Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2012

Skeptikko 20 v. sitten

20v.

SKEPTIKOSSA N:O 14 oli Matti Virtasen artikkeli ”tosi vahvoista uskomuksista”. Sen lopussa pyydettiin ehdotuksia sanaksi, joka kuvastaisi sellaista mielentilaa, jota mikään mahti maailmassa ei pysty muuttamaan. Tehdessäni omaa tutkimustani törmäsin jatkuvasti sellaiseen päähänpinttymään, enkä keksinyt silloinkaan sanaa kuvaamaan sitä. Pakkomielteellä on melko tarkka sisällyksensä psykiatriassa, kun taas päähänpisto ja -pinttymä sisältävät tilapäisyyden ja muuttumisen mahdollisuuden. … Paras löytämäni sana voisi juontua verbistä ”juuttua”. Substantiivi olisi siis juuttuma. Sitä ei ole varattu vielä lääketieteeseen muussa merkityksessä. Sanalla on pysähtyneisyyttä ja myös pysyvyyttä kuvaava sisältö: puhutaan paikoilleen juuttumisesta, ja laivathan juuttuvat karille. Erotukseksi näistä merkityksistä sanalle pitäisi kuitenkin saada etuliite. Koska käsittelemämme asenne on ihmisen korvien välissä, kysymykseen voisivat tulla järki-, äly-, mieli- tai aivojuuttuma. Kolmen ensinmainitun pitäisi ilmeisesti olla genetiivimuotoisia, mikä tekisi niistä kankeita. Siksi pitäisin AIVOJUUTTUMAA parhaana vaihtoehtona.

ITALIAN BELGIRATESSA, Lago di Maggioren rannalla, kokoontuivat syyskuussa 1992 melkein kaikkien Euroopan farmakologiyhdistysten puheenjohtajat tai edustajat käsittelemään homeopaattisia valmisteita. Italian farmakologiyhdistyksen koollekutsuman tilaisuuden taustalla oli Euroopan yhteisön päätös hyväksyä ”homeopaattisille lääkkeille” (EY:n ilmaisu) ns. yksinkertaistettu rekisteröintimenettely. Sen mukaan nämä valmisteet saisivat toisaalta lääkkeille kuuluvan virallisen aseman, mutta niitä ei tarvitsisi tarkistaa varsinaisilta lääkkeiltä vaadittavalla tavalla. Koska tällainen päätös pitää sisällään useita vakavia ja kauaskantoisia seurauksia, Euroopan farmakologit päättivät ottaa kantaa asiaan.

Nykyaikainen lääketiede ja farmakologia (lääkeaineoppi) ovat saaneet paljon aikaan: meillä on käytettävissä suuri joukko tehokkaita ja osuvia lääkkeitä. … Lääkehoidon parantuminen on perustunut ja perustuu tulevaisuudessakin uusien, tehokkaammin vaikuttavien, osuvampien ja turvallisempien lääkemolekyylien kehittämiseen. Kehitystyöstä maksetaan kallis hinta: lääkkeiden turvallisuus on pystyttävä osoittamaan jo ennen varsinaista käyttöönottoa, laajoilla koe-eläin- ja ihmistutkimuksilla, ja ne tietysti maksavat. Farmakologien näkemyksen mukaan tällainen pitkä ja kallis tie on välttämätön, ja myös lääketeollisuus on samaa mieltä. … Lääketeollisuuden vaatimukset rekisteröinnin nopeuttamiseksi eivät liity lääketestauksen helpottamiseen tai tason alentamiseen, vaan viranomaisten suorittaman tarkastuksen nopeuttamiseen. ... Kriittiselle lukijalle lienee käynyt selväksi, miksi Euroopan farmakologit halusivat ottaa kantaa Euroopan yhteisön direktiiviin. He halusivat ensinnäkin viestittää yhteisön päättäjille, että homeopaattiset valmisteet eivät ole lääkeaineita sanan nykyaikaisessa merkityksessä. Mikäli joku haluaisi löytää niille virallisen aseman nykylääketieteen sisällä, sen pitäisi tapahtua soveltamalla tietoisesti lääketieteen plasebo- eli lumekäsitettä. Euroopan farmakologit halusivat myös tuoda selvästi ja yksikäsitteisesti julkisuuteen sen tosiasian, että homeopatian periaatteet, vaikka ne aikanaan edustivatkin edistystä hoidossa, perustuvat jo aikoja sitten vanhentuneille käsityksille ja uskomuksille, joilta lääketieteen edistyminen on pudottanut pohjan pois.

YHDYSVALTAIN LIITTOVALTION tuomioistuin hylkäsi alkusyksystä kanteen, jonka Uri Geller oli nostanut skeptikoiden järjestöä CSICOPia vastaan. Washington DC:ssä istunut oikeus myös kielsi uhkasakon uhalla Gelleriä uusimasta kanteluaan. Geller oli nostanut kanteen toukokuusa 1991, syyttäen taikuri James Randia ja CSICOPia kunnianloukkauksesta. Loukkaus oli Gellerin mukaan tapahtunut Randin haastattelussa, joka julkaistiin International Herald Tribune -lehdessä. Randi oli siinä esittänyt hyvin tunnettuja mielipiteitään Gellerin ”psyykkisistä” kyvyistä. CSICOP esitti puolustuslausunnossaan, ettei sitä voida pitää vastuullisena väitteistä, joita Randi oli esittänyt. Randihan ei tuolloin toiminut CSICOPin edustajana. CSICOPin toiminnanjohtaja Barry Karr totesi oikeudelle, että järjestö on vedetty mukaan juttuun vain pelottelun ja häirinnän vuoksi, ”siinä toivossa, että oikeusjuttu estäisi CSICOPia toimimasta foorumina kriittiselle keskustelulle ja paranormaaleiksi väitettyjen ilmiöiden tutkimukselle”. … Erillinen oikeusjuttu Randin ja Gellerin välillä on Skeptikon tietojen mukaan edelleen kesken marraskuussa 1992.

Matti A. Miettinen

Olavi Pelkonen

lainaus Lehdestä Skeptikko 15, Syksy 1992 skeptikot Verkossa: www.skepsis.fi/julkaisuja/skeptikkolehti.aspx

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2012. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Myytti kolesterolimyytistä
Huuhaa-palkinto Valkee Oy:lle
Puheenjohtajan palsta
Kuinka tutkia tulevaisuutta?
Taivaallisia kuvia – suuren ufokuva-kisan satoa
Vuorovaikutus vai vedätys
Hurrikaani Sandy ei syntynyt sattumalta
Ei ihan tavallinen nero: Richard P. Feynman
Selitettyä ja selittämätöntä
Räyhäävä rehtori ja sikiö sukassa

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit