Minä, skeptikko

Minä, skeptikko

Juha Hiltunen

Juha Hiltunen

Juha Hiltunen erosi Skepsiksestä vuonna 2003.

Torinon käärinliinan tutkiminen sai hänet uskomaan, että Jumala on.

OLEN 65-VUOTIAS, syntynyt Naantalissa. Nykyään asun Turussa. Olen FT, ja Oulun yliopiston dosentti. Olen myös tutkija, tietokirjailija, luennoitsija ja matkaopas. Ekspertiisini on intiaanikulttuurit, antropologia ja historia. Tutkimusintressejäni ovat paitsi intiaanikulttuurit myös historialliset väärennökset, Raamatun historia ja arkeologia, vanhat Lähi-idän korkeakulttuurit, uskontoantropologia, pseudohistoriointirakenteet, historiallinen demografia, geopoliittinen historia, etnohistoria, myytit, sotahistoria, etnoseksologia, väkivallan antropologia, dynastinen historia, Polynesia, 60-70-luvun yhteiskunnalliset muutokset, Vaasanseudun historia, Torinon käärinliina ja Elvis Presley.

Vuosina 1974–1991 toimin perheyrityksessä Kovametalliterä Hiltunen Ky. Opiskelija olin Helsingin ja Turun yliopistossa 1991–1999. Freelancer olin 2000- 2016. Eläkeläinen olen ollut vuoden 2017 alusta – eli käytännössä olen freelancer edelleen. Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti olen ollut Oulun yliopistossa 2001 lähtien – tämä tarkoittaa muutamia tilapäisiä lyhyitä opetustoimia kuluneiden vuosien aikana.

Julkaisuni/monografiat: ”Päällikkö Seattle: hänen aikansa ja puheensa” (1991), väitöskirja ”Ancient Kings of Peru” (1999) ja ”Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden Testamentin valossa” (2009). Viimeisestä on tulossa täysin uudistettu painos keväällä 2019: ”Valokuva Jeesuksesta” (nyt ilman kysymysmerkkiä).

Edellä mainittujen lisäksi olen ollut useammassa kirjassa mukana artikkelitoimittajana. Olen mukana myös tulevana kesänä ilmestyvässä kirjassa ”Asevelikylä. Vaasalaisen kaupunginosan vaiheita ja ajankuvia” – olen yksi kirjan neljästä toimittajasta. Aloitan seuraavan monografiani kirjoittamisen tulevana syksynä: ”Elvis Presley

– His Native American Roots and Heritage”, jonka suuntaan kansainvälisille markkinoille.

Lisäksi olen vuosien varrella kirjoittanut monia satoja tieteellisiä, puolitieteellisiä ja populaareja artikkeleita erilaisiin julkaisuihin. Ja luennoinnut lukemattomia kertoja monenlaisissa tilaisuuksissa, antanut radio, televisio ja radiohaastatteluja, ollut konferensseissa luennoitsijana Suomessa ja ulkomailla sekä osallistunut paneeleihin ja keskusteluryhmiin siellä ja täällä.

Harrastuksiini kuuluu pitkänmatkan juoksu (kesällä paljasjaloin), kuntosali, pyöräily (ympäri vuoden), terveysravinto, lukeminen, piirtäminen/photoshop-kuvankäsittely ja laulaminen mm. karaokessa. Olen osallistunut useisiin karaokekilpailuihin (viime vuonna SMfinaaliin asti). Elvis-laulut ovat minulle ominta, samoin country.

Alkoholin käytön lopetin täysin kahdeksan vuotta sitten. Käyn silti yhä kapakoissa pari kertaa viikossa – selvin päin esiintymässä (karaoke). Tunnenkin nyt saavuttaneeni henkisen ja fyysisen tasapainon paremmin kuin koskaan aiemmin elämässäni.

AINOA ÄLYLLINEN AKTIVITEETTINI OLI PÄIVÄKIRJOJEN PITO

SYNNYIN NAANTALISSA 1953. Pian tämän jälkeen perheemme muuti vähäksi ajaksi itärajan tuntumaan Värtsilään, josta isäni oli saanut työtä. Sieltä muutimme Vaasaan keväällä 1955, jossa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Olin keskinkertainen koululainen – hyvin heikko matematiikassa – mutta luokan paras piirtämisessä. Historia, uskonto ja maantiede olivat mieliaineitani, ja tein omia ”kirjoja” 9-vuotiaasta lähtien, varsinkin intiaaneista, josta tuli pääharrastukseni.

Sarjakuva

Gnoomit

Boxa

Julkkis on arvaamaton terveysvaikuttaja

Tiina Raevaara

Raevaara

Jokinen Ismo

TERVEYS ON AIHE, josta keskustellaan kovin kiivaasti niin mediassa, sosiaalisessa mediassa kuin kasvotustenkin. Jokaisella on omakohtaisia kokemuksia siitä, mikä tuottaa hyvinvointia ja edistää terveyttä ja mikä taas on haitaksi. Luotettavaa, tutkimustiedon kaltaista informaatiota yksilön kokemus ei tietenkään voi tuottaa.

Kaikki eivät luota lääketieteeseen, tai ainakin suhtautuvat kovin epäillen lääkäreihin ja lääketeollisuuteen. Maailmalla elävät isot trendit kuten rokotevastaisuus ulottavat vaikutuksensa Suomeenkin. Kansanterveydestä vastaavat instituutiot kuten THL ovat menettäneet uskottavuuttaan monen silmissä.

Tiedon luotettavuudenkin arviointi on nykyhetkessä hankalaa, kun asiantuntijoiksi itsensä brändänneiden bloggarien joukko kasvaa koko ajan, tieteelliseltäkin vaikuttava teksti voi olla täysin paikkansapitämätöntä ja painotekniikan kehitys takaa sen, että siistin ja uskottavan näköisen kirjan julkaiseminen on helppoa ja halpaa.

Terveyden asiantuntijoille viestinnän kenttä on siis lievästi sanottuna haastava. Toimijoita on paljon, liikkeellä kaikenlaista sisältöä ja sosiaalisen median kautta leviävät rintamalinjat hankaloittavat keskustelua. Vastapuolen ajatuksissa asiantuntija saattaa olla asemoitu vahvasti rintamalinjan toiselle puolelle jo ennen kuin hän on sanonut mitään.

Eräs terveyskeskusteluun vahvasti vaikuttava osallistujajoukko ovat julkkikset, vaikkapa viihteen saralta tutut ihmiset, joilla ei ole terveysalan koulutusta, mutta on suuri kiinnostus aiheeseen ja terävää omakohtaista sanottavaa siitä. Heillä voi olla suuri näkyvyys mediassa ja paljon seuraajia somessa.

Esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaana olevalla kirjailija-taiteilija Katariina Sourilla on viisituhatta Facebookkaveria. Melkoinen verkosto ja näkyvyys.

Vaalikampanjaansa liittyen Souri on nostanut näkyville muun muassa Antti Heikkilän näkemyksiä ravitsemuksesta ja lääkehoidoista. Noitarovio-otsikon alla kulkevilla haastattelunauhoituksilla Souri haluaa päästää ”vaiennetut” äänet julkisuuteen.

Muutama vuosi sitten keskustelua herätti tanssija Jani Kokin ulostulo, jossa hän kertoi sairastuneensa suolistosyöpään ja hoitavansa sitä lääketieteellisten syöpähoitojen sijaan ulkomaisessa ”instituutissa” uskomushoitojen avulla. Kokin kunniaksi on sanottava, että hän kertoi myöhemmin julkisuudessa, ettei suosittele omaa valintaansa kellekään, ja päätyneensä lopulta leikkaushoitoon.

Yhdysvalloissa näyttelijä Gwyneth Paltrow’n terveysneuvot ovat herättäneet suurtakin huolta. Hän on verkkosivustollaan kehottanut esimerkiksi puhdistamaan vaginaa höyryllä ja myynyt vaginaa ”tasapainottavia” jadesta ja vuorikristallista valmistettuja ”munia”.

Mediassa paljon näkyvät ja somessa aktiiviset julkkikset ovat terveyskeskustelun villi kortti. Kun he viestivät vaikkapa Facebook-sivunsa kautta, heitä eivät koske journalismin, tieteenteon tai mainonnan eettiset säännöt. Yksityishenkilöinä heidän liikkumavaransa on suuri, sitähän ei rajaa kuin Suomen laki. Mahdollinen mainehaitta ei arveluta, sillä julkkikselle suurin palkkio voi olla näkyvyys itsessään.

Heidän levittämiään tietoja on myös vaikea ryhtyä korjaamaan. Jos vaikkapa THL:n kaltainen instituutio alkaa ottaa kantaa yksittäisen ihmisen kirjoituksiin, on vaikea välttää ”David vastaan Goljat” -vaikutelmaa, ja joka tapauksessa on pohdittava sitä, kannattaako virheellisille näkemyksille antaa lisäjulkisuutta.

Eniten asiaan voi toistaiseksi vaikuttaa media. Toimitusten pitää olla entistäkin tarkempia siitä, etteivät ne nosta hataria terveysväitteitä sivuilleen sellaisenaan, ilman kunnon taustoitusta ja faktankorjausta.

Uutiskynnys saisi olla korkeammalla kuin se nyt on: ei uutista tarvitse tehdä vain siksi, että suosittu some-julkkis on sanonut jotain provosoivaa terveydestä tai vaikkapa lääkkeistä. Vaikka henkilö olisi sellainen, että hänen nimellään voi olettaa myytävän muutaman lisäkappaleen lehteä, mediankin kannattaa miettiä omaa rooliaan terveyskeskustelussa.

Ei ole kenenkään edun mukaista, että terveys on muuttunut taistelukentäksi, jossa viestin oikeellisuudella ei ole väliä, vaan pelkästään sanojan persoona ratkaisee viestin saaman julkisuuden määrän.

Käyttäytymistä ei voi ennustaa

Risto K. Järvinen

HELSINGIN YLIOPISTON psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen luennoi Skepsikselle maaliskuussa persoonallisuudesta ja sen tutkimisesta. Helmikuussa Suomen Kulttuurihaston suurpalkinnon 30 000 euroa saanut Keltikangas-Järvinen veti Tieteiden talon suuren salin seinänvieruksia ja lattiakäytäviä myöten täyteen.

Keltikangas-Järvinen kertoi mm. persoonallisuuden kerroksista, joista yksi on temperamentti. Se on pitkälti synnynnäinen, osittain perinnöllinen, ihmisen persoonallisuuden biologinen pohja. Temperamentti tuli mukaan persoonallisuuden selittäjäksi vasta 1990-luvulla, jolloin geenilöydökset osoittivat, ettei genetiikkaa ja evoluutiota voi enää ohittaa silloin, kun puhutaan persoonallisuudesta.

Temperamenttipiirteet tarkoittavat eroja synnynnäisessä fysiologiassa tai aivojen välittäjäaineiden – serotoniini, dopamiini, katekoliamiini – aktiivisuudessa. Nämä erot näkyvät perustavaa laatua olevassa reaktiivisuudessa, jota kutsutaan temperamentiksi.

Aikuisilla temperamenttia ja persoonallisuutta on vaikea erottaa toisistaan – ne ovat kietoutuneena toisiinsa. Pienellä vauvalla temperamantti on näkyvissä selkeästi – persoonallisuutta hänellä ei vielä ole, kun taas aikuisen ihmisen ei oikeastaan ole sallittua näyttää temperamenttiaan. Voidaan sanoa, että kasvatuksen tarkoitus on karsia ääritemperamenttipiirteet niin, että voimme tulla toimeen keskenämme.

Persoonallisuus kasvaa temperamentista oppimisen ja kokemusten kautta, kulttuurin muokkaamana. Se, millainen temperamentti vauvalla on, vaikuttaa siihen, miten häneen suhtaudutaan ja millainen vuorovaikutus vanhempien kanssa syntyy. Sen seurauksena kehittyy persoonallisuus.

Temperamentti ja persoonallisuus näkyvät ihmisen käyttäytymisessä. Käyttäytymiseen kuuluu mm. ihmisen tietoiset ratkaisut. Hukassa olemme Keltikangas-Järvisen mukaan siinä, ettemme tajua kuinka äärimmäisen vähän persoonallisuus ennustaa käyttäytymistä. Ihmisen persoonallisuus ja temperamentti pystyvät selittämään hänen käyttäytymistään jälkeen päin, mutta kun pitää ennustaa, kuinka hän tulee toimimaan esimerkiksi määrätyssä tehtävässä työpaikalla, ennustearvo kuuluu luokkaan ”huuhaa”.

Tämä johtuu ihmisen ”sisäisestä autonomiasta”. Se mahdollistaa, että ihminen tekee koko ajan ratkaisuja kokemustensa, muistojensa ja kognitiivisen harkintansa perusteella. Emme pysty ennustamaan, mitä asioita kukin kussakin tilanteessa ottaa käyttöön kokemusvarastostaan, eli mikä on lopulta hänen ratkaisunsa. Siksi persoonallisuustestien ennustearvo ihmisten käyttäytymiseen on luokkaa nolla.

katso Skepsiksen Luennot: youtube.com/user/skepsisfinland

Henkimaailman juttuja

Risto K. Järvinen

Hämeenlinnan Kaupunginmuseo / Roope Sirola

MUSEO SKOGSTERISSA Hämeenlinnassa on helmikuussa avattu ”Henkimaailman juttuja” -näyttely, johon voi tutustua aina ensi vuoden tammikuuhun saakka.

”Ihmisyyteen kuuluu voimakas halu löytää merkityksiä käsin kosketeltavan maailman ulkopuolisille kokemuksille. Ajan myötä eri kulttuureissa on syntynyt runsas uskomusten, uskontojen ja tarinoiden perinne”, näyttelyn esittelytekstissä sanotaan.

”Henkimaailman juttuja -näyttelyssä käsitellään suomalaista ja hämäläistä tarustoa sekä kummia kokemuksia. Uskomuksemme eivät ole muuttumattomia, vaan elävää ja mukautuvaa kulttuuria. Luomme jatkuvasti uusia merkityksiä ja selityksiä.”

Myyttinen muinaisuus näyttäytyy tarinoiden ja uskomusten lisäksi nimistössä ja maisemassa. Nykyaikaa lähestyttäessä näyttelyssä käsitellään teemoja kuolleiden hengistä, noituudesta ja kummituksista aina kauhukirjallisuuteen, salatieteisiin ja viihdekulttuuriin.

Näyttelyssä ei ole ikärajaa, mutta aivan pienimmät vieraat tarvitsevat mukaan tutun aikuisen. ”Jos henkimaailman jutut jännittävät, pue naulakosta yllesi rohkeusviitta ja etsi Henkimaailman seikkailussa näyttelyyn piiloutuneita henkimaailman hahmoja.”

Näyttelyyn liittyvässä luentosarjassa kuullaan asiantuntevia puheenvuoroja näyttelyn teemoista. Luennot jatkuvat keskiviikkoisin 24. huhtikuuta asti Skogsterin seminaaritila Anderssissa klo 17, Raatihuoneenkatu 8.

kicker: SKEPTIKOT NAAMAKIRJASSA

kicker: facebook.com/groups/skepsisry

Myydään Yhdistyksen Järjestämissä Tilaisuuksissa Ja Postitse.

Tilaukset: Holvi.com/shop/skepsis Holvista Voit Myös Tilata Skeptikko-lehden Ja Hankkia Vanhoja Irtonumeroita!

Mallit: 1. Ihanko Totta? 2. Sapere Aude Koot: S, M, L, Xl.

15 Vain

kicker: NÄYTÄ SKEPTIKOLTA!

Hanki Skepsis Ry:n T-paita

Tilaa Myös Skepsis Ry:n Haalarimerkki! Usko, Että Saat Sen Hintaan 2,50 €!

Sähköauto – faktoja pöytään

Vesa Linja-aho

volvo Esitteli Helmikuussa*** uuden Polestar 2 -täyssähköauton. siinä Käytetään 78 Kwh:n Akustoa, Jolla saavutetaan 500 Kilometrin Toimintamatka ***wltp-mittaustavan Mukaan.

Lehtikuva

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja lähestyvät eduskuntavaalit ovat

nostaneet sähköautot ja mahdolliset polttomoottoriautoille asetettavat

kiellot jälleen keskusteluun.

AUTOT JA AUTOILU HERÄTTÄVÄT vahvoja tunteita suuntaan jos toiseenkin. Aina viime vuosikymmenelle asti sähköautot olivat käytännössä kuriositeetteja. Kotimaassa tutuin esimerkki lienee Elcat Cityvan, jota käytettiin postin jakamiseen. 2010-luvulla markkinoille on tullut sähköautoja, jotka painivat suorituskyvyltään samassa sarjassa polttomoottoriautojen kanssa. Polttomoottoriautot ovat edelleen joiltain ominaisuuksiltaan (mm. toimintamatka ja nopea tankkaus) ylivoimaisia sähköautoihin verrattuna. Polttomoottoriauton kiistaton etu on myös sähköautoa edullisemmat valmistuskustannukset.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja lähestyvät eduskuntavaalit ovat nostaneet sähköautot ja mahdolliset polttomoottoriautoille asetettavat kiellot jälleen keskusteluun. Tässä artikkelissa otetaan kantaa sähköautoihin liittyviin faktakysymyksiin. Eri tekniikoiden tukeminen ja kieltäminen ovat poliittisia kysymyksiä, joita toki voidaan perustella faktoilla suuntaan jos toiseenkin.

Sähköautoihin liittyvistä vääristä käsityksistä ei ole Suomessa tehty tieteellistä selvitystä, mutta aihetta koskevissa verkkokeskusteluissa toistuvat yleensä akun kestoon, tarvittavaan toimintamatkaan ja todelliseen hiilijalanjälkeen liittyvät teemat. Käsittelen tässä artikkelissa näistä ensimmäistä: akun kestoikää. Toimintamatkaa ja talvikäyttöä sekä hiilijalanjälkeä käsitellään myöhemmissä artikkeleissa. Jos lukijoilla on muita sähköautoihin liittyviä skeptistä tarkastelua kaipaavia näkökulmia, niitä voi ehdottaa toimitukselle tai suoraan allekirjoittaneelle.

VÄÄRINKÄSITYKSIÄ

USEIN TOISTUVA VÄITE sähköverkon tai sähköntuotannon tukehtumisesta sähköautoihin on tyrmätty jo monessa populaarilehdessä, mutta se ansainnee lyhyen käsittelyn sekin.

Keskusteluissa menee usein sekaisin oma tarve ja iso kuva: esimerkiksi henkilön, joka ajaa todella vähän ja harvoin, ei kannata ostaa sähköautoa pihaan vanhenemaan. Samoin henkilölle, joka joutuu esimerkiksi työn takia ajamaan vuoden ympäri päivittäin epäsäännöllistä reittiä 400-600 kilometriä – jos ei joka päivä niin ainakin säännöllisesti – ei kannata ostaa sähköautoa, koska auton saamisesta lataukseen ei ole varmuutta ja reitti on ajettava myös –30 asteen pakkasella. Esimerkki tällaisesta työstä on vaikkapa kiertävän myyjän tai tuote-esittelijän työ. Edellisen kaltaisia esimerkkejä on kuitenkin prosentuaalisesti hyvin pieni osuus kaikista autoilijoista.

Väärinkäsitykset vaihtelevat maittain: esimerkiksi Suomessa en ole törmännyt ainakaan säännöllisesti käsitykseen, että sähköautoa ei voisi ajaa autopesuun tai etteikö sillä voisi ajaa sateessa. Britanniassa vastaavia väärinkäsityksiä esiintyy [1], joskaan 2000 hengen kyselytutkimuksesta, jota keltainen lehdistö vielä dramatisoi [2] ei voi suorittaa pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Suomessa tuskin kukaan luulee, että nelivedolla voisi korvata talvirenkaiden käyttöä, brittiläinen autojulkaisu taas kutsuu tätä yleiseksi oletukseksi (”general mainstream assumption”). [3] Suomessa kyseiselle luulolle naureskellaan. [4]

Talvirenkaista ja nelivedosta puhuttaessa voi nostaa esille sellaisenaan sähköautoihin liittymättömän, mutta psykologisia tekijöitä korostavan havainnon. Ruotsalaisen vakuutusyhtiön Folksamin testissä havaittiin, että nelivetoauto käyttäytyy huomattavasti paremmin liukkaalla tiellä kuin vastaava etuvetoinen auto. Kuitenkin nelivetoisten autojen onnettomuusriski on aivan yhtä suuri kuin kaksivetoisten. Lisäksi nelivetoiset autot olivat useammin osallisina suuremmissa nopeuksissa tapahtuneissa onnettomuuksissa. Yksi syy saattaa olla, että neliveto ei anna oikeaa kuvaa keliolosuhteista, minkä vuoksi kuljettajille syntyy väärä turvallisuuden tunne. Jarrutusmatka on neli- ja etuvetoautolla luonnollisesti sama. [5]

TERMISTÖSTÄ

TÄSSÄ ARTIKKELISSA SÄHKÖAUTOLLA TARKOITETAAN täyssähköautoa, jossa on yksi tai useampi sähkömoottori, joka saa käyttövoimansa ladattavasta akusta. Tämän lisäksi käsitellään hieman ladattavia hybridiautoja sekä perinteisiä hybridiautoja.

Ellei toisin mainita, artikkeli koskee henkilöautoja. Vaihtoehtoisten käyttövoimien soveltuvuus raskaaseen liikenteeseen kuten busseihin ja kuorma-autoihin sekä ajoneuvoyhdistelmiin vaatisi käytännössä kokonaan oman artikkelinsa. Lyhyesti voidaan todeta, että tarvittavat energiamäärät ovat niin suuria, että nykyakkutekniikalla ja suurella todennäköisyydellä myös lähitulevaisuuden akkutekniikalla ei vielä ajoneuvoyhdistelmiä kuljeteta. Sen sijaan kaupunkibusseihin ja tarkkaan mietityille vakioreiteille sähkö on lupaava käyttövoima.

AKUN KESTOIKÄ

SÄHKÖAUTON HEIKOIN LENKKI on sen akku. Ajoneuvokäyttöä ajatellen suurin heikkous tällä hetkellä on akkujen hinta. Siinä, missä pienen polttomoottoriauton saa uutena noin 10 000 eurolla, joutuu sähköautosta pulittamaan noin 25 000 euroa. Akun hinta on suurin selittävä tekijä hintaerossa, vaikka myös sähköautojen pienemmät valmistusmäärät vaikuttavat.

Akut ovat myös painavia, eikä niiden täyttäminen onnistu kolmessa minuutissa, kuten polttonestesäiliön. Sähköauto painaakin tyypillisesti 300–400 kg vastaavankokoista ja -suorituskykyistä polttomoottoriautoa enemmän. Tämä painonlisäys näkyy energiankulutuksessa sekä teiden kulutuksessa kuten myös suurempina valmistuksen päästöinä.

Akun hintaa enemmän kuluttajaa arveluttaa sen kestoikä: hinta kun lukee kauppasopimuksessa. Mutta entä jos autoon tulee kallis akun vaihto heti takuuajan jälkeen? Sähköautoissa on hyvin tavallista antaa normaalitakuuta pidempi takuu akulle tai koko sähköiselle ajovoimajärjestelmälle, esimerkiksi 8 vuotta. Joillain merkeillä takuu kattaa vain varsinaiset viat eikä normaalia kapasiteetin alenemista. Esimerkiksi Nissan Leafissa on 8 vuoden tai 160 000 km:n akkutakuu, riippuen siitä kumpi tulee ensin täyteen. Takuu kattaa akun vaihdon, jos akun kapasiteetti laskee tänä aikana kojelaudalla näkyvästä 12 palkista alle 9 palkkiin eli jos akun kapasiteetti on laskenut alle 75 %:iin. [6]

ESIMERKIKSI NISSAN LEAFIN 24 KWH:N akku maksaa 6200 euroa ja 30 kWh:n akku 7750 euroa. [7] Japanissa tehdaskunnostetun 24 kWh:n akun saa 2400 eurolla, kun uusien akkujen hinnat ovat 5100 euroa (24 kWh), 6300 euroa (30 kWh) ja 6400 euroa (40 kWh). [8]

Mutta kuinka pian akku tulee vaihtaa vai kannattaako sitä edes vaihtaa auton elinkaaren aikana? Nykyaikainen henkilöauto suunnitellaan kestämään noin 250 000 kilometriä [9], olipa kyseessä sähköauto tai polttomoottoriauto. Vain harvoilla autoyksilöillä ajetaan yli 300 000 kilometriä. Syyt ovat puhtaasti taloudellisia. Auton suunnitteleminen sellaiseksi, että se kes-

kicker: Kommentti:

populaarilähteitä

SKEPTIKKOON SOPIVAN ARTIKKELIN kirjoittaminen autoalalta on aina haastavaa: siinä missä monelta muulta alalta on saatavilla runsaasti tieteellistä tutkimusta ja julkista ja avointa materiaalia, autoalalla tuotekehitykseen liittyviä dokumentteja varjellaan yrityssalaisuuksina ja moni ”testattu” asia on populaarilehtien, ei vertaisarviointiseulan läpäisseiden tutkijoiden testaamaa.

Syy jälkimmäiselle on selvä: esimerkiksi kymmenen sähköauton rahtaaminen Lapin pakkasiin tai Barcelonan helteisiin toimintamatkan mittausta varten ei ylitä tieteellistä julkaisukynnystä. Tällaisen testin kun voi tehdä helposti kuka tahansa alan perusasiat tunteva ammattilainen. Sen sijaan rahaa, työaikaa ja käsipareja tällainen testi vaatii. Siksi on luonnollista, että tällaisia testejä tekevät kuluttajalehdet. Lukijoita aihe kiinnostaa ja he ovat siitä valmiita maksamaan.

Haittaako tämä? Vertaisarviointi tieteessä ei ole mikään taikaluoti artikkelin sisällön totuudenmukaistamiselle, vaan se toimii ainoastaan ensimmäisenä suodattimena (heti lehden päätoimittajan jälkeen), joka karsii suuren osan huonosta tieteestä pois.

Esimerkiksi Tekniikan Maailmassa julkaistu sähköautojen toimintamatkatesti on ihan pätevä lähde skeptiseenkin artikkeliin, koska artikkelissa on kuvattu yksityiskohtaisesti testausmenetelmä ja tulokset ovat linjassa muiden vastaavien testien kanssa. Ja ennen kaikkea testi on toistettavissa. Jos joku epäilee jonkun auton tulosta, voi käydä hakemassa kyseisen ajoneuvon koeajoon, toistaa testin ja katsoa, poikkesiko tulos olennaisesti toimituskunnan suorituksesta.

Tässä artikkelissa ei blogeihin viitata, mutta blogikirjoitus voi olla käypä lähde, jos kirjoittaja on asiantuntija, tieto ei ole ristiriidassa muiden, tiukemman seulan läpäisseiden lähteiden kanssa ja ennen kaikkea tieto on tarkistettavissa. Esimerkiksi, jos joku on pyöritellyt Trafin avoimesta datasta tunnuslukuja asiallisen näköiseen blogiinsa, tätä voi käyttää lähteenä. Tiedot voi tarvittaessa tarkistaa itsekin – kuten tämän artikkelin tapauksessa tein. Mainittakoon samaan hengenvetoon, että tieteellisessä vertaisarvioinnissa datasta tehtyjä laskelmia ei tavallisesti toisteta, vaan ne oletetaan oikein tehdyksi jos ei ole erityistä epäilyä tehdä toisin.

Vastaavalla tavalla ei löydy – tai en ainakaan onnistunut löytämään – vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, jossa ”todistetaan”, että nykyautot suunnitellaan kestämään noin 250 000 ajettua kilometriä. Saamme tyytyä ”vain” VTT:n johtavan tutkijan lausuntoon.

täisi vaikkapa puoli miljoonaa ajettua kilometriä, ei ole taloudellisesti järkevää, koska esimerkiksi Suomessa liikennekäytössä olevien henkilöautojen vuotuinen ajosuorite on keskimäärin 17 000 kilometriä. 20 vuoden ikäisen – joka on autojen keskimääräinen romutusikä Suomessa – auton mittarissa olisi tällä ajosuoritteella vasta 340 000 kilometriä vuodessa.

Tietenkin on selvää, että ajoneuvon hajoaminen niin, että korjaaminen on taloudellisesti järjetöntä, ei tapahdu kuin taikaiskusta tietyn kilometrimäärän jälkeen, vaan osa autoista paalataan jo 200 000 kilometrin jälkeen siinä missä osalla porskutetaan satoja tuhansia kilometrejä. Myös nykyaikaisissa polttomoottoriautoissa on tekniikkaa, joiden korjauskustannukset liikkuvat tuhansissa euroissa. Esimerksi monista dieselautoista löytyvä kaksoismassavauhtipyörä kuluu vaihtokuntoon noin 200 000 kilometrin paikkeilla. Korjauskustannukset lasketaan tuhansissa euroissa. Kalliita ovat myös pakokaasujen puhdistusjärjestelmän viat. [10]

Suomessa on Trafin tilastojen mukaan noin 2,7 miljoonaa liikennekäytössä olevaa henkilöautoa. Näistä reilulla 25 000 autolla on ajettu yli puoli miljoonaa kilometriä. Useammassa kuin joka kymmenennessä autossa mittarilukema on yli 300 000 kilometriä. [11]

Paljon ajettuihin ja vanhoihin autoihin ei ole taloudellisesti järkevää vaihtaa esimerkiksi uutta automaattivaihdelaatikkoa, vaan toimiva osa pyritään löytämään autopurkamolta. Myöskään yli 10 vuoden ikäiseen sähköautoon ei ole mielekästä vaihtaa uutta akkua, vaan tyydytään tehdaskunnostettuun tai kolariautosta purettuun ja tarkastettuun akkuun.

Mutta paljonko voidaan olettaa akun kestävän käyttöä Suomen olosuhteissa?

MONIMUTKAISEEN ASIAAN MONIMUTKAINEN VASTAUS

ARVIOIN YLEENSÄ KYSYTTÄESSÄ, että sähköauton akku kestää käytöstä ja autosta riippuen noin 10–15 vuotta ja 200 000 – 300 000 kilometriä. Tämä on lyhyt ja yksinkertaistava vastaus. Ensin pitää määritellä, mitä tarkoitetaan akun kestämisellä. Yleinen määritelmä ”käyttöikänsä lopussa olevalle akulle” on se, että akun kapasiteetti on pudonnut 70 %:iin alkuperäisen akun kapasiteetista.

Tällöinkään auto ei ole akkunsa puolesta ”loppuunajettu”; toimintamatka vain on lyhyempi. Koska vanhimmatkin modernit sähköautot ovat iältään alle kymmenen vuoden ikäisiä, ei voida vielä varmaksi sanoa, millaiseen ratkaisuun markkinat päätyvät kapasiteetiltaan hiipuneiden, reilun kymmenen vuoden ikäisten autojen kanssa. Vaihtoehtoja on ainakin kaksi: joko tällaisia autoja käytetään kaupunki- ja kakkosautoina ja akku ajetaan aivan loppuun asti tai autoihin vaihdetaan tehdaskunnostettu tai kolmannen osapuolen edullinen tarvikeakku.

Akkujen kestoiän arvioinnista puhuttaessa on syytä korostaa, että koska nykyaikaisia, litiumakustolla varustettuja täyssähköautoja on ollut markkinoilla alle kymmenen vuotta, todellista dataa sähköajoneuvoakkujen elinkaaren pituudesta saadaan vasta ensi vuosikymmenellä. Akkujen eliniän arviointi muistuttaakin jossain määrin eri tallennusmedioiden (cd-levy, dvd-levy) säilymisiän arviointia.

Litiumakkukennoja (kuten muitakin akkukennoja) vanhentavat ensisijaisesti kolme asiaa: latauspurkaussyklit, niiden syvyys sekä kalenteri-ikä. Ajoneuvokäytössä kalenteri-ikä on yleensä merkityksellisin tekijä akuston ikääntymisessä. Kalenteriikääntymiseen vaikuttaa merkittävästi ympäristön lämpötila. Lämpimissä ja kuumissa maissa akusto on elinkaarensa lopussa nopeammin kuin esimerkiksi Pohjoismaissa. Myös akuston sisäisen lämmönhallinnan toteutus vaikuttaa tähän: pelkästään passiivisella jäähdytyksellä varustettu akusto kuumenee nopeasti raskaassa ajossa kuumalla säällä.

Kesäkuussa 2018 erittäin arvostetussa Nature Communications -lehdessä julkaistussa kattavassa tutkimusartikkelissa [12] tutkijat mallinsivat 24 kilowattitunnin akuston kulumista Yhdysvaltojen eri osavaltioiden ajokilometrimäärä- ja lämpötilaolosuhteissa.

Lopputuloksena tutkijat arvioivat, että akku on elinkaarensa lopussa 13,3 vuoden kuluttua Alaskan olosuhteissa ja 5,2 vuoden päästä Floridan olosuhteissa. Elinkaaren loppu määriteltiin siten, että akun käytettävissä oleva kapasiteetti on laskenut 70 prosenttiin alkuperäisestä.

Alaskassa käyttöikää pidensi viileän lämpötilan lisäksi poikkeuksellisen alhainen vuotuinen ajokilometrimäärä (9400 kilometriä).

Samaisessa artikkelissa käsitellään myös harvemmin pöydälle nostettua asiaa: sähköauton kulutuksen kasvua akun vanhentuessa. Kun akku vanhenee, sen sisäinen resistanssi ja siten häviöt kasvavat. Uuden litiumakun lataus-purkusyklin hyötysuhde on peräti 98 %, mistä se laskee elinkaaren aikana 80 prosentin tuntumaan. Tämä kasvattaa auton energiankulutusta ja tulee ottaa huomioon laskettaessa auton elinkaaripäästöjä. Jos akun käyttöä jatketaan, hyötysuhde laskee edelleen.

Kun akun kapasiteetti on laskenut 70 prosenttiin alkuperäisestä, energiankulutus on kasvanut 11,5-16,2 prosenttia verrattuna uuteen akkuun. Jos akkua käytetään vielä tämän jälkeen, häviöt ja kulutus kasvavat luonnollisesti lisää.

Tutkijat korostavat, että tutkimustulokset koskevat 24 kilowattitunnin LMO-akustoa. Esimerkiksi uudemmissa Nissan Leafeissa on 30 kilowattitunnin LMO ja vielä uudemmissa 40 kilowattitunnin NMC-akusto. Mitä suurempi akku on, sitä matalampia purkaussyklejä sen arkikäytössä joudutaan tekemään, mikä pidentää akun elinkaarta. Lisäksi, mitä suurempi akku on, sitä pienempi ongelma on sen kapasiteetin aleneminen.

Useiden eri litiumakkukemioiden olemassaolo tekee ”sähköauton akun” eliniän arvioinnin monisyiseksi kysymykseksi. Esimerkiksi Aalto-yliopiston sähkökemiallisen energiantuotannon ja varastoinnin professori Tanja Kallio vierastaa ”litiumakuista” puhumista yhtenä könttänä: litiumakkukemioita on useita, ja niillä on kaikilla erilaiset ominaisuudet. Lisäksi jokaisella kennovalmistajalla on oma hienoviritetty cocktailinsa lisäaineineen.

Lehtikuva / Emmi Korhonen

sähköauto Latauksessa Helsingin Kampissa*** ***tammikuussa 2017.

THL:n tieteenvastaiset selittelyt

Ivan Puopolo

Esimerkiksi sähköbusseissa käytetyt litiumtitanaattikennot (LTO) kestävät suuria latausvirtoja ja toistakymmentä tuhatta lataus-purkusykliä. Vastaavasti kennojännite ja energiatiheys ovat alhaisemmat kuin litiummangaanioksidi- (LMO) ja nikkelimagnaanikobolttioksidi (NMC) -akuilla.

Lähteet [1] 42% Of Brits Are Confused – Think Electric Cars Can’t Go In A Car Wash. Inside EV:s, 3.8.2018. https://insideevs. com/brits-confused-electric-cars-cant-car-wash/ [2] Brits fear electric cars can’t be used in the rain or driven through puddles. The Sun. 27.12.2018. https://www.thesun. co.uk/news/8066246/electric-cars-rain-puddles-battery-survey/ [3] Here’s Proof That 4WD Is Useless On Snow Compared To Winter Tyres. CarThrottle, 2018. https://www.carthrottle. com/post/heres-proof-that-4wd-is-useless-on-snow-comparedto-winter-tyres/ [4] Häh, eikö neliveto korvaakaan talvirenkaita? Suomessa kuvattu video hämmästyttää maailmalla. MTV Uutiset, 22.11.2018. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hah-eiko-neliveto-korvaakaan-talvirenkaita-suomessa-kuvattu-video-hammastyttaa-maailmalla/7174390#gs.zYJuJCAW [5] Talvirenkaat ratkaisevat myös nelivedolla. Kauppalehti, 8.3.2016. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/talvirenkaatratkaisevat-myos-nelivedolla/0de66d99-6827-3896-9f41-dc- 351c8f4ef0 [6] Nissan Suomi, verkkosivut. Viitattu 10.3.2019. https:// www.nissan.fi/ajoneuvot/henkiloautot/leaf/toimintamatka. html [7] Arveluttaako sähköauton akun kestävyys ja uuden hinta? IS selvitti – vastaus saattaa yllättää. Ilta-Sanomat. 11.11.2017. https://www.is.fi/autot/art-2000005442836.html [8] Nissan Leaf refurbished batteries offered for older electric cars, in Japan. Green Car Reports. 2.4.2018. https://www. greencarreports.com/news/1116042_nissan-leaf-refurbishedbatteries-offered-for-older-electric-cars-in-japan [9] Ajoneuvovalmistajat eivät mainosta tätä verkkosivuillaan, kyseessä on ”alalla yleisesti tiedossa oleva asia”, jonka minulle kertoi ensimmäistä kertaa Daimlerin suunnitteluinsinööri tehdasvierailulla vuonna 2011. Mm. VTT:n johtava tutkija, moottoritekniikan asiantuntija Juhani Laurikko toteaa Helsingin Sanomissa, että auton moottorin pitäisi kestää Laurikon mukaan noin 200 000 – 300 000 kilometriä, minkä jälkeen sillä on kärjistäen sanoen lupa hajota. (Miksi autojen moottorit kestävät nykyään vähemmän kilometrejä? Koska autonvalmistajat pyrkivät ”riittävään, mutta eivät liian hyvään” moottoriin. HS 8.6.2017. https://www.hs.fi/autot/art- 2000005243858.html) [10] Asiantuntija: Autoja ei enää suunnitella 20 vuoden käyttöä varten – nämä viat voivat tulla kalliiksi. Vantaan Sanomat 12.2.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/485605asiantuntija-autoja-ei-enaa-suunnitella-20-vuoden-kayttoa-varten-nama-viat-voivat [11] Pyhimys-Volvon ja sen omistajan ystävyys kesti yli 5 000 000 kilometriä, kunnes toinen uupui matkalla. Helsingin Sanomat 30.11.2018. https://www.hs.fi/autot/art- 2000005917108.html [12] Fan Yang, Yuanyuan Xie, Yelin Deng & Chris Yuan: Predictive modeling of battery degradation and greenhouse gas emissions from U.S. state-level electric vehicle operation. Nature Communications 2018. Open access: https://www. nature.com/articles/s41467-018-04826-0 . Jos aihe kiinnostaa mutta artikkeli on raskaslukuinen: olen pyrkinyt tiivistämään siitä olennaisimmat asiat elokuun 2018 Tuulilasi-lehteen, johon voi tutustua esimerkiksi kirjastossa.

KUN AIKOINAAN OPISKELIN sosiologiaa, oli kerettiläistä ajatella, että ihmisen käyttäytymistä ohjaisi biologia. Vallalla oli ns. ”tyhjä taulu” -koulukunta.

Ajatuksena on, että ihminen on syntyessään kuin tyhjä taulu. Mitään henkistä ei ole valmiina, vaan lapsen kasvaessa ympäristö alkaa ”piirtää” tauluun kaikenlaista. Se, millainen ihmisestä eli taulusta tulee, riippuu tämän ajatuksen mukaan täysin siitä, millaiseen ympäristöön ihminen sattuu syntymään.

Tästä seuraa, että kaikki erot esimerkiksi miesten ja naisten välillä johtuvat tavoista ja tottumuksista – eli kulttuurista. Kun kulttuuria muutetaan, muuttuu myös se, mitä on olla mies tai nainen. Muutoksia voi tehdä mielin määrin. Mitään biologista ei ole.

Valtava määrä näyttöä sotii tyhjää taulua vastaan. Miesten ja naisten välillä on universaaleja eroja, jotka toteutuvat käytännöllisesti katsoen kaikissa lajeissa. Yksi on jälkeläisiin panostettu aika.

Sukupuolista se, jolle lisääntyminen on suurempi kustannus, panostaa enemmän jälkeläisten hoitoon. Ihmisissä kyseessä on nainen. Naiset toimivat kaikissa kulttuureissa tässä suhteessa niin kuin muutkin nisäkkäät.

Olisi ristiriitaista selittää muiden lajien käytöstä biologialla, mutta tehdä ihmisen kohdalla jostain syystä poikkeus.

Psykologiasta tiedetään, että miehet ovat keskimäärin kiinnostuneempia asioista, naiset ihmisistä. Kiinnostusten erilaistumisen tiedetään olevan yhteydessä kohdunaikaisiin sukupuolihormoneihin. (Berenbaum, Beltz 2015.) Asiat-ihmiset-jako on vain yksi monista miesten ja naisten välisistä keskimääräisistä psykologisista eroista.

Aivotutkimuksesta tiedetään, että ns. ”seksuaalisesti dimorfinen” tumake on miehillä suurempi, naisilla pienempi. Rotilla koiraiden ja naaraiden seksuaalinen käyttäytyminen voidaan kääntää täysin päinvastoin manipuloimalla tumakkeen kokoa. Miesten ja naisten aivot toimivat systemaattisesti eri tavoin myös mantelitumakkeen osalta. (Heilig 2019.) Sukupuolten erilaistuminen aivoissa alkaa jo sikiöaikana (Thomason & al. 2019).

artikkelin Kirjoittaja työskentelee Sähköalan Lehtorina metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Olkoon siinä, en halua tukkia koko lehteä evidenssillä. Tyhjä taulu -ajatus ei ole perusteltavissa mitenkään, ja käsittääkseni jopa sosiologiassa on luovuttu siitä harhasta.

Siksi on kummallista, että sana ei ole kiirinyt THL:lle saakka. Heidän tasa-arvoa käsittelevällä sivustollaan käydään läpi syitä miesten ja naisten välisille eroille, mutta ei mainita biologiaa ollenkaan. THL:n näkemys edustaa tyhjää taulua puhtaimmillaan. Miten se on mahdollista? He kertoivat, että tietopohja tulee sukupuolentutkimuksesta ja että ”biologiset selitykset saattaisivat yksinkertaistaa monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä liikaa”.

Tämä on ihmeellinen ajatuksenjuoksu. Jos kerran yhteiskunnallinen ilmiö on monimutkainen, miksi ilmiön ymmärtämisen kannalta olisi parasta jättää jokin osa selityksistä pois? Juuri se, että jättää ilmiötä selittäviä osatekijöitä pois, on asian yksinkertaistamista.

THL perusteli biologian puuttumista myös näin: ”Tieteen tutkimus, tieteen filosofia ja tieteen kritiikki voivat olla tästä näkökulmasta avaavia: mitä voidaan tietää, millaisin menetelmin ja millaisella selitysvoimalla.”

Biologian selitysvoima ja menetelmät eivät ole riittäviä? Outoa, jos katsotaan, millaisin perustein väittämiä sivuille muuten hyväksytään.

Sivuilla muun muassa sanotaan: ”Tutkimuksissa on havaittu, että rekrytoinneissa käytetään yhä ’hyvä veli’ -verkostoja.”

Mitä ovat tutkimukset jotka osoittavat, että ”yhä käytetään hyvä veli -verkostoja”? Sähköpostin välityksellä minulle lueteltiin muutamia.

Yksi on Tuija Koivusen laadullinen haastattelututkimus ”Sukupuolten tasa-arvo yritysten ylimmän johdon rekrytoinneissa”.

Tutkimuksesta löytyy yksi maininta hyvä veli -verkostoista. Se on kuitenkin yhteydessä, jossa haastateltava sanoo, että niin ei enää nykyisin toimita.

”Niin vähän on [aiemmin] mietitty sitä, että ketäs me nyt tunnetaan ja voisko se tulla. Et tavallaan helposti lähdetty vähän niin kuin hyvä veli -verkostosta liikkeelle. Nyt mä sanoisin, että kun me ollaan katottu tätä tilannetta, niin tää on ehkä vähän ammattimaistunut.”

Miten tästä voi tehdä johtopäätöksen, että hyvä veli -verkostot edelleen vaikuttavat? Kyseessä on yhden ihmisen haastattelu, joka kaiken lisäksi sanoo täysin päinvastoin.

Toinen THL:n viittaama tutkimus on Anna-Maija Lämsän ”Naiset ja johtajuus”. Siinä ei mainita hyvä veli -verkostoja ollenkaan. Sama koskee kolmatta eli Naisurat-hankkeen loppuraporttia: nolla mainintaa hyvä veli -verkostoista.

Kerrataanpa tämä nyt vielä. THL:n mukaan ”hyvä veli -verkostoja käytetään yhä”, ja tämän väitteen tueksi annetaan tutkimuksia, joissa ei puhuta hyvä veli -verkostoista mitään. Shokki-emoji!

Tutkimuksissa kyllä osoitetaan, että naiset kokevat, että heitä syrjitään. Se on sinänsä arvokasta tietoa, mutta se ei ole näyttöä hyvä veli -verkostoista tai syrjinnästä vaan naisten omista kokemuksista.

Naisia on vähemmän yritysten johtoryhmissä. Siitä on näyttöä, ja se pitää selittää jotenkin.

Selityksissä biologiaa ei kuitenkaan sivuuteta siksi, että se yksinkertaistaisi ilmiötä. Biologia sivuutetaan siksi, että sen tarjoama näyttö ei ole yhtensopivaa sukupuolentutkimuksessa nielaistun ”naisia sorretaan aina” -ideologian kanssa.

Antti Heikkilä ja viidenkymmenen prosentin kuolleisuus

Juha Leinivaara

Laura Sillanpää

Heikkilä varoittaa täysin väärällä tavalla sytostaattihoitojen

aiheuttamasta kuolleisuudesta.

ORTOPEDI ANTTI HEIKKILÄLLÄ on paha tapa laukoa hurjia väitteitä, jotka ovat selkeästi ristiriidassa tutkitun tiedon kanssa. Tavallisella kansalaisella on ongelma sellaisten väitteiden tarkistamisessa. Jos lääkäri kirjoittaa väitteen sairaaloissa annettavien hoitojen kuolleisuudesta, niin miten väitteen paikkansapitävyys voidaan tarkistaa?

Tammikuun 21. päivä Heikkilä kertoi verkkosivuillaan anttiheikkila.com ”HESARI VILISEE VIRHEITÄ. Osa 3” -kirjoituksessaan sytostaattihoitojen vaarois-

Ihme juttuja

ta. Kirjoituksen aiheena oli ”Lääkkeetön elämä” -kirjan asiavirheistä noussut julkinen keskustelu. Heikkilän kirjan väitettiin suosittelevan sytostaattihoitojen välttämistä: hän on mm. esittänyt virheellisiä väittämiä hoitojen haitoista.

Sytostaattihoidoilla on haittavaikutuksia, ja niitä pitäisi antaa vasta tarkkaan harkitun laskelmoinnin jälkeen. Siinä Heikkilä on oikeassa. Hän vain erehtyy toistuvasti esittämään faktuaalisesti vääriä väitteitä kemoterapian haitoista.

Osoittaakseen kriitikkojensa olevan väärillä jäljillä Heikkilä kertoo brittiselvityksestä vuodelta 2016. Hänen mukaansa ”se ei anna hoidoista lohdullista kuvaa”. Eikä Heikkilän versio selvityksestä todellakaan anna ruusuista kuvaa. Hänen täytyy ensin vain antaa väärä kuva selvityksestä.

”Ensimmäistä kertaa tutkijat selvittivät, kuinka paljon syöpäpotilaita kuoli 30 vuorokauden sisällä kemoterapiasta (sytostaatit) aloittamisesta.”

Mitä tämä selvitys havaitsi kuolleisuudesta?

”Luvut kuolemista vaihtelivat, mutta joissakin sairaaloissa kuolleisuus oli jopa 50 %.”

Vain muutama sana onnistui sisältämään väkeviä väitteitä. Sytostaattihoidoissa kuolleisuus voi Heikkilän mukaan olla jopa niin suuri, että 30 päivän sisällä puolet kaikista osallistujista kuolee. Eikä siinäkään vielä kaikki, vaan Britanniassa olisi kuulemma useampi sairaala, joissa olisi mainittu järkyttävän suuri kuolleisuus.

Ongelma on vain siinä, ettei tutkimuksessa mainittu 50 %:n kohta liittynyt suoraan potilaiden kuolleisuuteen. Eikä mainittuja yli 50 %:n kuolleisuuden sairaaloita ollut kuin yksi. Tuo suuri prosenttiluku ei edes tarkoita syöpähoitojen aiheuttamaa valtavaa kuolleisuutta. Vain yhden potilaan kuolema riittää isoihin prosentteihin, jos ryhmässä on vain kourallinen potilaita. Juuri näin oli tapahtunut selvityksessä.

Nämä asiat eivät selviä Heikkilän kirjoituksesta. Niiden selvittäminen vaatii omatoimista nettisurffaamista ja alkuperäisten tutkimuspapereiden lukemista. Asioita, joita Heikkilä ei tehnyt.

50,9 %:N VAKIOITU KUOLLEISUUS OLI OIKEASTI 0 %

Heikkilän lähde väitteelleen oli ”Telegraph”sanomalehden artikkeli vuodelta 2016. Siinä mainitaan kyseisen suuren kuolleisuuden sairaalan nimi: Milton Keynes. Samassa artikkelissa käytetään termiä ”death rate”, mutta itse tutkimuksessa tuo luku ei koskenut keuhkosyöpää sairastavien osallistujien kuolleisuutta. Se tarkoitti ns. vakioitua kuolleisuutta. Virhettä väärästä sanasta ei ole korjattu Telegraphin artikkelissa.

Voimme siis päätellä, ettei Heikkilä lukenut alkuperäistä tutkimusta. Sanomalehden kuvailema versio riitti hänelle.

Tutkimuksessa on lista kaikista siihen osallistuneista sairaaloista. Minkään sairaalaan kuolleisuus ei ylittänyt tuota radikaalia 50 %:n kuolleisuutta. Sanomalehden mainitsemassa sairaalassa oli kyse ns. vakioidusta kuolleisuudesta. Pelkkä kuolleisuus tarkoittaisi, että esim. kymmenestä osallistujasta kuolisi viisi. Vakioitu kuolleisuus ottaa huomioon potilaiden iän, sukupuolen ja odotetun kuolleisuuden. Tutkimukseen kerättiin yli 33 000 potilaan tiedot. Heistä kuoli 30 päivän aikana 1383 potilasta.

Tutkimuspaperin mukaan Milton Keynesin sairaalassa kyseiseen keuhkosyöpää sairastavien ryhmään kuului vain kuusi potilasta. Heistä kuoli yksi. Yksi kuudesta ei ole sama asia kuin 50 %:n kuolleisuus. Se tarkoittaisi 16,7 %:n kuolleisuutta. Vakioidulla kuolleisuudella saatiin tuo huomiota herättävä luku 50,9 %.

Samassa sairaalassa oli myös palliatiivista hoitoa saavien syöpäpotilaiden ryhmä. Siihen kuului 25 ihmistä. Heistä kuoli 30 päivän aikana kaksi potilasta. Tällöin ryhmän kuolleisuus samassa sairaalassa oli samalla vakioinnilla vain 8,2 %.

Selvityksen tilannut järjestö julkaisi seurantakertomuksen. Sillä pyrittiin tarkentamaan ja oikomaan alkuperäiseen paperiin mahdollisesti päätyneitä virheitä. Sen sivuilla selviää, miksi Milton Keynesin sairaalassa oli poikkeuksellisen suuri prosentti jopa vakioidun kuolleisuuden kohdalla. Sairaalalta tiedusteltiin, oliko poikkeamalle jokin selitys. Sairaala tarkisti potilastietonsa. Selvisi, että selvitykseen oli päätynyt väärä tieto. Kuollut henkilö kuuluikin toiseen hoitoryhmään. Eli 50,9 %:n vakioitu kuolleisuus olikin oikeasti 0 %. Ryhmästä ei kuollut 30 päivän aikana ketään.

Tämän takia Heikkilä varoitti täysin väärällä tavalla sytostaattihoitojen kuolleisuudesta.

Lääkkeetön elämä -kirjan julkaisun jälkeisessä kohussa Heikkilä totesi, ettei missään nimessä vastusta tai suosittele jättämään väliin lääkäreiden suosittelemia syöpähoitoja. Mutta toisaalta hän näyttää jatkuvasti keksivän tuulesta temmattuja väitteitä syöpähoitojen vaaroista. Toivottavasti tulevaisuudessa muutoksen tuulet puhaltava Heikkilän päätä lähdekriittisyyden ja faktojentarkistamisen suuntaan.

Kaiken tämän selvittäminen ei ollut helppoa. Minulla meni siihen peräti viisitoista minuuttia suositun hakukoneen avustuksella. Heikkilän kiireinen aikataulu esti sellaisen vartin käyttämisen.

ROKOTUKSIA VASTAAN KAMPANJOINUT italialainen populistipoliitikko on sairastunut vesirokkoon ja joutunut sairaalahoitoon. Maahanmuuttovastaista La Lega -puoluetta edustava Massimiliano Fedriga kertoi sairastumisestaan sosiaalisessa mediassa. Fedriga, 38, on Pohjois- Italiassa sijaitsevan pienen Friuli-Venezia Giulian maakunnan kuvernööri. Kaksi vuotta sitten Fedriga vastusti lakiesitystä kuudesta pakollisesta rokotuksesta lapsille. Rokotuspakettiin kuului myös vesirokko. Fedrigan mukaan rokotuslaki ”nöyryytti tämän maan perheitä”.

Italiassa rokotustenvastainen liike on suuri. Se on johtanut viime vuosina useisiin tartuntatautiepidemioihin rokotuskattavuuden heikennyttyä. Italiassa on esiintynyt muun muassa tuhkarokkoa. Fedriga on puolustautut pilkkaajilta sanomalla, että hän kannattaa rokotuksia sinänsä ja on rokotuttanut omat lapsensa. Fedrigan mukaan rokotuksia on kuitenkin parempi edistää vapaaehtoisesti kuin pakolla. Rokotuskattavuus on Italiassa noussut lain säätämisen jälkeen lähelle 95 prosenttia, ja tuhkarokkotapaukset ovat vähentyneet huomattavasti. hs.fi 20.3.

EDUSKUNTAVAALIEN YKKÖSPAIKALLE gallupeissa povattu SDP avaa täkäläisen vaalikampanjansa lauantaina Tampereen Koskikeskuksessa. … Neljän tunnin mittaisessa tapahtumassa vetonauloina ovat muun muassa Taikuri Marko, puoluesihteeri Antton Rönnholm sekä kaikki puolueen Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaat. … Lapsille luvassa on ongintaa, ja teltassa ohjelmatarjontaa lisää näkijä ”Raikku”. Hän paitsi näkee, myös ennustaa Tarot-korteista pientä maksua vastaan. tAmpeRelAinen.fi 15.3.

UURAISILLA TAPAHTUI joulukuun alussa tapaus, joka on tullut julkisuudessa tutuksi niin sanottuna bussihyökkäyksenä. … Haastehakemuksen mukaan epäilty olisi tarttunut linja-auton ohjauspyörään tai kuljettajan käteen, mahdollisesti molempiin. … Keskisuomalaisen mukaan puolustus vetosi siihen, että mies oli ahdistunut ja käyttänyt päihteitä pitkään. Kyse oli paniikkikohtauksesta. KSML kertoi, että puolustuksen mukaan mies ei yrittänyt suistaa bussia, vaan hän halusi pois autosta ja horjahti käytävällä. Haastehakemuksen mukaan epäilty oli kertonut olleensa sekaisin huumausaineista ja saamastaan rokotuksesta.

KSML:n mukaan Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi, että puolustuksen esittämä vaihtoehtoinen tapahtumien kulku paniikkikohtauksineen oli mahdollinen. Syyttäjä ajoi miehelle kolmen vuoden ehdotonta tuomiota. … Tuomiolauselmasta selviää, että käräjäoikeus päätyi ainoastaan 80 päiväsakkoon.

MAAILMAN SUURIMPAAN SOSIAALISEEN MEDIAAN Facebook ladataan runsain mitoin äärimmäisen julmaa ja vahingollista materiaalia, jota tuhannet ihmiset katsovat työkseen. The Vergen haastattelemat tusina nykyistä ja entistä moderaattoria Phoenixissa Arizonassa kertoivat nimettöminä työpaikan arjesta. Yksi työntekijä, ”Chloe”, alkoi saada paniikkikohtauksia jo koulutuksensa aikana joutuessaan katsomaan muun muassa videon, jossa mies puukotettiin kuoliaaksi. Traumaattinen sisältö on johtanut työntekijöiden keskuudessa epätavalliseen käytökseen: Huumeiden käyttö on yleistä, ja työntekijät harrastavat lohtuseksiä portaikoissa ja imetyshuoneessa. Moderaattorit viljelevät myös mustaa huumoria itsemurhista tullakseen toimeen näkemiensä kauheuksien kanssa. Moni on myös alkanut uskoa palvelussa julkaistuihin salaliittoteorioihin: maapallo on litteä ja WTC-isku vuonna 2001 ei ollut terroristien tekemä.

USKO MAAN LÄTTÄNYYTEEN on lisääntynyt viime vuosina, ja tutkijoiden mukaan kasvun taustalla on Googlen videopalvelu YouTube. Guardianin mukaan teksasilaisen yliopiston tutkijat havaitsivat YouTuben vaikutuksen haastellessaan osallistujia Flat Earth -uskovaisten suurimmissa tapahtumissa Yhdysvaltain Rayleigh`ssa ja Coloradossa vuosina 2017 ja 2018. Haastatteluissa tutkijat kysyivät ihmisiltä, miten he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, että toisin kuin tiede väittää, maa ei olekaan pyöreähkö aurinkoa kiertävä kivilohkare vaan pannukakku. Kaikkiaan 30 haastateltavasta kaikki paitsi yksi kertoivat, että he eivät olleet uskoneet maan lättänyyteen vielä kaksi vuotta sitten. Käsitys oli kuitenkin muuttunut lukuisten YouTubesta katsottujen salaliittoteorioiden myötä.

Uskojat olivat päätyneet aiheen pariin katseltuaan ensiksi salaliittoteorioita muista aiheista kuten syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, Sandy Hookin kouluampumisista ja esimerkiksi Nasan kuulentojen aitoudesta. Näiden aiheiden jälkeen YouTube oli tarjonnut seuraaviksi videoita, joissa todisteltiin maan olevan littana. Jotkut kertoivat katsoneensa videoita aluksi vain voidakseen väittää vastaan niiden esittämille väitteille, mutta vakuuttuneensa argumenteista kuitenkin, Guardian kertoo tutkijoiden löydöksistä.

Yksi aihepiirin eniten katsotuista videoista on ”200 proofs Earth is not a spinning ball”. Tutkimusta johtaneen Asheley Landrumin mukaan video on erityisen tehokas, koska se tarjoaa lukuisia erilaisia perusteluja, jotka vetoavat niin raamattua kirjaimellisesti tulkitseviin, yleensä salaliittoteorioihin uskoviin sekä tieteellisemmin asennoituneisiin. Landrumin mukaan YouTube ei suoranaisesti tee mitään väärää, mutta palvelu voisi silti pohtia algoritmiensa ohjausvaikutusta. Nykyisellään algoritmit tarjoilevat käyttäjille samanlaista sisältöä kuin nämä ovat aiemmin katselleet. Se johtaa nopeasti syvenevään salaliittoteorioiden kierteeseen, Landrum pohtii.

Ratkaisuksi Landrum ehdottaa, että tieteen tekijät voisivat itse tuottaa palveluun videoita, joilla esitetään oikeaa tietoa salaliittoteorioita kumoamaan.

VIIME MARRASKUUSSA TODETTU TUHKAROKKOTAPAUS Luodossa on parantanut koko Pietarsaaren alueen MPRrokotuskattavuutta. MPR-rokote suojaa tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta. Pietarsaaren terveyskeskuksen alueella vähintään yhden MPR-rokoteannoksen on nyt saanut noin 93 prosenttia rokotusikään ehtineistä alle kouluikäisistä lapsista. Aiemmin osuus oli 90 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Suurin harppaus otettiin Luodossa: siellä MPRrokotteen ensimmäisen annoksen saaneiden pikkulasten osuus nousi 75,5 prosentista 82,8 prosenttiin. Silti kunnan rokotuskattavuus on yhä alueen matalin ja koko maan alhaisimpia. Hyvä laumasuoja vaatii yli 95 prosentin rokotekattavuuden.

LÄÄKÄRI HELENA MIRANDA SUIVAANTUI kipupotilaiden käymästä some-kirjoittelusta Kipukapina- ja Suomen kipu -nimisissä suljetuissa Facebook-ryhmissä. Miranda on lähettänyt usealle some-keskusteluun osallistuneelle kipupotilaalle uhkaavan sävyisen viestin, jossa kertoo aikovansa tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Miranda kokee, että suljettujen Facebook-ryhmien keskusteluissa on esitetty häneen kohdistuneita, vihapuhetta lähenteleviä kommentteja. Iltalehti on nähnyt suljetussa Facebook-ryhmässä käydyn, Mirandan Ota kipu haltuun -kirjasta käydyn vilkkaan keskustelun. Keskustelussa kritisoidaan erityisesti Mirandan kirjassa esittelemää lääkkeetöntä kivunhoitoa. …

Helena Mirandan teos Ota kipu haltuun (Otava) on ollut myyntimenestys. … Terve.fi:n haastattelussa marraskuussa 2018 Miranda totesi, että monet syövät vuosikausia tulehduskipulääkkeitä, lihasrelaksantteja ja opiaatteja, mutta että niistä ei ole osoitettu olevan kovin paljon hyötyä kroonisen kivun hoidossa. Hän sanoo haastattelussa, että lääkkeetön hoito voi olla jopa tehokkaampaa kuin vahvimmat kipulääkkeet. … Lääkäriliitto palkitsi Mirandan vuonna 2017 ansioituneesta työstä kroonisen kivun parissa.

PIENI JOUKKO ISRAELILAISTUTKIJOITA väittää, että heillä voisi olla jo ensi vuonna lääke, joka parantaisi syövän. Mahdollisesta ”ihmelääkkeestä” kertoi muun muassa The Jerusalem Post -sivusto. Accelerated Evolution Biotechnologies Ltd -yhtiö (AEBi) kutsuu hoitokeinoa nimellä ”MuTaTo”, joka tulee englannin kielen sanoista ”multi-target toxin”. Tutkijatiimin mukaan hoitokeino perustuu siihen, että syöpäsoluja vastaan hyökätään peptidiyhdisteiden ja erään toksiinin avulla. ...

Asiantuntijat ovat hyvin kriittisiä MuTaToa kohtaan. Muun muassa Laura and Isaac Perlmutter Cancer Center -keskuksen johtaja ja lääkäri Ben Neel toteaa, että on epätodennäköistä, että yhtiö olisi kehittänyt lääkkeen, jolla kaikki syövät voisi parantaa vuodessa. Hänen mukaansa tämä kyseinen lääke olisi todennäköisesti vain yksi merkintä lisää syöpäpotilaille tarjottavien ”vastuuttomien ja äärimmäisten julmien valheellisten lupausten listaan” . Neelin mukaan koko tutkimusta ei ole edes vertaisarvioitu tieteellisesti. Hoitokeinoa ei myöskään ole vielä testattu ihmisiin. Yhtiö on käyttänyt tutkimuksissaan hiiriä. ”Historiasta löytyy paljon eläinkokeisiin ja koeputkitesteihin perustuvia väitteitä, joita ei voi mitenkään hyödyntää ihmisten sairauksissa”, Neel toteaa.

(TIKKURILAN) UUSI KIRKKO on määrä ottaa käyttöön vuoden 2020 adventtisunnuntaina. Mutta mitä kannattaisi uuden kirkon aikakapseliin tallentaa? (Kirkkoherra Janne) Silvastin mielestä ei ainakaan jäniksenkäpälää tai lepakon siipiluuta ja sammakon reisiluuta, jotka löytyivät Pyhän Laurin kirkon kellotapulin arkeologisten kaivausten yhteydessä. Ei kenties myöskään lehmänkalloa, joka paljastui vanhan kirkon riihen rakenteista. Vanha kansa on pitänyt eläinten kalloja onnen tuojina ja vastaloitsuina pahoja voimia vastaan. ”Nyt ei ole tarvetta taikauskolle”, Silvast tuumii.

VENÄJÄN ORTODOKSIKIRKON YLIN JOHTAJA, Moskovan patriarkka Kirill varoittaa Antikristuksen mahdollisesta ilmestymisestä älypuhelinten kasvavan suosion vuoksi. Venäjän valtiollisella Rossija 1 -tv-kanavalla näkemyksiään esittäneen patriarkan kommenteista uutisoivat brittimediat BBC sekä Telegraph. Kirillin mukaan verkkoon kytketyt laitteet mahdollistavat ihmiskunnan maailmanlaajuisen kontrolloimisen ylhäältä käsin. ”Antikristus on se henkilö, joka johtaa tätä maailmanlaajuista verkkoa”, hän totesi BBC:n mukaan. Patriarkka varoitti, että laitteita käyttävät paljastavat aina niin tarkan sijaintinsa kuin kiinnostuksena ja pelkojensa aiheet. Hän huomautti, että vaikka kaiken tämän kerätyn tiedon hyödyntäminen ei vielä tänään onnistuisi, niin jonain päivänä se voi olla mahdollista.

Satakunnankansa.fi 6.3.

Is.fi 26.2.

Talouselama.fi 19.2.

Yle.fi 19.2.

Iltalehti.fi 1.2.

Mtvuutiset.fi 1.2.

Hs.fi 10.1.

Is.fi 9.1.

Erään kirjakritiikin aikajana, 2

Juha Leinivaara

Antti Heikkilä taipui lopulta korjaamaan joitakin asiavirheitä

Huuhaa-palkittuun kirjaansa ”Lääkkeetön elämä”.

16.12.2018 Satu Vasantola kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että Antti Heikkilän uutuuskirja todellakin vilisee virheitä. Hesari on pyytänyt asiantuntijoita arvioimaan kirjan tekstin.

”Ortopedi Antti Heikkilän kirjassa Lääkkeetön elämä kaikki on selvää ja lähes joka vaivaan on yksi ja sama syy. Niihin on myös yksi ja sama hoito, Heikkilän suosittelema ruokavalio eli niin sanottu ketodieetti C-vitamiinilla höystettynä. Käytännössä se tarkoittaa rasvapitoista ruokaa: voita, kookosrasvaa, oliiviöljyä, lihaa, rasvaisia maitotuotteita, kalaa ja kananmunia. Lisäksi vähähiilihydraattisia vihanneksia, esimerkiksi kaaleja. Ei sokeria, perunaa, pastaa, leipää eikä juuri hedelmiäkään”, HS kirjoittaa.

Heikkilän väitteet ovat railakkaita. ”Yksikin epäystävällinen sana voi muuttaa ihmisen geenejä. Viljat aiheuttavat skitsofreniaa. C-vitamiini on tehokkaampaa kuin uudet syöpälääkkeet.” Kovimmat väitteensä Heikkilä esittää syövästä. Hän kirjoittaa ”brittiläisestä arviosta”, jonka mukaan sytostaattihoidot tappavat kolmanneksen niitä saavista potilaista.

Helsingin yliopiston syöpätautien professori Sirpa Leppä pitää väitettä outona. ”En käsitä, mihin tämä voisi perustua”, sanoo Leppä, joka työskentelee myös ylilääkärinä Hyksin syöpäkeskuksessa. ”Pahimmassa tapauksessa tällaiset väitteet ovat vaarallisia. Ne voivat jopa lisätä kuolemantapauksia, jos ihmiset uskovat niihin ja kieltäytyvät syövän lääkehoidosta. Minusta tämä vertautuu Pohjanmaan rokotevastaisuuteen.”

Diabetestä käsitellessään Heikkilä on HS:n mukaan ehkä vahvimmillaan, sillä insuliiniresistenssi, jonka Heikkilä nimeää kaikkien sairauksien äidiksi, todellakin on keskeinen tekijä tyypin 2 diabeteksen synnyssä ja se lisää myös valtimotautien riskiä. Heikkilä on syystäkin huolissaan kakkostyypin diabeteksen lisääntymisestä, mutta hän syyttää siitä nykyisiä ravitsemussuosituksia.

”Niitä ehkä voisikin syyttää, jos ihmiset söisivät niin kuin suosituksissa neuvotaan, mutta sairastuisivat silti. Tuore Finnterveys 2017 -raportti kertoo kuitenkin, että esimerkiksi vain joka kymmenes mies syö vihanneksia suositusten mukaan.”

17.12.2018 Noora Vaarala kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että Otava ei ota vastuuta Antti Heikkilän uutuuskirjan vaarallisina pidetyistä virheistä: Kritiikista huolimatta kustantaja ei ole korjannut kolmanteen painokseen väitteitä sytostaattihoitojen aiheuttamista kuolemista tai kyseenalaisia väitteitä kolesterolista.

”Miten vastaatte lääketieteilijöiden kommentteihin siitä, että Heikkilän kirjan ohjeet voivat olla vaarallisia, jopa hengenvaarallisia?”, HS kysyy Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpäältä. ”Kirjan tekijä vastaa aina kirjan sisällöstä. Erikoislääkäri Antti Heikkilä pohjaa näkemyksensä ennen kaikkea kliiniseen kokemukseen. Hänellä on vastaanotto

Eiran sairaalassa erikoisaloinaan ortopedia ja ravitsemus.”

Antti Heikkilä syyttää mediaa ajojahdista ja vertaa itseään muun muassa Vladimir Putiniin. Lainaus blogikirjoituksesta, jonka otsikko on ”Hesarin paskajuttu”:

”Hesarin juttu perustuu pelotteluun noudattaen sitä samaa kaavaa, että punainen liha tappaa ja pilaa ilmaston, eläinrasvat tappavat ja jos et syö kolesterolilääkkeitä, niin kuolet. Sokerina pohjalla on kaiken paha, Putin. Mitä tahansa maailmassa tapahtuukin, on Putin syy, ja Yhdysvallat on kritiikittömästi demokratian valo. Olen nyt päässyt samaan sarjaan Putinin kaveriksi, mistä olen ylpeä. Yhdellä kirjalla olen saanut systeemin paniikkiin. Jos katsoo asian valoisaa puolta, on tämä trollaus tehnyt minut kuuluisaksi koko maassa. Vaikka olin aikeissa jäädä eläkkeelle, koen että tehtäväni on jatkaa blogien kirjoittamista aiheista, mistä media ei kerro. Mustamaalaus on markkinaetu maalaajan tappioksi. Maine tuo myös valtaa, jota aion käyttää.”

20.12.2018 Lääkkeetön elämä -kirjan kohtaama kritiikki saa S-ryhmän sekä Keskon vetämään kirjan pois myynnistä. Antti Heikkilän vastaus poisvedolle on pyytää seuraajiaan boikotoimaan S-ryhmän ja Keskon kauppoja.

Akateemisen kirjakaupan valikoima- ja hankintapäällikkö Kirsti Kemppainen kertoo, että Akateemisen valikoimissa kirja pysyy. Hänen mielestään kirjakaupan kuuluu tarjota näkökulmia myös asioista, jotka jakavat mielipiteitä. ”Kirjakauppa ei ole ennakkosensuuri. Sen rooli ei ole olla sitä, me emme halua olla sitä”, Kemppainen sanoo Talouselämälle. ”Keskustelua on hirveän tärkeä käydä ja niin kauan kuin sitä käydään, meillä toteutuu sananvapaus. Meidän rooli ei ole sensuroida, ei ohjata näkemyksiä eikä kantoja.” Suomalainen Kirjakauppa ei kommentoi asiaa lainkaan. Suomen Kuvalehti kertoo, että vielä aiemmin kuluneella viikolla Otava mainosti verkkosivuillaan Heikkilän kirjan perustuvan ”vankkaan tieteelliseen faktaan”. Nyt esittelytekstiä on kaikessa hiljaisuudessa muutettu niin, että teoksen kerrotaan olevan ”kokemusperäinen”.

1.1.2019 Heikkilä vertaa blogissaan kirjaansa kuuluisaan tapahtumaan 501 vuotta sitten, kun Luther naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon oveen. ”Siihen aikaan ihmisten ruumista ja sielua hallitsi kirkko. Nykyisin saman tekee lääke- ja ruokateollisuus. Molemmat pelottelevat kuolemalla, ja siihen saa helpotusta vain tottelemalla orjallisesti annettuja ohjeita.”

12.1.2019 Vesa Mäkinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että runsaasti arvostelua saanut ortopedi Antti Heikkilä ei enää työskentele Eiran sairaalassa. Hänen vuokrasopimuksensa sairaalan kanssa on päättynyt, ja Heikkilä oli viimeistä päivää töissä perjantaina.

”Heikkilä väitti perjantaina Facebook-päivityksessään saaneensa potkut. Hän myös syyttää sairaalaa valehtelusta. Heikkilän mukaan sairaala on kertonut potilaille, että hän olisi jäänyt eläkkeelle.”

HS kysyi väitteistä kommenttia perjantai-iltana Eiran sairaalan toimitusjohtaja Nella Ginman-Tjederiltä.

”Antti Heikkilä ei ole ollut työsuhteessa Eiran sairaalassa. Hän on ollut vuokralaisena, emmekä koskaan kommentoi päättyviä vuokrasopimuksia. On ikävää, jos hän hyökkää arvostettua sairaalaa kohtaan. Meillä ei ole mitään syytä valehdella potilaille”, Ginman-Tjeder vastasi HS:lle sähköpostilla.

17.1.2019 Heikkilä kertoo blogissaan, että hänen asiaansa voi pitää todellisena salaliittona. ”Olen löytänyt materiaalia, joka tukee tätä ajatusta. Tämän tarinan keskeiset konnat ovat professorit Juhani Knuuti, Matti Uusitupa, Lääkäriseura Duodecimin pääsihteeri Matti Rautalahti ja sitten myös Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki. Median puolelta löytyy kaksi keskeistä henkilöä: Annvi Gardberg ja Satu Vasantola.”

”On meneillään yritys tuhota perustamani Terveysklubi. Lisäksi minusta on yritetty tehdä hullua tai seniiliä. Somen kautta otti yhteyttä naishenkilö, joka kyseli outoja. Paljastui, että hän on krimaalipsykiatri. Ups! Suomihan alkaa näyttää vanhalta Neuvostoliitolta, missä kaikki kriitikot julistettiin mielisairaiksi. Suomessa joutunee psykiatriseen hoitoon, jos ei usko systeemiin.”

Salaliiton toinen vaihe toteutui, kun Valvira pyysi Heikkilältä selvityksiä. ”Franz Kafka nousi haudasta! Kaiken lisäksi väläyteltiin salassapitopykälää, ettei asiasta saa puhua ulkopuolisille. Valvirassa tiivistyy hyvin se, ettei Suomi ole oikeusvaltio. Muualla nämä asiat ratkaistaan tuomioistuimissa. Suomessa päätöksen tekee virkamies.”

Heikkilä on liittänyt blogikirjoitukseen kopion Eiran sairaalan työterveyslääkärin lausunnosta 20.11.2018, jota Valvira on pyytänyt hänen terveydentilastaan: ”Tarkastuksen yhteydessä kiinnitin erityistä huomiota kognitiivisiin toimintoihin. Heikkilän muisti on säilynyt erittäin hyvänä. Keskusteluissa lääketieteelliseistä asioista ilmenee hänen holistinen suhtautuminen potilaisiin. Keskustelussamme hän haastaa mielellään, oikeutetusti, joitakin lääketieteellisiä, main-stream käsityksiä. Hän perustelee hyvin mielipiteitään tieteellisin tuloksin tavalla, joka osoittaa, miten aktiivisesti hän seuraa lääketieteellistä kirjallisuutta. Vielä paremmin kukin voi tämän todeta lukemalla hänen kirjoittamansa kirjan Lääkkeetön elämä, jonka Otava on julkaissut kesällä 2018.”

Leinivaara

5.2.2019 Poliisi lähettää professori Juhani Knuutille kirjeen, jossa ilmoitetaan, että Antti Heikkilä on tehnyt hänestä tutkintapyynnön. Knuuti on kirjoittanut vain kaksi blogikirjoitusta Antti Heikkilän toiminnasta. Syyttäjä lopettaa esitutkinnan, koska kunnianloukkauksesta ei löydy näyttöä. Knuuti on ilmoittanut, ettei vaivaudu tekemään tutkintapyyntöä siitä, mitä kaikkea Heikkilä on kirjoittanut hänestä.

Syyttäjän perusteluissa todetaan, että ”Knuuti on ilmaissut artikkelissaan näkemyksiään Heikkilän kirjasta ja hänen arvostelunsa on kohdistunut ensisijaisesti Heikkilän kirjassa esittämilleen väitteille. Aihepiiri on yleisesti tärkeä. Tällaisesta aihepiiristä kirjoittaminen kuuluu normaalin demokraattiseen yhteiskuntaan. Asiassa ei ole saatu sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin päätellä Juhani Knuutin tärkeästä aiheesta kirjoittaessaan tarkoittaneen tahallaan halventaa Antti Heikkilää.”

6.2.2019 Lääkkeetön elämä -kirjan neljäs ja korjattu painos julkaistaan. Otavan ja Heikkilän välisestä sopimuksesta ei ole saatavilla tietoa, mutta kirjan neljännestä painoksesta on poistettu tai muutettu ainakin 47 kriitikoiden löytämää virhettä. Vladimir Heiskasen keräämän listan perusteella kirjan uuteen painokseen jäi kuitenkin vielä puolet virheväittämistä. Antti Heikkilä ei suostu kommentoimaan muutoksia Helsingin Sanomille.

Esipuheen loppuun lisätyssä kappaleessa Heikkilä kirjoittaa nyt näin: ”Lääkkeetön elämä ilmestyi syksyllä 2018 ja herätti paljon keskustelua. Tämä on kirjan tarkistettu painos, johon olen pyrkinyt tarkentamaan ja selventämään tietoja ja kannanottojani. Selvyyden vuoksi todettakoon myös tässä, että en kehota ketään luopumaan lääkäreiden määräämistä hoidoista tai lääkkeistä.”

24.2.2019 Talouselämä kertoo, että Vihreiden kansanedustajaehdokas Katariina Souri julistautuu vaalikanavallaan ortopedi Antti Heikkilän ruokavalio-opin kannattajaksi. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen irtisanoutuu suorin sanoin Heikkilän epätietellisestä linjasta: ”Vihreät on tiedepuolue, joka on sitoutunut tutkimustietoon.”

13.3.2019 Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen on haastateltavana Iltalehden ”Sensuroimaton Päivärinta” -ohjelmassa. Hän on täysin eri linjoilla Heikkilän kanssa. ”Hän on selkeästi väärä profeetta”, Kiminkinen sanoo. ”Näillä opeilla on tapettu Suomessa ihmisiä ihan oikeasti. Korkean riskin potilaat ovat luopuneet lääkityksestään”, Kiminkinen väittää.

Pahuuden haaste on yhä voimassa

Osmo Tammisalo

kicker: ”koska julmuuden ja taikauskon ote kirpoaa?”

OLETETAAN, että on olemassa jokin täydellisen hyväntahtoinen ja kaikkeen kykenevä olento. Mitä olennosta voitaisiin päätellä ottaen huomioon maailmassa tapahtuvat pahat asiat? Vaihtoehtoja on vähän: joko alkuoletuksen vastaisesti olento ei ole kaikkivoipa, hän on osittain pahantahtoinen (tai typerä) tai sitten häntä ei ole olemassa.

Tämä erityisesti kristittyjen jumalaan kohdistettu pahuuden haaste on jo satoja vuosia vanha. Miten uskovat reagoivat siihen? Yksi yleisimmistä vastauksista on väittää, että pahan olemassaolosta koituu suurempaa hyvää. Vastoinkäymiset parantavat moraalista luonnetta, kärsimys tuo lähemmäksi jumalaa, onnettomuudet auttavat näkemään, kuinka hyvin asiat lopulta ovat ja niin edelleen. Näkemyksen mukaan hyvyys tarvitsee vastavoiman.

Vastauksen ongelma on sen sisäsiittoisuus. Ajatus, että jumala sallii pahuuden siksi, että kärsimys tuo jumalan lähemmäksi, ruokkii jumaluutta itseään. Tällaiset kehämäiset päätelmät johtavat myös ikävään lopputulokseen: mitä enemmän kärsimystä, sitä läheisempi jumala. Richard Dawkins ei syyttä todennut, että Raamatun Jumala on kamalin kiusanhenki kaikessa kirjallisuudessa. Ehkä pedofiilipapit ja heidän arvovaltaiset suojelijansakin ovat vain tehneet jumalan työtä?

Uskova saattaa väittää vastaan, että Jumala vain laittoi kaiken alkuun. Hän valitsi tietyt luonnonvakiot, jotta galaksit ja ihmisen kehittymiselle suotuisa maapallo voisivat muodostua. Sitten Hän siirtyi tarkkailuasemiin. Pahuuden ongelma seuraa tätäkin puolustusta. Mikä tarkoitus on sellaisen maan luomisella, jossa ihmisiä kiusataan jatkuvilla geologisilla ja meteorologisilla katastrofeilla? Tai miksi Jumala olisi jo etukäteen antanut auringollemme parasta ennen päivämäärän? Miten asiaa käänteleekin, pahuuden haaste ja ihmislajia seuraava kosminen tarkoituksettomuus eivät katoa.

Fyysikot saattavat lähitulevaisuudessa myös kyetä osoittamaan, että luonnonvakiot eivät ole sattumanvaraisia. Tietyt fysikaaliset voimat ja vakiot saattavat siis olla sellaisia kuin ne ovat vain siksi, että niiden on pakko olla sellaisia. Täten niitä ei olisikaan säädetty tukemaan elämän kehittymistä. Mikäli fysiikanlakien vääjäämättömyys ja ennustettavuus pystytään osoittamaan, luojajumalilta häviää tämä viimeinenkin pakopaikka.

Pahuuden haasteeseen on vastattu myös väittämällä, että Jumala on olemassa riippumatta siitä, kuinka paljon pahaa maailmassa tapahtuu. Väitteen esittäjä myöntää, että Jumalalle ei ole tarvetta siinä hyvyyden puolustajan roolissa, jota hänelle usein tarjotaan. Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa osuvasti:

Maanpäällisessä kärsimyksessä kyse ei myöskään ole vain ihmisestä. Lukemattomat eläinraukat ovat vuosimiljoonasta toiseen joutuneet sietämään vilua ja nälkää, pelkoa ja pakenemista. Ei kai kukaan hyväsydäminen ihminen voi tällaisen kidutuksen luojaa ylistää? Epäreilu kärsimys saattaa jalostaa ihmistä ja tehdä hänet vapaammaksi tai jopa onnellisemmaksi, mutta se tuskin lohduttaa ketun kidassa kouristelevaa kaniiniäitiä tai autokolarissa rampautunutta peuranvasaa. Teuraseläinten tuskasta puhumattakaan.

Entä miten Jumala pystyy ylläpitämään pahuudesta ja kärsimyksestä vapaata iankaikkista taivasmaailmaa mutta joka hetki epäonnistuu siinä maan päällä? Tai mikä edes antaa ymmärtää, että taivas olisi mukava paikka? Mitä jos kärsimykset siellä vasta alkavatkin? Ehkä lapsiparkojen sieluja värvätään enkelikoulukuntien välisiin puukkotappeluihin.

Tämä on tietysti koulupoikamaista – vai pitäisikö sanoa teologista – saivartelua. Nykypäivänä olennaisempi kysymys on se, miksi sodista, taudeista ja onnettomuuksista piittaamattomaan mielikuvitushahmoon perustuva uskomusjärjestelmä nauttii valtiovallan erityissuojelua. Milloin ihmisten ja katsomusten epätasa-arvoinen kohtelu loppuu? Milloin koululaisen tai varusmiehen ei tarvitse paljastaa katsomustaan vastoin tahtoaan?

Osa suomalaisista viehättyy uskontoihin liittyvistä rituaaleista ja seuraleikeistä. Osa myös kokee henkiolentojen läsnäoloa. Nämä ovat ilmiöinä mielenkiintoisia – ja selitettävissä lajimme evoluutiohistorialla – mutta ne eivät ole pätevä peruste uskonnon suosituimmuusasemalle. Valtionkirkkoon kuulumisessa 70 prosentin rajapyykki on Suomessa jo alitettu, ja Helsingissä on seutuja, joiden asukkaista alle puolet on kirkon jäseniä. Kuinka uskonnotonta väestöstä pitää tulla ennen kuin julmuuden ja taikauskon ote kirpoaa?

Kaikki Selitykset Johtavat Lopulta Siihen, Että Jumala Halusi Ihmisten Erehtyvän Ja Tekevän Tyhmyyksiä. Hän On Kuin Isä, Joka Jättää Lapset Oman Onnensa Nojaan Ja Sitten Kurkkii Julkeasti Nurkan Takaa, Miten Pienokaiset Tekevät Tyhmyyksiä, Loukkaavat Itsensä, Tappelevat Ja Telovat Itsensä. Sitten Isä Palaa Takaisin, On Muka Kauhean Hämmästynyt Kaikesta Tapahtuneesta Ja Rankaisee Pahimpia Huligaaneja Julmasti. Lapset Nyyhkivät, Että Ei Me Koskaan Enää, Iskä Pliis! Mutta Pappa Oli Muka Vain Halunnut Nähdä, Mitä Tapahtuu Kun Toistaitoiset Saavat Vapauden, Vaikka Kuka Tahansa Ulkopuolinen Ymmärtää, Että Tällainen Isä On Mieleltään Sairas Sadisti (teoksesta ”jumalaa Ei Ole”).

kirjoittaja On Tietokirjailija, Vapaa Tutkija ja Skepsiksen Hallituksen Jäsen. http://ihmisluonto.blogspot.fi

kicker: Muista Nils Mustelinin

rahastoa

kicker: Rahaston tili: IBAN:

kicker: FI07 40552 9201 08216

Skeptikko 20 v. sitten

20v.

ERÄS TUTKIJANTYÖN HIENOIMMISTA KOKEMUKSISTA on uusien asioiden oivaltaminen. Mitä omaperäisemmän tutkimusidean onnistun keksimään, sitä palkitsevammalta työni tuntuu. Henkilökohtaisiin kokemuksiini verrattuna monilla tuntuu olevan tieteentekijöistä vähän synkeämpi kuva, sillä usein kuulee, että tieteentekijät ahdasmielisyyttään välttelevät outojen ja omaperäisten ilmiöiden tutkimista. … Koska seuraan työni puolesta tiiviisti eri alojen tiedejulkaisuja, nämä väitteet tuntuvat lähinnä hassuilta.

Pienellä artikkelitietokantojen selauksella voi nähdä, että viime vuosien aikana on tutkittu mitä epätavallisimpia ilmiöitä. On esimerkiksi tutkittu kvanttiteleportaatiota, hidastettu valon nopeutta tai etsitty elämän merkkejä marsilaisesta meteoriitista. Näiden todella omaperäisten tutkimusten lisäksi tiedelehdistä voi löytää tutkimuksia myös Skepsiksen piiriin kuuluvista epätavallisista asioista, kuten biorytmeistä, kuuhulluudesta, ufosieppauksista, telepatiasta tai astrologiasta. Lähes kaikkea mahdollista siis tutkitaan, mutta jostain syystä monille ihmiselle on syntynyt vaikutelma siitä, että tieteentekijät haluavat ainoastaan kritisoida epätavallisia ilmiöitä. Koska tieteestä kerrotaan tiedotusvälineissä entistä enemmän ja tämä on tiedeyhteisön kannalta tärkeää toimintaa, on aiheellista pohtia, kuinka illuusio ylikriittisistä skeptikoista syntyy. …

Ristiriita tiedemiesten kriittisen asenteen ja muun viestinnän välillä synnyttää varmasti kummallisen tunteen siitä, ketä oikeastaan pitäisi uskoa. Tästä voi seurata tilanne, jossa tiedottamisen ammattilaisten helposti sulava ja vauhdikas tiedonvälitys asettuu vastakkain tieteentekijän monimutkaisen ja ehkä kuivankin esittämistavan kanssa. Tällöin voi syntyä vaikutelma tieteentekijästä ylikriittisenä ilonpilaajana.

Ongelman ydin lienee siinä, että tiedettä ja tiedonvälitystä tehdään eri periaatteilla. Tieteentekijä suhtautuu varovaisesti mullistaviin tuloksiin, koska hän tietää, että tuloksen julkaiseminen on tiedeyhteisössä tapahtuvan pitkän arviointiprosessin alku, josta voi seurata vuosia kestävä varmistusten ja jatkotutkimusten sarja. Tiedotusvälineet eivät yleensä halua odottaa vuosikausia, vaan mielenkiintoinen tulos julkistetaan välittömästi. Lisähankaluuksia tuottaa se, että tuloksiin liittyviä monimutkaisia epävarmuustekijöitä on vaikea selittää parin minuutin uutissähkeessä tai parin palstan tiedeuutisessa. Epämääräinen tai alustava tulos saattaa näin saada suhteettomasti julkisuutta todellisiin ansioihinsa nähden. JuKKA häKKinen

SKEPSIKSEN TIETEELLISEN NEUVOTTELUKUNNAN puheenjohtaja, dosentti Kari Enqvist palkittiin Tieto- Finlandialla tammikuussa järjestettyjen Tieteen päivien yhteydessä. Enqvist sai palkintonsa kirjastaan ”Olemisen porteilla” (WSOY 1998), jossa hän pohtii olemassaolon ja tietoisuuden ongelmaa kvanttifysiikan näkökulmasta. ...

Enqvististä piti alunperin tulla psykologi. Se ei kuitenkaan tuntunut tyydyttävän hänen tiedonjanoaan ja hän alkoi opiskella psykologian sivussa tähtitiedettä ja fysiikkaa lähinnä yleissivistystään kartoittaakseen. Hän kertoo jatkaneensa teoreettisen fysiikan opintoja oikeastaan siksi, että oli saanut abrobaaturista arvosanan 1–, joka opintokirjassa oli hänestä ollut hävettävän näköinen.

– Ajattelin, että saan sen peitetyksi, jos suoritan vielä cum lauden, Enqvist naureskellen muistelee.

Huono arvosana selittyi sillä, ettei Enqvist vielä tuolloin ollut perehtynyt tarkemmin matematiikkaan. Sen aika tuli vasta myöhemmin, kun teoreettinen fysiikka oli jo nielaissut miehen.

Nyt Enqvist toimii Suomen Akatemian vanhempana tutkijana Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan laitoksella. Hän on hiukkaskosmologi, joka pyrkii selvittämään, mitä todella tapahtui niissä sekunnin murto-osissa, jolloin maailmankaikkeus syntyi.

Skepsiksen tieteellisessä neuvottelukunnassa Enqvist on ollut mukana aina siitä lähtien kun neuvottelukunta perustettiin marraskuussa 1990. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut sen puheenjohtajana. Jo ennen Skepsiksen perustamista keväällä 1987 Enqvist kuului dosentti S. Albert Kivisen 1974 perustamaan skeptiseen ”Transcendentaaliradiestesian Seuraan”. Vuosina 1997 ja 1998 Enqvist oli mukana myös Skepsiksen hallituksessa.

Toisin kuin jotkut skeptikot pelkäävät, Enqvist ei usko, että kaikenlaisen huuhaan vyöry on hautaamassa alleen kriittisen ajattelun. Päinvastoin, hän on vakuuttunut siitä, että pitkällä aikavälillä tiede lopulta voittaa mystiikan.

– Ihmisethän näkevät jokapäiväisessä elämässään, että tiede toimii. Jos kännykkä soi, sillä voi puhua Espanjaan. Vaikka he eivät tietäisikään, miten yhteys toimii, he kyllä ymmärtävät, että insinöörit ovat keksineet sen ja että fysiikalla on jotain asian kanssa tekemistä.

Enqvist myös arvelee, että loppujen lopuksi parailmiöistäkin innostunut nykyihminen näyttää enemmän luottavan tieteen tarjoamaan tietoon kuin mystiikkaan. Se näkyy muun muassa siinä, että erilaiset new age -liikkeet lainailevat hanakasti tieteen termejä, joilla ne pyrkivät perustelemaan näkemyksiään.

YHDYSVALTALAINEN FORTEAN TIMES -lehti kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan vuoden 1998 olleen tähän mennessä vilkkain yliluonnollisten ilmiöiden markkinoilla. … – Kun lähestymme vuosituhannenvaihdosta, tulemme näkemään ennennäkemätöntä kiinnostusta yliluonnolliseen maailmaan, lehden päätoimittaja Joel McNally kertoi.

Marketta Ollikainen

Marketta Ollikainen & Lassi Kurkijärvi

lainaukset Lehdestä Skeptikko 1/1999. skeptikot Verkossa: Skepsis.fi/lehti

Veljekset aaveiden jäljillä

Risto K. Järvinen

Mtv Oy

SUBTV:N UUTUUSARJASSA ”Aaveiden jäljillä” veljekset Jupe ja Marko Keskitalo tiimeineen matkaavat yliluonnollisia ilmiöitä oletettavasti sisältäviin kohteisiin. Vuonna 2011 perustettu ”Aavedata”-ryhmä on aikaisemmin jakanut paranormaalien ilmiöiden etsimiseen liittyviä videoita YouTube-kanavallaan.

Viisihenkisellä ryhmällä on käytössä laitteisto, jolla pyritään taltioimaan ja havaitsemaan muutoksia mm. radioaalloilla sekä magneetti- ja energiakentässä. Ohjelmatietojen mukaan suuret tragediat kiehtovat ryhmää, koska juuri synkkiä salaisuuksia kätkevissä paikoissa on paljon yliluonnollista aktiivisuutta.

”Tutkimuksien lähtökohtana ovat ihmisten kokemukset ja havainnot useammalta ihmiseltä, jonka jälkeen ryhmä pureutuu alueen historiaan. Ohjelmassa ei juosta pelkästään yksittäisen rapinan perässä, vaan valituissa kohteissa tiedetään tapahtuneen historiansa aikana asioita, jotka voisivat aiheuttaa paranormaaleja ilmiöitä.”

Ohjelmassa vieraillaan Turun linnassa, jäänmurtaja Tarmolla, Vuojoen kartanossa, Svenska Teaternissa, Louhisaaren kartanolinnassa, Paterein Vankilassa, Vanajanlinnassa ja Suomenlinnassa. Jaksoissa etsitään Kinect-kameran infrapunasäteilyllä aaveiden hahmoja, skannataan ”ghostboxilla” radiotaajuuksista valkoista kohinaa ja tarkkaillaan emf-mittarilla elektromagneettista kenttää.

Touhu on viihteellistä, jopa mielenkiintoista, mutta nostattaa välillä myötähäpeää, varsinkin silloin, kun henkiä kutsutaan paikalle. ”Onko täällä joku meidän kanssa tanssimassa nyt? Juhana Herttua, tuu juttelee!”

Kysyin Keskitalon veljeksiltä, mitä heillä on sanottavaa skeptikoille, joiden mielestä ghostboxin särinästä erottuvat epämääräiset ”vastaukset” ovat silkkaa sattumaa. He vastasivat, että antavat jokaisen tehdä omat johtopäätöksensä laitteiden reagoinneista tilanteissa. ”Emme poimi ja editoi vastauksia sattumanvaraisesti sieltä täältä, vaan ne tulevat samantien, kun kysymys on esitetty. Tämä tekee tilanteesta mielenkiintoisen.”

Ohjelmatietojen mukaan tutkimusryhmällä on selkeä kuva henkilöistä, keiden oletetaan kohteessa kummittelevan. ”Tarkoituksena on todistaa nämä ilmiöt oikeiksi tai perättömiksi havainnoiksi.” Kysyin veljeksiltä myös, totesivatko he yhdessäkään kohteessa, että siellä ei ole minkäänlaista parapsykologista toimintaa. ”Olemme aiemmissa tutkimuksissamme todenneet, että jostain kohteesta ei saatu mitään mielenkiintoista. TV- sarjan kuvauksissa kuitenkin joka lokaatiosta löytyi jotain mainitsemisen arvoista.”

”aaveiden Jäljillä”, Subtv, torstaisin Klo 22–23 Aina 25. Huhtikuuta Asti.

Kirjat

Ilmastopaniikki – hoito-opas

Jussi K. Niemelä

Kirjat

Paistettu sipuli auttaa paiseissa

Risto K. Järvinen

KIRJAT

Jussi K. Niemelä

lääkitystä ilmastoahdistukseen

Matti Virtanen: Ilmastopaniikki – hoito-opas. Docendo, 2019.

Skeptikoille tuttu yhdistyksen perustajajäsen matti Virtanen tarjoilee uudessa kirjassaan mediassa ja politiikan käytävillä rehottavaan ilmastopaniikkiin täsmälääkitystä, mutta onko se vain homeopatiaa tai muunlaista uskomushoitoa? näin ainakin voisi päätellä teoksen sosiaalisessa mediassa aiheuttamista torjuntareaktioista. Virtasen alarmisteille juottama karvas linimentti on heti kättelyssä sylkäisty tekijän kasvoille ja tuomittu aivan liian pahanmakuiseksi. Sanomattakin selvää, että kiivaimmat arvostelijat eivät teosta ole edes lukeneet eivätkä lue. Kannattaisi kuitenkin.

TEKIJÄ PERÄÄNKUULUTTAA ilmastokeskusteluun rauhallista harkintaa ja faktapohjaa. Toiveeseen on helppo yhtyä, mutta se saattaa olla idealismia. Poterot ovat syviä ja tuskin niistä moni vapaaehtoisesti päivänvaloon haluaa kiivetä. On mukavampaa olla oikeassa ja hyvä, tai oikeassa ja paha, riippuen kummasta ääripäästä asiaa katselee.

Alarmistit vastaan denialistit, se on kiistan perusasetelma, vaikka jatkumolle mahtuu toki kaikkea taivaan ja helvetin väliltä. Alarmistien mukaan taivas, ilmasto, on ihmisen syntien eli kapitalismin aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen myötä lähitulevaisuudessa muuttamassa maapallon helvetiksi, tulipätsiksi, kun taas denialistien sekä skeptikoiden mielestä alarmistit ovat eskatologisilla poliittisilla päätöksillään vaarassa muuttaa tavallisen pienen ihmisen elämän helvetiksi.

Taivas on korkea ja paljon mahtuu kaasuja ja outoja ilmiöitä sen kaaren alle. Näihin mystisiin elementteihin lukija pääsee ”Ilmastopaniikissa” tutustumaan yleistajuisesti ja viihdyttävästi. Tekijän tyyli on selkeä ja luettava, mutta teoksessa on haastatteluiden sisällöstä johtuen aika paljon toistoa, jota olisi voinut toimitusvaiheessa hyvinkin karsia.

Toisaalta kirjailija voi ajatella, että kertaus on opintojen äiti. Nyt eri ihmiset kertovat osittain samoja asioita, mutta tärkeintä lienee Virtasen mielestä se, että viesti menee perille. Monelle se ei mene, mutta se on ollut kirjoittajalla tiedossa jo etukäteen. Teoksen sanoma maistuu lähinnä niille, jotka ovat epäilijöitä ja vastarannan kiiskiä luonnostaan. Heitä Virtanen haluaa kutsua ilmastorealisteiksi. Virallisen linjan edustajia ja alarmisteja sen sijaan tekijän harhaoppi ei taatusti vakuuta. Tämä on sääli, sillä juuri heidän pitäisi teos lukea ja ottaa vaari sen sanomasta.

KAUHUKABINETTI

VIRTANEN EI SALAILE omaa taustaansa, joka onkin tuttu Ylen MOT-ohjelmaa aikoinaan seuranneille. Kyseinen ajankohtaisohjelma on punavihreissä piireissä suorastaan pahamaineinen juuri Virtasen ja Martti Backmanin räävittömän ilmastoskeptismin vuoksi. Ilmastoskeptismillä tarkoitan tässä sitä, että molemmat herrasmiehet kieltäytyvät uskomasta hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n virallista totuutta ihmisen ja hiilidioksidin vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen. Virtasen kirja tallaa samoja polkuja. Backmania kiitetään teoksen lopussa, monen muun hilpeän paarian ohella.

Johdannossa Virtanen kirjoittaa: ”Väitetään, että tieto lisää tuskaa. Olen eri mieltä: ilmastopaniikki on puutteellisesta ja osin virheellisestä tiedosta johtuva oireyhtymä, joka hellittää lukemalla luonnonhistoriaa ja perehtymällä niin sanottuun isoon kuvaan, jossa ihminen palautetaan – Veikko Huovista mukaillen – omalle kusiaisen paikalleen maailmankaikkeudessa. Käy ilmi, että ilmaston muutosta tapahtuu myös täysin ilman ihmisen apua” (9).

Ihminen on kieltämättä varsin omahyväinen laji, jolla toisinaan on suuret luulot itsestään. Ominaisuus on samaan aikaan rakastettava ja rasittava, mutta ilmastonmuutoskysymyksessä se saa äärimmäisen huolestuttavia piirteitä.

”Ilmastopaniikki” todistelee tekijän teesiä ilmaston luonnollisesta vaihtelusta ja ihmisen vaikutuksen vaatimattomuudesta monelta kantilta. Teoksen rakenne on varsin yksipuolinen ja tendenssimäinen: alussa kirjoittaja esittelee perusasiat ja sen jälkeen haastateltavat yksitellen argumentoivat, miksi niin sanottu konsensus ilmastotieteessä ei oikeastaan olekaan konsensus ja samalla kukin kertoo oman teoriansa tai tulkintansa ilmaston vaihtelun syistä. Myös virallinen linja saa suunvuoron ja peräti viimeisen sanan. Silti epäilijöiden suhde uskoviin on musertava, jolloin toisto ja volyymi hukuttavat IPCC:n äänet. Toisaalta tämä on nimenomaan kirjan tarkoitus, sillä virallinen linja saa kyllä riittävästi tilaa mediassa.

Moni skeptikko on tuttu MOT-ohjelmasta, kuten tanskalainen Henrik Svensmark ja suomalainen Jarl Ahlbeck. Maineikkain haastatelluista on eittämättä amerikkalainen Richard Lindzen, MIT:n meteorologian emeritusprofessori, todellinen raskaan sarjan kerettiläisveteraani. Mukana on ylipäätään varsin originellia sakkia, joka uskoo omiin teorioihinsa yhtä hartaasti kuin virallisen linjan edustajat omiinsa. Esimerkiksi Svensmarkin teoria pilvien muodostukseen vaikuttavista kosmisista tekijöistä kärsii näytön puutteesta, mutta se ei miestä haittaa.

Viralliseen versioon sokeasti uskoville teoksen toisinajattelijat ovat suoranainen kauhukabinetti. Mukana on tutkijoita, poliitikkoja ja lobbari. Mainittakoon myös reilu kymmenen vuotta sitten Skepsis ry:n tilaisuudessa nyttemmin edesmenneen kunniapuheenjohtaja Ilpo V. Salmen (1926-2018) kanssa väkevästi debatoinut Boris Winterhalter. Hän edustaa geologista näkökulmaa, jossa nykyinen ilmastonmuutos asetetaan tuhansien vuosien kontekstiin. Pidemmän aikaskaalan luulisi tuovan malttia ja suhteellisuudentajua julkiseen keskusteluun, mutta näin ei valitettavasti tapahdu.

On tärkeää huomioida, että moni haastatelluista uskoo viralliseen teoriaan joko kokonaan tai osittain, vaikka sinänsä jo pelkkä osittain uskominen johtaa herkästi kirkonkiroukseen alarmistipiireissä: pitäisi ostaa kerralla koko paketti eskatologioineen kaikkineen. Pahin mahdollinen vaihtoehto on muuttunut alarmistien viralliseksi totuudeksi vaikka se on pelkkä tietokonemallinnettu skenaario, ei edes ennuste. Ihminen useimmiten uskoo sen, minkä haluaa.

Haastatelluista filosofian tohtori ja kokoomuksen pitkäaikainen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on ainoa nainen ja vastaa Virtasen mukaan kymmentä äijää. Korhola on myös kristitty ja vetää kokemustensa pohjalta vahvat yhtäläisyysmerkit alarmismin ja uskonnon välille.

Teoksessa esitellään asiallisesti IPCC:n virallisen suuren kertomuksen ongelmia, kuten surullisenkuuluisa lätkämailatemppu ja lämpötila-aineistojen jälkikäteen justeeraaminen, joiden avulla viime vuosikymmeninä havaittu lämpeneminen on saatu näyttämään dramaattisemmalta kuin se onkaan. Vertaisarvioidut tiedejulkaisutkin ovat kaiken maailman ilmastoveiveillä nakertaneet omaa uskottavuuttaan ja alkaneet painottaa oikeaoppisuutta enemmän kuin tieteellisyyttä. Jopa kunnianarvoisa ”Nature” on tässä suhteessa kompromettoinut maineensa.

Moni likainen yksityiskohta virallisessa kertomuksessa, Climategate-skandaalista puhumattakaan, antaa kieltämättä aihetta Virtasen esiin nostamiin epäilyksiin. Tiede ja politiikka ovat jo ajat sitten menneet ilmastotutkimuksessa niin iloisesti sekaisin, että koko ala on varsin pahasti korruptoitunut. Jos pelkkä vaihtoehtoisten hypoteesien esittäminen tai hiilidioksidin vaikutuksen volyymin kyseenalaistaminen johtaa apurahojen menettämiseen, julkaisukieltoon ja suoranaiseen ostrakismiin, kyse ei enää ole tieteestä vaan jostain aivan muusta.

VUODEN 2007 SYNKKÄ PROFETIA

IHMISELLÄ NÄYTTÄÄ OLEVAN luontainen taipumus ennustaa tuhoa ja katastrofeja lähitulevaisuuden vitsauksina. Historia osoittaa, että sitkeä usko maailmanloppuun on pysyvä ilmiö itseään alati syyllistävän lajimme keskuudessa. Jos ja kun ihmiskuntaan pettyneen pessimistisromanttisen profeetan ennuste ei toteudu, hän vain siirtää maailmanloppua aina viidellätoista vuodella eteenpäin. Usko itsessään ei tosiasioiden edessä koskaan horju. Ilmaston lämpenemisen aiheuttama luonnon järjestelmien peruuttamaton luhistuminen on tämän lajityypillisen uskomuksen moderni tieteisversio.

Asiat on helppo asettaa mittasuhteisiin vilkaisemalla ”Iltalehden” uutista vuodelta 2007. Otsikko kuuluu: ”10 vuotta aikaa pelastaa maailma.” Ingressissä lukee kohtalokkaasti: ”Kasvihuonekaasujen lisääntyminen tekee ilmastonmuutoksen pian mahdottomaksi pysäyttää.” Uutisen päiväys on 1.2.2007. Nyt, kaksitoista vuotta myöhemmin, pitäisi olla jo liian myöhäistä.

Jutussa haastatellaan IPCC:n Pariisin-kokoukseen osallistuvia tiedemiehiä ja vaikuttajia, päivää ennen tuoreimman ilmastoraportin julkistamista. Tunnelma on harrasmielisen eskatologinen. YK:n ilmastosopimusjärjestön UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer toteaa: ”Aika on loppumassa.” Ranskalainen ilmastotutkija Jean Jouzel antaa ryhdikkäästi taustatukea: ”Puhumme nyt aikataulusta, jossa ’tulevat sukupolvet’ ovat jo olemassa – he ovat lapsia, jotka ovat tällä hetkellä päiväkodissa tai esikoulussa.” Yhdysvaltalainen huippututkija Jerry Mahlman ei epäröi omaa kantaansa: ”Savuava ase makaa pöydällä tälläkin hetkellä.” Lausunto ei ole tarpeeksi dramaattinen, joten kanadalainen virkaveli heittää lisää löylyä hohkaavalle kiukaalle: ”Kyseessä ei ole vain savuava ase, vaan ilmasto on kuin pataljoona galaxienvälisiä savuavia ohjuksia.”

Näin IPCC:n raportti saadaan mahdollisimman näyttävästi julkaistua ja media kiinnostuu. Homma alkaa kuulostaa jo ”Tähtien sodalta”, jossa paha Imperiumi uhkaa maapalloa. Kansa haukkoo henkeään, vihreät ahdistuvat entisestään ja kovia toimia vaaditaan.

Näytelmä toistui sellaisenaan vuoden 2018 syksyllä, joskin raportin väitteet olivat entistä raflaavampia ja reaktiot sen mukaisia. 12 vuotta aiemmin profetoitu maailmanloppu oli jo ehtinyt unohtua ja intohimot hieman laantua. Uusi maailmanloppu sähköisti taas mukavasti ilmapiiriä.

Vuoden 2007 raportin perusteella tilanne oli joka tapauksessa äärimmäisen vakava jo silloin: ”Jos [ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä] ei onnistuta, suuri osa planeettaa voi muuttua asumiskelvottomaksi.” Kaksitoista vuotta myöhemmin tästä ei ole merkkejä näkyvissä. Kymmenen vuoden aikaraja on kuitenkin ylitetty jo kahdella vuodella.

Uutisessa listataan vakiouhkakuvat tiiviissä paketissa: ”Edessä voi olla satojen miljoonien ihmisten joukkopako yhä kuumemmiksi ja kuivemmiksi käyviltä päiväntasaajan alueilta. Lisäksi suuret maa-alueet ovat vaarassa jäädä nousevan meriveden alle napajäätiköiden sulaessa.” Näin siis kaksitoista vuotta sitten.

Uutinen kertoo myös sen, miten Euroopan käy: ”Euroopassa kesistä voi tulla sietämättömän kuumia etenkin Välimeren alueella. Pohjois-Eurooppaa ja Britanniaa taas uhkaavat kuivat kesät ja märät, myrskyiset talvet.” Ennuste ei ole toteutunut, mutta ehkä viidentoista vuoden kuluttua?

Vuoden 2018 raportissa meno on entistä hurjempaa, varmaan osittain juuri siitä syystä, että vuoden 2007 uhkakuvat antavat odottaa itseään. Kun maailmanloppu ei millään näytä tulevan, pelottelu täytyy raportti raportilta nostaa entistä korkeampiin sfääreihin. Kyse on eittämättä juuri siitä, mistä Virtanen kirjoittaa: ilmastopaniikista. Moni ihminen haluaa uskoa, että se on menoa nyt. Ne, jotka eivät usko, ovat uskovien mielestä jotenkin pahoja. Näin se on aina mennyt ja tulee aina menemään.

PAHA IHMISKUNTA

VIHREIDEN ENTINEN PUHEENJOHTAJA, järkälemäisen vaalitappion uhatessa depression vuoksi sivuun vetäytynyt Touko Aalto, tviittasi kevään eduskuntavaalien alla 11.3.2019 seuraavasti: ”Ainoa kestävä systeemi on ekosysteemi. Jos se romahtaa, kaikki romahtaa. Kun puhutaan puhtaasti ekosysteemin kannalta eri lajien hyödyllisyydestä, turhin laji eli ihminen uhkaa kaikkea muuta elämää tällä planeetalla ja sen kautta myös itseään.”

Aallon näkemyksessä on kyse puhdasverisestä linkolalaisuudesta, jossa luonnontieteellisesti virittyneen näennäisobjektiivisuuden taakse kätkeytyy vahva antihumanistinen pohjavire. Ankaran messianistisen moralismin valtaan itsensä ruoskinut vihreiden entinen puheenjohtaja arvottaa Jumalan näkökulmasta ihmisen ja muut lajit täysin mielivaltaisesti vain saadakseen ihmispolon näyttämään tarinan roistolta. Tellus olisi tässä katsannossa parempi paikka ilman ihmistä. Oi, tulisipa vedenpaisumus ja parantaisi turmeltuneen maailman kertaheitolla! Silti vihreät eivät tee hurmaavaa joukkoitsemurhaa, vaikka johdonmukaisuus ja esimerkin voima olisivat politiikassakin valttia. Syy siihen on se, että heidän mielestään valistuneen eliitin, tiedostavan ideologisen etujoukon, pitää pelastaa maailma todellisilta roistoilta, joita ovat ilkeät kapitalistit, ilmastodenialistit ja pieni tavallinen ihminen. Etujoukolla on etuoikeus.

Tämä on puhdasta linkolalaisuutta, jossa nopeasti lähestyvällä maailmanlopulla pelottelu oikeuttaa radikaalit poliittiset toimet, jopa totalitarismin. Porvarit, pahat kapitalistiriistäjät ja lihaa syövät autoilevat heterot ovat taas kerran syytettyjen penkillä.

Paraatiesimerkki etujoukkoajattelusta on Virtasen teoksen loppuliitteessä muiden päätoimittajien kanssa kysymyksiin vastaava ”Vihreän langan” Riikka Suominen, joka argumentoi paikoitellen lähes vanhatestamentillisin sanankääntein. Herännäisyys ja lähetysvimma ovat hänessä äärimmäisen vahvoja. Suominen profetoi kolmen asteen lämpenemisellä, vaikka itse asiassa myös pitkä kylmä jakso 2020-luvulla on mahdollinen seuraavan auringonpilkkuminimin koittaessa.

Vastaavasti sensaatiohakuinen media tekee henkisesti epävakaista punavihreistä lapsista ja nuorista sankareita, jos he vain ahdistuvat tarpeeksi ja ryhtyvät uuden millenarismin lähetyssaarnaajiksi. Nobelin rauhanpalkintokin on tyrkyllä, jos äärivasemmistolainen kapitalismin vastainen viesti tavoittaa tehokkaasti massat ja tyttö on tarpeeksi vakavan, nuoren ja viattoman näköinen. Herooinen Orléansin neitsyt ilmastolakkoilee uskonsa puolesta viimeiseen henkäykseen ja pelastaa maapallon pahoilta denialisteilta, jotka saavat rahansa julmalta öljyteollisuudelta. Prinsessaviihde myy lehtiä ja nostaa oikeauskoiset jalustalle.

On inhimillisesti aivan ymmärrettävää, että vuosikymmeniä jatkuneella määrätietoisella pelottelulla kirkassilmäiset silkohapset ja vähän vanhemmatkin on saatu maailmanlopun paniikin valtaan. Jotain peräti hellyttävää on siinä innossa, jolla lapset ja nuoret osallistuvat massatapahtumiin maailman pelastamiseksi ja jolla vasemmistopolitrukit julistavat välitöntä sosialismiin siirtymistä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Se on yhtä hellyttävää kuin vihreiden lentäen, taksilla ja henkilöautolla suorittamat työ- ja lomamatkat, ydinvoiman vastustaminen, lemmikkien pito, lihansyönti ja korkean syntyvyyden sekä matalan kulutuksen alueilta tänne huippuelintason maihin suuntautuvan massamuuttoliikkeen intohimoinen edistäminen samaan aikaan kun he saarnaavat pahalle ihmiskunnalle hiilijalanjäljen merkityksestä, lapsiluvun vähentämisestä ja parannuksenteon välttämättömyydestä.

Tämä loogisen ajattelun ja johdonmukaisen maailmankatsomuksen riemuvoitto huipentuu vihreiden lainsäädäntösihteerissä, joka koko perheen remonttievakkolennolla Berliiniin yrittää ennen koneen nousua estää kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan laillisen palauttamisen matalan kulutustason lähtömaahan ja kuvaa sankarillisen tempauksensa älypuhelimella kaikkien aatetoveriensa ihailtavaksi ja ylistettäväksi. Näin maailma pelastuu.

KIRJAN VIESTI

NÄHDÄKSENI MONI ”ILMASTOPANIIKIN” TUOMITSIJA ei ole ymmärtänyt Matti Virtasen tarkoitusta, koska ei ole vaivautunut kirjaan tutustumaan. Tekijä ei suinkaan kiistä ilmastotiedettä eikä ihmisen vaikutusta lämpenemiseen. Sen sijaan hän antaa äänen epäileville tuomaille, asettaa ilmiön oikeisiin mittasuhteisiinsa ja peräänkuuluttaa malttia keskusteluun sekä politiikkaan. Muutoksille on yllin aikaa, paniikkiin ei ole aihetta.

Kuten edellä kävi ilmi, alarmismiin liittyy suoraan poliittisten pakkokeinojen ja peräti totalitarismin vaara. Jos ihmiset eivät suostu heräämään ja valaistumaan maailmanlopun uhatessa, heidät pitää pakottaa ruotuun, siis herättää väkisin. Taustalla on maaginen ajattelu, jossa oikeauskoiset haluavat väkisin käännyttää epäilijät ja harhaoppiset kunnon ihmisiksi. Pahuus tarttuu, siksi se pitää ehkäistä keinolla millä hyvänsä. Pahoja asioita ei saisi edes ääneen lausua. Epäortodoksinen ”Ilmastopaniikki” on pahan kukkien syntisten siemenien levittäjä ”par excellence”.

Virtasen tulilinjalla on myös lehdistön sensaatiohakuisuus. Kirjan liitteen päätoimittajahaastattelut ja päivittäiset havainnot osoittavat, että media on maailmanlopun lietsonnassa keskeisessä roolissa. Media on jo pitkään punavihertänyt ja seurannut kuuliaisesti aikamme suurta kertomusta.

Vihreissä ja muussa vasemmistossa riittää palavakatseisia idealisteja, jotka ovat pomminvarmoja asiastaan ja haluavat, että muutkin ovat siitä yhtä varmoja. Omat arvot ja uskomukset pitää survoa epäilijöiden kurkusta alas vaikka väkisin, kuin kasvisvaihtoehto, joka ei enää ole vaihtoehto. Jos epävarmempi yksilö ei halua niellä survosta, hän saa ylleen pahan ihmisen auran ja syntisen leiman.

VIRTASEN TEOS ON TAATUSTI KÄRKIPAIKALLA VIHER-VATIKAANIN kiellettyjen kirjojen listalla. Manikealaiset ilmastopaavit leipovat kuumia bulliaan ja kertovat kansalle, mitä pitää ajatella ja ketä uskoa. Kirjailijan verisynti on heille anteeksiantamaton: sinun ei pidä epäilemän virallista totuutta.

”Helsingin Sanomat” osoitti median asenteen tilaamalla heti ”Ilmastopaniikin” ilmestyttyä meteorologian professori Timo Vesalalta virallisen julistuksen, jota sosiaalisessa mediassa linkittämällä Virtasen harhaoppisuus on helppo todistaa aatetovereille. Lyttäyksessä arvostelija puhuu kirjan sisältämistä lukuisista virheistä, muttei mainitse mitään siitä, että tekijä antaa kirjassaan äänen myös puolustukselle ja peräti viimeisen sanan viralliselle linjalle eli sille, jota IPCC-mies Vesala itsekin edustaa. Ja kun virhelistaa kohteliaasti pyydetään, sitä ei löydy.

Myös arviossa on päivänselvä tendenssi. Tarkoitus on lyttäys, jyrkkä tuomio väärinajattelulle. Kun arvostelija vihjaa ”Helsingin Sanomissa” kirjan sisältävän lukuisia virheitä, tuomiopäivän julistajien ei tarvitse itse perehtyä asiaan. Arvion linkittäminen sosiaalisessa mediassa riittää. Näin asian ei pitäisi olla. Virtasen kirjaan olisi alarmistienkin syytä perehtyä. Juuri heille se on tarkoitettu.

Ainakin itselleni jäi teoksesta päällimmäisenä mieleen vaikutelma, että johtopäätösten teko jää väistämättä kriittiselle lukijalle. Ehkä tämä maltillinen ja analyyttinen (joskin, kuten todettua, tendenssimäinen) lähestymistapa on juuri se, joka alarmistipiireissä paniikkireaktioita aiheuttaa?

Mitä tulee mainittuun tendenssiin, sehän on koko kirjan idea eikä tekijä sitä missään vaiheessa salaile. Heti alussa paljastuu, että kirjan takana on vanha jääräpäinen skeptikko. Hän vain haluaa toppuutella paniikkia, joka on vaarassa johtaa ylilyönteihin ja kenties jopa kohtalokkaisiin virheisiin. Erityisesti pitää olla tarkkana alarmistien poliittisten vaatimusten kanssa. Eskatologia aiheuttaa yleensä ekstremismiä ja totalitarismia sekä asenteiden että politiikan tasolla. Ituja tästä on jo nähtävissä ja osa niistä versoo ja rönsyilee aika pahasti.

Samaan aikaan täytyy kuitenkin muistaa, että ilmastoskeptikkopiireissä esiintyy analyyttisempien henkilöiden ohella kaikenlaisia oman elämänsä asiantuntijoita ja salaliittoteoreetikoita, jotka usein kiistävät koko ilmastotutkimuksen muutaman nettiblogin tai samanmielisten kirjoittelun perusteella. Kun lisäksi huomioidaan se, että ilmastoskeptikot ovat usein muissakin kysymyksissä niin sanotusti nuivia, väittely menee aina, väistämättä, ideologiseksi nahisteluksi, joka johtaa ainostaan poteroiden syvenemiseen entisestään. Molemmat osapuolet radikalisoituvat käsi kädessä.

Matti Virtasen teos välttää nämä sudenkuopat mielestäni varsin onnistuneesti ja tarjoaa uteliaalle maallikolle hauskan ja informatiivisen kattauksen ilmastotieteen perusteita ja toisinajattelun sankariromantiikkaa. Kirjan perimmäinen sanoma ei jää epäselväksi: maltti on valttia.

kirjoittaja Jussi K. Niemelä On Vapaa Toimittaja, kriitikko Ja Kirjailija.

KIRJAT

ajatuksia sairauksista yli 250 kirjailijalta

Jukka Mustonen: Paistettu sipuli auttaa paiseissa. Kustannus-HD, 2018.

SISÄTAUTIOPIN PROFESSORI JUKKA MUSTONEN on kerännyt 30 vuoden ajan kirjailijoiden ajatuksia sairauksista, lääkärin toimista ja elämän kulusta. Hänen kirjassaan ”Paistettu sipuli auttaa paiseissa” on lainauksia yli 250 kirjailijalta. Osa niistä liittyy skeptikoita erityisesti kiinnostaviin aiheisiin.

”Euroopan Unionissa valmistellaan määräyksiä, joilla vaihtoehtoisten lääkkeiden myynti kielletään, ihmisiltä otetaan pois valinnan vapaus, ja kaikkien on turvauduttava lääketehtaiden valmistamiin lääkkeisiin; ei ole vaikea päätellä, kuka näitä määräyksiä on unionissa tieteen varjolla juonimassa ja millaisilla rahoilla.” Näin kirjoittaa Antti Tuuri kirjassaan ”Matkoilla Euroopassa”.

Mark Twain kirjoittaa ”Huckleberry Finnin seikkailuissa”: ”Mikä on herran elämänkutsumus? Minä olen

huumori on vaikea laji

enimmäkseen pysytellyt lääketieteen parissa. Paras valttini on kättenpäällepaneminen – auttaa syöpään ja halvauksiin ja semmoisiin; ja ennustaakin minä osaan melko hyvin, kunhan ennakolta satun saamaan tarpeelliset tiedot henkilöstä, josta povaan.

”Paistettu sipuli auttaa paiseissa” on lainaus Jaroslav Hašekin romaanista ”Kunnon sotamies Švejk”, joka kertoo Švejkin farssinomaisista seikkailuista ensimmäisessä maailmansodassa.

Jäin kaipaamaan vuosilukuja lainausten yhteyteen. Ne olisivat kertoneet heti, milloin lainaus on julkaistu ja antaneet perspektiiviä lainauksen sisältöön. Toki ne 27 sivun pituisesta kirjallisuusluettelosta kirjan lopusta löytyvät: 2011 (Antti Tuuri), 1884 (Mark Twain), 1923 Jaroslav Hašek).

Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia. Gaudeamus, 2018.

SKEPTIKOITA SYYTETÄÄN joskus huumorintajuttomiksi tiedeuskovaisiksi, ja kun yrittävät olla hauskoja, se voidaan kokea rajatietoväen ivaamiseksi. Luin kirjan huumorin ja naurun filosofiasta, jotta minusta tulisi mukavampi skeptikko. Opin, että huumorin toimiminen vaatii yhteisen näkökulman kertojan ja kuulijan välillä, jaetun maailman. Naurun syntyminen vaatii myös, että kuulija on vitsailijan kanssa samalla sosiaalisella ja älyllisellä aaltopituudella. Ehkä tämän takia skeptikoilla ja rajatietoväellä ei aina natsaa. Tai maallistuneella lännellä ja uskonnollisella idällä, jotka joutuivat törmäyskurssille Jyllands Postenin julkaistessa vuonna 2005 pilakuvia profeetta Muhammadista.

sähköoppia lapsille

Nauraa voi myös skeptisesti niin kuin Saara teki Raamatussa, kun kuuli tulevansa yli 90-vuotiaana raskaaksi. Abraham taas nauroi ilosta ja hämmästyksestä, koska luotti Jumalan antamaan lupaukseen.

Nauraa voi oikestaan miten vain, koska kirjan mukaan huumori tarjoaa huojennusta, pohjautuu yllätykseen, sisältää ristiriidan ja poikkeaman, on kulttuuristen kategorisointien risteymä, on kriittistä ja konservatiivista. Huumori on maallistava voima, siinä on jumalallisia piirteitä, se merkitsee ylemmyyden tunnetta ja kytkeytyy vastavirtaan. Huumori on asenne, tarkoittaa vinoa näkökulmaa, siitä löytyy suojautumismekanismi, se on alistamista ja utopiaa.

En ymmärtänyt kirjasta paljoakaan. Epäilen, että minusta ei tullut kovin paljon mukavampi skeptikko.

Tiina Sarja, Mikko Posio, Henna Ryynänen: Minne sähkö meni? Kustannus-Mäkelä, 2018.

KUINKA OPETTAA LAPSILLE rationaalista ajattelua? Ajattelin saavani vinkkejä tarinallisesta lasten tietokirjasta ”Minne sähkö meni?” Kirja kertoo Annista ja Akselista, joiden kesälomapäivä saa erikoisen käänteen, kun sähköt menevät poikki koko kaupungista. Sähköä etsiessään lapsille selviää, että kaikista tavoista tuottaa sähköä löytyy hyvää ja huonoa sanottavaa. Opettavaista.

Huonoa oppia näytetään piirroksen kera kohdassa, jossa sähköyhtiön mies repii käsillään sähköjohtojen päälle kaatunutta puuta. Hän ei kerro lapsille, että sellaista ei ikinä saa mennä omin päin tekemään, vaan ainoastaan huutaa: ”Varokaahan mennessänne maassa roikkuvia johtoja ja kaatunutta puuta!”.

Ärsyttävää kirjassa on se, että lapset löytävät matkallaan metsänlaidan mökistä pöllähtäneen professorin, joka avaa oven savuava koeputki kädessään. Hän tuottaa sähkönsä itse mullistavilla keksinnöillään, joissa kuitenkin on aika usein vikoja.

Miksi kirjan tekijät haluavat antaa tällaisen kliseisen, surkean kuvan tieteentekijästä? Mitä proffalla, jonka keksinnöistä ei kerrota sen enempää, on varsinaista tekemistä kirjan teeman kanssa?

Keskustelua

Tiedettä, tietoa ja mielipiteitä

Heikki Poroila

TIINA RAEVAARA KIRJOITTAA HYVIN ja tärkeästä asiasta (Skeptikko 4/2018, s. 8): ”tietokirja” on todella väärin käytetty ja ymmärretty termi. Ongelma ei ole uusi ja se on löydettävissä monesta muustakin yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Esimerkiksi kirjastojen käyttämä luokitusjärjestelmä, jonka ajatuksena on kattaa ”kaikki mistä on olemassa kirjoja”, erottaa kyllä kaunokirjallisuuden yhdeksi luokaksi, mutta ryhmittelee kaiken muun näennäisen neutraalisti yhdeksään suurryhmään, joista ryhmä 1 kattaa filosofian, psykologian ja rajatiedon (ei lainausmerkeissä, termiä käytetään tosissaan), mutta ei uskontoja, joille on annettu ikioma ”tiedon” pääryhmä 2.

Olen turhaan kritisoinut tätä epäjohdonmukaisuutta ja ”epätieteellisyyttä” vuosikausia, mutta asia ei tunnu huolestuttavan ketään muuta.

Olen itse ajatellut, että yleismarkkinoille kirjoittava voi tuottaa fiktion ulkopuolella lähinnä kolmentasoista tekstiä: tiedettä, tietoa ja mielipiteitä. En osaa ihan tarkkoja rajoja paaluttaa, mutta iso osa ns. tietokirjalllisuudesta kuuluu epäilemättä ryhmään ”tieto”, pieni vähemmistö ryhmään ”tiede” ja vähän isompi ryhmään ”mielipide”. Hyvin merkittävä osa kirjastojen ”tietokirjallisuudesta” ei edusta juuri muuta kuin kirjoittajan mielipiteitä.

Ongelmana ei ole, että kirjoitetaan ja julkaistaan mielipiteitä. Ongelmana on, että mielipiteet naamioidaan

tiedoksi, joskus jopa tieteeksi. Maallikko ei naamiointia välttämättä huomaa, aina ei ammattilainenkaan. Jos kirjoittajat ja kustantajat olisivat ehdottoman rehellisiä ja itsekriittisiä, ongelmaa ei syntyisi ja esimerkiksi kirjastossa voitaisiin asiantuntevat tietokirjat erottaa mielipidekirjoituksista.

Olen joskus miettinyt asiaa myös Suomen tietokirjailijat ry:n näkökulmasta, vaan en ole jaksanut ruveta asiaa ajamaan. Todellisuudessa järjestön nimenä pitäisi olla ”tiede-, tieto- ja mielipidekirjoittajat”, joka vastaisi paljon paremmin niitten julkaisujen kirjoa, joille vuosittain myönnetään rahallista tukea. Nyt saa moni mielipidekirjoittaja ansaitsematonta statusta ”tietokirjailijana” eli liihottelee muiden siivellä.

Myös ilmaisun jälkimmäiseen osaan on syytä suhtautua kriittisesti. Käytän itsestäni nimitystä ”tietokirjoittaja”, jolla haluan korostaa, etten operoi fiktion puolella, mutta en myöskään ole ammattikirjailija. Joudun kyllä myöntämään, ettei ihan kaikki kirjoittamani ole varsinaisesti tietoa, vaan usein pelkästään mielipiteitä. Oikeasti olen siis ”mielipide- ja tietokirjoittaja”. Epäkäytännöllistä, mutta rehellisempää kuin esiintyä Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenenä ja tehdä bisnestä huuhaalla.

kicker: Työnnä Lusikkasi Soppaan. Kiihkeää Mielipiteenvaihtoa Joka Siunatun Päivä:

kicker: keskustelu.skepsis.fi

Keskustelua

”97 prosenttia tiedemiehistä...”

Esko Karinen

ILMASTOVÄITTEISTÄ LAAJIMMIN LEVINNYT on, että ilmastotiedemiesten kesken vallitsee konsensus, yksimielisyys. Kun puhutaan tieteestä, ei tuloksia koskaan saada huutoäänestyksillä, joten painoa ei pitäisi laittaa jonkun mielipiteen yleisyydelle. Mielipiteitä on kuitenkin tässä asiassa paljon tutkittu.

Keskeisimmät ilmastojärjestöt, hyvinkin 97 % järjestöistä, sanoo tukevansa tätä ns. konsensusta, tosin usein jäseniensä vastalauseista huolimatta. Rahoituksen saannilla voi olla yhteyttä asiaan. Järjestöt saattavat istua myös kahdella tuolilla, kuten Kiinassa, missä tiedeyhteisön edustaja Xi Zshenhua on todennut, että maan tiedeyhteisö suhtautuu ilmastonmuutokseen avoimin mielin, eli pitäen mahdollisena ilmastonmuutoksen aiheuttajana myös aurinkoa ja luonnon syklisyyttä.

Parhaiten tunnettu on John Cookin toteuttama tutkimus (1), jota on paljon siteerattu… väärin. Cookin tutkimus on toteutettu kaksi kertaa, vuosina 2013 ja 2016. Parhaiten se tulee esiin skepticalscience-sivuston kautta, joka on Cookin viiteryhmän oma sivusto ja joka ei anna tutkimuksen merkityksestä ja luotettavuudesta oikeaa kuvaa. Muitakin tutkimuksia aiheesta on tehty.

Cookin tutkimusta on syytetty tulosten manipuloinnista sekä datan luovasta käsittelystä. Ainakin neljä tutkijaa (mm. Dr. Richard Tol) on huomauttanut, että heidän tutkimustuloksensa eivät ole konsensuksen mukaisia, vaikka ne on sellaisiksi niputettu. Dr. Tol arvostelee (2) Cookia muutenkin epätieteellisestä tutkimusotteesta. Cookin tutkimuksen toimijat ovat muka itsenäisiä, mutta ovat tosiasiassa samaa viiteryhmää ja ovat olleet tiiviisti yhteydessä toisiinsa suunnitellessaan kysymyksiä ja vastausten tulkinnassa. Otoksen kokoa ei ilmoiteta jne.

Nuo 97 % ovat itse asiassa vastanneet myönteisesti kysymykseen, onko ilmastonmuutos todellinen. Siinä ei puututa sen voimakkuuteen eikä varsinkaan siihen, onko se ihmisen aiheuttama. Ihmisen merkitystä asiantuntijoiksi ilmoittautuneista pitää 67 % suurena tai melko suurena. Tutkimuksissa, joissa on ainoastaan aitoja asiantuntijoita, kuten meteorologeja tai ilmastotieteilijöitä, on saatu tätä pienempiä prosenttilukuja, kuten Stenhousen ja Maibachin vastaavissa tutkimuksissa.

Cookin tutkimusta on arvostellut Brandon Schollenbergin kirja ”The Climate Wars: How the Consensus is Enforced”. Myös Peter Doran ja Maggie Kendall Zimmermann ovat arvostelleet tapaa, millä Cookin tutkimuksessa on dataa käsitelty.

Yksi lähestymistapa aiheeseen on Dr. Tim Ballin kirja ”The Deliberate Corruption of Climate Science”.

Hän väittää, ettei juuri kukaan ole edes lukenut IPCC:n raporttia, eivät edes ne tutkijat, jotka ovat siihen kirjoittaneet. Ball väittää, etteivät päättäjät ole lukeneet edes lyhyttä kooste-osaa joka on heille tarkoitettu. Surullisena Ball pitää sitä, että vain harva lukee ”Tieteellinen perusta ilmastofysiikalle” -osaa, jossa harjaantumatonkin silmä havaitsee paljon arvosteltavaa. Ball pitää naiivina, etteivät ihmiset ja varsinkaan muut tiedemiehet voi uskoa, etteivät tiedemiehet väärentäisi, harhaanjohtaisi, salaisi tai antaisi tahallaan väärää kuvaa ilmastosta.

Vuoden 2017 ilmastotutkimuksesta löytyy 485 tutkimusta, jotka eivät tue ns. konsensusta. Luku perustuu Kenneth Richardsin vertailuun uusista ilmastotutkimuksista (3). Tunnetuin toisinajattelija lienee MIT:n ilmastoprofessori Richard Lindzen, joka on tehnyt urallaan yli 200 ilmastotutkimusta. Entinen Greenpeacen johtaja, tohtori Patrick Moore on tunnettu denialisti. Astronautti, kuussa käynyt geologian tohtori Harrison Schmitt pitää ihmisen osuutta ilmastonmuutoksessa suurena arviointivirheenä. Ja näitä toisinajattelevia tiedemiehiä on tuhansia, heistä on listauksiakin Wikissä. Suomalaisista denialisteista eniten äänessä on viime aikoina ollut lääkintöneuvos Mikko Paunio.

97 % amerikkalaisista on kaskun mukaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos ei ole tärkeiden asioiden joukossa, kun pohditaan, miten tehdä maailma paremmaksi paikaksi. Mutta tämä koskee vain tavallisia amerikkalaisia, ei välttämättä tiedemiehiä. Ero lienee siinä, että tavalliset amerikkalaiset maksaisivat lystin, kun taas ilmastotiedemiesten ammatti riippuu ilmastohuolen pysymisestä ajankohtaisena.

Michael Crichton, lääketieteen tohtori ja tunnettu kirjailija, pitää hyvin epätoivottavana ilmiönä konsensusta tieteessä. Tiede edistyy vain vastakkainasettelun kautta. Ns. konsensus antaa vapaan vallan roistoille (Crichtonin mukaan), kun väittelyn sijasta voidaan vain viitata siihen, että asia on jo sovittu.

Konsensus sopii kenties politiikkaan, mutta tieteessä kysymys konsensuksesta ei ole relevantti. Ainoa, millä on merkitystä, on se, mitä tutkimukset kertovat meille. Suurimmat tieteen edistysaskelet ovat tapahtuneet vallitsevaa konsensusta vastaan.

1. John Cook: Consensus on consensus – final. 2) Richard Tol: Comment on Quantifying the consensus on antrophogenic global warming in the scientific literature. 3) Kenneth Richards, Indianan yliopisto, netissä notrickszone. com

Yli 30 Vuotta Kysymyksiä

SKEPSIS RY TIETEIDEN TALO, KIRKKOKATU 6, 00170 HELSINKI WWW.SKEPSIS.FI

SKEPSIS RY ON VUONNA 1987 PERUSTETTU SUOMALAISTEN SKEPTIKKOJEN YHDISTYS.

Skepsiksen Vuonna 2009 Muutettujen Sääntöjen Mukaan Yhdistyksen Tarkoitus On:

Yhdistys On Poliittisesti, Aatteellisesti Sekä Uskonnollisesti Sitoutumaton. Yhdistyksen Varsinaiseksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Hyväksyy Yhdistyksen Tarkoituksen Ja Toimintaperiaatteet. Kannattavaksi Jäseneksi Voidaan Hyväksyä Yksityinen Henkilö Tai Oikeustoimikelpoinen Yhteisö, Joka Haluaa Tukea Yhdistyksen Tarkoitusta Ja Toimintaa.

Yhdistys Julkaisee Neljä Kertaa Vuodessa Ilmestyvää Skeptikko-lehteä.

Mallia Yhdistykselle Haettiin Yhdysvalloissa 1976 Perustetusta Csicopista (committee For The Scientific Investigation Of Claims Of The Paranormal), Mikä Ilmenee Mm. Yhdistysten Samankaltaisina Toimintaperiaatteina. Skepsis Ry Toimii Kuitenkin Itsenäisesti, Vaikkakin Yhteistyössä Csicopin (nykyään Csi – The Committee For Skeptical Inquiry) Ja Muiden Vastaavien Järjestöjen Kanssa.

Yhdistys On Ecson (european Council Of Skeptical Organisations) Ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan Jäsenjärjestö.

Pankkiyhteys: Iban: Fi13 4055 2920 1119 88 Bic: Helsfihh (aktia) Iban: Fi75 7997 7997 4476 07 Bic: Holvfihh (holvi)

Jäsenasiat, Lehtitilaukset, Osoitteenmuutokset Paula Heinonen Tieteiden Talo, Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki Puh. 040 820 9166, Secretary@skepsis.fi

Taloudenhoitaja Toni Heikkinen Keskuskatu 14 B 13, 04600 Mäntsälä Puh: 050 537 3792, Treasurer@skepsis.fi

Skepsiksen Hallitus Vuonna 2019 Puheenjohtaja Otto J. Mäkelä Varapuheenjohtaja Denis Galkin Ville Aarnikko, Juha Leinivaara, Santtu Puukka, Osmo Tammisalo, Mikko Ville Valjento

Alueyhteyshenkilöt Sähköpostiosoitteet Muotoa Etunimi.sukunimi@skepsis.fi Joensuu: Vesa Tenhunen, Puh. 0400 935 893 Jyväskylä: Juha Merikoski, Puh. 040 755 1820 Kuopio: Aulis Koivistoinen, Puh: 050 5439 647 Tampere: Jose Ahonen, Puh. 040 558 7497 Turku: Heikki Kujanpää, Puh. 044 022 0420

Skepsis Ry:n Tieteellinen Neuvottelukunta Tnk:n Puheenjohtaja, Prof. Jukka Maalampi (fysiikka), Prof. Kari Enqvist (fysiikka), Prof. Mika Hemmo (oikeustiede), Tohtori Harri Högmander (tilastotiede), Tohtori Virpi Kalakoski (psykologia), Dosentti Hannu Karttunen (tähtitiede), Tohtori Mikko Kiviharju (tietotekniikka), Tohtori S. Albert Kivinen (filosofia), Prof. Hanna Kokko (biologia, Ekologia), Prof. Eerik Lagerspetz (yhteiskuntatiede, Filosofia), Prof. Hannu Lauerma (lääketiede), Prof. Anto Leikola (biologia, Oppihistoria), Dosentti Marjaana Lindeman (psykologia), Dosentti Juha Merikoski (fysiikka), Tohtori Markku Myllykangas (terveyssosiologia), Tohtori Pauli Ohukainen (lääketiede), Dosentti Ilkka Pyysiäinen (uskontotiede), Prof. Jeja Pekka Roos (sosiaalipolitiikka), Tohtori Veijo Saano (lääketiede), Prof. Samuli Siltanen (teollisuusmatematiikka).