Pääkirjoitus

Risto K. Järvinen

20 Vuotta Kysymyksiä

Onko tämä hetki, jolloin uskomushoidot lopultakin saavat ansaitsemansa maineen ja jolloin ” paljastuu, mitä ne todella ovat – suurta huijausta?” Näin kirjoitti Rose Shapiro Guardian-lehdessä, kun lähes 13 vuotta piilotellut sotarikollinen Radovan Karadzic jäi heinäkuussa kiinni.

Serbijohtaja Karadzicia vastaan on nostettu kaikkiaan 11 syytettä kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan, sotarikoksista sekä muista julmuuksista Bosnian sodassa. Sarajevon piirityksen aikana hänen joukkojensa syytetään surmanneen 12 000 siviiliä. Häntä syytetään myös Srebrenican verilöylyn järjestämisestä vuonna 1995, jolloin 8 000 muslimimiestä ja -poikaa tapettiin.

Piilotteluvuosinaan Karadzic kasvatti pitkän valkoisen parran ja elätti itsensä new age -lääkäri Dragan Dabicina. Hän työskenteli Belgradissa Psy Help Energy -terveydenhuoltoklinikalla, jonka nettisivujen mukaan tarjolla on mm. seuraavia serbiankielisiä hoitoja: ajurveda, akupunktura, tradicionalna kineska medicina, homeopatija, makrobiotika, aromaterapija, duhovna energetska medicina, rheiki, joga vezbe, taj ci cuan vezbe. Hoitojen kerrotaan vaikuttavan parantavasti mm. astmaan, autismiin, diabetekseen, epilepsiaan ja MS-tautiin.

Karadzic on eittämättä pahimman luokan rikollinen, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikki uskomushoitajat olisivat sellaisia. Suurin osa heistä uskoo aidosti hoitoonsa ja haluaa auttaa ihmisiä. Usein kyseessä eivät kuitenkaan ole pelkät harmittomat placebo-seikkailut, vaan ihmiset voivat oikeasti menettää jopa henkensä hoitojen seurauksena.

Muun muassa nettisivulle whatstheharm.net on kerätty tietoja vammoista, joita uskomushoidot ovat aiheuttaneet. Sivut kertovat 3254 tapauksesta, joissa uskomushoitoa saanut potilas on kuollut ja 235 558 tapauksesta, joissa on tullut vammoja. Esimerkiksi Kauniit ja rohkeat sarjassa näyttelevän Hunter Tylon poika Michael Tylo II hukkui uima-altaaseen saatuaan sairauskohtauksen. Hänen tautinsa oli ”diagnosoitu” stressiksi ja sitä oli hoidettu akupunktiolla.

Puoskarilakiin valmistautuvassa Suomessakin olisi syytä herätä todellisuuteen eritoten nyt, kun elantonsa puolesta pelkäävät uskomushoitajat ovat aloittaneet valtavan huuhaa- lob bauksen lehdissä, netissä ja jopa eduskunnassa. Työtä pitää skeptikoiden tehdä, sillä Karadzicin tapaus ei lopulta vaikuta mitenkään uskomushoitojen suosioon. Se unohtuu niin kuin on unohtunut meidän oma, vastaavanlainen ta pauk sem me. Kuka muistaa virolais-suomalaisen Hans Kalmin, sotarikollisen ja homeopaatin?

Kalmin pataljoona syyllistyi eräiden lähteiden mukaan sisällissodan aikana lukuisiin sotarikoksiin. Kalmin johtaman valkoisen armeijan taisteluosasto teloitti Kuhmoisten taistelun yhteydessä punaisten Harmoisten kenttäsairaalan 11 punakaartilaispotilasta ja kaksi miespuolista sanitääriä. Kun Kalmin joukot olivat 1918 vartijoina Hennalan vankileirillä Lahdessa, siellä teloitettiin noin 500 punaista.

Sodan jälkeen Kalm piti yksityislääkärin vastaanottoa vuoteen 1969 saakka. Hän hoiti potilaitaan homeopaattisilla lääkkeillä ja akupunktiolla. Vuonna 1968 hänellä oli hoidossaan diabetespotilas, joka joutui koomaan ja vammautui pysyvästi sen jälkeen, kun Kalm oli antamiensa homeopaattisten lääkkeiden ohella vähentänyt insuliiniannosta ja lopulta poistanut sen kokonaan.

Kalm kuoli Jyväskylässä 1981 lähes 92-vuotiaana. Homeopatia ja muut uskomushoidot elävät edelleen ja voivat hyvin.

Risto K. Järvinen

Minä, skeptikko: Virpi Kalakoski

Risto K. Järvinen

Kalakoski

Kertoo: ”turhauttavaa On Huomata, Että

Yhteiskunnan Päätöksenteon Parissa

Työskentelee Suuri Joukko Henkilöitä, Jotka Eivät

Ymmärrä Tieteellisen Tutkimuksen Tuottaman

Tiedon Ja Rajatiedon Eroa.”

Lapsuuden kotini ei ollut uskonnollinen tai taikauskoinen, kirkossa käytiin sukujuhlissa, mutta uskontoon suhtauduttiin hyvin välinpitämättömästi. Kirkon jäseneksi liityin rippikouluiässä, kun piti päästä leirille kavereiden kanssa. Siihen aikaan koulutovereistani kaikki kuuluivat kirkkoon, ja itsekin kävin kuuntelemassa uskonnon opetuksen pelottelua siitä, että ”jos ei ole kirkkoa äitinä, ei voi olla Jumalaa isänä”.

Lapsuuden uskonnolliset muistoni liittyvätkin lähinnä uskonnon tunneilla syntyneeseen ahdistukseen siitä, käykö tässä nyt huonosti, kun en kuulu kirkkoon. Pyhäkoulussakin minä, pakanalapsi, taisin joskus käydä, en muista miksi, mutta sieltä jäi mieleeni lähinnä ohjaaja ja kiiltokuvat. Noihin lapsuuden aikoihin liittyy myös jonkinlainen uskominen Jumalaan, joka tuli esiin lähinnä yrityksessä lausua Isä meidän -rukousta iltaisin, mutta en koskaan onnistunut pääsemään loppuun asti ilman, että ajatukset harhailivat muualla.

Tunsinkin lapsena itseni hyvin kelvottomaksi uskon asioissa. Ehkä tällainen pakanalapsen seikkaileminen uskonnollisessa kulttuurissa sai pohtimaan asioita ja huomaamaan, että on monenlaisia käytäntöjä, mikä on mielestäni opettavaista.

Kaikenlaisia Hilavitkuttimia

Ufot ja parapsykologia ovat olleet minulle lähinnä kavereiden kertomia juttuja ja kummitustarinoita. Uskoni niihin oli samanlaista kuin uskominen siihen, että ulkona väijyy dinosaurus, eli lapsen leikkiä ja mielikuvitusta. En siis ole koskaan ollut kovin kiinnostunut uskonnoista, ufoista tai parapsykologiasta. Mystisiä kokemuksia minulla on lähinnä yöllä pimeässä unen ja valveen rajalla kokemani valoilmiöt, kuten leijuva valopallo, joka tosin häviää näkyvistä, kun herää kunnolla. Tällaiset ovat toki säpsähdyttäneet, mutta psykologina tiedän selitysten liittyvän normaaleihin havaintoilmiöihin, enkä ole jäänyt niitä sen kummemmin pohtimaan.

Oikeastaan ensimmäisen kerran minulle valkeni rajatiedon olemassaolo vasta aikuisena, kun kävin ensimmäistä kertaa Hengen ja tiedon messuilla entisen työtoverini ja Skepsis-aktiivi Jukka Häkkisen ehdotuksesta. Tunnelma oli mielestäni melko vimmainen, ja kaikenlaisia hilavitkuttimia oli kaupan pahojen henkien karkottamiseksi. Ajattelen, että ainakin minulle olisi todella ahdistavaa elää maailmassa, jossa pitää olla jatkuvasti lepyttämässä pahoja henkiä tai etsiä vastauksia tähtien asennoista. Ehkä jollekin toiselle on vastaavasti ahdistavaa elää tieteellisen maailmankuvan kanssa.

Tunnen huonosti kirjallisuutta, joka käsittelisi tyypillisiä Skepsiksen aiheita kuten paranormaaleja ilmiöitä. Näihin asioihin olen tutustunut lähinnä Skeptikko-lehteä ja Skepsiksen julkaisemia kirjoja selailemalla. Oma kiinnostukseni liittyy enemmän psyko- ja tiedehuuhaaseen. Esimerkiksi Sergio Della Salan toimittama kirja ”Tall Tales about the Mind and Brain: Separating fact from fiction” (2007, Oxford University Press) on hyvä kokoelma kiinnostavia psykologian myyttejä, joita lehtien sivuilla esitellään totuuksina.

Psyko-huuhaata

Tieni Skepsikseen alkoi keskusteluista Häkkisen Jukan kanssa psykologian laitoksen kahvipöydässä. Helsingin yliopiston psykologian laitoksen läheisimmät opettajani ja työtoverini olivat muutenkin hyvin kriittisiä psyko-huuhaan ja huonosti tehdyn tieteellisen tutkimuksen suhteen.

Esimerkiksi kirjoittaessamme kollegoiden kanssa Editalle lukiopsykologian oppikirjasarjaa ”Persoona” meillä oli kantavana ajatuksena nimenomaan kriittinen suhtautuminen hömppään, jota psykologian nimissä tarjotaan. Tavoitteena oli keskittyä sisällöissä psykologiatieteen löydöksiin sekoittamatta niihin kyseenalaista psyko-huuhaata. Tällaisista kuvioista Jukka pyysi minua Skepsiksen tieteelliseen neuvottelukuntaan ja nyt joidenkin pitämieni yleisöluentojen ja niiden seuraamisen kautta olen päätynyt hallitukseenkin.

Skeptikkona osaan olla eniten huolestunut lähinnä omaan alaani liittyvistä asioista. Tällaisia ovat psyko-huuhaa ja pseudotiede, joita ihmisille syötetään joka tuutissa.

Kouluopetukseen ei kuulu systemaattinen tieteellisen maailmankuvan eikä kriittisen ajattelun ja lukutaidon opettaminen. Tällaisen opetuksen pitäisi koskea kaikkia, ei vain esimerkiksi uskonnottomia. Omien lapsieni kokemusten mukaan elämänkatsomustiedon tunneillakaan ei tällaiseen pyritä ja Prometheus-leireilläkin tieteellinen maailmankuva on näyttäytynyt lähinnä samanarvoisena vaihtoehtona noita- ja shamaaniedustajien rinnalla.

Huolestuttavinta on tieteellisen eli tutkitun, kumuloituneen ja arvioidun tiedon asettaminen samalle viivalle mielipiteiden, pseudotieteen ja erilaisten uskomusten kanssa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että asiantuntijoiden tietoon perustuvia mielipiteitä ei oteta riittävästi huomioon yhteiskunnan päätöksenteossa. Lehdistössäkin usein yhden eriävän kannan omaavan tutkijan käsitys esitellään yhtä painavana kuin satojen tiedemiesten kannattama teoria.

listaminen sen suhteen, mikä ero on tutkitulla tiedolla, pseudotiedolla ja mielipiteillä. Skepsis voisi mielestäni keskittyä nimenomaan valistamiseen niissä asioissa, joissa on tärkeää toimia rationaalisesti.

Esimerkiksi monissa yhteiskunnallisissa päätöksissä, terveydenhoidossa ja hyväuskoisten ihmisten rahastamisyrityksissä Skepsiksen olisi mielestäni tärkeä tuoda esiin tutkitun tiedon merkitystä ja tieteellistä maailmankuvaa. Sen sijaan taiteisiin ja uskontoihin liittyy paljon toimintaa, joka on tieteellisestä näkökulmasta järjetöntä, mutta voi silti olla tärkeää yksilön ja yhteisön psyykkiselle hyvinvoinnille.

Mielestäni olisi Skepsiksen uskottavuuden ja resurssien tuhlausta käyttää voimia esimerkiksi shamaaniperformanssien tai kirkollisten toimitusten vastustamiseen. Paljon tärkeämpää on älähtää niissä tilanteissa, joissa huuhaata yritetään tarjota esimerkiksi terveydenhuoltoon ja kouluihin.

Huonoa Tutkimusta

Skepsiksen hallituksessa ja myös laajemmalla porukalla keskustellaan ja valmistellaan vilkkaasti kannanottoja tärkeisiin kysymyksiin. Näille ajatuksille on myös pyritty löytämään kanavia, joiden avulla niitä saadaan laajempaan tietoisuuteen. Skepsiksen toiminta lienee kiinni yksittäisten jäsenten innostuksesta ja ajasta.

Itse olen joutunut olemaan melko passiivinen skeptikko, mutta vaikuttaa siltä, että yhdistyksessä on onneksi myös aktiivisia ja asiantuntevia jäseniä, ja koko ajan hoidetaan asioita. Skepsis on jo nyt aktiivinen monessa asiassa, Olisi hyvä jos, saataisiin lisää jäseniä, joilla olisi aikaa osallistua toimintaan.

Kuuluuko teologia yliopistoon? En usko, että tieteenalojen taso nousee sillä, että ne heite-

Yritys ymmärtää ihmisten uskonnollisia, astrologisia ja joitain ilmeisen järjettömiltä vaikuttavia puuhia kiinnostaa minua

SKEPTIKKONA.

Shamaaniperformansseja

Skepsis ry puhuu tieteelja rationaalisen ajattelun tavoite on tutkitun tiedon yhteiskunnassa ja ihmisten va-

Näen tärkeänä, että lisen maailmankuvan puolesta. Yksi tärkeä hyödyntäminen tään pois yliopistosta. Teologian osaamiseni on hyvin mitätöntä, sen verran mitä alan tutkimusta tunnen, niin siellähän on paljon tieteellisesti hyvää ja kiinnostavaa tutkimusta.

Useimmilta tieteenaloilta löytyy huonosti perusteltua ja järjetöntäkin tutkimusta, mutta niiden karsiminen on kyseisen tieteenalan ja akateemisen yhteisön eikä Skepsiksen tehtävä.

Yhtä hyvin voisi kysyä, kuuluuko vaikkapa psykologia yliopistoon. Kyllä senkin piiristä löytyy tiedeyhteisöissäkin huuhaan ja pseudotieteen poikasia.

Missä Nuoret Ja Naiset?

Skepsiksen sukupuoli- ja ikäjakauma näyttää olevan aika vino. Johtuukohan nuorten ja naisten pula siitä, että jos ufot, uskonnot ja paranormaalit ilmiöt eivät kiinnosta, niin Skepsiksen toiminta tuntuu vähän etäiseltä? Tieteellinen maailmankuva, rationaalinen ajattelu ja huuhaan ja pseudotieteen karsastaminen ovat teemoja, joiden olisi hyvä korostua enemmän Skepsiksen toiminnassa. Tällaiset kysymykset koskettavat monien ihmisten elämää.

Itse en skeptikkona jaksa varsinaisesti julistaa enkä yrittää käännyttää eriuskoisia, en jaksa edes keskustella äärihuuhailijoiden, vaikkapa astrologien kanssa, se on toivotonta. Omassa työssäni voin välittää tietoa ja oikaista virheellisiä käsityksiä. Psykologia-lehden päätoimittajana minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että psykologit ja muut asiasta kiinnostuneet voivat päivittää helposti tietojaan psykologian alalla lukemalla tästä tieteellisestä aikakausilehdestä vertaisarvioituja suomalaisia tutkimuksia ja uutisia ajankohtaisista tutkimuksista.

Yliopisto-opettajana ja psykologian asiantuntijana yritän muutenkin pitää tieteen lippua korkealla ja puuttua psyko-huuhaaseen ja pseudotieteeseen. Mielestäni on myös kiinnostavaa yrittää ymmärtää ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta, mitä tarpeita huuhaa palvelee. Luulen, että usein on kyse tiedon puutteesta ja siitä, että tieteellistä ja kriittistä ajattelua on vaikea oppia itsestään.

Yritys ymmärtää ihmisten uskonnollisia, astrologisia ja joitain ilmeisen järjettömiltä vaikuttavia puuhia kiinnostaa minua skeptikkona.

Turhauttavaa Toimintaa

Suhtaudun suurella hämmästyksellä ja ihmetyksellä siihen, miten rajatieto ja kaikenlainen

Psyko-huuhaata

Sergio Della Salan Toimittama Kirja ”tall Tales About The Mind And Brain: Separating Fact From fiction” On Kokelma Kiinnostavia Psykologian Myyttejä, Joita Lehtien Sivuilla Esitellään Totuuksina. Kirjan 29 Luvussa Joukko Kognitiivisen Psykologian Ja Neurotieteen Tutkijoita Esittelee Yleisiä, Mutta Virheellisiä Käsityksiä Muistista, Oppimisesta, Älykkyydestä Ja Kielen Prosessoinnista Sekä Aivojen Ja Mielen Toiminnasta. Kirjan Luvuissa Pohditaan Muun Muassa Intuitioon, Luovuuteen, Kaksikielisyyteen, Grafologiaan, Aivopuoliskoihin, Out-of-body -kokemuksiin Ja Täysikuuhun Liittyviä Myyttejä.

Esimerkkejä Kirjasta - French & Wilson: Cognitive Factors Underlying Paranormal Be- liefs And Experience. Kappaleessa Esitellään Paranormaalien Uskomusten Taustalla Olevia Ihmisen Tiedonkäsittelyn Rajoituksia, Joissa On Kyse Kriittisen Ajattelun, Päättelyn, Havaitsemisen Ja Muistin Virheistä. Esitellään Tutkimuksia, Joissa On Vertailtu Paranormaaleihin Ilmiöihin Uskovia Ja Ei-uskovia.

- Cowan, Morey & Chen: The Legend Of The Magical Number Se-* ven. Kappaleessa Kerrotaan Millerin 1956 Julkaiseman Artikkelin Historia. Urbaani Legenda, Jonka Mukaan Ihminen Pystyy Pitämään Mielessään 7 ± 2 Asiaa Kerrallaan On Synnyttänyt Käytännön Ohjeita Liittyen Esimerkiksi Esitelmien Pitämiseen. Esitellään Tähän Maagiseen Lukuun Liittyviä Väärinymmärryksiä Ja Tuodaan Esiin, Että Nykykäsityksen Mukaan Tiedonkäsittelyn Rajoitukset Tulevat Esiin Jo 3-4 Mielessä Pidettävän Kokonaisuuden Kohdalla.

- Clifasefi, Garry & Loftus: Setting The Record (or Video Camera)* straight On Memory: The Video Camera Model Of Memory And Ot- her Memory Myths. Kappaleessa Kerrotaan Muistin Rakentuvasta Luonteesta, Muistojen Luotettavuudesta Ja Valemuistoista. Onko Luottamista Todistajan Lausuntoihin, Entä Eläviin Muistoihin Siitä, Että On Joutunut Ufojen Sieppaamaksi?

- Carey: Is Bigger Really Better? The Search For Brain Size And* intelligence In The Twenty-first Century. Neurotieteilijä Ihmettelee Tiedeyhteisön Laitamilla Yhä Vilkkaana Käyvää Keskustelua Aivojen Koon Ja Älykkyyden Yhteydestä. Kirjoittajan Johtopäätös On, Että Tämän Hetkiset Tutkimustulokset Ja Teoriat Eivät Viittaa Siihen, Että Ihmisen Aivojen Koko Olisi Minkään Mielekkään Mekanismin Kautta Yhteydessä Tämän Älykkyyteen.

- Anderson, M: Biology And Intelligence - The Race/iq Controver-* sy. Kappale Lähtee Liikkeelle ”the Bell Curve” -kirjasta Ja Purkaa Älykkyystutkimuksen Ympärillä Pyöriviä Myyttejä. Rautalangasta Väännettynä Asiaa Periytyvyydestä (heritabiliteetista) Ja Siitä, Miksi Rotuerot Älykkyystesteissä Johtuvat Todennäköisimmin Kulttuurisista Tekijöistä. Kappale Auttaa Myös Ymmärtämään, Miksi Älykkyystutkijat Eivät Juuri Osallistu Näihin Keskusteluihin, Eli Miksi Kysymys Rotujen Välisistä Älykkyyseroista Ei Ole Tieteellisesti Kiinnostavaa: Se Ei Auta Meitä Ymmärtämään Älykkyyden Luonnetta.

huuhaa elää ja rahastaa niin menestyksekkäästi, jopa eri asiantuntijoiden joukossa. Tähän täytyy löytyä joku syy ihmisen mielen toiminnasta ja psyykkisistä tarpeista. Tai sitten kyse on vain tiedon puutteesta ja rationaalisen ajattelun vaikeudesta.

Skeptikkona turhautumiseni ei liity yksittäisten ihmisten omaa elämäänsä koskeviin ratkaisuihin. Turhauttavaa on pikemminkin huomata, että koulutuksen, terveydenhuollon ja yhteiskunnan päätöksenteon parissa työskentelee suuri joukko henkilöitä, jotka eivät ymmärrä tieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon ja rajatiedon eroa.

On resurssien haaskaamista valita ja tukea ratkaisuja, jotka perustuvat tosiasiassa maagisiin käsityksiin ja järjettömiin uskomuksiin. On turhauttavaa, ettei tiedeyhteisön ja korkeasti koulutettujen ammattilaisten tietoa ja osaamista hyödynnetä aina riittävästi.

simmät kiinnostuksen kohteeni liittyvät työmuistiin ja vaativiin kognitiivisiin tehtäviin sekä ikä- ja kognitiokysymyksiin.

Me myös sovellamme tutkimustuloksia ja pyrimme kehittämään kognitiivista ergonomiaa eli sitä, että työkäytännöt ja laitteet olisivat sopusoinnussa ihmisen tiedonkäsittelyn kykyjen ja rajoitusten kanssa. Fyysinen ergonomia on kaikille tuttua eli jokainen tietää, miten suuri merkitys hyvinvoinnille on esimerkiksi työasennoilla. Sen sijaan vähemmän kiinnitetään huomiota ja etsitään ratkaisuja tiedonkäsittelyn kuormittumiselle, vaikka niin saataisiin työstä sujuvampaa ja tuottavampaa ja työhyvinvointikin paranisi.

Tiedon välittäminen on ollut minulle aina tärkeää. Esimerkkinä lukiokirjaprojektini ja vuonna 2006 Editalle ilmestynyt ”Muistikirja”-niminen tietokirja, jossa haluan tarjota lukijalle ajankohtaista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa ihmisen muistin toiminnasta. Oma muistini on kuitenkin yhtä huono kuin ihmisillä ylipäänsä. Erityisen onneton olen vuosilukujen muistamisessa ja ylipäänsä aikajärjestyksen hahmottamisessa. Lempipuuhaani onkin kehitellä erilaisia muistia parantavia tekniikoita.

Valmistellessani väitöskirjaa eksperttien muistiin liittyen oli todella kiinnostavaa seurata, millaisiin poikkeuksellisiin, lähes paranormaaleihin suorituksiin ihmiset pystyvät harjoittelun myötä.

Elämän tarkoitus seuraa siitä, kun käyttää aikaansa asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä ja

MERKITYKSELLISIÄ.

Lähes Paranormaaleja Suorituksia

Psykologiaa aloin opiskella, koska halusin lapsipsykoterapeutiksi, mutta en lääkäriksi. Heti ensimmäisen vuoden jälkeen kokeellinen tutkimus ja ihmisen tiedonkäsittelyprosessit alkoivat kiinnostaa, syinä halu ymmärtää näitä asioita ja huipputasokas opetus. Kun jäin yliopistoon töihin ja jatkoin opiskelemista riittävän pitkään, niin pikkuhiljaa oma tutkimuskin edistyi ja väitöskirjakin valmistui.

Oma tutkimus- ja opetusalani on erityisesti muisti, eksperttiys ja kokeellinen psykologia. Pari vuotta sitten tarjoutui tilaisuus vaihtaa hiukan maisemia ja siirtyä Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskukseen. Siellä pääsen paitsi tekemään tutkimusta moniammatillisessa ryhmässä ja huippulaboratoriossa myös soveltamaan tutkimustietoa. Tällä hetkellä keskei-

Elämän Tarkoitus?

En tiedä onko elämällä mitään yleisempää tarkoitusta, pohjimmiltaan kai yritämme kukin omalla tavallamme kuluttaa mahdollisimman hyvin sitä aikaa, minkä saamme maailmassa viettää. Elämän tarkoitus seuraa siitä, kun käyttää aikaansa asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä ja merkityksellisiä.

Minun elämäni tarkoitus syntyy siitä, että saan lukemalla ja tutkimalla perehtyä uusiin asioihin ja lisäksi vielä hengailla omien lasteni, läheisteni ja itseni kanssa ja seurata millaisia ihmisiä meistä kasvaa.

Tätä kirjoittaessani alkoi maailmanloppu, tarkalleen aamulla kello 9.30. Cernin uusi LHC-hiukkaskiihdytin käynnistettiin ja nyt kiihdyttimessä syntyvät pienet mustat aukot imevät maapallon hyperavaruuteen. Näin ainakin uskoi entinen ydinturvallisuustutkija Walter Wagner, joka halusi kavereineen estää kiihdyttimen käynnistyksen haasteen uhalla. Cernin fyysikot ovat kuitenkin sitä mieltä, että jos LHC:n energia pystyisi luomaan edes pieniä mustia aukkoja, kosminen säteily olisi jo aikaa sitten synnyttänyt sellaisia.

Minä puolestani väitän, että Cernin tutkijat ovat väärässä. Meillä kotona näitä mustia aukkoja esiintyy paljonkin. Ne imaisevat uskomattoman määrän tavaraa itseensä aina pikkuesineistä kuten avaimista jopa kokonaisiin huonekaluihin asti. Jotkin tavarat löytyvät myöhemmin aivan eri paikasta, mihin ne on jätetty. Tämä johtuu siitä, että musta aukko on menettänyt energiansa ja sylkäissyt kadonneet esineet takaisin.

Sehän on Cernin kiihdyttimenkin tarkoitus, löytää kauan kadoksissa ollut Higgsin bosoni. Mitähän kamalaa sitten tapahtuu, jos sitä ei löydetäkään? Ilmeisesti siinä vaiheessa – vielä suuremman kiihdyttimen rakentamisen asemesta – pannaan tieteelliset mallit uusiksi; sellaistahan tiede on, alati uusiutuvaa.

Homeopatia taas on taikauskoon perustu-

Virpi Kalakoski

Skepponen Skeptikko 3/2008 9

SKEPSIS RY HAKEE SIHTEERIÄ JA VIDEOKUVAAJAA

KIINNOSTAAKO TÄRKEÄ TYÖ EPÄILYKSEN KESKIPISTEESSÄ?

Ryhdy Skepsiksen Sihteeriksi! Työhösi Kuuluu Mm. Postitus, Tilojen Varaukset Sekä Erilaisten Lupien, Ilmoitusten Pääse Sotkemaan, Sillä Palkkana Jaamme Kulukorvauksia Ja Jäsenmaksujen Postitustilaisuuden Jälkeen Tarjoamme Illallisen

Skepsis Tarvitsee Myös Videokuvaajaa. Kuvaaminen Videolle Ja Niiden Koostaminen Siisteiksi Tämäkään Työ Pääse Sotkemaan, Sillä Palkkana Jaamme

Jäsenrekisterin Hoito, Pöytäkirjojen Pito, Ja Hakemusten Tekeminen. Verotustasi Työ Ei Täysin Verovapaata Kunniaa. Kerran Vuodessa Erittäin Hyvässä Seurassa.

Työhösi Kuuluu Skepsiksen Luentotilaisuuksien Klipeiksi Yhdistyksen Www-sivuille. Verotustasi Ei Em. Kulukorvauksia Ja Täysin Verovapaata Kunniaa.

JOS KIINNOSTUIT, OTA YHTEYTTÄ EPÄILEMÄTTÄ!

Sihteeri Anna-liisa Räihä: Secretary@skepsis.fi, 050-3271164 Puheenjohtaja Pertti Laine: Chairman@skepsis.fi, 040-8439461

vaa tehotonta, uusiutumatonta hölynpölyä, jonka uskomukset pysyvät todisteiden puutteesta ja päinvastaisista todisteista huolimatta. Radio Ylen aikainen antoi elokuussa tilaa jopa neliosaiselle homeopatiaa käsittelevälle minisarjalle. Homeopatiaa esiteltiin ohjelmassa täysin vain sitä harjoittavien henkilöiden näkökulmasta. Minisarjan viidettä osaa, kriittistä ja oikeaa tietoa sisältävää asiantuntijan mielipidettä, ei tätä kirjoitettaessa ole lähetyksessä kuultu.

Eihän tämä tietenkään ainoaksi huuhaaohjelmaksi jäänyt. Radio Suomen valtakunnan verkossa lähetettiin oikein kahden tunnin luontaishoitojen ilta -kontaktilähetys, jonka ainut tarkoitus oli ilmeisesti esittää huuhaahoidot varteenotettavina vaihtoehtoina eikä puoskarointeina. Toimittajillakin on sanan- ja mielipiteenvapautensa, oikeus sortua vaikka tämmöiseen kauhistuttavaan totuusrelativismiin. Yleisradiolla on kuitenkin julkisen palvelun velvoite, ja tällä ohjelmalla ei ollut ohjelmistolta vaadittavaa sivistävää luonnetta. Ylen ohjelmilta vaadittava monipuolisuus velvoittaa toimittajia hieman enemmän kuin iltapäivälehdet, ainakin oikaisemaan virheelliset tiedot.

Homeopatia on kuulemma täydentävää hoitoa. Minä en yksinkertaisena ihmisenä ymmärrä, miten tyhjällä voi täydentää, mutta niin vaan ”täydentävistä” hoitomuodoista puhuu jo ministeri Risikkokin ja LKL, Luontaislääketieteen kes-

SKEPSIS TOIMII

Helsinki

1. Lokakuuta: Tutkinta Paljasti Suomalaiset Ufoklassikot, Konsultti Sami Laitala, Tutkija Juha Kukkonen

5. Marraskuuta: Vankkaa Ja Pysyvää Tietoa, Skepsis Ry:n Puheenjohtaja Pertti Laine. Tilaisuuden Jälkeen Yhdistyksen Syyskokous.

3. Joulukuuta: Skeptikko-lehden 20-vuotisjuhlat. Huuhaa- Ja Sokrates-palkintojen Jako.

Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, Klo 18-20.

Tampere

11. Lokakuuta: Vaihtoehtohoidot Ja Puoskarilaki Meillä Ja Muualla - Paneelikeskustelu.

Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2, Iso Sali, Klo 18-

Kaikkiin Skepsiksen Itse Järjestämiin Tilaisuuksiin On Vapaa Pääsy Ja Kaikki Kiinnostuneet Ovat Tervetulleita!

kusliitto, saa täydentää jopa kahdella jäsenellään STM:n asiaa puivaa työryhmää. Ministeriö siis näkee, että mm. homeopatiaa ja kukkaenergiaterapioita edustava järjestö on aivan vakavasti otettava taho sanomaan sanansa lakiehdotukseen, jonka tarkoitus piti olla haavoittuvimpien potilasryhmien suojelu puoskaroinnilta!

LKL vaatii terapioittensa aseman vahvistamista Suomessa ja esittää niitä jopa KELA:n korvattaviksi. Kyllä tarvitaan taas lisää työryhmiä, kun kukkatippaterapeutille aletaan asettaa kelpoisuusvaatimuksia. Pyhä yksinkertaisuus!

Sananvapaus, sitähän minä, kieli keskellä ja vähän poskellakin, saan toteuttaa omasta puolestani. Olen saanut jonkin verran kyselyjä, miksi Skepsis ry puuttuu lehdessään myös nettisensuuriin ja sitä myöten netin lapsipornokeskusteluun. Skeptikko-lehden artikkeleista vastaa päätoimittaja ja sensuuria käsittelevä juttu oli julkaistua otsikon ”keskustelua” alla. Skeptikkona ja yksityishenkilönä kannatan sananvapautta ja vastustan ennakkosensuuria kaikessa muodossaan, ja näistä asioista pitää voida myös keskustella. Suomalaisen kustantajan ei pidä edes harkita ”Medinan Jalokiven” julkaisemista suomeksi, se pitää julkaista!

Tavataan yleisötilaisuuksissa, tulkaa juttelemaan. Lämmintä syksyä ystävien parissa!

Pertti Laine

Kutsu

SKEPSIS RY:N SYYSKOKOUS 5. MARRASKUUTA

Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, Klo 18-20, Luentotilaisuuden Jälkeen.

Kokouksen ohjelma: Kokouksen avaus, valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa, todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, hyväksytään kokouksen esityslista, vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle, valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet, valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat, käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Ada Skepponen (sarjakuva)

PJ:n palsta

Pertti Laine

Kaikenlaisia yrittäjiä

Risto K. Järvinen

”innokkainkaan Uskomushoitaja Tuskin

Soittaa Kolaripaikalle Homeopaattia.”

Psykiatrin dosentti ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kertoi Skepsiksen yleisötilaisuudessa syyskuussa, että ihmisiä kiinnostavat vaikeat kysymykset, kuten miksi me sairastumme ja miksi me kuolemme – tai parannumme.

Ihmiset kaipaavat asioille selityksiä ja joko todellista tai kuvitteellista hallintaa. Selityksiä antamalla voi hankkia elannon. Uskominen tuntuu paljon paremmalta kuin epävarmuus. Usko antaa voimia riippumatta siitä, mikä on sen alkuperä.

Uskomushoidot perustuvat usein placebo- ja suggestiovaikutuksiin. Parhaimmillaan näiden vaikutusten teho voi olla dramaattinen muun muassa kivunhoidossa.

• Ilmiö on enenevästi kuvannettavissa aivotutkimuksin.

Ilmiö on kaksitahoinen. Asiakkaalla voi olla olemassa illuusio uskomushoidon tehosta, mutta joskus on havaittavissa myös todellista tehoa verrattuna hoitamattomuuteen. Uskomushoidoilla voi siis tietyissä tilanteissa olla hyötyvaikutusta.

Se, että uskomushoito näyttää toimivan, johtuu osin illuusiosta – siitä että usein sairauden oireet voivat väistyä tai vaihdella spontaanisti, ja tämä spontaani muutos lasketaan hoitovaikutukseksi. Lisäksi hoitoon tullaan usein siinä vaiheessa, jossa oireet ovat pahimmillaan ja spontaani paraneminen alkaa.

Placebon hoidollinen vaikutus perustuu sii-

Hannu Lauerma: ”Yksikään laki ei kitke kaikkea ei-

toivottua toimintaa, silti ne ovat hyviä olemassa.”

hen, että ihmisen vointia kohentaa odotus paremmasta. Uskomushoitojen yhteydessä on kuvattu muun muassa dopamiinin vapautumista ja spekuloitu endorfiinioletuksilla. Placebolla saadaan aikaan myös haittavaikutuksia.

Eläinten hoidossa saavutetut ”tulokset” esimerkiksi homeopatialla eivät todista placebovaikutusta vastaan. Vaikka eläimillä ei voi olla oletusta paranemisestaan, eläinten omistajilla todennäköisesti on. Kun eläin saa hoitoa, omistaja rauhoittuu ja hänen havainnoistaan tekemänsä tulkinnat muuttuvat ja samalla rauhoittuu eläinkin. Eläimet myös paranevat spontaanisti.

• Etenevien, vaarallisten ja spesifisti hoidettavien sairauksien hoito placebolla on epäeettistä.

Vissi Ero

Lauerman mukaan virallinen terveydenhuolto pohjautuu mitattaviin ilmiöihin ja tutkimukseen (anatomia, fysiologia, psykologia, patologia, patofysiologia, biokemia, farmakologia, genetiikka). Virallinen terveydenhuolto pohjautuu myös etiikkaan, lakeihin ja säännöksiin. Pyrkimys on toimia potilaan parhaaksi yhteistoiminnassa potilaan kanssa.

Virallinen terveydenhuolto on sekä hoitoa että ennaltaehkäisyä ja kansainvälisesti hyvin samankaltaista – tieto kertyy ja tarkentuu jatkuvasti. Viralliseen terveydenhuoltoon kuuluu myös omaehtoinen valvonta (ammattijärjestöt, tiedeyhteisö, julkinen valvonta). Virallinen terveydenhuolto vastaa akuuttiin hätään yleensä ainoana vaihtoehtona.

• Innokkainkaan uskomushoitaja tuskin soittaa kolaripaikalle homeopaattia.

Uskomushoitoihin taas kuuluvat helpot, kiehtovan yksinkertaiset teoriat: maagiset voimat, energiavuot, meridiaanit, jin-jang, yksittäiset ravintotekijät. Niitä on helppo ymmärtää; näennäistieteellisinä ne luovat illuusion loogisuudesta. Ne toimivat moneen sairauteen tai oireeseen ja tuottavat hallinnan tunteen. Uskomushoidot pohjautuvat yksittäisiin kokemuksiin ja tapauksiin. Tieteen periaatteet eivät päde, sillä hoitoja ei koetella tilastollisin testein. Uskomushoidoissa viitataan yksittäisiin auktoriteetteihin ja julkkiksiin. Ihmeparantumisia tapahtuu.

Uskomushoidot pysyvät samanlaisina vuosisatoja tai -tuhansia. Niihin liittyy myönteisiä symboleja: puhdas, yksilöllinen, luonnollinen, haitaton, inhimillinen… Ne ovat kokonaisvaltaisia, pääasiassa vaivojen lievittämistä. Viranomaisvalvontaa ei ole eikä tule, joten huijauksen riski on olemassa. Kyseessä on merkittävä teollisuudenala ja elinkeino.

Uskomushoidot ovat usein myös paikallisia: kiinalaista perinneparantamista (”lääketiedettä”) tai intiaanien parannustapoja.

• Hopi-intiaanit ovat sanoneet, että heillä ei ole mitään tekemistä korvakynttilöiden kanssa.

Diktaattorin Henkilääkäri

Perinnelääkintä, esimerkiksi jäsenkorjaus, ”niksauttelu”, voi Lauerman mukaan olla tehokasta. Sen pitkäaikaisvaikutukset ovat kuitenkin huonosti tunnettuja ja osa markkinoinnista on pahasti hakoteillä. Yrttilääkinnässä on ongelmia, sen turvallisuus on huonosti taattu ja tehoa ei ole osoitettu. Tehokkaita luontoperäisiä lääkkeitä on, näistä monet ovat hyvin toksisia. Esimerkiksi rohtopurasruohosta ei ole löydetty mitään lääkkeellistä vaikutusta, päinvastoin, mutta silti sen siemenistä puristettua öljyä mainostetaan ”lääkkeenä” jatkuvasti. - Luonnollisuus ei merkitse turvallisuutta. Lauerma kertoi, että uskomushoitojen kentällä esiintyy outoja uskomuksia, kuten että lääkärit valoistaan, velvoitteistaan, kunnianhimostaan ja keskinäisestä kilpailustaan huolimatta ovat silkkaa pahuuttaan haluttomia ottamaan käyttöön tehokkaita ja haitattomia hoitomuotoja. Kansanlääkintä on kuulemma perusteltavissa yksinkertaisesti sillä, että sitä on käytetty pitkään.

Kaikenlaisia yrittäjiä markkinoilla liikkuu. Suomalaisessa opetussairaalassa luennoi muutama vuosi sitten erityispedagogiikan dosentti, joka näytti videoita muun muassa käärmeiden työntämisestä nuorten tyttöjen emättimiin Afrikassa. Hän esiintyi voodoo-pappina ja afrikkalaisen diktaattorin henkilääkärinä. Hän myös markkinoi hypnoosiin ja klitoriksen stimulointiin perustuvaa hoitomenetelmäänsä lehti-ilmoituksin. Yleisö ei hämmennykseltään kyennyt reagoimaan tilanteeseen.

Toisessa tapauksessa yliopistolliseen terveydenhuoltoalan jatkokoulutukseen osallistui psykologina esiintynyt mies, joka käytti arvo- ja ammattinimikkeinään muun muassa seuraavia: professori, PhD, johtokunnan puheenjohtaja, parantaja, johtava pastori, joogi, henkien manaaja, maailman johtava motivaatiopsykologi, menestystieteen perustaja, kolmella mantereella työskennellyt koulutus- ja terveysasiantuntija ja miljonäärintekijä. Hänen käytöksensä ja niukat tietonsa kurssilla herättivät huomiota, mutta eivät johtaneet toimenpiteisiin.

• Tutkintotodistuksia ei mieheltä löytynyt.

Risto K. Järvinen

Huijaus johti poliisin iskuun lahkoa vastaan

Benjamin Radford

Teksasin Poliisi Iski Huhtikuussa Näyttävästi Mormonikirkosta Eronneen Lahkon Maatilalle Usa:ssa. Moniavioisuutta Kannattavan Yhteisön Parista Otettiin Huostaan Satoja Tyttöjä, Koska Heidän Epäiltiin Joutuneen Pakkoavioliittoihin Ja Seksuaalirikosten Uhreiksi. Viranomaisten Toimien Takana Oli Ilmianto, Joka Paljastui Myöhemmin Huijaukseksi. Lopullisiksi Kärsijöiksi Saattavat Joutua Todellisten Rikosten Uhrit.

Poliisi jäljitti puhelut Rozita Swinton nimiseen naiseen, joka oli aiemmin pidätetty perättömästä ilmiannosta.

Huijauspuheluiden seurauksena satoja lapsia otettiin huostaan ja sijoitettiin sijaiskoteihin eri puolille osavaltiota.

Poliisin isku moniavioiseen Yearning for Zion (Siionin kaipuu) -yhteisöön Teksasissa oli kansainvälinen uutinen syytöksineen alaikäisten avioliitoista, lasten hyväksikäytöstä ja uskonnollisesta vainosta. Satoja lapsia otettiin huostaan ja sijoitettiin sijaiskoteihin eri puolille osavaltiota. Mutta eräs yksityiskohta on jäänyt vähälle huomiolle: operaatio, joka johti Amerikan historian suurimpaan lasten huostaanottotapaukseen, perustui huijaukseen.

Tutkinta alkoi, kun 16-vuotias Sarah-niminen tyttö soitti kriisipuhelimeen. Hän kertoi asuvansa yhteisössä ja joutuneensa 50-vuotiaan aviomiehensä hakkaamaksi ja raiskaamaksi. Hänen puheluidensa pohjalta poliisi hyökkäsi yhteisön maatilalle 3. huhtikuuta 2008 pelastaakseen Sarahin ja muut tytöt. Viranomaiset löysivät yli 400 lasta, mutta Sarah ei näyttänyt olevan heidän joukossaan.

Myöhemmin poliisi jäljitti puhelut Colorado Springsissä asuvaan 33-vuotiaaseen Rozita Swinton -nimiseen naiseen. Swinton oli aiemmin pidätetty, kun hän oli tehnyt perättömän ilmiannon. Hän oli esiintynyt 16-vuotiaana Jenniferinä, soittanut hätänumeroon ja kertonut, että hänen isänsä oli lukinnut hänet kellariin useiksi päiviksi. Swinton on myös saattanut esiintyä 13-vuotiaana Dana Andersonina, joka väitti joutuneensa isänsä raiskaamaksi ja pappinsa seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi.

Ei ole mitään todisteita siitä, että Sarah, Jennifer tai Dana ovat oikeasti olemassa. Rozita Swinton kiinnostaa yhä tapauksen tutkijoita, mutta häntä vastaan ei ole nostettu asiassa syytettä.

Voimavarat Huijareihin

Eri puolilla USA:ta tehdään viikoittain kymmeniä perättömiä ilmoituksia rikoksista, jotka vaihtelevat autovarkauksista ryöstöihin ja pahoinpitelyihin. Motiivit tekeytyä rikoksen uhriksi vaihtelevat suuresti, mutta kuten tämä tapaus osoittaa, millä tahansa väärällä ilmoituksella saattaa olla vakavat seuraukset. Aika ja voimavarat, jotka käytetään huijareihin ja valehtelijoihin, ovat pois todellisten rikosten uhreilta.

Vaikka perättömät syytökset raiskauksista ovat harvinaisia, niitä esitetään useammin kuin monet uskovat. Sama pätee perättömiin sieppausilmoituksiin, joita tehdään Yhdysvalloissa viikon, parin välein.

Rikosten uhrien oikeuksia ajavat järjestöt eivät yleensä tuomitse perättömiä ilmiantoja, osittain sen vuoksi, että joidenkin asianajajien mielestä huomion kiinnittäminen perättömiin syytöksiin saa harvemmat todellisten rikosten uhrit tekemään rikosilmoituksen. Ei ole kylläkään tutkimuksia, jotka vahvistaisivat tämän.

Mikään ei myöskään todista, että poliisi tai suuri yleisö suhtautuisivat todellisiin rikosuhreihin vähemmän vakavasti perättömien syytösten ilmitulon jälkeen. Jokainen tapaus täytyy tutkia läpikotaisin, ja kaikki ymmärtävät, ettei jonkun valehtelu riitä todistamaan sitä, että joku toinenkin valehtelee.

Lapsista Uhreja

Entäpä Yearning for Zionin lapset? Tapauksesta tuli suunnaton häpeän aihe oikeusministeriölle. Kesäkuun alussa Teksasin korkein oi keus päätti (suurelta osin sen takia, ettei Sarahia löydetty), ettei osavaltion viranomaisilla ollut oikeutta ottaa lapsia huostaan. Lapset palautettiin vanhemmilleen.

Tapauksen tutkinta ja rikosoikeudellinen käsittely jatkuvat, mutta perättömät syytökset saattavat lopulta vahingoittaa lapsia sen vuoksi, että Sarahin tarina laukaisi liikkeelle viranomaisten toimet. Jos väitteet hyväksikäytöstä ovat totta – ja Sarah ei ole – viranomaisten on vaikea nostaa syytettä lasten hyväksikäytöstä ketään yhteisön jäsentä vastaan. Huijaus saattaa auttaa todellisia lasten hyväksikäyttäjiä välttämään rangaistukset, ja tehdä siten viattomista lapsista perättömien ilmoitusten uhreja.

Benjamin Radford

Suomennos: Kari Kivioja

Kirjoitus On Ilmestynyt Alun Perin Lehdessä

Skeptical Inquirer 5/2008.

James Randi ”eläkkeelle”

Risto K. Järvinen

Maailman Kuuluisin

Skeptikko, Suomessa

Kaksi Kertaa Vieraillut

Taikuri, Kriittinen Ajattelija

Educational Foundation

Jref:n Perustaja James

Randi On Jättänyt Säätiönsä

Johtamisen Tohtori Philip

Plaitille.

Philip Plait ja James Randi.

JREF tiedotti johtajansa vaihdosta elokuun alussa. Tiedotteessa kerrottiin, että James Randin seuraaja tohtori Philip Plait on maineikas astronomi, kirjailija ja skeptikko, joka on osallistunut JREF:n toimintaan viime vuosina aktiivisesti. Hän on mm. ollut puhujana kaikissa säätiön sponsoroimissa Amazing Meetings -konferensseissa, joihin on kerran vuodessa kokoontunut valtava määrä kriittisiä ajattelijoita.

Philip Plait.

Ennen liittymistään säätiöön Plait teki kymmenen vuotta tieteellistä tutkimusta Hubbleavaruusteleskoopilla. Samoihin aikoihin hän loi verkkosivun Bad Astronomy, missä hän analysoi kriittisesti ja huumoripitoisesti erilaisia astronomisia myyttejä ja väärinymmärryksiä. Kun hän tyrmäsi väitteet siitä, että NASA olisi lavastanut Apollon laskeutumiset kuuhun, hänen sivuillaan kävi kymmeniä miljoonia ihmisiä. Hänen palkittu Bad Astronomy -bloginsa on laajimpia ja suosituimpia tieteellisiä blogeja maailmassa.

Plait on kirjoittanut kaksi kirjaa: ”Bad Astronomy” (Wiley and Sons, 2002) ja ”Death from the Skies!” (Viking, 2008). Jälkimmäinen kirjoista käsittelee kosmisia katastrofeja.

JREF:n tehtäviä ovat mm. kriittisen ajattelun opettaminen ihmisille, pseudotieteellisten huijausten paljastaminen ja todellisen tieteen edistäminen. Philip Plaitin johtama JREF tulee laajentamaan toimintaansa lasten valistamiseen, sillä Plait haluaa kertoa lapsille oikeista maailmankaikkeuden ihmeistä. Suunnitelmissa on kehittää hauskoja, kriittistä ajattelua ja tieteellisiä metodeja esitteleviä oppimateriaaleja, joita koululaiset voivat käyttää luokassa.

James Randi ei poistu kokonaan kuvioista, vaan hän siirtyy säätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Lisääntyneen vapaa-aikansa Randi aikoo käyttää kahden kirjansa ”Wrong!” ja ”A Magician in the Laboratory” viimeistelemiseen.

Risto K. Järvinen

Isojalka oli iso valhe

Risto K. Järvinen

Elokuun puolivälissä maailman viestimet kertoivat, että legendaarisen big footin, isojalan, arvoitus saattaa olla vihdoinkin ratkennut. Uutisten mukaan big footin metsästäjät väittivät löytäneensä Yhdysvaltain Georgiasta ruumiin, joka on yli kaksi metriä pitkä, yli 230 kiloa painava ja jolla on punertava tukka, mustanharmaat silmät ja ihmismäiset hampaat.

Big foot on pohjoisamerikkalaisen kansanperinteen olento, jonka väitetään asuvan Kalliovuorten ja Suurten järvien alueella. Otuksen legendan ympärille on luotu vuosien varrella lukemattomia filmejä, julisteita, äänitteitä ja väärennettyjä valokuvia.

Matt Whitton ja Rick Dyer pitivät 18. elokuuta Kalifornian Palo Altossa lehdistötilaisuuden, jossa he pyrkivät todistamaan, että heillä todella on hallussaan pakastettu big footin ruumis. Miehet kertoivat löytäneensä ruumiin Pohjois-Georgian ikimetsästä, mutta he eivät suostuneet paljastamaan sen tarkkaa löytöpaikkaa, koska aikoivat seuraavaksi pyydystää alueelta elävän big footin, jollaisia he myös olivat metsässä tavanneet. Kertomukset ihmisapinan löytötavasta vaihtelivat. Oliosta otetut dna-näytteet olivat epämääräisiä. Tilaisuudessa todisteina esitettyjä epäselviä valokuvia epäiltiin lavastetuiksi.

Opossumigorilla

Whittonilla ja Dyerillä oli lehdistötilaisuudessa puhemiehenään SearchingforBigfoot.comin omistaja Tom Biscardi, joka on jo vuosia etsinyt isojalkaa. Biscardi vakuutti, että kyseessä ei ole huijaus. Sitä hän ei paljastanut, että oli aiemmin ostanut Whittonilta ja Dryerilta pakastetun big footin ruumiin julkistamattomaksi jääneellä summalla.

Tilaisuuden päätyttyä Biscardi on kertonut lähettäneensä ”vakavasti otettavan” Searching for Bigfoot Incin etsivän Steve Kullsin tutkimaan ruumista. Kulls raportoi katkaisseensa ruumiilta hiuksia ja polttaneensa niitä kokeeksi. Hiukset sulivat, eivät palaneet. Kun ruumis suli, sen toisen jalan polven tienoille syntyi halkeama. Kulls tutki kohtaa ja huomasi nopeasti, että kyseessä on kumijalka. Lopulta paljastui, että big foot oli pelkkä pakastettu gorillapuku. Siitä väitetyksi otetut DNA-näytteet osoittivat myöhemmin, että big footissa on 96 prosenttia pussirotta opossumia ja neljä prosenttia ihmistä.

Kulls sanoo ilmoittaneensa huijauksesta välittömästi Biscardille. Tämä väittää ottaneensa heti yhteyttä Whittonin ja Dyeriin, jotka myönsivät huijauksen. Moni epäilee hämäräperäisessä maineessa olevan Biscardin kuitenkin olleen mukana juonessa, koska hänen nettisivuilleen ilmestyi pian lehdistötilaisuuden jälkeen kuvia kyseisestä big footista. Niiden katsominen maksoi 2 dollaria. Biscardille oli ilmeisesti aivan sama, onko ruumis aito vai ei, pääasia oli, että ehkä miljoonat ihmiset halusivat nähdä kuvat ja maksaa niistä.

Poliisin mukaan kyseessä on rikos, jos henkilöiden oli tarkoitus hyötyä huijauksesta taloudellisesti.

Miksi henkilöillä, joilla on aikaa pakastaa big footin ruumis, ei ole aikaa ottaa siitä tarkkoja valokuvia?

AMERIKKALAISMIES koki kirkossa Tennesseessä niin voimakkaan ilmestyksen, että hän kaatui. Pyhän hengen valtaama mies löi rytäkässä päänsä ja vaatii nyt Lakewindin kirkolta 2,5 miljoonan dollarin eli 1,58 miljoonan euron korvauksia.

KASVISPAINOTTEINEN Atkinsin dieetti on tehokas ja terveellinen tapa laihduttaa, todetaan tuoreessa israelilaistutkimuksessa. Negevin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa seurattiin 322 ylipainoisen henkilön painonpudotusta. Koehenkilöt käyttivät kolmea erilaista ruokavaliota, joista Atkinsin dieetti todettiin tehokkaimmaksi. Tulokset julkaistiin New England Journal of Medicine -lehdessä eilen. Tutkimuksessa Atkinsin ruokavaliolla olleet henkilöt laihtuivat keskimäärin 5,5 kiloa kahden vuoden aikana.

HESARIN siteeraama juttu julkaistiin yleislääketieteen ehkä kovimmassa julkaisussa. Atkinsin dieetistä se ei kuitenkaan oikeasti kerro. Vähähiilihydratatidieetin hiilihydraattipitoisuus suurimman ajan tutkimuksesta (ainakin tilanteissa 6, 12 ja 24 kk) oli n. 40 % energiasta, mikä on tuplasti perusatkinsin ns. ylläpitovaiheeseen verrattuna ja ainakin nelinkertainen Atkinsin tiukimpaan vaiheeseen verrattuna. Em. dieetin rasvapitoisuus oli 39 % energiasta, mikä on vieläkin joissakin Euroopan maissa keskimääräinen rasvan saanti. Vertailuna ollut vähärasvainen dieetti oli myös otsikkona omituinen. Dieetin rasvapitoisuus oli 30 % energiasta, mikä oli sama kuin koko tutkimuksen osallistujilla ennen tutkimusta yleensä. Tämä ryhmä ei siis vaihtanut ruokavalion laatua oikeastaan lainkaan, pelkästään yritti vähentää syömistä. Hieman provosoiden voidaan sanoa tutkimuksen osoittaneen, että laihdutustulos on huonoin, jos ei tehdä mitään laadullisia muutoksia ruokavalioon (siis yritetään vain vähentää syömistä) ja että tiukimmat rajoitukset tuovat parhaan tuloksen.

MÄÄRITELMÄN mukaan kummitus on kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, jonka uskotaan jääneen maan päälle elävien keskuuteen. Siinä, että ihmisillä on nyky-yhteiskunnassakin kokemuksia tällaisista henkiolennoista, ei uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan ole mitään ihmeellistä. Outojen kokemusten selittäminen yliluonnollisten olentojen tai voimien aikaansaamaksi on Pyysiäisen mukaan ihmismielelle luontevaa. Selitysmalleissa on kuitenkin eroja. Vakiintuneet uskonnot, kuten kristinusko, haluavat tehdä selvän eron kummituskokemusten ja oikeana pitämänsä hengellisen kokemuksen välille.

USKO kummitusten olemassaoloon ei ole kadonnut ihmismielistä edes maailman kehittyneimmissä maissa. Vastikään julkistetun selvityksen mukaan Tanskassa noin joka neljäs ihminen uskoo kummituksiin. Henkiolentoja kertovat nähneensä monet suomalaisetkin. Folkloristiikan emeritaprofessori Anna-Leena Siikalan mukaan asiaa on tutkittu monissa akateemisissa opinnäytetöissä, joskaan ei yhtä laajasti kuin Tanskassa tehdyssä selvityksessä.

Siikala huomauttaa, että vainajahenkien tai muiden henkiolentojen näkemisessä on kyse yksilöllisistä kokemuksista, jotka sitten pyritään selittämään eri tavoin. Kirkko on perinteisesti suhtautunut kummituksiin nuivasti. Siikalan, joka on sekä kansanperinteen että uskontotieteen tuntija, näkökulmasta kummituskokemukset ovat nekin uskonnollisia kokemuksia – vaikka kirkko ei niitä sellaisiksi hyväksy. - Ihmisillä on kokemuksia, joita ei pystytä selittämään annettujen uskonnollisten järjestelmien mukaan. Silloin he selittävät kokemuksiaan esimerkiksi kansanomaisten uskomusten kautta. Nykyajan usko henkiolentoihin on voinut viritä paitsi kansanperinteen myös new age -suuntausten tai muiden uususkontojen vaikutuksesta.

SALAISTEN kansioiden Scully eli Gillian Anderson uskoo fanien järkyttävän siitä, ettei tulevassa Salaiset kansiot -elokuvassa ole ollenkaan ufoja. - Mutta pitää muistaa sarjan kertoneen erilaisista paranormaaleista ja tutkimattomista asioista, ettemme halunneet tehdä kaikkien helpointa ratkaisua.

JO suomifilmin sankarit Pekka ja Pätkä rymysivät aikoinaan lumimiehen jäljillä. Nyt samassa puuhassa on brittiläinen tiedemies, joka toivoo löytäneensä lumimiehen karvoja. Tutkija Ian Redmond kertoi maanantaina odottavansa kuumeisesti dna-testin tuloksia. Testattavana on karvoja, jotka löytyivät viidakosta Intiassa. - Mikroskoopissa ne näyttävät hieman ihmisen karvoilta ja hieman orangin karvoilta. Lisäksi ne muistuttavat karvoja, jotka Mount Everestin valloittaja Sir Edmund Hillary keräsi 1950-luvulla, Redmond intoilee.

YHDYSVALTAIN puolustushallinnon ja avaruushallinto Nasan tietoverkkoihin 2000-luvun alussa murtautunut brittiläinen hakkeri Gary McKinnon, 42, luovutetaan Yhdysvaltoihin. McKinnonia voi odottaa Yhdysvalloissa jopa 70 vuoden vankeustuomio. McKinnon murtautui vuosina 2001 ja 2002 lähes sadalle tietokoneelle. McKinnon on myöntänyt murrot. Hän on kertonut toimineensa ainoastaan uteliaisuudesta etsiäkseen todisteita viranomaisten pimittämistä ufo-salaisuuksista. Mahdollista on, että McKinnonin tapaus voidaan käsitellä terrorismilakien puitteissa. Hänen asianajajansa pelkäävät miehen joutuvan Guantánamon vankileirille.

BRITANNIASSA kebab horjuttaa jo fish & chipsin ja curryn asemaa baari-iltojen suosituimpana hiukopalana. Suosiota on selitetty brittien urbaanilegendalla, jonka mukaan kebabin syöminen ehkäisisi seuraavan aamun krapulaa.

SUUREN ennakkomarkkinoinnin saattelemana elokuvateattereihin vyörynyt Salaiset kansiot -elokuva X Files: Usko koetuksella on osoittautunut melkoiseksi pettymykseksi ainakin USA:n lippuluukuilla, kertoo Variety-lehti. Vajaat 20 miljoonaa euroa maksanut leffa on toisen viikonlopunkin jälkeen onnistunut houkuttelemaan vasta 11 miljoonan edestä maksavia asiakkaita. Romahdus avausviikonloppuun nähden oli peräti 66 prosenttia.

RASVAHAPPOVALMISTEET eivät auta lukivaikeuksissa, osoittaa Child: Care, Health and Development -lehdessä julkaistava suomalaistutkimus. Tutkimuksessa havaittiin, että rasvahappoja saaneen lapsiryhmän kehitys ei poikennut plaseboryhmästä. Oppimisen ongelmiin tarjotaan useita erilaisia rasvahappovalmisteita Suomessa ja maailmalla. Valmisteita markkinoidaan väittämillä, että ne vaikuttaisivat lapsen oppimisen taitoihin positiivisesti ja niitä tarjotaan hoidoksi oppimisvaikeuksiin, erityisesti lukivaikeuksiin. Kontrolloituja tutkimuksia valmisteiden vaikutuksista lukivaikeuksiin ei ole aiemmin tehty.

Risto K. Järvinen

Ca.news.yahoo.com 10.7.

Helsingin Sanomat 17.7.

Mikael Fogelholm Skeptikolle 24.7.

Ilta-sanomat 21.7.

Ilta-sanomat 21.7.

Ilta-sanomat 24.7.

Ilta-sanomat 30.7.

Helsingin Sanomat 30.7.

Helsingin Sanomien Nyt-liite 31/2008

Ilta-sanomat 4.8.

Www.mediuutiset.fi 5.9.

Ihme juttuja

Kuopattu järki

Aisopoksen koira

”kaikista Selityksistä

Mahdottomin On Aina Suosituin.”

Metsässä on viihtyisä aukio, jossa kasvaa poikkeuksellisen kaunis ja tasainen sammalkenttä. Paikka on erityisesti mietiskelijöiden suosiossa kauneutensa ja rauhallisuutensa vuoksi.

Eräänä päivänä paikalle saapuu, kuten niin usein aiemminkin, erään tunnustuksellisen uskonnon kannattaja.

Aukion reunaan on ilmestynyt kuoppa keskelle kauniita sammalmättäitä.

Kuopan pohjalla on selkeät uramuodostelmat, joiden voi etäisesti ajatella muistuttavan rystysen jälkiä, varsinkin kun niitä on viisi. Puiden läpi siilautuva auringonvalo valaisee kuopan niin, että se näyttää hohtavan hämärässä metsässä.

Uskonhenkilö hetken kuoppaa katseltuaan tekee tulkinnan, että jumalan nyrkki on tehnyt kyseisen jäljen. Hän menee innoissaan kertomaan uskonveljilleen näkemästään, ja kuoppaa tulee tarkastelemaan yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka yhtyvät näkemykseen. Todellakin, se on suuren nyrkin aikaansaama! Kuopasta ja sen tarkoituksesta tehdään tulkinta, että se on merkki jumalan pahantuulisuudesta, ja tämä tulkinta alkaa saada lisää kannattajia, joista muodostuu nopeasti oma yhteisönsä. Jumalan vihaa pelkäävät uskovaiset järjestävät rukouspiirejä ja julistavat paikan pyhäksi.

Kuinkas ollakaan, myös paikalliset ufoharrastajat kiinnostuvat kuopasta ja käyvät tutkimassa sitä. Uusi teoria syntyy. Jäljen on jättänyt maassa vieraillut lentävä lautanen! Todisteeksi näytetään valokuvia ufoiksi oletetuista laitteista. Niiden alapinnalla voidaan hyvällä mielikuvituksella ajatella olevan jotakin, joka voisi jättää maahan kyseisen jäljen, tämä tulkitaan laskutelineeksi.

Uskovaiset tyrmäävät tämän teorian toteamalla, että valokuvasta voi päätellä, että laskutelineitä on neljä, kun jälkiä on vain yksi. Näinollen jumalan nyrkkiteoria on vahvempi.

Tähän ufotutkijat toteavat, että kun nyrkillä painetaan hiekkaan, jää uria vain neljä, vaikka sormia on viisi. Onko siis jumalalla kuusi sormea? Sitä paitsi laskeutunut ufo ei maan suhteellisen heikossa painovoimakentässä tarvinnut kaikkia laskutelineitään. Samanlainen painauma oli löydetty yöllisen valoilmiön jälkeen Kuramurun kylän läheltä Ulan Hubarista vuonna 1968 syyskuun 15 päivänä. Tämä todisti vankkumattomasti, että kyseessä on muukalaisten vierailu.

Ufotutkijat tuovat paikalle erilaisia mittalaitteita, ja tekevät muutaman merkittävän havainnon. Paikalle johtaa kaksi samansuuntaista noin 1,5 metrin etäisyydellä olevaa tallautunutta uraa, jotka johtavat läheiselle tielle. Urat ovat hentoja ja paikalla jatkuvasti tapahtuvan liikkumisen seurauksena sotkeutuneet, mutta kuitenkin havaittavissa: painautumia, katkenneita oksia ja ruohoja. Lisäksi metallinpaljastin löytää kuopan viereltä kartiomaisen, hieman litistyneen kappaleen. Lähistöltä löytyy pieni pala ohutta muovitettua metallikalvoa, jonka arvellaan olevan osa lentävän lautasen suojarakennetta.

Nyrkkiteorian kannattajat painelevat hiekka-

Onko Siis Jumalalla Kuusi Sormea?

laatikkoon nyrkinjälkiä ja pohtivat sitä tosiasiaa, että jälkiä ei jää kuin neljä. Yksi kokeilijoista saa peukaloaan väänneltyään aikaiseksi viisi jälkeä, mutta ufotutkijat (ja muutkin) toteavat, että jälki ei ole samanlainen kuin montussa. Eipä aikaakaan, kun eräs saarnamies keksii, että jälkiä on viisi epäuskovaisten harhauttamiseksi. Vain ne, jotka todella uskovat, voivat ymmärtää kuopan ja sen sanoman merkityksen. Tämä ajatusmalli saa heti kannatusta, todistaahan se, että uskovaiset ovat valittuja ja paremmalla ymmärryksellä siunattuja.

Ufotutkijat jatkavat mittauksiaan, ja esittävät teorianaan, että alus on jättänyt maahan tiedustelulaitteen, joka on mahdollisesti muodostunut kahdesta 1,5 m halkaisijaltaan olevasta kiekosta sekä niitä yhdistävästä runko-osasta. Piirustuskin on jo laadittu, se muistuttaa jojoa, jossa keskellä on iso nippu sotkeentunutta narua. Tämä laite on tielle mennessään muodostanut havaitut urat. Metallikalvolöydöksen perusteella todetaan, että se on metallinsininen ja siinä on kapeita punaisia raitoja. Ufotutkijat alkavat haravoida lähiympäristöä löytääkseen laitteen.

Paikalle sattuu poikkeamaan myös eräs paikallinen, joka hetkisen kuoppaa katseltuaan toteaa, että sehän näyttää kaivinkoneen kaivujäljeltä, ja urat voisivat olla koneen jäljet kun se on tullut paikalle ja lähtenyt pois. Hetken hiljaisuuden jälkeen alkaa vastalauseiden myrsky. Miksi olisi kaivettu keskelle metsää matala monttu? Missä on kuopasta nostettu maa-aines? Kerrankin sekä ufotutkijat että uskovaiset ovat samalla puolella, uutta ulkoista uhkaa vastaan. Paikalle tulee pari muutakin, jotka toteavat, että kaivinkoneen tekemähän löydös on.

Löytynyttä metallikappaletta ei voida tarkastella, se on erään ufotutkijan laboratoriossa säteilymittauksissa. Skeptikot arvelevat, että se voisi olla koneenosa, joka on syystä tai toisesta irronnut. Uskovaiset hiljenevät. Kuitenkaan ufotutkijat eivät hellitä. Kauhasta jäisi terävä jälki, nyt sivut ovat pyöreät. Skeptikot eivät pysty eivätkä ehkä jaksa vastata esitettyihin kysymyksiin, vaan poistuvat paikalta päätään pyöritellen.

Uskonnollisessa yhteisössä on puhjennut kriisi. Kaivinkoneurakoitsijana toiminut ja jonkinlaista arvovaltaa omaava yhteisön henkilö toteaa, että kyllä, tällaiset jäljet olisi voineet syntyä kaivinkoneella. Hetken epätietoisuuden jälkeen tehdään jälleen uusi tulkinta: Jumala on painanut rystysenjäljet sellaisiksi, että ne näyttävät ikään kuin kaivinkoneen tekemiltä. Jälleen syynä on epäuskoisten harhauttaminen, ja vain siunattujen on mahdollista nähdä kätketty totuus.

Paikallinen maanomistaja on jo jonkin aikaa hämmästellyt, että mitä porukkaa hänen maillaan oikein lappaa jatkuvasti. Hän ilmestyy paikalle ja löytää viisi uskovaista rukoilemassa montun reunalla sekä kaksi ufotutkijaa konttaamassa ruohikossa.

TILANTEEN KRUUNAA PAIKALLIS-TV:N uutisryhmä, joka on parhaillaan haastattelemassa uskovaisten ja ufotutkijoiden edustajia, jotka melko kiivaasti keskustelevat näkemyksistään.

Minuutin tilannetta ällistyneenä seurattuaan mies kävelee TV-porukan luokse, lähinnä siksi, että he nopeasti katsottuna vaikuttavat selväjärkisimmilta paikallaolijoista. Hieman empien hän kertoo olevansa maanomistaja, ja tiedustelee, että mitähän täällä oikein tapahtuu. Sekä ufotutkijat että uskovaisten edustajat näyttävät kuoppaa ja kertovat nopeasti oman näkemyksensä tilanteesta. Ennen kuin tyrmistynyt maanomistaja ehtii kommentoida asiaa, vaativat sekä ufotutkijat että uskovaiset paikan eristämistä ja suojelua. Saatuaan sitten aikanaan suunvuoron, maanomistaja kertoo, että hän on käynyt nostamassa paikalta sileää ja kaunista sammalta vaimonsa puutarhan koristeeksi.

Nostotyöhön sopi parhaiten laakea ojankaivuuseen käytetty kauha, jolla sai turvemöykyt ohuiksi ja mahdollisimman leveiksi. Metallikappale saattaisi olla kauhasta irronnut hammas. Metallikalvo paljastuu maanomistajan jättämäksi karamellipaperiksi, maanomistaja näyttää koko pussillisen kyseisiä makeisia ja tarjoaa niitä läsnäolijoille. TV-ryhmä ottaa mielellään, kiitos, muut eivät.

Maanomistaja ja ufotutkija ajavat hakemaan metalliesinettä ufotutkijan laboratoriosta. Tämän jälkeen uskovaiset, ufotutkijat sekä TVryhmä ajavat maanomistajan tilalle, jossa todetaan, että kyllä vain, hammas on aivan samanlainen kuin kolme muuta. Tosin kauha on hieman kolhiintunut ja likainen, joten hammasta ei saada siltä istumalta paikalleen, vaan tarvitaan työkaluja ja lieviä voimatoimia. Uskovaiset tarkentavat jälleen tulkintaansa: Jumala on lähettänyt maanomistajan tekemään merkit metsään, merkiksi ja tunnukseksi niiden nähdä, jotka uskovat. 150 vuoden päästä näistä tapahtumista on olemassa Pyhän Nyrkin veljeskunta, josta ei tiedetä kovin paljoa, mutta siellä kuulemma muistetaan jumalan lähettämää vihan merkkiä ja harjoitetaan itsekuritusta.

Ufotutkijat julkaisevat kovaäänisesti käsityksensä, että hallitus haluaa salata humanoidien vierailun planeetalla. Salainen palvelu on pakottanut maanomistajan väittämään, että hän olisi kuopan aiheuttaja. Todisteena tästä esitetään mm. se tosiseikka, että löydetty kauhan hammas ei sopinut kuin pitkien muutostöiden jälkeen paikalleen, joten se ei ollutkaan kyseisestä kauhasta. Lisäksi pihalle siirretyksi väitetty sammal oli eri väristä kuin metsässä ollut. Tätä ei kuitenkaan voitu todentaa, koska maassa oli lunta, mutta kaikkien ufotutkijoiden muistikuvat olivat yhtenevät. Tapauksen yhteydessä Puolustusvoimat on kaapannut vierailijoiden tutkimuslaitteen, joka on täynnä ihmisille vierasta teknologiaa, ja tätä teknologiaa hallitus haluaa hyödyntää toisinajattelijoiden valvonnassa ja vakoilussa. Laitetta säilytetään piilossa nk. alue 42:lla. Varmimpana vakuutena salaliitosta esitetään vielä todisteena, että paikalla ollut TV-ryhmä kuvasi materiaalia, mutta sitä ei julkaistu, eikä edes löydy enää mistään. Nauhojen päälle oli muka otettu materiaalia lasten kesäjuhlista, joka kyllä julkaistiin.

Metallikalvo Paljastuu Karamelli- Paperiksi…

Hallitus Salaa Humanoidien Vierailun…

Aisopoksen Koira

DARWIN-SYMPOSIO

14.–16.11.2008

MAAILMANKUVIEN KAMPPAILU

xxvii Humanismin Päivät** **bmol Syyspäivät

Charles Darwin (12.2.1809-19.4.1882) on epäilemättä yksi huomattavimmin ihmisen maailmankuvaan ja käsitykseen itsestään vaikuttanut tiedemies ja yksittäinen ihminen ylipäätään. Myös maallisen yhteiskunnan kehittymisedellytyksiin hänen ja hänen seuraajiensa työllä on ollut ratkaiseva merkitys. Vuosi 2009 tulee olemaan kahdessakin mielessä Darwinin juhlavuosi. Hänen syntymästään tulee keväällä kuluneeksi 200 vuotta ja Lajien synty -teoksen ensipainoksesta syksyllä 150 vuotta. Juhlavuotta ennakoiden alla mainitut yhteisöt järjestävät 14.-16.11.2008 Helsingissä suuren Darwin Symposion, jonka teemana on Maailmankuvien kamppailu ja jossa pohditaan Darwinin työtä ja vaikutusta länsimaisen ihmisen maallisen maailmankuvan kehitykseen sekä tuon maailmankuvan kohtaamiin haasteisiin eilen, tänään ja huomenna.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Seuraavilla sivuilla ovat tarkemmat ilmoittautumisohjeet sekä hinnat. Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

DARWIN-SYMPOSIO

14.–16.11.2008

BIOLOGIAN JA MAANTIETEEN OPETTAJIEN LIITTO BMOL RY.

DARWIN-SEURA RY

FILOSOFIAN JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETTAJAT (FETO) RY.

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI (PROTU) RY.

SKEPSIS RY.

SUOMEN HUMANISTILIITTO RY.

SUOMEN MENSA RY.

VAPAA-AJATTELIJAIN LIITTO (VAL) RY.

Paikka: Helsingin normaalilyseo (Norssi), Ratakatu 6, Helsinki

Ilmoittautuminen: Osallistujat ilmoittautuvat symposioon maksamalla osallistumismaksut (sis. ohjelman ja ohjelmassa mainitut kahvit) ja haluamansa lounaat 3.11. mennessä Skepsiksen tilille 405529-2111988. Maksun lisätietoihin pitää merkitä selvästi osallistujan nimi/Darwin Symposio ja se, mistä maksetaan (päivä, ateriat). Lisätietoja: Veikko Joutsenlahti, treasurer@skepsis.fi, 040-75872286.

Maksut: Osallistumismaksu ovelta pe 30 €, la 40 €, su 20 €, kaikki päivät 90 €.

HUOM! 3.11. mennessä ilmoittautuneille 50 % alennus hintoihin: pe 15 €, la 20 €, su 10 €, kaikki päivät 45 €. la lounas: broilerikiusaus, vihersalaatti, leipä ja levite, maito, piimä tai vesi 9,00 € su lounas: kalakeitto, leipä ja levite, tuorepala tai salaatti, maito, piimä tai vesi 8,90 € Mahdollisista erikoisruokavalioista voi ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. HUOM. Paikan päältä ei voi enää ostaa ruokalippuja.

Edita Oy järjestää osallistujille illanvieton perjantaina 14.11. ja Kustannusosakeyhtiö Otava la 15.11. (ks. alla). Illanvietot ovat maksuttomia tilaisuuteen osallistuville, mutta sinne mahtuu vain rajoitettu määrä vieraita. Illanviettoihin pitää ilmoittautua erikseen BMOL:n toimistoon os. sihteeri@bmol.fi tai puh. (09) 4777 4611 viimeistään 7.11. mennessä tai niin kauan kuin paikkoja riittää. Ilmoittautuneet saavat kokouspaikalla pääsyliput ko. tilaisuuksiin.

PERJANTAI 14.11.

12.00 Ilmoittautuminen 13.00 Symposion avaus, Suomen Humanistiliiton pj. opetusneuvos Pekka Elo 13.05 Tervehdyssanat, järjestäjätahojen edustajat

Pj. Ukri Pulliainen, FETO 13.20 Kasvattaako koulu huuhaa-kriittisyyteen?, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja Arno Kotro 14.00 Tieteellisen maailmankuvan opetus koulussa, lehtori Juha-Pekka Lehtonen, Olarin koulu 14.30 Luonnontieteellisen maailmankuvan opetuksen haasteet, lehtori Mervi Skyttä, Matinkylän koulu 15.00 Tähtitiedettä kouluihin, FM Hannakaisa Lindqvist, Ursa 15.30 Keskustelu 15.45 Kahvitauko ja näyttelyyn tutustumista

Pj. Pekka Elo, Suomen humanistiliitto 16.15 Sekulaarin yhteiskunnan tulevaisuus, dosentti, kansanedustaja Erkki Tuomioja 16.50 Manipulointi maailmankuvaa muokkaamassa, vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma, Psykiatrinen vankisairaala 17.30 Keskustelu 18.00 Päivän päätös 19.00 Iltaohjelma; Edita Oy, siirtyminen omaan tahtiin, ennakkoilmoittautuminen pakollinen (ks. yllä)

Maailmankuvien Kamppailu

LAUANTAI 15.11.

Pj. Jukka Talvitie, BMOL 10.00 Tieteellinen maailmankuva länsimaisen elämänmuodon perustana, kansleri Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopisto 10.45 Maailma ja sen selitys, prof. Esko Valtaoja, Turun yliopisto 11.30 Fossiilit ja elämän historia - mitä pitäisi selittää? prof. Mikael Fortelius, Helsingin yliopisto 12.15 Keskustelu 12.30 Lounastauko ja näyttelyyn tutustumista, mahdollisuus myös osallistua Mensan järjestämään älykkyystestiin erikoishinnalla 20 € (normaalisti 30 €), ilmoittautuminen Mensan osastolla

Pj. Osmo Tammisalo, Darwin-seura 14.00 Huomionosoitukset, pj. Pekka Elo, Suomen humanistiliitto, ja pj. Jukka Talvitie, BMOL 14.15. Mitä Darwin sanoi ihmisestä, prof. emer. Anto Leikola 14.45 Kommentti, FT Jussi Pikkusaari, Suomen Humanistiliitto 15.00 Darwin tänään, FT Virpi Kauko, Darwin-seura 15.30 Kahvitauko ja näyttelyyn tutustumista

Pj. Lasse Henritius, Mensa 16.00 Älykkyyden evoluutio eläinmaailmassa, ekologian ja evoluutiobiologian professori Hanna Kokko, Helsingin yliopisto 16.30 Älykkyys ja aatteet, FT Markus Jokela 17.00 Älykkyyden genetiikka, dos. Karri Silventoinen, Helsingin yliopisto 17.30 Keskustelu 17.45 Päivän päätös 18.00 Yhteistyötahojen omaa ohjelmaa, vuosikokouksia ym., tarvittaessa mahdollisuus myös osallistua Mensan järjestämään älykkyystestiin erikoishinnalla 20 €, ilmoittautuminen Mensan osastolla 19.30 Iltaohjelma; Otava Oy, Uudenmaankatu 10, siirtyminen omaan tahtiin, ennakkoilmoittautuminen pakollinen (ks. yllä)

SUNNUNTAI 16.11.

Pj. Jussi K. Niemelä, VAL 10.00 Onko kosmoksessa tilaa Jumalalle? Prof. Kari Enqvist, Helsingin yliopisto 10.45 Uskonnollinen ja uskonnoton moraali, FL Robert Brotherus 11.30 Risti, miekka ja kukkaro, vararehtori emer. Ilpo V . Salmi 12.15 Keskustelu 12.30 Lounastauko ja näyttelyyn tutustumista, mahdollisuus myös osallistua Mensan järjestämään älykkyystestiin erikoishinnalla 20 €, ilmoittautuminen Mensan osastolla

Chairman Jussi Tuovinen, Humanist Union of Finland 14.00 Promoting Scientific Temper in India, Ph.M. Sanal Edamaruku, Founder-President of Rationalist International and President of the Indian Rationalist Association 14.45 Comments, Jussi K. Niemelä, Chief Editor of the Humanisti Magazine and Chairman of the Freethinkers Union of Finland 15.15 Discussion 15.30 Closing of the Symposium

Radio Päässä

Risto K. Järvinen

Skepsis saa jatkuvasti kirjeitä, joissa kysellään mitä ihmeellisimpien ilmiöiden perään. Usein ei voi tietää, onko kyseessä vitsiviesti vai onko kysyjän mielenterveydessä vikaa. Useimmat kirjeet ovat joko tieten tahtoen tai tahtomattaan hauskoja.

Tänä syksynä yhdistystämme lähestyi henkilö, joka kysyi, että ”löytyyköhän Skepsiksestä ketään, joka osaisi selittää mun outoja kokemuksia?” Henkilö kertoi, että hänellä oli sijainnut joskus vuosina 2004-2005 muutaman kerran jonkinlainen radio päässään. Hän ei ollut amatööri. Hän oli opiskellut elektroniikkaa ja ohjelmointia. Lisäksi hän kertoi käyneensä töissä helsinkiläisessä Nexstim Oy:ssä, joka on kehittänyt laitteiston, jolla voidaan mitata yksilöllisesti ihmisen keskushermoston toimintakykyä ja terveyttä.

”Uusi menetelmä on nimeltään suunnattu aivostimulaatio eli NBS (Navigated Brain Stimulation). Aivokuorta voidaan tunnustella napsauttamalla sitä kevyesti NBS:llä ja mittaamalla aivojen ja muun elimistön reaktioita. Reaktion leviämisestä voidaan päätellä, etenevätkö hermosignaalit normaalilla tavalla stimuloidusta kohdasta muille alueille”, Nexstim kertoo verkkosivuillaan.

Mikä Tahansa Voi Olla Harhaa

Jälkeenpäin miettien kirjoittaja oli sitä mieltä, että voisi hyvinkin olla mahdollista, että tavalla tai toisella ihmisen aivokuorelle tai joihinkin hermoihin voisi kytkeä elektroniikkaa, jolla saisi juuri hänen kokemansa ilmiöt aikaiseksi. Toinen ratkaisu, mitä kirjoittaja oli miettinyt, on jonkinlainen hypnoosi. Kolmas teoria: itse synnytetty harha. Kirjoittaja ei kuitenkaan uskonut, että olisi omin päin pystynyt aivoissaan kehittämään niin monimutkaista ja hyvää scifi-tarinaa kuin esille ilmestyi, ei ainakaan niin nopeasti.

Kirjoittaja kertoi käyneensä tekemässä poliisille ilmoituksen, mutta viranomaiset eivät yllättäen olleet uskoneet hänen tarinaansa, vaan olivat kehottaneet häntä menemään lääkärille. Kirjoittaja mainitsi käyneensä yleislääkärillä, joka ei uskonut häntä, vaan passitti psykologin puheille. Psykologikaan ei uskonut häntä, vaan väitti, että mikä tahansa voi olla harhaa.

Korvien Jälkeinen Signaali

Kirjoittaja kuvaili, että radio toimi ensin siten, että hänen kurkkulihaksensa liikkuivat puheen tahdissa. Hetken päästä hän oppi puhumaan takaisin äänettömästi liikuttamalla itse vastaavia lihaksiaan. Tämän jälkeen hän oppi vielä puhumaan ”pään sisällä” liikuttamatta mitään lihaksia. Jossain vaiheessa käytössä oli kaksi pään sisäistä kanavaa, joiden kautta hän puhui vuorotellen.

Saapuneesta puheesta ei saanut selvää puhujan sukupuolesta tai äänen sävystä ja vokaaleja ei erottanut toisistaan. Kyseessä ei siis ollut varsinainen ääni, vaan jonkinlainen pään sisäinen ja korvien jälkeinen signaali. Puheen kuuluvuuteen ei myöskään vaikuttanut korvien kautta tulleet ympäristön äänet. Tässä mielessä hän toimi paremmin kuin tavallinen radiopuhelin.

Kurkkuradiokommunikoinnin lisäksi laite pystyi liikuttelemaan muitakin kertojan lihaksia, ainakin heiluttamaan jalkoja siniaaltoservomaisesti. Laite pystyi liikuttamaan myös isoja selän lihaksia sekä silmien tarkennusta, kyynellihasta ja jotain suolen supistajalihasta, joka lienee tahdosta riippumaton. Kertojan päässä tuntui mm. liikkuva kipupiste, joka kiersi hitaasti pään ympäri.

Kirjoittajan mielestä yksinkertaisin tapa ilmiön selittämiseen olisi tietysti löytää joku, joka on jo käyttänyt tämäntapaista laitetta. Itse hän ei kuitenkaan ole koskaan kuullut juuri vastaavasta laitteesta, vaikka esimerkiksi vammaisille samanlaisia vehkeitä jo asennetaankin.

Järkevä Selitys

”Hullunhauskaa argumentointia”, ajattelee skeptikko edellisestä helposti. Skepsiksen lääkärit muistelevat kuitenkin tapauksesta kuullessaan, että hyvin monilla ihmisillä on elämänsä aikana kokemuksia pään sisäisen puheen kuulemisesta.

Henkilö siis tietää ja tajuaa, että kyseessä ei ole korvilla kuultu, ilman värähtelyjen välittämä todellinen ääni, vaikka siltä päässä oikeasti tuntuukin. Niin kuin edellä todettiin: ”Se ei siis ollut ääntä, vaan jotain päänsisäistä ja korvien jälkeistä signaalia.”

Harrastelijatieteilijämäisesti tulkiten skepsiksen lääkärit sanoisivat, että ajatuksen ja puheen tuoton ja tulkinnan välillä on aivoissa matala kynnys. Ehkä samat rakenteet ja toiminnot osallistuvat molempiin. Ajattelu on joskus lähes kirjoitettavaksi jäsentynyttä, joskus lähes ääneksi muotoutunutta sisäistä puhetta. Yleensä se koetaan omaksi toiminnaksi. Joskus vieraaksi, mikä voi hämmentää ja pelottaa.

Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan nykytutkimusten valossa tuosta ääniharhasta suuresti häiriinny, ja useimmilla se on tilapäinen ilmiö. Tämä on uutta tietoa verrattuna siihen, mitä 70luvulla lääkärikoulussa opetettiin: ääniharhat olivat silloin varma merkki vakavasta häiriöstä: useimmiten skitsofreniasta, joskus epilepsian kaltaisesta häiriöstä, joskus aivokasvaimesta.

Toki skitsofreniaan kuulemisharhoja liittyy nykyisenkin käsityksen mukaan. Kirjoittajan toteamukseen ”en usko että olisin pystynyt keksimään näin monimutkaista harhaa, radiosta tuli mm. varsin hyvä scifi-tarina, jota en olisi itse pystynyt keksimään, ainakaan nopeasti”, voisi skepsiksen lääkäreiden mukaan todeta, että ”kyllä aivot pystyvät”.

Jotkut unet hämmästyttävät sillä, miten niissä pitkä, uskomattomia käänteitä tekevä tarina päättyy tyylikkäästi juuri siihen todelliseen tapahtumaan, joka herättää nukkujan. Vaikkapa siihen, että puhelin soi (sekä unessa että todellisuudessa) tai että ovi aukenee. Tuskin aivot kuljettivat pitkää unta tarinan alusta loppuun siinä sekunnin murto-osassa, kun puhelin alkoi äännellä tai oven kahva narahti.

Ennustamiseen yms. uskovat voisivat selittää, että aivot ennustivat herättävän tapahtuman ja sen ajankohdan jo hyvän aikaa etukäteen ja rakentelivat tapahtumaan päättyvän, täsmällisesti ajoitetun, pitkän unitarinan sen kunniaksi.

Skepsiksen lääkärit pitävät todennäköisempänä, että aivot loivat kuin kertapakettina muistikuvan siitä, että unta olisi katseltu pitkään. Aivot tekivät salamannopean liitoksen ajatuksille siirtyä unitilasta valvetilaan, laittaen yhdistäväksi tekijäksi niihin molempiin sopivan todellisen aistimuksen.

Ei ihme, että myös valemuistoja syntyy ja niitä saatetaan vannoa tosiksi.

Risto K. Järvinen

Murtuvatko myytit?

Jussi K. Niemelä

KIRJAT

Viime vuosina on alkanut ilmestyä ilahduttavalla tavalla median valtavirrasta poikkeavia tietokirjoja, joissa kumotaan lehdissä, radiossa ja televisiossa usein kuultuja väitteitä. Myös akateemisessa maailmassa erilaiset pseudotieteelliset ja keittiöpsykologiaan perustuvat myytit ovat arkipäivää. Olisikin toivottavaa, että muodikkaasti spekulatiivisen näennäistieteen haastavat tietokirjat vaikuttaisivat suoraan myös yliopistoopetukseen. On näet todella huolestuttavaa, että akateemisen maailman ylilyöntejä joudutaan toistuvasti arvostelemaan pääasiassa yliopiston ulkopuolelta. On taas kerran valittaen todettava, ettei tieteen itseäänkorjaavus näytä kaikilla aloilla toimivan.

Viime vuonna ilmestyi kaksi tärkeää kirjaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen skeptikon kirjahyllystä tai ainakin lukulistalta. Teoksissa kumotaan valtava määrä myyttejä, joita kiertää baareissa, kahvipöytäkeskusteluissa ja mediassa.

Osa näistä saduista on suorastaan vahingollisia ja eräiden avulla voi jopa saada tohtorin paperit yliopistolta. Olisi siis hyvinkin suotavaa, että nyt arvioitavat uraauurtavat teokset saisivat sankan joukon seuraajia muilta kuvia kumartamattomilta kustantajilta, koska huolimatta kirjojen laajasta aihepiiristä, niissä vasta raapaistaan huuhaaoppien ja täysin virheelliselle ihmiskäsitykselle perustuvien ideologioiden pintaa. Todellisuus on tarua karmeampi ja sen nämä teokset kyllä kiistatta osoittavat.

Käsittelen seuraavassa vain niitä osa-alueita, jotka jotenkin liittyvät Skepsis ry:n toimialaan, joten anteeksipyyntöni niille kirjoittajille, joita en arviossani mainitse.

Skeptikon sydäntä lämmittää myös se, että leijonanosa teosten kir joittajista on Skep sis ry:n jäseniä – osa jopa aktiiveja. Yh distyksessämme on siis runsaasti rohkeita henkilöitä, jotka uskaltavat haastaa poliittisesti korrektin yleisen mielipiteen hegemonian. Esimerkillistä toimintaa!

Psykokulttuurin kriitikot Marko Hamilon toimittama kirja ”Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa eli Suomalaisen psykokulttuurin kritiikki” (Ajatus Kirjat 2007) on erittäin tervetullut lisä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirjaan valitut kirjoittajat osaavat asiansa ja esittävät ilahduttavan ikonoklastisia näkemyksiä.

Se, että näin rohkea kirja tulee suuren Gummeruksen toimituksellisesti itsenäiseltä Ajatus Kirjat -kustannusyhtiöltä, lupaa hyvää myös jatkossa.

Hamilo korostaa, että kirja ei ole hyökkäys psykologiaa vastaan, vaan tarkoitus on ainoastaan kritisoida pseudotiedettä ja suoranaista epätieteellistä hömpötystä, jota meille psykologiana ja tieteenä on markkinoitu.

Kyse on lähinnä aiemmin papistolle kuuluneesta vallankäytöstä, joka viimeisten vuosikymmenien aikana sekularisoitumisen myötä on siirtynyt psykoterapiasektorille. Kun kaikki yhteiskunnalliset ja yksilölliset ongelmat on psykologisoitu, on syntynyt jatkuvasti uusia psykologisia kuppikuntia teorioineen näitä ongelmia ”parantamaan”. On narsisteja, huonoa itsetuntoa, tunneälyvajetta ja sitten tietysti lapsuuden traumoja, joita yhdistää se, että niiden avulla on yritetty selittää erilaisia ongelmalliseksi koetun käyttäytymisen muotoja tai syyllistää syyttömiä. Mutta onko teorioille ja selityksille tieteellisiä perusteita?

Älkää Säätäkö Päätänne – Häiriö On Todellisuudessa Marko Hamilo (toim.) Ajatus Kirjat 2007

Mies Vailla Tasa-arvoa Arno Kotro Ja Hannu Sepponen (toim.) Tammi 2007

Psykoanalyysi Ja Totuusrelativismi

Suomi on jostain syystä Argentiinan ja Ranskan kanssa siinä mielessä samanlaisessa asemassa, että täälläkin freudilaisuus vielä kukoistaa – tai oikeastaan rehottaa. Ranska on postmodernin totuusrelativismin kehto, kiitos sellaisten luonnontiedettä systemaattisesti solvanneiden ja väärinkäyttäneiden ”intellektuellien” kuin Jacques Derrida, Michel Foucault, Gilles Deleuze, Felix Guattari, Julia Kristeva, Luce Irigaray ja Jacques Lacan. Näistä neljä viimeksi mainittua ovat kaikki enemmän tai vähemmän ammentaneet psykoanalyysista ja eräät jopa de facto psykoanalyytikkoja. Lacan on heistä eittämättä pahamaineisin – ja aiheesta onkin (ks. esim. Raymond Tallisin paljastava murska-arvio ‘The Shrink from Hell’; The Times Higher Education Supplement, 31 October 1997, s. 20, joka löytyy myös verkosta: http://www.psychiatrie-undethik.de/infc/1_gesamt_en.html)

Akateemiselle tutkimukselle aiheuttamansa haitan ohella psykoanalyysi on terrorisoinut myös yhteiskuntaa. Janne Kivivuori käsittelee tätä puolta esseessään ”Psykokulttuuri ja freudilaisuus Suomessa”. Tämän jälkeen kirjoittaja pohtii syitä freudilaisuuden suosiolle otsikolla ”Psykokulttuuri Ranskassa ja Argentiinassa”.

Edellä mainittuun luetteloon voidaan tämän myötä lisätä Raymond Tallisin oivallisesti lyttäämän Lacanin hagiografiankin kirjoittanut fanaattinen psykoanalyytikko Elizabeth Roudinescu, jonka pamfletti ”Miksi psykoanalyysia vielä tarvitaan?” ilmestyi suomeksi vuonna 2000. Kustantaja oli Gaudeamus, joka on muutenkin kunnostautunut totuusrelativismia kannattavien teosten suomeksi saattamisessa.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, näistä kummajaisista on syytä mainita Judith Butlerin sekavia spekulaatioita sisältävä naistutkimusraamattu ”Hankala sukupuoli”, jonka arvioin Skeptikon numerossa 2/2007 (ks. http:// www.skepsis.fi/lehti/2007/2007-2-niemela.html). Myös Butler on nykyään innostunut psykoanalyysista, mikä ei ole yllätys. Mikä tahansa kelpaa, kunhan se ei ole tiedettä.

Janne Kivivuori osoittaa käsillä olevaan teokseen sisältyvissä esseissään, että psykoanalyysi on eräänlainen kansanuskonto, ideologia, jonka avulla erinäiset tahot yrittävät ajaa omaa agendaansa – yleensä kammottavin tai surkuhupaisin seurauksin. Lacan, Roudinescu ja Butler eivät tee poikkeusta.

Muiden uskomushoitojen tavoin psykoanalyysi nojaa nykyään vahvasti postmoderniin totuusrelativismiin. Tämä on ymmärrettävää, koska luonnontiede (empiria) ja tietoteoreettinen kritiikki ovat kumonneet kaikki psykoanalyytikkojen spekulaatiot kerta toisensa jälkeen. Näin ollen psykoanalyysia suosivat tutkijat ovat hakeneet tukea kirjallisuuden tutkimuksessa, naistutkimuksessa ja filosofiassa muodikkaasta totuusrelativismista, jolloin mikä tahansa – paitsi tieteellinen metodi – käy. Kaikki on pelkkää tekstiä ja sen tulkintaa, tai performanssia sekä ”toistotekoja”.

Uskoo, ken haluaa. Minä en halua. Ennen muuta edellä mainittuihin spekulaatioihin hurahtaminen edellyttää epäkriittistä auktoriteettiuskoa ja moraaliposeeraajan mentaliteettia. Tieteen kanssa kummallakaan ominaisuudella ei pitäisi olla mitään tekemistä.

Psykoterapian Ongelmat

Marko Hamilo ottaa melkoisen riskin lähtiessään kritisoimaan psykoterapioiden tehoa. On selvää, että hän saa niskaansa koko terapeuttien ammattikunnan. Joka tapauksessa tekijä osoittaa, että terapioiden teho perustuu johonkin aivan muuhun kuin niiden taustalla oleviin teorioihin.

Monelle asiaa tuntemattomalle saattaa tulla yllätyksenä, että vain kognitiivisen käyttäytymisterapian toimivuudesta on tieteellistä näyttöä. Muiden terapioiden teho perustuu plasebovaikutukseen ja vaikkapa terapeutin sekä potilaan hyvään suhteeseen. Hamilo kysyykin aiheesta, pitääkö terapeuttien koulutukseen ja vastaanotolla ravaamiseen haaskata aikaa ja rahaa, kun hyvä ystävä tai empaattinen ihminen ajaa saman asian.

Kirjoittaja ei siis kiistä keskusteluhoidon mahdollisia ja osin havaittuja hyötyjä, mutta miksi opettaa ihmisille psykologisia teorioita, joiden toimivuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä? Psykoanalyysi on tietenkin huuhaa-teorioiden joukossa omassa luokassaan ja julkisuudessa esitetyn kritiikin jälkeen psykoanalyytikot ovat jo pitkälti lakanneet väittämästä, että heidän oppinsa olisi tiedettä.

Vain jotkut itsepintaiset yliopistopostmodernistit – kuten eräs Freudiakin suomentanut performanssitaiteen nimiin vannova musiikkitieteilijä – jaksavat vuodesta toiseen sitkeästi puolustella näitä pseudotieteellisiä kakka- ja pippelispekulaatioita ja hankkivat sillä jopa filosofian tohtorin paperit. Tästä voimme päätellä jotakin yliopistolla tänäkin päivänä harjoitettavasta musiikkitieteestä ja naistutkimuksesta.

Rauhaa, Rakkautta Ja Pseudotieteellistä Utopismia

Petteri Pietikäisen osuus ”Vapaa seksi ja utopia uudesta ihmisestä” on herkullista ja hauskaa luettavaa. Psykoanalyyttisesta huuhaasta versoneet hurjat seksiteoriat ovat johtaneet suoranaisiin kultteihin, joissa vapaata seksiä on palvottu kuin hippiliikkeessä konsanaan.

Freudin spekulaatioista ponnistaneet ”terveen seksuaalisuuden” ylipapit, kuten enemmän taiteilijaboheemia kuin psykiatria muistuttanut Otto Gross, laativat kattavia yhteiskuntapoliittisia parannusohjelmia oppi-isänsä ideologisten huuhaateorioiden hengessä. Grossin ”dionyysinen eros” oli lisäksi hyvin feministinen ja sen tarkoitus oli tietenkin murtaa julmat patriarkaaliset ja kapitalistiset yhteiskuntarakenteet.

”Grossille psykoanalyysin tehtävänä on toimia vallankumouksen hiivana tai käyteaineena, joka yksilöllisen psyyken tasolla nostaa tietoisuutta kollektiivisen seksuaalipoliittisen vapautuksen mahdollisuudesta”, kirjoittaa Pietikäinen (s. 63). Myös filosofi Friedrich Nietzschen ”vallantahto”-käsite kummittelee näiden hurjien seksiutopioiden taustalla eli kyse on romantiikasta ja dekadenssista. Koko psykoanalyysikultin voidaankin sanoa olevan väärinymmärrettyä nietzscheläistä aristokraattista radikalismia. On toki jännittävää kuulua valaistuneeseen eliittiin, joka salaoppien avulla tavoittaa todellisuuden perimmäisen luonteen.

Suomessa Grossia tunnetumpi on Freudin oppilas Wilhelm Reich, jonka teoriat ovat niin järjettömiä, että skeptikko ei voi kuin ihmetellä, miten joku on voinut ottaa ne vakavasti. Ilmeisesti joku ottaa ne vieläkin vakavasti, koska Jouko Turkan perintö vaikuttaa edelleen teatterikorkeakoulussa. Turkan ohella entinen mestarikirjailija Hannu Salama oli taiteellisesti korkeatasoisessa varhaistuotannossaan läpeensä reichiläinen. Tämäkin osoittaa, että pseudotieteelliset hurjastelut ovat huomattavasti lähempänä taidetta kuin tiedettä. Tiedettä muistuttava okkultistinen jargon tosin harhauttaa epäkriittisiä lukijoita, mutta tämä ei ole mikään puolustus yliopistoille ja tutkijoille – päinvastoin.

Yliopistolla psykoanalyysista juontuvat hömppäopit kuuluisivat aatehistorian ja uskontotieteen tutkimuskohteisiin. Missään nimessä niitä ei saisi opiskelijoille tieteenä opettaa, kuten on laita kirjallisuuden tutkimuksessa, naistutkimuksessa ja filosofiassa. Teatterikorkeakoulu ei siis ole ainoa opinahjo, jossa kaikkien rikkaruohojen annetaan villinä ja vapaana rehottaa.

Pietikäinen ei Reich-osiossaan jätä mitään epäselväksi. Kuten todettua, Reichin psykoanalyyttiseen sekoiluun liittyy voimakas moralistinen paatos ja kapitalistisen patriarkaatin vastustus. Ilmankos hän vetoaa tänäkin päivänä vallanhimoisiin, älyllisesti laiskoihin romantikkokaunosieluihin sekä akatemiassa että sen ulkopuolella. Samaa voidaan sanoa Sigmund Freudista.

1960-luvun nuoren älymystön guru Herbert Marcuse on myös jokseenkin tuttu suomalaisille. Tämä ”sivilisaation vaistorakenteen” väsymätön analysoija ei pitänyt amerikkalaisesta vauraasta yhteiskunnasta eikä nuorison vapaasta seksuaalikäyttäytymisestä. Näistä epäkohdista Marcuse sitten kehitteli houreisia teorioitaan, jotka Pietikäinen ansiokkaasti esittelee.

Suomalaisia Oikeusmurhia Ja Oppikirjojen Ihmeellinen Maailma

Anu Suomelan essee ”Psykologinen todistelu seksuaalirikoksissa” on todella karua luettavaa. Avioerotapauksissa isiä on syytetty insestistä ja oikeudessa on käytetty todistajina psykoanalyyttisesti orientoituneita ”asiantuntijoita”, joiden lausuntojen taustateoriat ovat täyttä humpuukia. ”Torjuttuja” muistoja on härskisti upotettu pienten lasten päähän ja heitä on johdateltu ja painostettu erilaisin keinoin. Isiä on tuomittu todella löyhin – suorastaan naurettavin, tai oikeastaan järkyttävin – perustein.

Suomelan kirjoitus on yhteiskunnallisesti erityisen tärkeä, koska se osoittaa, kuinka vakavia oikeudellisia vääryyksiä psykoanalyyttinen hömppä on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen. Kirjoittajan esittelemät karmivat esimerkkitapaukset puhuvat puolestaan.

Susanne Björkholm taas havainnollistaa kirjan päättävässä loistokkaassa esseessään, miten jo lukion psykologian oppikirjat ovat täynnä kaikenlaista psykohömppää. Nuorille opetetaan täysin vailla pohjaa olevia spekulaatioita tai itsestäänselvyyksiä.

Kirjoittajan johtopäätös ei mairittele oppikirjojen tekijöitä (s. 201):

”Lukiopsykologia on maalannut itsensä nurk- kaan vetäytymällä syrjään luonnontieteistä. Mi- tään muuta kuin aikaa ei kuitenkaan ole vielä menetetty. Nyt, kun myös psykologiasta piit- taamattomat nuoret pakotetaan tutustumaan aineeseen yhden lukiokurssin verran, olisi hy- vä tilaisuus luoda uusin alku tieteellisen psyko- logian opetukselle.”

Toivon mukaan oppikirjojen kirjoittajat ja opetussuunnitelmien laatijat ottavat vaarin Björkholmin ehdotuksesta. Tässäkin nähdään, miten paras tieteen puolustus tulee usein akatemian ulkopuolelta; tässä tapauksessa suoraan kentältä, lukion kriittiseltä, itsenäiseen ajatteluun kykenevältä fiksulta opettajalta.

Björkholmin kaltaisia suoraselkäisiä tieteen puolustajia pitäisi vain olla kymmen- tai satakertainen määrä, jotta kaikki nuorten ja vähän vanhempienkin opetuksen epäkohdat saataisiin korjattua.

Ja on tietenkin selvää, että myös lukion oppikirjojen sisältämän roskan taustalta löytyy hyvin usein vanha tuttumme Sigmund Freud. Björkholm kirjoittaa (s. 200):

”Kyyninen tarkkailija voi löytää yhteisen ni- mittäjän kahdelle viimeksi mainitulle lukiopsy- kologian kuolemansynnille. Käsitesekamelska, yksinkertaisten asioiden monimutkaistaminen ja Freudin jatkuva kummitteleminen psykolo- gian oppikirjoissa tuottavat psykologiabisnek- selle yhä uusia asiakkaita. Lukiopolvi toisensa jälkeen lähtee koulunpenkiltä uskoen, että ih- mismielen ymmärtäminen on suotu vain psyko- logeille ja että heidän luokseen on käännyttävä heti kun tuntuu pahalta.”

Psykoanalyytikot tienaavat erittäin hyvin, koska heidän tarjoamansa uskomushoito on erittäin pitkäkestoista ja vastaanotolla käydään useita kertoja viikossa. On siis psykoanalyytikoiden etujen mukaista, että ihmisten in doktrinoiminen freudilaisuudesta juon tuviin seksi-, pissa- ja kakkaspekulaatioihin aloitetaan jo koulunpenkillä.

Toiminnan eettisyydestä pitäisi kuitenkin keskustella – ja vakavasti pitäisikin. Psykoanalyysi on humpuukia siinä missä antroposofia, korteista ennustaminen, pahojen henkien manaaminen, astrologia, homeopatia tai aromaterapia. Näitä se hyvin paljon muistuttaakin.

Tunneälyä Vai Yleisälykkyyttä?

Mikael Nederström kumoaa kirjoituksessaan monia myyttejä psykologisesta testaamisesta. Harvemmin Suomessa näin suoria sanoja saa lukea. Kirjoittaja on riemastuttavalla tavalla poliittisesti epäkorrekti ja erityisen mieluisaa tämä on sen tähden, että Nederströmin esittelemä psykologinen testaaminen perustuu tieteelliselle metodille ja on hyväksi havaittu, luotettava tapa arvioida ihmisten kykyjä. Itse asiassa älykkyystestit toimivat vertailukohtana kaikille muille psykometrisille mittareille, niin hyviä ja luotettavia ne jo pitkään ovat olleet.

Suomi oli pitkään Neuvostoliiton naapuri ja poliittisesti oikeaoppinen lysenkolaisuuden henki heijastuu edelleen ikävällä tavalla maamme differentiaalipsykologiaan ja aiheesta käytyyn julkiseen keskusteluun. Älykkyystutkimusta ei maassamme ole juuri arvostettu eikä edes tietokirjatasolla esitelty. Sitä on lähinnä kritisoitu ja totta kai väärin sekä epätieteellisin perustein.

Vain Skepsis ry:n tieteellisen neuvottelukunnan jäsen, professori J.P. Roos on uskaltanut julkisuudessa älykkyystutkimusta puolustaa – Tatu Vanhasen ja Yrjö Ahmavaaran ohella. Nederström on nyt liittynyt tähän harvalukuisten uskalikkojen joukkoon.

Älykkyystutkimus ei jostain syystä sovi poliittiseen suvaitsevaisuutta korostavaan ilmapiiriin, koska se kartoittaa yksilöiden sekä ihmisryhmien välisiä osin geneettisperäisiä eroja ja niiden yhteiskunnallisia seurauksia. Ei siis ihme, että ala on saanut osakseen lähinnä ideologisesti motivoitua kritiikkiä niiltä, joiden mielestä vain keskenään henkisiltä ominaisuuksiltaan geneettisesti täysin samanlaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä pitää suvaita.

Kansainvälisesti arvostettuun emeritusprofessori Tatu Vanhaseen muutama vuosi sitten kohdistunut hysteerinen medianoitavaino on tästä henkilöön ikävästi käyvästä arvostelusta ääriesimerkkinä. Vanhanen leimattiin julkisuudessa kylmänviileästi rasistiksi vain sen vuoksi, että hän mainitsi jo pitkään tunnetun tosiasian ja etsi sille tieteellistä selitystä.

Jotkut ovat vieneet vääränlaista suvaitsevaisuutta korostavan massauskonnon todella pitkälle väittäen, ettei ihmisrotuja ole olemassakaan. Samaan aikaan he kuitenkin esittävät arvostavansa ihmis- sekä kulttuuridiversiteettiä ja tanssivat iloisesti monikulttuurisilla festivaaleilla. Kulttuurierot ovat kivoja ja ihania, mutta geneettiset erot itse saatanasta. Tällainen ajattelu on mielestäni hyvin omituista, mutta valitettavan yleistä. Miksi ihmeessä afrikkalaisten tai aasialaisten pitäisi olla geneettisesti samanlaisia kuin me? Mitä pahaa on ihmisroduissa ja niiden välisissä osin geneettisperäisissä eroissa?

Biologiaa hallitsevalle on itsestään selvää, että vain identtiset kaksoset ovat geneettisesti samanlaisia. Kaikki muut ihmiset eroavat toisistaan enemmän tai vähemmän. Itse asiassa juuri kulttuuri usein pakottaa erilaisia ihmisiä massamuottiin jonkun totalitaristisen tai muuten järjettömän sortoideologian tahi muotivillityksen nimissä.

Tähän liittyen Nederström olisi voinut kirjoituksessaan aivan perustellusti mainita, että älykkyystestaus on ollut kiellettyä mm. Natsi- Saksassa, Neuvostoliitossa, Khomeinin Iranissa ja Kalifornian osavaltiossa (viimeksi mainitussa siksi, että testeissä mustat lapset pärjäävät keskimäärin valkoisia huonommin – tämä luonnollinen asiantila tulkittiin oikeudessa tietenkin rasismiksi).

Nederström joka tapauksessa kumoaa älykkyystutkimuksesta esitetyt poliittisesti motivoidut huuhaaväitteet asiallisesti ja tiukasti sekä esittelee asioiden todellisen laidan. Sen ohella hän toisessa kirjaan sisältyvässä esseessään arvostelee muodikkaita pehmoteorioita, kuten tunneälyä, jotka on luotu lähinnä lohduttamaan ihmisten tasapäisyyteen uskovia ”suvaitsevaisia” relativisti-idealisteja.

Tunneäly on Nederstörmin referoimien pätevien tutkimusten mukaan sarja persoonallisuuspiirteitä, eikä ominaisuuden itsenäisestä olemassaolosta ole juuri ollenkaan validia tieteellistä näyttöä. Tosin jonkinasteisesta sosiaalisesta älykkyydestä on kenties mielekästä puhua, mutta tämäkin on todennäköisesti yhdistelmä testien mittamaa yleisälykkyyttä ja persoonallisuuspiirteitä. Nähtäväksi jää, saako tunneäly joskus taakseen pätevää empiiristä näyttöä. Älykkyystutkimuksella näyttöä on yli sadan vuoden ajalta ja lisää tulee koko ajan.

Narsisteja, Itsetuntovammaisia, Koulukiusaamista, Kriisiterapiaa Ja Yritysastrologiaa

Marko Hamilo puolestaan torppaa kahdessa erinomaisessa esseessään myytit koulukiusaamisen aiheuttamista elinikäisistä vaurioista ja narsisteista. Näihin liittyy runsaasti keittiö- ja kahvipöytäpsykologiaa, jolta kukaan ei ole voinut välttyä.

Jokainen tuntee narsistin, narsistin uhrin, huonosta itsetunnosta kärsivän koulukiusatun ihmisen ja jokainen osaa neuvoa, miten näihin pitäisi suhtautua sekä miten huonoa itsetuntoa voi nostaa. Erilaisia pseudotieteellisiä itsehoito-oppaita ilmestyy kuin sieniä sateella ja ihmisiä leimataan jatkuvasti äärimmäisen kyseenalaisin perustein.

Narsistia – termi, joka on peräisin freudilaisista opeista – käytetään nykyään jopa synonyymina psykopaatille. Jokainen epämiellyttäväksi koettu työtoveri, entinen puoliso, vaikea lapsi, määräilevä johtaja tai vastaava saa helposti niskaansa narsistin eli ”narskun” leiman. Tosiasiassa psykopatian diagnosoimiseen tarvitaan asiansa osaavaa psykiatria ja oireyhtymää varten kehitettyä erityistä testipatteria sekä mahdollisesti vielä sarja tieteellisiä kokeita.

Mitä tulee narsismiin, siitäkin on tullut kaiken kattava termi, jolla selitetään lähes mitä tahansa arkikäyttäytymistä. Jos termiä käytetään synonyymina itserakkaudelle, jokainen terve ihminen on narsisti. On tietenkin itserakkaampia ja vähemmän itserakkaita ihmisiä, mutta aivan eri asia on sitten se, pitääkö heitä psykologisoida tai alkaa hoitaa. Ammattinsa osaava psykiatri kyllä tunnistaa esimerkiksi vakavan masennuksen ja määrää siihen sopivan hoidon. Oikealla lääkityksellä itsetuntokin yleensä kummasti kohenee.

On myös otettava huomioon se yksinkertainen, jo mainittu tosiasia, että ihmiset ovat synnynnäisesti erilaisia, koska he identtisiä kaksosia lukuun ottamatta eroavat genotyypiltään. Lapsuuden kokemukset sekä myöhemmät elämänkohtalot vaikuttavat vielä tämän päälle. Me olemme erilaisia, eikä erilaisuus tietenkään ole psykopatologiaa. Tai sitten kaikki ovat sairaita. Näin moni tuntuu tosiaan ajattelevan.

Itsetuntokin on käsite, jota käytetään arkikielessä päivittäin. Silläkin selitetään lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä ja näin ollen se ei selitä yhtään mitään. Tämä on hyvin tyypillistä kulttuurimme ylipsykologisoitumiselle, jonka puitteissa kaikki hiukankin poikkeava käytös ja ihmisten väliset luonnolliset, osin myötäsyntyiset älykkyys-, temperamentti- ja persoonallisuuserot selitetään huonosta tai hyvästä itsetunnosta sekä väärästä kasvatuksesta ja/tai kapitalismista sekä sorrosta (tai rasismista) aiheutuviksi.

Tämäkään ei vielä riitä. Hamilo kertoo, että kokonaisia osavaltioita ja kansoja on diagnosoitu huonosta itsetunnosta kärsiviksi. Ohjelmia väestön itsetunnon kohottamiseksi on laadittu ja tämän on oletettu automaattisesti johtavan yhteisön kukoistukseen. Missäs muualla tällaiseen ollaan turvauduttu kuin Yhdysvalloissa, laumaindividualismin ihmemaassa.

Koulukiusaajia ja kiusattuja on turha psykologisoida huonosta itsetunnosta kärsiviksi. Sen sijaan kiusaamiseen pitäisi tiukasti puuttua. Itsetuntoa koskevista lukemattomista hömppäteorioista ei ole ihmisoikeusnäkökulmasta kuin haittaa.

Myös mediasta tutusta kriisiterapiasta on tullut muotivillitys ja sitä kritisoi aiheellisesti Pasi Jaakkonen. Näyttöä kriisiavun hyödyistä ei ole, mutta alustavaa näyttöä haitoista sen sijaan on. Moni onnettomuuden uhri tai uhrin läheinen ei edes halua kriisiapua ja eräät kokevat sen jopa loukkaavaksi.

Kirjoittaja esittelee paljonpuhuvia esimerkkejä kriisiterapeuttien ylilyönneistä ja jopa toimittajien sananvapauden estämisyrityksistä. Jos valta luisuu hataralla tai olemattomalla pohjalla olevia teorioita suosivalle kriisiterapeuttipapistolle, on asiallinen tiedonvälitys onnettomuuksista ja katastrofeista vakavasti uhattuna.

Taru Taipale kartoittaa esseessään psykotestausbisnestä, joka on kuulemma kasvussa. Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Työpaikkatestaamisessa käytetään näet mm. astroanalyysia ja kasvatustieteilijä Maarit Laurennon yritys Equinox Consulting laatii firmoille astrologisia karttoja. ”Kartan perusteella yritys sitten päättää esimerkiksi siitä, milloin jokin tuotelanseeraus kannattaa tehdä”, kirjoittaa Taipale (s. 170).

Henkilöarviointeja tehdään myös pätevämmin perustein ja näitä testejä Taipaleen ohella esittelee Nederström. Taipale on Nederströmiä kriittisempi henkilöstöarviointeja kohtaan, mutta molemmat peräänkuuluttavat testaajien pätevyyttä ja testien tieteellisyyttä. Erityisesti Skepsis ry:n jäsen Nederström antaa erinomaisen yleiskuvan alasta ja osoittaa hömppätestien sekä tieteellisten testien eron.

Feminismi, Miehen Paras Ystävä?

Arno Kotron ja Hannu Sepposen kokoama esseeteos ”Mies vailla tasa-arvoa” (Tammi 2007) synnytti ilmestyessään julkisuudessa odotettua militanttia loanheittoa. Huvittavaa asiassa on se, että teokseen sisältyvässä mainiossa esseessään Esa Sariola ennakoi hienosti tämän lynkkausmentaliteetin ja mainitsee esimerkkinä Anne Moilasen Osmo Tammisalon ja allekirjoittaneen naistutkimusta arvostellutta teosta ”Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta” (Terra Cognita 2006) kohtaan esittämän törkeän ad hominem –hyökkäyksen Helsingin Sanomissa eli Pravdassa.

Myöhemmin, feministisen Tulva-lehden päätoimittajaksi ryhdyttyään, Moilanen vielä rankensi tyyliään pari pykälää ja nyt hän jo ampuu lehdessään miehiä munille. Kovaa peliä Naisasialiitto Unionissa, etten sanoisi. Tämä osoittaa sen, kuinka heppoisin eväin kiihkofeministit ovat pseudouskontonsa kanssa liikkeellä. Heillä ei ole ensimmäistäkään asia-argumenttia, jolla he voisivat vastata esitettyyn kritiikkiin. Jäljelle jää vain primitiivireaktio, jonka ampuu itseään nilkkaan. Tuli ei siis suinkaan osu miessikojen munille, vaan polttaa siskokultien uskottavuuden viimeisetkin rippeet karrelle. Otan osaa.

Eli kuten tavallista, ”Mies vailla tasa-arvoa” -kirjaa ja sen toimittajia sekä kirjoittajia arvioitiin vain henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella ja heitä syytettiin ties mistä. Näin käy kaikille, jotka pyhää lehmää uskaltautuvat kritisoimaan. Pyhä lehmä on tietenkin feminismi ja erityisesti akateeminen naistutkimus, feminismin yliopistolle pesiytynyt ideologinen haara.

Typerintä tässä ajojahdissa oli se, että feministit syyttivät kirjoittajia jonkinlaisesta ”miesasia-aktivismista” ja heidän jopa väitettiin olevan yhtenäinen naisasiaa vastustava liike. Tämä osoittaa jälleen kerran sen, että kirjaa ei edes luettu ennen suun avaamista; hutkittiin, eikä edes tutkittu. Lisäksi Arno Kotro nimenomaan korosti jo kirjan julkistamistilaisuudessa, jossa tämän kirjoittaja Anne Moilasen tavoin oli läsnä, ettei ”Mies vailla tasa-arvoa” ole mikään miesasialiikkeen lähtölaukaus vaan kokoelma yksittäisiä kirjoituksia.

Tosiasiassa Kotron ja Sepposen toimittaja kirja oikeastaan kärsii hajanaisuudesta ja liiallisesta kirjoittajamäärästä. Pienemmällä tekijäjoukolla ja laadukkaammilla, laajemmilla esseillä teos olisi ollut huomattavasti parempi. Nyt mukana on täysiä huteja ja onpa mukaan valittu naistutkimuksen ylilyöntien puolustajiakin.

Heidän osuutensa kirjasta on paikoitellen käsittämätöntä pseudotieteellistä tasa-arvojargonia ja täynnä alkeellisia argumentaatiovirheitä sekä sisäisiä ristiriitaisuuksia. Feministit eivät puolustajiensa puheenvuoroja kirjassa ole havainneet, mutta se ole yllätys. Kaikki äijänköriläät ovat heille lähtökohtaisesti pahoja ”miesasia-aktivistiluolamiehiä”, joten tulta munille ja piste.

Demarkaatio-ongelma Ja Rintamalinjojen Asettaminen

Käsittelen tässä arviossani siis vain teoksen niitä kirjoituksia, jotka jollakin tavalla liittyvät Skepsis ry:n toimialaan. Valtaosa esseistä jää näin ollen kokonaan käsittelemättä, mm. kaikki yhteiskunnalliset ja poliittiset aiheet. Näiden poisjättäminen ei todellakaan tarkoita, ettenkö kokisi esseitä yhtä tärkeiksi kuin niitä, jotka liittyvät yhdistyksemme alaan.

Hannu Sepposen esittämät tosiasiat perheväkivallan uutisointiin liittyvästä vääristelystä on kuitenkin tässä syytä erikseen mainita. Jo tilastojen laadinnassa on suoranaista tarkoitushakuisuutta, joka tähtää vain ja ainoastaan miesten syyllistämiseen.

Sepponen esittää vastaansanomattomia todisteita väitteidensä tueksi ja ne olisi kyllä syytä yhteiskunnallisessa keskustelussa huomioida. Näin ei ole käynyt, vaan Sepponenkin on leimattu miesasiaöykkäriksi. Totuus tekee kipeää ja valitettavasti ankarimmat hyökkäykset ovat kohdistuneen nimenomaan Sepposen henkilöön.

Myös Arno Kotroa on ymmärretty niin väärin kuin vain voi. Vaikuttaa siltä, että kukaan feministi ja moni heitä sympatisoiva mies ei kirjan toimittajia edes halua ymmärtää. Juuri tämän takia on vielä syytä antaa erityiskunniamaininta Erkki Lampénin riemastuttavalle ja äärimmäisen selitysvoimaiselle esseelle ”Nainen miehen päässä – feministinen yliminä”. Suosittelen lämpimästi.

Vaikka kirjan toimittamisessa ollaan pääosin varsin poliittisesti epäkorrektilla linjalla, teoksen uskottavuuden kannalta biologian poissaolo on ilmeinen virhe, paria myönteistä poikkeusta lukuun ottamatta. Lähes kaikelle etsitään ja esitetään sosiaalis-kulttuurisia syitä, jotka useimmiten menevät metsään.

Esimerkiksi palkkaerojen ja työelämässä menestymisen sekä tieteellisille ja muille aloille suuntautumisen taustalla on useita biologisia tekijöitä, joista kirjassa ei anneta yhtään esimerkkiä. Sukupuolten välillä on eroja niin aivoissa, ruumiissa kuin käyttäytymisessä ja näillä on tietenkin osin biologinen perusta.

Usein ero on suurimmaksi osaksi juuri perimästä johtuva ja siihen perustuvia evolutiivisperäisiä selityksiä yhteiskunnallisille käytännöille sekä instituutioille kirjaan olisi pitänyt sisällyttää. Vain muutama essee sisältää biologiaan liittyviä tärkeitä tietoja, jotka aidosti selittävät sukupuolieroja monessa havaitussa ilmiössä.

Kirjan uskottavuutta heikentää lisäksi se, että mukana ovat Jussi Vähämäki ja Jouni Varanka. Molemmat edustavat moralistista, feminismistä lähtevää ”miestutkimusta” tai sille rinnasteista ideologiaa, jossa muka naisia eli feministejä mielistelemällä ja auttamalla autetaan myös miehiä. Miten tämä esimerkiksi pätee alkoholisoituneisiin, syrjäytyneisiin laitakaupungin miehiin, joista hyvin tienaavat yliopistofeministit ja heidän akateemiset siipeilijänsä eivät ole pätkääkään kiinnostuneita?

Ideologisen painolastin ohella Vähämäen essee ei sisällä juuri ainuttakaan virkettä, jossa olisi tolkkua. Kirjoitus on postmodernin yliopistodiskurssin läpäisemä eli siinä soimataan miehiä ja kapitalismia. Kuten jokainen asiaan perehtynyt tietää, postmoderni jargon on pääosin käsittämätöntä akateemista sanahelinää eikä kirjoittajan virkkeistä kovinkaan usein löydy reaalisisältöä.

Miten ihmeessä muuten asiansa osaavat toimittajat Kotro ja Sepponen valitsivat tällaisia hömppäkirjoittajia näin tärkeään teokseen? Eikä tässä vielä kaikki.

Pasi Malmin Oudot Väitteet

Kahdella esseellä kirjassa huseeraava Pasi Malmi kysyy avausesseessään, mikä feminismissä ja naistutkimuksessa mättää. Oireellista kirjoitukselle on kuitenkin se, että Malmikin sitoutuu melko vahvasti akateemisen feminismin ideologiseen lähtökohtaan, vaikkakin vain sen postmoderniin, relativistiseen muotoon.

Kirjoittaja jopa suoraan kehottaa miehiä lyöttäytymään yksiin postmodernistifeministien kanssa, koska näillä ei ole lopullisia, kiinnilyötyjä käsityksiä sukupuolirooleista. Malmi ohittaa tietoteoreettiset ongelmat kuten postmodernin totuusrelativismin sisäisen ristiriitaisuuden ja itsensä kumoamisen kokonaan. Miksi ihmeessä rationaalisen ihmisen tulisi kannattaa akateemista huuhaata tasa-arvopoliittisista syistä?

Toisaalta Malmi osoittaa nautittavalla tavalla akateemisen feminismin pöyristyttäviä ylilyöntejä, mutta ehkä hän osin hienotunteisuudesta tai tilanpuutteen takia jättää karmivimmat esimerkit mainitsematta. Satun näet tietämään, että Malmi on saanut kiivaimmilta feministeiltä runsaasti äärimmäisen ilkeää, henkilöön käyvää satikutia Naistutkimus-sähköpostilistalla, joten tästä olisi pari nasevaa näytettä ollut paikallaan. Vain nimet olisi pitänyt muuttaa, jotta syylliset eivät joutuisi kärsimään.

Tekijä kritisoi aiheesta täysin järjetöntä standpoint- eli suomeksi näkökulmaepistemologiaa, jossa naisen subjektiivinen käsitys asiasta kuin asiasta automaattisesti oletetaan moraalisesti ja tieto-opillisesti paremmaksi kuin pahan miehisen luonnontieteen objektiivisuuteen pyrkivä sortava, heteronormatiivisfallisnarsistisrasistinen metodiikka. Malmi ei kuitenkaan havaitse ristiriitaa myöhemmän yhteistyöehdotuksensa kanssa, koska postmoderni epistemologia on yhtä kestämättömällä pohjalla kuin näkökulmaepistemologia. Molemmat ovat relativismia ja subjektivismia pahimmillaan. Kummankin puitteissa luonnontieteellistä objektiivisuutta suorastaan solvataan.

Malmin esseensä lopussa ehdottama yhteistyö tasa-arvofeministien kanssa olisi järkevä ratkaisu, mutta toisaalta aitoa tasa-arvoa kannattavia akateemisia feministejä ei ole kovin helppo löytää. Onneksi heitä kuitenkin on. Tunnen jokusen henkilökohtaisesti ja yhteistyö sujuu mainiosti.

Aivoissa On Eroja, Vaan Ei Putkia

Kuten tavallista, Skepsis-aktiivi Hannu Lauerman teksti on antoisaa luettavaa. Kirjoittaja kumoaa naistenlehdistä ja naistutkimuksen laitoksilta tutun myytin miehistä putkiaivoisina luolamiesöykkäreinä.

Lauerma kartoittaa syitä, jotka nykytilanteeseen ovat johtaneet (s. 131-132):

”Jotain syitä sille, että näin on päässyt käy- mään, voitaneen alustavasti hahmotella. Niitä ovat New Age -henkinen aivopuoliskomytolo- gia, yksinkertaisen näennäisselityksen houkut- televuus, luonnontieteellisen ajattelun kehitty- mättömyys suurella osalla tiedonvälityksessä työskentelevistä vaikutusvaltaisista ihmisistä, tiedemaailman haluttomuus sotkeutua popu- laarikeskustelun loputtomaan suohon, joiden- kin popularisoijien julkisuudenkipeys, postmo- derni totuusrelativismi sekä naisnäkökulmai- nen mediailmapiiri.”

Aivoissa on eroja, mutta ei niin merkittäviä, että niistä voisi vetää mediassa yleisiä kohuotsikoita. Kirjoittaja esittelee eroja valitettavan suppeasti. Olisin kaivannut mm. laajempaa evoluutiopsykologian ja aivotutkimuksen löytöihin perustuvaa esitystä joistakin sukupuolten käyttäytymiseen vaikuttavista eroista. Toisaalta suppeassa esseessä tähän ei ole mahdollisuutta. Lauerma päättää osuutensa seuraavasti (s. 134):

”Miehen ja naisen aivot eroavat toisistaan, myös puolierojen suhteen. Tarina aivokurkiai- sesta ja naisaivojen paremmuudesta on kuiten- kin pelkästään nykyiseen keskusteluilmapiiriin mukavasti istuva satu. Anatomiset ja toiminnal- liset tutkimukset eivät ole kyenneet selittämään sukupuolten käyttäytymisen ja kokemisen ero- ja kuin hyvin pienin osin, jotka eivät tosiasiassa oikeuta yleistävää popularisointia. Se, että tu- hansien joukosta poimitun yksittäisen ja hyvin vaatimattoman, tilastolliselta todistusvoimal- taan kehnon tutkimusraportin nojalla on luotu kokonainen mytologia naisen erityiskyvyistä, on kulttuurinen ilmiö. Käytännössä kuka ta- hansa tutkija, joka olisi luonut vastaavan sadun miehen aivojen paremmuudesta viittaamalla sopiviin tutkimuksiin, olisi joutunut loppuiäksi syrjään tieteenteosta. Häntä pidettäisiin has- sahtaneena sovinistina, hänestä puhuttaisiin säälien tai kauhistellen ja hänen väitteiden- sä siteeraamista pidettäisiin moukkamaisena. Valitettavasti sama hömppä naisen aivoista ei vastaavaa kritiikkiä juuri tunnu osakseen saa- van.”

Toisin sanoen, kuten George Orwellin psykologisesti hyvin opettavaisessa romaanissa ”Eläinten vallankumous”, yksistä on tullut tasaarvoisempia kuin toisista.

Mieheltä Riistetty Oikeus Biologiseen Vanhemmuuteen

Kirjan ylivoimaisesti paras essee on Heikki Sariolan ”Tavoitteena isättömyys – biologinen isyys hyökkäysten kohteena”. Jokaisen isän ja jokaisen miehen tulisi lukea tämä kirjoitus tarkkaan ja kerrata opittu säännöllisin väliajoin.

Sariola ei kuvia kumarra ja juuri siksi hän antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Kirjoittaja tykittää raskaalla kädellä osoittaen armotta, millaisin perustein eduskunnassa ajettiin läpi hedelmöityshoitolaki, joka piireissä tunnetaan myös osuvalla nimellä ”keinosiemennyslaki”.

Erityisen merkittävä on Sariolan paljastama Kirsi Erärannan Naistutkimus-lehdessä Vuoden naistutkimusartikkelina taannoin palkitun kirjoituksen ”Heteroseksuaalinen matriisi ja isän vanhemmuus” yhteys eduskunnassa säädettyyn lakiin. On aivan kauhistuttavaa, että moinen läpeensä pseudotieteellinen roska on voinut vaikuttaa lainsäädäntöön, riistäen isiltä oikeuden vanhemmuuteen.

Erärannan Suomen Naistutkimuksen Seuran julkaisemassa lehdessä palkittu humpuukiartikkeli nojaa Judith Butlerin järjettömistä spekulaatioista syntyneeseen queer-teoriaan, joka on postmodernin relativismin ja sosiaalikonstruktivismin paraatiesimerkki. Sen avulla on Suomessakin väitelty tohtoriksi ja Butler on itse retoriikan professori. Valitettavasti tämä moralistinen, miehiä törkeästi syrjivä pseudotieteellinen retoriikka on uponnut myös lainsäätäjiin. Tämä antaa aihetta harkita seuraavissa eduskuntavaaleissa tarkkaan, ketä äänestää.

Luonnontiede ja erityisesti biologia pitäisi olla myös kansanedustajilla hallussa, jotta moista ei enää koskaan pääsisi tapahtumaan. Myös oikeustaju on koetuksella, koska kiihkofeministinen ideologia on onnistunut nostamaan äidin oikeuden biologiseen jälkeläiseen mitätöimällä samaan aikaan isän oikeuden. Isästä on tullut pelkkä spermanluovuttaja, kasvoton ja persoonaton esine. Sariola kirjoittaa (s. 48-49): ”Hedelmöityshoitolakikeskustelu johti erään- laiseen sperman esineellistämiseen. Karkeim- millaan jotkut lakiesityksen puolustajat esitti- vät sperman aineena, jota on perjantai-iltaisin helppo saada kaupungilta ilmaiseksi. Lapselle kyse on kuitenkin hänen perimästään. Hänen temperamenttinsa, taipumuksensa, lahjakkuu- tensa, ruumiinrakenteensa, hiustensa ja silmi- ensä väri määräytyvät yhtä paljon tuon peri- män mukaan kuin äidin perimän. Biologinen perimä merkitsee samalla myös vankan kiin- tymyssuhteen mahdollisuutta. Kun isän osuus oli määritelty spermatilkaksi, voitiin muut ulot- tuvuudet unohtaa. Biologisen lisäksi sosiaali- nen ja kulttuurinen yhteys isään ja isän sukuun jäi keskustelussa vaille merkitystä.”

Tekijän mainitsema kiintymyssuhde on teoksessa erikseen esillä Miika Lehtosen äärimmäisen tärkeässä ja mielenkiintoisessa esseessä ”Voiko isä olla lapsen hyvä huoltaja?”. Kirjoittaja osoittaa viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen avulla, että isä on ihmislapsen kehitykselle yhtä tärkeä kuin äiti. Tämä asettaa lesbopareille myönnetyt hedelmöityshoidot ongelmalliseen asemaan. Tehtiinköhän laki vajavaisiin tietoihin perustuen ja kiireessä? Lehtosen ja Sariolan kirjoitusten perusteella on ilmeistä, että vastaus on kyllä.

Molemmat esseistit kumoavat lukuisia freudilaisuudesta juontuvia huuhaauskomuksia, jotka edelleen vaikuttavat yhteiskunnassa, niin tieteessä, naistutkimuksen tapaisessa akateemisessa pseudotieteessä kuin politiikassa. Tällaiseen hömppään uskominen voi johtaa vakaviin seurauksiin, koska lapsen oikeus isään ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on miesten oikeuksien ohella kylmästi äärifeministisen ideologian nimissä ignoroitu.

Hieman yllättäen myös psykoanalyyttisesti orientoitunut Jari Sinkkonen on omaksunut evoluutiopsykologista ja sosiobiologista tietoa, koska hän kumoaa näiden alojen tutkimuksen pohjalta monia poikalasten kasvatusta koskevia myyttejä esseessään ”Sotaretki lapsuutta vastaan”.

On hienoa ja toiveita herättävää, että jopa vanhan liiton freudilaiset osoittavat tieto-opillista uudistumiskykyä ja aitoa tieteellisen fallibilismin kunnioitusta. Selitysvoimaiset empiiriseen testaamiseen perustuvat sosiobiologiset teoriat, eri lajien käyttäytymisestä tehdyt systemaattiset havainnot sekä lajien välinen vertailu ovat korvanneet sata vuotta vanhat psykoanalyyttiset spekulaatiot osoittamalla ne vääriksi yksi toisensa jälkeen.

Toivottavasti Sinkkonen pääsee lähivuosina lopullisesti eroon aiemmasta pseudotieteellisestä uskomusjärjestelmästään oidipuskomplekseineen ja omaksuu tilalle aitoon luonnontieteeseen perustuvat validit selitysmallit. Viitteitä tästä kirjaan sisältyvässä esseessä tosiaan on. Se ratkaiseva askel on enää ottamatta.

Sosiobiologisen käyttäytymisdatan esittelyn ohella Sinkkosen sosiaalikonstruktivismin kumoaminen on skeptikolle mieluisaa luettavaa. Tekijä päättää esseensä aiheelliseen varoitukseen (s. 159):

”Ideologiaan perustuva kiittäminen ja pahek- sunta muuttavat lapsen silmänpalvojaksi, joka joutuu kieltämään todellisen itsensä ja mu- kautumaan ympäristön paineisiin. Sosiaalisen konstruktion ideasta lähtevä lasten manipuloin-

ti Ei Ole Missään Mielessä Vähemmän Vaarallis-* ta Tai Vastenmielistä Kuin Minkä Tahansa Totali- *taristisen Järjestelmän Painostus.”

Lainsuojaton Esinahka

Biologista ja nimenomaan lääketieteellistä lähestymistapaa edustaa myös Esko Länsimiehen erittäin keskeinen kirjoitus ”Lainsuojaton esinahka”, joka tällä hetkellä on hyvinkin ajankohtainen. Jälleen kerran on nimittäin lainsäädännöllisessä harkinnassa valtion varoilla korvattava, julkisen terveydenhuollon piirissä tehtävä poikalasten ympärileikkaaminen ja perusteet ovat edelleen samat eli uskonnolliset.

Kansainvälisesti arvostettu uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on mainiolla Kummitusjunainternetblogillaan aiheellisesti nimittänyt uskonnollisten ympärileikkausten kohteeksi joutuvia poikia lapsiuhreiksi (ks. http://henrydeal. blogspot.com/2008/08/lapsiuhrit.html). Myös Skepsis ry:n puheenjohtaja Pertti Laine on jyrkästi tuominnut poikalasten fyysisen pahoinpitelyn omalla blogillaan (ks. http://pera-laine. blogspot.com/2008/07/poikien-sukuelinten-silpomiselle.html).

Esko Länsimies kertoo esseessään yksityiskohtaisesti, kuinka merkittävässä roolissa esinahka on miehen seksuaalisen nautinnon kannalta. Sillä on muitakin tärkeitä tehtäviä. Kirjoittaja kumoaa myös yleisimmät ympärileikkausten puolesta esitetyt argumentit. Vain lääketieteellisistä syistä tai täysivaltaisen aikuisen miehen omasta päätöksestä esinahka voidaan poistaa.

Tyttöjen ympärileikkaus on jo kiellettyä, joten on aivan käsittämätöntä, että puolustuskyvyttömien lasten törkeä pahoinpitely sallitaan poikien kohdalla ja sitä vielä kehdataan ehdottaa valtion säätämien lakien erityissuojelukseen.

Ja kun toimintaa vielä puolustellaan rautakautiseen taikauskoon perustuvalla kulttuurisella perinteellä, voimme vain surullisina todeta, että paljon on vielä tieteen, rationaalisen ajattelun ja ihmisoikeuksien puolustajilla työsarkaa jäljellä.

Jussi K. Niemelä

Kirjoittaja On Tietokirjailija, Päätoimittaja Ja

Vapaa-ajattelijain Liitto Ry:n Puheenjohtaja.

Http://jussikniemela.blogspot.com/

Väitteiden kumoamispyrkimykset

Ernst Mecke ja Heikki Kurttila kirjoittivat Skeptikko-lehden numerossa 2/2008 puolustuspuheen 9/11salaliittoteorioille. En edelleenkään löytänyt heidän tekstistään mitään vakuuttavaa syytä uskoa, että Yhdysvaltain hallitus olisi ollut iskussa mukana.

Väite, ettei WTC-7:n sortumisen syyksi riitä virallinen selitys, juontaa juurensa salaliittoteorioiden tavasta näyttää ainoastaan rakennuksen pohjoispuolelta otettuja kuvia. Näissä kuvissa ei näy eteläpuolen kattavia vaurioita ja tulipaloja. Sortumisen symmetrisyyskin on kyseenalainen. Rakennus aloitti sortumisensa siitä kohdasta, johon suurimmat vauriot olivat tulleet, vaikka tämä ehkä onkin netissä kiertävistä videoista hankala huomata. Jos oletetut salaliittolaiset olisivat virittäneet rakennuksen romahtamaan juuri tuosta kohdasta, heidän olisi pitänyt osata ennustaa mihin tornin palaset tulevat osumaan.

Toisin kuin M&K väittävät, WTC-7 romahdus ei siis muistuta räjäyttämällä purkamista, vaan se näyttää juurikin sortuneen saamiensa vaurioiden vuoksi. WTC-1 ja 2 -rakennusten sortumiset taas olivat jo paljaalla silmällä niin kaukana purkamisesta, että hieman ihmetyttää M&K:n vihjailu siitä, kuinka virallinen kanta heidän mielestään ”ei ole selittänyt itse romahdustapahtumaa” edes WTC-1:n ja 2:n kohdalta. Mitä he oikeastaan väittävät tapahtuneen, vai ampuvatko he vain sokkona ympäriinsä toivoen, että joskus osuisi? Korvaako salaliittoteorioissa väitteiden määrä niiden laadun?

Myöskin se, ettei National Institute of Standards and Technology (NIST) ole pystynyt selittämään mitään WTC-7 -rakennuksen sortumisesta, on vähintäänkin totuuden vääristelyä. NIST on tutkinut muun muassa WTC-7:n epätyypillistä rakennetta, jonka vuoksi yhdenkin pilarin menettäminen voi olla kohtalokasta, selventänyt merkittävästi aiempia arvioita rakenteellisista vaurioista sekä lisännyt yksityiskohtaista tietoa seitsemän tuntia riehuneista tulipaloista ja niitä ruokkineista dieseltankeista.

NIST:n tutkijat ovatkin tulleet tulokseen, että fyysiset vauriot ja tulipalot yhdessä selittävät mainiosti WTC-7:n sortumisen. M&K:n mukaan se, että jotkut WTC-rakennuksissa työskennelleistä eivät olleet tapahtuma-aikana paikalla ja jotkut tulkitsivat jälkikäteen saaneensa varoituksia tai kieltoja mennä paikalle (saksalainen exministeri piti pörssin tapahtumia ennen iskuja outoina ja 9/11-tutkimuksiin myönnettiin vain vähän rahaa), osoittavat muka varmasti, että terrori-iskussa oli jollain lailla USA:n valtio mukana. Tämä väite on salaliittouskovaisten viimeisiä oljenkorsia. ”Let it happen on purpose”, (LIHOP)-teoria, on yhtä mahdoton todistaa vääräksi kuin jumalan olemassaolo. Kukaan ei voi todistaa, etteivät johtavat piirit ainakin tienneet iskuista etukäteen, vaikka heidän osallisuuteensa uskominen tulisikin koko ajan vaikeammaksi.

Tästä ”ainakin he tiesivät etukäteen” -turvapaikasta käsin salaliittouskovaiset voivat sitten harjoittaa hakuammuntaansa toivoen että joku argumentti pelastaisi heidät siltä pelottavalta totuudelta, että sattuma, irrationaalisuus ja kaaos ovat maailman mahtavimpia voimia. Kaikelle suurelle ei ole dramaattista selitystä ja mehevää tarinaa. Pieni terroristijoukko voi hulluudessaan hetkeksi selättää suuren Amerikan, ja presidentinkin voi murhata yksinäinen nuori ylimielinen, aivan kuten nuoren miehen katkeroitunut uho tappoi Jokelassa yhdeksän ihmistä, ilman valtion salaliittoakin.

LIHOP kuuluu samaan kategoriaan Bertrand Russellin kosmisen teepannun sekä modernimpien samaa asiaa parodioivien lentävän spagettihirviön ja näkymättömän vaaleanpunaisen unikornin kanssa. Se, ettei sitä voi todistaa vääräksi, ei tarkoita että se olisi mitenkään todennäköinen.

Jostain syystä salaliittoihin uskominen on monille tärkeää, ja tämä mahdollistetaan siirtämäl-

Keskustelua

lä todistuksen taakka itseltä viralliselle kannalle. LIHOP-salaliittoteoria ei kuitenkaan edes lähentele totuutta, sillä Yhdysvalloilla oli kyllä tietoa terroristiuhasta, ja joidenkin mielestä he olisivat voineet tehdä enemmän sen estämiseksi. Se, että he olisivat antaneet iskun tapahtua tarkoituksella, tai jopa tehneet jotain helpottaakseen terroristien hyökkäystä, on kuitenkin epätodennäköistä. Historia on opettanut, että kiinnijäämisen riski olisi näin suuressa salaliitossa aivan liian suuri. Oman maan jäsenten ja työtovereiden joukkomurha myös on sellainen salaliitto, joka sosiaalipsykologiselta näkökulmalta tuntuu erittäin epätodennäköiseltä.

Toki valtaa pitävät ihmiset ovat kylmiä, mutta kylmyys kohdistuu yleensä niin sanottua ulkoryhmää kohtaan, ei omaan viite ryhmään. WTC:n ja Pentagonin uhrit olivat pitkälti ”meitä” eikä ”heitä”; he olivat länsimaisia korkealuokkaisia tietotyöläisiä ja valtion työntekijöitä, monet heistä oletettujen salaliittolaisten puoluetovereita.

Kun vallanpitäjät eivät välitä ihmishengistä, kuten vaikka irakilaisista siviiliuhreista, kyseessä on nimenomaan ”niiden” toisten henget, jotka ovat arvottomia. Joku voisi väittää, etteivät vallanpitäjät välitä myöskään omista sotilaistaan, mutta siinä astuu mukaan logiikka, jonka mukaan sotilaat nähdään sodan luonnollisina uhreina, eikä kyseessä täten ole sama asia.

M&K myöntävät, että ”tapahtumalla saattaa olla jonkinlainen yhteys Osama bin Ladeniin”, ja arvelevat, että koneiden kaappauskin saattaa olla totta. Se, että tämä on heistä vain mahdollisesti totta, ja että tekstinsä lopussa he julistavat johtavien tahojen osallisuuden terrori-iskuun olevan varmasti totta, asettaa mielestäni heidät kauaksi skeptisyyden käsitteestä.

Khalid Sheikh Mohammed, joka toimi 9/11iskujen pääsuunnittelijana ja on nyt vangittuna Guantanamossa, rahoitti myös vuonna 1993 tehtyä terrori-iskua WTC-torneihin. Tässä iskussa oli pyrkimyksenä saada toinen torni kaatumaan autopommin avulla toisen päälle, mutta suunnitelma epäonnistui ja ihmisiä kuoli vain kuusi, tuhat loukkaantui. Samana vuonna oli suunnitteilla myös toteutumatta jäänyt matkustajakoneen kaappaus ja syöksyminen Yhdysvaltain Kairon suurlähetystöön. Al Qaedan ja sen sidosryhmien aiempi aktiivisuus, yhdessä kaiken sen yksityiskohtaisen tiedon kanssa, jota 9/11-lentokoneiden kaappaajista on saatu, tekeekin väitteen al Qaedan osattomuudesta 9/11-tapahtumiin varsin naurunalaiseksi.

Kuitenkin myös M&K:n konstruktio tapahtumista on outo, vaikka he eivät ”mujahideenien” osallisuutta ilmeisesti kielläkään. Ei ole selvää, mihin teoriaan he tai monet muut salaliittouskovaiset tarkalleen uskovat, mutta valtion tahot ovat heidän mukaansa räjäyttäneet ainakin WTC-7 -rakennuksen.

On lienee yleistä tietoa että Yhdysvallat pyrki legitimoimaan Irakin sotaa 9/11-iskujen avulla. Tämä on loogista, ja samalla myös esimerkiksi Venäjä kovensi otteitaan Tšetšenian kanssa, terrorismin vastaisen sodan nimissä. Mutta jos tämä oli salaliiton päämäärä, miksi ihmeessä WTC-talojen räjäyttämiselle oli edes tarvetta? Räjäytysoperaation järjestäminen olisi kuitenkin lisännyt kiinnijäämisen riskiä valtavasti. Eikö lentokoneiden iskeytyminen WTC-torneihin, Pentagoniin ja mihin lie neljäs kone olikaan matkalla, olisi ollut riittävä paniikinaiheuttaja ilman talojen kontrolloitua räjäyttämistäkin?

Jos johtavat piirit todella tiesivät salaliitosta etukäteen, niin mikseivät he vain antaneet sen tapahtua itsestään, vaan alkoivat suunnitella tornien räjäyttämisiä? Antamalla vain iskujen tapahtua, tekemättä itse mitään, he olisivat saaneet syyn hyökätä Irakiin, mutta eivät olisi vaarantaneet kiinnijäämistään.

Tosin, jos kyseessä olisi oikeasti ollut salaliitto, olisi se varmasti hoidettu niin, että syyllisiksi olisi lavastettu vaikka Irakin tiedustelupalvelu Mukhabarat. Irakiin hyökkääminen oli juuri ja juuri mahdollista 9/11:n avulla, mutta ei sitä todellakaan voi sanoa hyväksi syyksi, joten salaliittoteorioiden päämotiivi ontuu.

Salaliittoteoreetikot uskovat että WTC-7 räjäytettiin, jotta päästäisiin eroon arkaluontoisesta materiaalista, jota oli rakennuksen arkistoissa. Tuo tuskin olisi ollut riittävä syy näin suureen riskiin, kun ottaa huomioon, että räjäytyksen itsensä järjestäminen olisi varmasti ollut se kaikkein suurin savuava ase.

Toisin sanoen, räjäyttämällä WTC-7:n salaliittolaiset olisivat luoneet paljon enemmän peiteltävää kuin he mitenkään olisivat voineet pyyhkiä sillä pois. Auktoriteettiin vetoaminen on tietysti aina kyseenalaista argumentointia, mutta kun M&K vetosivat saksalaiseen ex-ministeriin, niin lienee sallittua todeta, että siteeratuin amerikkalainen, MIT:n professori emeritus Noam Chomsky, joka on kunnostautunut viimeiset 40-50 vuotta poliittisessa analyysissä, totesi, että jokainen, joka tietää mitään tieteestä, hylkäisi välittömästi kaiken tuon seikkaperäisen ”todistusaineiston” yhteensattumista ja selittämättömistä seikoista.

Hänen mielestään se, että selittämättömiä seikkoja ja sattumia löytyy aina myös kontrolloiduista tieteellisistä kokeista, kertoo, että meidän ei tulisi lainkaan yllättyä, kun niitä löytyy luonnollisen maailman tapahtumasta. Hänen mielestään salaliittoteoriat eivät ole tarjonneet mitään muuta kuin täysin arvottomia todisteita, ja se, että tuollainen salaliitto yleensäkään voitaisiin toteuttaa, on niin epäuskottavaa, että sitä on vaikeaa ottaa vakavissaan.

Sama mielipide toistuu muidenkin politiikan asiantuntijoiden keskuudessa. Tyypillistä onkin, että salaliittoteoriaan uskovia ei tahdo löytyä edes politiikan opiskelijoista, saatikka opettajista. Syynä tähän on se, että kun on opiskellut alaa ja tutustunut oikeisiin salaliittoihin, 9/11-”totuuksissa” ei ole enää mitään järkeä.

Alkuperäisessä artikkelissani Skeptikossa 1/2008 olin väärässä siinä, että Osama bin Laden ei Afganistanin sodassa niinkään ”auttanut Yhdysvaltoja”. Tietysti Yhdysvalloilla oli omakin lehmänsä ojassa, mutta kyllä he olivat tässä avun antajina ja muhajideenit avun saajina. Sodan jälkeen Yhdysvallat ei tosin kovasti enää välittänyt Afganistanin kohtalosta.

Yksi Oikea Salaliitto Sellaisista Innostuneille

Salaliitoista kiinnostuneita haluaisin opastaa Guatemalan (eräs kuuluisa ”banana republic”) ja United Fruit -yhtiön tarinaan. Siinä on koko kiehtova setti: CIA, rikas ja vaikutusvaltainen antidemokraattinen yksilö Edward Bernays sekä röyhkeää median manipulointia. Onhan siis salaliittoja todella tapahtunutkin – varsinkin Nixonin aikaan.

Tähän salaliittoon perehtymällä saattaa jopa onnistua sivistämään itseään jostain hyödyllisestä sekä kehittämään ymmärrystään siitä, miten salaliitot toimivat. CIA siis rahoitti guatemalalaista ”vapaustaistelijaa”, jotta valittu johtaja saataisiin maasta syrjäytettyä. Valittu johtaja ei ollut yhdysvaltalaiselle United Fruit -yhtiölle tarpeeksi myötämielinen. Media saatiin kuvaamaan valittu johtaja vaarallisena kommunistina, ja uusi aseellisesti valtaan noussut johtaja suurena vapauttajana. Se oli melko hieno salaliitto, mutta odotetusti sekin on paljastunut. Siksihän tuollaisetkin salaliitot ovat niin harvinaisia: ne paljastuvat niin helposti.

Kun haluaa selittää salaliittoteorioita yhden kirjoituksen puitteissa, on mielestäni hyödyllistä rinnastaa teoriat taktiikaltaan uskontoihin, varsinkin Yhdysvalloissa jo pitkään esiintyneeseen kreationismipropagandaan. Kreationistit, jotka nykyään puhuvat myös älykkäästä suunnittelusta (ID), ovat aina Darwinin Lajien Synnyn (1859) julkaisemisesta lähtien kyseenalaista neet evoluutioteoriaa kutakuinkin seuraavaan malliin: ”X:n ei ole todistettu tukevan evoluutioteoriaa → evoluutioteoria on väärässä → totuus elämästä on Raamatussa.

X oli 1800-luvulla erilaisten muinaisihmisten fossiilien puuttuminen, mutta jo 1857 julkistettu löytö Neandertalinihmisen kivettyneestä kallonpalasesta ja raajojen osista alkoi myöhempien löytöjen myötä tehdä tätä väitettä kestämättömäksi. Kreationistit ovat sittemmin siirtyneet vaatimaan evoluutioteorialta selitystä siivelle, silmälle tai vaikka bakteerimoottorille. Asiaan perehtyneet evoluutiobiologit ovat aina kuitenkin selviytyneet heille esitetyistä ”jos et pysty selittämään tätä, niin evoluutio on valhetta” -uhkavaatimuksista.

Salaliittoteoriat toimivat samalla taktiikalla. Kaikkivoipa jumala on nyt vain korvattu kaikkivoivalla valtiolla, joka yksinkertaistetaan yhdeksi olioksi monien, kilpailevienkin toimijoiden sijaan. Salaliittoteoreetikot esittävät rationalisteille uhkavaatimuksia yksi toisensa jälkeen, eikä prosessista näytä tulevan loppua, vaikka kysymyksiin vastataan miltei samaa vauhtia kuin niitä kysytään. Miksi se, jos virallisesta kannasta löytyisikin jotain selittämätöntä, osoittaisi salaliittoteoriaa todeksi yhtään sen enempää kuin jonkun organismin evoluution puutteellinen selittäminen osoittaisi raamattua oikeaksi? Eikö virallinen kanta olisi siltikin vielä paras selitys, aivan kuten evoluutio on aina ollut parempi selitys kuin luomiskertomus, josta todisteet ovat aina olleet olemattomat ja joka olettaa monimutkaista ja kaikkivoipaa tietoisuutta, vailla syntyselitystä?

Jos esimerkiksi Pentagonista löydettäisiin tekninen osa, joka ei olisikaan Boeing 757 -lentokoneesta, ei tämä tarkoittaisi, että olisi perusteltua uskoa Pentagoniin iskeytyneen jotain muuta kuin Lento 77. Näin väittäessämme joutuisimme nimittäin vielä suurempien selittämättömien asioiden eteen. Kuten: mitä tapahtui Lento 77:lle, mistä tuo kone tai ohjus oli tullut, miksi sitä ei havaittu tutkissa, mistä tulivat Boeing 757 romut onnettomuuspaikalle jne.?

Salaliittoteorioiden kannattajat yleensä ajattelevat, että todistuksen taakka on täysin viralliseen kantaan uskovilla, eikä lainkaan heillä itsellään. Occamin partaveitseksi kutsututtu yksinkertaisuusperiaate esittää, ettei tule olettaa enemmän kuin on tarpeen, ja että vähemmän oletuksia tekevä, eli vähemmän tuntemattomiin seikkoihin perustuva selitys, on todennäköisimmin oikea. Uskon, että niiden, jotka ovat innostuneita salaliittoteorioista, olisi hyödyllistä pitää tämä periaate aina mielessä.

Kaikkia salaliittoteorioihin uskovia ei mielestäni tule kuitenkaan liiaksi pilkata, sillä he ovat joskus vain virheellisen informoinnin uhreja. Itsekin otin joskus aivan liian tosissani Oliver Stonen JFK - avoin tapaus -elokuvan, ja todella luulin, että tapauksesta on jäänyt paljon olennaista avoimeksi. Tällaisen ennakko-oletuksen opastamana helposti päätyy hakemaan lisää ”tietoa” salaliittoteorioita suosivilta suunnilta. Ehkä jotkut ovat lähinnä kuulleet vain toisia samanmielisiä, ja siksi heidän tulkintansa saattaa ollakin heille itselleen ristiriidattoman tuntuinen. Medialukutaidon kehittyminen auttaa erottamaan faktan fiktiosta, sekä ymmärtämään faktiota, eli edellisten sekoituksia.

Suomessa panostetaan nykyään medialukutaidon jo aikaiseen kehittämiseen muun muassa

Mediamuffinssi-hankkeessa. Totuutta ja tarua jatkuvasti sekaisin katseleva reality-tv -sukupolvi voi hyvinkin oppia ymmärtämään, ettei teksti ”perustuu tositapahtumiin” ole yleensä lainkaan vakavasti otettava. Kenties he hoksaavat katsoa salaliittoteorioita sellaisina totuuden inspiroimina tarinoina, jotka toki voivat olla päteviä, mutta lähinnä vain viihdearvoltaan. Saa nähdä kuinka taitavia median tulkitsijoita seuraavista sukupolvista tuleekaan. Ehkä edessä on suomalaisen skeptisismin kulta-aika.

Eerik Mantere

Lähteet:

Http://intelwire.egoplex.com/documents.html#wtc

Http://www.popularmechanics.com/technology/

Military_law/1227842.html?page=1

Http://www.skeptic.com/eskeptic/06-09-11.html

Mediametkaa! Osa 2

Kasvattajan Matkaopas Lasten Mediamaailmaan

Http://www.youtube.

Com/watch?v=bzgd0t8v-d4&feature=related

(noam Chomsky Youtubessa)

Salaliittoteorioita ei voi sivuuttaa siksi, että ne ovat salaliittoteorioita

Skeptikko-lehti osoitti kiitettävää avarakatseisuutta julkaistessaan Heikki Kurttilan ja Ernst Mecken kirjoituksen ”Syyskuun 11. ja koulufysiikan perusteet” (2/2008). Historia on täynnä pienempiä ja suurempia salaliittoja. Jälkimmäisiin kuuluu mm. EU:n vuonna 1990 tuomitsema operaatio ”Gladio”, jossa satoja siviilejä murhattiin vasemmiston syyksi lavastetuissa terrori-iskuissa kylmän sodan Euroopassa.[1] Myös lukuisat sodat ovat perustuneet halutun vihollisen syyksi lavastettuun iskuun. Salaliittoteorioita ei siten voi sivuuttaa a priori siksi, että ne ovat ”salaliittoteorioita”. Usein teoria kuitenkin psykologisoidaan jonkinlaiseksi haluksi uskoa salaliittoihin.

Toisaalta monien psykologien mukaan vallanpitäjien rehellisyyden epäily on monille samaa kuin omien vanhempien rehellisyyden kyseenalaistaminen. Erityisen pelottava on ajatus, että hallitsijat eri syistä uhraisivat omia kansalaisiaan. Virallisen 9/11-selonteon vastainen todistusaineisto on kuitenkin niin vahvaa, että sen täyttä sivuuttamista on monien professoritason psykologien ja psykiatrien mielestä pidettävä merkkinä psyykkisestä torjuntareaktiosta.[2]

Eerik Mantereen (Skeptikko 1/2008) esittämiin ”hyviin kysymyksiin” on paljonkin lisättävää. Miten Pentagoniin voitiin iskeä vielä puolentoista tunnin kuluttua siitä, kun ensimmäinen kone poikkesi reitiltään? Andrewsin lentotukikohta oli sentään vain 20 kilometrin päässä. Miksi ilmapuolustuksen epäonnistumiselle kahden tunnin aikana on annettu kolme eri virallista selitystä? Miksei ketään ole syytetty valehtelusta tai erotettu epäonnistumisen vuoksi? Useita avainasemassa olleita on päinvastoin ylennetty.[3]

Entä miksi kolmannen iskuissa tuhoutuneen pilvenpiirtäjän, WTC 7:n, teräsjäänteitä ei tutkittu tuhon syiden ja mekanismin selvittämiseksi? Tämän on vahvistanut tapauksesta juuri raporttiluonnoksen julkaissut hallituksen tutkimuslaitos NIST. Niin ikään 7-8 kerroksen sekuntinopeudella tuhoutuneiden kaksoistornienkin jäänteistä tutkittiin vain vähäinen osa.

NISTin mukaan teräksen lämpölaajeneminen WTC 7:n tavallisissa huoneistopaloissa sai aikaan tuhoisan ketjureaktion.[4] Sen mukaan palokelpoisen materiaalin perässä levinneet palot kuitenkin hiipuivat missä tahansa yksittäisessä kohdassa noin 20 minuutissa.[5] WTC 7 oli palosuojattu rakennus, ja teräs siirtää koko ajan lämpöä poispäin lämmityskohdasta. Teräsrakenneyhdistyksen käsikirjan mukaan palosuojatun teräksisen tukirakenteen lämpötila pysyy alle 200 celsiusasteessa 20 minuutin paloaltistuksessa.[6] NIST ei selitä, miten nopeasti hiipuvat toimistopalot pystyivät merkittävästi kuumentamaan eristettyjä teräsrakenteita.

WTC-raporteissaan NIST yksinkertaisesti sivuutti sekä omat palotestinsä että Cardingtonin palokokeet 1990-luvulla. Tieteellistä metodia ei edusta myöskään NISTin tuore perustelu räjäytyspurkuteorian hylkäämiselle: WTC 7:stä ei muka kuulunut räjähdysääniä, vaikka tuhon alkua edeltäneitä räjähdyksiä kuuluu useammallakin videotallenteella.[7]

Puolueetonta tutkimusta iskuista vaativat mm. tuhannet nobelisti Dario Fon kaltaiset eri alojen tunnetut edustajat. Heihin kuuluu professoreita, tiedusteluasiantuntijoita, ammattilentäjiä, entisiä ministereitä, senaattoreita ja satoja arkkitehtejä ja insinöörejä ja myös monia räjäytyspurkualan asiantuntijoita.[8]

Syyskuun 11:nnen iskut ovat olleet monille ”uutta Pearl Harboria” haikailleille tahoille ja Yhdysvaltain mittavalle sotateolliselle rakenteelle valtava piristysruiske. Niillä on oikeutettu hyvin monia asioita valloitussodista repressiivisiin lakeihin. Viralliseen selitykseen on toden totta aiheellista suhtautua asianmukaisella skeptisyydellä.

Salaliittoteorioita ei todellakaan sivuuteta siksi, että niihin uskovat ovat hurahtaneet salaliittoteorioihin. Salaliittoja kyllä tapahtuu ja toki, kun todistusaineisto on todellista ja motiivit loogisia, salaliittoihin ei tarvitse ”uskoa”, vaan niitä voidaan jopa pitää todennäköisimpinä selityksinä. Yleensä salaliittoteorioissa uskotaan kuitenkin sellaisiin salaliittoihin, jotka ovat niin typeriä, että politiikan tutkijoille tai kenelle vain loogisesti ajatteleville ja itselleen rehellisille ihmisille, ne ovat melko helppoja ymmärtää tieteen sijasta enemmän uskonnon kaltaiseksi ajattelutoiminnaksi.

Salaliittoteorioita todellakin psykologisoidaan, sillä akateemisissa piireissä ne ovat mielenkiintoisia nimenomaan – ja ainoastaan – psykologisina, sosiaalisina ja evolutiivisina ilmiöinä. Rinnastus vanhempiin tapauksiin on yksi lähestymistapa, ja varsinkin valtion rinnastaminen isähahmoon voi olla mielenkiintoista. Isähahmolta odotetaan auktoriteettia ja omnipotenssia. Aikuistuessa tietysti itsenäistytään tästä vahvasta hahmosta, mutta joskus isähahmoa haetaan aikuistumisen jälkeenkin. Esimerkiksi Sigmund Freudin elämässä tällaisina hahmoina toimivat muun muassa Ernst Wilhelm von Brücke ja hullu nenätohtori Wilhelm Fliess.

Valtion toki voi rinnastaa isään, jonka omnipotenssin ja auktoriteetin tunteminen luo turvallisuutta. Tällöin usko siihen, että Yhdysvaltain hallitus pystyy tekemään mitä vain, ruokkia turvallisuuden tunnetta, kun alitajuisella tasolla saatetaan kuitenkin kokea, ettei me ollakaan itse vastuussa kaikesta, mitä maailmassa, siis myös omassa elämässämme, tapahtuu. Tästä, itse aiheutetusta alaikäisyyden tilasta, siirtyy vastuu isähahmolle. Samaan tapaan voisimme myös psykologisoida kristinuskoa, joka monien mielestä, ehkä teologeja lukuun ottamatta, on kiinnostava ainoastaan psykologisena, sosiaalisena ja evolutiivisena ilmiönä.

Salaliittoteksteissä koetetaan antaa kuvaa, että suuri osa, kenties jopa suurin osa akateemikoista olisi salaliittoteorioiden tukena. Taktiikka on sama kuin älykkään suunnittelun uskovaisilla, ja myös nyt totuus on kaukana esitetystä. Korkeakoulutetuissa ihmisissä on toki näitä uskovaisia, mutta he ovat todella mitätön vähemmistö – aivan kuin älykästä suunnittelua puolustavat biologit. Aivan kuin ID-”älyköt” myös salaliittouskovaiset tieteentekijät ovat yleensä syrjittyjä.

Tämä ei johdu siitä, että heidän ideoitaan vastustettaisiin dogmaattisesti, vaan siitä, että älykkään suunnittelun tai 9/11-kaltaisten salaliittoteorioiden puolustaminen kertoo vakavasta harkintakyvyn puutteesta, loogiseen päättelyyn kykenemättömyydestä tai vain kierosta epärehellisyydestä.

Jälleen kerran salaliittoteorioiden puolesta esitetään seikkaperäisiä, irrallisia argumentteja ilman mitään uskottavaa kokonaisteoriaa, joka korvaisi virallisen teorian. Tämä on sama kuin yrittäisi pitää katuja siistinä vappuna. Voit koettaa kerätä roskia, mutta känniset ihmiset sottaavat jatkuvasti lisää. Yrität kerätä muutaman roskan, mutta lopulta toivot, että ihmiset itse älyäisivät lakata sikailemasta.

Se, että hävittäjät eivät ilmestyneet keskeyttämään lentokoneita, ei ole kovin kummallista, kun tutustuu kohta kohdalta tapahtumien selitettyyn kulkuun 9/11 -komission virallisessa raportissa. Osaksi syynä oli Vigilant Guardian -niminen yhtä aikaa pidetty turvallisuusharjoitus, osaksi se, että aikaa ei ollut lainkaan niin paljon kuin kirjoittajat väittävät. Kaksi tuntia on aika, joka on vedetty ilmeisesti yhtä hatusta kuin mormonien kirja.

Ensimmäinen syy epäilykseen tapahtui klo 08.14, kun lento 11 ei vastannut. Lento 93 syök-

Vesa Raiskila Ytm, Tietotyöläinen

Helsinki

[1] Daniele Ganser,

”naton Salaiset Armeijat – Operaatio Gladio Ja Terrorismi Länsi-euroopassa” (like 2008)

[2] Http://georgewashington.blogspot.com/2007/05/

Psychiatrists-and-psychologists.html

[3] Hannu Yli-karjanmaa, ”valtiot Ja Terrorismi”

(multikustannus 2008)

[4] Http://www.nist.gov/public_affairs/releases/

Wtc082108.html

[5] Http://wtc.nist.gov/media/

Ncstacmeetingminutes121807.pdf

[6] Http://tinyurl.com/4hlvkh (s. 216)

[7] Ks. Esim. Http://www.youtube.

Com/watch?v=58h0ljdmry0

[8] Http://www.patriotsquestion911.com

Http://demolitionexpertsquestion911.blogspot.com/

syi maahan jo klo 10.02. Ilmeisesti näistä luvuista liioiteltuina tuo kaksi tuntia on keksitty, mutta sillä ei ole mitään todellista merkitystä. Aika, joka on kulunut jokaista lentokonetta kohden tehdystä ensimmäisestä epäonnistuneesta yhteydenottoyrityksestä kyseisen lentokoneen syöksymiseen, on se aika, joka on reagoinnille merkityksellinen. Tämä aika vaihtelee puolesta tunnista kolmeen varttiin.

Sillä, että joku epäonnistuu reagoimaan tilanteeseen, on hyvin vähän tekemistä laitosten henkilöstön kanssa. On aivan normaalia, että osa heistä on vuosien varrella saanut ylennyksiä. Valehtelua ei raporttien mukaan ollut kukaan harrastanut, vaan kyseessä oli väärinkäsityksiä ja epäröintejä.

Jos ihmisellä on tylsää, niin hän voinee laskea sekuntinopeuksia WTC-7:n sortumisesta, mutta kyseisten nettivideoiden tuijottelun hyötyä minun on vaikea nähdä. Pelkästään ”tavallisista huoneistopaloista” puhuminen on harhaanjohtavaa, kun ottaa huomioon, että viidennen kerroksen varageneraattori, kellarissa sijainnut suurikokoinen paineistettu dieseltankki, ruokki tulipaloja seitsemän tuntia. Ilmeisesti fyysiset vauriot olivat rikkoneet teräspalkkien lämpöeristyksen. Myös on syytä ottaa huomioon, että eräästä kohdasta neljännes koko rakennuksen syvyydestä oli tuhoutunut sen saamien fyysisten vaurioiden vuoksi. Hyvä on huomata, että tämä oli juuri se kohta, josta rakennus alkoi sortua.

On erittäin ikävää, että esim. kirjallisuuden nobelistitkin välillä näin pöhköilevät, mutta hei, me olemme kaikki vain ihmisiä. Turhaa on kuitenkin yrittää kaupata sitä harhaa, että akateemisissa piireissä juuri nämä hömppäteoriat olisivat suosittuja.

Sitä paitsi, itsenäisen tutkimuksen puolustaminen tuskin tarkoittaa kaikkien mahdollisten salaliittoteorioiden kannattamista. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon vielä salaliittouskovaisten ristiriitainen näkemys siitä, kuinka 9/11tapahtumien selvittämiseen myönnetty vähäinen budjetti toimii todisteena salaliitosta ja kuinka tutkimuksien hidas edistyminen heistä myös toimii todisteena salaliitosta – eikä esimerkiksi pienestä budjetista.

Eerik Mantere

Salaliittoja Suomessa

Juha Leinivaara

Risto K. Järvinen kirjoitti WLAN-säteilystä vuoden ensimmäisessä Skeptikkolehdessä. Langaton nettiyhteys on yhä yleistyvämpää. Pian sitä saa jopa Ryvettylän kalatorilla. WLAN-säteilyn tunteminen olisi todellakin paranormaali ilmiö, sillä siinä olevat tehot ovat niin pieniä, etteivät solut kykene tuntemaan niitä edes WLAN-antennia kosketettaessa.

Omat empiiriset kokemukseni kertovat kuitenkin omaa karmeaa tarinaansa. Jos säteilyä ei tunne fyysisesti, niin ainakin ihminen tuntee sen aiheuttamat vakavat oireet.

Sain oman WLAN-modeemini toimimaan viime kuun alussa. Jo nyt voin luetella seuraavanlaisia oireita:

1. Niska- ja hartiakipuja. Jostain syystä WLAN laittoi minut makaamaan sohvalle, kun katselin nettitelevisiosta ohjelmia, joita ei koskaan saada suomalaisille kanaville. Säteily tuntuu myös ärsytyksenä silmissä.

2. Väsymys. Aamulla minulla oli suuria vaikeuksia herätä, sillä aivan selvästi WLAN pitää aivot hereillä tavallista pitempään. Entuudestaan oudot aallot aktivoivat aivoalueitani. Asiaan voi ehkä liittyä se, että olin netissä aamusta aamuun.

3. Köyhtyminen. Huomaan, että tililtäni katoaa tavallista enemmän valuuttaa. WLAN ilmiselvästi vaarantaa ihmisten omaisuuden. Onneksi olen saamassa takaisin rahoja eräältä ystävälliseltä jalokivikauppiaalta. Mutta posti kulkee hitaasti Nigeriasta tänne Suomeen.

Vaadin, että VTT tutkii uudelleen WLAN-säteilyn turvallisuuden! Mahdollisia lisäoireita säteilystä voivat olla mm. ”solmiutuva rektum” ja ”vaeltava tenniskyynärpää”. Suosittelen kysymään lääkäriltä, onko juuri sinulla tällaisia oireita.

VUODEN TOISESSA Skeptikko-lehdessä Ernst Mecke ja Heikki Kurttila puolustivat USA:n tragediaan ”syyskuun 11.” liittyviä salaliittoteorioita. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Meillä suomalaisilla olisi omakin salaliittoteoriamme, joka tosin on jo varmistunut todeksi kaikille niille, jotka ovat asiaan perehtyneet. Kyseessä on tietenkin vuonna 2006 tapahtunut käsittämätön Makasiinipalo Helsingissä.

Virallisen selityksen mukaan tulipalon sytytti tylsistynyt teini. Faktat kertovat meille toisenlaista tarinaa. Yksi teini olisi mukamas sytyttänyt makasiinit yhdestä kohtaa, jonka seurauksena koko tönö oli yllättäen ilmiliekeissä ja romahtamassa ennen kuin palokunta ehti paikalle.

Totuus: useampi sytytyskohta. Synkkä musta savu johtui selvästi Makasiinien rakenteisiin piilotetuista sytykkeistä. Lisää ratkaisevia todisteita salaliitosta löytyy itse tiilistä. Jotkut tiilet olivat lohkeilleet, vaikka niiden pitäisi kestää tulipaloja. Kaikki voivat tarkistaa asian omasta takastaan.

Tuhopoltoksi nimetty rikos on salamyhkäisempi kuin poliisit antavat uskoa. Todistusaineistoa alettiin nopeasti viedä pois tulevan Musiikkitalon tieltä. Yritin itse mennä tarkistamaan rikospaikkaa, mutta metalliaita esti kulun. Kun rakennustyöt oli aloitettu, rakennusmiehet kielsivät pääsyn paikalle. He vetosivat työturvallisuuteen, mutta enhän minä edes ollut siellä töissä! Todella epäpäteviä yrityksiä salata totuutta! Kansa ei ole vieläkään saanut nähdä eduskuntatalon turvanauhoja tuolta illalta. Kyseessä on Suomen tarkimmin vartioituja paikkoja, mutta valvontanauhat pysyvät salattuna. Tämä ei voi jatkua!

Kuten niin monesti aiemmin, syylliset selviävät miettimällä kuka hyötyi palosta. Todellinen syypää löytyy Helsingin Sinfoniaorkesterin johdosta. Makasiinien kohtalosta oli väitelty vuosikaudet. Roihuaminen ratkaisi kiistan kertaheitolla.

Juha Leinivaara

LIITY SKEPSIKSEN JÄSENEKSI!

Jos haluat liittyä Skepsiksen jäseneksi, lähetä oheinen lomake tai sen kopio täytettynä Skepsiksen jäsenasioista vastaavalle osoitteella:

Anna-Liisa Räihä, Borgströminkuja 1 B 19, 00840 Helsinki membership@skepsis.fi

Yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2008 (sisältää Skeptikko-lehden tilauksen) on 25 euroa tai alle 24-vuotiailta 12,50 euroa (jos olet alle 24-vuotias, ilmoita syntymäaikasi).

Voit myös tilata Skeptikko-lehden liittymättä jäseneksi. Tilausmaksu on 25 euroa/vuosi. Lehtitilausta tehdessä tiedoksi riittävät nimi ja osoite. Jäsenhakemus/tilauskaavake löytyy myös Internetistä Skepsiksen kotisivuilta: www.skepsis.fi aihetta sivuavat julkaisut, mielenkiinnon kohteet ym. Kokemus Skepsiksen toimialaan liittyvistä asioista, mahdollisesti jäsenyys muissa tieteellisissä yhdistyksissä, erityiset (käytä tarvittaessa erillistä paperia):

Korostamme kuitenkin, että kuka tahansa kiinnostunut voi hakea jäsenyyttä yhdistyksen hallitukselta koulutustaustasta ja elämänkokemuksesta riippumatta.

Hyväksyn Skepsis-yhdistyksen säännöissä määritellyn tarkoituksen ja toimintaperiaatteet ja haluan liittyä yhdistyksen jäseneksi.

Jäsenhakemus

Haluan Liittyä Jäseneksi

Nimi:

Ammatti Ja Koulutus:

Lähiosoite:

Postinumero Ja -toimipaikka:

Puhelin:

Sähköposti:

Vain Lehtitilaajaksi

Haluan Skepsiksen Sähköpostituslistalle

Päiväys Ja Allekirjoitus:

Skepsiksen haaste

10 000 EUROA PUHTAANA KÄTEEN SILLE, JOKA TUOTTAA VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA PARANORMAALIN ILMIÖN.

Dosentti Hannu Karttunen ja taikuri kumpikin 2500 euroa edellä mainitusta maksaa myös humanoidistipendinä – 10 dille, joka itse noutaa stipendin ja antaa keustapauksessa summa voidaan myös tai pankkikortin saanti on osoittautunut ihmiskontaktiseuralaiselle.

Iiro Seppänen ovat lupautuneet maksamaan kokonaissummasta. Haastesumma voidaan 000 euroa puhtaana ulottimeen sille humanoisamalla DNA- (tai vastaavan) näytteen. Poikmaksaa (mikäli esimerkiksi henkilötunnuksen humanoidille vaikeaksi) mukana seuraavalle

Skepsis ry:n yhteystiedot Puhelinpalvelu: 0208-355 455 Postiosoite: PL 483, 00101 HELSINKI Internet: www.skepsis.fi Pankkiyhteys: AKTIA 405529-2111988

2 0 V U O T T A K Y S Y M Y K S I Ä

Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset:

ANNA-LIISA RÄIHÄ

Borgströminkuja 1 B 19 00840 Helsinki puh. (09) 698 1976 membership@skepsis.fi

Rahastonhoitaja Veikko Joutsenlahti Roihuvuorentie 30 B 62 00820 Helsinki puh: 040 758 7286

Skepsis ry:n hallitus vuonna 2008 Puheenjohtaja Pertti Laine Otto J. Mäkelä, Matias Aunola, Denis Galkin, Jukka Häkkinen, Virpi Kalakoski, Jussi K. Niemelä.

– Edistää paranormaaleja ilmiöitä koskevien väitteiden objektiivista ja puolueetonta tieteellistä tutkimusta ottamatta näiden väitteiden paikkansapitävyyteen kantaa apriorisin, tutkimusta edeltävin perustein.

– Ylläpitää tällaisesta tutkimuksesta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa sekä pitää yhteyttä vastaavanlaisiin yhteisöihin kotimaassa ja ulkomailla.

– Julkaista paranormaaleja ilmiöitä koskevia väitteitä tutkivia artikkeleja ja kirjoja sekä laatia tällaisia väitteitä sisältävien julkaisujen bibliografioita.

– Järjestää alaan liittyviä kokouksia ja konferensseja sekä harjoittaa valistus- ja tiedotustoimintaa.

Skepsis ry:n tieteellinen neuvottelukunta TNK:n puheenjohtaja, professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), professori Mika Hemmo (oikeustiede), PsL Virpi Kalakoski (psykologia), professori Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), professori Hanna Kokko (biologia, ekologia), professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/filosofia), Anto Leikola (biologia), dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), dosentti Juha Merikoski (fysiikka), dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).

Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä hakemuksesta yhdistyksen jäseneksi yksityishenkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka hyväksyvät edellä mainitut yhdistyksen periaatteet.

Yhdistys julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia yhdistykselle haettiin Yhdysvalloissa 1976 perustetusta CSICOPista (Committee for the Scientific Investigation of Claims of the Paranormal), mikä ilmenee mm. yhdistysten samankaltaisina toimintaperiaatteina.

Skepsis ry toimii kuitenkin itsenäisesti, vaikkakin yhteistyössä CSICOPin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Yhdistys on ECSOn (European Council of Skeptical Organisations) ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäsenjärjestö.

dellisessä Skeptikossa 2/2008 arvostelin kirjan ”Ghosts Caught on Film”. Arvostelun yhteydessä esittelin kuusi valokuvaa, joihin kaikkiin näytti ilmestyneen kummitus. Kuville löytyi luonnollisia selityksiä, mutta kirjan kirjoittaja Melvyn Willin jätti teoksessaan oven auki myös selittämättömälle puolelle. Eikä ehkä turhaan.

3. syyskuuta 2008 ilmeisesti joku arvostelun kohteeksi joutunut kummitus päätti kostaa. Hän ilmestyi Skepsiksen yleisötilaisuuteen Tieteiden talolle Helsinkiin. Tasan kello 18.47 hän materialisoitui kuvaan, jonka otin luennoitsija Hannu Lauermasta.

Kuva on hyvin epäselvä. Se saattaa johtua haamun tuottamasta ektoplasmasta, joka sekoitti digikameran automaatti-zoomin. Lauer-

alueyhteyshenkilöt*** Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. (013) 123 254; Vesa.tenhunen@skepsis.fi Jyväskylä: Juha Merikoski

Skepsis Ry On Vuonna 1987 Perustettu Suomalaisten Skeptikkojen Yhdistys.

Skepsiksen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

Puh. 040-7551820; Juha.merikoski@skepsis.fi Oulu: Juha Vuorio Puh. 040 500 6955; Juha.vuorio@skepsis.fi Tampere: Heikki Lindevall Puh. 0400 622 636; Heikki.lindevall@skepsis.fi Turku: Heikki Kujanpää Puh. (02) 244 6400, 0440 220 420; Heikki.kujanpaa@skepsis.fi

Yhdistys Toivoo, Että Alueilla Asuvat Ilmoittaisivat Yhteys-

Henkilöille Yhteystietonsa, Jotta He Voisivat Tiedottaa Omalla

Alueellaan Tapahtuvasta Toiminnasta. Yhteyshenkilöille Voi

Myös Ilmoittaa Halukkuutensa Osallistua Yhdistyksen Toi-

Mintaan Omalla Alueellaan.

Aave kuvassassavuk

maa kuvasta on vaikea tunnistaa. Selvästi voi kuitenkin havaita luennoitsijan selän takana piilottelevan henkiolennon, joka ei muistuta Lauermaa lainkaan. Aave on huomattavasti vanhempi kuin luennoitsijamme. Lisäksi hänen päässään on silmälasit, jollaisia Lauerma ei kuvaushetkellä käyttänyt. Kummituksen ilme on tuskainen, liekö hän kärsinyt ”aavesärystä” tai luennoitsijan skeptisestä esityksestä.

Voin vannoa, että en kuvanottohetkellä nähnyt kameran tähtäimessä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. En itse asiassa nähnyt mitään niiden kymmenen sekunnin aikana, kun kamera valotti kuvaa ja piti näkymän pimeänä. Seuraavissa kuvissa, joissa salama-asetukset olivat kohdallaan, haamua ei enää näkynyt.

Risto K. Järvinen