Kuten ”Mental Retardation” -lehdessä Timo Saloviidalle ja Heikki Sariolalle (S&S) vastasimme, voimme vaatimattomasti todeta, että alkuperäisen Mental Retardation -lehdessä ilmestyneen artikkelimme fokus oli Tuomas Alatalon tekstien kielitieteellisessä ja kieliopillisessa analyysissä, ei Tuomas Alatalon tapauksessa (Niemi & Kärnä-Lin 2003, s. 380, käännös meidän). Lisäksi painotimme teksteissämme lingvististä lähestymistapaa, jonka katsoimme olevan yksi ja vain yksi tuetun kommunikoinnin testaustapa.
Operoimme siis pelkällä kielellä, so. staattisella tuotoksella siten kuin se näkyi Tuomaksen päiväkirjateksteissä. Jos olisimme ikään kuin astuneet kielestä ulos, meidän olisi pitänyt alkaa rakentaa teksteille mm. merkityksiä ja intentioita, jotka eivät kuulu kielen kieliopilliseen analyysiin. Katsoimme siis omaksumamme lingvistisen pinta-analyysin olevan yksi näkökulma paljon puhuttuun fasilitaatioon, ja olimme tietääksemme ensimmäisiä, jotka tällaista analyysia tuetun kommunikoinnin kohdalla harrastivat.
Kielellisiä tekijöitä, jotka meidän tulkintamme mukaan viittasivat Tuomaksen olevan kirjoittaja, olivat mm. omituinen sidonnaisten morfeemien käyttö. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. S&S:n mainitsemat -kin ja -pa/pä -päätteet (S&S, 10). S&S selittävät näiden päätteiden omalaatuisen sijoittumisen olevan sananloppuisten kirjoitusvirheiden korjaamista (mp.). Miksi kuitenkin tämän vaiheen teksteissä Tuomaan teksti on melko virheetöntä ja miksi kyseiset päätteet eivät esiinny miten sattuu, vaan niillä on oma, toki hieman idiosynkreettinen esiintymäehtonsa?
Toisin sanoen, S&S:n virhekirjoituksen korjausolettamusta heikentää näiden pikku sananosien jonkinmoinen kieliopillis-semanttinen rajoittuneisuus ja se, että lyöntivirheet näissä Tuomaksen kypsällä iällä kirjoitetuissa teksteissä ovat muutoinkin vähäisiä. Koska Mental Retardation -alkuperäisartikkelimme ja tuon lehden palstoilla ilmestynyt vastineemme S&S:lle ovat julkisesti saatavissa, emme tässä yhteydessä rupea toistamaan tekstien ”tuomaksia” eli Tuomakselle ominaisia kielellisiä piirteitä. Riittäköön tässä yhteydessä seuraava. Käymme siis läpi Mental Retardation -lehden alkuperäisartikkelissa Tuomaksen kirjoitetuksi väitettyjen tekstien merkityksen, lausetason ja sanaston omituisuuksia systemaattisella tavalla. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi tekstien selvät virheet, joita kirjoittaja ei koskaan korvaa. Lisäksi teksteille tyypilliset mm. sanajärjestyksen kummallisuudet ja todella rivot sanat ja laajemmat rivoudet ovat jonkinmoisia merkkejä siitä, että avustajan olisi pitänyt sisäistää uudenlainen suomen kielioppi ja käyttää melko törkeää leksikkoa. Tällaiseen avustajien salaliittoon emme tekstien perusteella usko, varsinkin, kun avustajina ei ole toiminut pelkästään Tuomaksen äiti – mielikuva, joka jää S&S:n teksteistä lukijan mieleen – vaan heitä oli useita, kuten alkuperäisartikkelissa mainitsimme.
Lisäksi Tuomaksen kirjoittamaksi väitetty kieli kehittyy vuosien saatossa. Tähänkin olisi mielestämme kaksi perusselitystä: (a) avustaja-selitys ja (b) Tuomas-selitys. Edellisen mukaan Tuomaksen avustajat vähitellen olisivat oppineet kontrolloimaan Tuomaksen kirjoittavan käden liikkeitä. Tämän vaihtoehdon mukaan kehittymisessä olisi siis kyse avustajien parantuvasta motorisesta kontrollista. Tämän selityksen avulla ei kuitenkaan pystyttäisi perustelemaan edellisessä kappaleessa mainittuja kirjoittajan kielen ominaispiirteitä. Jälkimmäisen mukaan Tuomaksen kieli, ja sen mukana sen ainut meille näkyvä ilmentymä, kirjoitus, kehittyvät vähitellen jokeltelua muistuttavasta alkuvaiheesta kohti kiinteämpää ja rikkaampaa struktuuria.
Niin mielellämme kuin käymmekin keskustelua tutkimuksesta varsinaisten tiedefoorumeiden ulkopuolella, hieman ihmetyttää, että S&S eivät jatkaneet keskustelua American Association of Mental Retardation -yhdistyksen julkaiseman ja tieteellisen kontrollin alaisen Mental Retardation -lehden palstoilla, vaikka saivat lehden palstoilla meiltä pitkähkön, noin 4500-sanaisen vastineen. Sensijaan S&S siirsivät periaatteessa globaalille yleisölle avoimen keskustelun toiselle, melko paikalliselle areenalle eli suomalaiseen Skeptikko-lehteen, jonka erikoistumisalueeseen eivät kuulu ihmisen kehityksen poikkeamat ja niiden tutkimus.
Lopuksi haluamme käsitellä tärkeää tutkimuseettistä seikkaa: S&S moittivat meitä yhden tutkimuksen perusvaatimuksen eli avoimuuden rikkomisesta, kun emme voineet heille luovuttaa Tuomaksen materiaalia heidän pyynnöstään huolimatta. Tieteessä aineiston sulkeminenhan johtaa siihen, että esim. väitettyjä tuloksia ja päätelmiä ei voida replikoiden testata. Ymmärrämme täysin S&S:n tuohtumuksen tässä asiassa, mutta Tuomaksen aineistossa ei ole kyse mistä tahansa tekstikoosteesta, vaan hänen päiväkirjoistaan ja henkilökohtaisista dokumenteistaan. Tämäntapaisen materiaalin käytölle on paljon tiukemmat julkisuusehdot kuin esimerkiksi tutkijoiden in casu itse keräämien aineistojen kohdalla. Jälkimmäisen tapaisten aineistojen tuleekin olla täysin avoimia, ja olisimme tällaisen aineiston mielellämme luovuttaneet eteenpäin muille tutkijoille analysoitavaksi, jos meillä sellaista olisi ollut. Elossa olevan nuoren henkilön päiväkirjojen ja henkilökohtaisten dokumenttien luovuttaminen edelleen ilman kyseisen henkilön tai hänen holhoojansa lupaa olisi tutkimuseettisesti väärin ja toisi todennäköisesti melkoisia rikosoikeudellisia seuraamuksia.
Olimme saaneet tutkimusluvan kyseisen materiaalin käytölle vain omaa tutkimustamme varten, eikä meillä näin ollen ollut oikeutta luovuttaa sitä edelleen toisille tutkijoille. Korostamme lisäksi, että tutkimusmateriaali on edelleen olemassa ja että tutkijat voivat halutessaan hakea luvan sen käyttämiseen suoraan asianosaisilta itseltään. Edellä mainittujen seikkojen perusteella emme katso syyllistyneemme salailuun, vaan noudattaneemme ihmistutkimuksen keskeistä tutkimuseettistä vapaaehtoisuuden periaatetta.
Professori Jussi Niemi
Yleinen kielitiede
Joensuun yliopisto
Professori (ma.) Eija Kärnä-Lin
Erityiskasvatuksen laitos
Joensuun yliopisto
