(engl. possessed). Markuksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa kerrotaan Jeesuksen ja riivatun pojan tapaamisesta. Pojan isä kertoo, että ”mykkä henki” ottaa pojan valtaansa aina välillä, on ottanut aivan pienestä lähtien. Henki ”paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi.”
Epätoivoinen isä pyytää Jeesusta parantamaan poikansa, ja kun Jeesus näkee, että väkeä alkaa kerääntyä, hän päättää toimia. Jeesus sanoo mykälle ja kuurolle hengelle: ”Minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Hengen riivaama poika nousee ylös ilmeisen parantuneena. Markuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen todenneen: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella ja paastolla.”
Kaksituhatta vuotta myöhemmin Anneliese Michelin vanhemmat ja kaksi pappia altistivat 23-vuotiaan saksalaisnaisen 11 kuukautta kestäneelle ankaralle manaukselle. Paikallinen piispa oli antanut siunauksensa riivaajien karkoittamiseen vedoten Jeesuksen sanoihin Markuksen evankeliumissa.
Anneliese kuoli nälkiintyneenä, painaen ainoastaan 30 kiloa. Lisäksi hän kuoli turhaan, koska hänen epilepsiaansa olisi voitu tehokkaasti hoitaa ja hänen elämänsä pelastaa vielä viikkoa ennen kuolemaa. Vanhemmat ja papit saivat ehdolliset tuomiot.
Tähän tekoon johti sokean auktoriteettiuskon ohella myös käsitys riivaajista eli pahoista hengistä, jotka soluttautuvat ihmisiin ja ottavat heidät haltuunsa. Jo Hippokrates (460–377 eaa.) ymmärsi ”demonisten possessioiden” johtuvan aivosairauksista, mutta se ei ole estänyt hengenmiehiä manaamasta epileptikkoja — nykyisinkään.
Epilepsia ei ole aivosairaus vaan oireyhtymä, joka aiheutuu aivoverenkiertohäiriöistä, aivotulehduksista, aivokasvaimista tai aivovammoista. Kohtaukset voivat itse vahingoittaa aivoja lisää ja täten voimistaa oireita.
Epilepsiaa on monenlaista, mutta riivaajien tarkastelun kannalta tärkeä on ns. grand mal -tyyppinen epilepsia. Grand malissa epileptinen kohtaus alkaa aivokuoren alta laajeten koko aivoihin. Henkilö kaatuu, hänen lihaksensa supistelevat ja kohtaus päättyy tajuttomuuteen.
Luonnollisesti epileptikko kokee voimattomuutta epilepsiaansa nähden, ja hänen on varmasti helppo kuvitella ”jonkun muun” ottavan vallan. Valtaa ei kuitenkaan ota demoni, vaan hänen omat epätavallisesti toimivat aivonsa. Epilepsian hoito lääkkeillä on erittäin tehokasta, tosin aivokasvaintapauksissa epilepsiaa hoidetaan leikkauksin.
Toinen manaajien sormia syyhyttävä neurologinen häiriö on Touretten syndrooma. Touretten oirekuvaan kuuluu esimerkiksi ”loikkiva” kävely, keskustelukumppanin tai ympärillä olevien esineiden pakonomainen koskettelu, tic-liikkeet, ulina, koiramainen haukkuminen, sekä voimakkaat kiroamiskohtaukset.
Ilmeisestä sosiaalisesta haitasta huolimatta Tourette ei kaikissa tapauksissa estä onnellista ja menestyksekästä elämää. Neurologi Oliver Sacks kertoo kirjassaan An anthropologist on Mars (1995) naimisissa olevasta kahden lapsen isästä ja urallaan menestyneestä kirurgista, jonka Tourette oli hyvin selvästi havaittavissa. Leikkausten aikana oireilu oli kuitenkin täysin kirurgin hallinnassa. Jatkuvasta pakonomaisesta koskettelustaan huolimatta hän osasi myös lentää pienkoneella. Sacks mainitsee tuntevansa tai tietävänsä kahdeksan muuta kirurgia, kolme sisätautilääkäriä, yhden neurologin ja yhden psykiatrin, joilla on Touretten oireyhtymä.
Touretten syndrooma ei todistetusti parane manaamisella, mikä ei olekaan yllättävää, koska kyseessä on neurologinen häiriö. Lääkityksestä on sen sijaan apua.
Kolmas ”riivattujen” ryhmä koostuu skitsofeenikoista. On ymmärrettävää, että sekavasti puhuvia, harhoja näkeviä tai kuulevia, sosiaalisesti eristäytyneitä ja ehkäpä paranoidisuudessaan vihamielisiäkin henkilöitä on pidetty paholaisen riivaamina. Nykyisin skitsofrenian kuitenkin tiedetään olevan muun muassa periytyvää ja skitsofreenikoilla ilmenevän poikkeamia aivojen anatomiassa. Skitsofrenian oireisiin — kuten tuskaa aiheuttaviin ääniin — kyetään vaikuttamaan lääkityksellä sekä psykoterapialla, jossa yksilön oma aktiivisuus on keskeistä.
Katso: Demoni; Manaaminen.
Kirjallisuutta: Beyerstein Barry 1988; Davison ja Neale 1994; Hines 1988.