Crandon, Margery

Crandon (1888–1941) oli kuuluisa yhdysvaltalainen meedio. Hänen istunnoissaan materialisoitui tavalliseen tapaan ektoplasmaa. Crandonin kuollut veli Walter ilmestyi myös paikalle. Meedion kannattajiin kuului muun muassa kirjailija Sir Arthur Conan Doyle.

Vuonna 1924 Crandon osallistui Scientific American -lehden järjestämään kilpailuun, jossa etsittiin objektiivisia todisteita psyykillisestä toiminnasta. Aluksi hän sai vakuutettua Scientific Americanin tutkimusryhmän aitoudestaan, mutta taikuri Harry Houdinin osallistuttua Crandonin istuntoihin, meedion kyvyt tulivat kyseenalaisiksi.

Crandonin kyvyistä kiisteltiin rajusti työryhmän sisällä ja julkisuudessa, mutta loppujen lopuksi Houdinin kanta voitti, eikä Crandon saanut palkintoa. Kiistan aikana Houdini kirjoitti kaksi kirjasta, joissa hän paljasti miten meedio teki temppunsa. Myöhemmin kaksi muutakin tutkimusta — joista toisen teki para­psykologi Joseph B. Rhine — osoitti Crandonin kyvyt epäaidoiksi.

Vaikka Houdini raivostutti tutkimusten aikaan suurennuslasin alla ollutta meediota, Crandon myönsi myöhemmin arvostaneensa ankarinta kriitikkoaan eniten koko tutkimusryhmästä.

Kirjallisuutta: Polidoro 1998b; Silverman 1996.

Katso: Conan Doyle, Sir Arthur; Houdini, Harry; Meedio; Parapsykologia.

alkuun palaa