(engl. psi). Psi:llä tarkoitetaan ns. paranormaalien ilmiöiden taustalla vaikuttavaa tekijää. Rajoitetummin sillä viitataan ESP- ja PK -ilmiöiden syyhyn. Käsitteen esittelivät vuonna 1942 kaksi englantilaista psykologia, Robert H. Thouless ja W. P. Weisner.
Psi on karannut määrittelijöiden käsistä alusta alkaen eikä kukaan vieläkään tiedä mitä se on. Psi-tekijää on yritetty etsiä muun muassa kvanttien tasolta. Spekulaatiot ovat kuitenkin osoittautuneet ontoiksi. Lisäksi kvanttiselitykset ovat materialistisuudessaan hyvin kaukana useiden parapsykologien haikailemasta ”henkisestä ulottuvuudesta”.
Määrittelyvaikeuksien vuoksi parapsykologit ovat määritelleet psi:n negatiivisesti eli kertomalla, mitä se ei ole: Psi on ”vuorovaikutusta organismien ja ympäristön (mukaanlukien muut organismit) välillä, mitä ei suoriteta tunnettujen sensomotoristen toimintojen avulla”. Vaikka negatiivinen määritelmä ei ehkä ihmetytä outoihin ilmiöihin perehtyvää maallikkoa, se aiheuttaa ongelmia erityisesti empiirisen tutkimuksen alueella.
Kokeellisessa parapsykologiassa psi:n olemassaolon todisteena on käytetty poikkeamista tilastollisesta todennäköisyydestä: jos tutkimuksessa saadaan tilastollisesti poikkeava tulos sulkemalla pois ”normaalien”, tunnettujen tekijöiden vaikutus, poikkeaman katsotaan johtuneen psi-tekijästä. Esimerkiksi jos koehenkilön tavoitteena on selvänäön avulla kertoa, mikä viidestä Zener-kuviosta on kulloinkin kohteena, niin 25 kortin pakkaa käytettäessä olisi sattuman perusteella odotettavissa, että koehenkilö saa viisi osumaa. Jos koehenkilö saa enemmän kuin viisi osumaa, PSI:n katsotaan ilmenneen.
Ongelmana tässä menettelyssä on se, että monet muutkin tekijät kuin oletettu psi voivat aiheuttaa poikkeamia odotusarvoista. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi vinoutumat ärsykkeiden satunnaistamisessa, petkuttava koehenkilö, tahattomat ”ärsykevuodot” koehenkilölle, kokeenjohtajan toiminta, ja ylipäätään mikä tahansa häiriömuuttuja. Sitä paitsi puhtaan sattuman perusteella olisi oletettavissa, että edellisen kaltaisessa tehtävässä eri koehenkilöiden osumat jakautuvat tasaisesti viiden osuman ympärille. Kenenkään ei siis tule luulla, että yhden henkilön yksi onnistunut sarja olisi osoitus psi:n olemassaolosta.
Katso: Kvanttimystiikka; Paranormaali ilmiö; Puuttuva psi; Zener-kortit.
Kirjallisuutta: Alcock 1990; Blackmore 1987, 1996; Gardner 1983; Shermer 1997d.