluutiomme näyttämönä tai sitten nähdä itsemme yhtenä monista planeettamme elämän muodoista, jotka ovat kehittyneet rinnakkain evoluution kautta. Ensin mainittu näkemys säilyy luultavasti vallassa niin kauan kuin kuvaamme evoluutiota vanhentuneilla ja virheellisillä termeillä. Jälkimmäistä, oikeaa näkemystä, voidaan edistää parhaiten käyttämällä parempia termejä ja hyödyntämällä sitä, mitä olemme oppineet biologiasta menneen 150 vuoden aikana 13 . Se on näkemys, jonka voimme juurruttaa vain tarkentamalla kieltämme ja kielikuviamme pohtiessamme mitä täsmälleen evoluutio on ja miten se tapahtuu.

10 Skeptikko 2/2006

12

Charles Sullivan Ja Cameron Mcpherson Smith

Lähteet

Brooks, D.j. 2001. Substantial Numbers Of Americans Continue To Doubt Evolution As Explanation For Origin Of Humans. The Gallup Organization. Broom, R, 1950. finding The Missing Link. Lontoo: Watts & Company. Butterfield, H. 1965. the Origins Of Modern Science. New York: Macmillan. Cbs News Polls. 2004. Creationism Trumps Evolution. Cbsnews.com. Commanger, H.s. 1965. the Nature And Study Of history. Columbus, Ohio: Charles E. Merrill Books. Dobzhansky, Theodosius. 1973. Nothing In Biology Makes Sense Except In The Light Of Evolution. the american Biology Teacher 35:125-129. Jackson, J., M. Kirby, W. Berger, K. Bjorndal, L. Botsford, Et Al. 2001. Historical Overfishing And The Recent Collapse Of Coastal Ecosystems. Science 297:629-637. Lin Q., Chen, L. Lin Ja J. Zhou. 2004. The Promoter Targeting Sequence Mediates Epigenetically Heritable Transcription Memory. genes & Development 18: 2639- 2651. Mallet, J. 1995. A Species Definition For The Modern Synthesis. trends In Ecology And Evolution 10:294-299. National Science Board. 2000. Science And Engineering Indicators. Washington, D.c. Us Government Printing Office. Petren K., B.r. Grant Ja P.r. Grant. 1999. A Phylogeny Of Darwin’s Flinches Based On Microsatellite Dna Length Variation. Proceedings Of The Royal Society Of London B266: 321-329. Shanahan, T. 2004. The Evolution Of Darwinism: Selection, Adaptation And Progress In Evolutionary Biology. New York: Cambridge University Press. Strickberger, M.w. 1985. Genetics. New York: Macmillan. Suplee, C. 1999. Fossil Find May Be That Of Humans’ Immediate Predecessor. The Wahington Post, 23.4. Ss. A3, A11. Wilson, E.o. 1977. sociobiology. Harvard, Massachusetts: The Belknap Press Of Harvard University Press.

HUOMIOITA

Viitteet:

1. Tarran Koko Teksti Kuuluu Näin: ”tässä Oppikirjassa On Evoluutiota Käsittelevää Aineistoa. Evoluutio Ei Ole Fakta Vaan Teoria, Joka Käsittelee Elävien Olentojen Alkuperää. Tähän Aineistoon Tulee Suhtautua Avoimen Tutkivasti, Huolellisesti Eritellen Ja Kriittisestä Näkökulmasta”. Teksti Johti Oikeudenkäyntiin selman v, Cobb County School District. 13.1.2005 Liittovaltion Tuomari Totesi Menettelyn Yhdysvaltain Perustuslain Vastaiseksi. 2. Ks. Esimerkiksi “what’s Wrong With “theory Not Fact” Resolutions.” National Center For Science Education. 7.12. 2000. 3. Tuore Tutkimus Banaanikärpäsistä Osoittaa, Että Jotkut Geneettiset Ohjeet, Jotka Eivät Ole Koodattu Dna: Han, Voivat Periytyä Jälkeläisille Dna:ta Ympäröivän Materiaalin Kautta (lin Et Al. 2004). 4. 1930-luvulla Syntynyt Uusdarvinismi (tunnetaan Myös Nimellä Moderni Synteesi) Yhdistää Darwinin Luonnonvalintateorian Geneettisen Perimän Teoriaan, Jonka Gregor Mendel Alun Perin Esitti, Ja Jota Biologit Ovat Sittemmin Kehitelleet Edelleen. 5. Biologit Ovat Eri Mieltä Siitä, Pyrkiikö Evoluutio Kohti Monimutkaisempia Muotoja, Lähinnä Siksi, Ettei Yhteisymmärrykseen Ole Päästy Siitä, Kuinka ”monimutkaisuutta” Tulisi Määritellä Ja Mitata. 6. Strickberger Esittelee Lajien Käsitteen (1985; 747- 756). Ks. Myös Mallet (1995) Tarpeesta Tarkastella Uudelleen Tapaamme Määritellä Lajeja. 7. Leijonat Ja Tiikerit Elivät Aikoinaan Yhtäaikaa Intiassa, Ja Vaikka Ne Ovat Ulkoisesti Hyvin Erilaisia, Ne Voivat Lisääntyä Keskenään Ja Synnyttää Liikereitä. Koska Tällaisia Hybridejä Ei Ole Koskaan Esiintynyt Luonnossa, Tiedämme, Etteivät Leijona Ja Tiikeri Lisäänny Keskenään Luonnon Olosuhteissa. Geneettisesti Leijona Ja Tiikeri Voitaisiin Siis Luokitella Samaan Lajiin, Mutta Käyttäytymiseltään Ne Eroavat Toisistaan Siinä Määrin, Että Biologit Pitävät Niitä Eri Lajiin Kuuluvina, Ja Tätä Eroa Ovat Myös Nämä Eläimet Itse Pitäneet Yllä (wilson 1977: 7). 8. Apinaihmiset Olivat Suuria Kahdella Jalalla Käveleviä Kädellisiä. Niihin Kuuluu Myös Australopithecus-suku, Joka Edelsi Ihmisen Homo-sukua. Se Eli Yli Neljä Miljoonaa Vuotta Sitten. Ihmisapinoita On Ollut Useita Eri Muotoja Mutta Homo Sapiens Sapiens On Niistä Ainoa, Joka On Säilynyt Tähän Päivään Asti. 9. Linkkimetafora Myös Viittaa Siihen, Että Kullakin Lajilla Olisi Oma Erillinen Ketjunsa. Tätä Kuvaa Esimerkiksi

Lainattu Lehdestä Augusta Free Press.

Saatat kuunnella väärää tv-pastoria, jos…

• hän pyytää sinua lähettämään rahaa Herralle, mutta antaa oman osoitteensa

• hänen yllään on puku, joka nolottaisi jopa

Michael Jacksonia

• hänen Houstonissa parantamansa ihmiset näyttävät samoilta kuin he, jotka hän paransi viikko sitten Los Angelesissa

• hän esittelee saamiaan kirjeitä ja vakuuttaa, että Jumala tulee vastaamaan jokaiseen rukoukseen

• hän hokee ylimielisesti, että “jos uskoisit tarpeeksi, ystäväsi olisi jo parantunut”

• hänen hiuksiinsa kuluu purkki lakkaa ennen jokaista tv-show’ta

• hän sanoo, ettei henki ole johdattanut häntä paljastamaan talousraporttejaan - ihan vielä.

Kuvat Apinaihmisistä, Joissa Niiden Näytetään Kävelevän Ensin Rystysillä, Sitten Puolisuorassa Asennossa Ja Lopuksi Pystyasennossa Kuin Nykyihminen. Kuvaan Ei Kuitenkaan Ole Otettu Mukaan Niitä Monia Kahdella Jalalla Käveleviä Apinaihmisen Muotoja, Joille Olemme Myös Sukuja. Niistä Yksi On Suurikokoinen Australopithecus (joka Ilmestyi Maapallolle Noin 4 Miljoona Vuotta Sitten Ja Hävisi Noin Miljoona Vuotta Sitten) Ja Toinen On Neanderthalit (jotka Ilmestyivät 300 000 Vuotta Sitten Ja Kuolivat Sukupuuttoon Noin 30 000 Vuotta Sitten). Kuvasta Saa Käsityksen, Että Olemassa On Vain Yksi, Särkymätön Ketju Nelijalkaisesta Kaksijalkaiseksi Vaikka Olemassa On Ollut Myös Kaksijalkaisia Lajeja, Jotka Ovat Kuolleet Sukupuuttoon (ja Nelijalkaisia Lajeja, Joita On Olemassa Edelleen). 10. Ihmisellä On Harvinaisen Hyvä Ennakointikyky. Pystymme Hahmottamaan Mielessämme Tulevaisuutta Ja Valmistautumaan Siihen Ohjailemalla Evoluutiota Erilaisilla Sosiaalisilla Ja Biologisilla Menetelmillä. Sosiaalisia Menetelmiä Ovat Monimutkaiset Sukulaisuutta Ja Aviosuhteita Koskevat Säännöt, Jotka Varmistavat Geenivaihdon Eri Ihmisyhteisöjen Välillä. Biologinen Menetelmä Voi Olla Vaikkapa Suurimuotoinen Rokotusohjelma Poliota Ja Isorokkoa Vastaan. 11. Ks. Esimerkiksi Shanahan Commangerin (1965: 82- 83) Mielenkiintoinen Kommentti Ja Butterfield (1965:222- 246). 12. Uskomme, Että Tähän Näkemykseen Liittyy Myös Luonnonvarojen Tuhlaaminen; Ihmiskunta On Esimerkiksi Kroonisesti Kalastanut Loppuun Lähes Joka Ikisen Löytämänsä Kalastusalueen; Ks. Jackson Et Al. (2001). 13. Ei Riitä Että Osoitamme Vanhat, Virheelliset Termit Vääriksi, Meidän On Myös Kehitettävä Uusia. Mitä Järkeä On Säilyttää Vanhoja Metaforia Tai Ilmaisuja, Jotka Eivät Vastaa Todellisuutta? Voisimme Esimerkiksi Puhua “evoluutiopensaasta” Tai “evoluution Labyrintistä” Eikä “kehityksen Tikapuista”. Yksi Hyvä Väylä Kehittää Uusia Kielikuvia Voisi Olla Asiaan Keskittyvien Verkkosivujen Välityksellä. Sivuilla Voitaisiin Esitellä Kieliehdotuksia Ja Valita Niistä Parhaat Esiteltäväksi Yleiseen Kielenkäyttöön. Runoilijat, Jotka Tuntevat Kuvien Ja Metaforien Voiman, Voisivat Olla Tässä Työssä Suureksi Avuksi.

Kirjoitus On Julkaistu Alun Perin Lehdessä Skeptical Inquirer 3/2005.

Käännös: Susan Heiskanen.

Käännös: Risto K. Järvinen

Skeptikko 2/2006 11

Historiallinen ennakkopäätös Yhdysvalloissa & Miksi älykäs suunnittelija vetoaa?

Loppuvuodesta 2005 saatiin päätökseen merkittävä oikeusprosessi Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Doverin koulupiirissä ei saa opettaa kreationismin uutta muotoa, älykkään suunnittelun teoriaa.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo

Loppuvuodesta 200 Saatiin Päätökseen Merkittävä Oikeusprosessi Pennsylvanian Osavaltiossa Yhdysvalloissa. Doverin Koulupiirissä Ei Saa Opettaa Kreationismin Uutta Muotoa, Älykkään Suunnittelun Teoriaa.

Evoluutioteorian keksijä Charles Darwin mietteliäänä.

Oikeusjuttu sai alkunsa, kun hartaista kristityistä koostuva koululautakunta vaati, ettei biologian tunnilla saisi opettaa evoluutiota tosiasiana. Sen sijaan lapsille olisi pitänyt kertoa, että elämä maapallolla on liian monimutkaista, jotta se olisi voinut kehittyä omillaan, ilman älykästä suunnittelijaa.

Osa vanhemmista oli kuitenkin sitä mieltä, että tätä ylimaallista monimutkaisuutta ”selittämään” kyhätyn älykkään suunnittelun opettaminen olisi käytännössä uskonnollisen kreationismin opettamista. Ja tämä on Yhdysvalloissa lailla kielletty. Siellä valtio ja kirkko on perustuslaissa erotettu toisistaan, eikä uskontoa saa näin ollen opettaa kouluissa. Koululautakunta puolestaan väitti, että he vain halusivat kehittää tieteen opetusta sillä, että oppilaille kerrottaisiin myös Tuomari Jonesin päätös ja perustelut Tuomari John Jones tuli siihen johtopäätökseen, että koululautakunta oli rikkonut perustuslaissa olevaa uskonnon opettamisen kieltoa ottamalla älykkään suunnittelun eli ID:n mukaan opetusohjelmaan. Hänen mukaansa ID ei ole tiedettä eikä sitä voida erottaa edelvaihtoehdoista Darwinin evoluutioteorialle.

täjästään kreationismista eli uskonnosta. Päätöksessään tuomari Jones myös korosti sitä, että hartaat kristityt, jotka arvojaan toitottamalla ovat tulleet valituksi lautakuntaan, valehtelivat ja systemaattisesti salailivat asioita saadakseen ID:n koulun opetusohjelmaan.

Jones totesi, että uskonnollisilla konservatiivipiireillä oli alunperin tarkoituksena saada oikeusjutun avulla ennakkopäätös, jonka jälkeen ID:n opetus olisi ollut helppo ujuttaa muihinkin julkisiin opinahjoihin. Tuomari tuomitsi tällaisen yrityksen kovasanaisesti ja haukkui sen takana olevat tahot rahan ja ajan tuhlaamisesta. Hän kielsi vastaavan menettelyn tulevaisuudessa kaikissa Doverin alueen kouluissa.

Jonesin mukaan ”olemme havainneet, että lautakunnan maallisia päämääriä koskevat väitteet ovat oikeastaan vain tekosyy lautakunnan todelliselle päämäärälle, joka on uskonnon edistäminen.” Lakia ja yhteiskuntaa kreationismi ei siis mitä ilmeisimmin taakseen saa, eli kerrankin voidaan huoletta todeta, että oikeus on voittanut.

TV-evankelista jumalan asialla, tiedemiehet totuuden Jotakin asian herättämistä kuumista tunteista kertoo TV-evankelista Pat Robertsonin kommentti, jossa hän varoitti, että Doverin kaupunki on herättämässä jumalan vihan. Robertson sanoi, että jos joku katastrofi kohtaa Doverin hyviä kansalaisia, heidän on turha pyydellä Jumalalta apua, koska ovat hänet kaupungistaan juuri ajaneet. Hän vihjaili, että tällaisia katastrofeja saattaisi jopa olla tulossa. Samainen mies kehotti hieman aiemmin suorassa televisiolähetyksessä kansalaisiaan murhaamaan Venezuelan vasemmistolaisen presidentin, Hugo Chavezin.

Tiedemiesten reaktiot sen sijaan olivat innostuneita (poimittu sivulta: www.butterfliesandwheels.com). Biologi Richard Dawkins ei säästellyt sanojaan, kun hän ylisti tuomarin suoraselkäisyyttä:

”Olisi ollut skandaali, jos kuka tahansa tuomari ei olisi ratkaissut kiistaa ID-huijareita vastaan. Mutta olin odottanut, että hän tekisi sen vältellen: jonkinlainen toisaalta-toisaalta–lohdutuspalkinto luolamieskreationisteille. Mutta ei puhettakaan sellaisesta. Tuomari Jones jyrisi heille, kutsui heitä oikeutetusti valehtelijoiksi ja lähetti heidät kotiinsa, sanojen ’henkeäsalpaavaa typeryyttä’ polttaessa heidän korviaan. Sen, että tämä erinomainen mies on republikaani, täytyy olla hyvä merkki tulevaisuudesta.”

Humaani TV-evankelista Pat Robertson saarnaamassa tuhoa uskonnon ja Yhdysvaltain vihollisille.

pullisessa lausunnossa. Dennettin pitkähkö selostus kannattaa lukea tarkkaan, sillä se ottaa kiintoisalla tavalla kantaa myös uskonnon ja tieteiden väliseen vaikeaan suhteeseen: ”Tuomari John E. Jonesin kanta Doverin koulupiirin tapauksesta on erinomaisen selkeä ja kipakka analyysi asiaan liittyvistä kysymyksistä, paljastaen ID-liikkeen älyttömyyden ja vilpillisyyden sekä tässä tietyssä tapauksessa että yleisemminkin. Yksi kohta siinä sai minut kuitenkin huoles- Filosofi Daniel C. Dennett oli selvästi sa- tuneeksi. Loppupäätelmissä, sivulla 136, Jones maa mieltä päätöksen rehtiydestä, vaikka sanoo: ’...oikeudessa todistaneet tieteelliset asihän löysikin moittimisen sijaa tuomarin lo- antuntijat sanoivat, että evoluutioteoria on hyvää tiedettä… ja että se ei millään tavoin ole ristiriidassa tai kiellä jumalallisen luojan olemassaoloa.’

”En ole lukenut tieteellisten asiantuntijoiden todistusta, ja luulenpa, että tuomari Jones on hieman vääristänyt heidän sanomaansa. Jos he sanoivat, että evoluutioteoria ei ole ristiriidassa jumalallisen luojan olemassaolon kanssa, minun täytyy todeta, että väite on epärehellinen. Evoluutioteoria nimittäin musertaa parhaimmatkin syyt, mitä koskaan on ehdotettu jumalalliseen luojaan

Tuomari John E. Jones III, historiallisen päätöksen tekijä.

uskomiselle. Tämä ei tietenkään todista, että jumalallista luojaa ei ole olemassa, mutta se vain osoittaa, että jos sellainen on, sen (hänen?) ei olisi tarvinnut vaivautua luomaan mitään. Luonnonvalinta olisi hoitanut homman. Vastaavasti, jos murhaoikeudenkäynnissä puolustus osoittaisi uhrin kuolleen luonnollisista syistä, toteaisiko hyvä tuomari, että tämä seikka ei millään tavoin ole ristiriidassa osavaltion näkemyksen kanssa, että murhalla onkin tekijä, syytetty? Onko tapauksilla jotakin eroa?

”Jumalille on annettu monia työnkuvia vuosisatojen saatossa ja tiede on ollut monien niiden kanssa ristiriidassa. Astronomia on ristiriidassa sellaisen jumalan kanssa, joka ajaa tulisilla, siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla. Geologia on ristiriidassa sellaisen jumalan kanssa, joka loi maapallon muutama tuhat vuotta sitten. Biologia on ristiriidassa sellaisen jumalan kanssa, joka suunnitteli ja rakensi eri lajit ja kaikki niiden toimivat osat. Emme kiellä astronomiaa tai geologiaa tieteen opetuksessa sillä perusteella, että ne ovat ristiriidassa noiden takapajuisten uskonnollisten oppien kanssa, ja meidän on myös tiedostettava, että evoluutiobiologia on ristiriidassa jumalallisen luojan kanssa ja siitä huolimatta kuuluu tieteen Vaikka Yhdysvalloissa siis tuli historiallinen päätös, ei tilanne Suomessa näytä kovin hyvältä. Ainakin kristillisissä kouluissa, kulissien takana, silkohapsillemme opetetaan mitä ilmeisimmin Raamatun versiota luomiskertomuksesta. Tämä voidaan päätellä seuraavasta, jyväskyläläisen koulun rehtorin ”Moniarvoisessa yhteiskunnassa ei saisi opettaa vain ’yhtä totuutta’ ministerin henkilökohtaisen kannan mukaan. Kuitenkin esimerkiksi evoluutioteorian rinnalla ei saisi olla esillä muita vaihtoehtoja. Onko se sitä moniarvoisuutta? Näyttää siltä, että kristillinen maailman selitysmalli ei vaan ideologisista syistä kelpaa poliittisille päättäjille ja kristillisen arvoperustan aineksia ollaan määrätietoisesti vähentämässä kouluopetuksesta.” (Lauopetukseen koska se on hyvää tiedettä.”

12 Skeptikko 2/2006

Skeptikko 2/2006 1

Entä Koti-suomi?

lausunnosta: sunnon antajana Juha Kyyrä, koulun rehtori. Ks. www.kristillinenkoulu.com)

Jyväskylän kristillisen koulun opintosuunnitelman biologia-osio on ylipäätään hyvin hiljainen mitä tulee evoluutioteoriaan. Olisiko siis täälläkin tarvetta ennakkopäätökselle?

Kokonaan toinen luku ovat erilaiset epämääräiset kreationismia julistavat internetsivustot, joita on alkanut ilmestyä kuin tyhjästä. (Ks. esim. http://id-idea.blogspot.com/ ja http://www.intelligentdesign.fi/). Näiden ”asiantuntevien” sivustojen takana lienevät Suomen johtavat ID-kreationistipiirit, vaikkakaan he aitojen pelkureiden tavoin välttävät esiintymistä omalla nimellään. Selvää on, että häikäilemätön propagandasota on alkanut täälläkin.

Miksi älykäs suunnittelija vetoaa?

Biologien parissa vallitsee harvinainen yksimielisyys kreationismin takana olevien väitteiden humpuukiluonteesta. Silti älykkäässä suunnittelijassa on jotakin maallikkoihin vetoavaa outoa viehätysvoimaa. Osasyy löytynee ihmismielestä: kuvittelemme helposti, että maalaisjärkeen voi luottaa. Jos bakteerin siima vaikuttaa suunnitellulta, se on sitä.

Moni tieteellisesti orientoitunut henkilö ja tiedemies on välttänyt ID:stä keskustelemista pelkästään strategisista syistä. Jos joku niin löyhästi muotoiltu ”teoria” kuin ID otetaan mukaan vakavaan keskusteluun, se toimii ikään kuin tunnustuksena ID:n tieteellisestä pätevyydestä. ID:ssä sellaisenaan ei kuitenkaan ole mitään, mikä tieteellisessä mielessä herättäisi yhdenkään vakavasti otettavan biologin kiinnostusta. Lienee siis paikallaan tarkastella ID:tä ja sen saamaa suosiota tällä kertaa psykologin silmin.

1 Skeptikko 2/2006

Lisätietoja Oikeudenkäynnistä: Http://www.pamd. Uscourts.gov/kitzmiller/kitzmiller.htm

Jussi K. Niemelä Ja Osmo Tammisalo

Flagellumista Irtoaa Huuhaata

ID-uskovaiset vähättelevät darvinismia lähinnä molekyylibiologian perusteella: yksittäisissä soluissa on niin monimutkaisia ja hyvin toimivia rakenteita, että ne eivät voi olla tulosta kasautuvasta luonnonvalinnasta. Miten biologien kuvailema vähittäinen paraneminen voisi muka rakentaa esimerkiksi siittiön tai bakteerin siimamaisen liikuntaelimen, flagellumin, joka selvästi tarvitsee kaikki sen osat toimiakseen kunnolla? Vasta valmiiden solujen jälkeen evoluutio ja luonnonvalinta voisivat sitten lähteä liikkeelle.

Aluksi on syytä käydä läpi, mikä tällaisissa erityisesti em. Michael ”Darwin’s Black Box” Behen käyttämissä argumenteissa on vikana, ja sitten voidaan katsoa yleisemmin, missä piilee kreationismin outo viehätysvoima.

Ensinnäkin, monet biologiset rakenteet ovat alun perin kehittyneet johonkin toiseen tehtävään ja vasta myöhemmin ”omaksuneet” nykyiset roolinsa. Kierteiset proteiinit yksisoluisten siimoissa ovat saattaneet olla olemassa jo kauan ennen kuin niitä käytettiin uimiseen. Monet flagellum-proteiinit ovatkin joidenkin tutkimusten mukaan ensin toimineet soluseinämissä eräänlaisina molekyylipumppuina.

Toinen vaihtoehto on lähes yhtä yksinkertainen: jotkin rakenteiden osista ovat liittyneet siihen, koska ne ovat aavistuksen parantaneet tai tehostaneet sen toimintaa. Aluksi osat eivät siis olleet välttämättömiä. Mutta koska seuraavat vaiheet rakenteen evoluutiossa ovat muodostuneet näiden hyödyllisten lisäysten päälle, on niistä tullutkin toiminnan kannalta olennaisia. Biologi allen orr on verrannut tätä autojen GPS-paikannusjärjestelmään. Ne eivät ole välttämättömiä auton toiminnan kannalta vaan vain mukavia matkantekoa helpottavia vempaimia. Mutta 50 vuoden päästä automme saattavat hyvin ohjautua GPS-laitteiden avulla. Tällöin ne eivät enää olisi nykyisenkaltaista ”turhaa” ylellisyyttä vaan ehdoton välttämättömyys autoilussa.

Se, että biologit eivät vielä kykene tai ole ehtineet pohtia jokaisen siimaeliön jokaisen proteiinikompleksin evoluutiota, ei tee edellä esitetyistä tapahtumista mitenkään epätodennäköisiä. Tyypillinen ID-väite, ”et ole vielä selittänyt tätä etkä tätä piirrettä”, ei olekaan kilpaileva tai vaihtoehtoinen hypoteesi yhtään millekään. Vastaavasti jos katsomme jotakin vilkasta kauppakatua, emme pysty päättelemään, mikä liike nousi siihen ensimmäisenä, mikä toisena jne. Silti kaupankäynnissään liikkeet ovat riippuvaisia toinen toisistaan: vaateliikkeen asiakaskuntaan vaikuttaa vieressä oleva ravintola ja toisinpäin. Evoluution tutkiminen on tavallaan jälkiviisastelua; emme pysty ennustamaan em- Numeroista lohkeaa loputtomasti leväperäisyyttä Toinen ID-strategia on evoluution ”kumoaminen” matematiikan avulla. Tämä antaa kuvan ikään kuin kyseessä olisi kovilta tieteiltä tuleva evoluutiokritiikki. Esimerkiksi William ”Uncommon Dissent” Dembski on laatinut monimutkaisia kaavoja väittäessään, että evolutiiviset algoritmit eivät kykenisi selittämään luonnossa havaittua ”toimivaa monimutkaisuutta”. Kaavoilla pyritään kuitenkin selvästi vetoamaan enemmän suureen yleisöön kuin tiedemiehiin – jotka ovatkin helposti osoittaneet tekniset puutteet kaavojen muotoiluissa.

Huvittava piirre molekyyleihin (Behe) ja matematiikkaan (Dembski) perustuvan ID:n välillä on se, että ne ovat keskenään ristiriidassa: toinen sanoo, että darvinismi ei kykene tuottamaan mitään kiintoisaa, ja toinen sanoo, että solujen muodostumisen jälkeen kaikkea uutta ja mielenkiintoista voi ilmaantua. On selvää, että kreationistit eivät juuri huomioi tällaisia erimielisyyksiään (ainakaan siinä määrin kuin he suurentelevat biologien käymiä pienimpiäkin tieteellisiä kiistoja). ID onkin yhtenäinen liike vain ja ainoastaan poliittisessa mielessä – ja sen tavoitteet ovat aivan muualla kuin bakteerisiimojen rakentumisessa.

Kaikesta huolimatta kannattaa huomata, että uskonnollisuus sellaisenaan ei tarkoita evoluution hylkäämistä ja älykkään suunnittelijan olettamista. Biologi Kenneth Millerin mielestä asia on jopa päinvastoin. Millerin mekä aina edes seuraamaan sen kulkua.

lausunnoilla on erityinen painoarvo hänen uskonnollisen vakaumuksensa johdosta (ks. http://www.millerandlevine.com/km/evol). Kun kreationisti siis yrittää todistaa luojan sen seikan avulla, että hän itse ei usko jonkin piirteen evoluutioon, kreationisti tulee olettaneeksi, että luoja kavalasti romuttaisi omia lakejaan. Niille, joiden katsantokanta on sekä uskonnollinen että harkitsevainen, tuollainen on halpahintaista ja nöyryyttävää pyhäinhäväistystä (ks. Richard Dawkins: The Ancestor’s Tale, 2004, s. 551).

Skeptikko 2/2006 1

Maalaisjärkeen Ja Aisteihin Ei Sovi Tieteessä Liikaa Luottaa

Mutta entä ID:n suosio muiden kuin fundamentalistikristittyjen parissa? Psykologi scott lilienfeldin mukaan kyse ei niinkään ole maalaisjärjen puutteesta vaan siitä harhakuvitelmasta, että maalaisjärki olisi luotettava opas arvioitaessa luonnonilmiöitä (Skeptical Inquirer, 3/2006). Aistit esimerkiksi ”valehtelevat” meille, että maa on litteä ja että aurinko kiertää sitä. Psykologian kaltaisessa nuoressa tieteenalassa intuitioon voi luottaa vielä vähemmän; esimerkiksi ihmisen muisti vaikuttaa elokuvan filmaamiselta, mutta todellisuudessa muisti on hyvin horjuvaa ja sitä voidaan jälkikäteenkin muokata, esimerkiksi psykoanalyyttisella suggeroinnilla.

Oikeastaan ihmisluontoon liittyy edelleen lukemattomia vääriä uskomuksia. Vastakohtaisuudet eivät esimerkiksi oikeasti miellytä parinvalinnassa, eivätkä samankaltaiset kasvatusmenetelmät tee lasten persoonallisuuksista samanlaisia (käyttäytymisgenetiikka on osoittanut, että kasvatuksella, äärimmäisiä laiminlyöntejä lukuun ottamatta, ei juuri ole vaikutusta aikuisiän persoonallisuuspiirteisiin).

Evoluutioon sovellettuna intuitionvastaisuus koskee sekä flagellumin kaltaisia monimutkaisia rakenteita että hieman yllättäen moraalia. Kuten edellä todettiin, monimutkaiset rakenteet selittyvät evoluution avulla; paljain silmin ja ilman pohjatietoja ne näyttävät suunnitelluilta, mutta ne eivät silti ole sitä. Ihmismieli vain haluaa nähdä kaikkialla suurta tarkoituksellisuutta. Richard Dawkinsin mukaan voidaan jopa ajatella, että aivomme ovat rakentuneet ymmärtämään evoluution väärin. Ei kovin älykästä suunnittelua!

Evoluution moraalisten vaikutusten suhteen maallikko menee vielä helpommin metsään. Monet nimittäin virheellisesti uskovat, että evoluution ja luonnonvalinnan hyväksymisellä olisi epätoivottavia yhteiskunnallisia vaikutuksia, kuten rasismin ja itsekkyyden oikeuttaminen tai vapaan tahdon ja elämän tarkoituksen kieltäminen. Uskomukset ovat kuitenkin tulosta ihmiselle hyvin tyypillisistä virhepäätelmistä.

Ihmisten arkiset motiivit eivät esimerkiksi ole samoja kuin syyt, miksi nämä motiivit ovat evoluutiossa kehittyneet. Motiivimme vaikkapa hakeutua parisuhteeseen on se, että se tuntuu niin hyvältä; ei se, että tällä tavoin toimineet esivanhempamme lisääntyivät paremmin. Jälkimmäinen on ominaisuuden evolutiivinen, ultimaattinen selitys. Se ei mitenkään vaikeuta tunnerikkaan ja merkityksellisen parisuhteen perustamista, saati aiheuta uskottomuutta tms.

Toinen yleinen virhepäätelmä koskee uskomusta siitä, että voisimme jostakin biologisesta tosiasiasta päätellä, miten ihmisten tulisi käyttäytyä. Se, miksi ihmiselle kehittyivät esimerkiksi moraalitunteet, on kuitenkin täysin eri kysymys, miten ihmisen pitäisi käyttäytyä - vaikka moraalitunteet toki kehittyivätkin auttamaan päätöksentekoa.

Jos siis halutaan taivuttaa ei-fundamentalistien päät evoluutioteorian puolelle, miten menetellä? Muutama biologian tunti saattaa riittää, mutta tueksi olisi joka tapauksessa hyvä antaa jokunen luento tieteellisen teorian luonteesta, empirian merkityksestä, moraalin ja tosiasioiden välisestä erosta sekä maalaisjärjen ja aistien heikkouksista. Tällöin järkevä ihminen huomaisi, että ID ei ole tieteellinen teoria - se pysyy pystyssä vain itsepintaisten harhakäsitysten ja niitä taloudellisesti tukevien konservatiivikristittyjen voimalla.

16 Skeptikko 2/2006

Jussi K. Niemelä Ja Osmo Tammisalo

Skepponen Skeptikko 2/2006 1

ADA: Skepponen

Voiko ”älykästä suunnitelmaa” verrata SETI-tutkimukseen?

Robert Camp

väitteittä ID-teorian rinnastamisesta

tutkija kristillisen Discovery- johtava ID-teorian puolestapuhujia. Robert Camp arvioi William Dembskin tieteeseen. William Dembski on vanhempi instituutin tiede- ja kulttuuriyksiköstä ja

YYksi yleisimpiä retorisia selitysmalleja, joilla ID-teorian kannattajat perustelevat uskomuksiaan, on teorian rinnastaminen inhimillisiin suunnitelmiin ja pyrkimyksiin. Tällaisia rinnastuksia on esitetty paljon ja lukuisissa eri muodoissa, melko mielikuvituksellisesta ”Jupiterin raivaustraktorista” selitysmalleihin, joissa IDteoriaa verrataan esim. SETI-hankkeeseen tai oikeusopilliseen forensiikkaan. Vastaani tuli hiljattain kaksi esimerkkiä tällaisista selitysmalleista, joista yksi oli aloituskappale lausunnosta, jonka William Dembski antoi ”Texasin oppikirjaoikeudenkäynnin” yhteydessä:

Oikeassa elämässä SETI-tutkijat eivät siis

van suunnitelmallista. Dembski perustelee rinnastusta edelleen: Jos väitämme, että älylliset tekijät ovat empiirisesti todettavissa, on kuin väit- täisimme, että olemassa on tarkkaan määri- teltyjä keinoja erottaa maailmassa näkyvien merkkien perusteella älylliset tekijät ohjaa- mattomista luonnollisista tekijöistä. Monilla tieteenaloilla on jo kehitetty keinoja tämä eron määrittämiseksi – näistä tunnetuimpia esimerkkejä ovat forensiikka, salakirjoitus- tiede, arkeologia ja SETI-tutkimus (Maan ulkopuolisen älyllisen elämän etsintä). Omi-

elimi- siitä. Valitettavasti rinnastuksesta on hyötyä välttämättö- ID-teorialle vain jos ymmärrämme eräitä ole-

myyteen liittyvät tekijät.

Tällaisilla esimerkeillä ilmeisesti pyritään lujittamaan suunnittelijateorian ja varsinkin Dembskin ”selityssuodattimen” merkitystä ja uskottavuutta. Filosofi Robert Pennock on todennut aiheesta:

Se on ovela retorinen veto, he siteeraavat usein edesmennyttä tähtitieteilijää ja SETI- hankkeen edelläkävijää, Carl Sagania, ja vetoavat siihen, että hänen kaltaisensa van- noutunut skeptikkokin myönsi tällaisen tutki- 3

muksen olevan tieteellisesti perusteltua.

Evoluutiobiologi Massimo Pigliuscci on todennut, että vaikka rinnastus olisikin oikea, Dembskin väitettä murentaa se, että luonnolliset tekijät voivat tuottaa tuloksia, jotka tekevät pyrkimyksestä määritellä ”älykästä suunnitelmaa” tieteellisestä katsontakannasta epäolennaisen:

Dembski on aivan oikeassa todetessaan, että monet inhimilliset hankkeet kuten SETI ja plagioinnin tai salakirjoitustieteen tutkimus, perustuvat todennettuun älylliseen osallisuu- teen. Mutta Dembski on kuitenkin väärässä olettaessaan, että suunnitelmia on vain yksi: hänelle suunnitelma merkitsee samaa kuin älykkyys, ja vaikka hän on myöntänyt, että tuo älykkyys voi tarkoittaa myös pitkälle ke- hittynyttä Maan ulkopuolista sivilisaatiota, hän näkisi sen mieluusti tarkoittavan juma- laa, arvattavasti kristittyä sellaista. Ongelma tässä on, että luonnonvalinta, luonnollinen prosessi, myöskin täyttää ID-teorialle keskei- sen monimutkaisuuden kriteerin, mikä puo- lestaan todistaa, että luonnossa voi ilmetä 4

myös ei-älyllisiä suunnitelmia.

Oletettavasti on siis ihmisiä, jotka saattavat vakuuttua siitä, että ID-teoria on rinnastettavissa tieteellisiin tiedonaloihin kuten SETI-hankkeeseen. Siksi kyseinen rinnastus on todistettava kohta kohdalta vääräksi, jos haluamme osoittaa sen tyhjäksi käsitteeksi.

1 Skeptikko 2/2006

tähän Mennessä* ulkoavaruudesta. havaittaisiin, Kuten *saganin Kirjassa,

ole Havainneet Signaaleja* mutta Jos Tällainen Signaali tapahtui Tähtitieteilijöille toiminnan Todettaisiin Ole- *1

naista Näille Eri Keinoille On Pyrkimys* noida Mahdolliset Sattumaan Ja *2

Id On Tiedettä?

Dembski selvästi uskoo, että ID-teoria kestää metodologisen tason vertailun forensiikkaan, salakirjoitustieteeseen, arkeologiaan ja SETI-hankkeeseen - ja saattaisi jopa hyötyä tuksia, jotka liittyvät näihin opinaloihin. Niiden ymmärtäminen taas helposti paljastaa, että ID-teorian vertaamisessa toiminnalliseen tieteeseen on useita ongelmakohtia.

Vertaukseen sisältyvät ongelmat voivat olla sangen hienovireisiä. Niiden tunnistaminen edellyttää perusymmärryksen siitä, mitä Dembski kutsuu ”selityssuodattimeksi” (Explanatory Filter), joka hänen mukaansa toimii kolmessa vaiheessa:

Ensimmäisessä vaiheessa suodatin mää- rittää voisiko jokin luonnonlaki selittää kysei- sen ilmiön. Luonnonlait pyrkivät toistumaan tuottaen saman tuloksen samojen ennakko- ehtojen täyttyessä. Selvästikin jos jokin ilmiö selittyy luonnonlailla, ei ole järkeä mieltää sitä osaksi suunnitelmaa. Luonnonlaeilla se- littyvät ilmiöt näin ollen eliminoituvat selitys- suodattimen ensimmäisessä vaiheessa.

Entä jos jokin asia, joka saattaa olla suun- niteltu, ei selitykään millään luonnonlailla? Silloin siirrymme suodattimen toiseen vai- heeseen. Tässä vaiheessa suodatin mää- rittelee, voisiko kyseinen ilmiö tapahtua sattumalta. Tämä tapahtuu suorittamalla todennäköisyysarvio, jolloin saatamme to- deta, että ilmiö on kyseisen arvion mukaan odotettavissa oleva. Näin voimme siis lukea

ALKU

Ei

Vapausasteisuus?

Välttämättömyys

Kyllä

Monimutkaisuus?

Ei

Sattuma

Kyllä

Täsmennys?

Ei

Kyllä

Sattuma

Suunnitelma

Dembskin Selityssuodatin.

Skeptikko 2/2006 19

ilmiön sattumanvaraiseksi. Ja jos jokin ilmiö voidaan selittää sattumalla, ei ole järkevää mieltää sitä osaksi suunnitelmaa. Sattumalla selittyvät ilmiöt näin ollen selvästi eliminoitu- vat selityssuodattimen toisessa vaiheessa.

Entä jos kyseistä ilmiötä ei voida selittää millään luonnonlailla tai se ei uskottavan to- dennäköisyysarvion kautta osoittaudu toden- näköiseksi? Tai jos tuo uskottava arvio jopa osoittaa ilmiön olevan erittäin epätodennä- köinen? Silloin olemme ohittaneet selitys- suodattimen kaksi ensimmäistä vaihetta ja päädymme viimeiseen, kolmanteen vaihee- seen. On korostettava, ettei tämä kolmas vaihe todista automaattisesti suunnitelman läsnäoloa – työtä tarvitaan vielä lisää. Suuri epätodennäköisyys todistaa suunnitelman puolesta vain, jos ilmiö, jota yritämme selit- 5

tää, on myös tarpeeksi täsmennetty.

Yksinkertaistettuna selityssuodattimella pyritään erottamaan toisistaan selitys luonnonlaeilla (välttämättömyys), selitys sattumalla, ja selitys suunnitelmalla; mikä tarkentuu edelleen valitsemalla ohjaamattoman luonnollisen prosessin (välttämättömyys ja/ tai sattuma) ja jonkin älyllisen suunnitelman välillä.

Dembskin selityssuodattimessa on useita ongelmakohtia ja niistä on keskusteltu laajalti kirjallisuudessa ja internetissä. Erityisesti on kyseenalaistettu Dembskin tapaa käyttää todennäköisyysarvioita biologisten järjestelmien yhteydessä ja niiden käsitteiden tarkoituksenmukaisuutta, joihin hän viittaa suodattimen kolmannessa vaiheessa, toisin sanoen täsmennettyyn monimutkaisuuteen. Jotta voimme kuitenkin arvioida, kuinka perusteltua ID-teorian rinnastaminen SETI-hankkeeseen (ja muihin tieteisiin) on, edetkäämme nyt kuitenkin perusolettamuksesta, että selityssuodatin on uskottava metodi. Aikomukseni on todistaa, että rinnastus ei toimi, ensiksi koska ID-teoriassa ero välttämättömyyden/sattuman ja älykkyyden välillä esittäytyy päätepisteenä, päämääränä, johon prosessi loppuu. Forensiikassa, salakirjoitustieteessä ja arkeologiassa tämä ero on vain olennainen vaikuttaja, jota ilman tieteellistä tutkimusta ei tapahtuisi. Toiseksi Dembski haluaa kullata ID-teorian näiltä opinaloilta lainatuilla tieteen perustoilla, kun sen tieteellinen paikantaminen niiden rinnalle ei ole oikeutettua. Kolmanneksi ID-teorian tutkimat ilmiöt eivät ole verrattavissa ilmiöihin, joita SETI, forensiikka, salakirjoitustiede ja arkeologia tutkivat. ID-ilmiöt eivät ole todellisen tieteen saavutettavissa.

Oikeusopillinen forensiikka, salakirjoitustiede ja arkeologia (kutsun niitä tästä lähtien lyhyesti ”forensiikaksi”) ovat kyllä kehittäneet ”metodeja, joilla näitä erotteluja voidaan tehdä”, Dembskin sanoin, mutta niiden määrittämät erot ovat täsmällisiä eroja ohjaamattomien luonnollisten selitysten ja inhimilliseen älykkyyteen perustuvan selityksen välillä. Näiden tieteenalojen määrittämät erot lisäksi perustuvat inhimilliseen älykkyyteen liittyvien mahdollisten tekijöiden – eikä laajemman älykkyyden - havainnointiin ja selventämiseen (jos oletamme että muitakin kuin inhimillisiä älykkyyden muotoja on olemassa). On tärkeää, että toteamme tämän eron, koska se johtaa suoraan empiirisen tutkimuksen perusluonteeseen. Forensiikka olettaa, että tarkasteltava ilmiö on todellinen, että se noudattaa luonnonlakeja, ja että se on tieteellisellä metodologialla tutkittavissa. ID-teorian kannattajat tuskin voivat väittää, että nämä oletukset kuuluisivat heidän suosimaansa metodologiaan.

Perusta, jolta välttämättömyyden/sattuman ja älykkyyden – luonnollisten selitysten ja älykkyyteen perustuvien selitysten – välisiä erotteluja tutkitaan, on inhimillisen toiminnan tunnistettavat vaikutukset luonnollisiin prosesseihin. Lähtökohta on, että forensiikka ei toimi ilman syvää tuntemusta tutkimuksen kohteena olevan älykkyyden luonteesta tai ilman metodologiaa sen tutkimiseen, miten älykkyys vaikuttaa luonnolliseen maailmaan. Tietyn älykkyyden lajin – inhimillisen älykkyyden – olettaminen on sisään rakentunutta heti prosessin alkumetreiltä lähtien. Lähtökohtainen erottelu forensiikassa ei näin ollen keskity niinkään määrittämään eroja luonnollisten selitysten ja älykkyyteen perustuvien selitysten välillä vaan pikemmin erottamaan, onko inhimillisen älykkyyden osallisuudesta todisteita tai ei. Tämä on tärkeä ero, sillä se koskee oleellisesti Dembskin suosimaa rinnastusta.

Lyhyesti sanoen forensiikan aloilla välttämättömyyden/sattuman ja älykkyyden välinen ero on pelkkä muodollisuus. Kun sattuman ja välttämättömyyden mahdollisuudet suljetaan pois, jäljelle jää kiistämätön ”tunnettu tekijä”, inhimillinen älykkyys. Tämä mekanismi on metodologinen. Se ei ole eikä pyri olemaan havainto. Todellisen forensiikan tehtävä on lisäksi varmistaa, että samaisen inhimillisen älykkyyden jälkeen jättämät todisteet tulee kerättyä ja tutkittua. Tämä pyrkimys ei ole mitenkään verrattavissa IDteoriaan.

20 Skeptikko 2/2006

Id-teoria Seti-tutkimuksena

SETI-rinnastuksen tarkastelu edellyttää hieman toisenlaista argumentaatiota (joka tosin soveltuu yhtä lailla forensiikka-vertaukseen), koska on selvää, ettei SETI-tutkimus perustu oletukseen inhimillisestä älykkyydestä. On kyllä totta, että SETI tutkii ilmiöitä, jotka kuuluvat samanlaiseen kategoriaan kuin ilmiöt, noin. SETI-tutkimus ei lähtisi selvittämään ilmiötä esimerkiksi suorittamalla hajanaista radiospektrin seurantaa. SETI etsisi tietyntyyppisiä (kapeakaistaisia) signaaleja siitä peruslähtökohdasta, että ne on oletettavasti lähettänyt jokin älyllisen ajattelun muoto. Tätä todistaa seuraava SETI-instituutin lausunto (FAQ-vastaus instituutin kotisivuilta):

Spektrin mikroaalto-osassa on suhteelli- sen vähän galaksien, kvasaarien ja muiden kosmisten melutekijöiden aiheuttamaa taus-

takohinaa. Heikot signaalit on näin ollen hel- pompi paikantaa. Mikroaaltotaajuus lisäksi sisältää luonnollisesti tuotetun säteilyalan, kapeakaistaisen ”lähetyksen” 1420 MHz taajuudella, joka johtuu tähtienvälisestä ve- dystä. Jokainen radiotoimintaan perehtynyt tähtitieteilijä (oli hän sitten Maasta tai ulko- avaruudesta) tuntee tämän ilmiön. Se saat- taa toimia aaltoalueen universaalina ”tun- nuksena”. Näin ollen olisi siis järkeenkäypää käyttää läheisiä taajuuksia tähtienvälisiä ”ter- 6 joita edellisessä kappaleessa käsitellyt tie- vehdyksiä” sisältävissä signaaleissa. teenalat tutkivat. Tällaisessa analyysissä ilmiöt voidaan jaotella seuraaviin luokkiin:

1. Selitettävät ilmiöt 2. Selittämättömät ilmiöt (joille on kaksi alaluokkaa) 1 b1. oletetut luonnonilmiöt 2 b2. kausaalisesti määrittelemättömät ilmiöt (joko luonnolliset tai eiluonnolliset)

SETI-hankkeelle tyypillisenä esimerkkinä luokasta ”1.” voidaan mainita vaikkapa tunnetut galaktiset ilmiöt kuten pulsarit. Esimerkkinä alaluokasta ”b1” voidaan mainita ”Ensimmäinen yhteys” -elokuvasta tutut signaalit, toisin sanoen ilmiöt, joiden syitä tarkastellessa tutkimuksen toivotaan selvittävän ovatko ne tarkkaan (älyllisesti) kohdennettuja vai kohdentamattomia. Väitän, että tässä tapauksessa lähdettäisiin liikkeelle nimenomaisesta oletuksesta, että signaalit ovat empiirisesti tutkittavissa. Siihen siis liitettäisiin eräitä perusedellytyksiä: a) että ilmiö on totta, b) että se johtuu luonnollisista prosesseista, c) että se noudattaa maailmankaikkeudellisia fysiikan lakeja ja d) että se on tutkittavissa nykytieteen kei-

Lausunnosta käy selvästi ilmi, että kyse on jostain aivan muusta kuin oletetusta älykkyydestä selittämättömien ilmiöiden taustalla. Samoin kuin forensiikka myös SETItutkimus on prosessi, joka soveltaa tiettyjä oletuksia tutkimuksensa kohteena olevasta älykkyydestä. Tieteenä SETI on enemmän kuin pelkkä pyrkimys määrittää ero välttämättömyyden/sattuman ja suunnitelman välillä. Cornellin yliopiston astrofyysikko loren Petrich on ilmaissut tämän selkeästi:

Nämä toimintatavat poikkeavat suuresti Dembskin selityssuodattimesta, joka keskit- tyy luonnollisten ilmiöiden selittämättömyy- teen: ne edustavat pyrkimystä ennustaa, mi- ten maan ulkopuolinen signaalien lähettäjä todennäköisesti toimisi, nojaten siihen tosi- seikkaan, että lähettäjä asuu samassa maa- 7

ilmankaikkeudessa kuin mekin.

Esimerkkinä viimeisestä alaluokasta ”b2” voisi olla mikä tahansa ilmiö, jota emme tällä hetkellä pysty selittämään. ID-teoreetikko voisi väittää selittämättömyyden johtuvan ilmiön luontaisista ominaisuuksista (sen ”älykkään suunnitelman” mukaisesta etiologiasta). Henkilö, jonka ajattelu perustuu metodologiseen luonnontieteen tutkimukseen, voisi puolestaan väittää että kyseisen alaluokan ilmiöt ovat empiirisesti saavuttamattomia, koska teknologia ja tiede eivät ole vielä tarpeeksi kehittyneitä niiden tutkimukseen. SETI-tutkijan seth shostakin mukaan SETI-tutkimus suuntautuu etsimään määrättyjä todisteita keinotekoisuudesta, ei selittämättömyydestä:

Jos SETI-hanke ilmoittaisi, ettemme ole maailmankaikkeudessa yksin, koska olemme havainneet tämän signaalin, päätelmä pe- rustuisi keinotekoisuuden käsitteeseen. Lo-

puton, sinusoidaalinen signaali – hyvin yk- sinkertainen ääni – ei ole monimutkainen; se on keinotekoinen. Ei siis vaikuta siltä, että tuollainen ääni voisi olla astrofysiikan luonnollisten prosessien tuottama. Lisäksi tuossa signaalissa, toisin kuin muissa maail- mankaikkeuden tuottamissa radiosäteilyissä, ei ilmene kaikkia niitä lisiä ja puutteita, joita luonto yleensä mukanaan tuo - esimerkiksi 8

DNA-roinaa ja -tarpeettomuuksia.

Esitän siis, että vaikka ID-teorian kannattajat mielellään mieltävät sen rinnastettavaksi SETI-tutkimukseen, ilmiöt joita IDteoria pyrkii arvioimaan kriittisesti kuuluvat oikeastaan alaluokkaan ”b2”. Itse asiassa ID-teorian koko epistemologinen perusta on siinä tieteellisessä saavuttamattomuudessa, joka luonnehtii ”b2”-alaluokan ilmiöitä (ID-teorian ”havaintoja” on ylistetty, ei pelkästään ilmiöinä, joita tiede ei ole tähän mennessä pystynyt selittämään, vaan myös ilmiöinä joita tiede ei lopultakaan pysty selit- 9 tämään ).

Tämä sama väite pätee pyrkimyksiin rinnastaa ID-teoria forensiikkaan, salakielitieteeseen ja arkeologiaan. Kaikki nämä tieteenalat tutkivat alaluokkaan ”b1” kuuluvia ilmiöitä, siis kehitystä, jolle ei ole selitystä, mutta joka on selitettävissä. Voimme olla kohtuullisen varmoja, että selittämättömyys johtuu niiden tieteen saavuttamattomissa olevista ominaisuuksista, eikä todisteita ole siitä, että ne olisivat jonkinlaisen älykkyyden tuottamia. Vaikka ID-teoreetikot mielellään vetoavat kyseisiin ominaisuuksiin, he samalla tahtomattaan korostavat tiederinnastuksen soveltumattomuutta ja itsetarkoituksellisuutta. Vertaus ”älykkääseen suunnitelmaan” on selkeä kategorisointivirhe.

Suunnittelijan luonne Älykkyyden ”havaitseminen” ”b2” alaluokan aukoissa estää ID-teorian kannattajia kehittämästä järjestelmiä, joilla voitaisiin pohtia niitä motiiveja ja mekanismeja, joiden kautta älykäs suunnittelija saattaisi puuttua luonnolliseen maailmaan. Tällaiset pyrkimykset olisivat kyllä rinnastettavissa oikeaan tieteeseen, johon Dembski ja muut ID-teoreetikot toivoisivat ”älykkään suunnitelman” vertau- 10 tuvan edukseen. Silti vaikuttaa siltä, ettei Dembski halua meidän harrastavan tällaisia pohdintoja:

Se mitä suunnittelija aikoo tai toivoo on tietenkin kiinnostava kysymys, ja voimme päätellä jotakin suunnittelijan aikomuksista tarkastelemalla niitä tuotteita, joita tuo suun- nittelija tuottaa. Mutta toisaalta suunnitteli- jan tavoitteet eivät enää kuulu varsinaiseen

älykkään suunnitelman kenttään.2

Johtopäätösten tekeminen ”suunnittelijan aikomuksista tarkastelemalla niitä tuotteita, joita tuo suunnittelija tuottaa” on kuitenkin juuri sitä, mihin forensiikan metodologia tähtää. Se myös liittyy läheisesti niihin metodeihin, joita suunnittelija käyttää, jotka taas liittyvät läheisesti suunnittelijan luonteeseen. Nämä ominaisuudet eivät ole pelkkiä forensiikan sivutuotteita, ne ovat metodologian keskeisin kohde. Jos ID-teoriaa rinnastetaan tieteenaloihin puhumatta kuitenkaan tutkimuksen tarkoituksesta, metodeista ja kohteesta, vertauksen keskeisin sisältö katoaa kokonaan.

Reiluuden nimissä on mainittava, että Dembski tekee parhaansa säilyttääkseen tieteellisyyden kulissit: ”Tieteellisenä ohjelmana älykäs suunnitelma tutkii älykkyyden vaikutuksia eikä älykkyyttä itsessään”.2 Näin hän yrittää sisällyttää mukaan sellaisia käsitteitä kuin ”redusoimaton monimutkaisuus” ja ”täsmennetty monimutkaisuus” (mainittuja älykkyyden vaikutuksia). Mutta nämä keksityt käsitteet palvelevat vain omia erikoistarkoituksiaan. Aina kun niitä on lähdetty tarkastelemaan kriittisesti, niissä on havaittu vakavia 11 puutteita tieteellisinä välineinä. Käsitteiden tarkoitus näyttää, ainakin tähän asti, olleen ujuttaa ID-teoria tieteiden joukkoon ja pitää huomio poissa siitä, ettei se ole tutkittavissa tieteen keinoin.

Tiivistäen ID-teorian rinnastus forensiikkaan, SETI-tutkimukseen ja tieteeseen yleisemmin kaatuu seuraavista syistä:

1. ID-teorialle luonnollisten prosessien ja älykkyyden välisen eron määrittäminen on lopullinen päämäärä, tieteille se on vain alku.

2. Todellisessa tieteessä tutkimus etenee tuosta alkupisteestä, ja inhimillinen (tai Maan ulkopuolinen) älykkyys näyttäytyy siinä tieteellisen tarkastelun kohteena. ID-teoria jättää tällaiset asiat tarkoituksellisesti ilman huomiota, jolloin sitä ei voida perustellusti rinnastaa tieteellisiin metodologioihin.

3. ID-teoria ja tiede keskittyvät ilmiöihin, jotka ovat syyseuraussuhteiltaan varsin erilaisia. ID-teorian rinnastaminen tieteeseen on kategorisointivirhe.

Oli ID-teorian rinnastaminen SETI-hankkeeseen ja muihin tieteisiin sitten kylmän laskelmoivaa toimintaa tai vilpitöntä pyrkimystä vuoropuheluun, rinnastus pyrkii esittää tieteen ja tieteen harjoittajat jotenkin loogisesti mysteerisinä. Erään ID-teorian puolestapuhujan sanoin:

ID-teorian kritisoijat eivät voi saada kahta asiaa yhtaikaa. Joko he voivat mieltää SETI- tutkimuksen ja arkeologian – ja siten myös ID-teorian – osaksi tieteen määritelmää – tai heidän on suljettava ne kaikki pois. Mitään 12

loogista välimaastoa ei ole olemassa.

Jos kuitenkin tunnemme rinnastettujen metodologioiden yksityiskohdat, paljastuu että ID-teorian puoltajilla on vaikea ratkaisu tehtävänään. Joko ilmiöt, joita ID-teoria pyrkii havainnoimaan, ovat empiirisesti tieteen saavutettavissa – ja niin ollen luonnollisista prosesseista syntyisin – tai ne ovat ikuisesti selittämättömiä, jolloin niiden rinnastaminen tieteen metodologioihin on lähtökohtaisesti virheellistä. Jättävätkö sitten ”älykkään suunnitelman” puoltajat ID-teorian tähän metodologiseen tyhjiöön, jossa sitä ei voida todistaa tieteen keinoin vääräksi? Vai hyväksyvätkö he sen, että suunnittelijan on oltava jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa luonnolliseen maailmankaikkeuteen tavoin, joita voidaan tutkia, testata ja selittää ja jotka lopulta kertovat jotain suunnittelijan luonteesta – jolloin teoria taas joutuisi todellisen tieteellisen arvioinnin kohteeksi?

Skeptikko 2/2006 21

22 Skeptikko 2/2006

Robert Camp

Lähde: Eskeptic: The Email Newsletter Of The Skeptics Society 16.2.2006 Käännös: Susan Heiskanen

Viitteet

1. Dembski, William. 2003. “Three Frequently Asked Questions About Intelligent Design.” Textbook hearing, Austin, Texas. www. designinference. com/documents/2003.09.ID_FAQ.pdf 2. Dembski, William. 2003. “Intelligent Design.” www. designinference.com/documents/2003.08. Encyc_of_Relig.htm 3. Pennock, Robert. 1999. Tower of Babel: The Evidence Against the New Creationism. MIT Press, Cambridge, MA, 228-233.

2. Pigliucci, Massimo. 2002. “Design Yes, Intelligent No.” www. infidels.org/library/modern/ features/2000/pigliucci1.html 5. Dembski, William. 1996. “The Explanatory Filter: A three-part filter for understanding how to separate and identify cause from intelligent design.” www.arn.org/docs/dembski/ wd_ explfilter.htm 6. SETI Institute Research / Technical Information. www.seti.org/faq.html 7. Petrich, Loren. 2003. “Animal and Extraterrestrial Artifacts: Intelligently Designed?” www.secweb.org/asset.asp?AssetID= 283 8. Shostak, Seth. 2005. “SETI and Intelligent Design.” www. space.com/searchforlife/seti_ intelligentdesign_051201.html 9. Behe, Michael J. 1996. Darwin’s Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution. Touchstone, New York, NY.

3. Center for the Renewal of Science and Culture. The Wedge Strategy. www.antievolution. org/ features/wedge.html 11. Irreducible Complexity: www. millerandlevine. com/km/evol/design2/article.html, www. talkorigins.org/faqs/ behe.html, www.talkorigins. org/ faqs/behe/review.html, http://cogweb.ucla. edu/ Abstracts/Orr_on_Behe_97.html Specified Complexity: www. antievolution. org/people/dembski_wa/sc_resp_wre.html, www. pcts.org/journal/ young2002a.html, www.lecb. ncifcrf.gov/~toms/paper/ev/dembski/specified. complexity.html, www.talkorigins.org/ design/faqs/ nfl/#csi 12. Alder, J. S. 2001. “Is Intelligent Design Science, and Does it Matter?” www.idurc.org/ itsm/itsm- 070101.shtml

Skeptikko 2/2006 2

KIRJAT. Evoluutiokritiikki kertoo luomisopin kriisistä

Tästä propagandakirjasta Göbbels olisi ollut ylpeä. Se on kovakantinen, ja siinä on loistelias kuvitus sekä valtavasti tieteellistä kirjallisuutta viitteinä. Ja mikä tärkeintä: sanoma on piilotettu hienovaraisesti, tieteelliseltä vaikuttavan ja maltillisen tekstin sekaan.

Jussi K. Niemelä ja Osmo Tammisalo

KIRJAT

Tästä Propagandakirjasta Göbbels Loistelias Kuvitus Sekä Valtavasti Tärkeintä: Sanoma On Piilotettu Maltillisen Tekstin Sekaan.

Olisi Ollut Ylpeä. Se On Kovakantinen, Ja Siinä On Tieteellistä Kirjallisuutta Viitteinä. Ja Mikä Hienovaraisesti, Tieteelliseltä Vaikuttavan Ja

Kyseessä on Suomen kenties johtavan ID-kreationistin Matti leisolan suomeksi toimittama teos, Evoluutio – Kriittinen analyysi (Siegfried Scherer & Reinhard Junker; Datakirjat 2000). Otettakoon tässä esiin vain yksi esimerkki kirjan Koulun biologiankirjoissa on jo vuosikymmeniä esitetty vertailevaa anatomiaa evoluution todisteeksi. Esimerkiksi kädellisten, lintujen, lepakoiden, kissaeläinten ja kavioeläintenkin eturaajoista löytyvät toisiaan vastaavat luut. Miten kreationisti vastaa biologin väitteeseen, että vastaavuudet luiden rakenteissa selittyvät yhteisestä polveutumishistorialli- sesta alkuperästä?

Ensin saamme kirjasta lukea, että ”sattumanvaraiset samanlaisuudet ovat myös mahdollisia…” (s. 155). Jos tarkastelun alaiseksi otetaan kaikkien koskaan eläneiden eläinten eturaajat, huomautus on lähinnä huvittava. Ja jatko onkin sitten jo koominen.

sisältämästä harhaanjohtamisesta. Turha kai mainita, että teos on täynnä vastaavia.

Sattumaa, Subjektivismia Ja Retoriikkaa

2 Skeptikko 2/2006

Kirjoittajien mukaan vertaileva menetelmä ei nimittäin yksinkertaisesti sovellu eläinten keskinäisen sukulaisuuden selvittämiseen: ”Sen, onko kyse sukulaisuudesta geneettisessä merkityksessä, voi selvittää vain hen- kilökohtainen tieto tai henkikirjat” (s. 155, korostus alkutekstissä).

Samankaltaisin argumentein he vastaavat geenien tai käyttäytymisen tasolla tavattuun samankaltaisuuteen. Ja lopuksi tästä älyvapaasta vaatimuksesta, että jonkun olisi omin silmin pitänyt seurata evoluution kulkua, päädytään odotettuun johtopäätökseen: samankaltaisuuden alkuperä jää tuntemattomaksi (s. 157). On ymmärrettävää, että tuommoinen retoriikka uppoaa koululaiseen, mutta aikuisen professorin tapauksessa se on kerrassaan anteeksiantamatonta. Yhtäläisyydet käyttäytymisessä ja pseudotieteilyssä Ihmisen ja eläinten käyttäytymisen yhtäläisyydet kuitataan seuraavasti: ”Tähän monimutkaiseen kysymykseen ei ole mahdollisuutta paneutua tässä kirjassa riittävällä perusteellisuudella” (s. 161). Tekijät kuitenkin tomerasti varoittavat, ettei ”ihmisen psyykkisiä ominaispiirteitä saa projisoida eläinten käyttäytymiseen.”

Ei ole kovinkaan yllättävää havaita kreationismikirjassa tällaista, lähinnä psykoanalyytikoiden ja psykoanalyysiuskovaisten harrastamaa vihjailua, jossa biologit muka tuon tuostakin sortuvat ”antropomorfiseen tai adultomorfiseen projektioon”. Esimerkiksi psykoanalyysia suosivan fil. toht. Markus långin mukaan (Tieteessä tapahtuu 2/03, s. 51-52) biologisesti orientoituneiden kirjoittajien “virheellisten kuvausten taustalla voi piillä veikko Tähkän kuvaama psyykkinen puolustustoimenpide: havainnoitsija kokee ahdistusta ja empatisoinnin vaikeuksia, kun hän yrittää ymmärtää ’puutteellisesti rakentuneita persoonallisuuksia’ ja psyykkisesti tyhjiä olentoja, vaikkapa vastasyntyneitä tai eläimiä. (Kyse on antropomorfisesta ja adultomorfisesta projektiosta.)” Lång tulkitsee varsin vapaamielisesti oppi-isänsä, suomalaisen psykoanalyysin grand old manin, Veikko Tähkän pyhiä kirjoituksia (Mielen ra- kentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen, 3. painos; WSOY 2001, s. 36-37). Tähkä nimittäin kirjoittaa tarkkaan ottaen näin (korostus alkutekstissä):

”Adultomorfialla tarkoitan tässä psyykkisten tapahtumien ja käyttäytymisen selittämistä sellaisten kykyjen, ominaisuuksien ja rakenteiden termein, jotka ilmeisesti tai todennäköisesti eivät vielä ole voineet muodostua ja olla olemassa asianomaisessa kehitysvaiheessa. Adultomorfismi ilmenee myös epätarkkana kielenkäyttönä, missä varhaisista kehityksellisistä ilmiöistä käytetään sellaisia sanallisia ilmaisuja, jotka tosiasiassa tarkoittavat ja kuvaavat huomattavasti myöhäisem-

Meidän tulkintamme mukaan Tähkä tarkoittaa tässä psykoanalyytikoiden harrastamia spekulaatioita pikkulasten seksielämästä ja perversseistä mielihaluista, joita hän omien sanojensa mukaan pyrkii teoksessaan välttämään (siinä onnistumatta). Lång kuitenkin sorvaa tästä psykoanalyysiuskovaisille tyypillisen ad hominem -kypiin kehitysvaiheisiin kuuluvia ilmiöitä.”

häelmän, jonka mukaan eläimiä tarkkaileva biologi tai tietokirjailija voi jopa joutua psyykkisen puolustustoimenpiteen uhriksi ja kokea ahdistusta sekä empatisoinnin vaikeuksia, jos hän yrittää ymmärtää ja tieteellisesti selittää eläinten käyttäytymistä. Samanlaista henkilöön käyvää mustamaalaamista käyttävät ID-kreationistit, jotka syyttävät biologeja ja luonnon-, ei pseudotieteellisiä selityksiä suosivia henkilöitä tiedeuskovaisuudesta ja materialismista. Toki kreationismissa ja psykoanalyysissa on muutakin yhteistä, esim. ”luojalta” periytyneet pyhät kirjoitukset ja niiden loputon tulkinta. Juuri tätä tendenssiä tohtori Lång mainiosti edellä demonstroi.

Jumala- tai luoja-termien käyttöä ID-kirjassa tietenkin visusti vältetään, mutta viimeisen kuvan teksti kertoo, mitä teoksella todella halutaan sanoa: ”Metso kuusen latvassa. Onko kyseessä viesti suunnittelijalta?” Jos luonnossa tavattu monimutkaisuus todellakin on viesti suunnittelijalta, kuulisimme mieluusti, mitä huippuälykäs suunnittelijamme haluaa sanoa seuraavilla tapauksilla. Kirja jättää nämä kiintoisat ilmiöt sujuvasti mainitsematta. Lista ei suinkaan ole kattava, mutta jo sellaisenaan se oikeuttaa nimeämään ID.n uudelleen, imbecile designeriksi.

1 esimerkkiä surkeasta suunnittelusta 1. Kampelan yksilönkehitys. Kampela on pohjakala, joka makaa ”kyljellään”; näin ollen sen vatsapuolelle jäävä silmä vaeltaa yksilön kasvaessa samalle eli yläpuolelle toisen silmän kanssa.

2. Ihmiskoiraan siemenjohdin, joka kiertää ylimääräisen lenkin korkealta virtsanjohtimen yläpuolelta. Kivekset siis ikään kuin laskeutuivat väärälle puolelle. Sama kuin puutarhuri ei osaisi kiertää kasteluletkullaan puuta. Hihnassa olevat koirat tekevät näin usein.

3. Selkärankaisten silmän verkkokalvon “nurinkurin” olevat valoherkät solut.

4. Harmaalokin punatäplän nokkimisen FAP (‘fixed action pattern’ eli kiinteä liikekaava), joka laukeaa vaikka punaiseksi maalatun tikun avulla.

5. Harmaalokki saattaa hylätä munansa, jos se saa eteensä oikean näköisen munan, vaikka se olisi niin suuri, ettei se pysty kiipeämään sille.

6. r-strategia lisääntymisessä: kalojen kutu; mitä tuhlausta!

7. Ihmiskoiraan aivot, jotka eivät “erota” elävää naarasta kaksiulotteisesta kuvasta, vaan kiihottuvat myös siitä; jälleen kerran: mitä tuhlausta!

8. Ihmisnaaraan kuukautisvuoto ja -kivut (ei mitään ilmeistä funktiota, pelkkää kiusaa).

9. Loispistiäisen toukat, jotka syövät isäntänsä elävältä sisältäpäin. Suunnittelijan viesti ihmiselle?

10. Ihmisen häntäluu, viisaudenhammas ja umpilisäke. Kiusa se on pienikin kiusa?

11. Kaikki geneettiset vaivat, kehityspoikkeamat ja sairaudet (likinäköisyydestä vakavimpiin epämuodostumiin). Viestejä erehtyväiseltä suunnittelijalta?

12. Ihmisaivot, jotka muodostavat kuvan maailmasta sen perusteella, mikä on (ollut) lisääntymisen kannalta järkevää. Tämä mahdollistaa uskomuksia, joiden takana ei ole todisteita.

13. Taipumus tulla riippuvaiseksi mm. nikotiinista, alkoholista, huumeista, nettipornosta yms.

Älyttömästi Suunniteltu Kampela

Skeptikko 2/2006 2

Todisteiden Puute Ei Ole Todiste Olemassaolosta

Esimerkit osoittavat, että älyttömän suunnittelijan lisäksi ID:tä voitaisiin kutsua myös ED:ksi, pahaksi suunnittelijaksi (evil designer). Olipa luojalle annettu nimi mikä tahansa, kirjan loppusanoja on hiottu erityisellä hartaudella: ”Vaikka hyväksyisimmekin sen, että tietyn rakenteen evolutiivinen synty on toistaiseksi selittämättä, jää aina periaatteessa mahdolliseksi olettaa, että suunnittelusignaaleille ja niiden tuntemattomille funktioille on olemassa naturalistinen hypoteettinen evoluutiomekanismi. Tämä oletus siihen liittyvien maailmankatsomuksellisten perusnäkemysten kanssa on epäilemättä itsessään järkevä ja yhtä mahdoton todistaa vääräksi kuin luomisnäkemyskin” (s. 306).

Lausunto on kaikessa kiemurtelussaan kiinnostava mutta täysin virheellinen. Jo Darwin kirjoitti seikoista, joiden olemassaolo romuttaisi hänen teoriansa. Sen pohtimista, mikä tulos tai löydös kumoaisi lähtökohtana olevan olettamuksen, voidaan melkeinpä pitää yhtenä tieteellisen teorian tai hypoteesin tuntomerkkinä. Ei siis ihme, että älykkään suunnittelijan – tai psykoanalyysin – puolustajat eivät tällaisia mietiskele.

Vaikka ”teoriaa” älykkäästä suunnittelijasta ei siis voidakaan kumota, loppupäätelmä kirjasta on kuitenkin toiveita herättävä: luomisoppi on pahassa kriisissä, jos hyväntahtoiset professoritkin joutuvat harrastamaan näin kieroja temppuja, harhauttamista, valheellisuutta ja yhteydestään irrotettuja sitaatteja.

Jussi K. Niemelä Ja Osmo Tammisalo

Skeptikoita Jyväskylän Kesässä

Jyväskylässä järjestetään heinäkuussa puhetilaisuus teemalla ”Uskotko mitä sinulle väitetään?” Tilaisuudessa puhuvat Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen johtaja professori Jukka Maalampi, Kuopion yliopiston terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas, Skeptikko-lehden päätoimittaja Risto K. Järvinen, psykologi, PsT Jukka Häkkinen ja Viron skeptikkoyhdistyksen Martin vällik. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Christian Forsberg.

PERJANTAINA 14.7. KLO 14-16, KAUPUNGINTEATTERIN LÄMPIÖ, VAPAUDENKATU 36. VAPAA PÄÄSY.

26 Skeptikko 2/2006

Älykkyys, geenit ja ympäristö Oikaisuja Älykkyys, geenit ja ympäristö -jutussa olleisiin lehden taittovaiheessa tai kirjapainossa tulleisiin virheisiin

Darwin-seura ry ja Status ry (Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian opiskelijat) järjestivät maanantaina 15.5.2006 evoluutioseminaarin kiistellystä aiheesta älykkyys, geenit ja ympäristö. Tapahtumaan Uuden Ylioppilastalon Mannerheimsaliin oli kuitenkin saapunut vain kourallinen ihmisiä, joista suurin osa Darwinseuran jäseniä.

Jussi K. Niemelä

älykkyys, geenit ja ympäristö

Status Ry (helsingin Yliopiston Sosiaalipsykologian 1..2006 Evoluutioseminaarin Kiistellystä Ympäristö. Tapahtumaan Uuden Ylioppilastalon Saapunut Vain Kourallinen Ihmisiä, Joista Suurin

Darwin-seura Ry Ja Järjestivät Maanantaina Älykkyys, Geenit Ja Saliin Oli Kuitenkin Seuran Jäseniä.

Seminaarin avasi Darwin-seuran puheenjohtaja, sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos. Roos mainitsi heti ensimmäiseksi, että aihe, yksilöiden ja ryhmien väliset älykkyyserot, on lievästi sanottuna arkaluontoinen. Ja takapakkiakin tuli jo ennen seminaaria, koska alunperin mukaan lupautuneelle psykologian professori liisa Keltikangas-Järviselle tuli yllättäen este. Hänet korvasi ansiokkaasti FM, VTM, tutkija Markus Jokela Helsingin yliopiston psykologian laitokselta. Muut esitelmöitsijät olivat akatemiaprofessori Kai Kaila (Helsingin yliopisto), valtio-opin emeritusprofessori Tatu vanhanen (Tampereen yliopisto), sosiaalitutkimuksen menetelmien opin professori Pertti Töttö (Kuopion yliopisto) ja FM, tutkija Mikael nederström (Helsingin yliopisto).

Voidaanko Tabuista Keskustella?

Roos kertoi otsikkonsa ”Pohdintoja erään tabuaiheen ympärillä” alla, että jopa Darwinseuran piirissä oli keskusteltu, onko asian julkinen käsittely lainkaan paikallaan. Seminaari päätettiin kuitenkin järjestää, koska Roosin mukaan tabuaiheita on niin vähän jäljellä. Ongelman muodostaa älykkyyden periytyvyys ja rähähdystynnyrin ytimessä ovat ryhmien väliset erot. Roos totesi, että pari hänen asiantuntijana pitämäänsä henkilöä kieltäytyi ilmeisesti tästä syystä kutsusta

Opiskelijat) Aiheesta Mannerheimosa Darwin-

saapua esitelmöimään seminaariin. Roos teki myös henkilökohtaisen tunnustuksen: ”Olin aiemmin vakuuttunut, että ÄO-tutkimus on huuhaata ja siitä kiinnostuneet ovat iljettäviä rasisteja. Pidin kaimaani, kanadalaista professoria J.P. Rushtonia hirviönä, ja arthur Jensen herätti ristiriitaisia muistoja, koska vuoden 1969 ÄO-kohun aikoihin olin Yhdysvalloissa opiskelemassa. Ajattelin myös, että toinen The Bell Curve -teoksen kirjoittajista, Charles Murray, on ja oli taantumuksellinen porsas. Samoin olin sitä mieltä, että täällä paikalla oleva Tatu Vanhanen on pilannut Suomen maineen kirjoittamalla Richard lynnin kanssa kansantulon ja älykkyyden kausaaliyhteydestä, koska hänet on sekoitettu poikaansa joka on Suomen pääministeri!”

Sitten seurasi paljastus: ”Olen nyttemmin hieman muuttanut mieltäni. Tiedän enemmän, luulen vähemmän. Olen sitä mieltä, että ÄO-tutkimusta kohtaan esitetty kritiikki on useimmiten virheellistä ja perusteetonta. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa aiheesta taannoin käyty keskustelu oli lähinnä osoitus tietämättömyydestä. Siinä kävivät ilmi tyypilliset ennakkoluulot: älykkyydellä ei ole merkitystä - eikä se periydy.”

Roos esitti, miten alan kirjallisuuden lukemisesta nousee kuitenkin näkökulma, että nimenomaan älykkyyden heritabiliteetin kieltäjillä on asiassa todistustaakka; näyttöä periytyvyydestä on niin paljon.

Roos suositteli epäilijöille tunnetun konservatiivin, Charles Murrayn, Commen- tary-lehden esseetä ”The Inequality Taboo” vuodelta 2005. Samoin J.P. Rushtonin ja Arthur R. Jensenin artikkeli ” Thirty Years of Research on Race Differences in Cognitive Ability” samalta vuodelta kannattaisi Roosin mukaan lukea. Nämä kirjoitukset käsittelevät aihetta laajasti ja niissä käydään läpi kaikki mahdolliset vastaväitteet. Parasta on se, että molemmat löytyvät verkosta. Roos mainitsi, että näistä artikkeleista huomaa, miten samat vastaväitteet älykkyyden periytyvyydestä nousevat esiin uudelleen ja uudelleen. Hänen mielestään usein on ilmeistä, että vastaväitteiden esittäjät eivät ole perehtyneet asiaan juuri lainkaan. He uskovat väitteisiinsä, koska ne ovat ”moraalisesti hyviä”: jos älykkyyserot johtuvat pelkästään ympäristöstä, voidaan ominaisuutta tietenkin rajattomasti muokata ja tehdä kaikista yhtä älykkäitä.

Skeptikko 2/2006 2

Ihmisluonto Ja Tasa-arvon Paradoksi

Roos kertoi, että avoimia kysymyksiä ja epävarmuutta on älykkyystutkimuksessa vielä paljon. Näistä tärkeimpänä hän mainitsi Flynn-efektin eli havainnon, että populaation keskimääräinen ÄO nousee länsimaissa hitaasti. Nousua tapahtuu jo yhden sukupolven aikana. Tämä aiheuttaa hankaluuksia älykkyystutkimukselle ja jatkuvia korjauksia joudutaan tekemään. Samoin älykkyyden asema biologisena adaptaationa on tavattoman ongelmallinen: millainen yleisälykkyys loppujen lopuksi on luonteeltaan, pakettiluontoinen vai erillinen? Ja jos se on adaptaatio, pitäisi sen luonnonvalinnan teorian mukaan olla suhteellisen samanlainen kaikilla yksilöillä. Miksi siinä siis on eroja ja miksi erot ovat niin suuria? Näitä kysymyksiä on Roosin mukaan syytä selvittää.

Roos viittasi Murrayn Commentary-es- seen suosituksiin, joiden mukaan eroista pitäisi pystyä puhumaan avoimesti. Jos naisilla ja miehillä sekä köyhillä ja rikkailla on yleisälykkyydessä geneettisiä eroja, ei tällä ole merkitystä poliittisten kannanottojen suhteen. Sekä vasemmistolaisia että oikeistolaisia näkemyksiä voidaan myös näiden erojen avulla perustella – itsestään niistä ei vielä seuraa mitään. Mutta paradoksaalista kyllä, periytyvät geneettiset erot yleisälykkyydessä ovat merkittävämmässä roolissa nimenomaan tasa-arvoisessa, demokraattisessa yhteiskunnassa. Tämä johtuu ominaisuuden heritabiliteetista (ks. tietolaatikko 1).

Roosin mukaan ihmisluonto pitää ottaa mukaan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. 1960-luvulta asti mainittu seikka on ollut kielletty, tabu, mutta nyt olemme Roosin mielestä tulossa takaisin tilanteeseen, jossa näistä asioista voidaan puhua. Se, että yleisälykkyydellä on korkea heritabiliteetti ei tarkoita muuttumattomuutta. Yhteiskuntaa voidaan Roosin arvion mukaan kehittää, mutta ihmisluonnon ja yksilöllisten erojen huomioiminen edellyttää erityyppistä lähestymistapaa. On realistisempaa ottaa suhteellisen pysyvät ominaisuudet huomioon kuin kieltää ne. Nyt pitäisi kartoittaa niitä keinoja, millä asiaan voitaisiin parhaiten vaikuttaa.

Roos kertoi lopuksi, että erot yleisälykkyydessä ovat Murrayn mielestä Euroopassa vielä ongelmallisempi ja suurempi tabu kuin Yhdysvalloissa. Mukaan tulevat näet maahanmuuttoon ja väestöryhmiin liittyvät kysymykset. Roos vitsaili, että toistaiseksi monissa maissa ollaan oltu innoissaan koulumenestystä mittaavasta kansainvälisestä PISA-tutkimuksesta. PISA-tulokset noudattavat kuitenkin hämmästyttävän tarkasti Richard Lynnin ja Tatu Vanhasen kohuttuja ÄO-taulukoita. Joitakin poikkeuksiakin tosin on, mm. Suomi. Roos arvioi sarkastisesti, että PISA-tutkimukset menettänevät suosionsa heti kun niiden vertailukelpoisuus Lynnin ja Vanhasen lukuihin paljastuu.

Roos päätti luentonsa hämmästyksen aiheeseen: ”Etsiskelin Suomesta mittauksia tekeviä tahoja, mutta Mensan lisäksi ei löytynyt ketään.” Joku yleisöstä antoi vinkin, että armeijaan olisi kannattanut ottaa yhteyttä. Plastiset aivot, yhteisöllisyys ja tietoisuus Seuraava esitelmöitsijä oli neurobiologi Kai Kaila, otsikolla ”Tietoisuuden evoluutio ja so-

Älykkyys, geenit ja ympäristö puhuttivat arkaluontoisessa evoluutioseminaarissa toukokuussa.

siaalinen älykkyys”. Kaila painotti heti alussa sitä, että ihminen on lähtökohtaisesti – biologialtaan – yhteisöllinen laji: ihminen kasvaa ja kehittyy yhteisössä. Ihmisen aivojen koko on suorassa suhteessa ryhmäkokoon. Lajien suhteen pätee periaate: mitä suurempi ryhmä, sitä suuremmat aivot.

Kaila esitti kaksi sosiaalisen tietoisuuden/ älykkyyden määritelmää. E.l. Thorndiken mukaan mainittu ominaisuus on ”yksilön kyky ymmärtää muita ihmisiä ja vaikuttaa heidän toimintaansa; kyky sosiaalisiin interaktioihin.” Tässä tapauksessa psykometriset mittaukset ovat periaatteessa mahdollisia. Toisen määritelmän ovat esittäneet Cantor ja Kihlström, ja siinä on tärkeää ”yksilön sosiaalista todellisuutta koskevan tiedon määrä ja laatu.” Tämän näkemyksen mukaan yksilöiden ja ryhmien kvantitatiivinen vertailu on irrelevanttia.

Kailan mielestä puheet geeneistä vailla ympäristöä ovat yksinkertaisesti mielettömiä. Geeneillä on kaksi roolia: välittää informaatiota sukupolvesta toiseen ja ohjata solujen kehitystä, erilaistumista ja toimintaa. Suomen kielen sana ”perinnöllisyystiede” on historiallisesti syntynyt ensimmäisestä edellä olevasta ilmaisusta. Kailan oman alan eli neurobiologian puitteissa geenien tutkimus on kuitenkin aivan uudella kurssilla. Yleensä on ollut tapana puhua yksilön ja ympäristön interaktioista geeni-ympäristö -vuorovaikutuksia tarkasteltaessa. Tämän lisäksi gee- nien ilmentymisen interaktiot yksilön toimin- nan ja sitä kautta ympäristön kanssa ovat viime vuosina nousseet keskeiseen rooliin erityisesti aivojen geenien toimintamekanismien ymmärtämisessä.

Kaila kysyi, onko puhekyky synnynnäinen, perinnöllinen tai lajityypillinen ominaisuus.

Entä näkökyky? Nämä ominaisuudet kehittyvät yksilölle vasta sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ympäristön myötä. Mitä tarkoittavat käsitteet ’perinnöllinen’, ’synnynnäinen’ ja ’lajityypillinen’? Pahinta myrkkyä tieteelliselle ajattelulle on pitää näiden termien sisältöä ”itsestäänselvyyksinä” kun tarkastellaan geeni-ympäristö -suhteita. Aivojen geeniekspressio muuttuu koko ajan, kun ihminen oppii uusia asioita. Kailan mukaan kriittiset kehitysvaiheet ovat yksilönkehityksessä kaiken a ja o. Lisäksi hän painotti sitä, että aivot muovautuvat syntymästä vanhuuteen: ympäristö/yksilö-vuorovaikutukset säätelevät jatkuvasti aivojen geenitoimintaa. Ja sosiaalisen kädellislajin yksilön ympäristöön kuuluu tietenkin erittäin tärkeässä roolissa yhteisö.

Kaila kertoi myös, että aamulla kuultu tai luettu uutinen muuttaa aivoja: jokaisen muistijäljen syntyyn tarvitaan geeniekspression muutoksia informaatiota tallentavissa hermosoluverkoissa. Aivoissa on kyse tähtitieteen ylittävistä luvuista. Hermosolujen eli neuronien lukumäärä on arviolta 1011 ja niiden välisten kytkentöjen 1014. ”Yksi ainut kuutiomillimetri aivokuorta sisältää kilometrien verran hermosoluhaarakkeita.” Yhteyksiä muodostuu koko ajan lisää, ja niitä myös karsiutuu: aivot ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.

2 Skeptikko 2/2006

Skeptikko 2/2006 29

”kontrolloituja Hallusinaatioita”: Malli Todellisuudesta

Tietoisuudella (tietoisuuksilla!) on ollut oma evoluutionsa. Kaila kuvasi, miten yksilö muodostaa ulkomaailman objekteista mielessään representaatioita ja näistä edelleen metarepresentaatioita. Havaintoja hän kutsui provokatiivisesti kontrolloiduiksi hallusinaatioiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että

”aivojen synnyttämän ulkomaailman mallin pätevyys, validiteetti, on sekä lajin- että yksilönkehityksessä jatkuvan testauksen kohteena: mallin validiteettia koettelee organismin toiminta. Epävalidi malli johtaa virheelliseen toimintaan ja siten lisää todennäköisyyttä karsiutumiseen luonnonvalinnan seurauksena. Mallin ’totuuden’ kannalta sen varaan rakentuneella epäonnistuneella toiminnalla on falsifikaation asema. Aivojen muo-

dostama ulkoisen todellisuuden sisäinen malli ra- kentuu siten pragmaattiselle perustalle.”

Kailan mukaan pelkkä näkökyky vaatii usein paljon monimutkaisempia aivoprosesseja kuin esimerkiksi jonkin ongelman tietoinen ratkaisu. ”Kädellisillä suuri osa aivokuoren toiminnasta liittyy näköinformaation prosessointiin – apinat ja ihminen elävät lajispesifissä maailmassa, joka on suuressa määrin visuaalinen.” Ihmisellä on tosiaan hämmästyttävä kyky tunnistaa ja muistaa kasvoja. Sen sijaan nopeasti nähty numeroja kirjainsarja jossa tietty järjestys pitäisi muistaa, ei jää vastaavalla tavalla mieleen.

Neurobiologinen prosessointi on rinnakkaista ja siinä on valtava määrä elementtejä ja kytkentöjä. Sen sijaan tietoinen prosessointi on sarjallista. Tietoisuuden ykseys ja ”minuus” perustuu sarjalliseen prosessointiin. Kaila mainitsi, että ”mahdollisten sisäisten representaatioiden lukumäärä on käytännöllisesti katsottuna rajaton!” Juuri tästä syystä vain pieni osa sisäisestä todellisuuden mallista voi olla tietoisuudessa ja tämän mallin validiteetti on luonnonvalinnassa menestymisen salaisuus.

Kaila kuvasi sosiaalista tietoisuutta seuraavaan tapaan:

”Kehittynyt sosiaalinen interaktio vaatii yksilötasolla tietoa ja oletuksia muiden yksilöiden tietoisuuden (’mielen’) ominaisuuksista ja tilasta: Mitä aikeita toisella on? Onko toisen yksilön näkyvä aie todellinen, vai tarkoituksellista huijausta? Kenen kanssa on edullista tehdä yhteistyötä? Ketä vastaan kannattaa liittoutua? Ihmisen aivojen kasvua selittävissä sosiaalisen älyn teorioissa korostetaan vaihtelevissa määrin yhteistyötä, parisuhteiden muodostamista tai machiavellistisia näkökohtia, mutta selvää on että sosiaalisen todellisuuden hahmottaminen ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen on ihmisaivojen vaativin tehtävä. Ei ole sattuma että suurin osa ahdistuksestamme liittyy juuri sosiaalisiin vuorovaikutuksiin – menneisiin, nykyisiin ja tuleviin.” Mikä tekee ihmisestä ainutlaatuisen? Lajien välinen vertailu on Kailan mukaan ensiarvoisen tärkeä metodi biologiassa.

0 Skeptikko 2/2006

Tietolaatikko 1

Heritabiliteetti

Heritabiliteetilla laajassa merkityksessä tarkoitetaan geneettisen varianssin osuutta populaation koko fenotyyppisestä varianssista. ”Heritabiliteettia (H) mitataan jakamalla geneettinen varianssi (Vg) fenotyyppisellä varianssilla (Vp) eli H = Vg/Vp. Käsitteen suppeassa merkityksessä heritabiliteetti on additiivisen geneettisen varianssin (VA) osuus populaation koko fenotyyppisestä varianssista (Vp) eli h2 = VA/Vp” (Tirri, Rauno; Juhani Lehtonen; Risto Lemmetyinen; Seppo Pihakaski; Petter Portin: Biologian sanakirja. Uudistetun laitoksen 2. painos. Otava, Keuruu, 2003). Heritabiliteetti ilmaistaan joko nollan ja ykkösen välisenä arvona tai prosentteina.

Kaila pohdiskeli tämän pohjalta, mikä on se laadullinen ero, joka erottaa ihmisen muista eläimistä. Muillakin eläimillä esiintynee jonkinlaista tietoisuutta, mutta ihmisellä on yksi ominaisuus jota muilla ei ole: autobiografinen eli omaelämäkerrallinen muisti. Autobiografinen muisti mahdollistaa ”minän aikamatkailun”. Kaila kertoi, että ”autobiografisen muistin ohella ja sen välttämättömänä ehtona toimii semanttinen muisti, joka käsittelee kaikenlaista opittua faktatietoa maailmasta, esimerkiksi sellaista joka on hankittu lukemalla kirjoja tai päivälehtiä.”

Erittäin tärkeä ihmiselle on n. neljänteen ikävuoteen mennessä kehittyvä ”mielen teoria”. Se ei ole mikään tieteellinen teoria vaan ”kyky ymmärtää että toisella(kin) yksilöllä on omia tietoja, oletuksia ja uskomuksia maailmasta, sekä erilaisia toiveita ja aikeita.” Lisäksi siihen kuuluu ”kyky asettua (eläytyä) toisen yksilön kokemaan tilanteeseen” ja kyky ”tiedostaa että oman tietoisuuden sisältö ei ’näy’ toiselle ja päinvastoin.” Tässäkin ominaisuudessa kriittinen kehitysvaihe ja sosiaalisten interaktioiden merkitys ovat keskeisessä roolissa.

Joillakin varislinnuilla tavataan Kailan mukaan kädellisiä muistuttavaa älykkyyttä ja muistia, vaikka ”aivojen evoluutio raken-

Heritabiliteetti on tilastollinen käsite, ei mikään pysyvä arvo, ja se koskee tiettyä populaatiota tiettynä ajankohtana. Heritabiliteetti saadaan ihmisen kohdalla tutkimalla erillään ja yhdessä kasvaneita identtisiä ja epäidenttisiä kaksosia, sisaruksia ja adoptiolapsia. ÄO-tutkimuksessa faktorianalyyttisesti saatavan yleisälykkyyden eli g:n heritabiliteetti on länsimaisissa populaatioissa toistuvasti asettunut 0.50-0.80 tienoille. Tämä tarkoittaa sitä, että testien mittaamassa yleisälykkyydessä 50-80 % otospopulaation varianssista eli muuntelusta on geneettistä. Tiedetään, että yleisälykkyyden heritabiliteetti nousee iän myötä. On tärkeää muistaa, että älykkyystutkimus on tilastollista, ja tulokset perustuvat vertailuun eivätkä ole absoluuttisia mittoja. Näin ollen tulokset ovat yksilön kohdalla epävarmoja.

teiden tasolla on ollut täysin erilaista.” Syy tähän on konvergentti evoluutio: linnuilla aivojen kasvu on kuorikerroksen asemesta kohdistunut aivojen sisärakenteissa oleviin ns. tyvitumakkeisiin. Yhteisiä kykyjä ovat mm. ravinnon varastointi (muistikuvat siitä mitä on kätketty ja mihin ja milloin), ravinnon varastelu ja varastelun torjuntastrategiat sekä siihen liittyvä sosiaalinen tietoisuus (”varas tuntee varkaan”). Myös työkalujen käyttöä ja ”innovaatioita” tavataan sekä kädellisillä että varislinnuilla. Kailan mukaan ”samoin kuin kädellisillä, myös sosiaalisilla linnuilla aivojen suhteellinen osuus ruumiin painosta on suuri – variksen aivot vastaavat suhteelliselta kooltaan simpanssin aivoja.”

Jo Darwin teoksessaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex (1871) korosti, että ihmisen ja muiden eläinten mentaaliset kyvyt eivät eroa niinkään laadullisesti kuin määrällisesti. Kaila kysyi, mikä on laadullinen ero ja millä tavalla erilaisuuden ja ainutlaatuisuuden voi määritellä tai havaita. Vastaus on juuri autobiografinen eli episodinen muisti. Se on edellytys monimutkaisen sosiaalisen tiedon hankinnalle. Näkemys perustuu virolaissyntyisen Endel Tulvingin teoriaan.

Autobiografisen muistin pohjalle nousevat sellaiset inhimilliset ominaisuudet kuin ”oman (ja muiden/ryhmän) elämänhistorian ja tulevien tekojen tarkastelu” eli ennakointi ja moraaliset ym. arviot. Samoin minän aikamatkailu mahdollistaa tietoisen huolehtimisen ”jälkeläisten ja yhteisön tulevaisuudesta (myös oman kuoleman jälkeisestä tulevaisuudesta).” Tämä mahdollistaa kulttuurievoluution. Ja ihmisen tietoisuus oman ”minän” kuolevaisuudesta synnyttää uskonnot.

Kaila lopetti esitelmänsä Darwin-sitaattiin, jonka mukaan juuri moraalisuus ja tietoisuus omista menneisyyden teoista ja niiden motiiveista on se ominaisuus, joka suurimmassa määrin erottaa ihmisen muista eläimistä.

Skeptikko 2/2006 1

Kritiikkiä G:tä Kohtaan

Kaila kertoi vielä keskustelussa, ettei ole kovin vakuuttunut g-faktorin tieteellisestä merkityksestä. Hänen näkemyksensä on se, että erilaisille osafaktoreille tai g-faktorille saadut lataukset eivät ole fundamentaalisia muuttujia ihmisen käyttäytymistä selitettäessä.

Kaila esitti painokkaasti, ettei geneettisten ja ympäristövaikutusten osuutta yleisälykkyydessä voida nykymenetelmin edes teoriassa saada selville. Kuten hänen esitelmässään kävi ilmi, asiaan vaikuttaa yksilökehityksen aikana tekijät jotka liittyvät aivojen hermosolujen geeniekspression muutoksiin, joten on täysin harhaanjohtavaa puhua älykkyyden määräytyvän geneettisten ja ympäristöllisten prosenttilukujen perusteella.

Kaila palasi vielä myöhemmin asiaan sähköpostitse ja tähdensi kokevansa ”geeni/ ympäristö-teeman teeman tärkeäksi, koska ns. ’suurella yleisöllä’ on geeneistä perusoletuksia, jotka ovat täysin vanhentuneita ja virheellisiä.” Kaila halusi erityisesti korostaa, että hänellä ei ole asiassa mitään poliittisideologisia taustaoletuksia, ja että hän itsekin on erittäin kiinnostunut geenien osuudesta kaikkeen käyttäytymiseen: ”Geenien merkitys kaikessa biologiassa on keskeinen ja kiistaton. Biologien kiinnostus evo–devo -problematiikkaan (siis geenien kehitysbiologiseen rooliin myös evoluution valossa) on juuri nyt huipussaan, ja kuvaa geenien ratkaisevaa asemaa. Tämä biologian suunta on minulle(kin) keskeinen ja tärkeä. Geenitoimintaa ei voi ymmärtää ilman kehitysbiologiaa - tästä alan biologit ovat yhtä mieltä.”

Kuuma peruna Kailan jälkeen oli vuorossa Tatu Vanhanen, joka siis mm. Roosin ”entisen minän” mielestä oli pilannut Suomen maineen puhuessaan rotujen välisistä älykkyyseroista. Vanhanen jatkoi valitsemallaan tiellä, sillä hänen esitelmänsä aihe kuului: ”Älykkyyden ja perinnöllisyyden yhteydestä”. Vanhanen kertoi aluksi hieman älykkyystutkimuksen historiaa:

”Väittely älykkyyden ja perinnöllisyyden yhteydestä alkoi arthur R. Jensenin Harvard Edu- cational Review -lehdessä 1969 julkaisemasta artikkelista ”How much can we boost I.Q. and scholastic achievement?”, jossa hän esitti argumenttinsa Amerikan valkoisten ja mustien välisen älykkyyseron osittain geneettisestä perustasta. Hänen lähtökohtanaan oli ollut havainto, että siihenastisessa yksilöllisiä älykkyyseroja koskevassa tutkimuksessa ei juuri koskaan viitattu geneettisten tekijöiden mahdolliseen vaikutukseen älykkyyteen ja koulumenestykseen. Havaitut erot pyrittiin selittämään yksinomaan ympäristötekijöillä.”

Vanhanen jatkoi Jensenin uudemman teoksen The g Factor – The Science of Men- tal Ability (Praeger 1998) tiimoilta. Tässä kirjassa Jensen käsittelee perusteellisesti kysymystä perinnöllisyyden ja älykkyysosamäärän yhteydestä. Vanhasen mukaan Jensen ei tietenkään kiellä sitä, etteivätkö myös ympäristötekijät vaikuttaisi älykkyyteen: ”Ilmiasu on aina sekä perintötekijöiden että ympäristötekijöiden vaikutuksen alainen.”

Mutta mitä todisteita Jensenillä on perintötekijöiden dominoivan vaikutuksen puolesta? Vanhanen luetteli neljä: ”Ensinnäkin, yhdessä kasvatettujen identtisten kaksosten älykkyysosamäärät ovat paljon lähempänä toisiaan kuin yhdessä kasvatettujen epäidenttisten kaksosten. Tätä eroa ei voi mitenkään selittää ympäristötekijöillä. Toiseksi, erillään kasvatettujen identtisten kaksosten älykkyysosamäärät ovat lähempänä toisiaan kuin yhdessä kasvatettujen epäidenttisten kaksosten. Kolmanneksi, adoptoitujen henkilöiden, jotka eivät ole koskaan tunteneet biologisia vanhempiaan, älykkyysosamäärät korreloivat vahvemmin heidän biologisten vanhempiensa kuin heidän kasvatusvanhempiensa älykkyysosamäärien kanssa. Neljänneksi, lapsuudesta asti yhdessä kasvatettujen henkilöiden, jotka eivät ole sukua keskenään, älykkyysosamäärät korreloivat heikommin kuin biologisten sisarusten, ja aikuisiässä heidän ÄO-korrelaationsa alenee nollaan. Jensen viittaa moniin tutkimuksiin, jotka tukevat näitä havaintoja.”

Vanhanen otti tässä yhteydessä kantaa myös käyttäytymisgenetiikan löydöksiin, jotka hänen mukaansa ovat täysin linjassa Jensenin teesien kanssa. Vanhanen mainitsi, että yhtenä mielenkiintoisena havaintona on myös se, että perimä vaikuttaa yleisälykkyyteen lapsuusiässä vähemmän kuin ”Jensenin johtopäätöksenä on, että perintötekijöiden vaikutus älykkyysosamäärään on 40-50% lapsuudessa, 60-70% nuoruudessa ja vanhemmalla iällä melkein 80%.”

aikuisiässä.

Vanhanen kertoi, että Jensen sai aikoinaan osakseen ankaraa arvostelua. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet: tuskin kukaan nykyään kieltää perimän vaikutusta yksilöiden välisiin älykkyyseroihin. Vaikutuksen määrästä voidaan tosin olla eri mieltä. Vanhanen heitti, että jopa sosiologit ovat taipuneet tosiasioiden edessä. Ainakin J.P. Roosin tapauksessa tämä pitää myös Suomen osalta paikkansa! (Tosin Roos itse arvelee olevansa harvinainen poikkeus.)

2 Skeptikko 2/2006

Tulikuuma Peruna

siirtyi siihen, minkä monet muut edelleen itse on julkisuudessa Seuraavaksi Vanhanen valtavirran sosiologit ja kieltävät, ja mistä hän saanut kosolti satikutia:

”Populaatioiden sisällä esiintyvän geneettisen vaihtelun vaikutus yksilöiden välisiin älykkyyseroihin tunnustetaan, mutta toisaalta otaksutaan, että populaatioiden ja rotujen välillä ei voi olla mitään keskimääräisiä perimässä olevia eroja, jotka vaikuttaisivat ryhmien välisiin keskimääräisiin älykkyyseroihin. Minusta tällainen päätelmä on lievästi sanottuna omituinen. Kun evoluutio on kymmenientuhansien vuosien aikana tuottanut rotujen fyysisiin ominaisuuksiin monenlaisia eroja, joiden perustan täytyy olla geeneissä, niin miten älykkyyteen vaikuttavat perintötekijät olisivat voineet 100 000 vuotta pysyä keskimäärin muuttumattomina? Miten älykkyys voisi olla ainoa ominaisuus, johon evoluutiolla ei ole ollut mitään vaikutusta?”

Vanhanen esitti, että valtaosa yksilöiden geeneistä on toki samoja kaikissa ihmisryhmissä, mutta samaan aikaan yksilöt eroavat geneettisesti toisistaan. Vanhasen mukaan nämä erot ulottuvat myös populaatioiden välisiin geneettisiin eroihin. Vanhanen viittasi luigi Cavalli-sforzan ja hänen työryhmänsä maineikkaisiin tutkimuksiin, jotka on julkaistu teoksessa The History and Geography of Human Genes (Abridged paperback edition; Princeton University Press 1996): ”Cavalli-Sforza ym. ovat mitanneet populaatioiden välisiä geneettisiä eroja ja todenneet ennen löytöretkiä olemassa olleiden populaatioiden klusteroituvan geneettisten etäisyyksien perusteella ryhmiin, jotka jokseenkin tarkasti vastaavat perinteellistä käsitystä tärkeimmistä rotujakautumista.”

Vanhanen esitteli myös perusteellisen kymmenen kohdan todistusaineiston kollegansa Richard lynnin uuden teoksen Race Differences in Intelligence: An Evolutionary Analysis (Washington Summit Publishers 2006) pohjalta:

1. Kun populaatio jakaantuu maantieteellisesti erillisiin osiin, alkaa niiden välinen geneettinen eriytyminen. Ihmisrotujen tapauksessa se on johtanut monien ominaisuuksien eriytymiseen, mistä ovat ilmauksena erot ruumiinrakenteessa, ihonvärissä, hiuksissa, silmissä, geneettisissä sairauksissa ja veriryhmissä. Miten älykkyyteen vaikuttavat perintötekijät olisivat voineet pysyä muuttumattomina?

2. Samaa rotua koskevissa älykkyystesteissä eri puolilla maailmaa saadut keskimääräiset älykkyysosamäärät ovat olleet suunnilleen samalla tasolla. Miten se olisi mahdollista ilman yhteisiä älykkyyteen vaikuttavia perintötekijöitä? Nämä havainnot koskevat niin eurooppalaisia, afrikkalaisia kuin myös itäaasialaisia, joita on hajaantunut eri puolille maailmaa.

3. Myös samanlaisissa ympäristöoloissa elävien rotujen älykkyysosamäärät poikkeavat huomattavasti toisistaan. Erojen olisi pitänyt tasoittua, jos pelkästään ympäristötekijät vaikuttavat älykkyyteen.

4. Kun eurooppalaiset Euroopassa tai Yhdysvalloissa ovat adoptoineet toiseen roturyhmään kuuluvia lapsia, lapset ovat säilyttäneet omalle roturyhmälleen luonteenomaisen älykkyysosamäärän.

5. Sekarotuisten yksilöiden ÄO on tyypillisesti heidän vanhempiensa roturyhmien välillä. Tästä on monia tutkimuksiin perustuvia havaintoja, jotka koskevat esimerkiksi valkoisten ja mustien jälkeläisiä Amerikassa, Australian alkuasukkaiden ja eurooppalaisten jälkeläisiä ja Amerikan intiaanien ja eurooppalaisten jälkeläisiä.

6. Rotujen älykkyysosamäärissä olevat erot selittävät, missä laajuudessa tapahtui siirtymistä kivikautisesta keräilykulttuurista vakiintuneeseen maanviljelykseen. Älykkäämpien roturyhmien keskuudessa siirtyminen oli täydellinen (eurooppalaiset, eteläaasialaiset ja pohjoisafrikkalaiset, itäaasialaiset, kaakkoisaasialaiset ja Amerikan intiaanit), Tyynen valtameren saaristolaisten osalta osittainen ja afrikkalaisten kohdalla minimaalinen. Busmannien ja Australian alkuasukkaiden keskuudessa siirtymistä maanviljelykseen ei tapahtunut ollenkaan.

7. Rotujen keskimääräisissä älykkyysosamäärissä olevat erot osuvat yksiin varhaisten kaupunkisivilisaatioiden syntymisen kanssa, kirjoitetun kielen, aritmeettisten taitojen ja kodifioitujen lakien kehittymisen kanssa. Varhaiset sivilisaatiot rajoittuivat itäaasialaisten, eurooppalaisten, eteläaasialaisten ja pohjoisafrikkalaisten ja kaakkoisaasialaisten keskuuteen. Rotujen erot sivilisaatiosaavutuksissa viittaavat siihen, että älykkyyseroilla on takanaan tuhansien vuosien historia.

8. Kaikki kaksostutkimukset ovat osoittaneet älykkyyden korkeaa periytyvyyttä kansallisten populaatioiden sisällä. Sen vuoksi periytyvyyttä täytyy olla myös roturyhmien älykkyyseroissa.

9. Aivojen keskimääräisessä koossa on roturyhmien välisiä eroja, jotka korreloivat roturyhmien älykkyysosamäärien kanssa. Aivojen koolla on ilmeinen yhteys älykkyyteen, ja rotujen väliset aivojen kokoerot ovat perityviä.

10. Teoria jonka mukaan rotuerot älykkyydessä perustuvat merkittävältä osin perintötekijöihin täyttää Popperin vahvalle teorialle asettamat vaatimukset. Teoria tuottaa suuren joukon empiirisesti testattavia ennusteita, tässä tapauksessa rotujen välisten älykkyyserojen seuraamuksista, jotka ovat osoittautuneet oikeaan osuviksi ilman vakavia poikkeamia.

Lopuksi Vanhanen vielä totesi, ettei hän ole minkäänlainen spesialisti älykkyystutkimuksessa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisäsi, että ”esittämäni Jensenin ja Lynnin argumentit perintötekijöiden merkittävästä vaikutuksesta yksilöiden ja rotujen älykkyysosamäärissä oleviin eroihin ovat mielestäni vakuuttavia ja vaikeasti torjuttavia.”

Vastalauseiden tulva Yleisö ei ollut yhtä vakuuttunut todisteista kuin esitelmöitsijä. Vanhasen näyttämään kalvoon, jossa Saharan alapuoleisen Afrikan keskimääräinen ÄO jäi alle 70 pisteen ja jossa busmanneilla vastaava luku oli vain 54, kommentoitiin epäuskoisesti, että länsimaissa noin alhaiset luvut tarkoittavat vaikeata henkistä jälkeenjääneisyyttä. Miten noin alhaisen älykkyyden omaavat ryhmät muka voisivat muodostaa yhteisöjä? Vanhanen vastasi, että eivät ne voikaan, sellaisia demokraattisia yhteiskuntia kuin länsimaissa, mutta kyllähän Afrikassakin eletään yhteisöissä.

Vanhasen tärkeimpään argumenttiin eli kohtaan 1 esitettiin protesti, että krokotiili on pysynyt samanlaisena erittäin pitkiä aikakausia. Vanhanen kommentoi, että jos krokotiili tuotaisiin tänne kylmään pohjolaan, sen olisi joko kuoltava, tai nopeasti muututtava eli sopeuduttava. Älykkyyserot ovat Vanhasen mukaan syntyneet juuri siksi, että pohjoisessa eläneet populaatiot ovat joutuneet sopeutumaan vaativampaan ympäristöön. Yleisöstä kysyttiin, miksi Vanhasen esittämällä kalvolla eskimot eivät olleet korkeimmalla, mutta tähän Vanhanen ei ajan puutteen takia vastannut. Lynnin uudessa kirjassa asia on kuulemma käsitelty.

Yksi seminaarin esitelmöitsijöistä, Markus Jokela, viittasi Tieteessä tapahtuu –lehdessä esittämäänsä kritiikkiin, jossa hän sai Lynnin ja Vanhasen kaltaisia tuloksia pituuden ja kansojen varallisuuden suhteesta. Jokela kysyi: selittääkö pituus kansantuotetta vai päinvastoin? Jokelan mukaan erot kansojen keskimääräisessä pituudessa johtuvat suurelta osin ympäristöstä.

Kai Kaila puolestaan ei ollut vakuuttunut siitä, että samoilla testeillä voitaisiin mitata eri kulttuureissa elävien älykkyyttä. Hän kysyi, miten Uudessa Guineassa suhtauduttaisiin länsimaalaiseen, joka yrittäisi integroitua tähän ympäristöön ja sen yhteisöihin. Tässä yhteisössä länsimaalaista ”neroakin” pidettäisiin varmaan melkoisen typeränä. Tämän ohella Kaila päätään pudistellen arvosteli voimakkaasti Vanhasen käyttämiä termejä, mm. ’sekarotuista’. Kaila peräänkuulutti tieteellistä lähestymistapaa asiaankuuluvine käsitteineen.

Vanhanen päätti keskustelun toteamalla, että hän itse pitää älykkyyseroja, kuten muitakin eroja, osoituksena luonnon monimuo- Pertti Töttö oli vuorossa seuraavana, otsikolla ”Onko väestön keskiälykkyyden ja maan BKT:n välillä kausaaliyhteyttä?” Töttö kertoi, että hän toimi aikoinaan Vanhasen tutkimusapulaisena ja että nyt hän oli ajatellut asettua professorina uudestaan samaan asemaan. Töttö lupasi esittää hyväntahtoista kritiikkiä Lynnin ja Vanhasen kohuteoksessaan IQ and the Wealth of Nations (Praeger 2002) lanseeraamaan teoriaan kansan keskimääräisen ÄO:n ja bruttokansantuotteen välisestä kausaaliyhteydestä.

Töttö aloitti esitelmänsä kertomalla ihmetyksestään, kun eräältä presidenttiehdokkaalta oli vaalien alla kysytty: ”Hyväksyttekö Tatu Vanhasen tutkimustuloksen, että mustat ovat vähemmän älykkäitä kuin valkoiset?” Ehdokas oli vastannut: ”Minusta kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.” Tötön mielestä tässä menivät puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin, koska vastaus ei liittynyt Lynnin ja Vanhasen tieteellisiin havaintoihin millään tatoisuudesta.

Skeptikko 2/2006 

 Skeptikko 2/2006

Tutkimusapulaisen Hyväntahtoinen Kritiikki

valla.

Töttö mainitsi keskittyvänsä esitelmässään pelkästään metodipuoleen, eikä Lynnin ja Vanhasen tutkimuksessa ole hänen mielestään sen suurempia formaalisia ongelmia kuin muissakaan vastaavissa tutkimuksissa. Tämän pohjalta Töttö esitti aluksi kausaali- - X ja Y on mitattu toisistaan riippumatta. - X edeltää ajallisesti Y:tä.

• X ja Y korreloivat.

• ei löydy Z:aa, jonka vakioiminen hävittää

X:n ja Y:n korrelaation.

• on esitettävissä mekanismi, jonka kautta

Töttö piti tässä tapauksessa tärkeimpänä kolmatta ja neljättä kohtaa. Hänen mukaansa Lynnin ja Vanhasen aineistossa oli tarkemmin tutkittaessa jotain hämmentävää, juuri kuten heitä kritisoinut Thomas volken oli esittänyt. Volkenin mukaan Lynn ja Vanhanen laskevat ÄO:n selitysosuuden väärin ja jättävät tarkastelematta Z-tekijät, jotka saattaisivat hävittää ÄO:n ja BKT:n korrelaation. Volken väittää, että löytyy Z, joka osoittaa ÄO:n ja BKT:n korrelaation näennäiseksi. Tämä Z on taloudellinen vapaus (EF). Töttö totesi, että Volkenin kritiikki ennen kaikkea älykkyyden ”puhtaan” vaikutuksen osalta on perusteltua.

Kun Töttö itse analysoi aineistoa, Lynnin ja Vanhasen tilastolliset tulokset näyttivät riippuvan sattumasta ja ÄO:n sekä BKT:n kausaaliyhteyden suhteen päti vanha Matti nykäsen viisaus: ”Ehkä on, ehkä ei.” Syy tähän johtui siitä, että Lynn ja Vanhanen eivät olleet ottaneet huomioon miten ÄO, EF ja Vanhasen demokratiaindeksi (ID) korreloivat keskenään. Lynn ja Vanhanen esittävät teoksessaan, että ÄO selittää BKT:n varianssista 51% ja EF sekä ID yhdessä 12%, mutta tämä on Tötön analyysin mukaan väärin. Hän sai keskinäiset korrelaatiot huomioiden seuraavan tuloksen: ÄO selitti BKT:sta 23%, EF 29% ja ID 11%. Tässä tuloksessa taloudellinen vapaus on suurin selittäjä. Selittämättä jäi vielä 37%.

Volken väittää, että älykkyys on pelkkää potentiaalia, joka ei sinällään selitä kansansuhteen kriteerit:

X aiheuttaa Y:n.

talouden tehokkuutta – tarvitaan potentiaalin aktualisoiva koulutusjärjestelmä. Tämän perusteella hän esittää, että koulutusjärjestelmien erojen vakiointi paljastaa, onko ÄO:lla selitysvoimaa. Volken saikin tuloksen, jonka mukaan koulutus selittää BKT:ta enemmän kuin kansallinen ÄO. Töttö sai kuitenkin omassa regressioanalyysissaan toisen ja kolmanteen asteen koulutukselle miinusmerkkiset kertoimet, kun taas Volken oli saanut kolmannelle asteelle (% väestöstä) kertoimen 21 ja toiselle asteelle (% väestöstä) kertoimen 28. Ero johtui otoksesta: Volkenilla otos oli 93 maata, Tötöllä 125 (ks. taulukko 1).

Skeptikko 2/2006 

VOLKEN

Bi i

x I

.18

iq

.22**

ef

.20**

id

.21*

3. Aste % Väestöstä

.28**

2. Aste % Väestöstä

93

r 2

0.73

Lopulta Töttö sai sadan valtion aineistolla polkumallin, jossa koulutustaso ei selittänyt BKT:ta yhtään. Sen sijaan testiälylle tuli standardoitu regressiokerroin .73. Töttö siis sai analyysia tarkentamalla ”tutkimusapulaisen hyväntahtoisen kritiikin” ohella tuloksen, joka tukee Lynnin ja Vanhasen hypoteesia.

Kai Kaila puuttui keskustelussa Tötön kausaaliselityksen ongelmiin. Kailan mukaan Tötön selitys kausaalisuudesta oli sekava, ja hän jätti viimeisen “kriteerin” tai mekanismin, joka itse asiassa oli jonkinlainen kausaalisuuden löysä määritelmä, kokonaan pois. Töttö ei allekirjoittanut Kailan väitettä tulkintansa ongelmista. Töttö korosti, että hänen tarkoituksensa oli ”tarkastella vain sitä, pitävätkö kaksi korrelaatioihin liittyvää kriteeriä kutinsa – ja jos pitävät, silloin voidaan sanoa, että testiäly on ainakin hyvä tilastollinen prediktori (ennustaja), vaikka sen kausaalisuudesta ei olisikaan takeita.” J.P. Roos puolestaan kommentoi, että mikäli Kaila on oikeassa, mikään yhteiskuntatieteessä ei täytä tieteelle asetettuja vaatimuksia. Valitettavasti ajanpuutteen vuoksi mielenkiintoinen debatti jäi torsoksi.

Töttö teki vielä jälkikäteen aineiston lisätarkasteluja ja palasi asiaan sähköpostitse. Kuviossa 1 on esitetty Tötön prosenteiksi laskemat riippumattomien selitysosuudet regressiomallissa, outliereiden poiston jälkeen on mumaata. Tötön mukaan ”malli sopii

aineistoon, ouliereita ei ole ja

töttö

Bi i

.28*

.41***

33***

-.07

-.15

125

0.55

Taulukko 1: Volkenin ja Tötön

regressioanalyysien erot

Samoin Lynn ja Vanhanen neet, että BKT:n riippuvuus ÄO:sta olisi lineaarinen. Töttö riippuvuutta kuvaa kuitenkin ritmisesti nouseva käyrä.

olivat esittä- muuttujien kansallisesta jossa

osoitti, että kana 129 paremmin loga- erinomaisesti

Sittenkin Oikeassa?

Töttö kertoi päättäneensä kokeilla, mitä tapahtuu jos hän poistaa regressiosuoralta huomattavan etäällä olevat havainnot eli outlierit aineistosta. Näitä poikkeuksia ovat mm. Päiväntasaajan Guinea, Korean demokraattinen tasavalta, Kiinan kansantasavalta, Hongkong, Singapore, Qatar ja Libya.

testiäly on vahvin tilastollinen selittäjä. Toisin sanoen Vanhanen näyttäisi vetävän Volkenia pidemmän korren, kun BKT on asianmukaisesti normalisoitu logaritmimuunnoksella ja oulierit poistettu.”

Saako älykkyyseroja tutkia?

Mikael Nederströmillä oli esitelmänsä aikana teknisiä ongelmia, joiden johdosta hänen materiaalistaan jäi olennaisia osia pois.

Nederström esittelee kadonneet lampaansa Skeptikon lukijoille oheisessa tietolaatikossa 2. Esitelmän aiheena piti alkujaan olla Tanskassa sattunut Helmuth nyborgin tapaus, mutta Nyborg ilmoitti sähköpostitse Nederströmille, että juttu on vielä kesken, jolloin sitä ei ole oikein sopivaa vatvoa julkisuudessa. Nyborgin tapaus on lyhyesti seuraava:

Nyborg, kansainvälisesti arvostettu tanskalaisen Aarhusin yliopiston professori, sai 30-vuotisessa pitkäaikaistutkimuksessa vuonna 2001 tuloksen, jonka mukaan miesten ja naisten välillä on keskimäärin 4 pisteen keskiarvoinen ÄO-ero miesten hyväksi.

6 Skeptikko 2/2006

KOuLutus

8 %

40 %

tEstiäLy

14 %

dEmOKratia

26 %

marKKiNataLOus

Kuvio 1. Riippumattomien muuttujien selitysosuudet regressiomallissa, jossa outliereiden poiston jälkeen on mukana 129 maata.

Tutkimustulos on sittemmin aiheuttanut viralliset nuhteet, tutkintakomitean perustamisen ja Nyborgin tutkimuksen jäädyttämisen. Lisäksi hänen aineistonsa on takavarikoitu. Tukikirjeitä Nyborgille ovat lähettäneet mm. professorit Richard Lynn, Doreen Kimura, linda s. Gottfredson, Kevin McDonald ja J. Philippe Rushton. Nyborg ei edes tiedä, ketkä hänen juttuaan tutkivaan komiteaan kuuluvat. Nederström kysyi, olisiko vastaava skandaali ollut mahdollinen jos Nyborg olisi saanut tuloksen, jonka mukaan naiset ovat keskimäärin 4 pistettä älykkäämpiä kuin miehet.

Nyborgin tapaus ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen. Aiemmin mainittu Arthur R. Jensen aiheutti valtavan kohun vuoden 1969 Harvard Educational Review -artikkelillaan. Julkaisun jälkeen Jensen joutui käyttämään henkivartijoita, sai postinsa vasta pommiryhmän tarkistettua sen sekä joutui useiden tappouhkausten ja hyökkäysten kohteeksi. Jensenin työhuoneen oveen ilmestyi tekstejä kuten ”Jensen Must Perish” (”Jensenin täytyy tuhoutua”) ja ”Kill Jensen” (”Tappakaa Jensen”). Myös Jenseniä julkisesti puolustaneet professorit Hans J. Eysenck, J. Philippe Rushton ja Richard Herrnstein ovat joutuneet uhkailujen ja mustamaalaamisen kohteeksi. Eysenck yritettiin jopa pahoinpidellä fyysisesti London School of Economicsissa pidetyn luennon aikana. Nederström kertoi, että

12 %

”näiden esimerkkien lisäksi moni muukin älykkyystutkija on joutunut kärsimään poliittisesta painostuksesta, herjakirjoituksista, ilkivallasta tai suoranaisesta väkivallasta. Lieveilmiöt ovat pitkälti samanlaisia kuin 1970-luvun sosiobiologiaa ja henkisten kykyjen evoluutiota koskevissa riidoissa.”

Bkt

Tieteen Riippumattomuus Ja Objektiivisuus

Esimerkkien jälkeen Nederström siirtyi pohtimaan sitä, millaisia virhepäätelmiä tapauksiin sisältyy. Käyttäytymistieteiden tehtävä on Nederströmin mukaan kuvata sitä inhimillistä todellisuutta, johon ihmisen henkiset kyvyt sekä niiden yksilö- ja ryhmäkohtaiset erot selvästi kuuluvat. Tärkeää on huomioida, että ”tieteen tulosten on akateemisen vapauden nimissä oltava riippumattomia vallitsevasta politiikasta ja painostuksesta. Siksi tutkimukset voivat ja saavat paljastaa yllättäviäkin asioita.” Samoin Nederström korosti, että ”vaikka täydellinen objektiivisuus ei koskaan toteutuisi, niin siihen pitää silti pyrkiä. Löysä relativismi tai tutkimustulosten kaunisteleminen eivät sovi empiiriseen tutkimukseen. Mikään tieteen tutkimustulos ei ole koskaan täysin varma, joten se pitää julkaista ja asettaa alttiiksi tiedeyhteisön kritiikille. Siksi myös arkaluontoiset tulokset on

Suurin osa tutkijoista on samaa mieltä näistä teeseistä. Missä siis on ongelma? Nederströmin mielestä Jensenin suurin virhe ei ollut väittää, että julkaistava.”

”etnisten ryhmien tai sukupuolten välillä on henkisiä eroja tai älykkyyden yksilöerojen näkeminen pitkälti geneettisenä. Vasta näiden yhdistelmä, eli älykkyyden ryhmäerojen ehdottaminen mahdollisesti (”as an open question”) evolutiivista tai muuten geneettistä alkuperää olevaksi on ollut liikaa. Monia tabuina pidettyjä tutkimuksia näyttää siis yhdistävän kolme asiaa: 1) ne liittyvät arvoväritteisiin ominaisuuksiin kuten älykkyys, 2) ryhmäerojen geneettinen tai evolutiivinen mahdollisuus jätetään avoimeksi ja 3) eroja pidetään hyvin re-

Nederström kertoi tämän jälkeen, miten vuonna 1984 nimettömänä tehdyn kyselyn mukaan yli puolet (52%) alan 600 tunnetuimmasta tutkijasta kuitenkin vahvisti, että etnisten ryhmien välisillä älykkyyseroilla on luultavasti osittain geneettinen tausta. Suuri enemmistö osallistuneista vahvisti myös kaikki muut Jensenin keskeiset väitteet.

sistentteinä muutokselle.”

geenit, ympäristö ja koulumenestys Viimeisenä esitelmöi Markus Jokela, joka puhui yhteiskunnallisesti tärkeästä aiheesta eli geneettisten erojen ja ympäristön vaikutuksesta yksilöiden koulumenestykseen. Aluksi Jokela totesi, että g vaikuttaa toki moneen muuhunkin asiaan kuin koulumenestykseen. Ei ole sattumaa, että sitä kutsutaan yleisälykkyydeksi. Jokelan mukaan perinnöllisyyttä ei aiemmassa koulutuspsykologisessa ja sosiologisessa tutkimuksessa otettu lainkaan huomioon. Nykyään käyttäytymisgenetiikan löydökset ovat kuitenkin jo merkittävä osa kehityspsykologiaa, mutta oppimispsykologiassa tilanne on edelleen ympäristöselityksiä suosiva.

Jokela viittasi useisiin tutkimuksiin, joissa koulumenestyksen heritabiliteetin arviot vaihtelevat 40-70% välillä (ks. taulukko 2). ÄO:n ja koulumenestyksen positiivinen korrelaatio on myös kiistatta osoitettu. Puhtaat ympäristöselitykset, joita siis aiemmin suosittiin, on kerta toisensa jälkeen osoitettu vääriksi. Esim. vanhempien sosioekonominen asema vaikuttaa osaltaan heidän lapsensa koulumenestykseen, mutta tässäkin tapauksessa perimällä on osuutta asiaan. Ja vastaavasti vanhempien sosioekonominen asema voi vaikuttaa lasten koulumenestyksen heritabiliteettiin. Jokela kutsui tätä ”perinnöllisyyden ympäristöksi”.

Jokela esitti myös tuloksia, joiden mukaan heritabiliteetti on alhaisin kaikkein alimmalla

Skeptikko 2/2006 

VOLKEN

VOLKEN

walker Ym. 2005 (englanti, 7-vuotiaat)

69

wainwright Ym. 2005 (australia, 15-18-vuotiaat)

76

bartels Ym. 2002 (hollanti, 12-vuotiaat)

57

 Skeptikko 2/2006

töttö

12

19

16

27

18

Taulukko 2: Koulumenestyksen heritabiliteetin arvioita.

sosioekonomisella tasolla. Tämä johtuu hänen mukaansa todennäköisesti siitä, että hyvässä ympäristössä elävät lapset pystyvät parhaiten toteuttamaan lahjakkuuspotentiaaliaan ja heritabiliteetti on näin ollen korkea (mitä samankaltaisempi ympäristö, sitä korkeampi on geneettisen varianssin osuus populaation kokonaisvarianssista!). Alemmissa sosiaaliluokissa ympäristö sen sijaan vaihtelee enemmän. Käyttäytymisgenetiikka on myös osoittanut, että ÄO:n heritabiliteetti nousee iän myötä, eli lapsuudessa yksilö on alttiimpi ympäristövaikutuksille kuin vanhempana.

Jokela oli Kai Kailan linjoilla siinä, että koulumenestyksessä kyse on monimutkaisista yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksista, ja jo yksilökehityksessä geenit ja ympäristö vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Tässä kysymyksessä on keskiössä molekyyligenetiikka, joka Jokelan mukaan on vielä muutosvaiheessa.

Yllättävä seikka käyttäytymisgeneettisen tutkimusten perusteella on kuitenkin se, että ei-jaettu ympäristö on erojen synnyssä paljon merkittävämmässä roolissa kuin perheen sisäinen eli jaettu ympäristö. Kotiolojen vaikutus on siis aiemmin luultua pienempi. Jokela selitti tätä sillä, että yksilö hakee ympäristöstä niitä tekijöitä, jotka vastaavat hänen lahjojaan. Korkeamman lahjakkuustason omaava lapsi lukee kotona olevia kirjoja, kun hänen heikommin lahjoin varustettu sisarensa ei ole niistä kiinnostunut. Sama ympäristö tuottaa erilaisen tuloksen, riippuen yksilön geeneistä.

Tulenarat Ja ”pahat” Kysymykset

Jokela maustoi esitelmäänsä huumorilla, koska aihe on demokraattisessa yhteiskunnassa varsin kiusallinen. ÄO:n vaikutus koulutukseen ja tulotasoon on juuri se ”paha” asia, josta Richard Herrnsteinin ja Charles Murrayn teos The Bell Curve (Free Press 1994) aikoinaan nosti valtavan kohun. Teoksessa esiteltiin Herrnsteinin syllogismi, jossa osoitetaan, että koska ÄO:n heritabiliteetti länsimaissa on korkea ja ÄO korreloi positiivisesti koulutus- ja tulotason kanssa, on korkeamman ÄO:n omaavalla yksilöllä geneet-

tisesti paremmat mahdollisuudet saavuttaa yhteiskunnassa parempi koulutus ja korkea tulotaso kuin matalamman Äö:n yksilöllä. Tämä on joidenkin ”kivojen” yhteiskunnallisten teorioiden kanssa syvässä ristiriidassa, joten se ei voi olla totta!

Jokela ihmetteli tässä yhteydessä sitä, miksi juuri se, että jollakin ominaisuudella on tekemistä geneettisten erojen kanssa on arveluttavampaa kuin ympäristöselitys. Mikä tekee ympäristöselityksestä automaattisesti eettisemmän? Outoa! Ja kuitenkin koulutusmenestystä selitettäessä asetetaan Jokelan mukaan täysin virheellisesti vastakkain geenit ja sosioekonominen asema. Kuten hän aiemmin totesi, geneettiset erot selittävät sosioekonomista asemaa ja sosioekonominen asema vaikuttaa koulumenestyksen heritabiliteettiin.

Jokela esitteli myös meneillään olevaa tutkimustaan, joka liittyy aiheeseen, mutta hän ei halunnut että asiaa käsiteltäisiin vielä lehtien palstoilla. Skeptikko kunnioittaa tutkijan toivetta.

Jokelan päätettyä esitelmänsä alkoi kuuma keskustelu. Kai Kaila kyseenalaisti jälleen epämääräisinä pitämänsä puheet geenien ja ympäristön osuudesta koulumenestykseen. Jokela esitti vastakysymyksen, onko geneettisillä eroilla Kailan mielestä lääketieteellistä relevanssia, ja jos on, miksei perinnöllisyys samalla tavalla aiheuta eroja yksilöiden mentaalisissa ominaisuuksissa. Kaila toisti, ettei epäile yksilöiden välillä olevan geneettisiä eroja myös koulumenestykseen vaikuttavissa tekijöissä, mutta hänen mielestään näitä eroja selvittävä tutkimus on metodisesti kovin heppoista. Jokela vastasi, että hän on ennenkin törmännyt biologien epäilevään suhtautumiseen kun on kyse älykkyystutkimuksesta ja eri ominaisuuksien heritabiliteetista. Jokelan mukaan nämä biologit huomaamattaan kyseenalaistavat samalla koko differentiaalipsykologian. Tällöin jää usein epäselväksi, mitä he tarkkaan ottaen haluavat kritisoida.

Eräät kriitikot eivät myöskään näytä huomaavan, että mikäli eroja ei huomioida, voidaan luokan hitaammille oppijoille tehdä vääryyttä: jos lähtökohtaisesti oletetaan, että kaikki oppivat asiat yhtä nopeasti, heikkolah-

Skeptikko 2/2006 9

Lisätietoa Ja Seminaarissa Mainittuja Kirjoituksia:

Jokela, Markus (200): Pituus Ja Kansojen Varallisuus. Tieteessä Tapahtuu /200. Http:// Www.tieteessatapahtuu.fi/00/jokela.pdf Kaila, Kai (200): Tietoisuuden Evoluutiosta – Esitelmä Suomen Tiedeseuran Kokouksessa 20 Pnä Syyskuuta 200. Sphinx-vuosikirja 200-200 (societas Scientiarum Fennica), S. 6-6, Helsinki. Endel Tulvingia Käsitteleviä Internet-sivustoja: Http://www.psych.ualberta.ca/gcpws/ Etulving.html Http://www.science.ca/scientists/ Scientistprofile.php?pid=20 Intelligence - Knowns And Unknowns (report Of A Task Force Established By The Board Of Scientific Affairs Of The American Psychological Association) Http://www. Michna.com/intelligence.htm Mainstream Science On Intelligence: An Editorial With 2 Signatories, History, And Bibliography Http://www.udel.edu/educ/ Gottfredson/reprints/ Arthur R. Jensenin Ym. Artikkeleita Http:// Psycprints.ecs.soton.ac.uk/archive/000006/ J. Philippe Rushtonin Artikkeleita (mukaan Lukien J.p . Roosin Viittaama Thirty Years Of Research On Race Differences Kritiikkeineen Http://www.ssc.uwo.ca/psychology/faculty/ Rushton_pubs.htm Charles Murrayn Commentary-essee Http://www.commentarymagazine.com/ Production/files/murray090.html

jaisempien muita hitaampi oppiminen aiheuttaa turhaa katkeroitumista. Nopeat oppijat tuskastuvat kun luokkatovereita pitää koko ajan odottaa ja hitaat oppijat katkeroituvat kun he jäävät muista jälkeen. Koulutuspolitiikassa kannattaisikin ottaa yksilöllisempi ote, koska käyttäytymisgenetiikka on osoittanut, että ihmisissä on geneettisiä, oppimiseen vaikuttavia eroja.

Jokela esitti lopuksi, miten tässäkin kysymyksessä on tärkeää muistaa, että yhden yhteiskunnan sisäiset tulokset ovat paljon luotettavampia kuin populaatioiden väliset tulokset.

Tietolaatikko 2

Keskustelussa älykkyyden evoluutiosta, perinnöllisyydestä ja etnisten ryhmien eroista tuntuu vuodesta toiseen kaikuvan samat argumentit. Tutkimuksen veteraani, Arthur Jensen, kirjoitti näistä jo 1960luvulla, mutta edelleen ne pysyttelevät sitkeästi keskustelussa.

ihmisen erikoislaatuisuuden olettaminen: ”Ihmisen henkiset ominaisuudet ovat selvästikin jotakin evoluution ja biologian vaikutusten yläpuolella olevaa!”

• Vastaväite: Ihminen on psykofyysinen olento, jonka perimä on alttiina evoluution paineelle ja mutaatioille samalla tavalla kuin eläimet. Moniin ihmisen henkisiin ominaisuuksiin liittyy geneettinen komponentti, joten myös ne ovat (ainakin periaatteessa) alttiina luonnonvalinnalle.

älykkyyden erikoislaatuisuuden olettaminen: ”Mekaaniset ja karkeat mittarit eivät voi mitata ihmisen hienovaraisia henkisiä kykyjä!”

• Vastaväite: Älykkyystestit ovat parhaita testejä psykologiassa, jos mittarina käytetään esimerkiksi niiden kykyä ennustaa antaa luotettai tulosten Mikään muu vas-

yhtä vahvoja käyttäytymistä (validiteetti), tavia tuloksia (reliabiliteetti) pysyvyyttä (stabiliteetti). taava testiluokka ei saavuta psykometrisia arvoja.

Geneettisen determinismin kuvitteleminen: ”Ominaisuuden geneettisestä komponentista seuraa sen muuttamattomuus, joten on lannistavaa ja passivoivaa uskoa geneettisiin selityksiin!”

• Vastaväite: Ympäristödeterminismi on yhtä haitallista kuin geneettinen determinismi, esimerkkinä autististen lasten vanhempien syyttäminen ”jääkaappivanhemmiksi” 1970-luvulla. Lisäksi moneen periytyvään ominaisuuteen voi vaikuttaa. Esimerkkinä täysin geneettisesti syntyvä fenyyliketonuria, joka kuitenkin säilyy oireettomana oikealla ravinnolla.

• Vastaväite: Useimmat henkiset ominaisuudet ovat normaalisti jakautuneena väestöön, joten jokaisessa ryhmässä on enemmän ja vähemmän älykkäitä jäseniä. Siksi yksilön ominaisuuksia ei koskaan pidä ennustaa vain ryhmäkeskiarvon perusteella.

Ryhmien keskiarvoerojen kumoaminen niiden sisäisellä varianssilla: ”Aasialaisten ja afrikkalaisten ryhmien sisällä on enemmän älykkyyseroja kuin niiden välillä!”

• Vastaväite: Jokaiseen ryhmään liittyy sisäistä varianssia. Tämä ei kuitenkaan muuta keskiarvon mielekkyyttä. On olemassa paljon pitkiä naisia ja lyhyitä miehiä, mutta kukaan ei tämän perusteella väitä, että miesten ja naisten välillä ei ole eroa keskipituudessa.

Täydellisen tiedon vaatiminen: ”Emme voi puhua vielä mitään älykkyyden geneettisistä eroista, koska emme tunne periytymisen mekanismia geenitasolla!”

• Vastaväite: Lukuisten kaksostutkimusten tulokset ovat täysin päteviä riippumatta siitä, mitkä ovat ne yksityiskohtaiset perinnölliset mekanismit, jotka aiheuttavat varianssia ryhmien ja yksilöiden välille.

Nykyiset painovoimalaitkin keksittiin kauan ennen kuin tiedettiin, mikä on aineen ja gravitaation perimmäinen vuorovaikutusmekanismi – itse asiassa sitä ei vieläkään tunneta kunnolla.

Tasa-arvon sekoittaminen tieteen tuloksiin: ”Jos tuollainen tulos julkaistaisiin, se olisi uhka sukupuolten väliselle tasa-arvolle!”

• Vastaväite: Ihmisryhmissä on paljon ilmeisiä fyysisiä eroja, joista osa on varmasti myös arvoväritteisiä. Silti nämä erot eivät oikeuta syrjintää, joten miksi henkisetkään erot oikeuttaisivat sitä?

Poliittinen paheksunta on yleensä näkyvin argumentti moraalisesti kyseenalaisena pidettyjä tutkimustuloksia vastaan. Filosofi David Humen giljotiini, eli no ought from is, esitettiin jo 1700-luvulla. Humen mukaan tosiasioista ei voida päätellä loogisesti arvoja, koska kuvailevien ja normatiivisten väitteiden välillä on ylittämätön kuilu. Myöhemmin samantapaisen argumentin, naturalistisen virhepäätelmän, esitti brittifilosofi G.E. Moore.

Naturalistisessa virhepäätelmässä siitä, miten asiat ovat, johdetaan se, miten niiden pitäisi olla. Naturalistinen virhepäättelijä siis johtaa tieteestä poliittisia ja eettisiä normeja: ”Luontainen aggressiivisuus oikeuttaa aggressiivisuuden myös moraalisesti.”

Naturalistisen virhepäätelmän käänteistä versiota on kutsuttu moralistiseksi virhe- päätelmäksi: siitä, miten asioiden pitäisi olla, päätellään se, miten ne ovat. Moralistinen virhepäättelijä siis johtaa etiikasta normin tieteellisille tutkimustuloksille: ”Älykkyyserojen moraalinen kestämättömyys tekee ne kestämättömiksi myös tieteellisenä tutkimustuloksena.”

Moralismin paradoksi onkin siinä, että moni naturalistista virhepäätelmää pelkäävä ajattelee, että käyttäytymisgenetiikan tuloksia saatetaan käyttää kyseenalaisen politiikan välineenä. Siksi hän tekee itse moralistisen virhepäätelmän kiistäessään epämiellyttävät tutkimustulokset. Humen jälkeen on siis reilussa 200 vuodessa opittu varsin vähän.

0 Skeptikko 2/2006

Jussi K. Niemelä Kirjoittaja Kiittää Esitelmöitsijöitä Avusta Ja Luentomateriaalista

Yksilön Ja Ryhmän Ominaisuuksien Sekoittaminen - Tilastollisia Keskiarvoja Halutaan Kumota Yksilöitä Koskevilla Väitteillä: ”minä Tunnen Paljon Huippuälykkäitä Afrikkalaisia!”

Moraalin Ja Tieteen Sekoittaminen

Skeptikko 2/2006 1

Kuolemanrajakokemukset saattavat liittyä poikkeavaan unirytmiin

The American Acadamy of Neurology

Kuolemanrajakokemuksia omaavien ihmisten uni-valve-rytmi on usein erilainen kuin niillä, joilta kuolemanrajakokemukset puuttuvat. Asia todetaan tutkimuksessa, joka julkaistiin 11.4.2006 ilmestyneessä Neurology-lehden numerossa. Lehti on American Academy of Neurologyn tieteellinen julkaisu.

Tutkimuksessa kuolemanrajakokemus määriteltiin ajanjaksoksi hengenvaarallisen tapahtuman, kuten auto-onnettomuuden tai sydäninfarktin kuluessa. Tämän ajanjakson kestäessä henkilö kokee erilaisia tuntemuksia, mukaan lukien tunteen oman kehon ulkopuolella olemisesta, epätavallista valppautta, voimakasta valoa, sekä rauhan tunnetta.

Neurologyn ”Katsauksia”-osastossa julkaistu tutkimus vertaili 55 henkilöä, joilla oli kuolemanrajakokemuksia 55:een iältään ja sukupuoleltaan vastaavaan henkilöön, joilla kuolemanrajakokemuksia ei ollut.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että henkilöillä, joilla on kuolemanrajakokemuksia, on myös unirytmi, jossa rajat unen ja valveillaolon välillä eivät ole yhtä selkeitä, ja REM-uni saattaa tunkeutua normaaliin, valveilla olevaan tietoisuuteen. Esimerkit tästä sisältävät tapauksia, joissa henkilö on herännyt ja tuntenut olevansa liikuntakyvytön, tuntenut äkillistä lihasheikkoutta jaloissa tai kuullut juuri ennen nukahtamista tai heti heräämisen jälkeen ääniä, joita muut eivät kuule.

Kuvatun kaltaisia REM-unen vaikutuksia valvetilaan oli 60 prosentilla kuolemanrajakokemuksia omaavista henkilöistä, kun vertailuryhmällä vastaava osuus oli 24 prosenttia.

”Nämä löydöt viittaavat siihen, että REM-unen tunkeutuminen vaikuttaa kuolemanrajakokemuksiin”, sanoo tutkimuksen tekijä ja neurologi, lääketieteen tohtori Kevin nelson Kentuckyn yliopistosta Lexingtonista. ”Kuolemanrajakokemuksia omaavat henkilöt saattavat herätä tavalla, joka altistaa heidät tällaisille häiriöille.”

Nelson sanoo, että useat muut tekijät tukevat tätä hypoteesia. Useat kuolemanrajakokemusten piirteet liittyvät myös REM-uneen. Esimerkiksi ruumiistairtautumiskokemukset on liitetty REM-uneen sekä unihalvauksiin, narkolepsiaan ja sydäninfarkteihin. Tunne siitä, että on valon ympäröimä saattaa perustua näköaistin aktiivisuuteen REM-unen aikana. REMunen aikana lihakset voivat menettää kiinteytensä ja jännityksensä. ”Tällainen kriisi saattaa vahvistaa henkilön tuntemusta siitä, että hän on kuollut, ja saattaa välittää saman vaikutelman muillekin”, Nelson sanoo.

REM-unen tunkeutuminen valvetilaan on yhdistetty myös muihin häiriöihin kuten Parkinsonin tautiin.

2 Skeptikko 2/2006

Lähde: Www.aan.com Käännös: Kari Kivioja

Lisätietoa Osoitteessa Www.aan.com

Skeptical Inquirer

The Magazine for Science and Reason

Http://www.csicop.org/si/

For a fast-growing number of discriminating persons, the Skeptical Inquirer is a welcome breath of fresh air, separating fact from myth in the flood of occultism and pseudoscience on the scene today.

This dynamic magazine, published by the Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal, tells you what the scientific community knows about claims of the paranormal, as opposed to the sensationalism often presented by the press, television, and movies.

European Subscriptions

surfers can subscribe one year, £22.50 for £33.50 for three years include shipping).

European net for £11.50 for two years, or (these prices

Contact Mike Hutchinson (europe@ csicop.org), or mail to the following address: Skeptical Inquirer, 10 Cresent View, Loughton, Essex, IG10 4PZ .

Skeptikko 2/2006 

Tarkastelussa meedio John Edward (alkuperäinen englanninkielinen artikkeli)

James Randi

 Skeptikko 2/2006

”uhri hymyili kyyneltensä läpi ilmeisen tyydytyksen vallassa, kiittäen Edwardia saamistaan paljastuksista.”

Vuonna 2000, kun meedio John Edward oli kuuma mediatapaus, eräs TV Guiden toimitussihteeri lähetti minulle kaksituntisen videonauhan Edwardin ohjelmista, ja pyysi että tutkisin niitä löytääkseni esimerkkejä tämän ”kylmiltään lukemisen” tekniikoista, joissa pyritään saamaan henkilöstä selville asioita ilman, että hänestä olisi hankittu ennakkotietoja. Tarkoituksena oli tuottaa aineistoa artikkeliin, jota toimituksessa tehtiin Edwardsista.

Kyseessä oli huomattavan vaikea tehtävä minulle, sillä se, mitä päästettiin lähetykseen, oli tietysti editoitu versio yleisötilaisuudesta, joten tekniikoiden vivahteet – laiminlyönneistä puhumattakaan – häviävät helposti editoinnissa. Otin analysoitavakseni nauhan ensimmäisen jakson.

Tutkitaanpa tätä Crossing Over -ohjelmaa joulukuun 19. päivältä vuonna 2000. Edward aloitti istunnon varoittamalla yleisöä, ettei voisi tyydyttää kunkin yksityiskohtaisia odotuksia. Tällä tekniikalla hän selitteli jo ennakolta tapahtumaa, joka oli osoittautuva jokseenkin huonoksi arvausleikiksi. Muistakaa, että hänen yleisönsä koostui henkilöistä, jotka vilpittömästi halusivat päästä yhteyteen edesmenneen sukulaisen tai ystävän kanssa. Yleisö istui ja odotti Edwardilta kommenttia, nimikirjaimia, nimeä, vihjettä, suhdetta tai tilannetta, jonka he voisivat jollain lailla liittää omaan tai kuolleen henkilön elämään. He etsivät kiihkeästi tätä yhteyttä, jota Edward toistuvasti yllytti heitä muodostamaan. Tässä ovat ohjelman ensimmäiset 50 sekuntia:

John Edward: Henkilö, joka on ottamassa yhteyttä tälle puolelle, he käskevät minun mainita, että minulla on mieshahmo, ja hänellä on mukanaan nuorempi mies. Siis minulla on isähahmo, mukanaan henkilö, joka olisi hänen alapuolellaan, ja on olemassa jonkinlainen yhteys lokakuun kanssa, tai jonkin kuukauden kymmenennellä päivällä on jonkinlainen merkitys, ja on tunne jostakusta joka työskentelee kuljetusten parissa, tekemisissä bussien tai junien kanssa, jotain kuljetusfiiliksen kaltaista tulee sen mukana, koska he näyttävät minulle jotakuta jolla on yhteys kuljetukseen, joten en oikein tiedä mihin tämä tarkkaan ottaen on johtamassa. [Hän osoittaa yleisöön.] On kuin olisin takana, kaksi riviä siellä päin. Ymmärrättekö tämän? [Hän osoittaa noin 70-vuotiasta miestä, joka on osoittanut kiinnostuksensa.]

Tuodakseni hieman selkeyttä tähän hölynpölyyn esitän tässä tuon vielä uudelleen, toisto ja täytteet poistettuina. Sisältö on noin neljännes alkuperäisestä, ja paljon selkeämpi:

Mieshahmo nuoremman miehen kanssa, yhteys lokakuun tai jonkin kuukauden kymmenennen päivän kanssa, ja joku työskentelee kuljetuksen parissa, on tekemisissä bussien tai junien kanssa. [Osoittaa yleisöön] Kaksi riviä taaksepäin. Ymmärrättekö?

Tämä esitettiin nopeasti, ilman taukoja, tarjoamatta lainkaan tilaisuutta kielteiseen vastaukseen. Kysymys ”ymmärrättekö tämän?” on kylmiltään lukemisen tekniikka; tietenkin nämä yksinkertaiset sanat ymmärretään, mutta tämän seikan myöntäminen synnyttää vaikutelman, että tämän rönsyilevän purkauksen kaikki osat saavat uhrin hyväksynnän, eivätkä ainoastaan ”ymmärtämistä”.

Tämä tyyppi ”kahden rivin päässä” osoitti, että hän halusi kuulla lisää asiasta: Mies: Kyllä JE: Selvä. Onko isäsi kuollut?

Mies: Kyllä.

JE: Selvä. Ja onko joku nuorempi mies myös siirtynyt toiselle puolelle, esimerkiksi hänen poikansa tai nuorempi veli?

Mies: Minun poikani.

JE: Selvä. Isäsi ja poikasi ottavat yhdessä yhteyttä. Asian yhteydessä nousee esiin ”D”yhteys. Se tarkoittaa joko, että isäsi on ”D”, poikasi on ”D” tai asiaan liittyy joku, jolla on yhteys ”D”:n kanssa. Ymmärrätkö? Jälleen kerran ”ymmärrätkö”-juoni, vaikkakin uhri kiistää ehdotetun yhteyden. Ja tunnistus isästä ”poikansa tai nuoremman veljensä” kanssa on väärä. Toinen mies osoittautuu uhrin pojaksi.

Mies: Ei ”D”:tä JE: Selvä, jatka asian miettimistä. Tässä meillä on toinen kylmiltään lukemisen liike. Siinä uhria käsketään jatkamaan yrittämistä, jotta hän keksisi yhteyden, ja merkki on se, että Edward palaa arvaukseensa ja kehittelee sitä edelleen. Ja näin käy, vaikka uhrin vaimo tarjoaa yhteyden - kuten yleensäkin joku tekee yrittäessään auttaa huijaria. Mies: [keskeyttää kun hänen vaimonsa kuiskaa hänelle] … anoppi.

JE: Joka on kuollut?

Mies: [nyökkää myöntävästi] Mies: Dottie.

JE: Sehän on ”D”!

Seuraavaksi, käyttäen tätä oljenkortta hyväkseen, Edward muistuttaa miehelle pintapuoli-

JE: Selvä.

sesti, mitä hän on kertonut tälle. Hän sanoo ”tuoneensa läpi” tämän isän, sekä ”nuoremman mieshenkilön”, sekä lokakuun ja minkä tahansa kuukauden kymmenennen päivän (joista jommankumman hän sitten ehdottaa olevan syntymäpäivän tai vuosipäivän, mutta kumpikaan ei osu oikeaan). Sitten hän väittää, että ainakin numero kymmenen ”merkitsee” jotakin tai jotakuta, ja laajentaa mahdolliset kohteet käsittämään sedät ja vaimon sedät. Edelleenkään ei yhteyttä. Sitten hän kysyy, kuuluiko perheeseen kolme lasta, tai ehkäpä yksi lapsi ”ja kaksi muuta”. Molemmat arvaukset saivat osakseen tyhjän katseen ja kieltävän vastauksen.

Mutta muistakaa, että ”saadessaan yhteyden” isään, Edward ei kertonut nimeä, eikö edes oikeaa alkukirjainta, vaikka yrittikin! ”Nuorempaa miestä”, jonka Edward esitteli, hän arveli miehen veljeksi tai sedäksi, mutta tämä olikin miehen poika. Huomatkaa myös välitön korjaustemppu, jota Edward käytti: hän arvasi väärää suhdetta, mutta heti kun mies korjasi sen hänen puolestaan, Edward otti korjauksen käyttöönsä sanomalla: ”Isäsi ja poikasi…” Koko tuo pitkä yritys liittää kuljetusala mieheen tai kuolleisiin henkilöihin – yhdeksän sekuntia kahdenkymmenen sekunnin ”kalastelusta” – epäonnistui niin ikään. Ja vaikka Edward vielä kerran yritti viitata kuljetusalaan ennen kuin jätti miehen rauhaan, yritys epäonnistui täysin, ja sen jälkeen unohdettiin. Lokakuu, tai jonkin kuun kymmenes päivä – yhteensä 42 päivää vuodesta – ei mahtunut kuvioon lainkaan, eikä Edward löytänyt ketään, jonka nimi olisi alkanut D:llä ennen kuin miehen vaimo ehdotti omaa äitiään, jota siihen mennessä ei ollut edes mainittu. Edward hyväksyi sen välittömästi ”D”-arvauksen osumaksi.

Tämä oli täydellinen tappio, mutta kokemus sai arvailun kohteen purskahtamaan itkuun ja yleisö oli vaikuttunut.

Tässä ovat kaikki arvaukset, jotka Edward esitti ensimmäiselle kohteelle Crossing Over -ohjelmassa 19.10.2000. Edward yrittää saada tämän samastumaan näiden 23 arvauksen kanssa, jotka suolletaan 50 sekunnissa, suunnilleen arvaus joka toinen sekunti.

1. onko mieshahmo? On 2. onko myös nuorempi mieshahmo? On 3. onko lokakuu merkityksellinen kuukausi? Ei 4. onko minkä tahansa kuukauden kymmenes päivä merkityksellinen? Ei 5. onko yhteys kuljetusalaan? Ei 6. liittyvätkö bussit asiaan? Eivät 7. liittyvätkö junat asiaan?Eivät 8. onko isäsi kuollut? On 9. onko nuorempi mies veljesi? Ei 10. onko nuorempi mies setäsi? Ei 11. liittyykö ”D” asiaan? Ei 12. onko poikasi ”D”? Ei 13. onko isäsi ”D”?Ei 14. Tunnistatko ketään ”D”-nimistä henkilöä elämässäsi? En 15. onko kymmenes päivä mitä tahansa kuuta syntymäpäivä? Ei 16. onko kymmenes päivä mitä tahansa kuuta vuosipäivä? Ei 17. onko jonkun syntymäpäivä lokakuussa? Ei 18. onko jonkun vuosipäivä lokakuussa? Ei 19. ”Merkitseekö” numero kymmenen jotakin? Mitä tahansa? Ei 20. onko sedällä yhteys numeroon kymmenen? Ei 21. onko vaimon sedällä yhteys numeroon kymmenen? Ei 22. onko perheessäsi kolme lasta? Ei 23. Koostuuko perheesi yhdestä lapsesta ja kahdesta muusta? Ei Kolme oikein, kaksikymmentä väärin. Arvauksella 1 on 50 prosentin todennäköisyys osua oikeaan. Mutta huomatkaa: tavalla, jolla Edward johtaa istuntoa, hän voi soveltaa mitä tahansa tai kaikkia arvauksia kehen tahansa yleisössä - paikalla oli noin 40 henkilöä - josta joku voi osoittaa eleellä ”osuman”. Ystävät, perheenjäsenet, työkaverit ja tuttavat, elävät ja kuolleet, kaikki kelpaavat mihin tahansa arvaukseen. Arvaukset 1 ja 2 ovat varmoja osumia. Sitten mennään alamäkeä.

Arvauksissa 3 ja 4 kohdetta pyydetään liittämään jokin noin 42 päivästä vuodessa kenen tahansa syntymäpäivän, vuosipäivän, kuolinpäivän - minkä tahansa tapahtuman kanssa, sillä Edward sanoo vain: ”On merkitys” jollekin näistä päivistä.

Arvaukset 5, 6 ja 7 ovat hyvin laajoja, sisältäen kaikki mahdollisuudet työmatkoista, lomista onnettomuuksista, päivittäisistä rutiineista, asuinseudusta, ammatista - ja jälleen kuka tahansa yleisöstä kelpaa samastumaan arvaukseen.

Arvaus 8 esitetään kysymyksenä, vaikka Edward, kuten kuka tahansa, on melko varmalla maaperällä tässä arvauksessa, sillä yli 90-vuotiaat ovat hyvin, hyvin harvassa.

Arvaukset 9 ja 10 ovat yksinkertaisesti tavallisia, nopeita heittoja, jotka yleisö välittömästi jättää yhdentekevinä huomiotta – kun ne osuvat harhaan. Mutta ne eivät ole yhdentekeviä, sillä jos ne olisivat osuneet oikeaan, ne olisivat lisänneet tämän muutoin surkean esityksen arvoa.

Arvaukset 11, 12, 13 ja 14 ovat yrityksiä kirjaimella, joka voi edustaa mitä tahansa. Henkilö (elävä tai kuollut), ystävät, perhe, tutut, etu- tai sukunimi, alkukirjain, kaupunki, yritys, titteli, esine - kaikki kelpaavat. Mutta Edward epäonnistuu. On käsittämätöntä, että hän saa kieltävän vastauksen arvaukseen 14!

Arvaukset 15, 16, 17 ja 18 tarjoavat laajat mahdollisuudet. Kaikista ihmisistä, jotka tämä mies tuntee, väistämättä jollakulla on jotain tekemistä näiden arvausten kanssa. Mutta uhri ei kykene löytämään yhtään.

Arvaus 19 on myös erittäin laaja, samasta syystä. Numero 10 pitäisi liittää ”johonkin”…20 ja 21 ovat villejä yrityksiä, jotka yksinkertaisesti epäonnistuvat.

Arvaukset 22 ja 23 ovat vielä kaksi yritystä pelastaa tämä fiasko, mutta ne epäonnistuvat. Kun 22 kielletään, Edward muokkaa sitä laajemmaksi seuraavassa arvauksessa (huomatkaa: niin hän tekee myös arvauksissa 20 ja 21), mutta silti osuu harhaan. Hän sanoo: En tiedä, onko tämä sinun poikasi… hän on joko yksi kolmesta tai kolme jäsentä perheessä, jossa on kaksi poikaa, sitten niitä on yksi.

Tämä olisi voinut olla ”osuma” monellakin tapaa: jos (1) perheessä oli kolme henkilöä jossain vaiheessa, (2) henkilöitä on nyt kolme, (3) henkilöitä oli joskus kolme, mutta yksi heistä kuoli tai muutti pois, (4) tämä voisi soveltua myös johonkuhun muuhun kuin poikaan. Väite tarjoaa useita mahdollisia kuvioita valittavaksi. Kaikki menevät pieleen. Huomatkaa myös ”En tiedä..” -aloitus, joka on aivan totta, sillä hän ei todellakaan tiedä! Tämän tyyppinen puhuttelu myös houkuttelee uhria vastaamaan, se on vinkki, että valinta, korjaus tai selvennys olisi paikallaan, jotta väite ”sopisi.”

Tässä vaiheessa Edward luovuttaa ja vaihtaa toiseen aiheeseen.

Minut löi ällikällä se, että istunnon päättyessä uhri hymyili kyyneltensä läpi ilmeisen tyydytyksen vallassa, kiittäen Edwardia saamistaan paljastuksista. 23 arvauksesta vain kolme osoittautui paikkansa pitäviksi, eikä mitään niistä voi kutsua kovinkaan ihmeellisiksi saavutuksiksi, mutta silti tämä mies ei ollut tippaakaan kiusaantunut tai pettynyt. Miten Edward voi ikinä epäonnistua, kun hänen ulottuvillaan on tuollaisia uhreja?

Skeptikko 2/2006 

6 Skeptikko 2/2006

James Randi Käännös: Kari Kivioja

Lähde: Swift, Online Newsletter Of The Jref April 21, 2006

Skeptikko 2/2006 

OST

T-PAITA! SKEPSIKSEN

Luotettavien Tutkimusten Mukaan (universal Science, Vol 12.986)

Skepsiksen T-paita On Maailmankaikkeuden Suosituin.

vs7r 6tj

(=anna-liisa, Tulen Pian Hakemaan Toisen)

MYYDÄÄN YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMIEN TILAISUUKSIEN YHTEYDESSÄ JA POSTITSE. KOOT: S, M, L JA XL HINTA: 10 EUROA POSTITILAUS: LISÄTÄÄN KULUJA 2 EUROA  SKEPTIKKO 2/2006

PosTiTilauKsET: anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Hki Puh. (09) 698 1976 s-posti: secretary@skepsis.fi

Liity skepsiksen jäseneksi!

Jos Haluat Liittyä Skepsiksen Jäseneksi, Lähetä Oheinen Lomake Tai Sen Kopio Täytettynä Skepsiksen Jäsenasioista Vastaavalle Osoitteella:

Anna-liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 000 Helsinki Membership@skepsis.fi

Yhdistyksen Jäsenmaksu Vuodelle 2006 (sisältää Skeptikko-lehden Tilauksen) On 21 Euroa Tai Alle 20-vuotiailta 10,0 Euroa (jos Olet Alle 20-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi). Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jäseneksi. Tilausmaksu On 2 Euroa/vuosi. Lehtitilausta Tehdessä Tiedoksi Riittävät Nimi Ja Osoite. Jäsenhakemus/tilauskaavake Löytyy Myös Internetistä Skepsiksen Kotisivuilta: Www.skepsis.fi

Jäsenhakemus

Haluan Liittyä Jäseneksi

Nimi:

Ammatti Ja Koulutus:

Lähiosoite:

Postinumero Ja -toimipaikka:

Puhelin:

Sähköposti:

Vain Lehtitilaajaksi

Haluan Skepsiksen Sähköpostituslistalle

Kokemus Skepsiksen Toimialaan Liittyvistä Asioista, Mahdollisesti Jäsenyys Muissa Tieteellisissä Yhdistyksissä, Erityiset (käytä Tarvittaessa Erillistä Paperia):

Aihetta Sivuavat Julkaisut, Mielenkiinnon Kohteet Ym.

Korostamme Kuitenkin, Että Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Yhdistyksen Hallitukselta Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta.

Hyväksyn Skepsis-yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet Ja Haluan Liittyä Yhdistyksen Jäseneksi.

Päiväys Ja Allekirjoitus:

Skepsiksen haaste

10 000 EUROA PUHTAANA KÄTEEN SILLE, JOKA TUOTTAA VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA PARANORMAALIN ILMIÖN.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri iiro seppänen ovat lupautuneet maksamaan kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta kokonaissummasta. Haastesumma voidaan maksaa myös humanoidistipendinä – 10 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoidille, joka itse noutaa stipendin ja antaa samalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikkeustapauksessa summa voidaan myös maksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen tai pankkikortin saanti on osoittautunut humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle ihmiskontaktiseuralaiselle.

Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 0208-355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529-2111988 anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Rahastonhoitaja veikko Joutsenlahti Roihuvuorentie 30 B 62 00820 Helsinki puh: 040 758 7286

Skepsis ry:n hallitus vuonna 2006 Puheenjohtaja Matias aunola Varapuheenjohtaja otto J. Mäkelä Robert Brotherus, Denis Galkin, Heikki Ervasti, Jukka Häkkinen, anna-liisa Räihä.

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: vesa Tenhunen puh. (013) 123 254; vesa.tenhunen@skepsis.fi Jyväskylä: vesa Kolhinen

– Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein. – Ylläpitää tällaisesta tutkimuksesta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa sekä pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhteisöihin kotimaassa ja ulkomailla.

– Julkaista paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä tutkivia artikkeleja ja kirjoja sekä laatia tällaisia väitteitä sisältävien julkaisujen bibliografioita.

– Järjestää alaan liittyviä kokouksia ja konferensseja sekä harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa.

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta Professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), Psl virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), s. albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), anto leikola (biologia), dosentti Marjaana lindeman (psykologia), professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), vTM Jan Rydman, Heikki Räisänen (uskontotiede), dosentti veijo saano (lääketiede), anssi saura (biologia).

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä hakemuksesta yhdistyksen jäseneksi yksityishenkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka hyväksyvät edellä mainitut yhdistyksen periaatteet.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina. Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

Skeptikko 2/2006 9

Jäsenasioista Ja Lehtitilauksista Pyydetään Neuvottelemaan Yhdistyksen Jäsenasioista Vastaavan Kanssa. Hänelle Toimitetaan Myös Osoitteenmuutokset:

Skepsis Ry On Vuonna 1987 Perustettu Suomalaisten Skeptikkojen Yhdistys.

Skepsiksen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

0 Skeptikko 2/2006

Puh. 050 382 0251; Vesa.kolhinen@skepsis.fi Oulu: Juha Vuorio Puh. 040 500 6955; Juha.vuorio@skepsis.fi Tampere: Heikki Lindevall Puh. 0400 622 636; Heikki.lindevall@skepsis.fi Turku: Heikki Kujanpää Puh. (02) 244 6400, 0440 220 420; Heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Yhdistys Toivoo, Että Alueilla Dyshenkilöille Yhteystietonsa, Omalla Alueellaan Tapahtuvasta Henkilöille Voi Myös Ilmoittaa Yhdistyksen Toimintaan Omalla

Asuvat Ilmoittaisivat Yhjotta He Voisivat Tiedottaa Toiminnasta. Yhteyshalukkuutensa Osallistua Alueellaan.

Mitä on miehellä mielessä?

Tämä Henkilö Kävi Aurakuvassa Toukokuussa Helsingissä. Tai Niin Hän Väittää. Moni Muu Saattaa Nähdä Kuvassa Striptease-esitystä Seuraavan Miehen, Jota Kohti Esiintyjä Juuri Kumartuu, Takapuoli Kameraan Päin. Niin Tai Näin, Kuva Kertoo Miehen Mukaan Hämmästyttävän Tarkasti Sen, Mitä Hänellä Oli Sen Ottohetkellä Mielessä.

Skeptikko Toivottaa Lukijoilleen Hyvää Kesää!

Skeptikko 2/2006 1

Ihmeellinen maailma

Skeptikon tietosanakirja

Kirja Vie Lukijansa Oppien Maailmaan. Parapsykologiasta, Muista Aiheista.

Risto Selin

Paranormaalien Ilmiöiden Ja Outojen Sen Hakusanat Tarjoavat Kriittistä Tietoa Ufologiasta, Astrologiasta Ja Monista

Lähes 00 Hakusanaa: Atlantis, Barnum-efekti, Cereologia, Demoni… Pitkiä Kirjoituksia, Lyhyitä Määritelmiä. Erittäin Kattava Kirjallisuusluettelo. Suomen Ensimmäinen Skeptinen Hakuteos. 26 Sivua. Hinta 19 E (+ Postikulut). Julkaisija: Skepsis Ry, Helsinki. Kustantaja: Tähtitieteellinen Yhdistys Ursa Ry.

Saatavana Kaikista Skepsiksen Tilaisuuksista Tai Tilaamalla Osoitteesta: Anna-liisa Räihä Borgströminkuja 1 B 19 000 Helsinki. Puh. (09) 69 196 Sähköposti: Secretary@skepsis.fi

2 Skeptikko 2/2006