Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 2/2007

J-Files

Janne Orvisto

Höpön löpöä

Kruisaillessani jälleen lentävällä autollani kuulin radiosta, että toiset menee Kuuhun. Lisätietona tarkennettiin, että toiset Ruotsiin, toisilla vain pienempi palkka on. En jäänyt miettimään tätä epätasa-arvoa, vaan päätin mennä Kuuhun, jos nyt jonnekin kerran oli pakko mennä. aurinkokuntamme säätä ennustava Heli-Mette lupasi vain leutoa aurinkotuulta eikä meteorisadetta ollenkaan, joten rättikatto auki, luu ulos ja avaruuteen.

Lähestyessäni Kuuta tuli mieleeni salaliittoteoria, jonka mukaan amerikkalaiset eivät olekaan käyneet Kuussa, kaikki onkin vain elokuvastudiossa taidokkaasti lavastettua fiktiota. Nyt olisi oiva tilaisuus tutkia asia.

Ensin päätin tarkkailla, näkyisikö Kuun maisemassa mitään, mikä antaisi vihjeitä. Kiertelin ja kaartelin yli tasankojen, kraattereiden ja merien. Paikka näytti autiolta, kiviröykkiö siellä, toinen täällä. Merissäkään ei näkynyt kaloja. Pölyä oli kaikkialla. Ilmakehää ei ollut nimeksikään, ei ainakaan enää, jos joskus olikin ollut. Tein vielä kaivauksiakin, josko sieltä löytyisi jotain eritystä. Ei löytynyt mitään kiinnostavaa, ei ainakaan öljyä.

Johtopäätökset olivat siis selvät. Kaikki viittasi siihen, että amerikkalaiset olivat olleet paikalla ja vahvasti. Paikka oli raunioina, ei enää kiveä kiven päällä, vain pölyä, joka oli hiljaa laskeutunut. Öljy oli kulutettu loppuun ja ilmakehä oli pilattu. Meret pilalla. Mitään todisteita en sen enempää kaivannut.

Paluumatkalla päätin pysähtyä tankkaamassa autoni uudella avaruuteen perustetulla bensa-asemalla nimeltään Höpö. Halpaa Öljyä Päivin Öin. Olin vaihtanut lentävän autoni diesel-käyttöiseksi, koska se on kuulemma vähemmän saastuttava – ja näin sain itselleni hyvän omantunnon, mikä on tärkeintä ympäristöasioissa. En ollenkaan miettinyt, miten paljon luonnonvaroja oli käytettu uuden lentävän autoni valmistukseen, tein vain niinkuin muutkin, mitään ajattelematta.

Höpö-asemalla keskustelin muutaman sanan aseman hoitajan kanssa ja kysyin, miten hän viihtyi työssään geostaattisella radalla? Hän kertoi, että muuten hyvin, mutta maisema on tylsä, kun se ei koskaan vaihdu. Työolosuhteet olivat muuten hyvät, ei savua ilmassa, ei meteliä eikä humalaisia asiakkaita.

Tosin siellä ei ollut ketään sitten käynytkään pitkään aikaan. Bensa-asemamies nojasi toisella kädellä poskeensa ja osoitti toisen käden peukalolla syvään huokaisten raapustusta, joka oli tehty aseman seinään: ”Liisa Hyssälä was here”.

Ostin tankillisen Höpön löpöä ja jatkoin matkaa kohti kotia todetakseni, että siellä kaikki oli ennallaan. Veli oli kännissä, näin sen itkeneen.

Janne Oravisto

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2007. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Skepsis, ilmastonmuutos ja Kopernikus
Puheenjohtajan palsta
Sammakoprofessori, postmoderni media ja tieteellinen tieto
Mustelinin rahaston stipendi Paula Räisäselle
Viron viranomaiset suojelivat George W. Bushia taikavarvulla
Onko heillä sinun num3rosi?
Kirjat: Eevan tyttäristä ja vähän muustakin
Keskustelua

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit