Minä, skeptikko

Minä, skeptikko

Aulis Koivistoinen

Aulis Koivistoinen on Skepsiksen Kuopion

alueyhteyshenkilö ja täysin rekisteröimättömän

”Eppäillä soppii” -yhdistyksen perustajajäsen.

OLEN VUONNA 1957 SUONENJOELLA SYNTYNYT tyypillinen vesimies (joka on tärkeä tieto skeptikolle). Koulutukseltani olen Suomen huonoin juristi (kuten Lönnrot oli Suomen huonoin lääkäri). Olen naimisissa ja päädyin työn perässä Kuopioon vuonna 2004. Toimin nykyään maistraatissa kuluttajaoikeusneuvojana, joka virka ei ehkä sittenkään ole kaikkein tärkein maailmankaikkeudessa.

Aiemmin asuin 16 vuotta Heinolassa. (Siellä muuten on tapahtunut vuonna 1969 tiettävästi historian merkittävin humanoidikontakti kahden pienviljelijä-metsurin ja naishumanoidin välillä erään heinäladon takana, joka on vieläkin pystyssä ja josta voisi tulla merkittävä matkailukohde – skeptikotkin voisivat siellä vierailla.)

Lapsuuskotini oli äärimmäisen köyhä, myös hengellisesti. Meillä ei ollut edes Raamattua, rukouskirjasta puhumattakaan, koska Raamattu varastettiin siskoltani koulussa. Resuinen virsikirja kotonani oli, ja se oli minulle tärkeä, koska kansakoulussa piti opetella joka päivä ulkoa yksi virsi. Ensimmäinen ulkoa oppimani virsi syyskuun alkupuolella 1964 oli silloisen kirjan virsi n:ro 162, joka menee näin: ”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa ja kivet kalleimmatkin, on sen rinnalla vain multaa…”

ENNEUNESSA JUHA MIETO

KAKSI SORMEA VAIKKA MISSÄ voin vannoa, että en ole koskaan uskonut jumaliin, en menninkäisiin enkä maahisiin; mörköjä tosin pelkäsin, vaikka en niihinkään uskonut. Varhaispuberteetissa uskoin ufoihin ja pidin koulussa aiheesta esitelmänkin – vieläkin hävettää.

Minusta teki skeptikon vuonna 1960 ilmestynyt Otavan ”Suuri tietosanakirja”, jota opiskelin, koska muitakaan virikkeitä ei pyhäkoulun lisäksi maalla ollut. Olin innokas pyhäkoulussa kävijä. Raamatun väkivaltaa tihkuvat seikkailukertomukset innostivat minua; seksiä, jota Raamatussa on myös kosolti, ei minun lapsuudessani vielä oltu keksitty.

Kerran elämässäni olen törmännyt yliluonnollisuuteen. Käsittämätön asia oli se, että näin unessa etukäteen Naganon olympialaisten 30 km:n hiihdon, jonka Myllylävainaa voitti. Mitään järkevää syytä en ilmiölle keksi. Joku yö sitten seurasin tulevien Lahden 2017 MM-hiihtojen naisten 4 x 10 km:n viestiä. Jostain syystä Juha Mieto oli aloitusosuudella ja hyvin hän aloittikin, mutta kääntyi sitten Karpalosuon rinteestä väärälle ladulle ja ymmärsi huudoistani huolimatta pysähtyä vasta Lahden maauimalan rannassa. Suomen naiset jäivät kisassa kymmenenneksi.

Nuorena pidin Jumalan olemassa oloa sangen epätodennäköisenä, mutta nyt alan epäillä, että jonkinlainen superäly saattaa maailmankaikkeudessa olla olemassa. Esimerkiksi meille vieras sivilisaatio on voinut tehdä jostain taivaankappaleesta elektroniikkaromun kaatopaikan, jossa tuuli on sopivasti yhdistellyt johtoja, kunnes lopulta on syntynyt jonkinlainen superäly, jota minun puolestani voisi kutsua vaikka jumalaksi, jos joku niin haluaa.

HAAVEENA JAKAA PROPELLIHATTUJA

SKEPSIKSESTÄ MINULLE KERTOI ehkä 80-luvun lopulla silloinen kollegani, äänekoskelainen skeptikko ja vapaa-ajattelija Kari Saari, joka houkutteli minua myös jäseneksi. Saattaa olla, että tilasin Skeptikko-lehden kaikki vuosikerrat noin 20 vuotta sitten ja liityin samalla myös yhdistykseen.

Minusta Skepsis ry ja sen lehti ovat älyllisesti riemastuttavia. Joskus olen eksynyt skeptikoiden nettikeskustelupalstalle ja hämmästynyt, miten pitkälle maassamme on päästy avohoidossa.

Olen aika huono skeptikko, koska en ole kovin fiksu ja yleissivistyksessäni sekä kielitaidossani on puutteita; esimerkiksi en vieläkään ymmärrä suhteellisuusteoriaa tai sitä, miten ompelukone toimii. Auton tasauspyörästön toimintaperiaatteen ymmärtäminen on vaatinut minulta vuosien pohdiskelun. Esikuvani skeptikkona on ”Tuntemattoman sotilaan” kapteeni Kaarnan lähetti Mielonen, joka totesi, että ”eppäillä tuota soppii”, kun Kaarna väitti, että tankki se on, vaikka Mielosen mielestä kuulosti siltä, että panssaritorjuntatykillä sivaltelloo…

Savolaiset skeptikot ovat lievästikin sanottuna erikoisia ihmisiä. Vihdoinkin olen löytänyt porukan, jossa tunnen olevani yksi normaaleimmista: paikallisten skeptikoiden yhdistyksen.

Olin pitkään ihmetellyt, miksei Kuopion yliopistokaupungissa ole skeptikoiden yhdistystä. Joskus soittelinkin keskustoimistolle ja kerroin halukkuuteni yhdistystoiminnan käyntiin polkaisemiseen. Sitten törmäsin yliopiston tietokoneen ääressä nuoreen mieheen, joka oli kuin minä 30 vuotta sitten, eli tiesi kaiken eikä edes yrittänyt sitä mitenkään peitellä. Hänkin innostui yhdistyksen perustamisesta.

”Savon skeptikot” eli täysin rekisteröimätön ”Eppäillä soppii” -yhdistys perustettiin muikkuravintola Sammon luodinreikätaulun ääressä Silvo Sokan rakettilennon vuosipäivänä 7.10.2013. Yhdistyksen pikkujoulu pidettiin Sammossa 15. helmikuuta 2014 kuopiolaissyntyisen vaihtoehtotiedemies Kauko Niemisen 80-vuotispäivän kunniaksi; samalla tutustuimme hänen eetteripyörreteoriaansa. Tämän vuoden aprillipäivänä keskustelimme itähämäläisestä ufo-uskonnosta, josta vaimoni on tehnyt tutkimuksen yliopiston uskontotieteen laitokselle. 7.10.2014 yhdistyksemme perustajajäsen Jussi Koponen alusti lestadiolaisesta alakulttuurista.

Itselläni on kunnianhimoisena haaveena, että tulevaisuudessa ”Eppäillä soppii” -yhdistys palkitsisi vuosittain propellihatulla jonkun vaihtoehtohoitajan, joka on erityisen ennennäkemättömän ennakkoluulottomasti markkinoinut hoitomuotojaan.

Skepsikselle olisi hyvä saada aatetta eteenpäin vievä maata kiertävä luennoitsija. Mutta ihan hyvä on, jos Skepsiksen toiminta jaksaa nykyiselläänkin jatkua.

skeptikko Koivistoinen Ei Pelkää Maa- Tai*** ***tyhjentämään Kesämökin Huussin, Jotta Saadaan

muutakaan Säteilyä, Vaan Valmistautuu Asiallisin Varustein*** ***tuotettua Elämän Tarkoitusta: Hyvää Kasvupohjaa Kukkasille.

ELÄMÄN TARKOITUS LÖYTYY ISKELMÄSTÄ

OLEN KIRJA- JA URHEILUHULLU. Rouva oli tehnyt minulle blogin 50-vuotislahjaksi ja nyt minun on pakko kirjoittaa sitä päivittäin, koska muuten ihmiset luulisivat minun kuolleen. Merkittävin lukemani kirja on ilman muuta Kalle Päätalon Iijoki-sarja kokonaisuudessaan.

Tulevaisuudensuunnitelmani on päästä terveenä eläkkeelle, lotossa voittaminen on suuri haaveeni.

Me alamme lähestyä täydellistä maailmaa, kunhan ihmiset lopullisesti vapautuvat työn orjuudesta ja tietokone ohittaa ihmisjärjen ja ratkaisee kaikki epäkohdat, joita on nykyään niin paljon, ettei tartte juuri kavereilta kysellä.

Elämän tarkoituksen ratkaisi iskelmälaulaja Helena Siltala jo syksyn lehdistä kertovassa 50-luvun iskelmässään ”Tuuli tuo, tuuli vie”. Mielestäni elämän tarkoitus on siis tuottaa hyvää kasvupohjaa kukkasille.

Elena Kotala

Sarjakuva

Gnoomit

Boxa

Maailmanloppu tulee — Oletko valmis?

Hannu Karttunen

Maailmanloppu voi eri ihmisille tarkoittaa eri asioita.

Seuraavassa tähtitieteen dosentti Hannu Karttunen tarkastelee

tapahtumia, jotka voisivat hävittää koko ihmiskunnan.

SUURIN OSA esitetyistä maailmanlopun ennusteista on pelkkiä uskomuksia, mutta on myös paljon todellisempia uhkatekijöitä – jotkin mahdollisia vaikkakin epätodennäköisiä, jotkin vuorenvarmoja.

LASKELMIA, MITTASUHTEITA JA NELISÄKEITÄ

ERILAISIA USKONTOIHIN ja uskomuksiin perustuvia maailmanlopun ennusteita on niin suunnattomasti, että täydellisen luettelon laatiminen on mahdotonta. Wikipediasta niitä löytyy pitkä lista. Seuraavassa on vain joitakin esimerkkejä.

Raamatussa maailmanloppu liitetään Jeesuksen toiseen tulemiseen ja tuhatvuotiseen valtakuntaan. Matteuksen evankeliumissa 16:28 sanotaan: ”Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.” Tuhatvuotisen valtakunnan olisi siten pitänyt päättyä jo liki vuosituhat sitten. Eipä mitään tapahtunut.

Raamatun perusteella on laskeskeltu, milloin maailma luotiin ja milloin sen pitäisi päättyä. Piispa James Ussher laski 1664, että maailma luotiin 26.10.4004 eKr. kello 9 (ilmeisesti Greenwichin aikaa) ja se tuhoutuisi 6000 vuotta myöhemmin, lokakuussa 1997. Ei silloinkaan tainnut mitään kovin ihmeellistä tapahtua.

Uskonto piti ihmisiä tiukassa otteessa vielä jokunen vuosisata sitten. Raamattuun perustuvia laskelmia ovat tehneet paavien ja piispojen ohella monet muutkin, jopa sellaiset tutkijat kuin Isaac Newton ja logaritmien keksijä John Napier eli Neper.

Kun mitään ei tapahtunut, ennustuksia korjailtiin milloin milläkin tekosyyllä. Esimerkiksi milleriläisten lahkon perustaja William Miller teki laskelmia 15 vuotta ja päätyi päivämäärään 3.4.1843, mutta siirsi sitä aina vähän kerrallaan myöhemmäksi.

Pyramidologi Charles Piazzi Smyth oli näkevinään suuren pyramidin mitoissa yhteyden maailmanhistorian tapahtumiin. Jehovantodistajien perustaja Charles T. Russell innostui Smythin ajatuksista ja päätteli niiden perusteella, että Jeesuksen toinen tuleminen oli tapahtunut 1874 ja että tuhatvuotinen valtakunta alkaisi 1914. Ehkäpä silloin alkanut ensimmäinen maailmansota oli siitä merkkinä.

Astrologit, selvänäkijät ja muut ennustajat ovat luonnollisesti upottaneet lusikkansa maailmanlopun soppaan. Kuuluisin heistä on Nostradamus, jonka runomuotoiset ennustukset ovat yleensä hämäräperäisiä ja vailla täsmällistä tietoa tapahtumien ajankohdasta. Yksi harvoista poikkeuksista on seuraava:

Lan’ mil neuf cens Du ciel viendra Resusciter le grand Avant apres Mars

nonante neuf sept mois grand Roy deffraieur

Roy D’ANGOLMOIS. regner par bon heur.

Vapaasti suomennettuna:

Vuonna 1999 seitsemännessä kuussa Taivaalta tulee suuri Kauhun Kuningas Tuomaan takaisin henkiin Mongolien suuren Kuninkaan. Ennen ja jälkeen Mars hallitsee hyvällä onnella.

Kaipa tätäkin na. Nostradamus as tulevaisuuteen, toteutuisikaan.

voi pitää maailmanlopun ennusteeajoitti ennusteen viisaasti niin kauettei joutuisi vastuuseen, vaikka se ei

EIVÄT HARMITONTA HÖMPPÄÄ

MONILLA ON TAPANA pitää huuhaa-ilmiöitä harmittomana hömppänä, niin myös tällaisia ennustuksia. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, sillä ne herättävät pelkoa ja ahdistusta herkkätunteisissa ihmisissä, jotka saattavat ottaa ne tosissaan.

Vielä pahempaakin on tapahtunut. Taivaan portti -lahkon perustaja Marshall Applewhite väitti avaruusaluksen seuraavan komeetta Hale-Boppia; ainoa keino pelastua tuholta ja päästä alukseen oli itsemurha. Applewhite ja 38 hänen seuraajaansa surmasivat itsensä maaliskuussa 1997.

Tähtitaivaan tapahtumiin on liitetty muitakin maailmanlopun merkkejä. Astrologi Johannes Toledolainen ennusti, että maailmanloppu tulee 1186, kun kaikki planeetat ovat Vaa’an tähdistössä. Vastaavanlaisen kauhuskenaarion esittivät John Gribbin ja Stephen Plagemann 1974 kirjassaan ”The Jupiter Effect”. Heidän mukaansa planeettojen konjunktio 1982 aiheuttaa suurta tuhoa. Todellisuudessa planeetat sijaitsivat melko leveässä sektorissa ja niiden aiheuttamat vuorovesivoimat olivat niin mitättömiä, ettei niillä voinut olla mitään merkitystä.

Tuoreessa muistissa on vielä päivämäärä 21.12.2012, jolloin maailman piti päättyä mayojen uskomuksen mukaan. Todellisuudessa tuolloin vain vaihtui mayojen kalenterin pitkä jakso, mikä vastaa omassa kalenterissamme vuosituhannen vaihtumista. Mitään mainintaa maailmanlopusta mayojen kirjoituksissa ei ole.

IHMISKUNTA TUHOUTUU OMAAN HÖLMÖYTEENSÄ?

KYLMÄN SODAN AIKANA Yhdysvallat ja Neuvostoliitto rakensivat ydinaseita kiihtyvään tahtiin. Pelkona oli, että mahdollinen ydinsota voisi tuhota koko ihmiskunnan. Tekninen häiriö olisi voinut laukaista ydinpommia kuljettavan ohjuksen, jota olisi seurannut vastaisku ja sitä taas seuraava ohjusaalto.

Kirjallisuudessa ja elokuvissa pohdittiin mahdollisuutta, että joku mielenhäiriöön joutunut henkilö voisi aloittaa ydinsodan; mainio esimerkki on Stanley Kubrickin ohjaama ”Tohtori Outolempi”. Poliittisen tilanteen muuttuessa tämä uhkakuva on lieventynyt.

Ihmisten aiheuttama uhka ei kuitenkaan ole poistunut, vaan muuttanut muotoaan. Saasteet myrkyttävät ympäristöämme ja ilmaston muutoksella voi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Ihmisten hölmöyttä ei voi jättää pois laskuista, varsinkin kun ihmisten määrä jatkaa holtitonta kasvuaan.

GEOLOGISET KATASTROFIT

VAIKKA MAA ON PÄÄLLISIN PUOLIN kohtalaisen rauhallisen tuntuinen paikka, pinnan alla myllertää valtavia voimia. Esihistoriallisiin sukupuuttoaaltoihin ovat mahdollisesti vaikuttaneet Siperian ja Intian Deccanin laakiobasalttipurkaukset.

Edellinen tapahtui noin 250 miljoonaa vuotta sitten. Se ei ollut mikään pikainen tapahtuma, vaan jatkui miljoonan vuoden ajan. Samaan aikaan tapahtui permikauden lopun joukkotuho, jossa suurin osa eliöstöstä tuhoutui. Ainakin osasyynä oli Siperian purkaus, jonka seurauksena ilmasto jäähtyi pitkäksi aikaa. Kyseessä oli evoluution pullonkaula, johon elämän kehitys olisi voinut pysähtyä.

Jälkimmäinen purkaus tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten, ja on voinut asteroiditörmäyksen lisäksi osaltaan vaikuttaa hirmuliskojen katoamiseen. Aivan vastaavia tapahtumia ei ole odotettavissa, mutta pienemmät katastrofit ovat mahdollisia.

Sumatran Toba-tulivuoren purkaus noin 70 000 vuotta sitten oli koitua tuhoisaksi silloin vielä hyvin pienelle ihmiskunnalle. Arviolta vain muutaman tuhannen ihmisen populaatio jäi henkiin. Yellowstonen kansallispuiston alla on laaja magmakammio, jonka purkautuminen voisi tehdä suuren osan Pohjois-Amerikan mantereesta elinkelvottomaksi. Mantereelta löytyy merkkejä muutamista aikaisemmista vastaavanlaisista purkauksista. Tuho ei kuitenkaan ulottuisi koko maapallolle, joten aivan maailmanlopuksi se ei kelpaa.

AURINKOKUNNAN PIENKAPPALEIDEN TÖRMÄYKSET

AURINKOKUNNAN ALKUAIKOINA planeettojen ympärillä risteili paljon rakennusjätettä. Osasta muodostui asteroideja ja komeettoja, osa törmäsi isompiin kappaleisiin. Kuun pinnalla voi nähdä runsaasti merkkejä näistä muinaisista törmäyksistä merinä ja kraattereina. Maahan osuessaan nämä kappaleet voisivat aiheuttaa huomattavaa tuhoa, kuten Yukatanin Chicxulubiin 65 miljoonaa vuotta sitten osunut asteroidi.

Matemaatikko Jacques Bernoulli ennusti, että vuoden 1680 komeetta tulee takaisin ja tuhoaa Maan 1719. Muutenkin komeettoja pidettiin aikoinaan tuhon enteinä, vaikka mitään todisteita ei ollutkaan.

Historialliselta ajaltakin tunnetaan merkkejä pienkappaleiden törmäyksistä ja läheltä piti -tapauksista, mutta tuhot ovat aina olleet hyvin paikallisia. Vähitellen törmäykset ovat käyneet harvinaisemmiksi, ja tehokkaan havaintotoiminnan avulla on onnistuttu kartoittamaan jo suuri osa potentiaalisesti vaarallisten kappaleiden radoista. Jos rata tunnetaan ja kappale näyttää olevan törmäyskurssilla, sitä voidaan yrittää torjua. Tämä edellyttää, että aikaa törmäykseen on ainakin useita vuosia.

Komeettojen tapauksessa torjunta ei ole mahdollista, sillä niitä putkahtelee silloin tällöin aurinkokuntaa ympäröivästä komeettapilvestä, joten aikaa valmistautumiseen jää ehkä vain kuukausia. Niinpä vanha ajatus komeetoista tuhon tuojina ei ole täysin aiheeton. Tosin uhka ei ole kovin suuri, sillä on todella epätodennäköistä, että komeetta ja Maa osuisivat samaan paikkaan juuri samaan aikaan.

LÄHITÄHTIEN SUPERNOVARÄJÄHDYKSET

KUN MASSIIVINEN TÄHTI on käyttänyt kaikki energiavaransa, energiavuo ei pysty enää vastustamaan painovoimaa. Tähden sisäosat luhistuvat, ja luhistumista seuraava iskuaalto räjäyttää tähden ulko-osat hajalle supernovana.

Jos meitä lähellä oleva tähti räjähtäisi supernovana, syntyvä voimakas gamma- ja röntgensäteily ja niitä seuraava nopeasti laajeneva kaasupilvi voisivat ehkä hävittää monet elämänmuodot maapallolta. Jotta tähti räjähtäisi, sen massan on oltava ainakin noin kolme Auringon massaa. Lähitähdet ovat tätä pienempiä, joten niistä ei ole vaaraa.

Paras ehdokas seuraavaksi Orionin Betelgeuze, joka kuitenkin lisen 600 valovuoden etäisyydellä. lisesti sykkivä jättiläistähti, joka voi supernovaksi on

on melko turval- Se on epäsäännöl-

räjähtää milloin tahansa, tänään tai tuhannen se voinut jo räjähtää, mutta meille asti. Näin kaukanakin muttei tuhoisa.

vuoden kuluttua. Tai onhan tieto siitä ei ole vielä ehtinyt

räjähdys olisi komea näky,

GAMMAPURKAUKSET

YDINKOKEIDEN GAMMASÄTEILYÄ tarkkailevat satelliitit havaitsivat 1960-luvun lopulla lyhytkestoisia säteilypulsseja, jotka eivät tulleet koealueilta vaan taivaalta. Pulssi vaimenee hyvin nopeasti; pisimmilläänkin sen kesto on vain minuutin luokkaa. Siksi optisten vastineiden löytäminen onkin ollut tavattoman vaikeaa. Lopulta siinä on onnistuttu satelliittien ja maanpäällisten observatorioiden välisen nopean tiedonvälityksen ansiosta.

Havaintojen perusteella gammapurkauksia tapahtuu kaikissa suunnissa, ja punasiirtymien perusteella ne ovat hyvin kaukaisia, Linnunradan ulkopuolisia kohteita. Purkausten aiheuttajiksi arvellaan poikkeuksellisen massiivisten ja lyhytikäisten tähtien supernovaräjähdyksiä, joita kutsutaan myös hypernoviksi. Kaikkein lyhytkestoisimpien purkausten mekanismi on kuitenkin vielä melkoinen arvoitus.

Jos tällainen purkaus tapahtuisi meidän puolellamme Linnunrataa, säteily pystyisi hävittämään elämän maapallolta. Sellainen ei ole kovin todennäköistä, mutta ei sitä voi mahdottomanakaan pitää, ainakaan ennen kuin tiedämme ilmiöstä enemmän.

AURINGON LOPPUVAIHEET

AURINKO ON NYT noin kymmenen miljardia kestävän vakaan ja rauhallisen pääsarjavaiheensa puolivälissä. Sen energia syntyy fuusioreaktioissa Auringon keskellä. Vedyn muuttuessa heliumiksi energiaa tuottava alue siirtyy vähitellen ulommas. Kun matka säteilyn syntysijoilta pinnalle lyhenee, Aurinko kirkastuu, tosin hyvin hitaasti.

Auringon säteilyn lisääntyminen on niin hidasta, että sitä on ihan turha syyttää ilmaston lämpenemisestä. Vaikutukset näkyvät vasta miljoonien vuosien kuluessa. Muutos on kuitenkin väistämätön. Arvioidaan, että noin miljardin vuoden kuluttua olot maapallolla käyvät elämän kannalta sietämättömiksi. Tämä on tavattoman pitkä aika; onhan nykyihminen lisääntynyt ja täyttänyt maata vasta parikymmentä vuosituhatta. On mahdotonta sanoa, millaisia muotoja älyllisellä elämällä on miljardin vuoden kuluttua.

Aurinko jatkaa senkin jälkeen kirkastumistaan. Fuusioreaktioiden lähetessä pintaa säteilypaine pullistaa Auringon punaiseksi jättiläiseksi. Aurinko laajenee ja nielaisee ainakin Merkuriuksen ja Venuksen sisäänsä. Maa jää ehkä Auringon ulkopuolelle, mutta se on laiha lohtu. Viimeistään tässä vaiheessa meret ovat haihtuneet ja jäljellä on karrelle palanut planeetta.

Aurinko ei räjähdä supernovana, vaan puhaltaa lopulta uloimmat kerroksensa avaruuteen laajenevaksi planetaariseksi sumuksi. Jäljelle jää valkea kääpiö, joka ei enää tuota uutta energiaa ydinreaktioilla, vaan loistaa säteilemällä siihen varastoitunutta energiaa ja hiipuu hitaasti mustaksi kääpiöksi.

Järvinen Risto K.

hannu Karttunen On Turun Yliopiston Tähtitieteen*** dosentti, Skepsiksen Tieteellisen Neuvottelukunnan jäsen, Skeptikko-lehden Entinen Päätoimittaja Ja ***tieto-finlandian Voittaja.

MAAILMANKAIKKEUDEN LÄMPÖKUOLEMA

AURINGON ENERGIAN EHTYMINEN merkitsee loppua aurinkokuntamme elämälle. Mutta koko maailmankaikkeuden mittakaavassa sillä on vähemmän merkitystä kuin yhden hehkulampun sammumisella koko maapallon kannalta. Muualla maailmankaikkeudessa on paljon planeettoja, mahdollisesti elinkelpoisiakin. Elämä voi siis vielä jatkua jossakin ainakin periaatteessa.

Edessä on kuitenkin vielä väistämättömämpi kohtalo. Energian määrä tilavuusyksikköä kohti on rajallinen, ja energialla on ikävä tapa muuttua koko ajan käyttökelvottomampaan muotoon, kuten lämpöopin toinen laki sanoo. Lopulta käyttökelpoinen energia ehtyy ja elämä käy mahdottomaksi. Maailmankaikkeuteen jää vain jäähtyviä pimeitä kohteita, kuten sammuneita tähtiä, mustia aukkoja, kylmiä planeettoja, kylmää tähtienvälistä kaasua ja pölyä ja tietysti sitä hämäräperäistä pimeää ainetta.

Tämä ei kuitenkaan ole maailmankaikkeuden lopullinen kohtalo. Käsittämättömän pitkän ajan kuluessa tähtien raadot luhistuvat mustiksi aukoiksi, sitten mustat aukot hajoavat ja lopulta jäljelle jääneet hiukkaset tuhoavat toisensa ja niiden energia muuttuu säteilyksi. Suunnattoman pitkän ajan kuluttua maailmankaikkeudessa on jäljellä pelkkää säteilyä, jonka aallonpituus kasvaa kylmän ja pimeän avaruuden laajentuessa hamaan ikuisuuteen. Maailmankaikkeudesta tulee tosi tylsä paikka, mutta sitähän ei kukaan ole näkemässä.

Skeptikko 20 v. sitten

20v.

ENNUSTAMINEN on oleellinen osa tiedettä. Tieteellisen teorian pätevyys riippuu paljon siitä, miten hyvin se pystyy ennustamaan ilmiöitä. Newtonin lakien avulla voimme ennustaa Auringon, Maan ja Kuun keskinäiset paikat hyvin tarkasti seuraavan vuosituhannen ajalle. Ensi viikon sään ennustaminen on paljon mutkikkaampaa, koska mukana on pienille häiriöille herkkiä ilmiöitä. Yksittäisen ihmisen käyttäytymisen ennustaminen on jo melkein mahdotonta, koska mukaan tulee kyseisen henkilön oma tahto, joka tässä mielessä voi olla hyvinkin vapaa ja villi. Siksi ihmiskohtaloita tai muita vastaavanlaisia tapahtumia koskevat ennustukset on erotettava tieteellisistä ennusteista, jotka koskevat säännönmukaisia ilmiöitä. …

Ennustusten toteutuminen johtaa ristiriitaan vapaan tahdon kanssa. Jos minulle ennustetaan, että jään huomenna auton alle, enkö voi välttää kohtalon jäämällä huomenna kotiin? Jos taas kohtalo on täysin väistämätön, eikö ole parempi olla tietämättä siitä mitään? …

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Menneisyyden kanssa pärjää jo helpommin. Estonian hirvittävästä onnettomuudesta eivät ennustajat puhuneet etukäteen. Mikäli tällaisia ennusteita ilmestyy julkisuuteen, eikö niiden esittäjät pitäisi asettaa syytteeseen siitä, etteivät he tiedoistaan huolimatta estäneet lähes tuhat ihmishenkeä vaatinutta onnettomuutta?

KUN SKEPSIKSESSÄ MIETITTIIN tämänvuotisen Huuhaa-palkinnon antamista TV1:lle, pohdittiin pitkään, ollaanko asettamassa rajoja sananvapaudelle. Eikö nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa kaikenlaisten mielipiteiden pitäisi voida vapaasti päästä julkisuuteen niitä kenenkään sensuroimatta? Mutta on eri asia, että joku esittää mielipiteen kuin että toimittaja esittää saman tosiasiatietona. Jos toimittaja tähän sortuu, hän on ymmärtänyt koko sananvapauskäsitteen pahasti väärin.

Juuri tästä oli kysymys, kun Skepsis lopulta päätyi antamaan Huuhaa-palkinnon Yleisradion televisiokanava 1:lle. Kanavalla on jo jonkin aikaa pyörinyt ohjelmia, joissa toimittajat ovat esittäneet tosiasioina uskomuksiin perustuvia tai muutoin kiistanalaisia väittämiä perustelematta näiden väitteiden todenperäisyyttä. Kun tiedetään, että ihmiset yleensä pitävät television välittämiä tietoja varsin luotettavina, tällainen journalismi on häpeäksi koko ammattikunnalle.

VUOSITTAISET HENGEN JA TIEDON MESSUT ovat epäilemättä rajatietoa harrastavien vuoden huipputapahtuma. Tämän vuoden messut eivät varmasti tuottaneet järjestäjille pettymystä: yleisöä oli tungokseen saakka ja monenkirjavaa näytteilleasettajaa niin paljon, että skeptikkoa puistatti. Skepsis ry osallistui tapansa mukaan messuille kriittisen tieteellisen ajattelun edustajana. …

Keskellä mahtavaa rajatiedon tarjontaa joutuu skeptikko kysymään itseltään, kuinka tähän tulisi suhtautua. Mitkä ovat skeptikon tavoitteet ja miten hänen tulisi toimia edistääkseen niiden toteutumista?

Kokeilimme ystävieni kanssa erilaisia toimintastrategioita: välillä kuuntelimme ja katselimme hiljaa, välillä ryhdyimme kiivaaseen tieteelliseen väittelyyn jonkin opin toiminnasta, välillä teimme ”tyhmiä” kysymyksiä. Jotkut näytteilleasettajat osoittivat ovea, kun tajusivat meidät skeptikoiksi, jotkut eivät tienneet markkinoimastaan opista edes sen vertaa kuin me. Tyhmien kysymysten strategia näytti parhaiten toimivalta: mielenkiinto ja lempeä kysely saattoi jopa kylvää pienen epäilyksen siemenen joihinkin huuhaa-alan ihmisiin. …

Kun minulta ja ystäviltäni kysyttiin ideoita vuoden -94 messujen skeptikkojen osastolle, jouduimme ensimmäisen perusongelman eteen: ideoiden tulisi olla mahdollisimman näyttäviä ja mielenkiintoisia, mutta samalla sisältää yhtymäkohtia skeptiseen maailmankatsomukseen.

Vetonaulat keksimme luonnontieteistä: mikroskooppeja mikromaailman ihmeiden katseluun ja fraktaalikuvia matematiikan ja fysiikan alalta. Tietokoneen monitorilta esiteltiin fraktaaleja: värikkäitä ja kauniita kaoottisten funktioiden kuvaajia. … Pyrimme osoittamaan ihmisille kuinka luonnontieteestäkin, jota pidetään usein kuivana ja vaikeasti ymmärrettävänä, voi löytyä kauneutta, syvällisyyttä ja jopa mystiikan tuntua – asioita, joita niin usein etsitään rajatieteistä.

Koska kaaosteoria edustaa tieteen tuoreinta kehitystä, tarjosivat fraktaalit myös oivan lähtökohdan keskustelulle tieteen edistyvyydestä. Siinä missä huuhaa-opit kierrättävät samaa tavaraa uusissa paketeissa, on tieteessä aitoa tuoreutta.

Kaaosteorian tunteminen on skeptikolle tärkeää, sillä siitä aiheutuu tärkeitä seurauksia ennustusopeille kuten astrologialle. … Pienikin tuntematon tekijä lähtötilanteessa tekee varman ennusteen mahdottomaksi. Tämä johtuu siitä, että dynaamisessa systeemissä, kuten ihmispopulaatiossa, häiriöt vahvistavat itseään rajattomasti.

Hannu Karttunen

Marketta Ollikainen

Robert Brotherus

lainaukset Lehdestä Skeptikko 4/1994. skeptikot Verkossa: www.skepsis.fi/julkaisuja/skeptikkolehti.aspx

Puheenjohtajan palsta

Otto J. Mäkelä

Korvavalojen jatkotutkimista

PALAAN VIELÄ KERRAN Valkeen korvavaloihin, joista kirjoitin viimeksi tällä palstalla numerossa 2/2014.

Elokuun 2014 lopussa Oulun yliopistolla väitteli diplomi-insinööri Tuomo Starck. Väitöstyö, jonka otsikko on ”Dimensionality, noise separation and full frequency band perspectives of ICA in resting state fMRI” koostuu useasta osajulkaisusta ja sen tärkein tekninen anti on datan spatiaalisten itsenäisten komponenttien tilastoanalyysin (engl. independent component analysis, ICA) käyttö fMRI-datan tulkinnassa.

Väitöksen osajulkaisu IV, ”Stimulating brain tissue with bright light alters functional connectivity in brain at the resting state” on napattu Valkeen tiedemarkkinointisivulle erityiseen tarkoitukseen: siellä väitetään magneettitutkimuksessa havaitun, että korvien kautta annettava kirkasvalo lisää hermoverkkojen toimintaa visuaaliseen hahmottamiseen sekä tuntoärsykkeisiin liittyvillä aivoalueilla.

Analyysin menetelmät olivat erikoiset: lopullisesta 50 kohdehenkilöstä 24:lle tehtiin fMRI-skannausta korvavalojen ollessa päällä ja 26:lle skannausta ilman korvavaloa tai plasebon kanssa. Lisäksi yhdeksälle ihmiselle tehtiin skannaus sekä valon kanssa että ilman valoa. Kun kerätylle datalle tehtiin tilastollinen analyysi, löytyi 50 henkilön aineistosta aivojen osa-alueet, joiden aktivoitumisen voitiin sanoa korreloivan korvavalon käytön kanssa.

Menetelmä on outo siinä, että koehenkilöitä, joiden tuloksista tämä korrelaatio löytyi, ei testattu sekä valolla että ilman valoa. Yhdeksästä erikseen käsitellystä kohde-

uheenjohtajan

henkilöstä, joille näin tehtiin, ei löytynyt vastaavaa tilastollista korrelaatiota.

Valkeen väite tutkimuksen osoittamista asioista on ongelmallinen, koska tutkijat itsekin kertovat kyseessä olevan eksploratiivisen analyysin, jonka tulosten avulla voi todeta enintään tilastollisia korrelaatioita hypoteesien pohjaksi.

Myös artikkelin julkaisufoorumi on ongelmallinen: se julkaistiin lehdessä ”World Journal of Neuroscience”, joka on tunnetun kiinalaisen ”predatory publisherin” ”Scientific Research Publishingin” tuotos. Tämä tarkoittaa, että julkaisijalle on maksettu artikkelista puhdasta rahaa, ja julkaisun vertaisarviointi on vähintäänkin epäilyttävä.

Ensimmäisen kerran vuonna 2011 julkaistulla lehdellä ei ole virallista ”impact factoria” (vaikka lehden omalla sivulla sellainen esitetäänkin), eikä lehteä indeksoida tiedetietokantoihin, kuten ”PubMed” tai ”MedLine”. Esimerkiksi Helsingin yliopiston väitöskirjamääräyksissä erikseen todetaan, ettei kyseenalaisiksi luokiteltuja julkaisufoorumeita hyväksytä väitöskirjan osatöiksi.

Herääkin kysymys, eikö tämä osajulkaisu kelvannut millekään oikealle tiedelehdelle? Miksei?

Väittelijällä on yhteys Valkeeseen, samoin Vesa Kiviniemellä, myös kustoksena toimineena väitöstyön ohjaajalla. Toivottavasti tämä Valkeelle tehty ”tilaustyö” ei pysyvästi tahraa väittelijän mainetta tiedepiireissä, sillä ei se ainakaan osoittanut mitään korvavalojen toimivuudesta.

Huomioita julkisessa sanassa käydystä tieteellisestä keskustelusta

Jussi K. Niemelä

tieteellisestä keskustelusta

Tuntuu siltä, että nykyisessä mediailmapiirissä ja sosiaalisessa mediassa

keskustelu mistä tahansa aiheesta käy vähän turhankin lämpimänä.

Maailman meno taitaa olla liian kiihkeää asioiden rauhalliseen

ja järkiperäiseen tarkasteluun. Tieteellisessä ja tieteeseen liittyvässä

keskustelussa on kuitenkin periaatteellisia seikkoja, jotka keskusteluun

osallistuvien ja sitä seuraavien olisi hyvä tuntea.

KUN SOSIAALISESSA MEDIASSA, televisiossa, radiossa ja sanomalehtien yleisönosastoilla sekä uutisten internetkommenteissa keskustellaan tieteellisistä kysymyksistä, skeptikolle syntyy helposti vaikutelma, että keskustelijat eivät yleisesti ottaen tunne tieteen tuntomerkkejä eivätkä tieteellisen keskustelun pelisääntöjä. Tämä koskee valitettavasti myös joitakin tutkijoita ja opiskelijoita, joille tieteellinen realismi on todellisuuskäsityksenä ilmeisesti liian raskas kantaa. He turvautuvat mieluummin muodikkaaseen luonnontiedevastaisuuteen ja relativistisiin tietoteorioihin.

Mukana keskustelussa on tietenkin aina myös suoranaisia tiedevihaajia ja muita irrationalisteja, joihin järkiperäinen argumentaatio ei vaikuta eikä sellaista heiltä voi edes edellyttää. Tällaisten henkilöiden perusteettomat syytökset, salaliittoteoriat ja äärinäkemykset on keskustelussa järkevintä vähin äänin ohittaa. Kuten nettietiketissä aiheellisesti todetaan: trollia ei pidä ruokkia.

En käsittele tässä artikkelissa erilaisia virhepäätelmiä, argumentointivirheitä tai yleistä keskusteluetikettiä, koska näistä asioista löytyy erinomaista aineistoa internetistä ja vanhoista Skeptikon numeroista (ks. esim. skepsis.fi/ jutut/virhelista.html). Joitakin usein esiintyviä argumentaatiosääntöjen rikkeitä toki sivuan puheena olevien asioiden käsittelyn yhteydessä.

KYNTTILÄ EI VÄLTTÄMÄTTÄ SYTY PIMEIMMÄSSÄ PIMEYDESSÄ

SOSIAALINEN MEDIA – erityisesti Facebook – ja sanomalehtien uutisten vapaana rehottava internetkommentointi ovat oivallinen tapa tarkastella ihmisten, toisin sanoen kansan, tieteellistä oppineisuutta ja keskusteluosaamista. Valitettavasti molemmat osoittavat jo lyhyen tutustumisen jälkeen, että kansan sivistystasossa edelleen on kosolti petraamisen varaa.

Tiedebarometri tukee pessimististä näkemystäni vuosi toisensa jälkeen. Skeptikkojen, tieteen popularisoijien ja muiden valistajien kovasta yrityksestä huolimatta kansa ei juuri sivisty. Se osa, joka on valmiiksi sivistynyttä, sivistyy lisää, kun taas harmillisen suuri joukko suorastaan kammoaa kaikenlaista rationaaliseen ja tieteelliseen ajatteluun liittyvääkin. He käytännössä kieltäytyvät sivistymästä ja elävät mieluummin keskiaikaisessa pimeydessä, Carl Sagan -vainaan sanoin demonien asuttamassa maailmassa. Usko on usein, aivan liian usein, järkeä vahvempi.

Lisäksi eräät vallitsevat poliittiset virtaukset populistisesti suorastaan glorifioivat ”kansaa”, ”kansamiestä” ja kaikenlaista pelkistettyä kansanomaisuutta, toisin sanoen rahvaanomaisuutta, jonka äärimuodossa kaikki mielipiteet ovat samanarvoisia ja paremmin tietäminen sekä oppineisuus elitismiä, tavallisen tallaajan sortamista. Tällainen tasapäistävä jakobinismi on mannaa ignorantille laumalle. Keskiverto luonnontiedevihaaja ei välttämättä koskaan ole ajatellut, miksi lääkkeet ja tekniset vempaimet toimivat, miksi eläimet lisääntyvät, miksi eläinkunnassa esiintyy naaraita ja koiraita tai miksi maapallolla tavataan vuodenaikoja. Jokaisella voi toki olla näistä asioista henkilökohtainen mielipide, mutta se ei riitä: mielipiteet on myös pystyttävä perustelemaan rationaalisesti. Kaikki eivät voi mainittujen asioiden suhteen olla yhtä oikeassa tai väärässä. Uskolla ja tiedolla on eroa. Tiede on ylivoimaisesti paras tapa saavuttaa mahdollisimman tosi kuva maailmasta, koska sen metodiikkaan kuuluu olennaisesti objektiivisuus. Tutkija ei saa teoriaansa, tulostaan tai omaa näkemystään läpi ilman tiedeyhteisön hyväksyntää. Usko omaan asiaan ei riitä.

Teorioista johdetaan hypoteeseja, joita voidaan kokeellisesti testata. Mikäli testit osoittavat hypoteesin vääräksi, siitä luovutaan. Mikäli testit osoittavat hypoteesin oikeaksi, koe toistetaan vielä useita kertoja, toisistaan riippumattomien tutkijoiden toimesta. Tätä kutsutaan empiriaksi, kokemukseen perustuvaksi tiedoksi. Metodi ei ole täydellinen, kuten ei ole mikään ihmisen keksintö, mutta se on paras olemassa olevista. Uutta tietoa kertyy ja vanha tieto täsmentyy.

Lukemattomat käytännön sovellukset kertovat tieteen selitysvoimasta. Autot, junat, lentokoneet, televisiot, tietokoneet ja GPS-paikannus toimivat, lääkkeet ja hoidot parantavat sairauksia ja lievittävät oireita, lannoitteet ja jalostus parantavat satoja ja ruokkivat miljardeja nälkäisiä. Mikään näistä käytännön sovelluksista ei olisi mahdollinen ilman tieteellistä ajattelutapaa ja tieteellisen metodin avulla hankittua perusteltua ja koeteltua tietoa.

Kasvinjalostuksessa ja viljelyssä käytössä oli pitkään yrityksen ja erehdyksen metodi, joka vähitellen on tieteen edistymisen myötä muuttunut täsmällisemmäksi, geneettisen muokkauksen ja kemian mahdollistaman teholannoituksen yhdistelmäksi, jolla lajikkeita ja satoja on saatu parannettua ennennäkemättömällä tavalla. On kuitenkin syytä huomioida, että myös perinteinen yrityksen ja erehdyksen metodi on jo lähtökohdiltaan tieteellinen, empiirinen. Se, mikä toimii, pääsee jatkoon. Muu hylätään. Aivan kuten tieteessä. Jalostusta niin konkreettisesti kuin kuvaannollisesti.

TIETEELLINEN METODI JA SEN VASTUSTAJAT

TIETEELLISTÄ METODIA voi verrata salapoliisin tai rikospoliisin työhön. Erilaisista johtolangoista, tapahtumista, todistajanlausunnoista ja vihjeistä päätellään, kuka on tekoon syyllinen. Tämän jälkeen asia pitää vielä käsitellä perusteellisesti oikeusistuimessa, joka tässä tapauksessa ajaa tieteellisen kokeen asian. Tuomiosta voi lisäksi valittaa ylempiin oikeusasteisiin. Syyllistä ei siis koskaan tuomita kevyin perustein. Tieteellistä tietoa ei myöskään koskaan hyväksytä kevyesti – kriittisyys on tieteeseen sisäänrakennettuna.

Jos keskusteluun osallistuva henkilö trendikkäästi väittää, että tieteellistä totuutta ei ole olemassakaan, hän väittää myös käytännössä, ettei yksikään vankilassa istuva rikoksesta tuomittu ole oikeasti tehnyt tekoaan. Jos taas samainen henkilö on valmis myöntämään, että rikoksella voi olla yksi tai useampi tekijä, hänen on johdonmukaisuuden nimissä myönnettävä, että myös ilmiölle voi olla yksi tai useampi selitys, ilmiöstä ja ongelmasta riippuen. Kuten todettua, tiede on salapoliisityötä ja se hakee ilmiöille päteviä selityksiä.

On tietenkin selvää, että joskus syyttömiäkin tuomitaan ja että tiedekin voi erehtyä: errare humanum est. On kuitenkin huomattava, että jo käsitys erehtymisestä edellyttää totuuden olemassaoloa.

Niin rikosoikeudessa kuin tieteessä puhutaan todennäköisyydestä ja usein todennäköisyys on niin suuri, että asia on käytännössä varma. Tieteessä on lukuisia teorioita, joiden epäileminen tekee epäilijästä epäilyttävän, koska teoriat ovat järkevän epäilyn ulkopuolella. Ne on vahvistettu niin monesta riippumattomasta lähteestä, ettei niiden totuudellisuudesta tarvitse tai edes voi käytännöstä kiistellä. Silti täysin vahvistettujakin teorioita ja tieteellisiä faktoja kiistetään ja epäillään tuon tuosta. Jos vaikkapa tieteellisesti koulutettu ihminen sattuu riittävän lujasti uskomaan johonkin aatteeseen tai henkiolentoon, mainittu usko pääsääntöisesti kumoaa kaiken, mitä henkilö yliopistolla tieteellisestä metodiikasta on oppinut. Toisin sanoen professori voi olla kreationisti, joka kiistää Darwinin evoluutioteorian ja väittää Jumalan luoneen maailman ja lajit.

Suomessakin on professoreita ja tohtoreita, jotka uskovat Jumalan luoneen maailman tieteellisestä oppineisuudestaan huolimatta. He saattavat jopa naureskella kummituksille, mutta silti uskoa sieluun, joka jatkaa elämäänsä ruumiin kuoltua. Lisäksi on runsaasti oppineita humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä, joiden mielestä koko todellisuus on sosiaalisesti rakentunut ja jota kieli uusintaa. He kuvittelevat (maagisesti), että muuttamalla kieltä todellisuus muuttuu. Tämä käsitys äärimuodossaan ei käytännössä eroa uskonnollisesta kreationismista.

Useimmiten tiedevihassa tai vakiintuneiden tieteellisten teorioiden ja tutkimustulosten kieltämisessä on kyse puhtaasta tieto-opillisesta relativismista. On kerrassaan harmillista, että tällaista löysää ajattelua opetetaan tai on ainakin opetettu vielä aivan viime vuosina myös yliopistolla. Arno Kotro kertoi Skeptikon viime numerossa omista opiskeluajoistaan ja saman henkisen – tai oikeammin hengellisen – ilmapiirin on havainnut jokainen, joka on lukenut yliopiston humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen pääsykoekirjoja sekä tutkintojen edellyttämää kirjallisuutta tai väitellyt näiden alojen opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. Laajempaan länsivastaisuuteen haksahtaneet humanistit ja sosiologit tulevat luonnontiedevastaisuudellaan tukeneeksi kaikenlaista eksoottiseksi miellettyä huuhaata, joka rehottaa yliopiston ulkopuolella, ja kuten Kotro kirjoituksessaan vihjasi, onpahan monella tohtorilla tohtorinhatun ohella päässään vanha kunnon foliohattu: yliopistolta taikapillerikauppiaaksi.

Sinänsähän on tragikoomista, että länsimaisilla yliopistoilla opetetaan tieteen ohella myös suoranaista luonnontiedevihaa. Näkemykset juontuvat tietenkin suurilta osin marxismileninismin pitkään ja ummehtuneeseen perinteeseen. Imperialismiksi voidaan näemmä luokitella lähes mikä tahansa ilmiö tai instituutio, myös tiede, erityisesti eksakti luonnontiede.

On mielenkiintoista kerta toisensa jälkeen havaita, miten humanistis-yhteiskuntatieteellisesti koulutettu henkilö tosissaan väittää humanistisen ”tieteen” kumoavan jonkin luonnontieteellisen faktan. Hänelle tiede tarkoittaa harmillisen usein jonkun muodissa olevan auktoriteetin – vaikkapa Butlerin, Feyerabendin, Derridan, Heideggerin, Marxin tai Freudin – näkemyksiä, jotka ovat sanallisia, siis tyystin testaamattomia. Näkemysten perustelutkin ovat yleensä heppoiset tai luonnontieteellisestä näkökulmasta suorastaan järjettömät.

Tällaisessa luonnontiedevastaisuudessa näkee alastomimmillaan kaiken sen ylimielisyyden ja pöyhkeyden, jonka kaiken järjen mukaan nimenomaan ei pitäisi kuulua tieteellisesti asennoituneen henkilön metodiseen työkalupakkiin. Uteliaisuus, ihmettely, avoimuus, nöyryys, varovaisuus, maltillisuus, kohteliaisuus ja muut vastaavat ominaisuudet luonnehtivat tieteellistä asennoitumista, eivät suinkaan karkeus, dogmaattisuus, fanaattisuus, aggressiivisuus ja ylimielisyys (ks. Sagan 1997).

Lisäksi henkilö, joka väittää, ettei tieteessä ole yhtä totuutta, tai että kaikki näkemykset ovat samanarvoisia, ”diskursseja”, syyllistyy totuusrelativismiin, joka on sisäisesti ristiriitainen kanta. Relativisti kumoaa itsensä. Jos objektiivisuus ja tiede ovat pelkkää harhaa tai pahan länsimaisen heteromiehen vallankäyttöä, yksi kertomus muiden joukossa, kukaan ei voi olla oikeassa. Onkin huvittavaa kerta toisensa jälkeen keskusteluissa havaita, kuinka absoluuttisen varmoja relativistit ovat omasta oikeassa olemisestaan. He siis samaan hengenvetoon väittävät, ettei totuutta ole ja kuitenkin edellyttävät väitteensä totuutta. Molemmat eivät kuitenkaan voi olla totta.

Olen myös lukuisissa väittelyissä joutunut huomaamaan, ettei relativisti itse ymmärrä tätä ristiriitaa jos ja kun hänelle siitä huomautetaan. Tämäkin kertoo osaltaan relativistin ajattelukapasiteetista ja argumentaatiotaidoista. On siis peräti ymmärrettävää, että tällainen henkilö suhtautuu nuivasti oppineisuuteen, luonnontieteeseen ja järkiperäisyyteen – vaikka olisi yliopistolla väitellyt tohtori.

Valitettavan usein näkee myös humanistis-yhteiskunnallisten tieteenalojen edustajien lyttäävän ja kieltävän eksaktimpien tieteenalojen tutkijoiden työn ja tutkimustulokset. Ei ole lainkaan mahdotonta, että vaikkapa historioitsija, sosiologi tai kirjallisuudentutkija leimaa kvantitatiivisen älykkyystutkimuksen pseudotieteeksi ja älykkyystutkijat rasisteiksi tai eriarvoistavan, uusliberalistis-fasistisen hegemonian edustajiksi, koska yksilöiden välisistä lahjakkuuseroista kertovat tutkimustulokset ovat ristiriidassa hänen poliittismoraalisten intohimojensa eli käytännössä Freudin ja Marxin pyhien dogmien kanssa. Tällainen tutkija päättelee, että siitä, miten asioiden tulisi olla, seuraa, miten ne todellisuudessa ovat. Kyseessä on moralistinen virhepäätelmä.

Tutkijoiden leimaaminen tieteenalan tutkimustulosten vuoksi on moralistisen virhepäätelmän ohella puhdas ad hominem, joka perustuu ideologiaan ja edellä mainittuun epätieteelliseen ylimielisyyteen. Harvemmin – jos koskaan – näkee psykometriikan edustajaa, joka leimaa historian pseudotieteeksi ja historioitsijat rasisteiksi siksi, että alan tutkimuksessa kerrotaan orjakaupasta ja rotusorrosta. Kuitenkin on valitettavan yleistä, että tutkijoita syytetään rasisteiksi vaikkapa apurahoittajatahon perusteella, ikään kuin tutkimuksen arviointi ja julkaisu vertaisarvioidussa tiedelehdessä ei olisi takeena tutkimuksen asianmukaisuudesta. Ja vaikka tutkija olisi rasisti, uusliberaali tai vastaavasti marxisti ja ankara kommunisti, hänen tutkimustuloksensa eivät läpäise vertaisarviointia ellei tutkimus ole asiallisesti tehty. Tieteessä ratkaisevat metodit, näyttö ja argumentit, eivät ad hominem ja moralistinen virhepäätelmä. On maagista ajattelua kuvitella, että tieteenalan vakiintuneet tutkimustulokset kumoutuvat leimaamalla ala ja sen tutkijat tai osa heistä pahuuden symboleiksi.

Totuus ei useinkaan ole miellyttävä, mutta se ei ole koskaan peruste hylätä totuutta. Silti usko on pääsääntöisesti tietoa väkevämpi ja vain ani harva tutkija tai opiskelija omaa riittävästi älyllistä rehellisyyttä ja selkärankaa kyetäkseen hyväksymään aatteensa kanssa ristiriidassa olevat tieteelliset tutkimustulokset. Lauman mukana on turvallista ulvoa.

TIETEEN TUNTOMERKIT

MIKÄ EROTTAA tieteen pseudotieteestä, perusteettomista uskomuksista ja muista makuasioista? Aiemmin mainittu objektiivisuus on selkeä tuntomerkki. Muita ovat testattavuus, julkisuus, kriittisyys, edistyvyys ja autonomisuus.

Testattavuus tarkoittaa sitä, että esitettyjen hypoteesien ja väitteiden tulee olla verifioitavissa (tai falsifioitavissa) toisistaan riippumattomin tutkimuksin. Julkisuus on sitä, että tutkimusten kriittisen tarkastelun ja testien toistamisen on oltava julkista, samoin kuin asiaan liittyvien väitteiden, tulosten ja menetelmien. Kriittisyys on välttämätöntä, jotta tiede korjaisi itseään ja näin ollen edistyisi: tutkimustuloksia ei voida hyväksyä ilman perinpohjaista arviointia ja keskustelua. Ja jotta tiede edistyisi, tulee virheellisistä käsityksistä luopua. Tilalle pitää kehittää parempia teorioita ja hypoteeseja, joita todistusaineisto tukee. Tieteessä noudatetaankin yleisesti fallibilismia, jonka mukaan tieto tarkentuu vähitellen, kun virheellisistä teorioista ja harhakäsityksistä luovutaan. Autonomisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että tulosten ja esitettyjen väitteiden pätevyys riippuu vain ja ainoastaan tiedollisista perusteista. Tieteeseen ei tule sotkea henkilökohtaisia toiveita, uskontoa, politiikkaa, ideologiaa, moraalia tai taloudellisia seikkoja.

Fallibilismiin liittyy olennaisesti tieteen keskeinen tuntomerkki, kriittisyyden yhteydessä mainittu itseäänkorjaavuus, joka tarkoittaa nimenomaan sitä, että tieteessä virheelliset käsitykset korvataan paremmilla, oikeammilla käsityksillä. Pseudotieteessä puolestaan lähes poikkeuksetta nojataan jo ajat sitten hylättyihin tai perusteettomiin auktoriteetteihin ja teorioihin.

On myös syytä todeta, että aidosti tieteelliset näkemykset tunnistaa johdonmukaisuudesta. Toisin sanoen tieteissä vallitsee hierarkia, jossa eksaktien tieteiden tutkimustulokset ja teoriat ovat parhaiten vahvistettuja ja vakiintuneita. Jos siis jonkun vähemmän eksaktin tieteen edustajan väite on vahvasti ristiriidassa esimerkiksi evoluutioteorian tai suhteellisuusteorian kanssa, se on epätieteellinen. Kristinuskon tosissaan ottava kasvatustieteen professori voi toki väittää seurakunnalleen, että Jumala loi maailmankaikkeuden, elämän ja lajit maapallolle, mutta väite on jyrkässä ristiriidassa fysiikan ja biologian kanssa, siis täysin epäjohdonmukainen. Vain kasvatustieteen professori itse ja hänen seurakuntansa voivat kirkkain silmin pitää professorin luomisoppia tieteellisenä.

Tiedeviha, tieteenvastaisuus ja totuusrelativismi liittyvät uskonnon ohella usein muunkinlaiseen fundamentalismiin, varsinkin poliittiseen kiivailuun. Hitlerin noustua valtaan natsit polttivat julkisesti Einsteinin ja muiden vastaavien tieteilijöiden töitä, koska nämä olivat muka matemaattisesti hutiloituja ja edustivat aasialaista henkeä tieteessä (Sagan 1980, s. 32-33). Natsit ajattelivat, että Einsteinin teorioiden muodossa heitä uhkasi juutalaismarxilainen bolševikkifysiikka. Huvittava yksityiskohta on, että samaan aikaan samainen suhteellisuusteoria oli neuvostoliittolaisille stalinisti-intellektuelleille pahimman lajin porvarillista fysiikkaa. Itsestään selvää on se, ettei tässäkään tapauksessa teorian sisältöä, sen mahdollista oikeellisuutta tai virheellisyyttä, ajateltu missään vaiheessa.

Tästä esimerkistä, joka ei suinkaan ole ainoa, huomaa myös sen, ettei natsismilla jo kommunismilla ole käytännössä mitään eroa. Ne ovat saman kolikon kääntöpuolet. Tämä pätee myös molempien sosialismin muotojen – kansallisen ja kansainvälisen – harjoittamaan pseudotieteilyyn. Stalinismin räikein esimerkki poliittisesta humpuukitieteestä lienee lysenkolaisuus. Vaikka Lysenkon periytymisoppi oli virheellinen, sitä ei saanut Neuvostoliitossa epäillä vuosikausiin.

Totalitaarinen ideologia tai uskomusjärjestelmä ei voi sietää avointa, maltillista, objektiivista, kriittistä, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ilmapiiriä. Tämä johtuu tietenkin siitä, että totalitarismi itsessään perustuu kyräilyyn, valheeseen ja vääryyteen. Ajatuksen vapaus ei viihdy pakkovallan seurassa ja päinvastoin.

Hitler oli pesunkestävä taikauskoa suosiva totuusrelativisti: ”Maailman maagisen selittämisen uusi aikakausi on nousemassa, ja tämä selittäminen perustuu pikemminkin tahtoon kuin tietoon. Totuutta ei ole, ei moraalisessa eikä tieteellisessä mielessä.” (Lainattu teoksessa Sagan 1997, s. 249.) Nämä ääriesimerkit riittänevät osoittamaan, ettei myöskään politiikka kuulu tieteeseen. Tutkimusta ei saa pyrkiä estämään moraalisista tai poliittisista syistä, vaikkakin tutkijoita ja tutkimusta on kriittisesti seurattava, kuten tähänkin asti. Tiedeyhteisön tulee valvoa itse itseään. Vastaavasti tieteen ei pidä vaatia itselleen poliittista auktoriteettia. Tieteen nimissä esitettyihin poliittisiin väitteisiin tulee aina suhtautua erittäin suurella skeptisyydellä.

skeptikkojen, Tieteen Popularisoijien Ja Muiden*** niemelän Mukaan Juuri Sivisty. ”harmillisen Suuri ***ja Tieteelliseen Ajatteluun Liittyvääkin.” Kuva James

Järvinen Risto K.

valistajien Kovasta Yrityksestä Huolimatta Kansa Ei Jussi K.*** joukko Suorastaan Kammoaa Kaikenlaista Rationaaliseen ***randin Suomen Vierailulta 2010.

USKONTO JA TIEDE

JULKINEN SANA tuntuu rakastavan varsinkin uskontojen ja muiden perusteettomien uskomusjärjestelmien esittämistä tasa-arvoisina tieteellisen maailmankuvan kanssa. Toimittajien päähän iskostettu audiatur et altera pars -periaate tarkoittaa valitettavasti juuri sitä, että television keskusteluohjelmissa vastakkain laitetaan ikään kuin yhtä merkittävinä uskomushoitoja edustava homeopaatti ja lääketieteen ammattilainen tai vastaavasti piispa ja avaruustähtitieteen professori.

On tietenkin aina paikallaan, että asioista keskustellaan, mutta usein media eli väline ei mahdollista tosiasiaväitteiden perusteellista arviointia tieteellisen tapaan ja näin ollen katsoja tai kuuntelija vakuuttuu yleensä valmiiden käsitystensä eli ennakkoluulojensa pohjalta.

Toki on selvää, ettei minkäänlainen rationaalinen todisteiden tai argumenttien esittely saa uskovaa kääntymään ateistiksi tai homeopaattia skeptikoksi, mutta ohjelmia saattaa katsoa sankka joukko kannastaan epävarmoja, jotka puolen tunnin tai tunnin väittelyn perusteella voivat haksahtaa retorisesti tai tunteenomaisesti vetoavan osapuolen kannalle, vaikka tämän näkemykset eivät kestäisikään kriittistä, tieteellistä tarkastelua. Homeopaatti voi heittää väittelyssä tieteelliseltä kalskahtavaa kvanttihöttöjargonia, jota lääketieteen edustaja ei nopeassa tilanteessa osaa kumota.

Tästä syystä moni tieteilijä ei suostu julkisiin väittelyihin kreationistien kanssa ja se on erinomaisen järkevä päätös. Huuhaalle ei pidä antaa asemaa rinnakkaisena selitysmallina tieteelle. Huuhaa on huuhaata. Muistelen seuraavassa esimerkin omaisesti noin kymmenen vuoden takaista televisiokeskustelua, jossa tiedemies Esko Valtaoja ja piispa Juha Pihkala keskustelivat syvällisistä asioista. Aiheesta löytyy myös samaisten herrasmiesten kirja Nurkkaan ajettu Jumala? Keskustelukirjeitä uskosta ja tiedosta (Kirjapaja, 2004) ja sille jatko-osakin Tiedän uskovani, uskon tietäväni: Keskustelukirjeitä (Minerva, 2010). Onnekseni tein tuolloin muistiinpanoja ohjelman aikana ja sen jälkeen, joten voin hyödyntää niitä tässä. Todettakoon vielä se, että Pihkalan ja Valtaojan väittely oli huomattavasti rakentavampi ja laadukkaampi kuin homeopaattien ja lääketieteen edustajien vastaavat debatit, koska osapuolet sattuivat kunnioittamaan toisiaan ja ovat mitä ilmeisimmin hyviä ystäviä keskenään.

Kun piispa Pihkala televisiokeskustelussa väitti, ettei hän kannata aukkojen Jumalaa eli sellaista henkiolentoa, joka livahtaa aina sinne minne tiede ei vielä ole yltänyt, ei hän mielestäni ollut aivan vilpitön. Joka kerta kun Valtaoja faktojen pohjalta argumentoi Pihkalan nurkkaan, ryhtyi Pihkala spekuloimaan ja itse asiassa kannattamaan juuri aiemmin kieltämäänsä aukkojen Jumalaa. Keskustelukumppaneiden ensimmäistä teosta ei suotta piireissä kutsuta leikkisästi nimellä ”Nurkkaan ajettu Pihkala”.

Oli oikeastaan surullista katsella aikuista ihmistä, joka yhtäältä kertoo hyväksyvänsä tieteelliset faktat, mutta toisaalta, tosipaikan tullen, osoittaa mieluummin takertuvansa uskontoonsa. Tämä kaava toistuu aina kun niin sanottu maltillinen teisti joutuu perustelemaan jumaluskoaan tiukassa paikassa. Teisti ajautuu puolustamaan epämääräistä ’jumala’-käsitettä, joka ei missään muodossa vastaa hänen henkilökohtaista uskoaan kristilliseen Jumalaan. Paljon rehellisempää olisi vain nostaa kädet ylös ja tunnustaa: ”Uskoni on järkeäni väkevämpi enkä sille mitään voi!”

Ohuen, abstraktin ’jumala’-käsitteen puolustaminen on sitä paitsi Raamatussa ilmoitetun Jumalan kieltämistä eli käytännössä lähes ateismia. Joku Timo Eskolan kaltainen teologi onkin valmis sanomaan suoraan, että kaikesta merkityssisällöstä siivottua, teologisesti korrektia käsite- Jumalaa puolustava uskova oikeastaan on ateisti. Eskolan teos Ateistit alttarilla: Miksi papit kiistävät uskonoppeja? (PerusSanoma, 2005) ja sen 14. luku ”Usko persoonalliseen Jumalaan on kuollut” on tässä mielessä tutustumisen arvoinen myös uskonnottomalle. Uskovalle se voi jopa olla ikävämpää luettavaa kuin ateistille.

Teologien keskinäisistä nahisteluista ei tämän enempää. Mitä tulee Pihkalan ja Valtaojan debattiin, en suoraan sanoen ymmärrä, miten joku voi ottaa jumalahypoteesit ja niiden tyhjät perustelut vakavasti, rinnakkaisina tai vaihtoehtoisina tieteellisille hypoteeseille ja perusteluille. Koko tieteen olemassaolon ajan ja jo paljon ennen sitä jumalista on kiistelty, mutta ainuttakaan todistetta mainituista henkiolennoista ei ole eikä yksikään uskova ole esittänyt vakuuttavia argumentteja Jumalansa olemassaolon puolesta. Tästä älyllisesti rehellinen, tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen voi vetää vain yhden johtopäätöksen: Jumala on turha hypoteesi.

Usein kuulee mantrana hoetun diplomaattisen väitteen, että uskonto ja tiede eivät ole keskenään ristiriidassa. Väite ei kestä lähempää tarkastelua. Itse asiassa usko asettuu jokaisessa tieteellisessä kysymyksessä perustellun ja koetellun tiedon vastakohdaksi. Uskontojen nimissä tieteellisiä teorioita ja tutkimusta edelleen eniten vastustetaan. Se ei ole sattumaa.

Myös puhdas taikausko johtaa säännönmukaisesti tieteen ja sen sovellusten vastustamiseen. Erityisesti tämä näkyy lääketieteen vihaamisena ja vaikkapa rokotusten sekä lääkityksen fanaattisena vastustamisena. Kaikenlainen luomukiivailu ja länsimaisuuden katkera inhoaminen näyttävät säännöllisesti esiintyvän lääketieteen, rokotusten ja esimerkiksi masennuslääkityksen turmiollisuuden saarnaamisen yhteydessä. Näiden testattujen ja valvottujen edistysaskelien vastapainoksi tarjotaan sitten meditaatiota, vegaaniruokavaliota, kamomillateetä, pasifismia ja homeopatiaa.

LOPUKSI

JULKISESSA SANASSA tapahtuva tieteellinen väittely on ongelmallista. Aina kun vastakkain laitetaan usko ja tieto, on vaarana, että keskustelun seuraaja tai osapuoli kokee uskon ja tiedon rinnakkaisina, samanarvoisina. Debatin tuoksinassa tiedevastainen, ”musta tuntuu” -pohjalta kommentoiva osapuoli kuvittelee herkästi olevansa vakiintuneiden tieteellisten teorioiden ja tutkijoiden tasalla tai jopa yläpuolella. Tämä näyttäisi olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Toki myös uskosta seuraa epäilyä, mutta useimmiten epäily kohdistuu valitettavasti juuri punnittuun tietoon ja tieteeseen, varsinkin kun usko on väkevää ja kokonaisvaltaista. Uskovan mielessä perusteeton usko on lähes aina perusteltua tietoa voimakkaampi. Jos usko ja tieto joutuvat ristiriitaan, usko menee tiedon edelle. Tämä pätee myös tieteellisen koulutuksen saaneisiin.

Tieteellinen metodi on ylivoimainen, koeteltu ja testattu tapa tuottaa mahdollisimman tarkkaa tietoa ja edistää maailman järkiperäistä ymmärtämistä. Havainto, empiria, on lopullinen ja ankara tuomari. Tieteellinen metodi ei ole täydellinen, kuten ei mikään ihmisen aikaansaannos, mutta paras olemassa olevista. Vain sen avulla voidaan saavuttaa punnittua ja perusteltua tietoa maailmasta. Tieteellinen tieto on perusteettoman uskon vastakohta. Totuus ei ole mielipidekysymys.

Sagan, Carl (1980): Broca’s Brain – The Romance of Science. Hodder and Stoughton, Coronet edition, Kent. Sagan, Carl (1997): The Demon-Haunted World – Science as a Candle in the Dark. Headline Book Publishing, Berks.

Kirjallisuusviitteet

artikkelin Kirjoittaja On Skeptikko-lehden toimitusneuvoston Jäsen.

Huuhaa-palkinto Suomen terveysjärjestölle

Risto K. Järvinen

Järvinen Risto K.

SKEPSIKSEN PUHEENJOHTAJA Otto J. Mäkelä kertoi Tieteiden talolla 3. joulukuuta, että yhdistys on myöntänyt Huuhaa-palkinnon 2014 Suomen Terveysjärjestölle ”asiantuntijaksi tekeytymisestä ja terveysaiheisen keskustelun hämärtämisestä.”

Suomen Terveysjärjestö ry, entiseltä nimeltään Suomen luontaisterveyden liitto, on Skepsiksen mukaan pyrkinyt tuomaan edustajiaan julkisuuteen mm. ravitsemuksen ja kilpirauhassairauksien asiantuntijoina. Se on myös toiminut homeopatian ja muiden uskomushoitojen äänekkäänä puolestapuhujana.

Yhdistys on ollut esillä mm. Ylen, MTV3:n ja Helsingin Sanomien jutuissa, joissa sen edustajat ovat levittäneet harhaanjohtavia väitteitä esimerkiksi rokotuksista sekä hämärtäneet luotettavan ja epäluotettavan tiedonhankinnan rajoja.

Yhdistyksen taustaideologia kumpuaa lääketieteen ulkopuolelta, erilaisten uskomushoitojen maailmasta. Suomen Terveysjärjestön nykyinen nimi onkin harhaanjohtava.

Terveyttä koskevat väitteet ja tutkimustulokset saavat mediassa paljon tilaa ja herättävät voimakkaita tunteita. Tieteen menetelmiin ja eri alojen tutkimukseen perehtymättömän voi olla vaikea erottaa, milloin äänessä on laadukkaaseen tutkimustietoon ja tieteellisiin käsityksiin nojaava oikea asiantuntija ja milloin jokin muu taho.

• Julkisten terveysväitteiden esittäjillä on aina suuri vastuu, Otto J. Mäkelä korosti. - Kun puhutaan terveysasioista, puhutaan ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Skepsis halusi palkinnon myöntämisen ohella muistuttaa, että on myös journalistien tehtävä huolehtia siitä että asiantuntijan roolissa haastatellaan vain ihmisiä, joilla on asiantuntijan osaaminen ja vastuuntunto.

Huuhaa-palkinnosta Suomen Terveysjärjestön kanssa taistelivat tiukimmin Nelosen Ennustaja-TV ja MTV3:n ja Sub-kanavan Astral-TV.

Antti Heikkilä ja suuret puheet

Juho Nieminen

”Hän on kaikkien lääketieteellisten

muotisairauksien välitön ja

johtava asiantuntija – täydellisesti

Järvinen Risto K.

koukussa julkiseen arvovaltaan ja

näkyvyyteen.”

LUKIOIKÄISENÄ luin lääkäri Antti Heikkilän sympaattisen kirjasen ”Matka omenapuuhun” (1994). Heikkilä näyttäytyi myös televisio-ohjelmissa ja jäi mieleeni lämpimänä ihmisenä, jolla oli keskustelurohkeutta. Nykyään Antti Heikkilä tunnetaan ravintoguruna, joka on onnistunut keräämään melkoisen fanikunnan – tai ylläpitämään entisen yleisönsä. Hänen blogikirjoituksensa keräävät tuhansia lukijoita ja runsain mitoin Facebook-tykkäyksiä.

Monet Heikkilän mielipiteet vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai vaikkapa diabeteksen ja ravinnon suhteesta ovat varteenotettavia – mutta asiantuntijan uskottavuus riippuu paljon myös perustelujen laadusta ja äänensävyistä. Tietyt asenteelliset yleisöt kenties vakuuttuvat kiihkeiden tunteiden voimasta, mutta nettiin huutelussa näyttää usein käyvän niin, että järkevät perustelut peittyvät asteittain mielikuvituksekkaisiin kärjistyksiin ja valheellisiin yksinkertaistuksiin.

Äärimmäiset mielipiteet keräävät linkityksiä ja hurraa-huutoja, kun yleisö janoaa tylsän totuuden sijaan dramaattisia näkökulmia ja suurta erimielisyyttä. Asiantuntijat oppivat puhumaan kuin poliittiset agitaattorit. Antti Heikkilän ravitsemusblogista löytyy raflaavia otsikoita, kuten ”Valtio on kansan vihollinen”, ”Suuri harhautus” tai ”Voi Suomi-parkaa”.

MARTTYYRI

VUOSIEN TUNTEIKKAAN ihmettelee, miksi astetta pääsee televisioon, mutta

KIRJOITTELUN jälkeen Heikkilä lauhkeampi tohtori Kiminkinen

häntä itseään ei ole tällä kertaa kutsuttu. Voisiko johtua siitä, ettei Kiminkinen ole nimittänyt Elintarvikeviraston virkamiehiä murhaajiksi, valtiota kansan viholliseksi tai Yleisradiota propagandakoneistoksi?

Jos jokin printtilehti kieltäytyy julkaisemasta Heikkilän ravinto-opillisen manifestin, hän heittäytyy marttyyriksi ja julistaa blogissaan, että Suomi on stalinistinen valtio ja että häntä ”vainotaan mielipiteidensä takia”. Jos joku asiantuntija suhtautuu avoimiin kysymyksiin epäilyttävän maltillisesti, Heikkilä kutsuu häntä heti takinkääntäjäksi, pelkuriksi tai valtiovallan kätyriksi. Peruskoulun keittäjiäkin Heikkilä on ehtinyt nimittää ”fasisteiksi”, jos nämä eivät kykene rajallisilla määrärahoillaan tarjoamaan jokaiselle lapselle yksilöityä superdieettiä.

Heikkilän blogista löytyy erillinen aihesana ”fasismi”, jonka Heikkilä on muistanut lisätä yllättävän monen tekstinsä tunnisteeksi – vaikka blogin päällimmäinen tarkoitus olisi tarjota koulutetun lääkärin ravintosuosituksia. Asiasanat paljastavat millaiset asiat pyörivät päällimmäisenä kirjoittajan mielessä, joten on vaikea välttyä ajatukselta, ettei kyse olisi jonkinasteisesta vainoharhaisuudesta.

Aihesanalistalta löytyy esimerkiksi seuraavanlaisia termejä: aggressio, aivopesu, ajojahti, disinformaatio, dogmi, diktatuuri (=YLE), ennakkoluulo, epädemokratia, epäisänmaallisuus, fundamentaalinen, guru, ”Göebbels” (=Pekka Puska), harhautus, helvetin tuli, herjaus, hiljainen enemmistö, hylkiö, informaatiosota, inkvisitio, kateus, kekkosen aika, kerettiläinen, kidutus, kirjarovio, kontrolli, korruptio, kumileimasin, kunnianloukkaus, lahjonta, lahko, luonnehäiriöinen, mafia, manipulointi, murha, moraalin rappio, parjauskampanja, pelottelu, propaganda, rahan raiskaama, roisto, roskasakki, rupututkimus, sabotaasi, salailu, sylttytehdas, takinkääntö, totalitarismi, uhkailu, valhe ja vihollinen.

Tässä vielä muutamia esiintymistiheyksiä: gluteiini (5), fasismi (7), kilpirauhanen (5), korruptio (19), laihdutus (7), manipulaatio (15). (Huom. gluteiini on virheellinen kirjoitusasu, oikea on gluteeni. Heikkilän teksteissä sana esiintyy järjestelmällisesti väärässä muodossa, mikä kertoo ehkä siitä, miten huonosti hän kuuntelee minkäänlaisia korjausehdotuksia.)

HUOMIONKIPEÄ

ON HÄLYTTÄVÄÄ, miten tunnettu, verotietojen perusteella vakavarainen lääkäri kärsii näin suuresta huomionkipeydestä ja muuttuu paranoidiksi, jos ei saa mielipiteilleen kaikkea tarjolla olevaa julkisuutta. Erikoista on sekin, kuinka tämän päivän ravintoekspertti voi tietää ratkaisun aivan kaikkiin ongelmiin, kuten perheiden pahoinvointiin, heikkoon taloustilanteeseen tai maahanmuuttokysymykseen.

Kuten ajankohtaiseen journalismiin kuuluu, Heikkilä reagoi keskusteluun nopeasti, tuhlaamatta aikaa taustatietojen keräämiseen. Hänelle ei riitä pelkkä oman faniryhmän kuuliaisuus, vaan koko yhteiskunta täytyy saada vakuuttuneeksi, heti. Kärsimättömän mielen mahdottomat vaatimukset tietenkin aiheuttavat valtavasti tuskastumista.

Nykyaikaiseen verkkoasiantuntijuuteen liittyy suuri ongelma, joka koskee rooleja. Hyvätkin journalistit tekevät toisinaan virheitä, koska he eivät ole asiantuntijoita, vaan ainoastaan siteeraavat alan tutkijoita. Jos virhe on vakava, päätoimittaja saa useita yleisönosastolle osoitettuja korjauksia. Toimittaja saa nuhteet ja toivon mukaan seuraavalla kerralla tarkistaa faktansa. Kokenut toimittaja ei teeskentele tietävänsä kaikkea, koska ylimielisyys kostautuu.

Kun lääkäri haluaa leikkiä olevansa journalisti, eli ryhtyy omin päin tuottamaan uutisia kaikista mahdollisista aiheista, hän lakkaa olemasta asiantuntija ja muuttuu toimittajaksi. Hän ei voi olla yhtä aikaa molempia, varsinkaan jos ei tunne journalismin etiikkaa. Hyvä toimittaja tarkistaisi haastattelemiensa asiantuntijoiden uskottavuuden tai vähintäänkin epäilisi väitteitä, jotka on esitetty katkeralla äänensävyllä.

Jos Heikkilä haluaa olla mediavaikuttaja, hän ei voi samaan aikaan esiintyä asiantuntijana ja päättää omin päin, mikä on hänen oman tietotaitonsa laajuus ja syvyys.

POPULISTI

HEIKKILÄN MANIASSA nähtiin jonkinlainen pohjanoteeraus, kun hän epäsuorasti syytti homoja, transuja ja maahanmuuttajia siitä, että kauppojen valmisruoassa on liikaa piilosokeria ja piilosuolaa.

”Valtion erityissuojeluksessa ovat homot, transut ja maahanmuuttajat. Jos joku uskaltaa kritisoida, häntä pidetään menneisyyden jäänteenä tai jopa rasistina. Valtiovaltahan on jumalallisessa viisaudessaan kriminalisoinut kaiken kritiikin, ja ennen kaikkea keskustelun.” (anttiheikkila.com/blogi/voi-suomi-parkaa/) Tässä hän puhuu myös itsestään: ”Tilan on vallannut narsistien joukko, jonka ainoa tarkoitus on keikkua esillä hinnalla millä hyvänsä.”

Pahinta on absurdien purkausten populistisuus: tarjotaan massoille juuri sitä mitä he haluavat. Sallitaan kaikki mikä tuottaa mielihyvää, ja syytetään eettisemmin eläviä ihmisiä siitä, että he omalla esimerkillään syyllistävät muita.

Asiasanojen perusteella yksi Antti Heikkilän tärkeimmistä teeseistä on kolesteroliin liittyvien kauhukuvien kumoaminen. Niinpä hänen populisminsa helppo kohde ovat vegaanit, mikä selittyy jo pienen lukumäärän tähden. Heikkilä puhuu ”...manipulaatiosta, jonka taustalta löytyvät kansainväliset vegaanipiirit”.

Hän selittää veganismia primitiivisellä verikammolla, ja kieltäytyy hyväksymästä tieteellisiä väitteitä punaisen lihan haitallisuudesta. Lihan kytkökset ilmastonmuutokseen tekevät siitäkin ilmiöstä kyseenalaisen. Vegaanien salaliitto on varmaan senkin väitteen takana, että sademetsiä kaadetaan laitumeksi lehmille, joiden suolistossa syntyy metaania.

Todellista tiedettä Heikkilälle edustaa vain hänen oma mutu-tuntumansa. Hänen blogissaan on nähty esimerkiksi seuraavanlainen empiirisen tieteen vastainen älähdys: ”Seurantatutkimukset ovat häpeäksi tieteelle ja niitä tekevät vain mielikuvituksettomat ja laiskat henkilöt.”

Laiskuutta edustavat siis esimerkiksi WHO:n vuosikymmeniä kestäneet tutkimukset, joissa on seurattu kymmenen tuhansien ihmisten elämää.

Vielä on pakko nostaa esiin toinenkin teesi, joka kiteyttää Heikkilän käsityksen 1900-luvun tieteestä: ”Todellisuudessa mitään ei ole tutkittu.”

Sehän selittääkin sen, miksi Heikkilän omat arvaukset eivät ole sen huonompia kuin muidenkaan.

NOITAVAINOAJA

SUOLA ON Antti Heikkilän mukaan terveellistä, koska viralliset tahot suosittelevat sen vähentämistä – ja ne tietenkin ovat aina väärässä. Tyypillistä populistista karnevalismia: käännetään asiat päälaelleen (hieman kuten South Parkin gluteeni-jaksossa, jossa myöskin ruokapyramidi lopulta käännettiin katolleen).

Omalle sukupolvelleen tyypilliseen tapaan Heikkilä puolustaa lihaa, vaikka rikkaissa länsimaissa sitä syödään nykyään tarpeettoman suuria määriä. Proteiini pitää helpommin poissa näläntunteen ja lihasta saadaan pieni levollisuutta aiheuttava tryptofaaniannos, johon ollaan koukussa. (Tryptofaania valmistetaan kuitenkin myös kasviperäisesti, eikä se ole kovin kallista purkkituotteena. Pieni määrä illalla otettuna parantaa unen laatua ja aamulla herää virkeämpänä.)

Heikkilä vastustaa perinteisiä ruokasuosituksia, mutta hyökkää tasavertaisesti myös uusia ideoita vastaan. Koulujen kasvisruokapäivä on saanut hänet suorastaan raivon valtoihin. Heikkilän puheista voisi päätellä, että hän on löytänyt paljon faneja karppaajien keskuudesta ja tuntee heidät omaksi eturyhmäkseen. Hullutus meni kuitenkin ohitse, ja nykyään karppaavat vain ne muutamat, jotka ruokavaliosta aidosti hyötyivät.

Sen jälkeen Heikkilä nimi on noussut esiin keliakiaan, diabetekseen, rokotteiden tehosteaineisiin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan yhdistyvissä keskusteluissa. Hän on kaikkien lääketieteellisten muotisairauksien välitön ja johtava asiantuntija – täydellisesti koukussa julkiseen arvovaltaan ja näkyvyyteen. Jos joku toinen on erikoistunut aiheeseen, ja esittää siitä eriäviä mielipiteitä, hän joutuu välittömästi Heikkilän hyökkäyksen kohteeksi. Omassa Facebook-ryhmässään Heikkilä ruokkii armottomasti mielikuvaa koko muun lääkärikunnan epäpätevyydestä.

Heikkilä kritisoi lääkärien statukseen perustuvaa kunnioitusta, mutta samaan aikaan hyödyntää lääkäri-nimikettä oman fanijoukkonsa hurmaamiseksi. Faniryhmän kuuliaisuus mahdollistaa sen, ettei hänen ole vuosikausiin tarvinnut perustella väitteitään tieteellisesti. Hän voi laukoa mitä suuhun sattuu kuin mikäkin lahkojohtaja.

Antti Heikkilän nykyinen lääkärintoiminta perustuu siihen, että sairauksia hoidetaan vihalla. Kun oireisiin ei löydy syylliseksi bakteeria tai virusta, syytetään viranomaisia. Taudin kuin taudin aiheuttajana on valtio, media tai viralliset ravintosuositukset. Jos sairaus ei parane edes Heikkilän ruokavaliolla, se johtuu siitä, että yhteyskuntamme on rappiotilassa, ja kaikki mitä suuhumme pistämme, on potentiaalisesti saastunutta.

Heikkilä on käynnistänyt yksityisen noitavainon, jonka kohteena ovat viralliset ravitsemusasiantuntijat. Margariini ei lupauksistaan huolimatta parantanut kaikkia maailman ongelmia, joten margariini edustaa suurinta mahdollista välinpitämättömyyttä. Jokainen, joka syö margariinia, on liitossa valehtelevien tutkijoiden kanssa.

VASTAKKAINASETTELIJA

HEIKKILÄN KRITISOIMINEN ei tietenkään liity varsinaiseen ongelmaan: ruoka, jota meille nykyään tuotetaan, on köyhtynyt vapaan markkinatalouden vaikutuksesta, mitä vanhemman polven ravintoasiantuntijat eivät kyllin hyvin korosta. Ruokaa valmistetaan halvoista raaka-aineista. Se sisältää maissia, sokeria, vehnää, mutta olemattoman vähän tarpeellisia ravinteita. Elintavat ovat muillakin tavalla huonontuneet, koska syömme usein liikaa ja liikumme sekä nukumme riittämättömästi.

Tietoisuus valmisruoan huonoudesta on kuitenkin levinnyt myös kasvissyöjäsukupolvien ansioista, sillä he ovat jatkuvasti vaatineet esimerkiksi vaihtoehtojen lisäämisestä koulun ruokalaan ja työpaikoille. Kasvissyöjät ja ruoka-allergikot ovat aivan samalla tavalla mukana keskustelussa, mutta Heikkilä ei osaa kiittää ketään muuta kuin itseään.

Vainoharhainen loanheitto voi herättää huomiota, mutta parantaako se asioita? Ymmärrän Antti Heikkilän turhautumisen elintasosairauksien lisääntymisen tai ruoan laadun heikkenemisen osalta, mutta hänen puheissaan toistuvasti ilmenevät vastakkainasettelut eivät perustu todellisuuteen. Ruoan eettisyyttä korostavat hipit ja kansainväliset yrityspomot eivät ole liittoutuneet häntä vastaan. Eettisyys ei tarkoita tinkimistä ruoan mausta, eikä yleisten suositusten antaminen sulje pois terveellisempiä erikoisruokavalioita. Hiilihydraatit eivät ole homojen salaliitto.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Sosiaalisen median ansiosta on syntynyt eräänlainen informaation Villi Länsi, jossa lait ja tapakulttuuri eivät ole vielä muotoutuneet. Bloggaajia ei näyttäisi koskevan mitkään niistä rajoitteista, joita pätivät aikoinaan perinteisissä tiedotusvälineissä. Blogit ovat kuin Monty Pythonin visioiman antiikin Rooman tori, jonka laidalla profeetat saavat huudella mitä mielivät.

Nettisuosio aiheuttaa myös riippuvaisuutta. Jos yksi kirjoitus kerää tuhat lukijaa, on suuri pettymys kun seuraava saakin vain sata klikkausta. Sitä alkaa luonnollisesti miettiä suosion syitä: ja käytännössä lähes aina asiallisesti muotoiltu, perusteellinen ja järkevä teksti häviää lyhyelle kohu-uutiselle, jolle on keksitty iskevä otsikko. On helppo ajautua populismiin, koska klikkausten logiikka vaatii kärjistyksiä.

VIHOLLINEN

RAVINTOSUOSITUKSISTA eivät kiistele vain vanhan ja uuden koulukunnan lääkärit. Aivan itsenäinen intressisyhmänsä ovat ruokateollisuus, lisäravinnekauppiaat, terveyskeskuslääkärit, terapeutit, personal trainerit ja lukematon määrä muita tahoja, joilla on omat suosikkiasiantuntijansa. Antti Heikkilällä ei siis ole vastassaan järjestäytynyttä valheiden koneistoa, vaan sekalainen joukko hämmentyneitä eturyhmiä, jotka kaikki pelkäävät toisten eturyhmien liittoutuvan itseään vastaan.

Ravinto on politisoitunut, mutta kukaan ei voi olla kaikkien puolueiden suosiossa. Se ei ole mahdollista, koska kehonrakentajat, humanistit tai vaikkapa raskaana olevat äidit tarvitsevat hieman erilaisen ruokavalion – sikäli kun kyse on ihanteista. Kukaan ei tarvitse piilosokereita, paitsi teollisuus, joka tahtoo tehdä kaiken halvalla maksimoidakseen voittonsa.

Todellisuudessa Helsingin Kallion viherpiiperöt tai Punavuoren muotihipsterit eivät ole Antti Heikkilän vihollisia, vaikka heillä olisikin oma ruoka- ja lifestyleblogi ja erilaiset mielipiteet. Ketään heistä ei kiinnosta vehnäpullan puolustaminen.

Omat isovanhempani syövät silti pullaa. Se on heidän pääraaka-aineensa. Ihmettelen miksi he niin pitävät pullasta. Olen puhunut pullan epäterveellisyydestä, mutta toisaalta he ovat 90-vuotiaita. Eivät he muista keskusteluamme enää seuraavana päivänä.

Tiettyjä tapoja on mahdotonta muuttaa ennen kuin tietty sukupolvi lepää kokonaan mullan allan. Pulla ei katoa kauppojen hyllyiltä, sillä isovanhempani nousisivat kapinaan, jos joku yrittäisi kieltää pitkot, viinerit ja sokerimunkit. Jos joku puhuu pahaa vehnäpullasta, mummo ja vaari eivät ymmärrä siitä puheesta sanaakaan.

kirjoittaja On Runoilija Ja Bloggaaja

Ravitsemussuositusten perusteet ja myytit

Risto K. Järvinen

Järvinen Risto K.

HELSINGIN YLIOPISTON elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm luennoi Skepsikselle marraskuussa kotimaisten ravitsemussuositusten perusteista ja myyteistä. Tieteiden talolla Helsingissä hän kertoi, että ravitsemussuositusten tavoitteena ei salaliittoteorioiden väitteistä huolimatta ole elintarviketeollisuuden liikevoiton lisääminen.

• Tämä on ihmeellinen syytös, koska siihen ei löydy mitään kunnon perusteita.

Fogelholmin mukaan ei ole näyttänyt hyvältä, että ravitsemussuositukset laativassa Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa ovat istuneet Elintarviketeollisuusliiton, Päivittäistavarakauppa ry:n sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n edustajat. Vaikka neuvottelutoimikunnan toiminta on ollut puolueetonta ja riippumatonta, sen kokoonpanoa uudistettiin lokakuussa niin, että nykyään neuvottelukunta koostuu vain sitoutumattomista yliopistotutkijoista ja tutkimuslaitosten edustajista.

• Täyttä roskaa, Fogelhom totesi syytöksestä, jonka mukaan suositusten mukaisen ruokavalion noudattaminen lisää sairauksia, kuten esimerkiksi diabetestä. - Tällaisesta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Fogelholm myös muistutti, että yksittäinen ravintotutkimus ei koskaan voi muuttaa suosituksia. Ruotsalaisen Karl Michaelssonin Uppsalan yliopistossa vetämä tutkimus yhdisti syksyllä runsaan maidonjuonnin ennenaikaisen kuoleman riskiin. Fogelholmin mukaan tutkimuksen tulos on hämmästyttävä. Hän ei osaa selittää, mistä se johtuu – eivätkä osaa tutkimuksen tekijätkään. Tutkimus ei kuitenkaan vaikuta ravintosuosituksiin. Muutoksia aletaan pohtia vasta, jos joku toinen ruotsalaistutkijoista riippumaton ryhmä tekee riippumattomalla aineistolla saman havainnon.

• Muuten joutuisimme muuttamaan suosituksiamme joka viikko.

ONTUVAA LOGIIKKAA

FOGELHOLM kertoi luennollaan, että Menten ym. metaanalyysin (2009) mukaan ihmisen nauttiman tyydyttyneen rasvan määrällä ei ole itsenäistä yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Hän on itsekin alkanut uskoa kyseiseen analyysiin.

• Se on selvästi totta. Me olemme ymmärtäneet asiat aikaisemmin vähän väärin.

Emme Fogelholmin mukaan ole pohtineet, mitä tarkoittaa ”itsenäinen vaikutus”. Se tarkoittaa sitä, että tyydyttyneen rasvan määrä vaikuttaisi ihmisen terveyteen riippumatta muun ruokavalion koostumuksesta. Tärkeää on kuitenkin se, mitä tulee tilalle, jos tyydyttynyt rasva vähenee ruokavaliossa. Jos tilalle tulee monityydyttämättömiä rasvoja, riski sydäntapahtumille ja -kuolemille vähenee. Jos tilalle tulee mitä tahansa hiilihydraatteja, sydäntapahtumien riski suurenee jonkin verran.

• En ymmärrä logiikkaa ”jos tyydyttyneen rasvan määrällä ei ole itsenäistä vaikutusta sydänsairauksiin, rasvan määrää voi lisätä”.

Luentonsa lopuksi Fogelholm mursi myös myytin, että ravitsemussuosituksissa suositeltaisiin vähärasvaista ruokavaliota. Näin ei asia ole.

katso Koko Luento: Youtube.com/user/skepsisfinland

Rajatiedon messuilla skeptisessä hengessä

Risto K. Järvinen

ville Aarnikko Ja Santtu Puukka.

Hengen ja tiedon messut pidettiin lokakuussa Helsingissä. Skeptikot Ville

Aarnikko, Juha Leinivaara, Santtu Puukka ja Tiina Raevaara toivat

paikalle positiivista vastavoimaa ja negatiivista energiaa.

VILLE AARNIKKO vaihtoi messuilla hyvässä hengessä ajatuksia numerologien, astrologien, spiritistien, ja monien muiden tieteelliseltä kantilta perusteettomaan uskovien henkilöiden kanssa. - Juttusille saapui myös Kristallipuolueen puheenjohtaja Kreeta Karhu-Mankki. Aika pian kävi selväksi, että ehdotuksemme ja konkreettiset keinomme maailman parantamiseksi eroavat paikoin suurestikin toisistaan.

Kristallipuolue kokee tärkeäksi mm. erilaisten ”täydentävien” ja vaihtoehtohoitojen laajamittaisen yleistymisen, luomuruoan suosimisen ja geenitekniikan vastustamisen. Yhteistä ajatuspohjaa löytyi mm. rakkauden merkityksestä jokapäiväisessä elämässämme.

• Geenitekniikan vastustamisen syihin emme ehtineet pureutua tarkemmin, mikä oli harmi, sillä asiaan liittyy paljon harhakäsityksiä.

Mielenkiintoiseksi Aarnikko koki sen, että puheenjohtaja Karhu-Mankki ei ollut ikinä kuullutkaan geenitekniikan yleishyödyllisistä sovelluksista. Outoja hänelle olivat maailman A-vitamiinivajetta torjumaan kehitetty ja tehokkaaksi osoitettu kultainen riisi ja samaan tarkoitukseen kehitteillä oleva A-vitamiinirikas banaani. Hän ei ollut kuullut myöskään lupaavista, mutta vielä alustavista pilottikokeista geenimuunnellun antosyaanitomaatin suhteen. (Vaihtoehtopiireissä on tapana julistaa paljon vaatimattomampiakin pilottikokeita maailmaa mullistavina tutkimuksina – tässä sentään syöpähiirten elinikä piteni noin neljänneksellä.)

Aarnikko muistuttaa, että A-vitamiinivaje on merkittävä humanitäärinen ongelma. WHO:n mukaan arviolta 250 000 - 500 000 lasta sokeutuu vuosittain A-vitamiinivajeen johdosta ja noin puolet heistä kuolee vuoden sisällä sokeutumisestaan. Ongelma on mittavin Afrikan maissa ja Kaakkois-Aasiassa, joiden alueille kultaisen riisin tapaiset sovellukset olisivat potentiaalisesti suuri helpotus.

• Tuollaisia sovelluksia ei kannata vastustaa ilman tieteellisesti päteviä perusteita.

Keskustelutuokion päätteeksi Karhu-Mankki painotti edelleen vastustavansa geenitekniikkaa, mutta hän kuitenkin otti uudet näkökulmat avoimesti vastaan ja ehkäpä aitoon harkintaankin, mikä on enemmän kuin monista muista Skepsiksen osastolla pistäytyneistä voi sanoa. Toivottavasti keskustelu innoitti Kristallipuolueen puheenjohtajaa tutustumaan laajemmin asian tieteelliseen konsensukseen sekä nykyisiin ja potentiaalisiin tulevaisuuden sovelluksiin.

• Viikonlopun aikana oli ilo tutustua myös uusiin ja aktiivisiin skeptikoihin, joita kiinnosti yhdistyksen toiminnan kehittäminen tai muuten vaan verkostoituminen ja tutustuminen.

Skepsikselle esitettiin monia hyviä ehdotuksia, mm. tapahtumia ”uusille” jäsenille tai jäsenyyttä harkitseville. Myös yhdistyksen omaa skeptisestä podcastia kaavailtiin.

YLE Puhe oli messuilla tekemässä radio-ohjelmaa suomalaisesta rajatiedosta. Jutun yhteyteen toimittaja Panu Hietaneva haastatteli myös Ville Aarnikkoa. Ohjelman voi kuunnella osoitteesta: http://areena.yle.fi/radio/2405160

ASTROLOGIA TOIMII?

JUHA LEINIVAARA seisoi Skepsis ry:n kojun takana parisen tuntia. Paikalla kävi uteliasta väkeä. Skepsis sai myös kehuja siitä, että on mukana messuilla.

• Eräs nuori mies totesi skepsismin olevan uskonto, ja jatkoi matkaansa ilman, että kerkisin esittämään mitään kommenttia.

Parhaiten Leinivaaran mieleen painautuivat vanhemman herrasmiehen kommentit astrologiasta. Miehellä oli taustalla kolmenkymmenen vuoden omakohtainen kokemus astrologisten karttojen tekemisestä. Uransa alkupuolella hän kertoi tehneensä tällaisen kartan työpaikkansa rakennukselle. Ja kappas vain, hän havaitsi eräiden hetkien olevan talolle planeettojen mukaan erittäin kriittisiä. Rakennuksen generaattori oli pamahtanut joitain vuosia sitten ja nyt mies näki, että vastaava huono hetki on tulossa. Hän varoitti työpaikan johtajaa, mutta hänelle vain naureskeltiin. Eräänä maanantaina, kun mies palasi lomalta töihin, työpaikan johtaja oli piilossa häneltä. Mies näki, että varastotilan seinä on mustana. Juuri varoitetulla hetkellä oli tapahtunut sähköpurkauksesta johtuva tulipalo! Tämä taisi sinetöidä astrologian luottettavuuden miehen näkökulmasta katsoen.

Myös Ville Aarnikko puhui astrologiamiehen kanssa. Keskustelussa pyrittiin pääsemään jonkinlaiseen käsitykseen siitä, miten miehen taitoja pääsisi testaamaan.

Yhteisymmärrystä ei tahtonut löytyä millään.

• Lopulta mies totesi, että planeettojen vaikutukset ovat niin hienovaraisia, ettei niitä voi testata. Ihmisten elämät olivat liian monimutkaisia, jotta niitä voisi tulkita tarvittavan tarkasti astrologisesta kartasta.

moni Meni Messuilla Hoitoon.

kaikilla Osastoilla Ei Skeptikko-lehden Kuvaan Pääsemisestä Järin Innostuttu.

ruotsin Laki Kieltää Puoskareita Tutkimasta Tai*** ***suomessa Puoskarilain Valmistelusta Luovuttiin

hoitamasta Lapsia, Jotka Eivät Ole Täyttäneet Kahdeksan Vuotta.*** ***vuonna 2010.

IHAN KAIKKI EI TÄYSIN HUUHAATA

SANTTU PUUKAN MUKAAN ta taaskaan. Muutama koju ja lama iskenyt yrityksiin, ja messuilla ei ollut mitään uutoli kadonnut, liekö konkurssi jokunen oli tullut lisää. Ihan kaikki messuilla ei ollut täysin huuhaata. Esimerkiksi ”Ghost Investigation Finland” yrittää parhaansa mukaan tehdä haamututkimuksia tieteellisin menetelmin. Ongelmia heillä toki on ollut, mutta toiminta vaikuttaa suhteellisen asialliselta.

Puukka tapasi messuilla rajatiedon henkilöitä, jotka kaikki uskoivat asiaansa. Osa heistä oli parantanut ihmisiä jopa ilmaiseksi. Lähes jokainen ilmoitti olevansa skeptisesti asioihin suhtautuva ja monella oli kuulemma korkeakoulutus. Tuttuja kommentteja kuultiin edelleenkin: - Skepsis tuo paikalle negatiivista energiaa. Mielenkiintoista Puukan mukaan on, että riitoja ei kuitenkaan tullut. Yhdessä asiassa hän ja eräs humpuukihoitaja olivat jopa samaa mieltä: myös uskomusparantajan pitää ottaa vastuu hoidettavastaan. Samoin homeopatiatuotteiden myyjien,valmistajien sekä käyttäjien olisi tiedettävä, mitä itse asiassa myydään ja käytetään, ja että aineen mahdollinen vaikutus on plasebo.

Myös Skepsiksen varapuheenjohtaja Tiina Raevaaraa tultiin kiittelemään siitä, että epäilijät ovat messuilla paikalla.

• Monelle, joka tuli messuille esimerkiksi puolisonsa seurassa, Skepsiksen tiski oli selvästi eräänlainen turvapaikka.

Ilahduttavaa Raevaaran mielestä on, että muutama nuori kävijä kaipasi selvästi yleistä ja kattavaa keskustelua maailmankuvasta ja erilaisista näkemyksistä, ja tuli nimenomaan Skepsiksen pisteelle keskustelemaan. Pari ikävää kommenttiakin tuli, mutta tavallaan se on ymmärrettävää.

• Moni kokee Skepsiksen tunkeilijana, vaikka tapahtuman järjestäjät arvostavat läsnäoloamme.

MAISTUISIKO JÄÄMEREN MERILEVÄ tai vaikka voikukanjuuriuute? Muun muassa näiden tuotteiden markkinointiteksteissä mainitaan usein sana detox, joka viittaa väitettyyn elimistöä puhdistavaan vaikutukseen. Valitettavasti lääketiede ei tunne detoxia luontaistuotemarkkinoiden mainoksissa esitetyllä tavalla. Aiheesta kirjoittavan The Guardianin artikkelissa kerrotaan, että vuonna 2009 brittitutkijat kysyivät 15 eri detox-tuotteita kaupanneelta yritykseltä lääketieteellistä näyttöä esitetyistä puhdistavista vaikutuksista. Yksikään valmistaja ei kyennyt kertomaan, mitä he tarkoittivat tuotteeseen liitetyllä maininnalla detoxista (myrkkyjen poistamisesta). … Vaihtoehtolääkinnän emeritusprofessori Edzard Ernst Exeterin yliopistosta Britanniasta sanoo The Guardianille, että ihmisille väitetään, että elimistöön olisi kertynyt erilaisia myrkkyjä, jotka saadaan poistettua hoidoilla. ”Terveessä ruumiissa on munuaiset, maksa, iho – jopa keuhkot, jotka koko ajan puhdistavat myrkkyjä elimistöstämme. Ei ole olemassa mitään tunnettua keinoa puhdistaa kehoa paremmin kuin terve keho itsessään”, Ernst sanoo.

MIKSI SKEPSIKSESSÄ ei uskota, että Suomen kansa pystyy myös kriittiseen ajatteluun? Mitä vikaa esimerkiksi sellaisessa ajattelussa tai epäilyssä on, että imeväisikäisen puolustusjärjestelmä on heikoimmillaan kestämään niin suurta rokotuscoctailia, jota Suomen terveydenhuoltojärjestelmä tarjoilee? Eikö olisi järkevämpää antaa rokotteet paljon myöhemmin eli silloin kun lapsen keho sen kestää? Tämä edellämainittu sekä monet muut keskustelunaiheet kuten rasvateoria ja ruokavaliohoidot eivät suinkaan ole Suomen Terveysjärjestön hämmentämiä ja hämärtämiä asioita, vaan niitä johtavat hyvinkin kokeneet ja selväsanaiset ruokavalioasiantuntijat kuten esimerkiksi tohtorit Matti Tolonen, Antti Heikkilä sekä professori Heikki Karppinen ja esimerkiksi nuori tohtori Taija Somppi.

Julius Leinonen myy vertuottavaa talismaania, jo- ”Sain talismaanin avulla työpaikan”, Leinonen ker- PALTAMOLAINEN OPISKELIJA kossa tori.fi -palvelussa onnea ka painaa n. 35 grammaa. naisystävän, arpajaisvoiton ja too Ilta-Sanomille. ”Olen tehnyt ja suunnitellut sen itse 15 vuotta sitten”, nykyään 23-vuotias Leinonen väittää. Hän arvostaa shamaanikulttuureja ja erilaisia uskonnollisia perinteitä. Hintapyyntö on 6900 euroa. ”Löysin itse tekemäni talismaanin uudelleen entisestä huoneestani, kun kävin lapsuuden kodissani kesäkuussa tänä vuonna Keski-Suomessa. Otin talismaanin mukaan ja ostin päähänpistona kioskista Casino-arvan Saarijärveltä ja sain elämäni suurimman voiton eli 200 euroa. Erikoisinta tässä oli, että raaputin pahviarpaa juuri talismaanilla”, hän kertoo.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on erittäin aktiivinen tasa-arvoisen avioliittolain vastustaja. Siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta siinä on, että Puolimatka vastustaa professorin auktoriteetilla ja käyttää selkänojanaan yliopistoa. … Puolimatkalla on mielipiteen- ja sananvapaus siinä missä muillakin, mutta hän käyttää sananvapauttaan tieteeksi hunnutettujen mielipiteiden ja suoranaisen väärän tiedon levittämiseen tieteen ja Jyväskylän yliopiston nimissä. Se leimaa koko yliopiston, ja erityisesti sen kasvatustieteiden tiedekunnan.

JULKISUUDESSA on käyty vilkasta keskustelua tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen liittyen. Myös Jyväskylän yliopiston henkilöstön jäseniä on ollut mukana keskustelussa. Yliopisto ei rajoita työntekijöidensä perustuslaillista sananvapautta. Työntekijöiden ilmaisut eivät kuitenkaan edusta yliopiston kantaa. Toivottavaa on, että silloin kun on kyse omista mielipiteistä, esim. poliittisista tai uskonnollisista, ei tuoda esille asemaa yliopiston työntekijänä. Yliopiston eettisissä periaatteissa korostuu tasa-arvo: kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.

VAIKKA YMPÄRISTÖHERKKYYS on nyt lisätty suomalaiseen tautiluokitukseen, niin esimerkiksi sairauspäivärahaa tai muita sosiaalietuuksia ei herkkyyden takia voi edelleenkään saada. Monissa kyys on ollut luokiteltuna kolmesta kymmeneen sähköherkkyydestä.

muissa maissa ympäristöherksairaudeksi jo pitkään. Arviolta prosenttia suomalaisista kärsii

ASIA ON TÄYSIN SELVÄ. Ihminen ei ole käynyt kuussa. Jokainen vähintään yli 10-vuotias tajuaa sen väistämättä.

KAKSI TUORETTA YHDYSVALTALAISTUTKIMUSTA valottaa, miltä kontrollin höltyminen näyttää lähikuvassa. Ensimmäisessä tutkijat panivat magneettikuvauslaitteeseen kaksitoista räp-muusikkoa. Heistä kuusi lauloi tuttua laulua ulkomuistista, kuusi improvisoi eli keksi sanat lennossa. Toisessa tutkimuksessa oli mukana kymmenen brasilialaista meediota, jotka ottavat vastaan vainajien viestejä automaattikirjoituksella. Meedioista puolet oli erittäin kokeneita, puolet vasta-alkajia. Meediot ovat mielenkiintoinen pari räppäreille, sillä vainajien viestien nopea ja spontaani kirjoittaminen on improvisaatiota sekin. Tulokset vahvistivat käsitystä, että luova improvisointi vaatii kontrollin höltymistä tietyissä osissa otsalohkoa. Räppäreillä aktiivisuus laski etuaivokuoren yläosassa niin sanotulla dorsolateraalisella alueella, joka on keskeinen huomiokyvyssä ja rationaalisessa päätöksenteossa. Hiljentyminen päästi ilmeisesti otteestaan pienen alueen naapurissa mediaalisella etuaivokuorella, joka taas on tärkeä tapahtumien ja tunteiden kokemisessa. Samalla tavalla aktiivisuus laski kokeneiden meedioiden etuaivokuorella, joskin toisilla alueilla. Silti meediotkin olivat automaattikirjoituksen aikana tavanomaista vähemmän tietoisia itsestään ja ympäristöstään, eräänlaisessa vaivattomassa flow-tilassa. Kokemattomien meedioiden tulokset olivat päinvastaiset. Heillä otsalohkon aktiivisuus lisääntyi, mikä tarkoittaa, että he yrittivät todella kovasti ja tietoisesti tuottaa automaattikirjoitusta. … Jos otsalohkon tietyt osat putoavat improvisoinnissa pois pelistä, ihmisen tietoisuus itsestä heikkenee. Silloin mitkä tahansa sanat, ajatukset tai kuvat, joita mieleen tulvii, voivat tuntua tulevan jostakin ulkopuolelta. Meediot menevät niin pitkälle, että ottavat tämän kirjaimellisesti.

”VOIMME OLLA YLPEITÄ siitä, mitä maamme aikoinaan saavutti lääketieteessä”, sanoi Intian pääministeri Narendra Modi puhuessaan lääkäreille mumbailaisessa sairaalassa lauantaina. Eivätkä saavutukset aivan vähäisiä olleetkaan, sillä muinaisen Intian asukkaat hallitsivat pääministerin mukaan esimerkiksi geeniteknologian ja plastiikkakirurgian. Geeniteknologian esimerkkinä hindunationalistina tunnettu Modi käytti ”kaikkien intialaisten tuntemaa” soturia Karnaa Mahabharata-eepoksesta. ”Jos ajattelemme tarkemmin, niin ymmärrämme, että Mahabharatan mukaan Karna ei syntynyt äitinsä kohdusta. Tämä tarkoittaa sitä, että siihen aikaan oli geenitekniikka käytettävissä.” Plastiikkakirurgian todiste taas on hindujumala Ganesha. jonkinlaista plastiikkaki-

elefantin pää ihmisen Modin mukaan elefanttipäinen ”Siihen aikaan on täytynyt olla rurgiaa, jolla pystyttiin liittämään ruumiiseen”, sanoi pääministeri.

”EI JA EI”, alkaa haastattelu Katolisen tiedotuskeskuksen (KATT) johtajan Marko Tervaportin kanssa. Ytimekkäät vakiovastaukset kuuluvat kysyttäessä, suostuvatko Suomen katolisen kirkon ainoa eksorkismeja tekevä pappi tai hänen esimiehensä, piispa Teemu Sippo kommentoimaan sielunhoitotyön harvinaisen muodon toteuttamista Suomessa. Maamme ainoasta manaajasta ei kerrota edes nimeä. ”Hän haluaa toimia sillä tavalla, ettei häntä lähestytä suoraan. Tästä ei millään tavalla haluta tehdä uutista tai suurta asiaa. Tämä on henkilökohtainen sielunhoidon asia ihmisille, jotka voivat olla hyvinkin pahoissa ongelmissa”, Tervaportti perustelee. … Tervaportin mukaan hengelliset työntekijät, myös eksorkistit, osaavat kyllä erottaa fyysisesti ja psyykkisesti sairaat demonien riivaamista. ”Esimerkiksi Jeesuksen ja Neitsyt Marian nimien lausuminen, krusifiksi tai vihkivesi saavat riivatun henkilön reagoimaan todella voimakkaasti. Voi tapahtua puhumista sellaisilla kielillä, joita henkilö ei edes tiedä olevan olemassa.”

TANSANIAN POLIISI on pidättänyt 23 ihmistä epäiltynä seitsemän ihmisen polttamisesta elävältä, uutistoimisto AFP kertoo. ”Joukko kyläläisiä hyökkäsi heidän kimppuunsa ja poltti heidät noituudesta epäiltynä”, poliisipäällikkö Jafari Mohamed kertoo. Mohamedin mukaan pidätetyt päätyvät oikeuteen syytettynä murhista. … Paikallisen ihmisoikeusjärjestön LHRC:n mukaan Tansaniassa lynkataan ”noitina” vuosittain jopa 500 ihmistä. Monet surmatuista ovat iäkkäitä naisia, mutta toisinaan myös nuoret lapset ja albiinot joutuvat uhreiksi. Syyksi voi riittää, että ihmisen silmät punottavat. Punotus taas johtuu usein lannan polttamisesta ruoanlaittoa varten. Taikauskoiset kyläläiset pitävät noituutta syynä kaikkiin vastoinkäymisiin aina hedelmättömyydestä köyhyyteen. Albiinoja tapetaan myös siitä syystä, että heidän ruumiinosistaan tehtyjen amulettien uskotaan laajalti tuovan onnea ja vaurautta.

EBOLARANNEKE tarjoaa luotettavaa suojaa ebola-tartuntaa vastaan suomalaisissa oloissa todistetusti yhtä paljon kuin mm. homeopatia ja esirukous! Kaupan päälle miljardikertaiseksi tehostettua vihkivettä pyhän Vituksen katedraalista. (Varoitus! Homeopatian keinoin tehostettu vihkivesi on niin voimakasta että epäpyhät/saatanalliset entiteetit ovat vaarassa useamman korttelin alueella. Käytäthän vihkivettä harkiten!)

juha Leinivaara, Ville Aarnikko Ja Kaksi Asiakasta.

Aamulehti.fi 5.12.

Tarja Pitkänen: Porilaine.satakunnankansa.fi/blogit 4.12.

Iltasanomat.fi 4.12.

Antti Seppälä: Yle.fi/uutiset/nakokulma 27.11.

Rehtori Matti Manninen: Jyu.fi/ajankohtaista 26.11.

Yle.fi 23.11.

Twitter.com/karipeitsamo 16.11.

Jani Kaaro: Tiede 11.11.

Kansanuutiset.fi 29.10.

Iltalehti.fi 29.10.

Iltalehti.fi 10.10.

Holvi.com/shop/ebolaturva

Ihme juttuja

Kirjat

Huolestuttavaa luettavaa

Juha Leinivaara

Kirjat

Peter C. Gøtzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Näin lääketeollisuus on turmellut lääke- hoidon. Sitruuna Kustannus, 2014.

Hurjista esimerkeistään

huolimatta ”Tappavat lääkkeet”

-kirja ei ole lääketeollisuutta ja

lääkkeitä vastaan.

PROFESSORI GØTZSCHEN KIRJA on lyönyt laineita lääketeollisuuden ongelmilla. Sanoja ei säästellä eikä kritiikkiä ole siloteltu herkkiä ihmisiä varten. Miehen teesit ovat selkeitä. Ongelmakohdat tuodaan esiin kansantajuisesti. Viitteistä löytyy itse tutkimuksia ja selontekoja, joiden parissa vierähti enemmän aikaa kuin luulin.

Kokonaisuutena Gøtzsche murtaa useita lääketeollisuuteen liittyviä myyttejä. Lääketutkimuksen ei ole pakko olla kallista niin kuin teollisuus antaa ymmärtää. Kalliiden lääkkeiden tuomat säästöt eivät ole isompia kuin niiden aiheuttaman kustannukset. Useita samantyyppisiä lääkkeitä ei tarvita, koska eri potilaat reagoivat eri tavalla niihin.

Lääketeollisuuden ja terveydenhuollon yhteistyössä on suuria ongelmia. Lääketutkimus on liian lähellä puhdasta markkinointia. Tutkimuksia ei suoriteta tarpeeksi hyvin. Tuloksia pimitetään liikesalaisuuksiin vedoten. Uutta lääkettä ei verrata edeltävään vastaavaan lääkkeeseen, vaan mieluummin pelkkään lumehoitoon. Tai jos verrataan relevanttiin vanhaan lääkkeeseen, niin annostelu muutetaan uudelle lääkkeelle suotuisaksi.

Vanhaa lääkettä anniskellaan aivan liian vähän, jotta hoitovastetta ei ilmene. Tai anniskellaan aivan liikaa, jolloin haittavaikutukset ovat pahemmat kuin uudella lääkkeellä. Annosmäärän nosto ei lisää hyötyjä, mutta lisää varmemmin haittavaikutuksia.

Uusien lääkkeiden hyväksyntä ja valvonta ei toimi. Viranomaiset välittävät yritysten intresseistä potilasturvallisuutta enemmän. Lääketeollisuuden toimintaa voi verrata mafiaan. Rikokset ovat toistuvia ja isot firmat ovat maksaneet sakkoja miljardien eurojen edestä.

Näiden ongelmien takia markkinoille pääsee lääkkeitä, jotka eivät ole tehokkaampia kuin vanhat lääkkeet.

Kaikkein vakavimpana ongelmana on se, etteivät uudet lääkkeet ole välttämättä turvallisempia kuin edelliset lääkkeet. Sivuvaikutusten salaamisella on tappavia seurauksia. Ihmishenkiä menetetään ennen lääkkeen poisvetämistä. Lisäksi kalliimpien ja vähemmän hyödyllisten lääkkeiden korvaaminen veronmaksajien rahoilla tuhlaa satoja miljoonia euroja vuosittain monen valtion budjetista.

EUROOPAN LÄÄKEVIRASTO TEOLLISUUDEN PUOLELLA

ONGELMA EI PESI pelkästään lääkevalmistajien puolella. Valvontaviranomaiset ovat syyllistyneet valmistajien intressien suojelemiseen potilasturvallisuuden kustannuksella. Euroopan lääkevirasto EMA kävi tällaista teollisuuden puolustustaistelua.

Eräs suosittu laihdutuslääke oli juuri vedetty pois markkinoilta. Gøtzsche ja kumppanit pyysivät lääkevirastolta kahden laihdutuslääkkeen kliinisten tutkimusten raportit ja tutkimusprotokollat. Asiakirjat haluttiin riippumattomien tutkijoiden tutkimukseen. Ryhmä halusi selvittää mahdolliset haittavaikutukset. He olivat aikaisemmin arvioineet 44 lääkeyhtiön tutkimuksen vastaavat raportit, eikä niistä ollut löytynyt mitään, mikä vaarantaisi kaupalliset intressit. EMA kieltäytyi antamasta tietoja. Potilaiden hyvinvoinnin turvaaminen unohtui jonnekin. Selvityspyyntöjen jälkeen EMA:n toistuva kieltäytyminen keskittyi neljään kohtaan: se halusi suojella yhtiöiden kaupallisia etuja, luovuttamiselle ei ollut yhteiskunnan edun kannalta pakottavia syitä, tietojen luovuttaminen olisi hallinnollisesti mutkikasta, eikä tiedoista olisi tutkijoille hyötyä sen jälkeen, kun EMA poistaisi niistä luottamukselliset tiedot. Kaupallisten etujan vaarantumista ei perusteltu millään konkreettisella. Tutkijaryhmän puolella oleva oikeusasiamies pääsi perehtymään asiakirjoihin. Niistä ei löytynyt mitään salattavaa tietoa. Kun ryhmä vuosia myöhemmin lopulta sai paperit luettavakseen, niistä ei oltu poistettu mitään.

Tietojen salaaminen taloudelliseen tappioon vedoten on yleisesti käytössä. Esim. Rochen lakimiehet uhkasivat haastaa Tanskan valtion oikeuteen, jos sen lääkeviranomaisten luovuttamista haittaraporteista koituisi menetyksiä. Uhka rahan menetyksestä oli realistinen, jos lääke olisi vaarallinen ja se pitäisi vetää markkinoilta. Miten Rochen huoli olisi kuitenkaan mitenkään perusteltavissa tärkeämmäksi kuin potilaiden terveys?

Kirjat

Kummallisia ajatuksenvirtoja ruoasta ja ravitsemuksesta

Mikael Fogelholm

Tämän nykyisen tilanteen toteaminen nostattaa varmasti monen lukijan niskakarvat pystyyn. Vielä suuremmaksi harmiksi lukijalle Gøtzsche pystyy perustelemaan aivan liian monen esimerkin kautta lääkefirmojen laittomuudet. Kuten myös viranomaisten puutteet. Kysymykseksi ei jää, onko lääketeollisuuden suhde terveydenhuoltoon ongelmallista, vaan miten ongelmat voitaisiin hoitaa. Ratkaisuja on tarjolla. Löytyykö niiden toteuttamiseen poliittista tahtoa?

LÄÄKETUTKIMUKSEN KEPULIKONSTIT

GØTZSCHELLA ON KOKEMUSTA molemmilta puolilta lääkärien ja lääketeollisuuden vuoropuhelua. Nykyään hän on Pohjoismaisen Cochrane-yhteistyön johtaja. Hän on osallistunut monen merkittävän tutkimuksen suunnitteluun. Näitä tutkimuksia on julkaistu laadukkaissa lääketieteellisissä julkaisuissa. Tasokkaan lääketutkimuksen ymmärtäminen on miehellä hanskassa.

Yhtälöä täydentää Gøtzschen menneisyys. 70-luvulla hän oli lääkevalmistajan myyntimies. Astra Groupin palveluksessa hän oppi, miten pillereitä tyrkytetään lääkäreille. Ylennys tuotepäälliköksi mahdollisti lääketutkimukseen liittyvien kepulikonstien oppimisen. Hän näki, miten tutkimusten tuloksia taivuteltiin. Huonot tulokset upotettiin satoja sivuja pitkien raporttien syvyyksiin. Tai pahimmassa tapauksessa kaikki tiedot piilotettiin piironkien pohjalle.

Myös lääkäreiden luona myyntipuheita esittäessään Peterille kerrottiin, miksi hänen firmansa tekemät tutkimukset eivät olleet päteviä tutkimuksia. Astra Groupin lääkkeen väitettiin tepsivän vaikeapääsyisten onteloiden limakalvojen bakteereihin. Lääkäri selitti hänelle, ettei limakalvoilta ole mahdollista ottaa koepaloja ilman ettei näytteeseen tulisi hiussuonien sisäpintaa. Silloin näytteen pitoisuudet eivät ole enää luotettavia. Toisin kuin lääkevalmistaja oli väittänyt.

Hiljalleen Peter ymmärsi, ettei ura lääketeollisuuden lääketutkijana ollut tarkoitettu hänelle. Edessä oli ura sisätautioppiin erikoistuneena lääkärinä. Hän pystyi seuraamaan lääkärinä, miten myyntipuheet upposivat kollegoihin. Menettelytavat eivät ole muuttuneet siirryttäessä tälle vuosikymmenelle. Säännöillä pyritään estämään lahjusten antamista, mutta lääketeollisuuden markkinointiosasto löytää aina jonkin keinon kiertää niitä.

TURHIEN PILLEREIDEN JAKAMINEN LOPETETTAVISSA

”TAPPAVAT LÄÄKKEET” -KIRJA ei ole sitä, mitä jotkut vaihtoehtohoitojen kannattajat väittävät. Heille kirja on varoitus, että ihmisten kuuluisi kokonaan välttää lääkäreillä käyntiä. Hurjista esimerkeistään huolimatta kirja ei ole lääketeollisuutta ja lääkkeitä vastaan.

Peter Gøtzsche vastustaa lääketeollisuuden väärinkäytöksiä. Peterin mielestä lääkkeet toimivat hoitokeinoina, kunhan niitä määrätään vain silloin, kun ne ovat oikeasti tarpeellisia ja ylisuuret annokset unohdetaan suosiolla lääkefirmojen mainoksiin. Siksi uusien lääkkeiden vertaaminen vanhoihin ja tepsiviksi todettuihin on oleellisempi testi kuin pelkkään lumelääkkeeseen vertaaminen. Se on tapa, jolla lääketeollisuus ei mielellään testaa uutuuksiaan.

Kirja on huolestuttavaa luettavaa. Huolestuminen on kuitenkin paikallaan. Ongelmat koskettavat meitä ja läheisiämme. Lääkkeet voidaan määrätä turvallisellisemmin. Turhien pillereiden jakaminen on lopetettavissa. Verorahoja ei tarvitse heittää kaivoon satoja miljoonia. Ongelmat ovat ratkaistavissa. Ratkaisuja ei löydy kieltämällä ongelmien olemassaoloa. Prioriteettina pitäisi olla voitontavoittelun vaihtaminen potilaiden turvallisuuden tavoitteluksi.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa maailman parantaminen.

Thor-Fredric Karlsson: 100 ajatusta terveellisestä ruoasta. Atar Kustannus, 2014.

Thor-Fredric Karlsson viittaa

tuoreessa kirjassaan tänä vuonna

ilmestyneisiin suomalaisiin

ravitsemussuosituksiin. Tästä

näkökulmasta kirja on ajan

hermolla. Mitään muuta myönteistä

en ikävä kyllä teoksesta löydä.

YRITIN ALUKSI YMMÄRTÄÄ, millä taustoilla Karlsson on kirjaansa kirjoittanut. Tämä ei käy esipuheesta ilmi, ilmeisesti hän on syönyt erilaisia ruokia (kuten me kaikki) ja kokenut erilaisia asioita. Sinänsä tämä ei ole outo lähtökohta ruoan ja terveyden yhteyksiä käsittelevälle kirjalle, sillä nykyisin monet ihmiset ovat sitä mieltä, että vain omakohtaiset tuntemukset voivat kertoa siitä, mikä itselle sopii. Miksi tästä edetään suosittelemaan samoja asioita kaikille, ei ole kuitenkaan auennut minulle.

Karlssonin asiantuntijaguru on Christer Sundqvist, joka on viime vuosina kirjoittanut ja luennoinut ahkerasti. Sundqvist on väitellyt biologiasta, mutta se ei näkemykseni mukaan tee hänestä ravitsemustieteen asiantuntijaa.

Kirjan esipuheesta löytyi kuitenkin motiivi kirjan kirjoittamiseen: me ravitsemusasiantuntijat olemme nimittäin ärsyttäneet Karlssonia viime vuosien aikana ”—ihmeellisillä ja jopa typerillä lausunnoilla—”. Kirjallaan hän haluaa korjata nämä ”myytit”. Tämä voi monen mielestä olla hieno palvelus tavallisille ihmisille, mutta minä olen täysin eri mieltä. Tunne ärsyyntymisestä on nyt molemminpuolinen. Ja kun Karlsson lukee tämän arvioni, ei se ainakaan helpota tilannetta.

SEKAVAA LOGIIKKAA

THOR-FREDRIC KARLSSONIN mukaan me ravitsemusasiantuntijat levitämme propagandaa.

Nykysuomen sanakirjan mukaan propagandan tavoite on yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen. Tähän muuten Karlssoninkin kirja mielestäni pyrkii. Jos ”virallisissa” ravitsemussuosituksissa tieteen tulosten avulla väestön terveyden edistämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat propagandaa, ovat ne näkemykseni mukaan eettisesti perusteltuja. Usein propagandaan kuuluu kuitenkin puolitotuuksien ja suoranaisten valheiden levittäminen. Jos Karlsson tarkoittaa tätä, haluaisin mielelläni tietää, missä kohdissa ja miksi minä ja muut vastaavassa asemassa olevat valehtelisimme.

Tieteellisen tulosten väärentäminen ja valheelliset tulkinnat esimerkiksi teollisuuden lahjonnan takia olisivat rikos, josta meidät luonnollisesti pitäisi asettaa syytökseen.

Karlssonin kirja ei juuri täydennä niitä näkemyksiä, joita ruoan terveellisyydestä viestineet toisinajattelijat ovat viime vuosina tuoneet esille: sokeri, lisäaineet, vilja ja margariini ovat myrkkyä, kun taas voi ja muut ”luonnolliset” eläinrasvojen lähteet edistävät terveyttä.

En aina pysynyt mukana Karlssonin logiikassa. Vilja yleisesti siis on paha asia, mutta jostain syystä rasvainen croissant saa synninpäästön. Välillä Karlsson on sitä mieltä, ettei oikeastaan ole väliä mitä syö, kunhan syö iloisena, nauttien ja kauniisti katetusta pöydästä. Mutta hetken päästä palataan siihen, mitä missään nimessä ei saa syödä – ja siihen, että on syötävä voita.

VILLEJÄ HYPOTEESEJA

KIRJASSA ON joitakin todella villejä hypoteeseja, joita en pystynyt lukemaan hymyilemättä. Tässä muutama ”kärkiajatus”:

1) Keliakia johtuu rasvattoman, kuitupitoisen viljan käytöstä ”On helppo kuvitella (ja sen voi melkein suolistossa tuntea) miten rasvattomat viljatuotteet kuituineen raapivat ja vahingoittavat suoliston herkkiä seinämiä.” (s. 43)

2) Karkkipäivä lapsille on yhtä paha vä teineille ”Jos mielestäsi on oikein ja kohtuullista, keisia — silloin olet varmaan myös sitä en pitää saada polttaa ruohoa—” (s. 45)

kuin huumepäi- että lapsi saa mamieltä, että teini-

”—lapsen sokeririippuvuus voi helposti myöhemmin muuttua alkoholiriippuvuudeksi.” (s. 46)

3) Syöpää voidaan hoitaa lämmittämällä teollisesti ko- vetetun rasvan kovettamia imusolmukkeita ”Kuumia kylpyjä ja lämminvesipulloja voitaisiin kokeilla rasvojen sulattamiseen, jotta imusolmukkeet saataisiin auki ja nesteet takaisin kiertoon – ja samalla syöpäsolujen jäänteet pois elimistöstä.” (s. 65)

Karlssonin kirjassa väitetään, että ”—ravitsemus- ja terveysalan ihmiset yrittävät pakottaa ihmisiä syömään turhia ja mauttomia ruokia ja ravintolisiä” (s. 16).

En ymmärrä. Mistä Karlsson on tällaista saanut päähänsä? Ei näin ainakaan sanota ravitsemussuosituksissa. Jos hänen mielestään ainoastaan runsaalla voilla ja kermalla valmistettu ruoka on tarpeellinen ja maukas, tulkinta on tietysti oikea. Mutta oikeasti ravitsemussuositukset eivät edes kiellä syömästä kermaisia ruokia, kunhan ruokaa riittävän usein (lue: useammin) valmistetaan myös muilla tavoilla. Hyvä kokki osaa tehdä herkullista ja maittavaa ruokaa sekä kermalla että ilman.

Karlsson väittää myös, ettei ”—kannata yrittää keskustella ravitsemustietoisten kanssa eikä heidän kanssaan kannata ystävystyä. Heille ruokailu on pikemminkin velvollisuus ja illastaminen heidän kanssaan muistuttaa pikemminkin kärsimystä kuin nautintoa.” (s. 177).

En ole varma, ovatko tässä ajatuksessa mainitut ”ravitsemistietoiset” (sana esiintyy myös muodossa ”ravitsemustietoiset”) yhtä kuin ”ravitsemusasiantuntijat”. Jos näin on, voin ilman lähdeviitteitäkin todeta Karlssonin olevan täysin väärässä. Olen elämäni aikana ollut samoilla illallisilla satojen ravitsemustutkijoiden kanssa. Olemme aina nauttineet suurella sydämellä kaikesta tarjotusta, niin erilaisista ruoista kuin juomistakin. Ymmärrämme ravitsemuksen isommat linjat ja sen, ettei kaikkien aterioiden edes tarvitse olla fyysistä terveyttä edistäviä.

Karlsson puhuu tässä yhteydessä myös ortorektikoista, ihmisistä jotka tavoittelevat terveyttä maanisesti ja jopa sairaalloisesti. Ei tällaisen henkilön kanssa illastaminen olisikaan nautinto. Mutta väitän, että mustavalkoisesti sokeria ja viljaa pelkäävät henkilöt olisivat illallisseurana aivan yhtä tylsiä kuin pahasta rasvakammosta kärsivä. Onneksi esimerkiksi minun illallisseurueista molemmat tyypit puuttuvat.

Suomessa on sananvapaus ja meillä saa sanoa ja kirjoittaa lähes minkälaisia mielipiteitä tahansa. Sosiaalinen media tarjoaa ilmaisen kanavan mielipiteen ilmaisemiselle. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi esimerkiksi tämä kirja on kustannettu. Toisaalta kun lukee Atar Kustannus Oy:n kustanteiden listaa, voi todeta Karlssonin kirjan olevan vain johdonmukainen jatko kaikelle epätieteelliselle, mitä aikaisemmin on painettu.

Jos Skepsis ei tätä kustantamoa ole muistanut aikaisemmin Huuhaa-palkinnolla tieteellisten tulosten vääristämisestä, ensi vuonna voisi olla korkea aika toimia.

kirjoittaja On Helsingin Yliopiston ravitsemustieteen Professori.

Kirjat

Ne eivät ole keskuudessamme

Risto K. Järvinen

Kirjat

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään? Avaruuden älyä etsimässä. Minerva, 2014.

Äärettömässä

maailmankaikkeudessa kaikki on

mahdollista, mutta se ei vielä tee

kaikesta todennäköistä.

OLEMMEKO ME YKSIN?”, pohtii tietokirjailija ja tiedetoimittaja Markus Hotakainen uudessa kirjassaan. Hotakainen kertoo, miten Maan ulkopuolista älyä ja sen mahdollisia asuinsijoja on ” yritetty etsiä ja millaisia etsintöjä on parhaillaan käynnissä.

”Maailmankaikkeus on valtavan suuri, ja se on ollut olemassa melkein 14 miljardia vuotta. Tuntuisi ihmeelliseltä, jos maa olisi ainut elävä planeetta ja ihminen universumin älyn huipentuma”, Hotakainen kirjoittaa.

”On mahdotonta todistaa, ettei muualla maailmankaikkeudessa ole elämää. Päinvastaisen osoittamiseen riittää yksi ainoa varma havainto. Se voidaan tehdä milloin tahansa.”

MARSILAISIA EI LASKETA

HOTAKAINEN KERTOO kuinka ihminen on aina kansoittanut taivasta oman mielikuvituksensa voimalla. Siellä on asunut taruolentoja, jumalia, enkeleitä, avaruuden muukalaisia ja universumin valloittajia. Yleensä taivasten asukkeihin on suhtauduttu pelolla, mutta ehkä vielä enemmän on pelätty sitä, että olisimme ypöyksin muuten elottomassa maailmankaikkeudessa.

Varsinaisten SETI-projektien historia alkaa 1960-luvun alusta, mutta jo sitä ennen oli tehty vaatimattomia yrityksiä ”kuulla” avaruuden muukalaisten lähettämiä viestejä tai kiinnittää vieraiden sivilisaatioiden huomio itseemme.

Hotakainen esittää hauskan tarinan 1800-luvun lopulla vallinneista käsityksistä avaruuden elämästä ja sen yleisyydestä. Vuonna 1891 kuollut ranskalaisrouva Clara Guzman määräsi testamentissaan perustettavaksi Pierre Guzman -palkinnon edesmenneen poikansa muistoksi. Peräti sadantuhannen frangin palkintosumman saisi ”minkä tahansa maan kansalainen, joka seuraavien kymmenen vuoden kuluessa keksii keinon viestiä tähden (planeetan tai muun) kanssa”. Säännöissä oli kuitenkin pykälä, jonka mukaan viestintää marsilaisten kanssa ei hyväksyttäisi, koska se olisi liian helppoa. Marsia pidettiin silloin ilman muuta asuttuna planeettana.

KAKSI ANKKAA

SILLOIN TÄLLÖIN on vaikuttanut siltä, että olemme onnistuneet löytämään elämää avaruudesta. Huuhaa- pohjaisia ”tutkimuksia” on runsaasti, mutta parinkymmenen viime vuoden aikana erityisesti kaksi kohu-uutista on saanut niin tutkijat, median kuin suuren yleisönkin hämmennyksiin.

Hotakainen kertoo, kuinka elokuussa 1996 NASA julkaisi tiedotteen, jonka otsikkona oli ”Meteoriitista löytyi todisteita alkeellisesta elämästä varhaisessa Marsissa”. Punaisella planeetalla ei kuitenkaan ole elämää, eivätkä NASA:n tutkijat sellaista edes väittäneet. Marsista tulleesta parikiloisesta meteoriitista oli löytynyt kemiallisia yhdisteitä ja mikroskooppisia muodostelmia, jotka oli mahdollista tulkita muinaisen elämän jättämiksi jäljiksi.

Joulukuussa 2010 NASA piti lehdistötilaisuuden, jossa oli määrä kertoa ”astrobiologisesta löydöstä, jolla tulee olemaan merkittävä vaikutus Maan ulkopuolisen elämän etsintään. Oliko avaruudesta siis vihdoin löytynyt elämää? Ei ollut, eikä sellaista tiedotteessa luvattukaan. Media meni silti sekaisin. Kun tilaisuudessa kerrottiin sitten vain kalifornialaisesta järvestä löytyneistä bakteereista, jotka käyttävät aineenvaihdunnassaan fosforin sijasta arseenia, moni pettyi ”uutisankkaan”.

UFOJEN VIESTI

MAAN ULKOPUOLISTA ÄLYÄ ja SETI-tutkimusta käsittelevässä kirjassa on Hotakaisen mukaan mahdotonta sivuuttaa ufot, jotka joidenkin mukaan ovat tähtienvälisiä kulkuneuvoja. Hotakainen ihmettelee avaruuden muukalaisia, jotka ovat muka taittaneet kymmenien, satojen tai tuhansien valovuosien matkan ja päätyneet Maahan tuomisinaan syvällinen viesti, kuten ”älkää sotiko”.

Toki äärettömässä maailmankaikkeudessa jokseenkin kaikki on Hotakaisen mielestä mahdollista, mutta se ei vielä tee kaikesta todennäköistä.

”Monien mielestä on ihme, ellei muuallakin maailmankaikkeudessa ole elämää, mutta vähintään yhtä suuri ihme olisi, jos vieraan elämän edustajat taittaisivat tähtienvälisiä etäisyyksiä yrittääkseen pysytellä sitten meiltä tai suurimmalta osaa ihmiskuntaa piilossa.”

Ufotutkimuksen avulla on mahdollista löytää ennestään tuntemattomia luonnonilmiöitä, joista on vaikea tai täysin mahdoton tehdä järjestelmällisiä havaintoja. Sen sijaan ufotutkimuksen mieltäminen osaksi SETItutkimusta on Hotakaisen mukaan yhtä harhaista kuin kesäisten hukkumisonnettomuksien klassinen selittäminen jäätelönsyönnin lisääntymisellä.

”Vaikka emme ehkä olekaan yksin, ne eivät ole keskuudessamme”, Hotakainen päättää mainion kirjansa.

Kirjat

Arveluttavaa uskomushoitoa

Risto K. Järvinen

Kirjat

José Antonio Fortea: Kysymyksiä eksorkistille. Katolinen tiedotuskeskus, 2014.

Miksi vaivata psykiatria?

KATOLISEN KIRKON julkaisema ”manausopas” on kovaa kamaa. Espanjalainen eksorkisti isä Fortea vastaa kirjassa 110 kysymykseen paholaisesta, demonisesta riivauksesta ja tiestä vapautukseen. Vastaukset eivät ole mitään liberaalia teologiaa, vaan tylyä tykitystä:

”Näkemys, jonka mukaan eksorkismi on vain pahuudesta vapautumisen symbolinen ele, on harhaoppi.”

Oppaan mielenkiintoisin osuus liittyy demonisen ja psykiatrisen ongelman erottamiseen toisistaan:

”Saattaa käydä niin, että ihminen tulee ripittäytymään ja kertoo papille, että Neitsyt Maria on puhunut hänelle korvin kuultavalla äänellä… Papin on mahdotonta tietää, onko kyseessä aito uskonnollinen kokemus, vai mielen sairaudesta nouseva hallusinaatio. Ajan kuluessa asia kirkastuu: jos henkilö ripittäytyy usein ja kerta kerralta laajentaa tarinaansa niin, että Neitsyt Maria paljastaa hänelle yhä merkillisempiä salaisuuksia, on ilmeistä, että kysymyksessä on psyykkinen häiriötila, johon liittyy taipumus loitota yhä kauemmaksi normaalista logiikasta.”

Kirja kertoo käytännöllisimmän tavan saada selville, onko ihminen riivattu:

”Parasta on rukoilla henkilön puolesta heti alustavan keskustelun jälkeen.” Skitsofrenia eroaa riivauksesta neljällä tavalla. ”Skitsofrenian syyt ovat luonnollisia; riivauksen syy on demoninen aktiviteetti. Skitsofrenia syntyy orgaanisesta, psykiatrian alaan kuuluvasta syystä; riivaus syntyy usein osallistumisesta okkultistisiin esoteerisiin riitteihin. Skitsofreniaa hoidetaan psykiatrian keinoilla, joihin kuuluu lääkehoito; riivaus ratkaistaan eksorkismilla. Skitsofrenian yhteydessä ei havaita selittämättömiä luonnon ulkopuolisia ilmiöitä; riivauksen yhteydessä nähdään usein selittämättömiä luonnonvastaisia ilmiöitä.”

Kun tällaisia arveluttavia törkeyksiä lukee, on helppo olla samaa mieltä Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan Marita Ruohosen kanssa, jonka mielestä on uskomatonta, että Suomessakin harjoitetaan vielä vuonna 2014 pahojen henkien manaamista.

Iltalehdessä 29.10. Ruohonen kertoi, että ilmiöön liittyy sama riski kuin muihinkin uskomushoitoihin: niihin hakeutuvat henkilöt saattavat jäädä pois asianmukaisen hoidon piiristä ja pahimmillaan jopa kärsiä tarjotuista toimenpiteistä. Ruohosen mukaan tunne siitä, että on joutunut demonin tai muun henkiolennon valtaan, voi olla melko yleinen oire vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivien parissa.

MAGIA, RASKAS SYNTI

LOPPUA KOHTI manausoppaan meininki yltyy yhä hurjemmaksi. Psykiatrinen arvio ei ole isä Fortean mielestä välttämätön ennen manaamista:

”Kirkko ei yleensä edellytä psykiatrista arvioita ennen eksorkismia. Missään asiaan liittyvässä normatiivisessä tekstissä ei sellaista vaadita. … Jos eksorkisti on varma asiastaan, miksi vaivata psykiatria?”

Manaajia varoitellaan siitä, että kaikki eivät mahdollisesti arvosta heidän työtään:

”Jokainen eksorkisti tuntee kollegoja, jotka pitävät häntä vähän tärähtäneenä ja hänen työtään kirkon maineen kannalta kyseenalaisena. En tunne yhtään eksorkistia, jota ei olisi kehotettu kirkon edun nimessä lopettamaan tällainen keskiaikainen taikauskoinen touhu.”

Kritiikin taustalla ei tietystikään ole mitään todellista syytä, vaan itse Perkele, joka tahtoo masentaa eksorkistin.

Nyt käy niin, että manausopas masentaa lukijansa. Manaajat ovat sen mukaan aina oikeassa. Jos viikkoja tai kuukausia kuluu ilman, että demonit lähtevät ihmisestä eksorkismista huolimatta ulos, syynä on se, että riivattu ihminen ei ole noudattanut manaajan ohjeita. Oma vika, siis.

Magiaan kirja suhtautuu kielteisesti. ”Mikä tahansa magiikan avulla saavutettu paranormaali vaikutus toteutuu demonisen voiman vaikutuksesta, ei tietyn ihmisen yliluonnollisten kykyjen seurauksena.” Magia altistaa tekijänsä demonisille vaikutuksille, jopa riivaukselle.

”Kristityn ei pidä koskaan mistään syystä käyttä selvänäkijän palveluksia. Sellainen on raskas synti, koska Katekismuksen sanoin horoskooppien, astrologian, kädestälukemisen, ennusmerkkien ja oraakkelien tulkinnan, selvänäkemisen ja meedioiden käyttämisen takana piilee halua päästä vallitsemaan aikaa, historiaa ja lopulta ihmisiä, samoin toive saada salatut voimat itselle suosiollisiksi.”

Koskaan ei manausoppaan mukaan myöskään pidä neuvoa riivauksen alaista ihmistä pyytämään apua meediolta tai selvänäkijältä. Jos pappi ei näe jotain asiaa teologisen tietämyksen nojalla, asiaa ei pidä yrittää paikata salatieteillä.

Tällaista se on, kun sokea taluttaa sokeaa – surullista luettavaa.

Kummallisia kuvia

LeiniVaara

YKSI VALOKUVA kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siihen mahtuu myös enemmän väärinkäsityksiä kuin kymmeneen Hengen ja tiedon messuun. Tavallinen kamera tavallisesta hämärästi valaistusta olohuoneesta tuottaa valokuvia, joissa voi olla valopalloja. Niiden väitetään olevan henkiolentoja. Tai ehkä pölyhiukkasia salamavalon loisteessa. Miten sitten käy, kun viemme kameroita toiselle planeetalle?

Olemme lähettäneet luotaimia Marsiin vuosikymmenten ajan. Kiertoradalta napsituissa kuvissa on nähty muinaisten rakennusten raunioita, ellei jopa jättiläismäisiä kasvoja. Mitä tarkempia kameroita olemme lähettäneet, sitä selkeämmin rauniot ja kasvot ovat muuttuneet vain hieman erikoisemmiksi kukkuloiksi.

Viime vuosina punaisen planeetan pinnalle asti päässeet luotaimet ovat lähettäneet lisää valokuvia. Erilaisen planeetan erilainen maasto on omiaan erikoisuuksien metsästämisessä. Nasan luotaimien lähettämät kuvat julkaistaan kaiken kansan katseltavaksi. Materiaalin selaamiseen menisi helposti pari vuotta. Gallerioista löytyy säännölliseen tahtiin ihmeteltävää.

Opportunity-mönkijä taltioi soraa polkujensa varrelta. Aparaatti kuljeksi ristiin rastiin. Joku huomasi, että jossain vaiheessa mönkijän viereen olisi ilmestynyt kuin tyhjästä murentuneelta donitsilta näyttävä esine. Aikaisemmissa kuvissa ei näy kyseistä donitsia. Kuka sen pudotti mönkijän viereen? Onko Arnoldsilla toimipiste Tharsiksen ylängöllä?

Tylsää selitystä tarjottiin Opportunity-ryhmän puolelta. Mönkijä oli aikaisemmin ajanut isomman kiven päältä. Huokoinen kivi oli hajonnut ja sen kimpaleita jumittunut renkaan koloihin. Muutaman sentin kokoinen donitsi oli myöhemmin pudonnut renkaasta. Murentunut kivi löytyi toisista valokuvista suoraan renkaanjälkien kohdalta. Tai vaihtoehtoisesti marsilaiset todella tykkäävät donitseista. Kumpikin selitys on yhtä pätevä, kunnes pääsemme maistamaan oliko donitsissa suklaakuorrutusta vai ei.

Selitys yliajetusta kivestä ei lannistanut outouksien etsijöitä. Aina löytyisi seuraava kummallisuuus, joka ylittäisi jossain uutiskynnyksen. Juuri näin pääsi käymään useaan otteeseen. Periaate toistui samanlaisena. Kuvista löytyi jotain mullistavaa, mutta Nasa salasi totuutta. Joskus tästä salailusta jäi selkeitä todisteita kuviin. Selkeällä todisteella tarkoitettiin epäselvää tuhrua.

Selaamalla Curiosity-mönkijän ottamaa panoraamakuvaa Nasan verkkosivulla voi nähdä epäselvän kuvion. Interaktiivinen kuvakokoelma ei valehtele. Aivan kuin kivien seassa olisi kohta, joka on tarkoituksella pikselöity. Miksi se on tehty? Mitä Nasa ei halua meidän näkevän?

Epäselvä kohti on vain osa mönkijää. Tarkemmin sanottuna osa robottikäden nivelen yläosaa, joka oli jäänyt yhden kuvan alareunaan. Se ei tarkentunut kameralle, koska kamera tähtäsi maisemia. Nasan interaktiivisessa panoraamaohjelmassa on nähtävissä mosaiikki sadoista valokuvista. Rajauksessa oli vain unohtunut käyttää tarkennettua kohtaa. Kokoelmaan pääsi myös tuo epäselvä tuhru. Selaamalla alkuperäisiä kuvia voimme nähdä pelkkiä kiviä kyseisen tuhrun kohdalla. Vastaavia virheitä on varmasti tapahtunut kymmeniä kertoja, kun materiaalia käytetään tuhansista valokuvista.

Kohua yritettiin nostaa myös levitoivista kivistä Marsissa. Siinä kuvakulma sai kahden kiven uhmaamaan painovoimaa. Kivien edessä oli tummempi kohta, mutta sen ja kivien välissä oli valaistua hiekkaa. Eli tumma kohta oli kivien varjo, mutta silloin kivien täytyisi leijua ilmassa.

Gravitaatio ei kuitenkaan ollut maagista Marsissa, vaan katsojat altistuivat klassiselle optiselle illuusiolle. Ratkaisua voi välttää vain, jos ei vaivaudu selaamaan muita valokuvia. Curiosity-mönkijän liikkuessa kuvakulma vaihtelee. Juuri tuossa yhdessä kuvassa kivet näyttävät levitoivan. Toisissa kuvissa samat kivet näyttäisivät lepäävän maassa, mutta niiden vieressä on hieman tummempi pläntti hiekkaa.

Kaikkein lupaavin kuva löytyi Spirit-mönkijän galleriasta. Gusev-kraaterin lähettyvillä sijaitsevan Columbiakukkulan varjossa lepää humanoidin pääkallolta näyttävä muodostelma. Tosin se saatiin näyttämään pääkallolta vain värittämällä kuvaa digitaalisesti. Ilman väritystä ei ole edes selvää, onko kuvassa yksi kivi vai kaksi kiveä lomittain. Erittäin köyhästä todistusmateriaalista huolimatta kuvia tarkkailevat ihmiset spekuloivat, onko kivien sisällä muinaisten marsilaisten teknologiaa. Elleivät oudot kivet ole itsessään muinaisten olentojen 3D-printtaamia patsaita.

Villejä teorioita on ilo lukea. Niitä jatketaan jopa siihen, miksi Marsin muinainen sivilisaatio tuhoutui. Ehkä kilpaileva avaruusolentojen laji pommitti heidät takaisin Marsin kivikaudelle? Muinaisen sivilisaation rauniot ovat vaikeasti erotettavissa luonnollisista tavallisista kivirykelmistä.

Luotaimien laskeutuessa uusille planeetoilla tulemme varmasti näkemään lukemattomia lohkareita. Erikoisuuksia etsiminen Nasan kuvista on suosittu harrastus. Valitettavasti etsijät eivät ole tietoisia pareidolia-ilmiöstä. Vaikka pareidolia tulisi ja purisi heitä ja puremajäljessä olisi pareidoliaa.

Keskustelua

Wikipedia on mainettaan parempi

Heikki Porola

SKEPSIKSEN

on

JUSSI K. NIEMELÄ antaa kirjoituksessaan ”Skeptikot ja media” (Skeptikko 3/2014) asenteellisen ja kovin kielteisen todistuksen Wikipediasta luotettavan tiedon lähteenä. Kaikki Wikipediaa tutkineet ja aktiivisesti käyttäneet tietävät sen ongelmat (artikkeleiden epätasaisuus, kiistanalaiset aiheet, eri kielialueiden väliset eroavuudet jne.), mutta ei tavallisen ihmisen näkökulmasta mikään muukaan tietolähteeksi tarjoutuva ole niistä vapaa. Esimerkiksi painetut tietosanakirjat nauttivat osittain ansaitsematonta arvostusta, sillä niiden ”arvovaltaisuuden” kulissin takana löytyy aivan samoja ongelmia kuin Wikipediasta – ja aivan samoista syistä.

Jostain syystä Niemelä esittelee Wikipediasta aktiivisesti vain niitä piirteitä, joiden takia käyttäjän on oltava valpas ja kriittinen. Esimerkiksi kirjoittajien henkilöllisyyden todentaminen on mitätön ongelma sen rinnalla, että Wikipedia on – toisin kuin painetut tietosanakirjat – jatkuvan korjaavan ja täydentävän kritiikin ansiosta itseään parantava systeemi. Artikkelit eivät pääsääntöisesti huonone vaan ne kehittyvät ja parantuvat sen ansiosta, että muutkin kuin tietosanakirjan kustantajan valitsemat toimittajat voivat korjata virheitä ja tarjota uutta tietoa. Tämän itsekorjautuvuutensa ansiosta Wikipedia on mielestäni ollut ratkaiseva parannus tietosanakirjatyyppisessä julkaisutoiminnassa.

Niemelä ei halua suhtautua Wikipedian sisältöihin eritellen, vaan kritisoi kokonaisuutta sen joidenkin osien ongelmien takia. On selvää, että kiistanalaisista aiheista kirjoitettujen artikkeleiden kohdalla on jokaisen selkeään ajatteluun pyrkivän syytä olla erityisen valppaana, koska on paljon aiheita, joiden kohdalla edes neutraalit faktat eivät ole turvassa yksilöiden kiihkoilulta. Ideologiset ja poliittiset kiistat ovat joissakin aiheissa väistämättömiä, mutta voi toisaalta kysyä, missä tiedon lähteessä niin ei olisi, mikä voisi näissä aiheissa olla objektiivisempi kuin itseään koko ajan korjaava Wikipedia?

Erittäin merkittävä osa Wikipedian sisällöstä on aiheittensa todellisten asiantuntijoiden kirjoittamia ja erittäin pal-

HAASTE

jon Wikipedian sisällöstä on sellaista informaatiota, jota on käytännössä mahdotonta muualta löytää edes vertailtavaksi. Esimerkiksi populaarimusiikin harrastajat ovat tuottaneet niin perusteellisia artikkeleita artisteista ja levyistä, ettei minkäänlaista kilpailutilannetta ole olemassa, Wikipedia on ainoa kunnollinen lähde. Kielellisissä asioissa Wikipedia on myös lyömätön, kun melkein aina voi käydä tarkistamassa, miten jokin asia ilmaistaan kohteen omalla kielellä.

Wikipedian tarjoaman informaation luotettavuuden kanssa pätevät samat yleissäännöt kuin muutenkin, mutta ei ole perusteltua puhua Wikipediasta jonain aivan erityistä skeptisyyttä vaativana lähteenä. Paljon enemmän olisin huolestunut siitä, että ihmiset luottavat painettuihin hakuteoksiin tai kaupallisin motiivein tuotettuihin tietoteoksiin vain siksi, että joku on ne vaivautunut kustantamaan. Se kun ei ole mikään tae informaation luotettavuudesta, eikä ole koskaan ollut.

Kriittisen ja selkeän ajattelun kannalta Wikipedia ei ole uhka, vaan suuri mahdollisuus. Sen rinnalla yksittäisen ihmisen staattiset, kriittisen korjaamisen ulottumattomissa olevat kirjoitukset ovat syypäänä paljon suurempaan määrään väärinymmärrystä ja silkkaa typeryyttä, kuin mihin Wikipedian kiistanalaisimmatkaan artikkelit kykenevät.

Sekin on syytä muistaa ja nöyrästi hyväksyä, että vaikka objektiivisen totuudellisuuden elementtejä on olemassa, valtaosa ihmisen tuottamasta informaatiosta on ”luotettavaa tietoa” vain kulttuurimme suhteellisessa ympäristössä. Siksi skeptisyyteen on syytä aina liittää annos lempeyttä, kiihkoilun ja kiireisen leimaamisen vastaisuutta sekä ennen muuta nöyryyttä asioiden monimutkaisuuden edessä. Tiedeyhteisökin joutuu hyväksymään sen, että ”totuus” voi muuttua. Siksi ympäristö, joka korjaa viestiään uuden tiedon mukaan, on luotettavampi kuin mikä tahansa lopulliseksi totuudeksi julistettu.

10 000 EUROA

KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA

VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA

ILMIÖN.

PARANORMAALIN

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.

SKEPSIS

Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50

Vuodelle 2015 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).

TOIMII

Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan

Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.

8. Tammikuuta 2015: Osallistumme Tieteiden Yöhön Omalla Esittelypöydällämme. (tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, Helsinki )

4. Helmikuuta 2015: Psykiatri Hannu Lauerma: Hypnoosi Ja Nlp – Mikä On Totta, Mikä Tarinaa? (tieteiden Talo, Klo 18)

4. Maaliskuuta 2015: Neurologia Markku Sainio: Ympäristöherkkyys (tieteiden Talo, Klo 18)

Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Skepsis Ry, Paula Heinonen, Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki

Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/

SKEPSIKSEN

HAASTE

10 000 EUROA

KÄTEEN PUHTAANA SILLE, JOKA TUOTTAA

VALVOTUISSA OLOSUHTEISSA

ILMIÖN.

PARANORMAALIN

Dosentti Hannu Karttunen Ja Taikuri Iiro Seppänen Ovat Lupautuneet Maksamaan Kumpikin 2500 Euroa Edellä Mainitusta Kokonaissummasta. Haastesumma Voidaan Maksaa Myös Humanoidistipendinä – 10 000 Euroa Puhtaana Ulottimeen Sille Humanoidille, Joka Itse Noutaa Stipendin Ja Antaa Samalla Dna- (tai Vastaavan) Näytteen. Poikkeustapauksessa Summa Voidaan Myös Maksaa (mikäli Esimerkiksi Henkilötunnuksen Tai Pankkikortin Saanti On Osoittautunut Humanoidille Vaikeaksi) Mukana Seuraavalle Ihmiskontaktiseuralaiselle.

Liity Skepsiksen Jäseneksi!

Kuka Tahansa Kiinnostunut Voi Hakea Jäsenyyttä Koulutustaustasta Ja Elämänkokemuksesta Riippumatta, Kun Hän Hyväksyy Yhdistyksen Säännöissä Määritellyn Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet.

Yhdistyksen Kalenterivuosittainen Jäsenmaksu Tilauksen) On 25 € Tai Alle 24-vuotiailta 12,50

Vuodelle 2015 (sis. Skeptikko-lehden € (jos Olet Alle 24-vuotias, Ilmoita Syntymäaikasi).

Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Liittymättä Jos Liityt Keskellä Vuotta, Sinulle Toimitetaan

Jäseneksi. Tilausmaksu On 25 € / Vuosi. Kaikki Kuluvana Vuonna Ilmestyneet Skeptikko-lehdet Jälkeenpäin.

Voit Liittyä Skepsikseen Netissä Tai Lähettämällä Vapaamuotoisen Hakemuksen Sihteerillemme: Skepsis Ry, Paula Heinonen, Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki

Täytä Jäsenhakemuskaavake: Www.skepsis.fi/liity/

Yli 25 Vuotta Kysymyksiä

Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88

Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166 Secretary@skepsis.fi

Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792

Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi

SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.

Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai

Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi

Kuopio: Aulis Koivistoinen Puh: 050 5439 647 Aulis.koivistoinen@skepsis.fi

Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi

Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).

Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hyväksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.

Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.

Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.