Haluatko lukea lehden lukulaitteella tai e-kirjasovelluksessa? Lataa numero EPUB-tiedostona. Lataa EPUB
MATTI VIRTANEN
MINÄ, SKEPTIKKO
Minä, skeptikko:
”Toimittajan tehtävä on esittää mieluummin suurta yleisöä kiinnostavia
tyhmiä kysymyksiä kuin haastateltavaa miellyttäviä hyviä kysymyksiä.”
NUORENA AJATTELIN jossain vaiheessa, että erikoisella nimelläni on joku tarkoitus, tai että se on valittu kehnolla satunnaisnimigeneraattorilla. Arvelin myös, että minulla saattaa olla salainen tehtävä, joka paljastetaan jossain vaiheessa. Ehkä avaruudesta tulee jonkinlainen alus hakemaan minut pois. (Hyvällä säkällä voisin lähtiessäni käydä nostamassa Skepsikseltä 20 000 euron palkkion matkarahoiksi.) Mutta turhaan odotin.
Jos vakavasti puhutaan, niin asia selvisi aika pian teiniiän etsintävaiheiden jälkeen.
Synnyin Helsingin Naistenklinikalla, mutta papereissa on syntymäpaikaksi merkitty Espoo, koska vanhempani asuivat tuolloin Otaniemessä opiskelija-asunnossa. Konttailin siellä joitakin kuukausia, kunnes aloimme kiertää Stadin ja Espoon lähiöitä. Paria pidempää ulkomaanvaihetta lukuun ottamatta olen pysynyt lähellä lähtöruutua; identiteetti on pääkaupunkiseutulainen.
Vanhempani olivat luterilaisia, äiti ehkä jopa hieman uskovainen, ainakin siitä päätellen että hän opetti meille iltarukouksen (Levolle lasken, luojani…) – ja taisi lapsuudenkodin seinällä olla myös suojelusenkelin kuva.
En kuitenkaan muista, että jumala tai uskonto olisi koskaan puhutellut minua.
Kun olin täyttänyt 18, kävelin uskonnontunnilta suoraan kirkkoherranvirastoon ja ilmoitin eroavani tästä yhdistyksestä. Silloin eroa piti vielä perustella, ja muistaakseni sanoin vain että en usko mihinkään. Faija sanoi myöhemmin arvostaneensa päätöstä, jota hän ei itse koskaan uskaltanut tehdä. Hän olikin rationaalinen diplomi-insinööri, joka ehkä ajatteli Pascalin tapaan: ei kai siitä kirkon jäsenyydestä haittaakaan ole.
NYT PÄÄSTIIN ASIAAN
SITTEN TULI LUKIOSSA SE ETSINTÄVAIHE. 70-luvun alkupuolella ilmassa oli paljon poliittisia intohimoja. Osa kavereista oli kokoomuslaisia, osa kommunisteja. Itse onnistuin jotenkin pysyttelemään puolueiden ulkopuolella. Syksyllä 1973 teinikunnan yleiskokouksessa äänestettiin EEC-vapaakauppasopimuksesta. Kokoomuslaiset kannattivat, kommunistien manipuloima yleisdemokraattinen rintama vastusti. Äänestin tyhjää.
Aloin lukea sekä luonnontieteellistä että parapsykologista kirjallisuutta. Olin varma, ettei mitään isoja yliluonnollisia ilmiöitä ole olemassa, mutta ehkä pieniä on. Luokkakavereiden kanssa keskustelimme mm. kirjasta ”Psychic Discoveries Behind the Iron Curtain”. Kiehtova yhdistelmä: parapsykologiaa Neuvostoliitossa. Tai siis melkein yhtä kiehtovaa kuin Carlos Castanedan sienikirja ”Matka Ixtlaniin”.
Loppujen lopuksi näille heikoille ilmiöille kävi samalla tavalla kuin jumalalle: en kokenut mitään yliluonnollista – en saanut edes tulitikkua siirtymään ajatuksen voimalla.
Menin sitten yliopistoon, jossa luin maantiedettä, kansantaloutta ja tilastotiedettä. Se oli urasuunnittelun kannalta kehno aineyhdistelmä, joten päädyin lehtimieheksi. Joskus 80-luvun alussa löysin Akateemisen kirjakaupan Tiede-hyllystä Carl Saganin kirjat ”Broca’s Brain” ja ”Cosmos”. En nähnyt ”valoa”, mutta tuntui siltä että nyt päästiin asiaan.
Saganin yllyttämänä tilasin saman tien USA:n silloisen skeptikkoyhdistyksen CSICOPin lehden ”Skeptical Inquirerin”, enkä vieläkään suostu kirjoittamaan Skeptical-sanaa englantilaisittain c:llä. Samoihin aikoihin aloin lukea Stephen Jay Goldin kirjoja luonnonhistoriasta, myöhemmin myös Richard Dawkinsia. Ja Skepsiksen perustamisen aikoihin lukulistalle tulivat mm. James Randi, Martin Gardner, Ray Hyman ja Susan Blackmore.
VIELÄKIN HARMITTAA
VUONNA 1987 KÄYTÄNNÖLLISEN filosofian professori Raimo Tuomela kutsui koolle aiheesta kiinnostuneita ihmisiä – yhteystiedot hän oli muistaakseni saanut CSICOPilta, Skeptical Inquirerin tilaajarekisteristä. Eihän meitä monta ollut: Tuomelan lisäksi S. Albert Kivinen, Nils Mustelin, Nils Edelman, Hannu Karttunen, Matti ja Heta Häyry, Pekka Hartola, Johan Helsingius – malja molempien Nilsien muistolle, ja anteeksi muutamalle, joita en nyt muista.
Kokouksessa päätettiin perustaa yhdistys, jonka nimi on lukijan tiedossa. Olin avannut suuni kokouksessa, joten jouduin sihteeriksi. Kivisestä tuli puheenjohtaja, koska hän tiesi paranormaaleista ilmiöistä enemmän kuin kukaan muu ja edusti avomielisen skeptistä linjaa, jonka yritimme muotoilla myös yhdistyksen ensimmäisiin sääntöihin: ”…ottamatta kantaa näiden ilmiöiden olemassaoloon apriorisesti, tutkimusta edeltävin perustein.”
Oma roolini yhdistyksen alkuvuosina oli auttaa S. Albertia käytännön järjestelyissä ja tehdä yhdistyksen lehteä yhdessä Karttusen Hannun kanssa. Kun katselen noita alkuvuosien juttuja, niin en ihmettele lainkaan että Skeptikon levikki pysyi pienenä: ketä kiinnostaa jotkut Torinon käärinliinat tai Ufot? (Oli lehti mikä tahansa, niin se menestyy vain käsittelemällä isoja yhteiskunnallisia ja aatteellisia kysymyksiä omista lähtökohdistaan. Rima korkealle!)
Aika pian yhdistyksen alkuvaiheissa päätimme myös perustaa Huuhaa-palkinnon saadaksemme julkisuutta. Ja kirjakin piti tehdä: kokosimme Hannun ja Hetan kanssa artikkelikokoelman, jonka nimeksi tuli ”Paholaisen asianajaja”. Käsittelin siinä omassa jutussani median herkkäuskoisuutta ja yliluonnollisten ilmiöiden kritiikitöntä käsittelyä lehdistössä.
Vieläkin harmittaa, ettei kirjan taittaja julkaissut kuvitukseksi lähettämiäni lehtileikkeitä kokonaan, vaan rajasi niistä otsikot ja tekstit pois ja jätti pelkät valokuvat. Opin siitä, että älä koskaan luota kenenkään muun harkintakykyyn, vaan valvo itse loppuun asti, että julkaisu painaa teoksesi siinä muodossa kuin itse olet tarkoittanut.
KAULARANGAN NAKSAUTUS
OLIN MUUTAMAN VUODEN aika intensiivisesti mukana Skeptikon teossa ja yhdistyksen toiminnassa. Järjestimme tilaisuuksia, joihin kutsuimme ulkomaisia vieraita, mm. James Randin ja Susan Blackmoren. S. Albert järjesti rahoituksen jostain yliopiston erikoismomentilta. Hienoa aikaa.
Sitten alkoi tuntua siltä, että aktiivisuus yhdistystoiminnassa on ammattijournalistille hieman sopimatonta. Niinpä jättäydyin suosiolla pois, jotta voisin tehdä tarvittaessa paremmalla omallatunnolla huuhaa-kriittisiä juttuja silloisen työnantajani Helsingin Sanomien sivuille.
Viimeisinä Hesari-vuosinani olin kirjeenvaihtajana Saksassa, ja seurasin kaiken muun ohella sikäläisen skeptikkoyhdistyksen GWUP:n toimintaa. Tein lehteen yhden ison jutunkin yhdistyksen vuosikonferenssista, jossa oli paikalla jopa ”Nature”-lehden silloinen päätoimittaja John Maddox, joka oli tehnyt Randin kanssa yhteistyötä homeopaatti Jacques Benvenisten tutkimusten paljastamisessa. Naturen myöhemmät päätoimittajat eivät valitettavasti ole osoittaneet yhtä avomielistä ja samaan aikaan skeptistä asennetta.
Saksasta palattuani vaihdoin melko nopeasti työpaikkaa Yleisradiolle, jossa tein sitten 12 vuotta MOTohjelmaa ja neljä vuotta A-studiota sekä muita ajankohtaisohjelmia. Skeptikkotausta auttoi juttuideoiden kehittelyssä: tein useita ohjelmia ns. vaihtoehtolääkinnästä ja muusta puoskaroinnista.
MOT:n jaksossa ”Niskanvääntäjät” annoin kiropraktikon, kansanparantajan, naprapaatin ja osteopaatin naksauttaa kaularankaani, koska oli pakko saada kuvitusta.
Vieläkin tuntuu siltä, että niskan ajoittainen kipeytyminen johtuu sen kovakouraisen kiropraktikon otteista.
ILMASTONMUUTOS PAKKOMIELTEENÄ
MENNÄÄN VIELÄ TAKAISIN 90-LUVUN LOPULLE. Luin silloin Michael Shermerin kirjan ”Why People Believe in Weird Things”, ja koin vähän samanlaisen elämyksen kuin aiemmin Saganin kanssa.
Shermer on kalifornialainen skeptikko, joka oli kyllästynyt CSICOPin linjaan. Hänen mielestään skeptikoiden pitäisi tarkastella kaikkia elämän ilmiöitä eikä vain yliluonnollisuuksia kuten ufoja tai parapsykologiaa. Shermer perusti myös oman lehden ”The Skepticin”, jonka sisältö vaikutti heti kiinnostavammalta kuin tiukan linjan ”Skeptical Inquirerilla”.
Shermer yllytti pohtimaan kaikkea mahdollista skeptisestä näkökulmasta, joten panin myös omia uskomuksiani kokeeseen. Miksi oikeastaan uskon tai luotan joihinkin historiallisiin ja yhteiskunnallisiin käsityksiin? Olenko itse tutkinut asioita edes sen vertaa, että osaisin väitellä jos joku alkaa selittää yksityiskohtaisesti, että vaikkapa evoluutiota tai juutalaisten kansanmurhaa ei ole tapahtunut? Entä lääketiede: osaanko varmasti vetää rajan puoskaroinnin ja näyttöön perustuvan lääkinnän välille? Ei kai vain lääketeollisuus ole vaikuttanut siihen, miten ihmisiä hoidetaan? Minkä sortin tiedettä ovat lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -konsensukset, jotka näyttävät muuttuvan melko tiuhaan?
Tämä johti väistämättä siihen, että 90-luvulla muodikkaaksi tullut ilmaston lämpenemisen pelko alkoi tuntua epäilyttävältä. Asennemuutokseeni vaikutti toki myös maantieteilijän koulutus ja luonnonhistorian harrastukseni, mutta ilman Shermerin yllytystä en ehkä olisi ”kääntynyt” pikku hiljaa ns. ilmastoskeptikoksi.
Näkemykseni täsmentyivät MOT-vuosina monissa keskusteluissa Yle-kollegani Martti Backmanin kanssa. Backmanilla ei ole luonnontieteellistä koulutusta, mutta hän osasi tehdä erittäin hankalia, yksinkertaisia kysymyksiä, joiden takia jouduin usein tarkistamaan kantaani muissakin asioissa.
Tähän liittyy sellainen ironinen kuvio, että ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen aluksi epäilevästi suhtautunut Shermer on sittemmin hyväksynyt konsensuksen, jonka mukaan maailma pelastuu vain jos ryhdymme välittömästi joihinkin toimenpiteisiin.
Ilmastonmuutoksesta on tullut vuosien varrella itselleni harrastus ja intohimon kohde – joku voisi sanoa sitä pakkomielteeksi, enkä välttämättä panisi vastaan. Ilmiön varjolla ajetaan mitä ihmeellisimpiä poliittisia ja taloudellisia tavoitteita, ja olen yrittänyt huutaa vastaan: miettikää vähän ennen kuin aiheutatte hätiköidyillä ”ilmastotoimilla” enemmän haittaa kuin hyötyä!
KIELTEISTÄ PALAUTETTA SKEPSIKSEN JOHTOHENKILÖILTÄ
BACKMANIN LÄHDETTYÄ ELÄKKEELLE jäin tämän näkemykseni kanssa Ylessä melko yksin. Elokuussa 2013 teimme kuitenkin A-studioon jutun siitä, että ilmaston lämpeneminen näyttää pysähtyneen, toisin kuin hallitusten paneeli IPCC oli ennustanut. IPCC:hän on ennustellut lämpenemisen jatkuvan keskimäärin 0,2 asteen vauhtia per vuosikymmen, mutta siitä oltiin pahasti jäljessä.
Sain myös silloisen ympäristöministerin Ville Niinistön kommentoimaan ilmiötä studioon, ja hän vastaisi kerettiläisiin kysymyksiini reilusti. Hieman huvitti jälkeenpäin, kun monet vihreästi ajattelevat ihmiset olivat närkästyneitä Niinistön puolesta. Voin lohduttaa heitä: Ville on ammattipoliitikko, joka kestää myös tyhmiä kysymyksiä.
Kielteistä palautetta tuli myös joiltakin Skepsiksen johtohenkilöiltä, jotka eivät selvästi olleet perehtyneet ilmastodataan ja IPCC:n raportteihin kovin hyvin. Ihan kaikkien kanssa en ehtinyt väittelemään, mutta olen edelleen valmis haastamaan kaikki, jotka haluavat olla avoimesti vuorovaikutuksessa ja asettaa omia käsityksiään kyseenalaiseksi. Tiedän omasta kokemuksesta, että se on vaikeaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että toimittajan tehtävä on esittää aina ja joka paikassa mieluummin suurta yleisöä kiinnostavia ”tyhmiä” kysymyksiä kuin haastateltavaa miellyttäviä ”hyviä kysymyksiä”. Toimittaja ei saa piitata siitä, että hänet voidaan kysymysten perusteella leimata kokoomuslaiseksi, kommunistiksi, yleisdemokraatiksi, rasistiksi, suvakiksi tai denialistiksi. ”It comes with the territory”, kuten Amerikassa sanotaan.
Usein toistuva kysymys ilmastoskeptikolle on, että väitätkö kaikkien maailman tiedemiesten olevan salaliitossa, ja että vain sinä itse ymmärrät mitä täällä oikein tapahtuu? Tähän minulla on tapana vastata, että kyseessä ei ole mikään salaliitto vaan ihan julkinen liitto. Lukekaa hyvät ihmiset niitä IPCC:n raporttien luonnontieteellisiä osia ja hypätkää yli poliitikoille kirjoitetusta yhteenve-
Skepsis toimii
dosta (Summary for policymakers). Yllätytte siitä, että ns. ilmastotiede on sangen nuorena tieteenalana vielä kovin epävarma monista johtopäätöksistään.
Kuulen jo vastaväitteen: ”Naturessa” on julkaistu sitä tai tätä, joka osoittaa että ”kaik on mänt”. Siihen voin sanoa vain, että myös ”Nature” (toisin kuin ”Skeptikko”) on erehtyväisten ihmisten julkaisema lehti.
Ilmastonmuutoksen uhkaan skeptisesti suhtautunut John Maddox jäi valitettavasti eläkkeelle 1995 ja kuoli 2009.
KURJIA TIETEITÄ
LÄHDIN YLESTÄ TÄMÄN VUODEN ALUSSA Talouselämälehteen kirjoittamaan mm. talouspolitiikasta. Kansantaloustiede on ilmastotieteen kaltainen ala, jossa yritetään ymmärtää kompleksisia ilmiöitä keräämällä valtavat määrät dataa ja laatimalla sen perusteella mallinnuksia ja ennusteita. Jaloja pyrkimyksiä, mutta näyttää siltä, että molemmat pysyvät ns. kurjina tieteinä (dismal science) niin kauan kuin niiden ennusteet osoittavat eri suuntaan kuin empiiriset havainnot.
Kansantaloustieteessä sentään tunnustetaan yleisesti, ettei tulevaisuuden ennustaminen voi onnistua. Ilmastotieteessä tätä nöyryyttä ei vielä ole havaittavissa. Siitä huolimatta voi olla lievän varovaisuusperiaatteen mukaisesti ihan järkevää, että esimerkiksi energiapolitiikassa pyritään päästöttömiin tuotantomuotoihin. Kaikki ilmastonmuutoksesta huolestuneet ihmiset ovatkin sen vuoksi tunnetusti ydinvoiman kannattajia.
Elämän tarkoitus on nauraa ja pysyä uteliaana – kuitenkin sillä James Randin varauksella, että jos pitää avoimen mielen, niin kannattaa varoa ettei jää reikiä päähän.
Luennot Helsingissä keväällä 2016
• 3. HELMIKUUTA: HANNA KOKKO
Hanna Kokko on evoluutioekologian professori Zürichin yliopistossa. Vuonna 2008 Kokko ja Katja Bargum julkaisivat kansantajuisen teoksen ”Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä”. Kirjalle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
• 2. MAALISKUUTA: TAPANI RIEKKI
Tapani Riekki väitteli vuonna 2014 Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa psykologian alaan kuuluvasta aiheesta ”Yliluonnolliseen uskomista ohjaavat ihmisen kognitiiviset piirteet”.
• 6. HUHTIKUUTA: MINNA NYSTRÖM
Minna Nyström on Helsingin yliopiston epigenetiikan ja genetiikan professori, joka luennoi Skepsikselle aiheesta ”Epigenetiikan perusteet”.
SKEPSIKSEN sääntöjen mukaan yhdistyksen yksi tarkoitus on ”edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta”.
Suomen hallituksen tarkoitus on juuri nyt jotain muuta. Korkeakoulujen rahoituksesta leikataan huomattavan paljon. Seurauksena yt-neuvottelut ovat käynnistyneet jo esimerkiksi Helsingin yliopistossa ja Aaltoyliopistossa. Leikkaukset ovat niin merkittäviä, että pelkällä ”hallinnon tehostamisella” ei selvitä. Luultavasti tiedekuntia yhdistetään ja pienten laitosten ja oppiaineiden puolesta kannattaa aidosti pelätä.
Tutkimuksen toimintamahdollisuuksien alasajo kuulostaa joltain, jota ei taantuman aikana missään nimessä kannattaisi tehdä. Eikö silloin pitäisi panostaa tulevaisuuteen, innovaatioihin ja uusiin keksintöihin: olla edellä aikaansa eikä ainakaan jättäytyä perässäkulkijaksi? Taloutta ei saada nousuun käpertymällä ja passivoitumalla: pitää luoda uutta, katsoa tulevaisuuteen, pitää pyörät pyörimässä.
Sen lisäksi, että hallitus leikkaa tieteeltä ja tutkimukselta, se lätkii tieteentekijöitä sanavalinnoillaan. Ensin valtionvarainministeri Stubb esitti professorit laiskoina työnpakoilijoina: ”Jos aikoinaan professorilla oli kolme syytä olla professori – kesä-, heinä- ja elokuu – niin jatkossa näin ei enää ole.” Myöhemmin pääministeri Sipilä kertoi Helsingin yliopiston avajaisissa, että yliopistolaisilla on vain väärä asenne: ”Monesti pienemmällä rahalla saa enemmän vaikuttavuutta. Omista kokemuksistani tiedän, että niukkuus luo myös luovuutta. Tämä on pitkälle asennekysymys.”
Loppuvuodesta Sipilä tölväisi A-studiossa tieteentekijöitä oikein kunnolla: ”Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka sanoo mitä ei saa tehdä”, hän kommentoi hallitusohjelman tiedemaailmasta saamaa arvostelua.
Ongelmahan ei ole siinä, että tieteentekijät eivät kykenisi rakentaviin ehdotuksiin. Ongelma on siinä, että hal-
Ismo Jokinen
Korjattavaa maailmassa:
litus valmistelee ehdotuksensa ja toimenpiteenä suorastaan poikkeuksellisen huonosti. Ensin toimitaan luulojen ja toiveiden parissa. Jälkeenpäin katsotaan, mitä oikeasti tapahtui. Tutkijoilta ei kysytä silloin kun kannattaisi. Tutkimustietoa ei arvosteta poliittisessa päätöksenteossa. Se on harmi, sillä tiedehän on ennen kaikkea tiedonhankintajärjestelmä. Jos aikoo tehdä toimivia päätöksiä, kannattaa nojata mahdollisimman hyvään tietoon.
Tieteen aliarvostus tai suoranainen tieteen kimppuun hyökkääminen ei ole suomalainen erikoisuus vaan pikemminkin ilmiö, joka on kotiutunut meille muun muassa Yhdysvalloista – niin kuin moni muukin asia.
Yhdysvalloissa presidenttiehdokas voi hyvin kiistää ilmastonmuutoksen eikä joudu sanomisistaan vastuuseen. Viime aikoina samanlaisia oireita on näkynyt myös suomalaisessa päättäjäkunnassa: ”Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen”, lausahti ensimmäisen kauden kansanedustaja Laura Huhtasaari Facebook-sivuillaan.
Toistaiseksi suomalaiset evoluution tai ilmastonmuutoksen kieltäjät on sinänsä helppo saada kiikkiin, jopa naurunalaisiksi. Paljon hankalampi on tarttua poliitikoihin, jotka levittävät väärää tietoa monimutkaisimmista, tulkinnanvaraisimmista asioista kuten yhteiskunnallisesta tiedosta.
Tarvitaan siis lisää ”päivystäviä dosentteja”, julkisuudessa aktiivisia tieteentekijöitä, jotka oikovat vääriä väitteitä ja suoranaisia valheita. Skepsis toivottavasti voi omalta osaltaan tukea heitä siinä.
Mitä ei tarvita: latistavaa asennetta tieteentekijöitä ja koko tiedettä kohtaan.
(Teksti perustuu osittain puheeseen, jonka pidin 19.10.Vuoden tieteentekijän palkitsemistilaisuudessa. Mielipiteetovat omiani eivätkä edusta Skepsiksen virallista kantaa.)
TIINA RAEVAARALLE TIEDONJULKISTAMISEN VALTIONPALKINTO
KIRJAILIJA, TIEDETOIMITTAJA ja Skepsis ry:n varapuheenjohtaja Tiina Raevaaralle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto 2015 ”ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa”. 15 000 euron palkinnon luovutti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen 27.11. Tieteiden talolla Helsingissä.
Palkintoperustelujen mukaan vapaana kirjoittajana työskentelevä Raevaara (s. 1979) tuo tieteellisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Raevaara kohdistaa tervettä kritiikkiä tiedeuutisoinnille, tuo tieteen menetelmät lähemmäksi yleisöä ja karkottaa väsymättä huuhaata.
”Suositussa Tarinoita tieteestä -blogissaan Raevaara käsittelee tiedettä laajasti. Aiheiden kirjo vaihtelee lääketieteestä ja fysiikasta ympäristökysymyksiin, liikennesuunnitteluun ja rikostilastoihin. Kirjoitukset taustoittavat tiedeuutisia, oikaisevat väärinkäsityksiä ja tuovat esille uusia näkökulmia. Skepsis ry:n varapuheenjohtajanakin toimivan Raevaaran lempiaiheita ovat pseudotiede ja huuhaa, joiden yhteiskunnallisia ilmentymiä hän tarkkanäköisesti paikantaa ja kritisoi.”
Palkintoperusteluissa kiitetään myös sitä, että usein kirjoitukset kumpuavat ajankohtaisesta uutisesta, jota Raevaara kommentoi nopeasti, muutaman tunnin kuluessa uutisen julkaisemisesta. Raevaaran huomiot median tavasta käsitellä tiedettä ovat hyödyllistä luettavaa sekä toimittajille että yleisölle.
”Kenties tutkijataustansa takia Raevaara käsittelee myös tutkimuksen etiikkaa ja menetelmiä. Nämä ovat tieteenteon ymmärtämisen kannalta olennaisia asioita, jotka kuitenkin usein jäävät tiedejournalismissa käsittelemättä. Raevaara osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisena esiintyjänä ja luotettavana haastateltavana. Kun Yle pyysi yleisöä valitsemaan suomalaisen tieteen kasvoja, Raevaara sijoittui kuudenneksi.”
Raevaara saa kiitosta lisäksi siitä, että kaunokirjallisuuttakin kirjoittavana henkilönä hänellä on kieli hallussaan. Hän esittelee argumenttejaan tyylikkäästi ja maltillisesti, myös keskustellessaan erimielisten kanssa. Vihapuheen ja provosointien maailmassa Raevaara tuo keskusteluihin järjen äänen.
Tiina Raevaaralle valtionpalkinto oli täydellinen yllätys, mutta erittäin tervetullut sellainen.
”Viimeiset pari vuotta ovat olleet todella kiireisiä, ja päätyöni eli kirjojen kirjoittamisen ohella olen kirjoittanut tieteestä eri lehtiin, kiertänyt puhumassa tutkijoille ja opiskelijoille, vieraillut televisiossa ja radiossa. Koen palkinnon hyvin kannustavana: kannattaa ilmeisesti jatkaa samalla tiellä.”
Jari Loisa
tiedonjulkistamisen Neuvottelukunnan Pääsihteeri Reetta Kettunen,*** ***opetusministeri Sanni Grahn-laasonen Sekä Tiina Raevaara.
JAMES RANDI SAI INNOITUKSEN TARJOTA palkintoa paranormaalin ilmiön tuottamisesta valvotuissa oloissa radio-ohjelman paneelikeskustelussa jo yli viisikymmentä vuotta sitten, kun parapsykologi kehotti häntä ”laittamaan rahansa puheidensa mukaisesti”.
Randin henkilökohtaisesti rahoittama palkinto oli vuonna 1964 aluksi 1000 dollaria, sitten hän nosti summan 10 000 dollariin ja lopulta radioasemaketjun tuella siitä saatiin nimensä mukainen ”$ 100 000 Psychic Prize” samannimiseen radio-ohjelmaan. Vuonna 1996 varsin monivaiheisen rahankeruuoperaation jälkeen internetmiljonääri Rick Adams lahjoitti palkintoa varten miljoona dollaria.
Vuodesta 1989 Skepsis ry on Randin palkinnon innostamana tarjonnut omaa lähes samansisältöistä paranormaalia haastettaan. Haaste oli aluksi yhdistyksen rahoittamana 10 000 markkaa ja sitä on ajan kuluessa useiden rahoittajien tuella nostettu niin, että se nykyisellään on 20 000 euroa.
Sekä Randin palkinnon että Skepsiksen haasteen hakemiseen sisältyy esitestausvaihe, joka tehdään muun muassa varsinaisen testijärjestelyn suunnittelemiseksi. 1990-luvulla Skepsis ry teki henkilökohtaisen sopimuksen James Randin kanssa siitä, että myös Skepsiksen haasteen onnistunut vastaus voidaan hyväksyä hänen palkintonsa esitestaukseksi. Mikäli hakija olisi perinyt tuolloisen haasteemme rahat, hänellä olisi siis ollut myös suora reitti miljoonan dollarin äärelle.
Yrittäjiä Skepsiksen haasteeseen on vuosien varrella ollut erityisesti taikavarpujen ja ajatustensiirron saralla, mutta vaikka koejärjestelyt aina sovitaan yhteisesti etukäteen, kukaan ei ole edennyt esitestausta pidemmälle.
Vuoden 2015 alussa 86-vuotias James Randi ilmoitti jäävänsä eläkkeelle palkintosummaa hallinnoivan ja nimeään kantavan säätiön James Randi Educational Foundation (JREF) johtotehtävistä. Syyskuun ensimmäinen päivä JREF:n johto ilmoitti, että säätiö tulee muuttumaan vuosittaisia stipendejä jakavaksi, eikä vastaajia miljoonan dollarin palkinnolle enää suoraan oteta vastaan. Palkintoa tullaan silti jatkossakin tarjoamaan joissakin erikoistapauksissa julkisuuden henkilöille, kuten selvänäkijöille.
Säätiö tiedottaa muuttuneista säännöistä lisää vuoden 2016 puolella.
Skepsis ry on nyt neuvotellut JREF:n kanssa erillissopimuksen: mikäli joku onnistuu vastaamaan meidän nykyiseen 20 000 euron haasteeseemme, hän edelleen pääsee suoraan miljoonan dollarin palkinnon testiin. Julkisuus ja rahat ovat edelleen taattuja, saisimmeko siis varteenotettavia hakijoita?
Skepsis myönsi vuoden 2015 Huuhaa-palkintonsa MTV:lle ja Nelonen
Medialle sekä tuotantoyhtiö Londurille taikauskon ylläpitämisestä ja
ihmisten epävarmuuden hyväksikäytöstä.
SKEPSIS TOTEAA palkintoperusteluissaan, että MTV:n ja Nelonen Median eri kanavilla esitettävät ohjelmat ”Astral TV” ja ”Ennustaja-TV” houkuttelevat ihmiset kysymään ennustajalta neuvoja tulevaisuuden tapahtumiin ja henkilökohtaisiin kriiseihin, kuten vakaviin sairauksiin, parisuhdeongelmiin, työllistymiseen tai tärkeiden kauppojen onnistumiseen. Ohjelmien kautta TV-kanavat aktiivisesti ylläpitävät perättömien uskomuksien ja huuhaa-kulttuurin leviämistä. Ohjelmiin soittaminen on luonnollisesti maksullista, puhelun hinta on 3,55 €/min + pvm.
On inhimillistä, että ihmiset kaipaavat vaikeissa tilanteissa neuvoja ja uskoa tulevaisuuteen. Sitä piirrettä ei pidä käyttää hyväksi. ”Vaikka ohjelmien toiminta ei olekaan lainvastaista, se on moraalisesti ongelmallista”, huomautti Skepsiksen puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Tieteiden talolla joulukuun 2. päivä pidetyssä tilaisuudessa. ”Kyseisten ohjelmien luokittelu viihteeksi ei sekään poista ohjelmien tekijöiden ja levittäjien vastuuta.”
Skepsis haluaa muistuttaa palkinnolla, ettei tulevaisuudesta saa tietoa tähdistä tai korteista katsomalla. Astrologien, selvänäkijöiden ja Tarot-tulkitsijoiden siirtyminen sanomalehtien ilmoituspalstoilta television puolelle ei tee ennustamisesta edelleenkään mahdollista. ”Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se todennäköisesti myös on sitä”, Mäkelä sanoi.
”USKOMME YLPEÄNÄ PALVELUUMME”
YLEENSÄ HUUHAA-PALKINTODIPLOMI jätetään noutamatta. Nelonen Median televisiotoiminnan johtaja Jani Hartikainen ja MTV:n päätoimittaja Merja Ylä- Anttila eivät saapuneet paikalle palkintojenjakoon, mutta Londurin tuottaja Terhi Hankosalo saapui. Lyhyessä puheenvuorossaan hän totesi, että tuotantoyhtiö yllättyi saamastaan huomionosoituksesta, vaikka se olikin ennustettavissa. ”Otamme palkinnon ilolla vastaan ja jatkamme samaan malliin.”
Myöhemmin Hankosalo kertoi Skeptikko-lehdelle, että tuotantoyhtiö koki tärkeäksi ottaa vastaan Skepsiksen palkintodiplomi, vaikka sen tarkoitus olikin nostaa heidän palvelunsa huonoon valoon. ”Totta kai suhtaudumme esittämiinne näkökulmiin vakavasti, mutta uskomme ylpeänä palveluumme. Tiedän, että monet asiakkaamme ovat saaneet kannustavaa tukea ja neuvoja elämäänsä. Meillä työskentelee kirjava joukko eri alojen ammattilaisia, joiden erikoisosaamisesta olen äärimmäisen vaikuttunut.”
Ennustajapalveluiden maksullisuutta Hankosalo perusteli sillä, että kuten missä tahansa toiminnassa, myös heidän palveluidensa ylläpidosta koituu kuluja. ”Asiantuntijoillemme maksetaan työstä korvaus ja niin edespäin. On siis luonnollista, että palvelumme on maksullista. Lisäksi usein tarjoamme ensimmäiset kolme tai viisi minuuttia maksutta uusille asiakkaille, joka antaa heille mahdollisuuden kokeilla palvelua ilman kustannuksia. Tämä on asiakkaalle erittäin reilua.”
VALINNANVARAA RIITTI
SKEPSIS SAI tänäkin vuonna kymmeniä ehdotuksia, kenelle Huuhaa-palkinto pitäisi myöntää. Ehdokkaita olivat mm. mindfullnessin ympärillä hääräilevät helppoheikit, Ultra-lehti tai kyseistä lehteä myyvät lehtipisteet, Somsola Shopin ja Harmoniahuoneen humpuukikivet, Porin perusturvan hankkimat hoitotuolit, professori Tapio Puolimatka, kolesterolilääkkeet, tuulisähkön myyminen, naisten euro on 80 senttiä -ajattelu ja Tekes, joka on rahoittanut vuosina 2010-2014 jopa 2,4 miljoonalla eurolla kyseenalaista korvavalotutkimusta.
Kannatusta saivat myös syntimittari, Lapin ELYkeskuksen myöntämä yritystuki Droppi- verianalyysille, Bemer-laitteet ja -hoidot, Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön vaihtoehtohoitoseminaari, sähköallergia ja sitä levittävät ja taloudellista hyötyä hakevat tahot, Aito Avioliitto -kampanjan pseudotieteelliset väitteet, Valkoisen Liekin Voiman enkelihoidot ja -koulu, Ylen yksisarvishoitojuttu, Lootuskaupan Zapper-laitteet ja Ruohonjuuri-kaupan Skudo-kännykkäsäteilysuoja eli hologrammi-nanoprosessoritarra.
Ehdokaslistalle pääsivät lisäksi MV-lehti, ravintohuuhaa kuten superfoodit ja detox-kehonpuhdistus, gluteiiniton muotiruokavalio terveillä, ravintohuuhaata levittävä Safkatutka, homeopatiatuotteita myyvät apteekit kuten Ympyrätalon ja Hakaniemen apteekit, kokonaisvaltaiseen terveydenhoitoon erikoistunut Amplia-klinikka ja kilpirauhaspotilaiden T3-monoterapia.
tuottaja Terhi Hankosalo Saa Huuhaa-diplomin*** ***skepsiksen Puheenjohtaja Otto J. Mäkelältä.
”astral Tv Yhdistää Ikivanhan Tiedon Tämän Päivän Tekniikoihin, Atlantiksen Kadonneen Viisauden Tietotek-*** ***niikan Ja Informaation Valtakauden Saavutuksiin.”
”Hypnoosia ei pidä soveltaa kaikkeen, mikä liikkuu.”
PSYKIATRISEN vankisairaalan vastaava ylilääkäri, THL:n tutkimusprofessori ja Skepsiksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsen Hannu Lauerma kertoi luennossaan Skepsikselle, että hypnoosista on suhteellisesti enemmän disinformaatiota kuin mistään muusta lääketieteessä käyttökelpoisesta menetelmästä. Asian taustalla on hypnoosin monipuolinen historia ja ilmiön määrittelyn vaikeus. Mikä erottaa rentoutuneisuuden hypnoosista, on vaikeasti lähestyttävä kysymys.
KOMISSIO: ”HUMPUUKIA”
TRANSSI-ILMIÖITÄ ON AINA OLLUT. Antiikissa oli monenlaisia tietäjiä, oraakkeleita, pappeja, taikureita, poppamiehiä ja lääkäreitä, jotka eivät välttämättä olleet toisistaan mitenkään erotettavissa. Usein hypnoosin historiaan yhdistetään ”Ebersin papyrus” muinaisesta Egyptistä, jossa lääkäri kehua retostelee sillä, kuinka hyvät suhteet hänellä on jumaliin ja millaiset voimat hän on jumalilta saanut: hän on saanut sanat lääkkeen tekoon. Tämä on kaikki suggestiivista vuorovaikuttamista.
Kreikan historiasta tunnetaan ”temppeliuni”. Se oli jonkinasteinen transsi, jonka aikana kaikesta päätelleen harjoitettiin ainakin pinnallista kirurgiaa. Keskiajalla, ennen kuin monarkiat muuttuivat perustuslaillisiksi monarkioiksi, joissa valta tuli kansalta, katsottiin monarkin vallan tulevan jumalalta – niinpä hän saattoi parantaa ihmisiä mm. klassisella kättenpäällepanemisella, ”kuninkaallisella kosketuksella”.
Valistusajalla, 1700-luvulla, suggestion maailma siirtyi osin esitieteelliseen sfääriin. Lääkäri Franz Anton Mesmer rupesi kuvaamaan tätä vuorovaikutustapaa ”animaalisena magnetismina”. Alunperin hän harjoitteli jesuiittojen johdolla magneettiparantamista, mutta huomasi sitten, että homma toimi ilman magneettiakin: potilaat tulivat parempaan kuntoon. Mesmer ei ollut vaatimaton mies.
Hän tuli siihen tulokseen, että on itse animaalisesti magneettinen ja sen takia hänen potilaansa voivat hyvin.
Kun Mesmer saavutti huolestuttavan määrän vaikutusvaltaa Ludwig XVI:n hovissa, hänen toimiaan alkoi tutkia kuninkaallinen komissio. Sen jäseninä olivat mm. ukkosenjohdattimen keksinyt Benjamin Franklin, hapen eristänyt Lavoisier ja giljotiinista kuuluisaksi tullut tohtori Guillotin. Kyseessä oli ensimmäinen tieteellinen psykoterapiatutkimus verrokkeineen ja sokkoastelmineen.
Kokeissa parantamiseen käytettiin väitetysti magnetisoituja ja ei-magnetoituja esineitä. Kaikki potilaat reagoivat hoitoon yhtä hyvin riippumatta siitä, mitä toimia oli tehty. Komission raportissa todettiin, että koko homma on humpuukia.
Johtopäätöksessä heitettiin kuitenkin lapsi pesuveden mukana. Tuonaikainen lääketiede oli usein pahamaineista verenlaskentaa ja muuta potilaalle vahingollista toimintaa, kun taas magnetismilla saatiin potilaiden kivut vähenemään ilman mainittavia riskejä.
MAALLIKOT VAUHDISSA
VUONNA 1959 PERUSTETTU ”Tieteellinen hypnoosi ry”on alan ainoa tieteellinen seura Suomessa. Sen jäseniksi otetaan eräin poikkeuksin vain akateemisen loppututkinnon suorittaneita ammattilaisia, joilla on mahdollisuus mielekkäästi soveltaa tai tutkia hypnoosia: pääasiassa lääkäreitä, hammaslääkäreitä ja psykologeja.
Maallikkohypnoosi Suomessa on saanut vaikutteita eri tahoilta, esimerkiksi 1800-luvun teosofiasta sekä USA:n spiritualistiselta pohjalta nousseista hurmos- ja kulttiliikkeistä, sittemmin new age -liikkeestä. Alan suuri nimi 60-luvulta alkaen oli Erkki Olavi Hakasalo, joka käytti taiteilijanimeä ”Olliver Hawk”. Hän esiintyi yleisötapahtumissa ja otti vastaan psykologisista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Hän väitti olevansa ”hypnoosiprofessori”, joka
Hypnoosi
hypnoosi Ja Unissakävely*** heellisesti. Eteen Nostetuttisoijien Toimintaan: Touhumän Näköiseksi. Oikeasti ***kaan Kävele Näin.
samaistettiin Muinoin Vir-*** kädet Liittyvät Katuhypno-piti Saada Näyttäväm- ***unissakävelijät Eivät Kos-
on saanut koulutuksensa Australian yliopistossa. Hawkin jäljiltä on dokumentoitu useita tapauksia, joissa on jäänyt purkamatta hypnoottisia ilmiöitä. Hän sai tuomion Kouvolan hovioikeudessa lääkärintoimen luvattomasta harjoittamisesta, kun eräs potilas valitti miehen toimista ja raskaasta laskutuksesta.
Hypnoosiala maallikkopuolella vetää ihmisiä, jotka haluavat erityistä kunniaa ja mainetta ilman raskaita opintoja. Alalla on jos jonkinlaista yrittäjää, sillä kuka tahansa voi koska tahansa ilmoittaa olevansa Suomen johtava hypnologi tai hypnoterapeutti ja perustaa vastaanoton; nimikkeitä ei suojaa mikään eikä kukaan.
”Hypnologi” on titteli, jota ei käytä kukaan terveydenhuollon ammattilainen. Suggestoterapeuttien ynnä muitten yhteisöissä esiintyy rajua markkinointia – he saattavat kertoa pystyvänsä melkein mihin tahansa hypnoosilla. Joukossa on paljon pseudotieteellistä kielenkäyttöä sekä rankkaa ja raakaa disinformaatiota. Alan lainsäädäntöä vastustetaan määrätietoisesti. Suomessa ei ole hypnoositoimintaa säätelevää lakia kuten esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Israelissa.
Maallikkohypnoosin yhteydessä potilaita on uhkailtu ja raiskattu. Suomen Hypnoosiyhdistyksen kouluttajaksi mainittu mies on tuomittu hypnoosipotilaansa raiskauksesta ja muista rikoksista, kuten väkivalta-, ase- ja huumerikoksista. Tieteellisen lähestymistavan edustajia on siteerattu tietyillä törkypalstoilla harhaanjohtavasti, paneteltu tekaistuin väittein sekä uhkailtu murhilla ja kaikennäköisillä gangstereilla useita kertoja.
Törkykulttuuriin sekoittuu myös hyvää tarkoittavaa ja teknisesti taitavaakin toimintaa maallikkoliikkeissä, mutta potilasturvaongelmat ovat ilmeisiä.
ABSURDI MIELIKUVA
HYPNOOSIA EI PIDÄ SOVELTAA kaikkeen, mikä liikkuu. Maallikkohypnoosin ongelma on usein se, että moni sen harjoittajista osaa kyllä hypnotisoida, mutta ei mitään muuta. He soveltavat hypnoosia kaikkiin potilaisiinsa, joka ei ole optimaalista toimintaa. Hoito on osattava valita useiden hoitomuotojen joukosta etujen ja haittojen vertailemisen nojalla. Hoidettava häiriö luonnollisine sairaudenkulkuineen on tunnettava, samoin hypnoosin vastaaiheet eli esteet sen mielekkäälle käytölle.
Potilaan psykoottinen sairaus ja paranoidinen taipumus ovat syitä olla käyttämättä hypnoosia. Vakavassa masennuksessa hypnoosia ei tulisi käyttää ainoana hoitokeinona. Hypnoosia käytettäessä tulee tiedostaa valemuistojen kehittymisen ilmeinen vaara.
Joskus hypnoosin avulla voidaan saada aikaan dramaattisia, kuin ihmeenomaisia parantumisia. Näin saattaa käydä konversio-oireiden yhteydessä eli silloin, kun psyykkinen konflikti ilmenee käden tai jalkojen halvauksena tai jonain muuna keskeisen elintoiminnan häipymisenä. Näin tapahtui, kun Jeesus sanoi halvaantuneelle ”ota vuoteesi ja käy”. Tällaisen dramaattisen paranemisen merkitys pitkän aikavälin ennusteelle on kuitenkin epäselvä. Paikalletulo suurena taikurina, joka poistaa oireen, ei välttämättä palvele potilaan ennustetta lainkaan. Jos potilas ei saa muuta apua kuin hypnoosia, oireiden paranemisen komlikaatio saattaa olla se, että hän kävelee hirttäytymään.
Hypnoosin ja muitten vastaavien metodien aiheuttamia komplikaatioita Suomessa on kuvannut mm. Lapin yliopistossa sosiaalipolitiikan professorina työskennellyt Merja Laitinen. Muuan kuvaus on depressioon liittyvä komplikaatio, jossa naispotilas sai hyvää tarkoittavalta kouluttamattomalta parantajalta valtavan määrän suggestioita siitä, että velat muuttuvat saataviksi, depressio häviää ja lapsuuden väärinkäyttö häipyy mielestä kokonaan. Tapahtuma oli naiselle kuin raiskauksen uusiutuminen: hänen tunteillaan, kokemuksillaan ja merkityksillään ei olekaan mitään merkitystä, koska ne voidaan pyyhkäistä pois noin vaan. Tästä seurasi itsemurhaimpulsseja.
Hypnoosin käyttäjän täytyy tuntea menetelmän rajoitukset ja hoitamansa sairaudet, ja hänen pitää kyetä hoitamaan niitä myös ilman hypnoosia. Itsenäinen hypnotisoijan ammatti on absurdi mielikuva. Se on kuin meillä olisi ihminen, joka on opetellut leikkaamaan lihaa, ja sen jälkeen hoitaa ilman mitään lääketieteellistä tai kirurgin pätevyyttä ihmisiä lihan leikkaamisella.
kirjoitus Perustuu Hannu Lauerman Skepsis-luentoon4. Helmikuuta Tieteiden Talolla Helsingissä.katso Ja Kuuntele Koko Luento:youtube.com/user/skepsisfinland
Sairaanhoidossa mutu-uskomukset voivat olla hengenvaarallisia.
EMERITUSPROFESSORI, Jouko Tuomisto luennoi ”Miksi ihmiset ottavat don pohjalta?”
lääkäri, tutkija ja tietokirjailija Skepsikselle lokakuussa aiheesta terveysriskejä musta tuntuu -tie-
HYÖTYÄ JA HAITTAA
JOS TYÖNNÄMME vahingossa sormemme kynttilään tai muuhun kuumaan, käsi tempautuu poispäin ennen kuin ehdimme edes tajuta, mistä on kysymys. Kyseessä on refleksi, jonka nopeus perustuu hyvin lyhyeen hermorataan, sormesta selkäytimeen ja sieltä lihakseen. Refleksi on tärkeä suoja äkillisten haitallisten vaarojen välttämiseksi. Jos käden vetäminen pois edellyttäisi aivojemme perusteellista harkintaa, sormi ehtisi palaa ennen päätöstä.
Jos vastaamme tulee äänekäs nuorisojoukko perjantaiiltana, saatamme väistää toiselle puolen katua, vaikka iloinen seurue voi olla palaamassa viattomilta syntymäpäiviltä, mutta sitähän emme tiedä. Meistä tuntuu siltä, että on turhaa joutua hankaluuksiin ja mieluummin väistämme. Kyseessä on nopea vaistomainen varovaisuus nopeissa odottamattomissa tilanteissa. Mutu-tunne on iskostunut geeneihimme vuosimiljoonien aikana ihmisen edeltäjien liikkuessa vaarallisessa ympäristössä, jossa vaaraa on paras väistää epätietoisuuden vallitessa.
Jos suunnittelemme elämäämme pitkällä tähtäimellä, pyrimme välttämään riskejä harkiten sen tiedon perusteella, mikä meillä on. Vaihdamme autoon talvirenkaat lumen tullessa ja kiinnitämme turvavyön, puemme päällemme säähän sopivat vaatteet, ettemme vilustu, ja jos olemme oikein järkeviä, pyrimme valitsemaan ruokamme terveellisesti ja syömme ravitsemustieteilijöiden ehdottamia vihanneksia ja hedelmiä runsaasti, kalaa kahdesti viikossa ja pyrimme rajoittamaan liharuokien käyttöä ja kovia rasvoja.
Vahinkojen välttämiseksi hermostomme on rakentunut kerroksittain. Nopeita toimintoja varten pitää olla nopeita, vaikka summittaisiakin refleksejä – odottamattomia ja suhteellisen nopeita tilanteita varten osittain vaistomaisia, osittain opittuja nopeita tapoja reagoida. Pitempiaikaista suunnittelua varten tarvitaan vakaata harkintaa vaativia taitoja, joihin voimme käyttää koko ihmiskunnan keräämää tietopohjaa, jota myös kulttuuriksi kutsutaan.
Näillä kerroksittaisilla tavoilla vastata ympäristön vaaroihin on kullakin hyvät ja huonot puolensa. Nopeat tavat voivat olla keskimäärin hengen (tai ainakin sormen) pelastavia, mutta ne ovat summittaisia. Olisi hyvä, jos voisimme aina tarkkaan harkita, mitä teemme, mutta se on joskus liian hidasta. Toisaalta asioissa, joissa harkintaaikaa on, olisi älytöntä reagoida mutu-tunteella paremmasta tiedosta välittämättä.
Jotta tulisimme ajatelleeksi, milloin voimme antaa mutun hallita ja milloin siitä on pelkkää haittaa, olen kirjoittanut tämän kokoelman painoita, Tuomisto sanoi.
ONGELMANA LUOTTAMUKSEN PUUTE
SYYRIAN SOTATOIMIALUEELLA on halvaantunut syksystä 2013 alkaen kymmeniä lapsia polion takia. Rokotuksien avulla Syyria oli pysynyt poliovapaana maana jo 15 vuotta. Koska halvaantuminen on vain taudin vaikein muoto, lievempään tautiin on luultavasti sairastunut useita tuhansia lapsia. Tämä osoittaa selvästi, kuinka vaikea poikkeusoloissa ja erityisesti pakolaisleireissä on tehdä yksinkertaisiakaan toimenpiteitä, joista riippuu satojentuhansien lasten terveys.
Syyriassa rokottamattomuus ei johdu ennakkoluuloista, vaan käytännön vaikeuksista sodan aikana. Lisäksi hallitus suhtautuu nihkeästi rokotteiden toimittamiseen kapinallisille. Ennen sotaa 95 % lapsista rokotettiin.
Toisenlainen tilanne on Pakistanin syrjäisillä seuduilla. Naapurimaat Pakistan ja Afganistan ovat kaksi kolmesta maailman maasta, josta poliota ei ole koskaan saatu hävitetyksi. Maailman Terveysjärjestön, Rotaryjärjestön ja Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen CDC:n ponnistuksilla suuri osa lapsista on saatu rokotetuksi, mutta ei kaikkia, ja tämä on auttanut virusta pesiytymään syrjäisille seuduille. Eräät sissijärjestöt ovat levittäneet uskomusta, että rokotuskampanja on amerikkalaisten juoni, jolla pakistanilaiset tehdään lisääntymiskyvyttömiksi. Niinpä joitakin rokotusryhmien jäseniä on murhattu työssään.
Mikä ihme saa ihmiset käyttäytymään aggressiivisesti auttajiaan kohtaan? Pakistanissa kyseessä voi olla yksinkertaisesti luottamuksen puute: länsimaiset ihmiset koetaan lähtökohtaisesti vihollisina, joilta ei voi odottaa mitään hyvää. Tilannetta pahensi se, että jahdatessaan Osama bin Ladenia amerikkalaiset käyttivät hyväkseen myös lääkintähenkilökuntaa saadakseen tietoja. Siten tässä nimenomaisessa tapauksessa epäluuloihin oli myös syytä, vaikka poliorokotusten organisoijilla ei ollutkaan osuutta vakoiluun.
Myös joissakin valistuneissa länsimaissa äidit eivät halua antaa rokottaa lapsiaan. Onko silloin kyseessä samantapainen pelko ja epäluottamus lääkäreitä ja muuta terveydenhuoltohenkilökuntaa kohtaan kuin Pakistanissa? Vai onko kysymys vain lapsen piikkipelon ja mahdollisen itkun herättämä vastenmielisyys äidin mielessä, joka vaistomaisesti herättää vastustusta hänen lapselleen tahallisesti aiheutetun kivun takia? Mutu-ajattelu vaimentaa huolestuneessa äidissä järjen äänen.
SYYN JA SEURAUKSEN SUHDE TULKITAAN VÄÄRIN
GOOGLE ILMOITTI muutamia vuosia sitten pystyvänsä seuraamaan influenssaepidemian kulkua. Se analysoi tiedostojensa perusteella, kuinka paljon ja missä päin googlattiin lähintä apteekkia tai flunssan oireita. Se pystyi ennustamaan epidemian etenemistä noin päivän viipeellä. Muutamia vuosia myöhemmin osuvuus kuitenkin hävisi. Tämä johtui siitä, että syy-seuraussuhteista ei ollut kunnon teoriaa, eikä siis ymmärretty, millä tavalla yhteys sen tiedostoissa olevien tietojen ja influenssan leviämisen välillä muodostui. Siksi muuttuneissa olosuhteissa ennustetta ei osattu korjata, eikä yhteys enää ennustanutkaan luotettavasti.
Erilaisten mutu-pohjalla olevien hoitojen menestys perustuu usein juuri tällaiseen havaittuun yhteyteen, jonka perusteita ei ymmärretä. Potilas saa luontaishoitajalta tai hankkii itse jotakin yrttiä tai tippoja, ja paranee. Sen jälkeen hän markkinoi tuotetta kaikille ystävilleen ja vähän muillekin erinomaisena hoitona. Jos ei kuitenkaan ole ymmärrettävää selitystä sille, miksi tauti näin hoidettuna parani, ollaan heikolla pohjalla. Kukapa kertoisi nolosti epäonnistuneesta hoidosta edes ystävilleen saati muille? Epäonnistumiset eivät koskaan saa samaa julkisuutta kuin onnistumiset.
Toisin päin pelkkä asioiden yhteys voidaan nähdä syynä johonkin sairauteen. Tyypillinen esimerkki on rokotusten tai jonkin kemikaalin yhdistäminen lasten ylivilkkauteen, syöpään, epämuodostumiin tai muihin sairauksiin. Niiden sanotaan yleistyneen samalla, kun syyksi epäilty asia on yleistynyt. Näissä uskomuksissa mutu-tieto voi olla todella vaarallinen.
Kahden asian tilastollisesta yhteydestä on lukuisia esimerkkejä. Vuosia sitten esitettiin arvostetussa tiedelehdessä Naturessa yhteys Saksan syntyvyyden laskun ja pesivien haikaroiden lukumäärän välillä. Kirjoittajien kieli poskessa kirjoittama johtopäätös oli, että syntyvyyden vähenemiseen on nyt löydetty syy, jonka jokainen lapsikin ymmärtää.
Yhteiskunnan teollistumisen ja kemikalisoitumisen lisääntyessä myös syövät ovat lisääntyneet. Tätä on käytetty vahvana perusteena sille, että kemikalisoituminen lisää syöpää väestössä. Tosiasiassa syöpä on kuitenkin lisääntynyt siksi, että elinikä on noussut ja vanhemmilla on enemmän syöpää kuin nuoremmilla. Jos syöpä ikävakioidaan, eli verrataan samanikäisten syöpää samanikäisiin aikaisempana ajankohtana, miehillä ei syöpien kokonaismäärässä ole juurikaan muutoksia. Naisilla rintasyöpä on lisääntynyt, joka suurentaa koko syöpämäärää, mutta sillä on taas vahva yhteys siihen, että lapsia on vähemmän. Monilapsisuus vähentää rintasyöpää. Jo 1700-luvulla huomattiin, että lapsettomat nunnat saivat paljon useammin rintasyövän kuin muut.
MIKSI MUTU ON NIIN VAHVA?
AJATELLAANPA YMPÄRISTÖÄ, jossa ihminen on elänyt noin 200 000 vuotta ja hänen edeltäjänsä paljon kauemman. Äiti lapsineen keräilee pähkinöitä ja hedelmiä pensaikossa, kun lähistöltä kuuluu rahinaa. Ei siinä ole aikaa ryhtyä analysoimaan, onko kyseessä leijona vai tuulen heiluttama puu. Jokainen risahdus voi merkitä vaaraa, ja siihen on paras reagoida, jos haluaa pysyä hengissä. Siksi vaarallisissa tilanteissa nopea ja vaistonvarainen mutu-reagointi voi olla hengen pelastava. Ongelma on siinä, että vähemmän vaarallisessa ympäristössä se voi johtaa pelkäämään asioita, jotka ovat hyödyllisiä ja aiheuttaa sillä tavalla päinvastaisen tuloksen kuin on tarkoitus.
Sama koskee ennakkoluuloista suhtautumista ruokaan tai erilaisiin terveyttä edistäviin toimenpiteisiin. Ihmisen on kannattanut olla ennakkoluuloinen kaiken kanssa, mitä suuhunsa pistää tai mitä tekee. Tuttu, maultaan keskinkertainen mömmö on varmempi vaihtoehto kuin outo uusi herkku.
Vasta, kun on varovasti oppinut maistelemaan, eikä mitään pahaa ole tapahtunut, uusi asia tulee tutuksi ja herkun hyväksyy. Siksi äitien pitäisi opettaa lapset syömään kaikkia ruokia, kun he ovat vielä niin pieniä, että luottamus äitiin on täydellinen. Myöhemmin se voi olla vaikeaa, kun ennakkoluulot ovat kasvaneet.
Erityisen vaikea hyväksyminen on sellaisten outojen asioiden osalta, joita ei ollenkaan ymmärrä, kuten esimerkiksi rokotukset. Tutuista asioista isotkin riskit hyväksytään, etenkin jos ne liittyvät johonkin mieleiseen toimintaan. Ei uskota, että ne toteutuisivat omalla kohdalla, koska eivät ne eilenkään toteutuneet.
Siksi mutu-tunteet voivat johtaa ihmistä harhaan molempiin suuntiin: voidaan säikkyä monia asioita syyttä suotta, mutta samalla hyväksytään tosi vaarallisia asioita siinä uskossa, etteivät ne minulle satu. Samoin voidaan uskoa epärealistisia toiveita, esimerkiksi odottaa lottovoittoa, vaikka todennäköisyys on varmuudella aina häviämisen puolella. Ihminen kuitenkin kokee itsensä jotenkin erityiseksi tässä maailmankaikkeudessa niin, että odottaa hyvin epätodennäköisenkin hyvän sattuvan omalle kohdalle, sanoipa matematiikka mitä hyvänsä.
GEENITEKNOLOGIA TYYPILLINEN TEMMELLYSKENTTÄ
GEENITEKNOLOGIA ON tyypillinen mutu-tunteiden temmellyskenttä. Harvoilla ihmisillä on täsmällistä tietoa siitä, mitä GMO tarkoittaa. Siksi aihe on erityisen otollinen sekä tahallisille että tahattomille manipuloinneille. Yhteiskunnassa onkin intomielisiä geenitekniikoiden kannattajia, joiden mielestä ihmisten ruokkiminen maapallolla on mahdollista vain sitä hyödyntäen sekä yhtä intomielisiä vastustajia, joiden mielestä vaaralliset ja myrkkyjä kestävät uudislajit valtaavat maapallon.
Oma lukunsa on mielipiteet, joiden mukaan ihmisellä ei ole oikeutta ottaa jumalallista roolia maailmassa ja manipuloida geenejä. Tästä aukeaa äärimielipiteiden mukaan mahdollisuus ihmisten kloonaamiseen ja miljoonan hitlerin tuottamiseen.
Eniten geenitekniikkaa on tällä hetkellä käytetty lääketieteessä, sekä tutkimuksessa että tuotannossa. Erityisesti hormonin tyyppiset lääkkeet kuten insuliini ja kasvuhormoni tuotetaan nykyään geeniteknologisesti. Syy on hyvin yksinkertainen: näin voidaan tuottaa ihmisen hormonia eikä esimerkiksi sian.
Kasvuhormonin osalta on aina täytynyt käyttää ihmisen hormonia, ja se on saatu vainajien aivolisäkkeistä. Siinä on omat eettiset ongelmansa. Geenitekniikan edut ovat kuitenkin niin ilmeiset, että käytäntöä ei ole juuri missään kyseenalaistettu eikä sen eettisyyttä epäilty.
Viime aikoina on myös kehitetty runsaasti erilaisia geeniteknologisesti tuotettuja lääkkeitä esim. syövän hoitoon. Näitä ei millään muulla tekniikalla edes voi valmistaa ja ne saattavat mullistaa koko syövän hoidon.
VÄÄRÄ KYSYMYS
ELINTARVIKKEIDEN OSALTA tilanne on toinen. Maailma on syvästi jakautunut. Amerikkalaiset ovat viljelleet ja syöneet geenitekniikalla kehitettyjä lajikkeita 20 vuotta, eikä terveyshaittoja ole todettu. Ensimmäinen markkinoille päässyt tuote oli tomaatti, muita ovat mm. soija, maissi ja rapsi. Ravintokasvien lisäksi on markkinoilla mm. puuvilla.
Euroopassa geeniteknologia on ollut erittäin vahvassa vastatuulessa, erityisesti Europarlamentin enemmistön kielteisen kannan takia. Perusteena on ollut mm., että terveysvaikutuksia ei ole tarpeeksi tutkittu, että lajikkeet voivat levitä pelloilta ympäristöön ja että tekniikasta hyötyvät vain kansainväliset suuryhtiöt. Parlamentin arvostelijat ovat sanoneet, että päätöksiä on tehty syvän tietämättömyyden vallitessa ja että kolmasosa EU:n kansalaisista luulee, että vain geenitekniikalla kehitetyissä tuotteissa on geenejä, eikä normaalissa ruoassa muka olisi.
On vaikea kiistää, etteivät geenitekniikan vastustajat olisi syyllistyneet mutun täysimittaiseen hyödyntämiseen ja pelotteluun. Toisaalta puolustajat ovat myös syyllistyneet varovaisten kanssaihmisten mielipiteiden väheksymiseen. Aina ei ole ymmärretty, että varovaisuus ruoan suhteen on nimenomaan ihmisten geeneissä. Koko ihmisen kehityshistorian ajan ihminen on joutunut valitsemaan luonnon turvallisista ja myrkyllisistä tuotteista elantonsa, ja siinä on ollut paras olla varovainen.
Muutamia selviä mutu-harhoja keskustelussa on. Tekniikka ei ole niin vaikeaa, että se keskittyisi millään lailla kansainvälisiin suuryrityksiin. Päinvastoin, tuotteita voidaan kehittää varsin pienissä startup-yrityksissä. Siten puhe maatalouden joutumisesta globaalisten siementenmyyjien armoille kiinnittää huomiota vääriin asioihin.
Kannattaa katsoa, mitä on tapahtunut lääketeollisuudessa. Lääkkeen markkinoille pääsy on tiukkojen turvallisuusvaatimusten takia hidastunut jopa 15 vuoden mittaiseksi aineen kehittämisestä. Samalla kustannus on noussut jopa lähelle miljardia euroa yhtä uutta lääkettä kohti. Tämä aiheuttaa sen, että vain suurella yrityksellä on varaa kehittää uusia lääkkeitä. Näin pitkä ja kallis prosessi voidaan kyseenalaistaa lääkkeidenkin osalta, sillä pelataan suuryritysten pussiin. Käy siis täsmälleen päinvastoin kuin GMO-vastustajat väittävät: mitä tiukempi säätely, sitä enemmän se suosii jättiyrityksiä.
Mutu-kysymys, onko geeniteknologisesti kehitetty lajike taatusti täysin turvallinen, on väärä. Oikeampi kysymys on, onko se turvallisempi vai vähemmän turvallinen kuin vanhoilla menetelmillä kehitetty lajike. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tiukan valvonnan takia GMO-tuote on turvallisempi.
Risto K. Järvinen
”on Vaikea Kiistää, Etteivät Geenitekniikan Vastusta-*** jat Olisi Syyllistyneet Mutun Täysimittaiseen Hyödyn- ***tämiseen Ja Pelotteluun”, Jouko Tuomisto Sanoo.
PÄIVYSTIMME skeptisellä porukalla Hengen ja Tiedon messujen ensimmäisessä kerroksessa Helsingin Suomalaisella Yhteiskoululla lokakuussa. Messujen tuoksinnassa juttusille saapui myös eläkkeellä oleva diplomi-insinööri, suomalaisen parapsykologian keskeinen hahmo Olavi ”Lusikka” Kiviniemi. Juteltuamme niitä näitä siirtyi keskustelumme Olavin legendaariseen lusikka-spektaakkeliin vuodelta 1974: tapahtumiin, joilla on selvästi ollut suuri merkitys Olavin elämässä.
Tällöin Olavi tutustui kahteen nuoreen poikaan, joilla oli kyky taivuttaa lusikoita Uri Gellerin popularisoimien taikatemppujen tapaan, mutta Olavin mukaan poikien kohdalla oli kyse aidosti selittämättömästä ilmiöstä, eikä huijausta havaittu missään vaiheessa. Toinen pojista kävi Olavin järjestämissä kokeissa hänen silloisen työpaikkansa laboratoriossa ja toisen pojan kotiin Olavi matkusti itse. Pojat olivat tapahtumahetkellä 9- ja 10-vuotiaita.
Poikkeavaa oli se, miten ja miltä kantilta edistyimme tutun asian puimisessa. Olavi päivitteli ja haastoi rohkeasti, miksei tiedeyhteisö ole edelleenkään kiinnostunut näin mullistavista ilmiöistä. Hänen mukaansa pojista kirjoitettiin julkisesti esim. Seurassa ja Tekniikka-lehdessä.
Vastasin kiinnostusta löytyvän aivan varmasti, kunhan alustava näyttö on laadukasta. Yksikään mainituista lehdistä ei ole tieteellinen julkaisu, ja mielestäni on kohtuutonta odottaa metallurgien tai muiden ammatitutkijoiden ottavan omatoimisesti yhteyttä jokaisen yliluonnolliselta kuulostavan kertomuksen pohjalta. Aika on rajallista ja tutkijankin ammatissa pitää priorisoida.
Kiviniemen mielestä tutkijalta puuttuu luontainen kiinnostus ja uteliaisuus, mikäli ei itse toimi aktiivisesti jo näiden tietojen pohjalta.
Olavin pokeri-ilme värähti hiukan, kun tiedustelin, miksei hän lähestynyt vakavasti otettavia tiedelehtiä tutkimuksillaan, saatika aikanaan marssinut ihmeitä tekevien poikien kanssa suoraan paikalliseen yliopistoon ja vaatinut lusikoita kouraan, kuten minä ja paikalla olleet kanssaskeptikkoni olisimme tehneet. Monen mutkan kautta päädyimme yksimielisyyteen siitä, ettei hän ylipäätään ehtinyt suorittaa riittävän hyvälaatuisia ja luotettavia tutkimuksia ennen kuin poikien ”kyvyt ehtivät lopullisesti kadota”. Tältä pohjalta usko poikien yliluonnollisiin tai nykytiedolla selittämättömiin kykyihin nojaa suurin piirtein anekdoottisten todisteiden vahvuiseen näyttöön.
Sama kaava toistuu monen ulkomaisenkin taivuttajan kanssa, näyttö jää kertomusten ja silminnäkijätodistusten tasolle tai sitten tapahtuma paljastuu huijaukseksi. Jälkeenpäin sain Olavilta linkin ”mullistavaan” ranskalaiseen metallurgian artikkeliin, mutta siihen en ole vielä ehtinyt perehtyä, osittain kielimuurin takia. Aika näyttää mistä siinä on kyse, skeptikkona suhtaudun asiaan avoimin mielin, mutta vastaavien tapausten pohjalta en odota liikoja.
Kaiken kaikkiaan mieleenpainuva ja kiinnostava juttutuokio aina kohteliaan ja ystävällisen herrasmiehen kanssa. Keskustelu jatkuu hyvässä hengessä seuraavan tapaamisemme yhteydessä.
LISÄÄ LENNOKKAITA VÄITTEITÄ
VIIMEISEN PÄIVÄN loppuvaiheilla Skepsiksen pöydän eteen pysähtyi noin 25-vuotias sanavalmis mieshenkilö, jonka nimilapusta selvisi mielenkiintoisia asioita. Kyseessä oli kerrosta ylempänä päivystävä energiahoitaja. Miehen mukaan hoidoilla voi parantaa yhtä sun toista, kehon ”energioiden epätasapainosta” eripituisten jalkojen korjaamiseen.
Jälkimmäinen vaikutti jo sen verran lennokkaalta ja selkeästi todennettavalta väitteeltä, että pyysin tarkempia tietoja. Toden totta, energiahoitaja väitti vakavalla naamalla pystyvänsä pidentämään potilaan lyhyempää jalkaa kolmen sentin verran ja tämän onnistuvan noin 90% kerroista jo ensimmäisen hoitokerran aikana. Varmistimme vielä, että väitteessä on kyse ennen ja jälkeen hoitoa esim. virallisesti röntgenillä todennettu sääriluun pituuteen kohdistuva muutos, eikä vain potilaan asennosta johtuva illuusio tai muu vastaava temppu. Tästä pääsimme kätevästi Skepsis ry:n tarjoamaan 20 000 euron haasteeseen, minkä suhteen kyseinen energiahoitaja lupautui jo alustavasti yhteistyöhön. Lupasimme aloittaa koejärjestelyjen suunnittelun jo kuluvan vuoden aikana.
Näin räikeitä väitteitä (ja räikeämpiäkin) messuilla esiintyy vuodesta toiseen jonojen ulottuessa parhaimmillaan hoitohuoneen sisältä käytävälle asti. Useinkaan messukävijät eivät tunnu hahmottavan, miten isoja ja kaiken nykytietämyksemme mullistavia heidän kirkkain silmin ja itsestäänselvinä esittämät väittämänsä ja uskomuksensa todellisuudessa ovat. Tämän päälle saamme kuulla tieteen olevan ylimielinen ja vuosisatoja ajastaan jäljessä oleva uskonto muiden joukossa. Haasteita riittää siis tulevillekin messuvuosille.
Lopuksi totean messujen kokonaiskävijämäärän olevan hienoisessa laskussa. Lasketaan se edelleen intuitiivisesti ja lonkalta heitellen täysin Skepsis ry:n uupumattomien ponnistelujen ansioksi!
FILOSOFIAN JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON lukion opettaja Arno Kotro kertoi Hengen ja Tiedon messujen ohjelmaan kuuluvalla Skepsiksen luennolla, että uskoi 15-vuotiaaksi asti erilaisiin, näkyvän tuolla puolen oleviin maailmoihin. Hän kiinnostui parapsykologiasta ja halusi uskoa myös siihen, mutta todisteet tuntuivat puuttuvan. Henkiolennot näyttivät pakenevan kriittistä silmää.
”Maailmankatsomukseni kannalle.”
Kotro sanoi, että ymmärtää, miksi ihmiset hakeutuvat rajatiedon piiriin.
”Meillä on valtava itsetutkiskelun tarve. Haluamme hallita elämäämme ja terveyttämme, saada tietoa tulevaisuudesta. Meillä on tarve tulla kuulluksi, kosketetuksi ja välitetyksi.”
Hän varoitti liiallisesta herkkäuskoisuudesta, mutta myös toisesta ääripäästä: kyynisyydestä, jossa ei uskota mihinkään, vaan vartioidaan dogmaattisesti omaa maailmankatsomusta, eikä oteta vastaan mitään uutta.
”Yritän luovia ääripäiden välissä, pitää silmät ja korvat auki uusille ajatuksille, mutta olla antamatta erilaisten hömppäoppien seireenien houkutella pois rationaalisesta ajattelusta.”
Tieteellinen maailmankuva on Kotron mukaan usein ymmärretty täysin väärin. Hänelle tiede ei ole kasa tosiasioita, vaan ennen muuta kriittinen, utelias, itseään korjaava ja joustava menetelmä ympäröivän maailman tutkimiseksi.
”Tiedettä voi arvostella monesta asiasta. Missä on ihminen, siellä tehdään virheitä ja siellä on vilppiä, kuppikeikahti skeptiselle kuntia, valtataisteluja ja tappelua rahasta – niin tieteenkin piirissä. Tieteessä on omat rajoitteensa, mutta tiede ei ole umpimielinen. Tieteen hienous on, että se muuttaa teorioitaan sitä mukaa, kun tulee uutta evidenssiä. Se ei ole uskonto muiden joukossa.”
Kotrolla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset hakevat mielenrauhaa rajatiedosta niin kauan kuin muille ei aiheuteta ongelmia. Vaarana kuitenkin on irrationaalisen ilmapiirin leviäminen. Kotro vaatii poliitikoilta, että päätökset perustuvat aina rationaaliseen argumentointiin.
”Jos sallimme, että ihminen menee Alkooon ja juo pullon Kossua, niin emmekö voi sallia myös sen, että hän ostaa homeopaattisia tuotteita ja käyttää niitä? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa vahingot ovat varmasti vähäisemmät.”
Hyväksikäyttöä ja huijausta Kotro ei tietenkään hyväksy. Silloin, kun vaihtoehtoiset hoidot korvaavat vakavissa sairauksissa jonkin lääketieteellisen hoidon, ollaan moraalisesti arveluttavilla vesillä.
Kotro kertoi, kuinka kerran metafysiikan tunnilla kärpänen laskeutui Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin päälle. Se sai hänet miettimään, että ihmisen suhde maailmankaikkeuteen on samanlainen kuin kärpäsen suhde Oksasen kirjaan. Kärpänen ei tule koskaan tajuamaan romaanista mitään niin kuin ihminenkään ei tule ikinä ymmärtämään maailmankaikkeuttamme.
”Meillä tulee kognitiivinen lasikatto vastaan. Tieteen rajat tulevat vastaan siellä, missä on ihmisen ymmärryksen rajat. Mutta se, että tieteellä on nämä rajat, ei muuta vaihtoehtohoitoja yhtään perustelluimmiksi. Tiede on kuitenkin paras tapa ymmärtää todellisuutta.”
UFOTUTKIMUKSEN perusongelma on, ettei ufotutkija tutki itse ilmiötä, vaan toisten esittämiä havaintokertomuksia. Havaintokertomuksen esittäjä on aina suodattanut ja prosessoinut todellisuuden omaan kulttuuritaustaansa ja psyykkisiin ominaisuuksiinsa sidoksissa olevan ajattelukoneistonsa lävitse.
Toinen ongelma on, että monet ufotutkijat ovat amatöörejä, joilla on hyvin vähän kokemusta tutkimustyöstä ja sen metodiikasta. Lisäksi heillä saattaa olla vahva ennakkoasenne tutkittavan ilmiön luonteesta, mikä ei voi olla vaikuttamatta tutkimuksen tuloksiin.
Selvitetyissä tapauksissa havaintoja ovat aiheuttaneet mm. kuu, planeetat (erityisesti Venus), tähdet, lentokoneet, ilmapallot ja rakettilaukaisut. Viimeksimainittuja on nähty Suomessakin, koska Plesetskin laukaisuasema on kohtalaisen lähellä itärajaa.
Tällaisten selitysten etsimisessä tähtitieteilijä voi luonnollisesti auttaa, mutta siihenpä tähtitieteen osuus ufotutkimuksessa sitten jääkin.
TIEDEYHTEISÖN PITÄISI itse osallistua aktiivisemmin tieteestä tiedottamiseen. Muutoin tutkittu tieto uhkaa jäädä alati suosiotaan kasvattavan huuhaatiedon jalkoihin, sanoo Helsingin yliopiston kansleri Lauri Saxén 6. marraskuuta ilmestyneessä Yliopisto-lehdessä.
”Kaikenlaista huuhaata päästetään televisiossakin läpi. Asiantuntijoiden rinnalle studioihin istutetaan ihmisiä, jotka voivat esittää mitä tahansa, eikä katsoja voi erottaa näitä ”oikeista” tutkijoista. Yksi tällainen ohjelma tekee pahempaa jälkeä kuin kaksi kunnollista pystyy korjaamaan”, Saxén sanoo lehden haastattelussa.
Saxénin mukaan nykyinen suuntaus tiedotusvälineissä ruokkii vääränlaista relativismia. Syntyy vaikutelma, että kyse on pelkästään mielipide-eroista. ”Tasapuolisuuden nimissä annetaan yhtäläisesti tilaa hyvin eri tason mielipiteille, ilman että niitä mitenkään taustoitetaan.”
Saxén myöntää, ettei tieteestä tiedottaminen ole ongelmatonta. Ihmiset yleensä haluavat joko-tai -vastauksia, joita tutkijat eivät kovin mielellään anna. ”Kriittinen tutkija ottaa monessa asiassa varauksellisen kannan, ja sehän ei ole myyvä eikä vakuuttava. Huuhaatiedon levittäjät ovat varmoja asiastaan ja pystyvät lisäksi sanomaan asiansa niin yksinkertaisesti, että kuka tahansa sen ymmärtää.”
PARAILMIÖITÄ TUTKAILLEESSA Melita Tulikouran toimittamassa Tulisielu-ohjelmasarjassa asiantuntijana toiminut fyysikko Johan Silén väittää keksineensä uuden luonnonlain: skeptikko ei koskaan pysty näkemään totuutta. Silén totesi TV2:n lähettämän kuusiosaisen ohjelmasarjan päätteeksi sanatarkasti kopioituna seuraavaa:
”Oletetaan, että on olemassa luonnnonlaki, jonka mukaan ilmiö ei ylipäätään esiinny sellaiselle henkilölle, joka ei usko siihen. Jos tällainen laki on olemassa, ei skeptikko tule sitä koskaan kokemaan. Hän sulkee itsensä paljolti todellisuuden ulkopuolelle. …
Johan Silén työskentelee Ilmatieteen laitoksen geofysiikan osastolla tietokonejärjestelmien kehittämistehtävissä. …
Omalla kotisivullaan Internet-tietoverkossa Silén sanoo uskovansa, että maailmassa on paljon muutakin kuin mitä loogisesti voidaan päätellä. Hän tunnustautuu bahai-uskovaiseksi.
TAMPERELAINEN HENKIPARANTAJA Marja-Leena Aho väittää parantavansa kosmisten energiavirtojen avulla lähes minkä tahansa sairauden. Ahon potilaiden kertomuksiin tutustunut lääkäri Leif Lindberg ei kuitenkaan löytänyt minkäänlaisia todisteita ihmeparannuksista.
”Marja-Leena Ahon osuutta parantumisessa ei ollut mitenkään irrotettavissa lääketieteellisestä kokonaisuudesta. Potilaat paranivat joko loogisesti sairauden kulun mukaan tai lääketieteen keinoin”, Lindberg kertoi Mainos TV:n Sunnuntairaportissa.
Toimittaja Olli Pekka Parviaisen pyynnöstä ja Ahon suostumuksella Lindberg oli käynyt läpi potilaskertomuksia väitetyistä parantumistapauksista. Mitään yhteyttä henkiparannuksen ja sairauden kulun kanssa hän ei havainnut. ”Näiden hoitojen näennäinen teho perustuu ehkä siihen, että kroonisissa sairauksissa oireet aaltoilevat enemmän tai vähemmän säännöllisesti”, Lindberg arveli ohjelmassa.
heikki Nevala Kertoo Kirjastaan ”huvielämän Kiertolaisia.” Kameran Takana Ville Aarnikko.
Järvinen Risto K.
Heikki Nevala luennoi Skepsikselle Tieteiden talolla joulukuussa
kotimaisesta sirkus- ja tivolitoiminnasta 1900-luvun alusta 1950-luvulle.
NEVALAN ESITELMÄN henkilötarinat toivat esiin sirkusten ja tivolien varhaisia toimijoita: jonglöörejä, klovneja, akrobaatteja, taitoratsastajia ja voimamiehiä.
Sirkusala on kansainvälistä ja artistit usein eri puolilta maailmaa. Esitelmä tarkensi kokonaiskuvaa kotimaisen sirkusalan vaiheista ja esitteli oman sirkusperinteemme varhaiset uranuurtajat. Nevala myös avasi kiertävien huvitusten luonnetta sesonkiluonteisina, vanhanajan markkinoihin elimellisesti liittyneinä ”rahvaanhuveina”.
Varhaisista kotimaisista artisteista käytiin läpi ensimmäiset klovnimme viime vuosisadan alusta: Matti Anttila ja Sivo Siponen. Kun sirkusten maneeseille tulivat suomea puhuvat klovnit, se herätti aluksi hämmennystä niin suomea kuin ruotsiakin puhuvien katsojien joukossa.
Esimerkiksi Turussa 1907 suomea puhuva klovni ei miellyttänyt suomenkielistä toimittajaa, joka totesi sirkuksessa olevan ”hauskan pellen ohella ikävä pelle”. Toimittajan mukaan ”suomalainen kansanluonne ei kelpaa sirkusareenalle”.
TUHATTAITUREITA
ERILAISET VOIMISTELU- JA AKROBAATTITEMPUT olivat ennen aikaan suosittuja. Niitä esittivät muun muassa ”Kullervo Veljekset” (Sulo Linko ja Eemil Mikkonen). He olivat helsinkiläisen Urheiluseura Reippaan kasvatteja, jotka lähtivät Yhdysvaltoihin taitoineen. Siellä he saavuttivat suurmenestyksen ”Brussels Bros” -nimellä ja esiintyivät myös kuuluissa ”Barnum & Baley” -sirkuksessa.
”Punaiset paholaiset” tai ”The Ilmars” (Herman Gustaffson ja Ilmari Knuutinen) oli sekin kahden miehen akrobaattiryhmä, joka tasapainoili maneesin kupolissa pyörivillä tikapuilla. Helsingin Hippodromsirkuksessa” vuonna 1923 sattui kuitenkin onnettomuus, jossa Knuutinen tippui kymmenestä metristä maneesin. Akrobaatin ura katkesi siihen, mutta hän jatkoi Sivo Siposen klovnipartnerina.
Edvard ”Edy” Hyyppä oli todellinen tuhattaituri: hän oli muun muassa tunnettu klovni, voimistelija, rumpali ja steppaaja, joka vietti kymmenen vuotta Euroopan sirkuksissa ja ohjelmaravintoloissa. Matkat veivät hänet aina Kairoon saakka.
URJALAN VOIMANAINEN
NEVALA PANEUTUI myös vanhan ajan markkinoihin ja siihen, miten markkinat loivat perustan kotimaisille sirkusesiintyjille. Niin sanotut markkinasirkukset olivat tavanomaisia, ja markkinoille tultiin pääasiassa huvittelemaan karuselleissa, sirkuksissa ja muissa ohjelmateltoissa.
Ensimmäiset kotimaiset sirkukset olivat voimissaan jo 1900-luvun alussa. Anna ja Anton Anthonius olivat parikymmentä vuotta osa kotimaista huvitoimintaa sirkuksessa, jonka nimi vaihtui usein. Myös sirkuspaini oli tuohon aikaan tavanomaista. Anna Anthonius tuli kuuluisaksi lisänimestään ”Urjalan voimanainen”. Voimakas hän olikin, ja voitti haastepaineissa myös miehiä. Painiva nainen teki myös muita voimastuntteja: hänen rinnallaan sai lekalla lyödä rikki 150 kilon graniittilohkareen. Myös Anton oli tunnettu voimamies ja klovni.
Alunperin Italiasta kotoisin ollut Bonojen sirkussuku muuttui vähitellen osaksi kotimaista huvielämää. Oskar Hildén oli lähtenyt huutolaispoikana Bonojen sirkuksen matkaan. Myöhemmin hänestä itsestään tuli sirkuksen omistaja. Sirkus Finlandia ja Sirkus Arkadia olivat hänen yritystensä nimiä, mutta vuonna 1923 mies jäi kiinni huviveropetoksesta, mikä ajoi hänet myöhemmin konkurssiin. 1930-luvulla Hildén toimi vielä tivolien eräänlaisena ohjelman alihankkijana, mutta ei enää suuremman mittakaavan sirkusohjelmien tuottajana.
Kokkolalainen Arvid Berkovits oli tunnettu voimistelija ja akrobaatti. Hän johti Sirkus Empire ja Sirkus du Nord -nimisiä sirkuksia, mutta hänenkin yrityksensä kohtaloksi muodostui itsenäistyneen Suomen korkea huvivero.
Helsingin Töölössä 1910-1926 toiminut Hippodromin sirkus oli kaupungissa syksyn jokavuotinen ”clou”, odotettu tapahtuma, johon ehdittiin jo tottua, mutta raskas huviverotus lopetti senkin toiminnan.
ULKOMAISIA VIERAITA
NEVALA KERTOI ULKOMAISTEN suursirkusten vierailuista Suomessa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Itsenäistyneessä Suomessa tilanne muuttui sirkusten suhteen: entiseltä Venäjältä vieraili maassamme usein sirkusmaailman tähtiä, mutta Neuvostoliitosta ei. Sirkuselämä meillä nurkkakuntaistui ja lisäksi sitä vieroksuttiin ja pidettiin rappiotaiteena, ”hevosoopperana” tai ”tingeltangel-taiteena”.
Vuonna 1930 Suomessa vieraili unkarilainen suursirkus Medrano, seuraavana vuotena Sirkus Konrado ja Sirkus du Nord. Viimeksi mainittu teki konkurssin Sortavalassa – teltat ja muu kalusto myytiin huutokaupalla. 1930-luvulla ei maassamme enää nähty muita ison kokoluokan sirkusvierailuja.
1920-30 -luvuilla sirkusohjelmaa nähtiin tivolien pienissä ohjelmateltoissa ja esiintyjien yksittäisissä numeroissa, mutta varsinaista täysmittaista sirkusta enää harvemmin. 1930-luku taas merkitsi kotimaisen tivolitoiminnan räjähdysmäistä kasvua. Tunnetuimpia tivoleita maassamme olivat Suomen Tivoli, Tivoli Hesperia ja Hämeen Tivoli. Keskeistä kaikille näille oli toimintansa alkuvaiheessa erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa tehty yhteistyö.
Jatkosodan aikana toiminut Karhumäen tivoli oli kansainvälisestikin ainutlaatuinen suomalaisia sotilaita palvellut huvilaitos. Sotien jälkeinen aika aloitti uuden vaiheen huvitoiminnassa. Kotimainen suursirkus Sirkus
Sariola läpikävi lyhyen olemassaolonsa, kiinteä huvipuisto Linnanmäki perustettiin ja olympialaisvuosi ajoi suomalaiset huvialan yrittäjät vararikkoon.
UUSI NOUSUKAUSI
OMA LUKUNSA ON 1900-LUVUN ALUN ja sitä seuranneiden vuosikymmenien sanomalehtikeskustelu sirkuksesta ja tivolista. Sirkuskulttuurin juurtuminen Suomeen oli vaivalloista. Yhtenä syynä olivat ankara verotus ja myös ennakkoluuloiset asenteet sirkus- ja tivolihuvituksia kohtaan.
Jatkosodan aikana maassamme toimi vain yksi tivoli: Jaffu Sariolan Suomen Tivoli, joka oli poikkeusluvalla pystytetty Karhumäkeen Aunuksessa. Sotien jälkeen käsitys huvittelusta sirkuksessa ja tivoleissa muuttui vapaamielisemmäksi, ja useita sirkuksia ryhtyi jälleen toimintaan, esimerkiksi Jaffu Sariolan Sirkus Sariola. Myös ulkomaisia vierailuja nähtiin useita.
Sirkusten kannattavuus oli kuitenkin edelleen vaikeaa huviveron korkeuden vuoksi. Sirkuksen uusi nousukausi alkoi vasta 1980-luvun alussa, kun huviverolaki viimein kumottiin.
akrobaatit Ilmari Knuutinen Ja Herman Gustafsson*** esiintyivät Nimellä ”punaiset Paholaiset” Tai ”theilmars”, Kunnes Onnettomuus Katkaisi Knuutisen ***uran Akrobaattina.
SIMPANSSILAJEJA ON KAKSI (jos ihmistä ei lasketa). Lajeista rauhanomaisempi on bonobo, jolla on tapana sopia riitoja seksin avulla. Minulta on muutaman kerran kysytty, voisiko sama sopia ihmiselle. Voiko vihan voittaa rakkaudella? Seuraava kysymys nousi esiin jopa eräässä turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa: onko evoluutiolla jotakin sanottavaa bonobomaisen rakkauden ja aggressiivisen vihanpidon välisestä ”ajankohtaisesta” kilpailusta.
Ensinnäkin on muistettava, että bonobot (Pan paniscus) ovat apinoita. Ne toki ovat äärimmäisen seksuaalisia ja elävät sopuisammin kuin yleisempi ja tunnetumpi simpanssilaji (Pan troglodytes), mutta bonoboidenkaan elämä ei täyty trooppisesta tantraseksistä. Niillä on valtataisteluita ja koiraiden välisiä nahisteluita, aivan kuten muillakin kädellisillä. Toiseksi on huomattava, että ihmisen seksuaalikäyttäytyminen jo muistuttaa bonoboiden aistillisuutta. Lisääntymistarkoituksen ohella harrastamme seksiä sekä ylläpitääksemme suhteita että puhtaasti viihtymismielessä.
Bonoboiden hekumallisuus tai rakkaus ylipäätään sopivat myös huonosti vihan vastapariksi. Rakkaudesta tullee useimmille mieleen parisuhderakkaus. Sillä on täysin omanlaisensa tehtävä parisidoksen muodostumisessa ja lisääntymisessä. Se ei siis ole vihanpidon vastakohta. Ja seksi on sitä vielä vähemmän; toisiaan vihaavatkin ihmiset kykenevät keskinäiseen seksiin.
Paremmin aseteltuna kysymys voisi kuulua: miten yleinen hyväntahtoisuus saataisiin leviämään kaikkien ihmisten ja kaikkien kansojen pariin. Miten saada muukalaisen henki ja omaisuus yhtä pyhäksi kuin oman maan kansalaisen? Onko universaali ystävyys mahdollista? Miten hävittää nurkkakuntaisuus ja sotaisa patrioottisuus? Vai halutaanko niistä eroon?
YLILUONNOLLISTA KOSKEVIEN USKOMUKSIEN EROT
ON HELPPO NÄHDÄ, että ihmisellä on taipumus muodostaa yhteiseen tavoitteeseen pyrkiviä ryhmiä. Lajimme evoluutioympäristössä yhteistyöllä on saavutettu sellaista turvaa ja sellaisia resursseja, jotka yksin olisivat olleet mahdottomia. Esimerkiksi suuria nisäkkäitä oli käytännössä mahdotonta saalistaa yksin. Toisaalta kilpailevat liittoutumat halusivat samoja resursseja. Syntyi heimokonflikteja. Tämä läheinen heimomenneisyys tekee nykyihmisestäkin taipuvaisen nurkkakuntaisuuteen. Meille kehittyi taipumus etsiä ja löytää yhdistäviä ja erottavia tekijöitä tuntemattomista henkilöistä. Jonkin SM-liigajoukkueen kannattamista voitaneen pitää myötäsyntyisen nurkkakuntaisuuden ”modernina” ilmenemismuotona.
Alituisista konflikteistaan huolimatta ihminen toki on sopuisimpia lajeja maailmassa. Rakastamme rauhaa ja saamme mielihyvää lajitovereiden hyväntahtoisen toimeliaisuuden katselemisesta. Väkivallan määrä on myös näihin päiviin asti vähentynyt, käytännössä kaikilla mittareilla. Länsimainen ihminen näkee lämminhenkistä yhteistyötä ja jonkinasteista uhrautuvuutta päivittäin. Väkivallattomuudesta on tullut hänelle lähes itsestään selvää.
Paradoksaalisesti ydinaseet ovat malliesimerkki ihmisen kyvyistä ystävälliseen yhteistyöhön; niiden rakentaminen vaatii äärimmäisen monimutkaista ihmisjoukkojen verkostoa, jossa poliitikot, tutkijat, tehdastyöläiset ja monet muut ovat yksituumaisesti omistautuneet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Lajin rauhanomaisuudesta kertoo myös se, että ryhmätason aggressiivisuus yleensä edellyttää sellaista nuorukaisten voimaperäistä muokkaamista, joka tähtää refleksinomaiseen tottelemiseen ja/tai siihen, että yksilön persoonallisuus sulautuu laajempiin institutionaalisiin rakenteisiin.
Mahdollisia keinoja edelleen vähentää vihanpitoa/ nurkkakuntaisuutta ja lisätä uhrautuvaa avuliaisuutta on monenlaisia. Konstien tiellä on kuitenkin institutionaalisia, taloudellisia, psykologisia, ilmastollisia, poliittisia tai muunlaisia esteitä. Kautta esihistorian kaksi tärkeintä syytä sodalle ovat esimerkiksi olleet kilpailu eloonjäämis- ja lisääntymisresursseista. Nämä resurssit tulevat aina olemaan rajallisia. Sodan nykyaikaisemmat syyt ovat käytännössä niille alisteisia: 1) status, valta ja arvostus, 2) kosto, 3) tuleva uhka, jonka toinen ryhmä kenties tulee aiheuttamaan sekä 4) erot maailmankatsomuksissa ja yliluonnollista koskevissa uskomuksissa.
Tämänkaltaiset syyt mahdollistavat sen, että oikeamielisyyden tunne voi olla päällimmäisenä julmimpiakin hirmutekoja suoritettaessa. Myös motiivit ryhtyä sotilaiksi ovat usein hyväntahtoisia; harva haluaa olla tai
1 kestää olla tappaja. Siksi moni ei edes ymmärrä pyrkimyksiä lisätä hyväntahtoisuutta; hehän ovat jo oikealla asialla. Käytännön tasolla ongelma on se, että yhteinen vihollinen on voimakkaimpia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Uhrautuvin avuliaisuus näyttää aina vaatineen vihanpitoa kilpailevaan ryhmittymään. Toisaalta vaikka avuliaisuus ja nurkkakuntaisuus viihtyvät yhdessä, se ei tarkoita, että tilannetta ei kannattaisi yrittää muuttaa.
PYHIEN KIRJOITUSTEN JA NIIHIN NOJAAMISEN MIELETTÖMYYS
SEURAAVASSA ON JOITAKIN KONSTEJA, joiden avulla maailmaa voitaisiin kenties muuttaa rauhanomaisemmaksi ja avuliaisuuden piiriä laajemmaksi:
1 Rajoja uusiksi Maailmansotien ja siirtomaasotien jälkeen vedettiin paljon rajoja, jotka eivät noudattaneet etnisiä, uskonnollisia tai kielellisiä rajoja. Tuloksena oli joukko konfliktiherkkiä alueita, joita vain despoottimaiset johtajat ovat kyenneet hallitsemaan. Rajoja luultavasti kannattaisi vetää uusiksi, ja kansainvälisten joukkojen pitäisi valvoa niitä.
2 Avointa ja vapaata kaupankäyntiä Kaupankäynnillä on taipumus tuoda rauhaa, sillä kauppakumppaneilla on intressejä toivoa toisillensa hyvinvointia. Pakotteiden lamaannuttaman kaupankäynnin vuoksi Venäjä on esimerkiksi voinut olla avoimen vahingoniloinen Eurooppaan suuntautuneen pakolaisvirran tuomista kustannuksista.
3 Lisää tasa-arvoa Taloudellinen tasa-arvo tuo luottamusta, josta versoo sekä taloudellisia että sosiaalisia etuja. Epätasa-arvo ja taloudellinen sorto taas lamaannuttaa toimeliaisuutta ja synnyttää purkautumaan pyrkiviä jännitteitä.
4 Uskonnot heikommiksi Uskontojen tulee maallistua. Ihmisten tulee valistua siitä, miten mielettömiä pyhät kirjoitukset ja niihin nojaaminen ovat. On osoitettava, että uskonnollisia dogmeja on helppo valjastaa pahoihin tarkoitusperiin ja että järkistandardien avulla voidaan päästä yleismaailmalliseen ihmisen kunnioitukseen.
Ryhmän yhtenäisyys ei toki aina tarvitse sodanuhkaa. Solidaarisuus on vallitseva strategia erityisesti silloin, kun luonnonympäristö on vihamielinen. Grönlannin ja Alaskan eskimoiden välinen ero on kuvaava: Grönlannin eskimoiden ainoa vihollinen oli ilmasto. Tämän seurauksena nämä ihmiset olivat äärimmäisen yhteistyökykyisiä ja pitivät vieraanvaraisuutta ehdottomana velvollisuutenaan. Alaskassa sen sijaan eskimopopulaatio oli tiheämpi, luonnonolot eivät olleet yhtä ankaria, ja pohjoisessa asuvat intiaaniheimot hyökkäilivät heitä vastaan. Toisin kuin Grönlannissa, Alaskan eskimot olivat usein sodassa – ei vain intiaanien vaan myös muiden eskimoheimojen kanssa.
Yleismaailmallisen ystävyyden tuojaksi elin- ja ympäristöolojen heikentymisestä ei kuitenkaan ole. Luonnonkatastrofien vaikutukset eivät jatkossakaan kohtele kansoja tasapuolisesti.
EVOLUUTIO EI KYKENE KEHITTÄMÄÄN AITOA UHRAUTUVUUTTA
YLEISMAAILMALLINEN AVULIAISUUS luultavimmin lisääntyisi, jos ihmiset lakkaisivat näkemästä itsensä jonkin tietyn uhrautumista vaativan heimon jäsenenä. Ihmisillä on kuitenkin taipumus sortua tällaiseen mittakaavavirheeseen. Useimmille oma miljoonapäinen isänmaa on se sama pieni kivikautinen sukulaisyhteisö, jota oli puo- 2 lustettava muita vastaan. Tähän liittyvä merkittävä seikka on se, että valtioilla/valtaapitävillä on intressejä ylläpitää vanhakantaista isänmaallisuutta ja uhrimieltä sekä niihin tähtäävää propagandakoneistoa. (Valtio tietysti pyrkii myös hallitsemaan itseään koskevaa informaatiota ja todistusaineistoa.)
Lisäksi monelle taholle – esimerkiksi jotkin teollisuudenhaarat, kirkkokunnat ja puolueet – on etua siitä, että vihollisuuksia ylläpitävät taipumukset jatkuvasti kytevät pinnan alla. On siis tahoja, joilla on intressejä lietsoa vihaa, kohdistuipa se ryssiin, jenkkeihin, vinosilmiin tai rättipäihin. Kyse on vihan valjastamisesta poliittisiin tai taloudellisiin tarkoitusperiin. Poliittisilla markkinoilla näyttää aina olevan lokeronsa hyville suostuttelijoille, jotka eivät pyri opastamaan vaan vain vahvistamaan olemassa olevia ennakkoluuloja.
Ihmislajin evolutiivinen painolasti, eloonjäämisresurssien väistämätön rajallisuus, konflikteja hyväksikäyttävät ja niistä hyötyvät tahot, mahdolliset ilmastokatastrofit ja todisteet esiteollisten ryhmittymien kahakoista eivät anna positiivista kuvaa mahdollisuuksista lisätä yleismaailmallista avuliaisuutta. Evoluutio ei kykene kehittämään aitoa uhrautuvuutta ja universaalia altruismia.
Sen sijaan sisäryhmälojaaliutta näyttää olevan helppo tuottaa. Etenkin kriisiaikoina kansakuntaa kohtaan tunnettu lojaalius on vaikea muuttaa maailmanyhteisöä kohtaan tunnetuksi korkeammaksi uskollisuudeksi. Toisaalta on perusteita olettaa, että ne, jotka lajihistoriasta eniten ymmärtävät, ovat vähiten siihen sidottuja. Mutta kuinka pitkälle se riittää? Vai onko valistuksen tie jo kuljettu loppuun?
Jopa monia moderneja konflikteja voidaan pitää kilpailuna nimenomaan resursseista, esimerkiksi puutavarasta (Liberia, Kambozha), öljystä (Sudan, Irak), oopiumista (Afganistan) tai kokaiinista (Kolumbia). Israelin konflikteja taas voidaan ymmärtää jokiveden hallinnan näkökulmasta. Lisäksi kuivuutta tuovasta El Niño –sääilmiöstä tiedetään, että ilmaantuessaan (50 vuoden seuranta-aikana) se on lisännyt merkittävästi uusien konfliktien syntyä.
Ratkaisevaa on myös ikivanha moraalitunne siitä, minkä koetaan olevan ansaittua. Jos esimerkiksi turvapaikanhakijat näyttäytyvät laiskoina sosiaalipummeina, he eivät kansalaisten mielestä samalla tavalla ansaitse apua.
kirjoittaja On Tietokirjailija, Tiedetoimittaja Jadarwin-seuran Perustajajäsen.
Edzard Ernst ja Susan Jebb palkittiin
TIETEEN PUOLUSTAMISESSA kunnostautuneet henkilöt voivat voittaa John Maddox -palkinnon. Palkinto on Nature tiedejulkaisun, Kohnyhdistyksen ja Sense about science -hyväntekeväisyysjärjestön yhteinen hanke. Tämän vuoden palkinto myönnettiin 4. marraskuuta kahdelle henkilölle.
Ravitsemustieteen professori Susan Jebb Oxfordin yliopistosta sai tunnustusta monipuolisesta tieteen popularisoinnista. Professori Jebb on oikonut tiedotusvälineissä toisteltuja väärinkäsityksiä sokerista, ravinteista ja ruokavalioista. Julkisen työnsä takia hän on joutunut arvostelun kohteeksi, kun hänen puolueettomuutensa ja asiantuntijuutensa kyseenalaistettiin ruokateollisuuden rahoitukseen liittyvillä kysymyksillä. Jebb jatkaa laadukkaan tieteen ja tutkimuksen vaatimista myös poliittissa päätöksissä.
Peninsulan lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessori Edzard Ernst sai tunnustusta pitkäaikaisesta työstään ns. täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen tieteellisestä tutkimuksesta. Tutkimustyö on panostanut laadukkaaseen tutkimusmetodologiaan. Tulokset ovat osoittaneet, etteivät hoitotehot ole lumevaikutusta suurempia. Hän on myös kritisoinut prinssi Charlesin avoimesti suosimaa homeopatiaa. Se johti rajuun julkisiin hyökkäyksiin Ernstiä kohtaan, kun hänen työpaikkansa ja tutkimusryhmänsä yritettiin lopettaa.
Turun yliopistossa alkoi viime vuoden syksynä Euroopan ja tiettävästi
maailman ensimmäiset evoluutiopsykologian sivuaineopinnot. Yliopiston
dosentti Markus J. Rantala on sen jälkeen saanut mm. uskovaisilta kirjeitä,
joissa uhataan helvetin tulilla. ”Se on vähän hassua, kun paavikin on
jo myöntänyt, että evoluutio on tosiasia”, sanoo Skepsikselle syyskuussa
ihmisen karvoituksesta luennoinnut yliopiston opettaja Rantala.
IHMISLAJIA voi hyvällä syyllä kutsua alastomaksi apinaksi, sillä onhan ihminen ainoa 253 tunnetusta kädellislajista, jolla ei ole vartaloa peittävää karvapeitettä. Toisaalta ihmistä voisi kutsua myös pitkäkarvaiseksi apinaksi, sillä millään muulla apinalajilla ei kasva yhtä pitkiä karvoja kuin mitä ihmislajilla kasvaa päälaellaan ja koirailla myös leuassaan. Ennen saksien keksimistä ihminen onkin ollut erikoinen näky pitkässä tukassaan ja parrassaan, mutta alastomassa vartalossaan.
Jos ollaan aivan tarkkoja, niin ihmisen vartaloakaan ei voi sanoa karvattomaksi, sillä ihmisellä on yhtä paljon karvoja vartalossaan neliösenttimetriä kohden kuin simpanssilla, mutta jostain syystä ihmisellä karvat eivät kehity yhtä pitkiksi ja paksuiksi.
Se, että ihmisen karvapeite jää kitukasvuiseksi, ei ole luonnonvalinnan näkökulmasta pieni asia, sillä tuuhea karvapeite ei suojaa pelkästään kylmää vastaan vaan lämpöä eristäessään turkki suojaa kantajaansa myös kuumuudelta. Karvapeitteen tärkeys on helppo osoittaa kokeellisesti. Jos lampaan villan keritsee ja vapauttaa lampaan aamulla savannille, kuolee lammas päivän aikana lämpöhalvaukseen, kun lämpöä eristävä villa puuttuu.
Karvapeitteen hyödyt eivät jää pelkästään lämmönsäätelyyn. Karvapeite suojaa ihoa myös haitalliselta UVsäteilyltä sekä naarmulta ja haavoilta pusikossa juostessa. Lisäksi karvapeite saa yksilön näyttämään isommalta. Kissakin nostaa karvansa pystyyn pelästyessään, jotta näyttäisi isommalta ja pelottavammalta.
Karvapeitteen menetys on seksuaalivalinnan näkökulmastakin erikoista, sillä seksuaalivalinta suosii isokokoisia koiraita, ja karvapeitteisillä eläimillä naaraat suosivat kaunista hyväkuntoista karvapeitettä (sillä se kuvastaa terveyttä). Tuhannen pisteen kysymys onkin, miksi juuri ihminen menetti hyödyllisen karvapeitteensä, kun mikään muu kädellislajeista ei ole sitä menettänyt.
SOPEUMA SAVANNILLE?
PALENTOLOGIT OVAT PERINTEISESTI selittäneet ihmislajin karvattomuutta sopeutumana savanniympäristöön, ja selitys elää yhä edelleen alan oppikirjoissa. He ajattelevat, että kun ihmisen esi-isät hylkäsivät varjoisan metsän ja alkoivat metsästää riistaa kuumalla savannilla, turkki kävi tarpeettomaksi ja oli tärkeämpää viilentää kehoa hikoilemalla.
Vaikka tarina kuulostaa kiehtovalta, huomaa asiaa tarkemmin pohtiessaan, että karvattomuus on itseasiassa erittäin huono sopeuma savannille. Monet savannilla elävät kädelliset ovatkin saaneet sopeutuessaan savannin kuumaan ilmastoon pidemmän ja tuuheamman karvapeitteen.
Ihminen on kuitenkin kehittynyt monista muista nisäkäistä poikkeavan tavan jäähdyttää kehoaan. Hikoileminen paljaalle iholle tehostaa lämmön haihtumista iholta ja jäähdyttää kehoa niin tehokkaasti, että busmannisoturi voi Namibian puoliaavikolla juosta päivän paahteessa tuntikausia saaliseläimen, esimerkiksi kuduantiloopin, perässä ja lopulta surmata keihäällään läkähtyneen eläimen. Ainoa ongelma tehokkaassa hikoilussa on se, että hikoiltu neste pitää korvata juomalla, eikä savanniympäristössä vettä ole helposti saatavilla.
Syy karvapeitteen menetykseen ei voinut kuitenkaan olla, että se mahdollisti pitkänmatkanjuoksun, sillä hikoilun kehittyminen jäähdytystavaksi vaati ensin karvattomuutta, sillä hikoilu on tehoton jäähdytyskeino karvaiselle eläimelle. Kesti kauan ennen kuin ihmisen jäähdytyskoneisto oli kehittynyt niin hyväksi, että pitkämatkanjuoksu päivänpaahteessa onnistui. Näyttäisi pikemminkin siltä, että ihminen menetti ensin karvapeitteen ja sitten sopeutui savannin olosuhteisiin kehittämällä uuden tavan jäähdyttää kehoa.
Lämmönsäätelyssä auttoi osaltaan myös pystyasento, sillä sen ansiosta huomattavasti pienempi osa kehoa altistui auringon paahteelle ja tuuli tehosti hien haihtumista iholta. Kompensoidakseen karvattomuuden aiheuttamaa lämmönhukkaa ihminen alkoi varastoida rasvakudosta ihonsa alle. Muut kädelliset eivät varastoi rasvaa ihonalaiskudokseen ihmisen tavoin.
Tässä savannihypoteesissä on ongelmana, että se ei selitä, miksi myös naiset menettivät karvapeitteensä ja heistä kehittyi vielä karvattomampia kuin miehistä – naiset kun eivät miesten tapaan harrastaneet suurriistan metsästystä. Karvaisena kädellisenä nainen olisi ollut paremmin suojassa savannin polttavalta auringolta ja lämpösäteilyltä kuin karvattomana. Hypoteesi ei myöskään selitä, miksi ihminen on edelleenkin lähes karvaton. Kun ihminen levisi muille mantereille ja muihin elinympäristöihin, joissa hikoileminen ei ollut enää yhtä tehokas lämmönsäätymuoto, olisi tuuheasta karvapeitteestä varmasti ollut hyötyä.
Neanderthal-ihminen eli ennen sukupuuttoaan yli 100 000 vuotta jääkausien piinaamassa Euroopassa, mutta oli kuitenkin yhtä karvaton kuin nykyihminen. Geneettisen vaihtelun puuttuminen ei tätä selitä, sillä ihmislajilla on riittävästi geneettistä variaatiota karvoituksen suhteen, jotta luonnonvalinta voisi toimia. Todennäköisempi selitys on, että sama valintapaine, joka suosi karvattomuutta Afrikassa, suosi karvattomuutta myös uusissa elinympäristöissä.
VESIAPINAHYPOTEESI
VESIAPINAHYPOTESIN KANNATTAJIEN MUKAAN ihmisen karvattomuus olisi sopeuma merelliseen elinympäristöön. Idean esitti ensimmäisenä vuonna 1960 brittiläinen meribiologi Alister Hardy. Tämän hypoteesin kiivaimpiin puolustajiin kuuluvat mm. Desmond Morris ja Ellen Morgan.
Hardy kiinnitti huomion siihen, että ihmisen tapaan karvattomista eläimistä suuri osa on merieläimiä kuten valaita, manaatteja ja delfiinejä, jotka kaikki ovat menettäneet karvapeitteensä ja kasvattaneet ihon alaisen rasvapeitteen sopeutuessaan merelliseen elinympäristöönsä. Karvattomuus on hyödyllistä merieläimelle, sillä se vähentää kitkaa. Karvapeitteeseen voi jäädä ilmaa, joka aiheuttaa nostetta.
Sen sijaan karvattomuus merellisessä ympäristössä altistaa maaympäristöä suuremmalle lämmönhukalle, sillä vesi johtaa lämpöä pois keholta paljon ilmaa tehokkaammin. Tämä on erityisen suuri ongelma ihmisen kokoiselle ja muotoiselle eläimelle. Valaat, manaatit ja delfiinit ratkaisivat ongelman varastoimalla rasvaa kehoonsa. Niiden ulokkeet surkastuivat ja raajoihin kehittyi erityinen lämmöntakaisinottojärjestämä.
Ihmisen kokoiselle ja muotoiselle eläimellä karvojen menetys sopeutumana meriympäristöön olisi ollut epäedullinen, sillä kehon pinta-alan suhde tilavuuteen olisi tehnyt lämmönsäätelystä merellisessä ympäristössä mahdottoman. Tämän takia yksikään ihmisen kokoinen tai muotoinen nisäkäs ei ole menettänyt karvapeitettään sopeutuessaan merelliseen ympäristöön. Edes amatsonin jättiläissaukko, joka on lähes ihmisen kokoinen ja elää lämpimissä vesissä, ei ole menettänyt karvapeitettään. Myöskään hylkeet, majavat ja jääkarhu eivät ole menettäneet karvapeitettään.
Miksi ihminen olisi ollut poikkeus? Se, että karvattomuus olisi hieman lisännyt ihmisen esi-isien virtaviivaisuutta vedessä, riittää tuskin kompensoimaan karvojen menettämisen kustannuksia. Vesiapinat olisivat kuitenkin joutuneet nousemaan nukkumaan rannalle, jossa lämmittävä karvapeite olisi varmasti ollut hyödyllinen. Myös paleontologiset todisteet vesiapinahypoteesin tueksi puuttuvat.
KARVATTOMUUS SOPEUMANA ULKOLOISIA VASTAAN
AJATUKSEN, että ulkoloiset saattaisivat olla syy siihen, miksi ihmisen esi-isät menettivät karvapeitteensä, esitti jo vuonna 1874 brittiläinen luonnontutkija Thomas Belt. Hän oli havainnut, että alaston kädellinen olisi vähemmän altis ulkoloisille, jotka erityisesti tropiikissa aiheuttavat vakavan terveysuhan eläimille. Evoluutioteorian isä Charles Darwin ei kuitenkaan vakuuttunut Beltin ideasta, sillä hän totesi, että loiset ja taudit vaivaavat tropiikissa myös muita eläimiä, jotka eivät kuitenkaan ole menettäneet karvapeitettään.
Valitettavasti Darwin ja muutkaan aikalaisensa eivät vielä ymmärtäneet, kuinka vakavia tauteja ulkoloiset voivat levittää. Vielä siihen aikaan ei myöskään ymmärretty, että loiset ja taudit aiheuttavat tunnetuista valintapaineista voimakkaimman, sillä ne saattavat hetkessä pyyhkäistä pois lähes kokonaisia eläinpopulaatiota. Oleellinen kysymys on, miksi loisten aiheuttama valintapaine ei ole aiheuttanut karvattomuutta muissa kädellisissä, mutta olisi aiheuttanut karvattomuuden esi-isillämme?
Selitys ihmisen karvattomuuteen saattaa piillä poikkeuksellisessa ekologisessa muutoksessa, kun ihmislaji alkoi metsästää suurriistaa. Tällöin eivät naiset ja lapset voineet seurata laumana miesten perässä vaan he perustivat tukikohtia, joissa odottivat metsästysretkeltä palaavia miehiä ja joissa yövyttiin ja käsiteltiin saalista. Varhaisimmat arkeologiset todisteet tällaisista ”kotipesistä” löytyvät pleistoseenikauden alusta noin 1,8 miljoonan vuoden takaa Tansaniasta.
Tästä muutoksesta elämäntyylissä hyötyivät monet loislajit. Ihmisestä tuli ensimmäinen kädellinen, jota vaivasi kirput sekä lutikat. Ne pystyvät käymään läpi koko elinkiertonsa vain, jos isäntä-eläin viettää riittävän kauan aikaa samalla paikalla. Verta imevät ulkoloiset eivät ole pelkästään harmittava riesa, vaan ne myös levittävät vakavia tauteja, kuten esimerkiksi paiseruttoa ja mustaa surmaa. Kirpuista levinnyt musta surma tappoi keskiajalla jopa kolmasosan Euroopan väestöstä. Täit puolestaan levittävät mm pilkkukuumetta. Siirtyminen suurriistan metsästykseen myös lisäsi esi-isiemme ryhmäkokoa, mikä entisestään lisäsi ulkoloisten määrää.
Muita kädellisiä eivät kirput ja lutikat haittaa, sillä ne ovat jatkuvasti liikkeellä, eivätkä vietä riittävän pitkää aikaa yhdellä paikalla. Simpanssikin tekee joka ilta uuden nukkuma-alustan oksista ja lehdistä, joten kirput ja lutikat eivät häiritse sen yöunia. Kun esi-isämme asettuivat aloilleen ja kirput ja lutikat alkoivat vaivata heitä, on yksi ulkoloisten levittämä tautiepidemia saattanut pyyhkäistä läpi koko heimon ja jättänyt jäljelle hieman suuremmalla todennäköisyydellä ne esi-isämme, jotka harvemman turkin takia kärsivät vähemmän ulkoloisista.
Karvattomuuden tehokkuus sopeutumana ulkoloisia kohtaan näkyy hyvin siinä, että naisten nykymuoti, jossa poistetaan genitaalialueen karvoitus, on tehnyt genitaalialueiden karvoissa elämään erikoistuneesta satiaista uhanalaisen. Se kun ei pärjää karvattomalla iholla. Päätäistäkin pääse kaikista varmimmin eroon leikkaamalla itsensä kaljuksi. Keskitysleireillä natsit osoittivat, että karvaiset juutalaismiehet kärsivät enemmän ulkoloisista ja niiden levittämistä taudeista kuin karvattomiksi ajellut. Myös ulkoloisten poistaminen on paljon helpompaa karvattomalta iholta kuin tuuhean karvapeitteen joukosta. Karvoitus onkin lähtenyt voimakkaimmin kehon niiltä alueilta, joista ulkoloisten poistaminen on hankalinta, kuten esimerkiksi selästä.
Lasse Heliävirta
ennen Saksien Keksimistä Ihminen On Ollut Erikoinen Näky Pitkässä*** ***tukassaan Ja Parrassaan, Mutta Alastomassa Vartalossaan.
KARVATTOMUUS JA SEKSUAALINVALINTA
ULKOLOISTEN AIHEUTTAMAA valintapainetta kohti karvattomuutta on edistänyt myös seksuaalivalinta. Jo Charles Darwin havaitsi, että ympäri maailman miehet pitävät karvaisia naisia vastenmielisinä. Tutkimusryhmäni tutkimuksissa ympäri maailman on käynyt selväksi, että ympäri maailman naiset pitävät voimakkaan karvaisia miehiä vähemmän puoleensavetävinä kuin karvattomampia miehiä. Sen sijaan monilla muilla nisäkkäillä naaraat suosivat hyväkuntoisen tuuhean karvapeitteen omaavia koiraita, sillä se on osoitus koiraan hyvästä terveydestä ja kunnosta.
Onkin yllättävää, että ihmiset kokevat tuuhean turkin lajitovereillaan vastenmielisenä. Naaraiden tiedetään suosivan monilla lajeilla koiraita, joilla on vähiten loisia ja tauteja. Koiraiden näyttävien sukupuoliornamenttien onkin väitetty kuvastavan koiraan hyvää vastustuskykyä tauteja ja loisia vastaan, sillä vain hyvän immuniteettikyvyn omaava koiras pystyy tuottamaan ison näyttävän ornamentin. Pariutumalla näyttävän ornamentin omaavan koiraan kanssa naaras saattaa parantaa omien jälkeläistensä tautien vastuskykyä ja siten geenien eteenpäinmenoa.
Voi hyvinkin olla, että ne esivanhemmistamme, jotka sattuivat suosimaan vähiten karvattomia yksilöitä lisääntymiskumppaneinaan, saivat jälkeläisiä, jotka kärsivät vähemmän ulkoloisista ja niiden levittämistä taudeista ja onnistuivat siten siirtämään enemmän geenejään seuraaville sukupolville.
Monista muista ulkoloisten riivaamista eläinlajeista poiketen ihminen pystyi luopumaan karvapeitteestä hyvin helposti, sillä ihminen pystyi älynsä ansiosta kompensoimaan karvattomuuden aiheuttamaa lämmönhukkaa rakentamalla majoja, käyttämällä tulta ym. Ihmisen lisäksi ulkoloisten takia turkkinsa on saattanut menettää myös kaljurotta. Se elää maanalaisissa käytävissä suurissa perhekunnissa ja on siten moniin muihin jyrsijälajeihin verrattuna paljon alttiimpi ulkoloisille.
Ihmisen turkin menettämisen tarkka ajankohta on pystytty selvittämään geenimuunnoksen perusteella, joka tuottaa afrikkalaisilla ihoon melaniinia. Karvainen kädellinen ei tarvitse melaniinia suojautuakseen auringon ultraviolettisäteilyä vastaan, joten karvaiset serkkumme ovat karvapeitteensä alla yhtä kalpeita kuin me suomalaiset. Melaniinia tuottavan geenimuunnokseen kertyneiden neutraalien mutaation perusteella tutkijat ovat laskeneet, että ihminen menetti karvapeitteensä 1,2 miljoonaa vuotta sitten.
Loisten aiheuttamasta valintapaineesta huolimatta ihmisille jäi kuitenkin karvoitusta eri puolille kehoa. Syy siihen lienee siinä, että ne palvelevat edelleenkin tärkeäitä tehtäviä. Genitaalialueen ja kainoloiden karvat tehostavat feromonien eritystä. Ne ovat muodoltaan litteitä, mikä lisää niiden pinta-alaa. Feromoneja erittävät apogriiniset rauhaset aukeavat niiden tyvelle, josta ne leviävät karvaan. Ne myös sijaitsevat paikoissa, joista feromonit leviävät tehokkaimmin ympäriinsä ihmisen kävellessä.
Päähän ihmisellä jäi hiukset suojaamaan aivoja niin kylmää kuin liian kuumaa ympäristöä vastaan. Osalle miehille jäi vielä rintakarvoitusta, joka ilmestyy dihydrotestosteronin seurauksena sukukypsyyden saavuttamisen jälkeen. Äskettäin ”Archives for sexual behaviour” -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa osoitin australialaisen kollegani kanssa, että naiset pitivät sellaisia miesvartaloita puoleensavetävinä, joissa karvoitusta oli nännin ympärillä ja niiden välissä. Muualla kehossa olevia vartalokarvoja naiset pitivät puoleensavetävyyttä alentavina. Rintakarvat eivät liene kadonneet, koska ne näyttelevät yhä roolia parinvalinnassa.
Se, miksi ihmisellä kummallakin sukupuolelle on jäänyt harva karvapeite sekä käsivarsiin että jalkoihin, on vaivannut minua vuosikausia, sillä en keksinyt järkevää selitystä niiden karvojen olemassaololle. Lämmönsäätelyssä ne eivät juurikaan auta, ja naiset käyttävätkin huomattavan määrän aikaa ja vaivaa näiden karvojen poistamiseen pelkästään esteettisistä syistä. Vuonna 2012 julkaisivat Isabella Dean ja Micheal T. Siva-Jothy ”Biology Letters” -lehdessä artikkelin, missä he osoittivat, että raajoissa oleva harva karvapeite palvelee tärkeää funktiota. He osoittivat, että sen ansiosta henkilöt huomasivat herkemmin raajoissa kävelevän lutikan.
VIITTEET
Dean, I. & Siva-Jothy, M.T. (2012). Human fine body hair enhances ectoparasite detection. Biology Letters 8, 358–361 Dixson, BJW & Rantala MJ. The Role of Facial and Body Hair Distribution in Women’s Judgments of Men’s Sexual Attractiveness. Archives of Sexual Behaviour, in press.
Rantala M.J. 2007. The evolution of nakedness in Homo sapiens. Journal of Zoology 273, 1-7. Rogers, A.R., Iltis, D. & Wooding, S. 2004. Genetic variation at the MC1R locus and the time since loss of human body hair. Current Anthropology 45, 105–108.
kirjoittaja On Psykologian Ja Biologian Tohtori Sekäturun Yliopiston Evoluutiobiologian Dosentti. Hänluennoi Skepsikselle Evoluutiopsykologian Perusteistatieteiden Talolla 2. Syyskuuta Helsingissä.katso Ja Kuuntele Koko Luento:youtube.com/user/skepsisfinland
YHDYSVALTOJEN PRESIDENTTIVAALIT lähestyvät uhkaavasti. Niin demokraatit kuin republikaanit etsivät vielä vahvinta ehdokastaan lopulliseen taisteluun. Vaalikausi on pitkä, jotta kansakunta saisi siitä irti kunnon viihdettä. Ja jotta pahimmat ehdokkaat keritään potkimaan ulos kisasta.
Eräs republikaaniehdokkaiden kärkisijoilla pysynyt nimi on eläkkeelle jäänyt neurokirurgi Ben Carson. Miehestä leivotaan kannattavampaa äänihaavia kuin puolueen peruslinjasta poikkeavasta Donald Trumpista. Carson on konservatiivinen ehdokas, joka on ainakin alustavasti puheissaan ollut maltillisempi kuin moni muu uskovainen republikaani. Mutta miehen muut puheet ovat nostattaneet kohua. Joskus jopa enemmän kuin Trumpin puheet.
17 vuotta sitten Carson piti puheen Andrewsin yliopistossa. Siinä hän jakoi kuulijoille käsityksiään historiasta ja tieteestä. Merkittävä asia kuultiin, kun Carson kertoi, että Egyptin pyramidit ovat oikeasti muinaisia viljavarastoja. Niiden rakennuttajana oli Vanhasta testamentista tuttu Joosef. Rakennustyötä ei tehty faaraoiden hautaamista varten. Pyramideista löydetyt tiiviisti suljetut kammiot ovat mainioita tiloja viljan säilyvyyden kannalta.
Carson vain kertoi, mitä arkeologit ja tiedemiehet ovat ajatelleet pyramidien käyttötarkoituksesta. Hän myös mainitsi joidenkin asiantuntijoiden arvelleen, että pyramidien rakentamiseen olisi tarvittu avaruusolentojen apua. Tästä hän totesi, ettei avaruusolentoja tarvita, jos Jumala on luonasi arkkitehtina.
Vanha puhe nousi marraskuussa uutisiin. Carsonin käsitykselle historiasta naureskeltiin. Tarkastelematta jäi kuitenkin paljon tärkeämpi asia: se, miten miehen ajatusmaailma toimii. Selkeästi hän oli tietoinen siitä, mitä historiantutkimus sanoo pyramideista.
Pohdintaan ei kuitenkaan näytä pääsevän Carsonin ajatuksen kriittinen tarkastelu. Carson on tietoinen pyramidien rakenteesta. Ja siitä, miten arkeologit ovat tutkineet pyramideja. Pyramideista on löydetty runsaasti kapeita käytäviä, jotka johtavat kammioihin. Kammioista ei ole koskaan löydetty pelkästään jyvien jämiä. Niistä on löydetty hautoja, kultaista kalmistokamaa ja muumioita.
Varsinaiset viljavarastot rakennettiin hallintorakennusten viereen. Niiden tarkoitus on selvitettävissä niihin tehtyjen hieroglyfien ansiosta.
Carson ei pohtinut, mitä ongelmia olisi seurannut, jos egyptiläiset olisivat keskittäneet viljavarastonsa näin isoihin paikkoihin. Viljan vartiointi olisi toki helpompaa, mutta sen pilaantuessa menetettäisiin valtava määrä ruokaa. Pyramidit tarjoavat massaansa nähden erittäin vähän varastotilaa. Viljan keskittäminen ja vartiointi olisi hoitunut helpommallakin.
Olisi myös vähintään erikoinen pila kaivertaa viljasiilojen seiniin hautausrituaalien kuvauksia ja viestejä tuonpuoleiseen siirtyneille faaraoille. Egyptiläiset kirjasivat muistiin tarkasti tekemisensä ja tapahtumat. Tilanne olisi sama kuin tulevaisuudessa arkeologit löytäisivät nykyiset julkiset vessat, mutta eivät osaisi tulkita, mitä käymälän merkki, käsienpesukyltit ja vessapaperirullatelineet tarkoittavat.
Tekemällä Joosefista pyramidien rakentaja saadaan maailman merkittävimmät rakennelmat Carsonin kannattaman uskonnon merkkipaaluiksi. Pyramidit eivät olekaan enää vääräuskoisen kansan rakentamia hautoja faaraoille. Näin niiden historiallinen arvovalta siirtyisi juutalaiskristillisen historian piiriin.
Puhetta muinaisista viljavarastoista ei ole tullut pelkästään Carsonin suusta. Hän on todennäköisesti lukenut aiheesta vaihtoehtoisen historian uranuurtajalta. Ensimmäisenä ideaa alkoi levittää Ron Wyatt. Hän on entinen anestesiahoitaja, joka kiinnostui arkeologiasta 60-luvulla. Pian hän kunnostautui näennäisarkeologian pioneerinä, varsinkin Raamatun ilmoittamista muinaisista turistikohteista.
Sama mies on onnistunut omasta mielestään löytämään liitonarkun, Sodoman ja Gomorran rauniot, Baabelin tornin, Nooan arkin ja Nooan ja hänen perheensä haudat. Kaikki Wyattin löydöt tunnetaan arkeologien parissa vitseinä. Valitettavasti Wyatt ei enää pysty löytämään historian kadonneita aarteita, sillä hän lähti viimeiselle hautakammion metsästysreissulleen vuonna 1999.
Carsonin puhe pyramideista oli erikoisessa – ellei ironisessa – kontekstissa. Saman puheen loppupuolella Carson voivotteli samana vuonna julkaistuja tietoja koululaisten tietotasosta: Yhdysvallat oli vertailussa muihin teollisuusmaihin nähden jälkijunassa. Carson oli huolissaan maansa tulevaisuudesta, jos luonnontieteiden opetukseen ei panosteta. Carson vaati parempaa tiedettä, vaikka vain pari henkäystä aikaisemmin julisti uskomustaan pyramideista akateemista maailmaa pätevämmäksi.
Useissa gallupeissa Carson on ollut joulukuun aikana toisena Donald Trumpin jälkeen, eli kannatus ei ole kadonnut pyramidipuheiden paljastuttua. Oikeastaan puheet ovat vahvistaneet Carsonin kannatusta evankelisten äänestäjien parissa. Äänestäjät eivät välttämättä välitä, mitä puhutaan, kunhan vaaliviihde jatkuu.
GM-ruokaa kohtaan tunnetaan yhä epäluuloja,vaikka se olisi turvalliseksi todettu.
Sami Taberman
GEENIMANIPULOIDUN RAVINNON TARJONTA monipuolistuu maailmalla. Viljelyyn hyväksytään vuosittain uusia lajikkeita. Tänä vuonna Yhdysvalloissa hyväksyttiin 20 vuoden tutkimisen jälkeen ensimmäinen geenimanipuloitu eläin syötäväksi.
Asiasta on käyty kansalaiskeskustelua yhtä kauan kuin GM-ruokaa on ollut olemassa. Asiantuntijat ovat puhuneet television keskusteluohjelmissa puolesta ja vastaan. Lehdet ovat kirjoitelleet milloin asiallisesti oikeista ongelmakohdista, milloin pelkoa lietsoen ”frankenfoodista”. Tiedejärjestöt ovat julkaisseet asiapitoisia tiedonantoja.
Tieteellinen tieto kertoo, että GM-ravinto on turvallista. Varsinainen tieteellinen tutkimus päätyy kuitenkin harvoin kansantajuisesti mukaan keskusteluihin. Media vaatii yksinkertaisia esityksiä, jotta katsojat ja lukijat jaksavat seurata uutisen loppuun asti. Siksi vahvalla visuaalisella tiedolla on suurempi kysyntä kuin pitkällä tekstillä.
MAKUTUOMAREINA ORAVAT
SOSIAALISESSA MEDIASSA LEVIÄÄ parhaiten artikkeli, jossa sovelletaan mahdollisimman yksinkertaisia väitteitä. Kuvien täytyy myös olla yhdellä silmäyksellä sulateltavia. Tämän takia selkeä vertailu kahden maissintähkän välillä sai satojatuhansia jakoja. Makutuomareina toimivat oravat.
Vertailussa käytettiin luomuviljeltyä ja geenimanipuloitua maissintähkää. Ulkona telineessä pidetyillä tähkillä testattiin oravien ruokamieltymyksiä. Näytti siltä, että vain luomu kelpasi eläimille. Valokuva lopputuloksesta sai monet päättelemään, että oravat tietävät GM-maissin olevan haitallista – eläimet välttävät geenimanipuloitua ruokaa.
Testin tulos oli tietenkin kaikkea muuta kuin luotettava. Mainitsematta jäi käytettyjen maissintähkien ikä. Luomuversio oli vuoden vanha, GM-maissi oli poimittu suoraan pellolta. Pelkkä tähkien ikäero riittää selittämään oravien valinnan. Ehkä sopivan ikäinen tähkä on oravien mieltymyksissä houkuttelevampi. Eikä vertailua oltu sokkoutettu. Otanta oli vain kaksi maissintähkää.
TUMMUMATTOMAT OMENAT
ENSIMMÄINEN ORAVIEN TEKEMÄ maissintähkien vertailu oli selkeästi puutteellinen. Onneksi meneillään on suurempi ja luotettavampi vertailu. Yhteisörahoituksella toimiva GMO Corn Experiment aikoo lähettää kaksi maissintähkää 1250 vapaaehtoiselle henkilölle. Heidän velvollisuutenaan on asettaa tähkät vierekkäin luonnon armoille. Tähkät on numeroitu ja merkitty viivakoodeilla, joten vapaaehtoiset eivät tiedä, kumpi niistä on geenimanipuloitu. Vasta tämän testin tulosten jälkeen voimme sanoa edes varovaisesti jotain oravien ruokamieltymyksistä.
Tuloksia odotellessa makutestejä tehdään geenimanipuloidulla omenalla. Yhdysvalloissa hyväksyttiin ravinnoksi tummumaton omenalajike Arctic Apple. Sitä ei voi syyttää ison geenifirman ahneuksissa tuottamaksi rahasammoksi, sillä geenejä on muunneltu pienessä kuuden hengen Okanagan Specialty Fruits -yrityksessä.
Omenaan ei ole lisätty sinne kuulumattomia geenejä, eikä tuotu muitakaan tuntemattomia asioita. Omenasta on vain poistettu geenejä, jotka aktivoivat tummumisen käynnistävän tapahtumaketjun entsyymejä. Omenan ravintosisältöä tai koostumusta ei ole muutettu. Etuna saavutetaan omena, jonka käyttö salaateissa ei enää vaadi tummumisen estämiseen tarkoitettuja kemikaaleja. Ruokaa menee vähemmän roskiin, kun pelkästään esteettisistä syistä syömättä jäävät omenaviipaleet päätyvät suihin asti.
Vegan GMO -sivuston edustaja sai ennakkona käsiinsä pussillisen Arctic Applen tuotteita. Hän viipaloi ne ja asetteli tarjolle kasvissyöjien nyyttikesteille. Omenoiden vieressä oli selkeä lappu, joka ilmoitti hedelmien olevan geenimanipuloituja. Viereen laitettiin sama määrä Golden Delicious -lajikkeen omenaviipaleita. Arctic Apple oli selkeästi suositumpi valinta, sillä tummuneet Golden Delicious -omenaviipaleet eivät näyttäneet yhtä herkullisilta. Valokuvat vertailun lopputuloksesta eivät kuitenkaan ole vielä päässeet yhtä laajaan kiertoon kuin oravien maissintähkät.
MUUNTOGEENINEN LOHI
AQUADVANTAGE-LOHI on yhdysvaltalaisen AquaBounty Technologiesin kehittämä geenimuunneltu lohen lajike. Siitä tuli marraskuussa maailman ensimmäinen elintarvikkeeksi hyväksytty geenimuunneltu eläin, kun Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA julkisti tutkimustuloksensa, joissa kala todettiin turvalliseksi. Myyntiin vaadittava lupaprosessi kesti lähes 20 vuotta.
Tyynenmeren rannikon kuningasloheen on lisätty geeni kivinilkkojen heimoon kuluvan kalan kasvuhormonin säätelyjärjestelmästä. Kasvuhormonien muutoksen ansiosta AquAdvantage kasvaa huomattavasti nopeammin isokokoiseksi. Tavallisesti lohta kasvatetaan täysikasvuiseksi kolmen vuoden ajan, geenimuunneltu lohi kasvaa samoihin mittoihin 16-18 kuukaudessa. Tämä tarkoittaa entistä pienempää raaka-aineiden käyttöä kalanviljelyssä, mikä säästää luontoa ja auttaa hillitsemaan luonnossa kasvaneiden kalojen ylikalastusta.
Ruokakauppojen hyllyillä mainitaan useasti erikseen, jos tuote on GM-vapaa. Niiden rinnalle on tulossa yhä enemmän myös GM-tuotteita. Toivottavasti lehdistö silloin suosii sellaisia makutestejä, joissa vertailu on tehty edes alustavalla tavalla luotettavasti.
AquAdvantagea voitaisiin testata vertailemalla sitä tavalliseen loheen. Koekaniineiksi päästettäisiin kissoja. Riippumatta tutkimustiedosta kansalaiset todennäköisesti valitsisivat itselleen sen lohen, kumpaa kissat suosisivat.
TÄYTIN WALGREENSISTA ostamani lasipurkin lähdevedellä, suljin kannen, verhosin sen valkoisella silkillä ja pidin sängyn alla seitsemän yötä. En missään tapauksessa saanut avata tai edes katsoa vesipurkkia. Lopulta sain kutsun puhdistusrituaaliin, jossa istuin tuolilla silmät kiinni ja naiset hääräsivät ympärilläni purkki kädessä Jeesusta avuksi huutaen. Sitten he ojensivat purkin takaisin ja pyysivät minua avaamaan käärinliinat ja kannen. Ja mitä näinkään? Kirkas vesi oli muuttunut mustaksi, tahmeaksi, etovaksi mössöksi. Se oli Jumalan ihme, sanoi esirukoilijatar, Pyhän Hengen todiste iljettävyydestä ympärilläni. Nyt oli jo kiire vangita mustuus kahteen kultaiseen pienoistemppeliin, jotka ostettaisiin uskonnolliselta postimyyntifirmalta. Ne maksoivat lähes kahdeksantuhatta dollaria kappale.
NÄYTTELIJÄ TOM HANKSIN, 59, vaimon Rita Wilsonin, 59, todettiin viime vuoden joulukuussa sairastavan syöpää. Useiden kirurgisten toimenpiteiden ja korjaavien hoitojen jälkeen Rita on kertonut saaneensa terveen paperit, mutta raskas taistelu syöpää vastaan vaikutti suuresti koko perheeseen. … Hanks huomauttaa pistäneensä merkille, että ihmiset tekevät rahaa vakavilla terveysongelmilla. ”Me olemme onnekkaita, että meillä on varaa maailman parhaaseen terveydenhuoltoon. On olemassa kuitenkin ihmisiä, jotka yrittävät tienata vakavien sairauksien, kuten syövän avulla”, Hanks kertoo. Hanks nostaa esimerkkinä esille vaihtoehtoiset hoitomuodot, jotka voivat kalliista hinnastaan huolimatta olla pahimmassa tapauksessa täyttä huijausta. ”Nämä ihmiset yrittävät vain hyötyä sairauksista. He herättävät ihmisissä vain turhia toiveita ja lisäävät sairastavien ihmisten ahdistusta. He ovat saalistajia”, Hanks sanoo.
IHMISIÄ KOVASTI KUOHUTTANUT, viime viikolla Ruohonjuureen myyntiin tullut (kännykkäsäteilyltä suojaava) Skudo-hologrammitarra on poistunut Ruohonjuuren valikoimista. … Valikoimista poistumisen syynä on se, että runsaan asiakaspalautteen perusteella olemme nyt täysin vakuuttuneita siitä, että Skudon tehosta tarvitaan lisää tieteellistä tutkimusta.
ASIANTUNTIJAT ANTAVAT täystyrmäyksen demarien kansanedustajien tuoreelle lakialoitteelle, jonka mukaan matkapuhelintukiasemien ja radiomastojen sijoittelua tulisi rajoittaa. … Lakialoitteen ovat allekirjoittaneet Eeva-
Johanna Eloranta, Jukka Gustafsson, Maria Guzenina ja Lauri Ihalainen. … Fysiikan professori Tapio Ala- Nissilä Aalto-yliopistosta antaa täystyrmäyksen demarien ehdotukselle. ”Tämä lakialoite on täysin järjetön, koska sähköallergia ei ole tutkimusten mukaan todellinen fyysinen sairaus, joka aiheutuisi heikosta sähkömagneettisesta säteilystä, vaan se johtuu muista tekijöistä.” Ala-Nissilä muistuttaa, että myös ihminen säteilee mikroaaltoja – moninkertaisesti enemmän kuin tukiasema. ”Sähköallerginen ihminen olisi siis allerginen itselleen paljon voimakkaammin kuin tukiasemille.”
KIRKASVALOKUULOKKEITA VALMISTAVA oululaisyritys Valkee teki helmikuussa päättyneellä tilikaudella 2,3 miljoonan euron tappion. Tappio oli vain hivenen pienempi kuin edellisellä tilikaudella. Tuolloin tappiota kertyi liki kolme miljoonaa euroa. Viiden vuoden aikana yrityksen kokonaistappio on noussut jo 6,7 miljoonaan euroon. Vuoden alusta Valkeen toimitusjohtajana toiminut Aki Backman ei ole karuista luvuista moksiskaan. ”Ei huolestuta, päinvastoin hyvä niin. Esimerkiksi Jenkeissä lääkealan laitteeseen pitää sijoittaa keskimäärin 35 miljoonaa dollaria, ennen kuin yritys alkaa tehdä voittoa. Me emme ole edes tehneet vielä paljon tappiota.”
PERUSSUOMALAISTEN KANSANEDUSTAJAT Arja Juvonen ja Anne Louhelainen katsovat tulleensa huijatuiksi, kun heidän puoluetoverinsa Ari Jalonen pyysi heitä mukaan järjestämäänsä seminaariin kilpirauhassairauksien hoidosta. Jalosen seminaarissa tänään kello 16 piti keskustella kilpirauhassairauksien vaihtoehtohoidoista ja toisaalta perinteisestä lääkehoidosta. Hän kuitenkin unohti kutsua paikalle virallisen hoitomuodon edustajia. ”Siinä kävi lapsus. Seminaari piti nopeasti järjestää, ja jäi pyytämättä toisen hoitomuodon edustaja. Ihan pikku köpä”, Jalonen sanoo.
VIIME PERJANTAINA KIRJOITIN uhkailukirjeestä, jonka saksalaisen Bemer-verisuoniterapialaitteen valmistaja oli lähettänyt Aalto-yliopiston professoreille ja rehtorille. Kirjeen syynä oli todennäköisesti tekeillä ollut laaja lehtijuttu, joka julkaistiin viime sunnuntaina Lännen Median lehdissä. Aalto-yliopiston lakimiehen laatimassa vastauskirjeessä todetaan muun muassa, että tieteen- ja sananvapaus ovat Suomen perustuslaissa taattuja oikeuksia ja nämä oikeudet ovat tunnustettuja myös Euroopan laajuisesti. Esittämällä väitteitä tuotteestaan Bemer altistaa itsensä kritiikille ja on täysin vapaa esittämään todisteet laitteensa toimivuudesta, ja vahingonkorvausvaatimuksilla uhkailu on perusteetonta ja naurettavaa.
PIENI OSA AIVOKUORTA näyttää vaikuttavan voimakkaasti ihmisten ideologisiin asenteisiin. … (Tutkimuksen) tulokset osoittivat, että oikeaa magneettistimulaatiota saaneet raportoivat 32 prosenttia vähemmän tarvetta hakea kuolemanpelolleen uskonnollista lohtua.
MUUN MUASSA PAPERIN ja tekstiilien valkaisuun käytetystä natriumkloriitista on tullut vaarallinen, massiiviset mittasuhteet saanut villitys Virossa. Tislattuun veteen sekoitettua natriumkloriittia, eli MMS-liuosta, annetaan Virossa sairaille siinä uskossa, että se saa aikaan ihmeparannuksen. Todellisuudessa vaikutus voi olla täysin päinvastainen, eli hengenvaarallinen. … Jo vuosia asiaan vihkiytyneet – tai sillä rahaa tekevät – tahot ovat väittäneet MMS:n auttavan muun muassa hiv-virukseen, malariaan ja syöpään. Tieteellistä näyttöä MMS:n myönteisistä vaikutuksista ei ole.
ON TODETTU, että biomolekyylit aiheuttavat syöpäsolujen kuolemaa, estävät syöpäsolujen kasvua, pysäyttävät kasvaimen kehityksen estämällä kasvainta ravitsevia verisuonia muodostumasta, kiihdyttävät elimistön omia puolustusmekanismeja taistelussa kasvainta vastaan ja vähentävät syöpää aiheuttavien aineiden (karsinogeenien) vaikutusta. … Moni syöpään sairastunut haluaa tietenkin tehdä voitavansa terveytensä eteen. Tuolloin kannattaa hyödyntää tämän tieteenalan uusin käytettävissä oleva tieto. Moni kaipaisi neuvontaa asiantuntijalta, jolla olisi alan tietämystä.
AJANVARAUS: PUH. 0400-609941. Sylvi Silvennoinen- Kassinen, LKT. Lääkäri, immunologian (immuunipuolustuksen) dosentti, psykoterapeutti. Vastaanotto: Kurkelankuja 8 C 22, 90230 Oulu. Anna toivoa itsellesi, lapsellesi ja rakkaallesi vaikeassa sairaudessa perehtymällä syöpää torjuvaan ravintoon. Hyödynnä tämän tieteenalan uusin tieto arjessasi. Tule tutustumaan hedelmiin, vihanneksiin ja yrtteihin, joilla on syöpää torjuvia ominaisuuksia.
MONET ROKOTUSTEN VASTUSTAJAT pitävät kiinni kannastaan, jonka mukaan rokotukset lisäävät autismin riskiä. Tätä mieltä on muun muassa yhdysvaltalainen SafeMinds-järjestö, joka päätti rahoittaa suurtutkimuksen asian selvittämiseksi. … Työn tulokset julkaistiin maanantaina Yhdysvaltain arvostetuimpiin kuuluvassa tiedejulkaisussa Proseedings of the National Academy of Sciencesissä eli PNAS:ssä. Tutkijoiden mukaan rokotteet eivät aiheuttaneet apinoille minkäänlaisia muutoksia aivoissa tai käytöksessä. … Tutkimustulos ei vastannut SafeMindsin odotuksia. Ryhmä antoi lausunnon, jossa se arvostelee käytettyjä menetelmiä ja ilmoittaa perehtyvänsä parhaillaan tarkemmin tutkimukseen.
YHDYSVALTAIN AVARUUSHALLINTO NASA:n julkaisemat kuvat Mars-planeetasta ovat saaneet tutkijat hämilleen. Mars-planeetan pinnalla näyttäisi kuvien perusteella olevan Stonehengea muistuttava kivimuodostelma. … Monet tutkijoista uskovat, että epätavallinen muodostelma on todiste sivilisaatiosta.
KARI PEITSAMON ELÄMÄÄ kartoittava uutuusteos Rokkari & saarnamies pureutuu myös Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa opiskelevan Peitsamon uskonkäsityksiin. Niistä hätkähdyttävin on muusikon teoria siitä, ettei ihmisillä ole tosiasiassa lainkaan päätä. ”Idea siitä, että minulla ei ole päätä, alkoi tuolloin kymmenen vuotta sitten vahvistua vahvistumistaan. Siitä tuli mulle arjen todellisuutta. Nytkin kun tässä puhun sinulle, minulla ei ole päätä”, Peitsamo kertoo kirjan kirjoittaneelle Ari Lahdenmäelle.
KUN MAAN VARJO PEITTÄÄ KUUN ja kiertolaisemme on samaan aikaan radallaan lähimpänä Maata, syntyy pahaenteisen punainen jättikuunpimennys. Verenpunaista Kuuta on pelätty kautta historian. ... Nykyaikana lohikäärmeet ovat korvautuneet kaikenlaisilla new age -energiavirtaushömpötyksillä. Eräät lopun ajoista fantasioivat uskonnolliset ryhmät ovat jopa povanneet huomisen kuunpimennyksen tuovan mukanaan maailmanlopun, Jeesuksen tai molemmat.
KANSANEDUSTAJA ARI JALONEN (PS.) haluaisi niinsanotut perinnehoidot julkisen terveydenhoidon ja Kelakorvausten piiriin. Jalonen kuuluu Kalevalaisen kansanparannussäätiön rinnalle perustettuun Perinnehoitojen neuvottelukuntaan. … (Satakunnan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jouko) Remes sanoo, että jokaisella on oikeus käyttää sellaisia parannuskeinoja kuin haluaa, mutta julkisessa terveydenhoidossa käytetään vain lääketieteen menetelmin toimiviksi osoitettuja hoitoja. … Remes korostaa, että niinsanotut perinteiset hoitomuodot voivat auttaa joillakin potilailla, mutta toisille niistä voi olla haittaa. Esimerkiksi selkäkipu voi johtua syövästä, jolloin selkärankaan kohdistettu perinnehoitoihin kuuluva manipulaatio voi aiheuttaa jopa selkärangan katkeamisen.
Tellervo Riikonen: Hs.fi/kuukausiliite 5.12.
Mtv3.fi 27.11.
Ruohonjuuri.fi 4.11.
Ts.fi 29.10.
Kauppalehti.fi 23.10.
Hs.fi 22.10.
Blogit.image.fi/vesanlinja 20.10.
Tiede.fi 14.10.
Tallinna24.ee 12.10.
Sylvi Silvennoinen-kassinen: Kaleva 8.10.
Hoidot.com
Yle.fi/uutiset 7.10.
Stara.fi 5.10.
Iltalehti.fi 3.10.
Www.aamulehti.fi 27.9.
Yle.fi 11.9.
PYÖRIVÄ MUNA
MUKAVA VIIHDYTTÄÄ ihmisiä erinäisillä tempuilla ja yksi hienoimmista on helikopterimunanakin tunnettu. erittäin sopiva temppu esimerkiksi joulupöydässä esitettäväksi.
JOULUNA ON “Pyörivä muna”, Pyörivä muna on
Vaihe 5: Munapyörii vinhasti.Kääntele lautas-ta hiukan kiih-dyttäen munankulkemista lau-tasen ympäri.
vaihe 2: Kastele Posliinilautanen.
vaihe 1: Riko Muna*** ja Ota Haltuusi Kärki- ***pään Kuorenpuolikas.
vaihe 4: Aseta Mu-*** nan Kuori Lauta-selle Ja Pyöräytä Se ***vauhtiin.
vaihe 3: Hiero Lautanen*** ***kauttaaltaan Liukkaaksi.
KIRJAT
Andrei Sergejeff
PSEUDOHISTORIAA JA TIETEEN FILOSOFIAA
Inkeri Koskinen: Villi Suomen historia.
Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin. Tammi, 2015.
ERILAISIA PSEUDOTIETEELLISIÄ KIRJOJA julkaistaan Suomessa pilvin pimein joka vuosi, kun taas pseudotiedettä käsittelevät tietokirjat ovat huomattavasti harvinaisempia. Kotimaisen kirjoittajan yleisesitystä kansallisesta pseudotieteenhaaran perinteestämme voidaan jo pitää merkkitapauksena.
Inkeri Koskisen ”Villi Suomen historia” on kertomus pitkästä suomalaisesta pseudohistorian traditiosta. Kirja ulottuu aina renessanssin gööttiläisesta historiankirjoituksesta oman aikamme tee se itse -historioitsijoihin. Ansaitsemansa käsittelyn saa moni värikäs persoona, mm. Sigurd Wettenhovi-Aspa, Johannes Vuorio, Ior Bock sekä tämän hetken merkittävin kotimainen pseudohistorioitsija Jukka ”Jukkis” Nieminen.
Kaikkia näitä henkilöitä on yhdistänyt tieteellisen historiantutkimusten tulosten jättäminen huomiotta, tai niiden intohimoinen kiistäminen. Historiantutkimuksen tiedeyhteisö nähdään vihollisena, jonka edustajat ovat joko liian typeriä ymmärtämään pseudohistorioitsijoiden ”löydöksien” merkitystä, tai osana salaliittoa, joka tarkoituksella pyrkii salaamaan maamme loisteliaan muinaishistorian.
HERKULLISTA DIALOGIA
KOSKINEN KIRJOITTAA ELÄVÄSTI ja mukaansatempaavasti. Kirjan sivuilta lukijan ihmeteltäväksi vyöryy toinen toistaan hurjempia tarinoita, missä suomalaiset ovat milloin Israelin kadonnut heimo, milloin Atlantiksen jälkeläisiä. Metodologia näiden tulkintojen taustalla on villiä. Satunnaisten äänneyhtäläisyyksien perusteella muodostetaan huimia etymologioita, oikeaan historiantutkimukseen viitataan vain harvoin ja valikoiden ja tarvittaessa puhdas intuitio riittää tarinoiden pohjaksi.
Kansalliset erityispiirteet näkyvät pseudohistorioissamme vahvasti. Suomessa on voitu ammentaa rikkaasta kalevalaisesta mytologiasta, kun taas ongelmallinen suhde ruotsalaisuuteen on hillinnyt viikinkifantasioita ja muuta germaanisuuden ihailua.
Kirja olisi ansiokas jo pelkkänä Suomen pseudohistoriallisen perinteen esittelynä, mutta Koskinen ei jätä substanssia vain viihdyttäville tarinoille naureskeluun. Hän antaa joka luvussa puheenvuoron kriittisen historiantutkimuksen edustajille, jotka pohtivat pseudohistoriallisia tarinoita ja niiden tuottamiseen käytettyjä metodeja. Kirjan sisään onkin punottu herkullinen dialogi tieteen ja pseudotieteen välille. Koskisen tausta tieteen filosofina näkyy siinä varmuudessa, millä hän käsittelee rajanvetoa näiden välillä.
Laskettuaan kirjan kädestään lukija huomaakin oppineensa uutta paitsi pseudohistorian perinteestämme myös tieteen filosofiasta. Kirja lähestyy tieteen ja pseudotieteen eroa humanististen tieteiden kannalta, missä luonnontieteen kokeellisuuden kriteeriä ei voida sellaisenaan soveltaa. Atlantis-tarinat ja muinaissuomalaiset kuningaskunnat eivät kuitenkaan saa armoa, vaan kirjassa osoitetaan useita muita tieteeseen olennaisesti kuuluvia kriteerejä, jotka eivät täyty alkuunkaan. Pseudohistoriat eivät vastaa kritiikkiin, eivät keskustele muiden tieteenalojen kanssa, eivätkä heidän teoriansa kehity ikinä mihinkään. Siten pseudohistoriat eivät muodosta mitään harmaata aluetta tieteen ja ei-tieteen välillä, vaan asettuvat yksiselitteisesti tieteen ulkopuolelle.
Kaikkiaan Koskisen kirja yhdistää kotimaisen pseudohistorian perinteemme esittelyn teräviin tieteenfilosofisiin pohdintoihin niin sujuvasti, että teosta on vaikea olla suosittelematta lämpimästi. Maamme skeptisessä lukijakunnassa se tulee epäilemättä herättämään tyytyväistä hyrinää.
KIRJAT
IKUINEN ELÄMÄ SITTENKIN?
Leo Näreaho: Kuolemanrajakokemukset. Kirjapaja, 2015.
NYT ON KOVA KIRJA – tosin pehmeäkantinen. Filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho on paiskannut framille sellaisen teoksen, että luulisi jokaisen skeptikon innostuvan. Skeptikot muistavat Näreahon vuodelta 2009, jolloin hän kommentoi Skepsiksen tilaisuudessa Tapio Puolimatkan teesejä ja Huuhaa-palkittuja kirjoja toteamalla, että idea älykkäästä suunnittelijasta on umpikuja. Nyt Näreaho kertoo kuolemanrajakokemusten tutkimuksesta, piirteistä ja selityksistä. Hänen lähtökohtansa on neutraali, hän ei pyri tulkitsemaan rajakokemuksia minkään uskonnon tai new age -kulttuurin näkökulmasta.
TEORIOITA JA NIIDEN YHDISTELMIÄ
KUOLEMANRAJAKOKEMUKSIA VOIDAAN kirjan mukaan selittää psykologisilla, neurokemiallisilla ja neuroanatomisilla teorioilla sekä niiden yhdistelmillä.
Ensimmäinen mieleen tuleva psykologinen selitys kuolemanrajakokemuksille on, että ne ovat ihmisen puolustusreaktio kuolemanpelkoa vastaan. Ongelma on, että rajakokemusten esiintymisellä ja sisällöllä ei ole selvää yhteyttä kokijoiden aikaisempaan maailmankatsomukseen.
Neurokemiallisiin selityksiin kuuluvat kehossa vaikuttavat hapenpuute, hiilidioksidihumala, endorfiinit, dimetyylitryptamiini, psilasybiini ja ketamiini. Erityisesti ketamiinin synnyttämät kokemukset näyttävät usein muistuttavan sisällöltään huomattavan paljon rajakokemuksia. Valitettavasti aivoista ei ole löydetty ketamiinin tavoin vaikuttavaa ainetta.
Eräät tutkijat ovat esittäneet neuroanatomisia teorioita, joiden mukaan rajakokemukset ovat seurausta neuroniyhteyksien aktivoitumisesta aivojen ohimolohkoissa. Tätä on testattu suuntaamalla heikkoja magneettikenttiä koehenkilöiden ohimo-päälaenlohkoon, mutta tulokset ovat muistuttaneet sisällöltään perin vähän rajakokemuksia.
KOSMINEN SUPERTIETOISUUS
KUN NÄREAHO ON ESITELLYT tunnettuihin psykologisiin ja fysiologisiin tekijöihin perustuvia tekijöitä, joilla kuolemanrajakokemusten eri piirteitä on pyritty selittämään, hän rakentaa näihin tekijöihin perustuvan rajakokemukset naturalistisesti selittävän teorian. Hän kuitenkin epäilee nykyisten naturalististen teorioiden riittävyyttä, koska niiden ydin on, että rajakokemusten täytyy lopulta olla hallusinaatioita: ne eivät viittaa mihinkään kokijan aivojen ja mielen ulkopuoliseen todellisuuteen.
Vaihtoehtoisina teorioina Näreaho esittää paranormaalit ESP-kyvyt ja transsendenttiset selitykset. Hollantilainen Pim van Lommel etsii vaihtoehtoista tietoisuusteoriaa tukeutumalla kvanttifysiikkaan. Kuuluisassa kaksoisrakokokeessa se, havaitaanko valofotonit hiukkasina vai aaltoina, riippuu tutkijan tietoisesti tekemistä koejärjestelyjä koskevista valinnoista. Hiukkanen muodostaa todennäköisyysaallon, jolle vasta tutkijan tekemä havainto antaa hyvin määritellyn tilan. Kvanttifysiikka myös osoittaa maailman olevan alkeishiukkastasolla ei-lokaalinen. Yhdellä mittauksella voidaan määritellä samasta säteilylähteestä etenevän kahden hiukkasen ominaisuus, vaikka niiden välillä ei ole mitään vaikuttavaa yhteyttä, joka selittäisi tuloksen.
Näreahon oma kanta kuolemanrajakokemuksiin on ei-materialistinen. Hän ei usko, että materialistiset teoriat voivat selittää tietoisuuden syntyä ja sen erityislaatua. Rajakokemukset saattavat hänen mielestään todellakin olla kuvauksia ei-materialistisesta, ihmisen fyysisen kuoleman jälkeisestä tietoisuudesta.
Kirjan lopussa Näreaho ottaa tietoisuuden selittämisen lähtökohdaksi kosmisen supertietoisuuden, jota hän nimittää Jumalaksi ilman viittausta minkään uskonnon oppeihin. Hänen kehittelemänsä kosmisen tietoisuuden teorian pohjalta on mahdollista ajatella, että kuolemanrajakokemukset ovat kokemuksia ruumiillisen kuoleman jälkeisestä todellisuudesta. Tuonpuoleinen, transsendenttinen maailma on toisenlainen tietoisuuden muoto.
Näreaho yrittää osoittaa, että on mahdollista hahmotella metafyysinen kokonaisuus, jonka ei tarvitse olla ristiriidassa tieteen tulosten kanssa, mutta joka samalla jättää sijan kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuudelle.
Täytyy myöntää, että olen kirjan luettuani innoissani kuin teinipoikana, jolloin yritin viikkotolkulla poistua ruumiistani – jolloin kaikki oli vielä mahdollista. Ehkä elämä on ikuista sittenkin? Toivon, että jos ensi sunnuntaina ovikello soi, siellä on juuri Näreaho jakamassa skeptikolle toivoa ja kertomassa lisää tärkeästä asiastaan.
Risto K. Järvinen
Muista Nils Mustelinin
rahastoa
Nils Mustelin (1931-2004) On Skepsiksen Perustajajäsen Ja Sporalogian Keksijä. Sporalogian Mukaan Raitiovaunujen Sijainti Reiteillään Ihmisen Syntymähetkellä Vaikuttaa Tämän Luonteeseen Määrätyillä Tavoilla. Kyseessä On Keino Näyttää, Miten Helppo On Rakentaa Systeemejä, Jotka Käyttävät Samanlaisia Tuulesta Temmattuja Argumentteja, Fraaseja Ja Analogioita Kuin Astrologia.
Skepsis Perusti 2004 Nils Mustelinin Testamenttilahjoituksella Rahaston, Jonka Tarkoituksena On Antaa Taloudellista Tukea Yhdistyksen Toimialaan Liittyvää Tieteellistä Työtä Ja Julkaisutoimintaa Varten. Rahasto On Mm. Myöntänyt Kerran Vuodessa Yhdelle Helsingin Luonnontiedelukion Oppilaalle Stipendin ”tieteellisen Ajattelun Harrastuksesta Ja Hyvästä Opintomenestyksestä”.
Rahaston tili: Aktia 405529-2108216.
KIRJAT
Risto K. Järvinen
TOTUUS ON TUOLLA JOSSAIN
Jonas Sivelä: Kaiken takana on salaliitto. Atena, 2015.
JONAS SIVELÄ KIRJOITTAA, että elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. ”Vai onko olemassa yhtään merkittävää tapahtumaa, jonka kulusta ja motiiveista ei olisi esitetty vaihtoehtoista, epäilyksenkatkuista teoriaa?” Tällaisia tapahtumia on viime aikoina ollut lukuisia, mutta Sivelä mainitsee ensimmäisenä John F . Kennedyn murhan ja syyskuun 11. päivän terrori-iskut New Yorkissa. Tulee mieleen, että hänen syksyllä ilmestynyt kirjansa olisi voitu kirjoittaa jo vuosia sitten.
Tuoreempiakin tapauksia olisi ollut käytössä jopa kuluvalta vuodelta: ”satelliitista tapahtunut isku” Tianjinin satamakaupungin varastoalueelle Kiinassa elokuussa, Nepalin tuhoisan maanjäristyksen aiheuttanut ”räjäytys” huhtikuussa ja ”lavastettu” terrori-isku Charlie Hebdo -lehden toimitukseen Pariisissa tammikuussa. Näistä on Skeptikko-lehdelle kirjoittanut ansiokkaasti avustajamme Juha Leinivaara.
Magneettimedia-lehden 2013 saama sakkotuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kirjassa mainitaan ja mahdolliset sukellusvenehavainnot Helsingin edustalla 2015, mutta Rauni-Leena Luukanen-Kildestä kirjoitetaan niin kuin hän olisi edelleen elossa.
SANKARIN KUOLEMA
JONAS SIVELÄ VIIMEISTELEE parhaillaan väitöskirjaa eteläafrikkalaisista AIDS-uskomuksista. Hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuva kappale on kirjan mielenkiintoisinta antia. Nuori nainen kertoi hänelle Kapkaupungissa, että ei pidä kondomeista, koska ne levittävät aidsia. ”Mustilla on eniten hiv:tä, koska te valkoiset olette laittaneet öljyä kondomien päälle levittääksenne tautia.”
Kirjassa Sivelä pohtii, miksi tällaiset salaliittoteoriat viehättävät ihmisiä ja miksi jotkin tapahtumat ovat saaneet ympärilleen lukuisia teorioita. Hänen tarkoituksenaan ei ole tutkia, onko jokin tietty salaliittoteoria totta vai ei. Se olisikin vaikeaa, sillä usein internet on niin täynnä tietoa, että harjaantuneenkin medialukijan on lähes mahdoton erottaa kovaa totuutta täydestä humpuukista saati vain vähän viritetystä totuudesta.
Sivelä kysyy, voisiko julkkiksiin liittyvien salaliittoteorioiden huikeaan määrään vaikuttaa se, miten nämä sankarit kuolivat. ”Surkean kuoleman ja hohdokkaan elämän välillä on ristiriita, joka voi synnyttää tarpeen salaliittoteoroiden kehittelylle.”
Salaliittoteoroiden suosiota selittää myös ihmisten tarve tuntea hallitsevansa elämää. Tarinat vetoavat ihmisiin, koska ne tarjoavat mahdollisuuden saada järjestystä epävarmuuteen ja kaaokseen. Lisäksi salaliittoteoriat kiehtovat, koska ne ovat jännittäviä ja antavat värikkäämmän selityksen muuten varsin harmaasta maailmanmenosta.
SKEPTIKOT MAINITTU
KIRJAN MIELENKIINTOISINTA OSUUTTA ovat myös haastattelut, joita Sivelä on tehnyt. Esimerkiksi ufo- ja vapaamuurariasiantuntija Juhani Olutkoski esittää tutkijalle erikoisen syyn, minkä takia suuri osa ihmisistä suhtautuu ufoihin skeptisesti: asian takana saattaa olla ufojen olemassaolon kieltävä salaliitto. Olutkoski myöntää, että skeptikoita tarvitaan silti. ”Se, missä totuus on, täytyy kuitenkin selvittää itse.”
Yksi teoksen haastateltavista on Magneettimediaan paljon roskaa suoltanut Riikka Söyring, joka pääsee tirvaisemaan kirjassa skeptikoita. Hänen mielestään Skepsis ry kyseenalaistaa rokotteisiin kriittisesti suhtautuvien henkisen tasapainon ja älyn, vaikka heidän tulisi mieluummin kyseenalaistaa ajattelu, joka perustuu siihen, että kaikki tarvittava on jo tiedossa.
Söyringin asenne tuntuu tarttuvan Sivelään, joka kirjoittaa: ”Ehkä kriittinen suhtautumisemme salaliittoteorioihin johtuu siitä, että elämme paitsi epävarmoja myös hyvin kyynisiä aikoja. Silloin totuus tuntuu sitä uskottavammalta, mitä rationaalisemmalta se kuulostaa, ja salaliittoteoreetikoita ja muita herkkäuskoisia on mukava pilkata.”
Kirjan loppupuolella Sivelä tuumii, että ehkä ei ole olemassa faktoja, vain tulkintoja. ”Relativistisen näkemyksen mukaan totuus on tulkitsijan omassa silmässä. Ja entä sitten, jos joku uskoo avaruusolioiden tai Illuminatin johtava maailman menoa kulisseista?”
Sivelä kuitenkin tietää, että oman totuuden luominen salaliittoteorioiden kautta ei aina ole harmitonta. ”Salaliittoteoriat ja erilaiset vaihtoehtonäkemykset voivat vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen hyvinkin kouriintuntuvasti. Joskus tämä voi olla hyvä asia, joskus taas hyvinkin haitallinen – ainakin jos uskoo pahamaiseiseen viralliseen totuuteen.”
Risto K. Järvinen
HYVIÄ TARINOITA JA ITSE KEKSITTYJÄ FAKTOJA
Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: ”Et kuitenkaan usko”. Docendo, 2013. ”Et muuten tätäkään usko”. Docendo, 2014. Makujen matka – Georgia. Docendo, 2015.
KAUKO RÖYHKÄN YLÖS KIRJOITTAMAT ja Juha Metson valokuvaamat tarinat Ville Haapasalon elämästä Venäjältä ovat olleet valtava myyntimenestys. Tänä syksynä tekijöiltä ilmestyi kolmas kirja, joka pitää sisällään ruokatarinoita ja reseptejä Georgiasta.
Ihmisen muistiin ei voi luottaa. Näemme menneisyyden jälkiviisauden perspektiivistä, muistot voivat mennä sekaisin ja niitä voi luoda tyhjästä. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun lukee Ville Haapasalon välillä hyvinkin uskomattomia muistelmia Venäjän vuosilta. Kun näyttelijä puhuu, vastuu on kuulijalla. Hyvää tarinaa eivät faktat saa pilata.
MUURAHAISIA JA IHMISIÄ
DOCENDON JULKAISEMIEN KIRJOJEN menestyksen ymmärtää: tarinat ovat villejä ja viihdyttäviä. Kun Haapasalo opiskeli Leningradin (myöhemmin Pietarin) teatteriakatemiassa, hän näki koulun viereisessä kirkossa ikonin, joka itki. Haapasalo ei ole uskonnollinen, mutta se oli hetki, joka pysäytti hänet.
Koulussa he saivat kerran tehtäväkseen haudata pääsykokeisiin tulleen henkilön, joka oli hypännyt rakennuksen 14. kerroksesta alas. ”Me mentiin ruumishuoneelle ja kerättiin sen kaverin kappaleet ruumissäkkiin. Siinä pihalla oli ruumisauto, mutta meidän rahat eivät riittäneet siihen, joten me vietiin se bussilla krematorioon.”
Myöhemmin matkaohjelmia tehdessään Haapasalo hoidatti sydämen rytmihäiriöitä buddhalaisluostarissa baikalilaisen shamaaninaisen luona. ”Mä en usko hänen kykyihinsä juurikaan. Mutta aina niistä on ollut kuitenkin apua.”
Samalla käynnillä hänelle esiteltiin luostarin kellarissa arkussa makaava sata vuotta vanha muumioutunut munkki, jonka silmissä oli syvänvihreät pupillit. Haapasalon kello pysähtyi, kun hän laskeutui kellariin.
Haapasalo oli skeptinen myös toista shamaania kohtaan. Shamaani lupasi vain jutella hänelle, eikä koskea sormellakaan. Jonkin aikaa kuunneltuaan Haapasalo havahtui hoitopöydältä ja totesi, että homma on puuta heinää. Hän meni ulos ja kertoi autokuskilleen, ettei ollut saanut yhteyttä shamaaniin. ”Mitä?”, kuski ihmetteli. ”Sä olet ollut siellä puolitoista vuorokautta.”
Kolmannen shamaanin luona Haapasalo näki suojelusenkelinsä: muurahaisen. Piiskoilla hakkaamisen jälkeen mies laitettiin sorakuoppaan, jossa hänen päähänsä alkoi tulla ääniä. Muurahainen jutteli Villelle. Se kysyi: ”Mitä kuuluu?”
Outoja tapahtui myös, kun kosmonautti Pavel Popovits kertoi Haapasalolle tämän kalastusohjelmasssa vieraillessaan, että oli nähnyt avaruudessa ufoja.
Haapasalo kertoo kirjassa ”Et muuten tätäkään usko”, että ”Venäjän halki 30 päivässä” -ohjelmaa lähdettiin tekemään pilke silmäkulmassa. ”Mukana oli paljon itse keksittyä faktaa. Siitä tuli sen ohjelman suola.”
Haapasalon tarinoissa tuntuu olevan paljon samaa maustetta. Eikä tämä ole moite. Niin kuin Haapasalo toteaa kirjassa: ”Viisas katsoja suodattaa tietoa ymmärryksensä läpi.”
Erään elokuvan PR-kiertueella Haapasalo ja näyttelijäkollegat päättivät, että rupeavat keksimään tarinoita. He kertoivat medialle, että 25 kiloa tupakanpolton lopettamisen seurauksena pulskistunut näyttelijä Viktor oli lihottanut itsensä roolia varten syömällä kilon kaviaaria päivässä. Lehdistö nielaisi tarinan sellaisenaan. Kaviaarirumba yltyi ja lopulta Haapasalo ei itsekään tiennyt, mikä on totta ja mikä tarua.
LUOMUA JA SYNTIÄ
”MAKUJEN MATKA – GEORGIA” on selvästi kirjasarjan väsynein teos. Haapasalo kertoo, että Georgiassa granaattiomenista tehdään mehua puristamalla siemeniä yksi kerrallaan, joten lasillisen tekemiseen kuluu mummoilta vähintään tunti. Tarina on hauska, mutta kun sen joutuu lukemaan kirjasta monta eri kertaa, alkaa skeptikkoa väsyttää. Kirja toistaa muutenkin pahasti itseään.
Georgiassa kaikki ruoka on Haapasalon mukaan luomuruokaa, koska maanviljelijöillä ei ole varaa lannoitteisiin, eikä niitä edes mistään saisi.
Haapasalo paljastaa, että Georgia on niin uskonnollinen maa, että hän pelkää käydä siellä kirkossa, koska tuntee itsensä silloin ihan oikeasti syntiseksi. Kirjantekomatkalla maassa Ville vietti ortodoksien paastoa, vaikkei ole ortodoksi, mutta antoi itselleen luvan maistella viiniä.
Viini, ruoka ja tarinat ovat tärkeä osa Haapasalon elämää.
Tim Dedopulos: Sherlock Holmesin arvoitukset. Paasilinna, 2015.
TARTUIN TOHKEISSANI ”tohtori John Watsonin kirjoittamaan” kirjaan, jonka kansi lupaa sisältävän ”150 maailman kuuluisimman salapoliisin innostamaa arvoitusta”: nyt on tiedossa skeptikolle mukavaa puuhaa epäilemisen lomaan. Komeasti taitettu ja kuvitettu teos oli kuitenkin sisällöltään pettymys.
Rikos kiinnostaa aina, mutta kirjan tehtävissä harvoin ratkaistaan rikoksia. Matemaattisia pulmia on paljon, enkä pystynyt ratkaisemaan edes ”Alkeistehtävät”-lukuun kuuluvan kaniinien loikkakisan kokonaisaikaa, kun ”radan ensimmäisen ja toisen puoliskon väliajat olivat samat ja viimeinen neljännes kesti yhtä kauan kuin toiseksi viimeinen ja kolme ensimmäistä neljännestä kestivät yhteensä 6 3/4 minuuttia”. Itse asiassa onnistuin päättelemään oikean vastauksen vain muutamaan opuksen tehtävistä.
LUETTUANI SKEPTIKKO-LEHTEÄ 3/2015 tuli mieleeni, että meidän lienee tarpeen selventää, mitä ”skeptikko” todella tarkoittaa. Lehden Keskustelua-palstalla väittelevät ”Skepsis ry:n jäsen” ja ”Päivystävä debunkkaaja”. Kyseinen ”skeptikko” kertoo olevansa henkilö, joka uskoo sähköallergiaan siitä huolimatta, että ilmiö katoaa kokonaan sokkotutkimuksissa.
Ymmärrän, että kuka tahansa henkilö, hallitsi sitten kriittisen ajattelun alkeet tai ei, voi olla Skepsiksen jäsen. Ei ole olemassa mitään testiä erotella, kuka on oikea skeptikko ja kuka ei. Koska tässä tapauksessa ”skeptikon” mielipide ei edustanut Skepsistä, olisi allekirjoituksesta voinut hyvin jättää pois kohdan ”Skepsiksen jäsen”. En halua, että yhdistyksen jäsenistä annetaan julkisuudessa tällainen kuva!
En ole koskaan kuvitellutkaan olevani penaalin terävin kynä, mutta epäilen, että moni tehtävä tässä englantilaista alkuperää (Seven Oaks, 2011) olevassa kirjassa olisi jäänyt ratkaisematta ruudinkeksijöiltäkin. Esimerkiksi alkeistehtäviin (!) kuuluvan arvoituksen ratkaisun mukaan (SPOILERIVAROITUS) sana ”honorificabilitudinitatibus” on englannin kielen pisin sana, jossa vuorottelee konsonantti ja vokaali. Kirjan ”Pirullisen vaikeat” -luvussa erään sanatehtävän vastauksena on toinen englannin kielen sana, jollaista en ole ikinä kuullutkaan.
Kirjassa on useita arvoituksia, jotka eivät käänny suomeksi ja jotka vaativat mm. Lontoon tuntemusta. ”Parasta ajanvietettä koko perheelle” se ei todellakaan ole niin kuin mainoksessa väitetään, mutta ihan varmasti joku Sherlock Holmesin kaltainen besserwisser ja mysteerien harrastaja sen parissa viihtyy.
Ehdotan, että Skepsis ry:n nettisivujen alkuun laitetaan pysyvä, näkyvä linkki vaikkapa otsikolla ”Miten skeptikko ajattelee?” tai ”Mikä on skeptikko?”. Linkin takana voisi olla ytimekäs artikkeli, joka käsittelee esimerkiksi seuraavia aiheita: Miten tunnistaa luotettava tutkimus? Miksi tarvitaan sokkotestejä, kontrolleja jne. Miten ne liittyvät ihmisen kognition rajoitteisiin? Mitkä ovat yleisimmät virhepäätelmät?
Jos joku Skepsiksen jäsenistä ei pysty allekirjoittamaan ”skeptikon” määrittelyä perusasioiden tiimoilta, menetämmekö hänessä jotain? Yhdistyksen tarkoitus on kuitenkin ”edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta”.
jussi Lahtinen
Yli 25 Vuotta Kysymyksiä
Skepsis Ry:n Yhteystiedot Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Internet: Www.skepsis.fi Pankkiyhteys: Aktia Fi13 4055 2920 1119 88
Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166 Secretary@skepsis.fi
Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13 04600 Mäntsälä Treasurer@skepsis.fi Puh: 050 537 3792
Skepsiksen Hallitus Vuonna 2016 Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Tiina Raevaara Ville Aarnikko, Denis Galkin, Juha Leinivaara, Heikki Nevala, Timo Tontti
Alueyhteyshenkilöt Joensuu: Vesa Tenhunen Puh. 0400 935 893 Vesa.tenhunen@skepsis.fi
SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.
Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:
Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai
Jyväskylä: Juha Merikoski Puh. 040 755 1820 Juha.merikoski@skepsis.fi
Tampere: Jose Ahonen Puh. 040 558 7497 Jose.ahonen@skepsis.fi
Turku: Heikki Kujanpää Puh. 044 022 0420 Heikki.kujanpaa@skepsis.fi
Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Professori Jukka Maalampi (hiukkasfysiikka), Professori Kari Enqvist (fysiikka), Professori Mika Hemmo (oikeustiede), Pst Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), S. Albert Kivinen (filosofia), Professori Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Professori Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede/ Filosofia), Professori Hannu Lauerma (lääketiede), Professori Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Dosentti Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Professori Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Dosentti Veijo Saano (lääketiede), Anssi Saura (biologia).
Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hyväksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.
Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.
Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.
Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.
Jose Ahonen Kuva :
MYYDÄÄN YHDISTYKSEN JÄRJESTÄMISSÄ TILAISUUKSISSA JA POSTITSE.
