International Flat Earth Research Society

(IFERS). Flat Earth Society on englantilaisen Samuel Shentonin (k. 1971) 1900-luvun puolivälissä perustama järjestö, jonka tarkoituksena on kritisoida nykyistä tieteellistä käsitystä Maasta sekä levittää tietoa Maan tasaisuudesta. Flat Earth Society on Englannissa 1800-luvulla vaikuttaneen Universal Zetetic Societyn aatteellinen jälkeläinen. Shentonin toiveiden mukaisesti Flat Earth Societyn johtajuuden peri kalifornialainen Charles K. Johnson (1924/5–2001). Hänen järjestönsä tunnettiin nimellä International Flat Earth Research Society (IFERS). Muitakin samaa aatetta levittäviä on ilmeisesti olemassa.

Uskomus Maan tasaisuudesta on luonnollisesti huomattavasti vanhempi kuin nuo järjestöt. Se on kietoutunut erottamattomasti esimerkiksi Raamattuun ja kristinuskoon, mutta sama käsitys esiintyy myös muiden uskontojen piirissä. Raamatussa käsitys ilmenee muun muassa Matteuksen evankeliumissa (4:8): ”Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat…” Koko maailmaa olisi mahdotonta havaita korkealta vuoreltakaan, jollei se olisi tasainen.

1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen merkittävin tasaisen Maan kannattaja oli Wilbur Glenn Voliva. Hän toimi Illinoisissa sijaitsevan fundamentalis-kristillisen kaupungin johtajana. Volivan mukaan Maa on kuin pannukku, jonka keskellä sijaitsee Pohjoisnapa. Reunoilla sijaitseva suuri lumi- ja jäävalli estää laivoja tipahtamasta Manalaan. Aurinko sijaitsee puolestaan ainoastaan 5 000 kilometrin päässä Maasta, koska Jumala loi sen valaisemaan Maata ja siksi sen pitää olla lähellä: eihän nyt kukaan valaisisi rakentamaansa taloa sijoittamalla lamppua johonkin kaukaiseen kaupunkiin!

Myös nykyisin on ihmisiä, joista asia on täysin selvä: Maa on tasainen. Tätä tukee heidän mielestään muun muassa se, että jos Maa olisi pallomainen, eteläisen pallonpuoliskon asukkaat riippuisivat pää alaspäin samaan aikaan kun pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat seisovat päät pystyssä. Koska voimme matkustaa eteläiselle pallonpuoliskolle ja todeta tämän väitteen virheelliseksi, Maa ei ole pyöreä. Lisäksi IFERS:in puheenjohtaja Johnson osoitti suurten järvien olevan tasaisia. Jos Maa olisi pyöreä, myös veden pinnan tulisi olla kaareva. Volivan mukaan Maa ei voi myöskään pyöriä nopeasti oman akselinsa ympäri, koska silloin ilmaan hypätessämme laskeutuisimme kilometrien päähän hyppypaikastamme. Aikoinaan Martin Luther (1483–1546) esitti Maan olevan tasainen, koska muuten Maan alaosissa asuvat ihmiset eivät pystyisi näkemään Kristuksen paluuta taivaasta.

Maan tasaisuutta kannattavat vetoavat arkiajatteluun: maailma on sellainen kuin ihminen sen välittämästi havaitsee. Arkisten havaintojen pohjalta käsitys tasaisesta Maasta näyttääkin itsestäänselvältä, koska Maan kaareutuminen on niin pientä, että paljain silmin sitä on yleensä mahdotonta havaita. Siksi ei olekaan ihmeellistä, että se vallitsi ihmisten keskuudessa niin kauan. Toisaalta jo tietyt arkihavainnot tekevät tämän kasityksen kyseenalaiseksi ja perusteettomaksi. Tällaisia havaintoja ovat muun muassa Maan pyöreä varjo Kuun pinnalla sekä laivojen mastojen katoaminen viimeiseksi horisontin taakse. Myös avaruudesta otetut kuvat kertovat Maan pyöreydestä.

Motivaatio vastustaa tieteellistä käsitystä Maasta on puhtaan uskonnollinen. Johnson on todennut: ”Kopernikaanisen teorian päätarkoitus on päästä eroon Jeesuksesta sanomalla, ettei ole olemassa ylä- ja alasuuntaa. Pyörivä pallo -juttu tekee koko Raamatusta vain suuren vitsin.”

Tasaista Maata koskevat väitteet tulevat hieman latteiksi ja mielikuvituksettomiksi, kun tarkastellaan muita perusteettomia näkemyksiä Maan muodosta. Täysin vakavasti on esimerkiksi esitetty, että Maa sijaitsee munanmuotoisen maailmankaikkeuden sisäpinnalla. Aurinko sijaitsee tämän ”munan” keskellä, mutta koska Auringon toinen puoli on valaiseva ja toinen pimeä syntyy illuusio auringonnoususta ja -laskusta. Ilman tiheys puolestaan estää näkemästä maailmankaikkeuden lävitse toiselle puolelle Maata.

Katso: Kreationismi.

Kirjallisuutta: Asimov 1992; Gardner 1957; Karttunen 2001; Schadewald 1980.

alkuun palaa