Kiinalainen astrologia

(engl. Chinese astrology). Kiinalainen astrologia on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden asemien perusteella pystytään ennustamaan tapahtumia tai kuvaamaan henkilön persoonallisuutta. Kiinalainen astrologia poikkeaa länsimaisesta eniten siinä, että tähtimerkkien katsotaan olevan vuoden pituisia. Puhutaan siis esimerkiksi Sian vuodesta, tai henkilöstä, joka syntyi Sian vuonna.

Kiinalaiseen astrologiaan sisältyvät kaksitoista merkkiä ovat Rotta (1972, 1984, 1996, 2008), Härkä (1973, 1985, 1997, 2009), Tiikeri (1974, 1986, 1998, 2010), Jänis (1975, 1987, 1999, 2011), Lohikäärme (1976, 1988, 2000, 2012), Käärme (1977, 1989, 2001, 2013), Hevonen (1978, 1990, 2002, 2014), Vuohi (1979, 1991, 2003, 2015), Apina (1980, 1992, 2004, 2016), Kukko (1981, 1993, 2005, 2017), Koira (1982, 1994, 2006, 2018), ja Sika (1983, 1995, 2007, 2019).

Jokaisella merkillä on oma maaginen merkityksensä. Esimerkiksi Härän ajatellaan symboloivan työn avulla saatavaa vaurautta. Härän vuonna kannattaakin panostaa työhön, jotta saavuttaa tuloksia. Härän vuonna syntynyt henkilö on puolestaan rauhallinen, kärsivällinen ja järjestelmällinen, sekä väsymätön työntekijä.

Kiinalaisen astrologian tulkintaa monimutkaistaa kuitenkin se, ettei Härän vuosi ole vain härän vuosi, vaan horoskoopissa on otettava huomioon myös vuoden elementti (tuli, vesi, metalli, puu ja maa) sekä onko vuosi yin vai yang. Tästä syystä kiinalaisen astrologian vuosikierto ei kestä 12 vuotta, vaan 60 vuotta. Nykyinen jakso alkoi vuonna 1984, ja se loppuu vuonna 2044.

Jotta tulkinnasta ei tulisi liian yksiselitteistä, horoskooppikuvauksessa on huomioitava vielä ”kumppanieläimet”, kuten krokotiili, piikkisika, mato ja yksisarvinen. Tosiasiassa horoskooppieläimiä onkin siis 28.

Jokaisella merkillä on kaksi kumppanieläintä. Tällöin esimerkiksi Tiikeri on muun muassa muutoshaluinen, kiivas, perso kiitokselle ja ulospäinsuuntautunut. Samoin Tiikeri haluaa rakkautta sekä tehdä asioita yksikseen. Kumppanieläin Leopardi tekee kuitenkin sen, että Tiikeri on lisäksi rohkea, urhea, julma ja pelätty. Kumppanieläin kettu tekee puolestaan sen, että sama Tiikeri on nopeaälyinen, varovainen, turhamainen ja nautiskelija.

Kun horoskoopissa otetaan kaikki astrologiset tekijät huomioon, lopputuloksena on sellainen yhdistelmä persoonallisuuspiirteitä — jotka jo itsessään ovat hyvin abstrakteja, tulkittavia käsitteitä —, että vaatisi melkoista kykenemättömyyttä, jos kuvausta ei pystyisi sovittamaan omaa luonteeseen. Kiinalainen astrologia ”toimii”.

Entä mihin kiinalainen astrologia perustuu? Kuten eräs astrologi on todennut, intuitioon — sekä maagiseen ajatteluun, eläimiin liittyvään pinnalliseen symboliikkaan. Ja kuten sanottua, sehän ”toimii”.

Katso: Astrologia; Forer-efekti; Maaginen ajattelu.

alkuun palaa