(engl. near death experience, NDE). Vuonna 1975 lääkäri Raymond Moody julkaisi teoksen Life after life. Kirja kertoi kuolemanvaarasta selvinneistä ihmisistä, joilla oli ns. rajakokemuksia. Moodyn mukaan rajakokemukseen kuuluvat seuraavat ominaisuudet: sanoinkuvaamattomuus, kuoliaaksijulistamisen kuuleminen, suhisevien tai soivien äänien aistiminen, pimeän tunnelin lävitse kulkeminen, rauhan ja hiljaisuuden kokeminen, kehostapoistumiskokemus, muiden ihmisten tapaaminen, elämän välähtäminen silmien edessä nopeutettuna filminä, ylittämätön raja, paluu kehoon ja kokemuksesta kertominen muille. Lisäksi kokijan elämä muuttuu samoin kuin hänen käsityksensä kuolemasta.
Vaikka Moody myöntää itsekin, että tämä kuvaus kokemuksesta perustuu rajoittuneeseen aineistoon, se antaa katsauksen rajakokemukseen liittyvistä ilmiöistä. Psykologi Kenneth Ring on analysoinut kokemuksia tarkemmin, ja eristänyt ns. peruskokemuksen piirteet. Nämä ovat rauhallisuuden tunne, irtaantuminen kehosta (OBE), siirtyminen pimeään, valon näkeminen ja valoon siirtyminen.
Lastenlääkäri Melvin Morse on raportoinut seuraavanlaisen rajakokemuksen. Siinä kahdeksanvuotias pikkutyttö melkein hukkui, kun hänen hiuksensa jäivät kiinni uima-altaan viemäriin: ”… menin tajuttomaksi. Seuraava asia, minkä tiesin oli se, että leijuin ulos kehostani. Kykenin näkemään itseni veden alla, mutta en ollut peloissani. Yhtäkkiä jouduin tunneliin, ja ennen kuin tajusinkaan, olin taivaassa. Tiesin sen olevan taivas, koska kaikki oli valoisaa ja kaikki olivat iloisia. Mukava mies tuli luokseni, ja kysyi halusinko jäädä sinne. Mietin jääväni sinne, aivan tosissani mietin. Mutta sitten sanoin: ’Haluan olla perheeni kanssa’. Sitten tulin takaisin.”
Rajakokemuksilla on yritetty perustella yhtä suosituimmista käsityksistä ihmisten keskuudessa: kuolemanjälkeistä elämää. Käsitys oletetun sielun tai astraalikehon selviämistä fyysisen ruumiin kuolemasta ei kuitenkaan sovi yhteen rajakokemuksiin liittyvien ilmiöiden kanssa.
Ensinnäkin kaikki, jotka ovat olleet hengenvaarassa eivät ole kokeneet rajakokemuksia. Tutkimustulokset kokemusten yleisyydestä vaihtelevat, mutta psykologi Susan Blackmoren mukaan varma johtopäätös on, että ainoastaan alle puolella kuolemanvaaraan joutuneista henkilöistä on rajakokemuksia. Ylipäätäänkin ilmiö on harvinainen, sillä ehkä vain alle prosentilla ihmisistä on tällaisia kokemuksia.
Toiseksi rajakokemusten muoto ja sisältö vaihtelevat yksilöstä toiseen: joillakin kokemukseen liittyy tunneli, joillakin ei; lähes kaikki NDE:n kokeneet uskovat olevansa taivaassa, mutta jotkut kokevat joutuneensa pikemminkin helvettiin ja joidenkin taivas muuttuu kesken kaiken helvetiksi; jotkut näkevät elämänsä nopeutettuna filminä, jotkut eivät… Jos rajakokemuksessa jokin sielu tai astraalikeho todella siirtyy taivaaseen, miksi taivaan ominaisuudet vaihtelevat tilanne-, yksilö- ja kulttuuritekijöiden mukaan?
Kolmanneksi rajakokemukseen liittyviä ilmiöitä havaitaan muissakin yhteyksissä kuin kuolemanvaarassa. Esimerkiksi kehostapoistumiskokemuksia ilmenee rentoutuneissa tiloissa ja huumeet voivat aiheuttaa kokemuksen tunnelista.
Neljänneksi lapset tapaavat rajakokemuksissaan usein eläviä tovereitaan. Viidenneksi on huomattu, että kirkkaudessa olevat henkilöt voivat paljastua elvytystä tekeväksi hoitohenkilökunnaksi. Kuudenneksi rajakokemusten osat pystytään tuottamaan kokeellisesti stimuloimalla oikeaa ohimolohkoa heikoilla magneettikentillä.
Seitsemänneksi tulevat kysymykset dualismista: kuinka fyysisistä aivoista riippuva mieli ja minuus voivat siirtyä oletettuun henkimaailmaan? Siis kuinka jokin fyysinen voi muuttua henkiseksi tai kulkea sielulliseen maailmaan? Entä kuinka välittävä tunneli voi olla samanaikaisesti materiaalista ja spirituaalista?
Taivaan tai jonkinlaisen henkisen tason olettaminen rajakokemusten selittämiseksi on siis kyseenalaista. Hedelmällisemmäksi lähestymistavaksi paljastuu rajakokemusten olettaminen muuntuneiksi tajunnantiloiksi, jotka kuolevat aivot — tai aivot jotka luulevat kuolevansa — aiheuttavat.
Rajakokemukset liittyvät tilanteisiin, joissa henkilö on aidossa hengenvaarassa (esim. haavoittuminen sodassa) tai joissa henkilö uskoo kuolevansa (esim. läheltä piti -tilanteet, henkilöt saatto-osastoilla). Psykologi Susan Blackmoren mukaan kokemusten muoto riippuu tilanteessa vaikuttavista tekijöistä, ja siksi ne muuntelevat. Aidoissa hengenvaarallisissa tilanteissa ilmenee ääniä, tunneli sekä kirkas valo. Kun henkilö luulee kuolevansa tai tietää sen tapahtuvan lähitulevaisuudessa, rajakokemuksissa ilmenee rauhallisuuden tunne sekä elämän pikakelaus. Mistä erot?
Blackmoren mukaan selitys kuuluu näin: Toimiakseen aivosolut tarvitsevat happea. Jos happea ei ole saatavilla, ensimmäisinä toimintakykynsä menettävät toisten neuronien toimintaa estävät aivosolut. Tämän seurauksena aivoissa alkaa toimia runsaasti neuroneita, joiden ei pitäisi aktivoitua. Kun henkilö siis joutuu veden alle pitkäksi aikaa ilman happea, hänen aivoissaan aktivoituu runsaasti ”ylimääräisiä” aivosoluja. Nämä aivosolut puolestaan luovat näkökentän keskelle — jota useimmat neuronit näköaivokuorella edustavat — kirkkaan kohdan, joka suurenee hapenpuutteen lisääntyessä. Ihmisen näköjärjestelmä tulkitsee suurenemisen kirkkauden lähentymisenä. Lisääntyvän hapenpuutteen tuloksena on siis kokemus tummasta tunnelista, jonka päässä sijaitsevaa valoa kohti henkilö on matkalla.
Ihminen menettää myös muuten yhteyden ulkomaailmaan, minkä seurauksena muistijärjestelmä alkaa tuottaa kokemusta maailmasta sekä minästä. Muistikuvien tapaan henkilö voi nähdä itsensä ylhäältä makaamassa taistelukentällä, uima-altaassa tai jopa elvytettävänä. Yhteys ulkomaailmaan ei välttämättä katoa kokonaan. Erityisesti kuuloaisti voi vielä välittää tietoa ympäröivästä tilanteesta. Kun heikentynyt aistitieto yhdistyy muistikuviin, tuloksena on kehostapoistumiskokemus tai kokemus kirkkaudessa olevista olennoista. Kokemus poikkeaa siis suuressa määrin todellisuudesta — tosin ei välttämättä täysin — perustuessaan muistiin ja mahdollisesti kuulohavaintoihin.
Taivaallinen rauha ja hyvänolon tunne aiheutuu puolestaan aivojen tuottamista endorfiineista, joita erittyy stressitilanteissa. Niitä on kuvattu ihmisen omiksi morfiineiksi. Kun endorfiinien vaikutus estetään kemiallisesti, taivas muuttuu helvetiksi.
Henkilö voi kokea myös ajan pysähtyvän tai minuuden sulautuvan mystisesti ympäröivään maailmaan. Blackmoren mukaan tällaisessa täydellisen epätavallisessa aivotoimintatilassa — ylimääräisesessä aktivaatiossa, muistinvaraisessa kokemuksessa jne. — käsitys minästä eli minän tietoedustus, representaatio tulee entisestä vaikeammaksi ylläpitää. Tällöin minä todella lakkaa olemasta — tai ainakin on hyvin lähellä olemassaolonsa loppumista.
Rajakokemuksiin liittyvä elämänkokemusten nopea vilahtaminen silmien edessä liittyy henkilön uskomukseen omasta kuolemasta. Rajakokemuksissa ne eivät ole kovin yleisiä, mutta kuitenkin niitä ilmenee myös muissa hengenvaarallisissa tilanteissa (esim. kun henkilöä uhataan aseella tai hän pelastuu kaahaavan auton alta viime hetkessä). Myöskään elämänasenteen muuttuminen ”rakastavammaksi”, epäitsekkäämmäksi ja elämää arvostavammaksi ei ole tyypillistä ainoastaan rajakokemuksen läpikäyneille, vaan se liittyy muihinkin läheltä piti -tilanteisiin (esim. sydänkohtauksiin ilman rajakokemusta).
Entä kun tunneli ja valo aiheutuvat hapen puutteesta, kehostapoistumiskokemus ja kirkkaudessa olevien hahmojen havaitseminen muistista ja aistitiedosta, rauhallisuus aivojen tuottamista kemiallisista aineista, minän sulautuminen maailmaan minä-representaation heikentymisestä ja oman elämän pikakelaus oman kuoleman läheisyyden tajuamisesta? Mitä sitten? Ovatko rajakokemukset — tai muut muuntuneet tajunnantilat — ”pelkkää huuhaata”? Eivät. Vaikka vaikka kokemus johtuu ”ainoastaan” aivojemme toiminnasta, nämä asiat eivät tee kokemuksesta yhtään sen arvottomampaa tai kokemuksellisesti mielenkiinnottomampaa. Jos näin olisi, voitonriemu, rakastuminen ja intohimon nautinnot voitaisiin myös katsoa arvottomiksi.
Lisäksi on huomioitava, että rajakokemuksen puuttuminen voi lyödä kuoleman kovat tosiasiat ihmisen eteen. Eräs aktiivisesti kirkossa toiminut henkilö totesi kuoleman rajamailla käynnin jälkeen: ”Tiedän nyt, ettei siellä ole taivaan portteja tai mitään. Tiedän, että sitä vain menettää tajuntansa.”
Katso: Kehostapoistumiskokemus; Muuntuneet tajunnantilat.
Kirjallisuutta: Augustine 1997; Blackmore 1991b, 1993b; Ebbern Mulligan ja Beyerstein 1996; Persinger 1999; Schick ja Vaughn 1995.