(engl. physiognomy). Fysionomialla tarkoitetaan luonteenpiirteiden päättelemistä kasvojen ominaisuuksien pohjalta. Sitä voidaan pitää grafologian, kirosofian ja erityisesti frenologian lähisukulaisena. Vaikka joissain yhteyksissä tuodaan esille, että fysionomia oli 1900-luvun vaihteessa vaikuttanut oppi, sen historia palautuu ainakin Vanhan Testamentin aikoihin ja siihen saattaa törmätä vielä nykypäivänäkin.
Fysionominen päättely perustuu kasvorakenteiden, kuten leuan, nenän, korvien ja hampaiden analysointiin. Väitteet perustuvat enemmänkin stereotypioihin ja samankaltaisuus-ajatteluun kuin tieteelliseen näyttöön. Esimerkisi erään fysionomia-teoksen mukaan suuri nenä kertoo varakkuudesta, kiharat kulmakarvat epäjohdonmukaisuudesta ja ailahtelevuudesta, sekä korkea otsa älykkyydestä. Huulilla sijaitsevan syntymämerkin väitetään viittaavan ruuansulatusvaivoihin. Mitään tutkimustuloksia väitteiden tueksi ei esitetä. Italialainen kriminologi Cesare Lombroso (1836–1909) yritti puolestaan yhdistää synnynnäisen rikollisuuden suuriin, paksuihin ja pyöreisiin korviin.
Kasvonpiirteisiin keskittyvää fysionomiaa ei tule sekoittaa kasvonilmeiden (tai ylipäätään ei-kielellisen viestinnän) psykologiseen tutkimukseen. Sillä on jo vanhat perinteet tieteen piirissä. Esimerkiksi luonnontieteilijä Charles Darwin (1809–1882) tarkasteli tunteiden kasvonilmaisua klassisessa teoksessaan The expression of emotions in man and animals (1872).
Katso: Frenologia; Grafologia; Maaginen ajattelu; Palmistria.
Kirjallisuutta: Gardner 1957; Nickell 1992.