(engl. Hume’s guillotine). Humen giljotiinilla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tosiasioista ei voida johtaa arvoja tai moraalisia sääntöjä. Tälle tärkeälle periaatteelle nimensä antanut filosofi David Hume tuo sen lähes ohimennen teoksessaan A treatise of human nature (1739): ”En voi pidättäytyä lisäämästä näihin päätelmiin havaintoa, jolla voidaan, ehkäpä, nähdä jonkinlaista merkitystä. Jokaisessa kohtaamassani moraalijärjestelmässä olen aina huomannut, että kirjoittaja etenee jonkin aikaa tavalliseen päättelytapaan, ja osoittaa Jumalan olemassaolon tai tekee huomioita ihmiselämästä; sitten täysin yhtäkkiä huomaan hämmästyksekseni, että tavallisten väitteiden ’on’ ja ’ei ole’ sijaan en kohtaa yhtäkään väittämää, johon ei liity ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’. Muutos on huomaamaton, mutta kuitenkin merkittävä. Sillä tämä ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’ ilmaisee jonkin uuden suhteen tai väitteen, ja olisi välttämätöntä, että se tulisi havaita ja selittää, ja samaan aikaan tulisi perustella, mikä näyttää täysin käsittämättömältä, kuinka tämä uusi suhde voidaan johtaa muista, jotka ovat täysin erilaisia sen kanssa. Mutta koska kirjoittajat eivät yleensä hyödynnä tätä varausta, aion suositella sitä lukijoille, ja uskon, että tämä pieni huomiointi muuttaisi kaikkia sivistymättömiä moraalijärjestelmiä ja näyttäisi meille, että paheen ja hyveen ero ei löydy ainoastaan asioiden suhteista, eivätkä ne ole järjellä pääteltävissä.”
Yksinkertaistetusti sanoen, moraalisia periaatteita tai arvoja ei voida loogisesti johtaa tai perustella — edes perustelluilla — väitteillä maailmasta: siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia. Esimerkiksi yhteiskunnallisen eriarvoisuuden säilyttämistä ei voida suoraan loogisesti perustella olemassaolevilla eriarvoisilla olosuhteilla, kuten ei myöskään syövän parantamista syöpäkasvaimen olemassaololla tai sen kausaalisilla seurauksilla. Myöskään seksuaalisuuden eri muotojen hyväksyttävyys ei riipu loogisesti niiden olemassaolosta tai syntymekanismista: johtuipa hetero- ja homoseksuaalisuus sitten ”geeneistä” tai ”ympäristöstä”, sillä ei ole loogisesti mitään merkitystä, kun pohdimme eettistä suhtautumistapaamme näihin seksuaalisuuden muotoihin. Kun tosiasioista johdetaan arvoja, kyseessä on naturalistinen virhepäätelmä.
Hume ei kuitenkaan aja meitä moraaliseen tyhjiöön, sillä aivan kuten luonto on ”tuominnut” meidät uskomaan ulkomaailman olemassaoloon, samoin se on ”tuominnut” meidät moraalisiksi (ja moralisoiviksi) olennoiksi.
Katso: Hume, David; Humen puntari; Moralistinen virhepäätelmä.
Kirjallisuutta: Hume 1739/1978.