(engl. right and left brain, lateralization). Aivopuoliskojen erilaisuudesta eli lateralisaatiosta on tiedetty pitkään. Jo 1800-luvulla saksalainen Carl Wernicke ja ranskalainen Paul Broca osoittivat tiettyjen vasemman aivopuoliskon osien olevan tärkeitä puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa. Myöhemmin onkin todettu, että noin 95 prosentilla ihmisistä kielikyvyt painottuvat vasempaan aivolohkoon. Samoin noin 90 prosenttia ihmisistä on oikeakätisiä. Oikeakätisyyden painottuminen viittaa vasemman aivopuoliskon dominanssiin eli hallitsevuuteen, koska hermoyhteydet menevät ristiin (so. vasen aivopuolisko yhdistyy kehon oikeanpuoleisiin aisti- ja liikehermoihin, ja päinvastoin).
Myöhemmin nobelisti Roger Sperry osoitti, että aivopuoliskot toimivat itsenäisesti eläimillä, joiden aivopuoliskojen väliset yhteydet on katkaistu. Toinen aivopuolisko esimerkiksi oppi jotain, josta toinen puolisko ei ollut tietoinen. Näiden eläinten sanottiin omaavan ”halkaistut aivot” (engl. split-brain).
Aivopuoliskoja yhdistäviä hermoratoja ryhdyttiin katkaisemaan myös epilepsiapotilailla. Tällä tavoin pyrittiin estämään epileptisen kohtauksen leviäminen aivopuoliskosta toiseen, jolloin kohtaus ei olisi niin voimakas. Leikkauksista on ilmeisesti apua epileptikoille, eikä heidän motivaationsa, tunteensa tai yleiset älylliset kykynsä heikkene.
Sperry ja hänen oppilaansa Michael S. Gazzaniga alkoivat 1960-luvulla tutkia aivohalkiopotilaita laboratoriossa. Vasta hienopiirteisten tutkimusten kautta he havaitsivat myös ihmisten aivopuoliskojen toimivan itsenäisesti.
1970-luvun alussa heräsi käsitys aivopuoliskojen erilaisista ajattelutyyleistä. Julkisuudessa alettiin puhua holistisesta, spatiaalisesta, intuitiivisesta, luovasta ja tunteellisesta oikeasta aivosta, sekä vasemmasta loogisesta, analyyttisestä ja rationaalisesta aivosta. Käsitys levisi myös New Age -aatteen mukana. Sen piirissä korostettiin oikean aivon käyttämättömiä potentiaaleja: ihmiset olivat muka siihen asti eläneet järkevän vasemman aivon vallan alla, mutta nyt oli tulossa uuden ajan ja uuden mystisen aivopuoliskon valtakausi. Oikea aivo edusti vastakulttuuria.
Aivopuoliskoerottelua käytetään myös jonkinlaisena persoonallisuuden piirreteoriana. Jotkut kuvaavat itsensä ”oikean aivon ihmisiksi” — mikä tulkitaan yleensä ”hienoksi” ja ”toivottavaksi”. Joistakin puolestaan käytetään nimitystä ”vasemman aivopuoliskon ihminen” — yleensä erilaisista ”pingottajista”, kriittisistä ajattelijoista ja kaavoihinsa kangistuneista tutkijoista. Uuden aivopuoliskon aikaan liittyy siis moraalinenkin sävy. Aivopuoliskopiirteitä voidaan käyttää myös tekosyinä: ”En menesty matikassa, kun mä olen oikea-aivoinen persoona.”
Nämä käsitykset ovat kuitenkin ristiriidassa nykyisten lateralisaationäkemysten kanssa. Tämän hetken ehkä johtavin aivohalkiotutkija Michael S. Gazzaniga näkee oikean aivopuoliskon vain jonkinlaisena varjona vasemmasta aivopuoliskosta. Tarkemmin sanoen hänen mielestään oikeasta aivopuoliskosta ei löydy mitään toimintoa, jota vasen ei kykenisi tekemään ja kaiken lisäksi paremmin. Hänestä esimerkiksi oikea aivopuolisko ei kykene kuin yksinkertaisimpiin spatiaalisiin tehtäviin. Monimutkaisemmissa tapauksissa tarvitaan vasenta aivopuoliskoa.
Vallitsevamman näkemyksen mukaan aivopuoliskoilla on merkittäviäkin eroja, mutta erojen käytännön merkitys ei ole niin suuri kuin karkea vasen-oikea -aivopuolisko erottelu väittää. Tämä johtuu siitä, että aivot toimivat kokonaisuutena.
Eri tehtävien yhteydessä aivopuoliskot voivat painotetusti aktivoitua eri tavoin. Ihmisen toiminta on kuitenkin niin monimutkaista aivan yksinkertaisimmilta tasoiltaan lähtien, että molempia aivopuoliskoja tarvitaan aina. Esimerkiksi henkilön tunnistamisessa tarvitaan oikean aivopuoliskon kasvontunnistusmekanismia, mutta myös vasemman puolen kielellisiä kykyjä (”Matti!”). Aivot toimivat siis erikoistuneiden mekanismien monimutkaisena kokonaisuutena.
Kumpikin aivopuolisko on luova, joskin omalla tavallaan; siksi oikean aivopuoliskon vauriot eivät poista ”luovuutta”. Ja eikö olisikin ihmeellistä väittää kielellä työskentelevää kirjailijaa ei-luovaksi henkilöksi (kieli vasen, luovuus oikea aivopuolisko)? Entä eikö hollantilainen arkkitehti ja taiteilija M. C. Escher ollut luova, koska hän hyödynsi töissään matemaattisia teorioita?
”Tunteen” ja ”järjen” jakautumista aivopuoliskoittain kyseenalaistaa se, että aivotutkimuksissa oikea etuaivolohko on yhdistetty negatiivisten tunteiden kokemiseen ja vasen positiivisiin tunteisiin, tosin tästä on olemassa ristiriitaisiakin tutkimustuloksia. Oikealla aivopuoliskolla on kyllä merkittävä rooli tunteiden havaitsemisessa niin visuaalisesti (esim. kasvonilmeet) kuin auditiivisestikin (äänensävyt).
Aivopuoliskojen eroja korostava näkemys on myös vahvasti aivokuoripainotteinen. Siinä ei oteta tarpeeksi huomioon rakenteita, jotka sijaitsevat aivokuoren alla kummallakin puolella. Esimerkiksi hippocampus on tärkeä muistamisessa (”älyllinen kyky”), ja amygdala sekä basaaligangliot ovat tärkeitä ahdistuneisuuden, pelon ja mielihyvän tuottamisessa (”tunteet”) ja ns. implisiittisessä oppimisessa, intuitiossa (”älyllinen kyky”).
Kirjallisuutta: Bear 1983; Corballis 1999; Davidson 1993; Gazzaniga 1992, 1995, 1998; Harmon-Jones ja Sigelman 2001; Kalat 1995; Saravi 1993; van Strien ja van Beck 2000.
Katso: Kymmenen prosentin myytti; Mielimyytti.