(engl. Mars effect). Mars-ilmiöllä tai -efektillä tarkoitetaan psykologi Michel Gauquelinin (k. 1991) syntymäkartoista löytämää yhteyttä huippu-urheilijoiden ja Mars-planeetan välillä. Ilmiön väitetään olevan kauan kaivattu tieteellinen todiste astrologian pätevyyden puolesta. Muutama asia kuitenkin mutkistaa Gauquelinin löydöstä.
Ensinnäkin löydetty yhteys on pieni ja käytännössä täysin merkityksetön: Gauquelinin tuloksetkin tiedostaen voidaan sanoa, että kenestäkään lapsesta — oli hän sitten ”Mars-lapsi” tai ei — EI tule huippu-urheilijaa lähes sadan prosentin (99,9%) todennäköisyydellä. Fyysikko Nils Mustelinin mukaan ”Mars-ilmiöön vetoava astrologi, joka todettuaan lapsen syntyneen Marsin ollessa [Gauquelinin määrittelemällä alueella] ennakoi hänelle loistavaa tulevaisuutta kansainvälisen urheilun huipulla, erehtyy melkein 15 000 kertaa yhtä oikeaa ennustetta kohden.”
Toiseksi on huomattava, että Mars-efekti on vain pieni osa astrologista oppijärjestelmää; Gauquelinin ja muiden tutkimukset ovat muuten olleet negatiivisia. Jos joku väittää Mars-efektin todistavan astrologian olevan pätevän, ”tieteellisesti todistetun” ja toimivan opin, niin asianomaisten tulisi harkita, vastaako esitetty väite missään määrin todistusaineistoa.
Kolmanneksi Mars-ilmiö ei ilmeisesti päde kaikkien lajien huippu-urheilijoihin. Neljänneksi tulisi tiedostaa, että erään tulkinnan mukaan Mars-ilmiön olemassaolo on itseasiassa ristiriidassa astrologisen opin kanssa: astrologisen tulkinnan mukaan Marsin sijainti Gauquelinin huippu-urheilijoille määrittelemällä alueella pitäisi ilmentää piileviä, vaimennettuja kykyjä. Tietysti voidaan ehkä väittää, että havaittu yhteys on niin pieni siksi, että vain osa on kyennyt hyödyntämään piilevät ominaisuutensa. Mutta missä ovat todisteet siitä, että Gauquelinin määritelmän mukaiset ”Mars-henkilöt” ovat potentiaalisesti parempia urheilijoita?
Vaikka jotkut tutkijat pitävät Gauquelinin Mars-tutkimuksia pätevinä, joidenkin mielestä niistä löytyy tutkimusmenetelmällisiä heikkouksia.
Katso: Astrologia.
Kirjallisuutta: Ertel 1992; Mustelin 1995, 1996.