(engl. creationism). Nykyisin tieteen ja uskonnon katsotaan usein olevan yhteensovittamattomia tai ainakin käsittelevän todellisuuden eri puolia. Kuitenkin tieteen historiaa tarkasteltaessa kristinusko ja tiede ovat olleet hyvin läheisessä vuorovaikutuksessa: Jumalan olemassaolon katsottiin heijastuvan Raamatun lisäksi myös hänen luomassaan luonnossa.
1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla näkemys jumalallisesta luonnosta sekä uskonnon ja tieteen yhtenäisyydestä alkoi horjua. Siihen asti Raamattua oli kristinuskon piirissä pidetty muista kirjoista täysin poikkeavana teoksena, Jumalan totuudellisena sanana. Muita teoksia varten kehitetty kielellinen ja historiallinen analyysi kuitenkin paljasti siinä lukuisia sisäisiä ristiriitaisuuksia sekä historiallisia yhteyksiä muiden kansojen myytteihin. Raamatussa kerrotaan esimerkiksi Nooan pelastautumisesta arkin avulla suuren tulvan kynsistä, mutta samanlaisia kertomuksia oli kerrottu Lähi-idän alueella jopa tuhat vuotta aikaisemmin. Raamattua alettiin pitää historiallisesti ja useiden kirjoittajien arvoista, tiedoista ja uskomuksista vaikuttuneena teoksena. Tästä huolimatta monet Raamatun tutkijat eivät hylänneet uskoaan Jumalaan tai Raamatun sanaan, vaan pitivät teosta edelleen jumalallisesti inspiroituneena.
Toinen tekijä uskonnon ja tieteen erottautumisessa oli englantilaisen Charles Darwinin (1809–1882) kehittämä evoluutioteoria. Darwin ei ollut ensimmäinen, joka käsitti lajit aikaisemmista muodoista kehittyneiksi. Esimerkiksi Jean-Baptiste Lamarck (1744–1829) oli esitellyt oman evoluutiokäsityksensä ennen Darwinia, ja jo roomalainen Titus Lucretius Carus (n. 98–55 eaa.) lausui käsityksensä lajien ajallisesta muuttumisesta ja kelpoisimpien eloonjäämisestä runoelmassaan De rerum natura. Darwin oli kuitenkin ensimmäinen, joka kokosi mittavan todistusaineiston evoluutioteorian puolesta ja keksi lajien kehittymisen mekanismin, luonnonvalinnan. Kahdenkymmenen vuoden tutkimustyön jälkeen hän julkaisi evoluutioteoriansa teoksessa The origin of species (1859; suom. Lajien synty).
Yhteentörmäys Darwinin kehitysopin ja vallassa olleen luomisopin eli kreationismin välillä oli väistämätön. Seurauksena oli kiivaita väittelyjä, joiden keskeiseksi hahmoksi nousi älykäs ja teräväsanainen ”Darwinin bulldog”, Thomas Henry Huxley (1825–1895). Kiistan alkuvaiheissa evoluutioteorian kannattajia jopa erotettiin yliopistollisista viroista. Akateeminen keskustelu kääntyi kuitenkin evoluutioteorian voitoksi, ja luomisoppi hävisi tieteen valtavirrasta.
Raamatun kriittisen tarkastelun ja evoluutioteorian kannatuksen kasvun myötä kirkkojen edustajat alkoivat nähdä Raamatun moraalisia ja hengellisiä totuuksia välittävänä teoksena; enää sen ei katsottu olevan maailman luonnetta tarkasteleva kirja. Tästä syystä Darwinia voidaankin pitää yhtenä merkittävimmistä moderniin teologiaan vaikuttaneista henkilöistä.
Jos evoluutioteoriaa koskeva kiista oli painottunut 1800-luvulla akateemisiin piireihin, niin 1920-luvulle tultaessa kiista sytytti Yhdysvalloissa yhtäkkisesti täysin sosiaalisen liikkeen evoluutioteoriaa vastaan. Sosiologi Raymond A. Even ja antropologi Francis B. Harroldin mukaan tämä johtui neljästä tekijästä. Ensinnäkin lukiolaisten määrä kasvoi moninkertaiseksi vuosisadan alussa, ja vanhemmat joutuivat ensi kertaa vastatusten heidän mielestään uskonnonvastaisen kehitysopin kanssa. Toiseksi yhteiskunnan maallistumisen myötä oli alettu luopua perinteisistä protestanttisista asenteista esimerkiksi alkoholia ja tanssimista kohtaan. Kolmanneksi Yhdysvaltoihin oli muuttanut runsaasti ei-protestanttisia maahanmuuttajia, ja valtaväestö alkoi kokea uskonnollisen yhtenäisyytensä uhatuksi. Neljänneksi kauhistuttava ensimmäinen maailmansota lisäsi uskoa maailman rappeutumiseen, samoin kuin ateistisen Neuvostoliiton perustaminen.
Yhdysvaltalaiset kreationistit kävivät 1920-luvulla puhtaan moraalista taistelua koko kansakunnan sielun puolesta. Liikkeen johtohahmo, poliitikko William Jennings Bryan (1860–1925) ilmaisi pelkonsa kristillisen etiikan häviämisestä toteamalla, että evoluutioteorian myötä ”kultainen sääntö korvataan viidakon laeilla”. Akateemista tukea liikkeelle ei ollut, mutta vaikutusvaltaisen poliitikon johdolla evoluutioteorian opettaminen kiellettiin useissa osavaltioissa.
Vuonna 1925 American Civil Rights Union (ACLU) sai suostuteltua nuoren tennesseeläisen opettajan John Scopesin opettamaan evoluutioteoriaa. Tarkoituksena oli saada aikaan oikeudenkäynti ja sen avulla kumota evoluutioteorian opetusta vastaan asetetut lait. ACLU:n mielestä lait asettivat Yhdysvaltojen perustuslain vastaisia uskonnollisia rajoituksia akateemiselle vapaudelle ja opetukselle. ACLU ja Scopes uskoivat häviävänsä jutun osavaltion tuomioistuimessa, mutta voittavansa Korkeimmassa oikeudessa. Scopes tuomittiinkin osavaltion lain mukaan, mutta valitusoikeus Korkeimpaan oikeuteen menetettiin tuomion asettamisessa tapahtuneen teknisen virheen vuoksi.
Tennesseen oikeudenkäynnin loppusaldoksi jäikin vain se, että Scopesin ei tarvinnut maksaa 100 dollarin sakkoaan ja että aikansa mediatapahtuma loi kreationisteista kuvan takapajuisina ja tietämättöminä fundamentalisteina. Tästä huolimatta oikeudenkäyntiä ja muuta kreationistista liikehdintää voidaan pitää kreationisteille menestyksellisenä: lakien, asetusten sekä kouluviranomaisten ja yksittäisten opettajien painostuksen johdosta lukuisat amerikkalaiset eivät koulutuksessaan koskaan joutuneet kosketuksiin evoluutioteorian kanssa. Ainoastaan korkeakouluissa oli mahdollista tutustua kehitysoppiin.
Tilanne jatkui tällaisena 1930-luvulta 1960-luvulle saakka. Vuonna 1957 USA joutui kuitenkin hämmennyksen valtaan: ”kehittymätön” Neuvostoliitto laukaisi Sputnik-satelliitin avaruuteen. Kylmää sotaa käynyt USA halusi parantaa tieteellisen osaamisensa tasoa, minkä keskeisenä osana oli opetuksen uudistaminen. Tämän seurauksena evoluutioteoria nostettiin keskeiselle sijalle biologian oppikirjoissa. Vuonna 1965 käytiin ensimmäinen oikeudenkäynti evoluutiolakeja vastaan, ja vuoteen 1970 mennessä jokainen niistä oli kumottu.
1960-luvulla luomisopin kannattajat löysivät siis itsensä jälleen tilanteesta, jossa evoluutioteoriaa opetettiin heidän lapsilleen. Tämä loi pohjan uudelle kreationistiselle liikkeelle: ”tieteellinen” kreationismi sai alkunsa.
1990-luvun lopussa yhdysvaltalaiset kreationistit iskivät Coloradon, Kansasin, Michiganin ja Uuden Meksikon osavaltioissa. He yrittivät kieltää evoluutioteorian opettamisen kouluissa tai saamaan Raamattuun perustuvan luomisopin sen rinnalle. Kansasissa kreationistit pyrkimyksissään onnistuivatkin, joskin vaikutukset jäänevät lyhytaikaisiksi. Koulutuspoliittinen kisailu tullee kuitenkin jatkumaan.
Kreationismi ei ole ainoastaan osa juutalais-kristillistä kulttuuriperintöä, vaan myyttiset luomistarut ovat yleismaailmallinen ilmiö. Esimerkiksi suomalaisten Kalevalassa maailman väitetään syntyneen sotkan munasta. Erilaisia käsityksiä maailman ja ihmisen luomisesta ei ilmene ainoastaan eri uskontojen ja kulttuurien parissa, vaan myös kristillisen kreationismin sisällä.
Deistiset evolutionistit käsittävät Jumalan luoneen maailman, mutta sitten jättäneen sen oman onnensa nojaan tai ohjailevan sitä vain joiltain osin. Deistisiä evolutionisteja ei kuitenkaan yleensä lasketa kreationistien joukkoon, koska he eivät kiellä evoluutiota.
Nuoren Maan kreationistit uskovat kirjaimellisesti Raamatun luomiskertomukseen. Heidän mukaansa maailma on vain 6000–10 000 vuotta vanha, ja fossiilit ovat seurausta Nooan aikaisesta tulvasta. Nuoren Maan kreationistit ovat yleensä valmiita myöntämään lajien sisäisen mikroevoluution, mutta kieltävät ehdottomasti uusia lajeja tuottavan makroevoluution.
Vanhan Maan kreationistit luottavat ainakin jossain määrin geologisiin ajanmäärityksiin ja uskovat maailman olevan huomattavasti vanhemman kuin Uuden Maan kreationistit. Ns. aukkoteorian mukaan luomiskertomuksen ensimmäisen luvun ensimmäisen jakeen (”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.”) ja toisen jakeen (”Maa oli autio ja tyhjä…”) väliin mahtuu suuri ajanjakso, jonka aikana geologiset muodostumat ja fossiilit ovat syntyneet. Ns. day-age -teorian mukaan luomiskertomuksen päivät ovat mittaamattoman pitkiä ajanjaksoja, eivät 24 tuntia pitkiä vuorokausia.
Ehdottomasti suosituinta ja näkyvintä kreationismi on Yhdysvalloissa, vaikka sitä esiintyy myös muualla, Suomessakin. Noin 40–50% amerikkalaisista uskoo kirjaimellisesti luomisoppiin ja pitää evoluutioteoriaa virheellisenä. Myös jopa 25% akateemisen koulutuksen saaneista amerikkalaisista ajattelee näin. Mistään pienestä ääriliikkeestä ei siis ole kyse, vaikka suuri osa kristikunnasta ei pidäkään — ainakaan johtohenkilöidensä mukaan — luomiskertomusta kirjaimellisesti totena. Yhdysvalloissa suosituin luomisopin muoto on jyrkkä Nuoren Maan kreationismi.
Evoluutioteoria on pitkän historiansa aikana tuottanut runsaasti hedelmällistä tutkimusta sekä jäsentänyt kaikkien biologisten tieteiden kenttää. Evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky onkin todennut: ”Mikään ei tule ymmärrettäväksi biologiassa ilman evoluutioteoriaa.” Kuinka kreationistit sitten kykenevät hylkäämään kaikkien biologisten tieteiden tuottaman tiedon lisäksi myös merkittäviä osia esimerkiksi fysiikasta, kemiasta, tähtitieteestä, geologiasta, antropologiasta ja arkeologiasta?
Kreationisteilla on kaksi tapaa käsitellä evoluutioteoriaa tukevaa aineistoa, rejektionismi ja jo edellä mainittu ”tieteellinen” kreationismi. Rejektionismi tarkoittaa yksinkertaisesti todistusaineiston hylkäämistä perehtymättä siihen: ”Jumala sanoi niin, minä uskon sen ja se siitä!” Ns. ”tieteellisen” kreationismin mukaan evoluutioteoria on virheellinen, ja itseasiassa tieteellinen todistusaineisto tukee luomisoppia. Rejektionismia vastaan evoluutioteorian kannattajalla ei oikein ole muita aseita kuin argumentoida järjen käytön ja tieteellisen ajattelun puolesta. ”Tieteellisen” kreationismin kanssa on tietyssä mielessä huomattavasti helpompaa, sillä on osoitettavissa, ettei ”tieteellisessä” kreationismissa ole kyse perustelluista näkemyksistä, saati tieteestä.
Yhdysvaltalaisen koulutuspolitiikan vuoksi ”tieteellistä” kreationismia on kehitetty edelleen, ja tuloksena on teoria älykkäästä suunnitelmasta (engl. intelligent design theory, IDT).
Katso: International Flat Earth Research Society; Pseudohistoria; ”Tieteellinen” kreationismi; Ussher, James; Älykäs suunnitelma.
Kirjallisuutta: Anon. 1999; Boyd ja Silk 1997; Darwin 1859/1988; Dawkins 1982, 1989, 1993, 1995, 1996, 1997, 1998; Dennett Daniel 1996; Diamond 1993, 1997; Edelman 1991; Eve ja Harrold 1991; Fortelius 1994, 1997; Johanson ja Edgar 1996; Jones Martin ja Pilbeam 1992; Klein 1999; Pinker 1997; Ridley Mark 1996; Ruse 1997; Schadewald 1983; Scott 1997; Shermer 1997d, 1998a.