Kun Charles Darwin 150 vuotta sitten siirsi raamatun luonnontieteen hyllystä kansantieteen hyllyyn, alkoi loputon väittely Jumalan/Jumalien olemassaolosta. Tämä väittely jatkuu yhä täysillä ratkaisemattomana. Osapuolet käyvät eräänlaista ylimielisyys- ja oikeassa olemiskilpailua ja syyttävät vastapuolta aiheellisesti esim. kehämääritelmien käytöstä. Siksi en tässä ja nyt halua mennä tähän kivi-paperi-sakset tappeluun mukaan vaan totean uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäistä lainaten että jätän jumalakiistan teologien ja ikääntyneiden luonnontieteilijöiden väliseksi.
Jumala-ongelman sijaan kannattaa keskittyä pohtimaan uskontojen olemassaoloa. Miksi miltei kaikilla kulttuureilla ja yhteiskunnilla on uskonnoksi luokiteltavia yliluonnollisuusjärjestelmiä? Jos intoa riittää, voi mennä metatasolle ja miettiä kysymystä ihmisen tahdonvapaudesta ja tiedostamattoman mielen toiminnasta. Mutta ennen näihin pohdintoihin uppoutumista lyhyt kulttuurihistoriallinen hahmotelma jotta valitsemani otsikko saa sisältöä.
Nikean kirkolliskokous v. 325 määritteli ensi kertaa tarkemmin kristinuskon sittemmin katolisuudeksi tulkittavan opin. Kokous oli Rooman keisari Konstantinus Suuren kokoon kutsuma/määräämä. Keisarin miekka siis takasi siitä lähtien oikeaoppisen ristin voittokulun.
Keisari Konstantinus ensimmäisen ajatuksena oli ilmeisesti yhdistää vanha roomalainen voittoisan auringon palvonta ja uusi kristinusko hajoamassa olevan Rooman valtakunnan yhdistäväksi valtio-uskonnoksi. Hän antoi kastaa itsensä vasta juuri ennen kuolemaansa (tapatettuaan sitä ennen mm. vaimonsa ja poikansa). Konstantinuksen myöhemmin saama lisänimi ”Suuri” johtuu hänen hallinnollisista uudistuksistaan.
Kristinusko oli antiikin kulttuurin musta joutsen joka vastoin jälkiviisautta pyyhkäisi sivuun miltei koko kreikkalaisen tivoli-Pantheonin. Äitiyttä ja maan hedelmällisyyttä symboloivien naisjumalhahmojen sijaan tulikin yllättäen miehinen sovinistikolmikko. Miksi kristinusko voitti? Ehkä sotimiseen ja moraalin rappioon kyllästyneitä ihmisiä kiehtoi alkuseurakuntien yhteisöllisyys ja jäsenten itsensä uhraava aseeton vastarinta. Lopullinen ratkaisu oli keisarin täysin pragmaattinen valinta. Valitettavasti.
Uskonpuhdistuksen jälkeen kristinuskon kummankin valtavirtauksen takuumiehiksi tulivat kauppamiehet koska miekan käyttäjille oli jonkun siitä maksettava. Tätä pohjoista ajattelun modernisaatiota analysoi Max Weber terävästi jo sata vuotta sitten tunnetussa tutkielmassaan kapitalismin ja protestanttisuuden yhteistilauksesta ja yhteismitallisuudesta. Ongelma on siinä, että Weberin analyysi jää kesken ja jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Oli kuinka oli. Tänään voidaan todeta, että ristin, miekan ja kukkaron epäpyhän allianssin juggernautvaunut ovat jyränneet läpi koko länsimaisen kulttuurin. Esimerkiksi keisari Konstantinus Suuren kuuluisan unen ”Tässä merkissä olet voittava, in hoc signo vinces” perusteella valitsema sotalippu labarum sisälsi Kristuksen monogrammin. Tämä semioottinen signaali on yhä näkyvissä pohjoismaiden valtiolipuissa.
Kehittyvien luonnontieteiden mullistaessa maailmankäsitystä meillä valtioluterilaisuus on ylivaltansa ja verotusoikeutensa säilyttääkseen joutunut luomaan nahkansa ja modernisoimaan jälkijunassa itseään koko ajan. Eikä turhaan, vaikka kirkossa väki vähenee tulot ovat kasvaneet. Siksi nykyinen ostosparatiisi - kevytlevite - kristillisyys on julistukseltaan yleishumaania.Tämä näkyy Suomen ykköskirkon toiminta-ajatuksesta, joka käsittää 21 sanaa. Sekulaari humanistikin voi niihin yhtyä yhtä sanaa lukuunottamatta. Se poikkipuolinen sana on ”Jumala”. Vastaava ortodoksinen teksti on tuplaten pitempi ja tuntuu vieraammalta. Mutta ymmärrän sen vetoavan viboja metsästäviin (nuoriin). Ei se teksti, vaan se hyminä.
Yleisekumenia toimii Suomessakin jokaisen katastrofin surutyössä. Kun EU:n perustekstejä sorvattiin, uskonnottomien onnistui vain vaivoin torjua varsinkin Paavin legaattien ajama maininta Eurooppalaisen kulttuurin kristillisistä juurista. Ekumenian lisäksi suurimmilla uskonnoilla on yhteiselimensä keskustelua ja edun valvontaa varten.
Kun kristinuskon päivittäminen on pyörinyt toista tuhatta vuotta, vastaavaa ei ole Islamissa tapahtunut. Mutta kun keskiluokka herää, sekularisaatio alkanee sielläkin. Islamhan on suurista uskonnoista nuorimpana kaikkein ”sivistymättömin”. Siinä näkyy tasapainottoman tekijänsä epähumaanius, joka ylittää vieläpä vanhan testamentin kirjoittajien raivopäisyyden. Jos joku henkilö on historian musta joutsen se on Muhammed. Tilanne on todella surkea, koska muuten arabialainen ”maallinen” kulttuuri kilpailee perinteissään länsimaiden kanssa voitollisesti. Arabialaiset – oikeastaan persialaiset – oppineet säilyttivät antiikin kreikkalaista tiedeperinnettä silloin kun täällä vallitsi varhaiskeskiajan kristillinen pimeys joitain luostareita lukuunottamatta.
Kulttuurimme hektisyyden noustua yli kaikkien rajojen myös uskontokuntien taistelu sieluista on hurjistunut. Yhteiselle maapallollemme syntyy uskonnoksi luokiteltava henkinen virtaus jo olemassa olevien noin 10.000:n lisäksi 1–2 kappaletta/päivä vauhdilla.
Nyt on aika palata alun kysymykseen, miksi ylipäänsä uskontoja? Sitä kannattaa pohtia juuri nyt, koska vihdoinkin - 150 vuotta Darwinista - kysymys on muuttumassa ratkaisemattomasta arvoituksesta ratkaistavissa olevaksi ongelmaksi. Vaikkakin vaikeaksi, voi todeta. Ne erityistieteet joiden ”evoluution” tuloksia voidaan soveltaa, ovat kognitiivinen psykologia, neurotutkimus ja evoluutioteoria. Lisäksi terveiden ja sairaiden aivojen toiminnan sähköinen ajantasaseuranta ja varhaislapsuuden kokeellinen tutkimus ovat myös tärkeitä. Ja ennen kaikkea – uusi kognitiivinen uskontotiede on ratkaisevassa paratiisin avaimen asemassa. Suomalaisten uskonnontutkijoiden osuus siinä on keskeinen. Uskonnollis-jumalinen keskustelu on vihdoinkin muuttumassa uskontotieteen ja teologian käsittävän tiedekunnan sisäiseksi diskurssiksi niin kuin tieteen itseäänkorjaavuustoiminnan tuleekin. Tähän asti ulkopuoliset ovat yrittäneet ratkaista alan ydinongelmaa - onko uskonto totta – juuston ja hedelmien välissä päivällisen jälkeen, kuten uskontotieteilijä Pascal Boyer vähän happamasti toteaa.
Marjaana Lindeman pohti keväällä 2008 käsitettä yliluonnollinen. Hän aloitti ihmisen kehityshistoriasta. Homo Sapiensin voittokulku alkoi kun Neanderthalin ihmisen rinnalle tuli Cro-magnon eli nykyihminen (homo sapiens). Miten? Aivoissa on erilaisia toimintamoduleita, eräänlaisia biologisia tietokoneohjelmia, algoritmeja eri tilanteita ja toimintoja varten. Aivot olivat siis alun perin päätöksentekojärjestelmien yhdistelmä. Ratkaiseva suureen kulttuuripamaukseen vievä evoluutiohyppy tapahtui 50000–100000 vuotta sitten kun Cro-magnon alkoi yhdistellä eri modulien toimintaa. Neurotutkija Michael Gazzaniga käyttää ”vasemman aivopuoliskon tulkitsija” määrettä tästä yhdistelykytkennästä. Tällöin tuli mahdolliseksi analogioiden avulla oppiminen ja toisaalta kyky fantasiaan, eli sellaisen kuvitteluun jota ei ole. Silloin ja siten syntyi inhimillinen kulttuuri teknologioineen, taiteineen, tarinoineen ja uskomuksineen. Siitä lähtien aivot ovat olleet sekä päätöksentekokone että uskomuskone. Uskontojen alku voidaan ajoittaa jo tähän ja todeta että ne ovat yhtä vanhoja kuin ihminen ja ovat ”aina luontevasti” liittyneet ihmisenä olemiseen.
Hanna Kokko ja K.R. Foster toteavat yhteistutkimuksessaan että mielekkäiden hahmojen näkeminen/kuuleminen/tunnistaminen silloinkin kun kyseessä on vain merkityksetön valojen ja varjojen leikki tai tuulen kohina lehvistössä on ollut kehitysopillisesti myönteinen asia. Ne jotka juoksisivat karkuun kun lehdet rapisivat tuulessa eivät paljoa menettäneet päinvastoin kuin ne jotka uskoivat tiikerin hiipiessä sitä vain tuuleksi. Siis taipumus tällaisiin fantasioihin ja ennusmerkkeihin ylireagointiin on ollut ihmiselle kuten muillekin eläimille alun perin myönteinen selviämisasia. Animististen uskomusten synty voidaan luontevasti selittää kehitysopillisesti näin. Parempi uskoa kiveä käärmeeksi kuin käärmettä kiveksi. Tästä on vain pieni sosiaalinen askel organisoituneisiin uskontoihin. Uskonnot alkoivat läheisen kuoleman aiheuttamasta neuvottomuudesta, esi-isien palvonnasta ja ns. kansanuskosta.
Vastasyntyneen yhteisöllisyyden herääminen
Siirrytään nyt pohtimaan ihmislapsen kehitystä. Historiallinen itsestäänselvyys on ollut vasta- syntyneen täysi avuttomuus. Filosofi John Locke vertasi vastasyntyneen aivoja tyhjään tauluun – tabula rasa – jonka elämän kokemukset vähitellen täyttävät. Yhä edelleen monet teologit (ja marxilaiset) näyttävät uskovan tähän. Nykyinen aivotutkimus kertoo kuitenkin oikeastaan aivan päinvastaista. Pieni lapsi omaksuu perimiensä valmiuksien avulla kenenkään tietoisesti opettamatta paljon asioita. Lindeman nimittää niitä alakohtaisiksi ydintiedoiksi, Boyer intuitiivisen perusontologian osiksi:
ja ennen kaikkea
Samanlainen perusvalmius on lapsen kyky oppia ympärillä puhuttua kieltä. Tähän kykykokoelmaan kuulunee myös lapsen orastava kyky moraalisiin ja eettisiin ratkaisuihin. Jos näin on, nyt ollaan todella asian ytimessä. Eettisten aivojen ohjaamalle ihmisluonnolle tappaminen on pahasta, koska tappaminen on pahasta. Ei siinä tarvita Jumalaa, Allahia tai Budhaa. Tämä vie myös pohjan moottoripyöräjengidarwinismilta. Aivotutkija Gazzaniga antaa myös diagnoosin (aikuisten) uskonnollisten näkyjen näkijöiden kokemuksille. Se on ohimolohkoepilepsia.
Uskovien usein kuultu hätähuuto: ”Ilman kristinuskoa olisimme raakalaisia”, on todella syvältä. Ilman kristinuskoa meillä on toisaalta antiikin suurten ajattelijoiden perintönä totuus, hyvyys, kauneus -normisto ja shamanistisena perintönä luonnon kunnioittaminen eli asiat eivät ole ainakaan huonommin. Jos se ei riitä voidaan ottaa mukaan vielä Einsteinin preferoima ”tuhannesti kirotun” Baruch Spinozan kaiken elämän suojelu ja substanssi -käsite.
Nyt on aika vihdoin luonnostella kaikkien uskontojen lyhyt, lyhyt historia à la Boyer & Co. Kognitiivisen uskontotieteen, Boyerin ja Pyysiäisen ym. keskeinen sanoma on, että uskonnoille ja uskonnollisuudelle ei yleisilmiönä voida antaa tarkkaa määritelmää eikä määritellä yhtä syytä, keksijää tai tarkkaa syntymähetkeä.
Primitiivinen ihminen ei voinut uskoa että esimerkiksi luonnonkatastrofit olisivat pelkkää huonoa tuuria. Kaikella on (animistinen) syynsä ja signaalimerkityksensä juuri minulle. Kun tätä strategista tietoa todella tarvittaisiin joka hetki ja sitä on aina liian vähän saatavissa, uskottiin että tällainen tieto on olemassa ja sen tiedon haltijoita on olemassa. Näitä ovat Boyerin ”intuition vastaiset agentit” eli jumalat. Heissä yhdistyvät eri intuitiivisten peruskategorioiden ominaisuudet esim. persoonallisuus ja ihmisen kaltaisuus yliluonnolliseen kykyyn nähdä ja tietää kaikki nyt ja tulevaisuudessa. Kun uskomusjärjestelmä kehittyi, jotkut yhteisön jäsenet spesialisoituvat tämän yliluonnollisen asiantuntijoiksi tai vieläpä välityshenkilöiksi. Näin syntyivät shamaanit ja nykyajan päätoimiset uskonoppineet. Kun uskomusjärjestelmät siirtyvät tarinoina narratiivisesti sukupolvien yli, intuition vastaisten agenttien ominaisuudet muuttuvat koko ajan. Osa säilyy pienen evolutiivisen valintaedun johdosta. Esim. ”Jumala kuulee rukouksia” säilyy, osa putoaa pois, esim. ”Jumala ei kuule rukouksia pyhäisin koska hän pelaa silloin golfia ja siellä ei ole kenttää”. Ne jumalien ominaisuudet jotka säilyvät parhaiten liittyvät yhteisön ja sen yksilöiden maailmassa selviämiseen. Sen vuoksi eri uskontojen perusmyytit ovat saman tapaisia ja esim. vapahtajasankareita on läjäpäin. Uskonnollisen kivijalan muodostavat juuri ne eettis-moraaliset säännöt jotka jo evoluutio jokaisen mieleen latasi. Siis yhdellä lauseella: Ihmismieli loi jumalat kun tarvetta tuli. Terveisiä vaan Voltairelle.
Jos ennen viimeistä tuomiota luonnostelisi uskonnollista tilinpäätöstä, se menisi ehkä näin: Debet-puolelle tulisivat ihmisen hengen uljaimmat luomukset arkkitehtuurin, maalaustaiteen, runouden ja musiikin alalla. Ne on tehty usein uskonnollisessa viitekehyksessä. Mutta mitä korkeammalle Pegasusratsu lentää sen vähemmän merkitsee se mistä tallista se on lentoon lähtenyt. Debet-puolelle tulisi myös tosiasia että tutkimusten mukaan uskonnollispohjaiset utopiayhteisöt ovat olleet antiikista alkaen pitkäikäisimpiä. Kredit-puolelle tulisi ”Jumalan suurimmaksi kunniaksi, Ad Majorem Dei Gloriam” jesuittain tunnuksen alle uskontojen yritys omia yksinoikeudekseen, patentoida maksullisiksi ja ulkoistaa meille jokaiselle evoluution perintönä saatu etiikan ja moraalin kyky. Jyrkemmin ilmaistuna ikuista elämää myyvä henkivakuutususkonto on planeetan suuri megapyramidihuijaus. Kehityshistoriallisessa mielessä uskonnot ovat epifyyttejä, parasiitteja jotka kukoistavat elämän puun oksilla kuten orkideat aarniometsässä.
Tilinpäätöskertomuksen loppuun voisi lisätä tasapainottavia seikkoja.
Lopuksi lupaamalleni metatasolle. John Locke, se tabula rasa -filosofi korosti myös ihmisen tahdon vapautta elämänsä ratkaisuissa. Mutta esim. aivotutkija Benjamin Libetin kokeet, kertovat muuta. Tutkimuksissa seurattiin aivojen aktivoitumista ajantasaisesti sadasosasekuntien erottelutarkkuudella. Tulokset osoittivat että ihminen toimii ensin ja miettii vasta sitten. Eli tietoinen vapaa tahto jää toiseksi. Tässä näkyy esi-isiltämme perintönä saamamme henkiinjäämiskäyttäytyminen. Libetin vielä lopullisesti ratkaisematon tulos osoittaa että tiedostamattomasta mielestämme eli alitajunnastamme emme tiedä oikeastaan mitään muuta kuin sen suunnattoman kapasiteetin. Alhaalla on tilaa. Avaruuden lähin musta aukko sijaitsee siis jokaisen korvien välissä suoraan ulospäin katsovien silmien takana. Ehkä siksi on vielä selvittämättä lopullisesti mm. kymmenentuhannen jumaluuden kotipesä ja se kuka on himassa kuka ei.
Teksti perustuu luentoon Darwin-seminaarissa Helsingissä 2008. Julkaistu laajempana Humanisti-lehdessä 4/2008 otsikolla Risti, miekka ja kukkaro.
Teksti on vapaasti käytettävissä lähde mainiten. Kritiikki toivottavaa.