Vaikka Jorma Saarni saattaakin oikeasti
uskoa Utele-teoriaansa, hyväuskoisten
ihmisten rahastaminen sen avulla on silti
moraalitonta toimintaa. Nähtäväksi jää,
katsotaanko se myös rikolliseksi.
Ikiliikkujien rakentajille on jo naureskeltu niin paljon, että ani harva ottaa heitä enää tosissaan. Ilmaisen energian metsästäjät ovatkin siirtyneet atomi- ja hiukkasfysiikan kimppuun. Ne tarjoavatkin rajattoman kentän, jossa on turvallista mellastaa, sillä useimpien tiedot aiheesta ovat joko hyvin hatarat tai täysin olemattomat.
Kuuluisin esimerkki uudenlaisesta energialähteestä on Martin Fleischmannin ja Stanley Ponsin 1989 esittämä kylmäfuusio, huoneenlämmössä tapahtuva fuusioreaktio, jossa vapautuu energiaa. Fleischmann ja Pons eivät malttaneet odottaa tieteellisen artikkelinsa normaalia käsittelyä, vaan julkistivat keksintönsä lehdistötilaisuudessa, joka sai valtavaa huomiota. Kun sitten muut eivät pystyneet toistamaan koetta, kävi ilmeiseksi, että kyseessä oli huonosti kontrolloitu koe, jonka tuloksia oli tulkittu väärin.
Fleischmann ja Pons olivat alkuaan arvostettuja tutkijoita, eivät kuitenkaan hiukkasfyysikkoja vaan kemistejä, jotka joutuivat harhapoluille heille vieraalla tutkimusalalla. He innostuivat liikaa keksinnöstään, ajautuivat itsepetokseen ja antoivat lopulta palttua koko tieteelliselle tutkimusmenetelmälle. Kohun jälkeen heidän tieteellinen maineensa oli mennyttä.
Vaikka kylmäfuusio osoittautuikin kuplaksi, se sai kuitenkin joukon kannattajia, joita kritiikki ei vakuuttanut. He jatkoivat eri puolilla maailmaa sisäänlämpiäviä kokouksia, joissa ennustettiin ongelmien olevan juuri ratkeamaisillaan.
Samanlainen kehitys on nähty usein ennenkin. Lienee mahdotonta esittää niin hullua teoriaa, ettei se saisi puolustajia, jotka eivät muuta mieltään, eivät edes siinä tapauksessa, että teoria paljastuisi vääräksi tai jopa tahalliseksi huijaukseksi.
Osataan sitä meilläkin. Jorma Saarnin Utele-teoria on yksi näyttävimmistä kotimaisista yrityksistä tuottaa halpaa energiaa. Fleischmann ja Pons olivat ammattitutkijoita. Saarnilla sen sijaan ei ole minkäänlaista luonnontieteellistä koulutusta, vaan hän on saanut maisterin paperit taloustieteestä. Lisäksi hän on opiskellut homeopatiaa ja energiaterapiaa ja ilmeisesti sekoittanut niiden ajatuksia teoriaansa.
Vuonna 2002 Saarni julkaisi kirjan Elämme mustassa aukossa, joka osoitti, ettei Saarni tiedä mitään tähtitieteestä. Hän väitti esimerkiksi, että Aurinko on Linnunradan keskellä ja että tähdet ovat luonteeltaan täysin erilaisia kuin Aurinko. Auringon valo on gravitaatiovaloa, tähtien valo taas energiavaloa, mitä ne sitten lienevätkin.
Matias Päätalo kirjoitti aiheesta Skeptikkoon neljä vuotta sitten. Silloin tuntui, etteivät Utelen eväät pitkälle riitä, vaan homma kuihtuu pian kokoon. Niin ei kuitenkaan ole vielä käynyt, vaan toiminta vain laajenee.
Saarni on perustanut kolmen yhtiön ryppään Utelen ympärille. Verkkosivujen mukaan Utele-insituutti Oy ”on perustettu Utele-teorian toimivuuden ja luotettavuuden tutkimiseksi – – – Yhtiö julkaisee tieteellisiä tutkimuksia, väitöskirjoja sekä kirjallisuutta – – – ”. Toistaiseksi vain ei ole näkynyt ainuttakaan tieteellistä julkaisua. Utele Energy Oy:n ”toimiala on energiantuotantoala – – – Yhtiö tuo saasteettoman, ympäristöystävällisen ja uusiutuvan vety-, vesi- ja aurinkoenergian maailmanlaajuisesti energialähteeksi sähköntuotantoon”. Utele International Inc ”toimii holding-yhtiönä, joka hyödyntää ja kehittää Utele-teorian käytännön sovellutusten ja teknologioiden liiketoiminnallisia mahdollisuuksia”.
Instituutti sijaitsee Oulunsalossa komeassa toimistotalossa, joten aivan varaton se ei voi olla. Talouselämä kertoi syyskuussa 2006, että Utelen hallitukseen ovat tulleet Keskon hallintoneuvoston entinen puheenjohtaja, kauppaneuvos Matti Kallio, sekä Soneran entinen johtaja ja nykyisin kuwaitilaisen Wataniya-teleoperaattorin toimitusjohtaja Harri Koponen. Lehden mukaan he uskovat lujasti yritykseen ja ovat sijoittaneet rahaa sen toimintaan. Utelen oman tiedotteen mukaan hallitukseen on liittynyt myös Lars Jeding, joka on toiminut Ruotsin tiede- ja teknologiaviraston toimitusjohtajana.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä on järjestetty kurssi, jolla on käsitelty matematiikan ja luonnontieteiden kehitystä sekä niihin liittyviä lieveilmiöitä. Kurssin yhteydessä järjestettiin 30.1.2004 vierailu Utele-instituuttiin. Kurssin vetäjä Lasse Jalonen on laatinut vierailusta raportin, josta seuraavaan on poimittu joitakin havaintoja.
Huoneistossa on Saarnin mukaan ”pari laboratoriohuonetta”, mutta niihin vieraita ei päästetä. Saarnin lisäksi paikalle ilmestyi vain yksi tutkija, joka kertoi tietokoneresursseista: ”Kyllä meillä on tietokone”. ”Semmonen tavallinen kone.” Koneella mallinnetaan hiukkasten liikkeitä, mutta ilmeisesti ei ratkaista niitä mistään teoriasta, koska tulos nähtävästi oletetaan tunnetuksi. Tämä vaikuttaa kehäpäättelyltä.
Tutkijoita instituutissa on viisi, mutta heidän nimiään ei paljasteta. Vain yksi ei ole kieltänyt kertomasta nimeään. Pitkän peräämisen jälkeen Saarni kertoo, että tämä on ”kolminkertainen tohtori Pertti Puumalainen”, mutta pian selviää, ettei Puumalainen ole enää elossa.
Google-haulla löysin Pielisjokiseutu-lehden artikkelin, joka vahvistaa asian. Puumalainen oli todellakin fysiikan, tekniikan ja taloustieteen tohtori, joka siirtyi professorin virasta Enoon Ukkolan jo suljetun sahan johtajaksi ja sai sen taas toimintaan vuoden 2003 alussa. Pian Puumalainen kuitenkin sairastui ja kuoli jo heinäkuussa 2003. Samalla saha meni konkurssiin. Artikkelin mukaan Puumalaisella oli rahoittajien kanssa erimielisyyksiä keksinnöistään, mikä saattaa selittää hänen mahdollisen kiinnostuksensa Uteleen.
Saarnin mukaan vesi voidaan hajottaa vedyksi ja hapeksi jollakin omintakeisella menetelmällä. Hyötysuhde ei ole ongelma, vaan sen pitäminen rajoitettuna, sillä se voi ylittää 100 %. Siispä Saarni on keksinyt uudenlaisen ikiliikkujan! Uskallan väittää, että 120 % todennäköisyydellä emme tule koskaan näkemään härveliä toiminnassa.
Saarni: ”Olen yliopistolla sanonut, että pankaa tähän pöytään kahdeksan kuppia kahvia, niin minä tuon pullat. Kutsukaa sitten professorit pöytään ja jokainen heistä saa näyttää minulle ne kohdat, joissa Utele-teoria on väärässä. Mutta eipä ole kutsua tullut.” Eipä ihme. Teoriasta ei ole julkaistu mitään yksityiskohtia, joten miten sen virheitä voisi osoittaa? Tuloksena olisi vain hyödytön juupas-eipäs -väittely. Lisäksi asiaan liittyy ongelma, jonka vuoksi tutkijat eivät halua koskea tällaisiin teorioihin kaksi metriä pitkälle kepilläkään. Saarni voisi nimittäin jälkeenpäin mainostaa, ettei se ja se arvostettu tutkija pystynyt osoittamaan teorian virheitä, jolloin yleisölle syntyisi käsitys varteenotet tavasta teoriasta ja koko väittelyn merkitys kääntyisi päälaelleen.
Utelen verkkosivut esittelevät mahtipontisella tavalla ”teoriaa” antamatta ainoatakaan konkreettista tosiasiaa. Itse asiassa sivuilla on vain joukko tyhjänpäiväisiä ja usein suorastaan virheellisiä lauseita. Sivuilta ei löydy ainoatakaan numeroarvoa tai muuta sellaista konkreettista tulosta, jota voitaisiin verrata mittaustuloksiin.
Ymmärretäänpä tieteellisen teorian käsite miten laajasti tahansa, Utele ei kuulu tuon käsitteen piiriin. Kyseessä on pelkkä kokoelma tyhjänpäiväisiä lauseita vailla minkäänlaista tieteellistä sisältöä.
Seuraavassa on joitakin poimintoja Utelen sivuilta:
Aivan ensimmäiseksi todetaan: ”Universumimme syntyi vastakkaisten alkuvoimien törmäyksessä.”
Ei mitenkään vaatimatonta. Heti alkuun heitetään koko nykyinen kosmologia menemään ja sen tilalle tarjotaan epämääräistä selitystä, jota on mahdotonta ymmärtää. Mitä ovat nämä alkuvoimat ja mitä niiden törmäys tarkoittaa?
Vielä pari vuosikymmentä sitten kosmologiassa oli runsaasti tilaa käsienlevittelylle, mutta sittemmin satelliittien antamat havainnot ovat rajoittaneet vaihtoehtoja huomattavasti. Kaikki havainnot sopivat hyvin yhteen nykyisen alkuräjähdysmallin kanssa. Toki on mahdollista, että se on väärässä, mutta sen kumoamiseen tarvitaan havaintoja, joita se ei millään tavoin pysty selittämään.
”Materia ja antimateria voivat esiintyä yhdessä tuhoamatta toisiaan.”
Hiukkasfyysikot ovat vahvistaneet lukemattomilla kokeilla, että hiukkasen ja antihiukkasen kohdatessa ne tuhoutuvat ja muuttuvat säteilyksi. Tiettävästi milloinkaan ei ole nähty, että aine ja antiaine voisivat elää sulassa sovussa keskenään.
”Kaikki materia ja antimateria muodostuvat ainehiukkasten osalta vain kahdesta hiukkasesta – elektronista ja positronista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kvarkkeja ei ole olemassa.”
Hiukkasfysiikka tuntee kymmenittäin erilaisia hiukkasia, jotka on havaittu. Kvarkkimallin mukaan monet näistä hiukkasista eivät ole alkeishiukkasia, vaan koostuvat kahdesta tai kolmesta kvarkista. Malli selittää hiukkasten ominaisuudet johdonmukaisella tavalla ja vähentää varsinaisten alkeishiukkasten määrää. Irrallisia kvarkkeja ei kylläkään ole havaittu. Vaikka teoria onkin hyvin toimiva, aina on mahdollista, että se korvataan joskus vielä paremmalla teorialla. Sen on kuitenkin ennustettava kaikki nykyisin tunnetut ilmiöt ainakin yhtä hyvin kuin kvarkkiteoria, mikä on todella kova vaatimus.
Utele ei ennusta mitään eikä edes selitä, miten kaikki havaitut hiukkaset voitaisiin tuottaa pelkästään elektronien ja positronien avulla. Koko väite onkin pelkkä heitto, jota ei perustella mitenkään.
”Mikro- ja makroäänet ovat primäärisiä ja ensimmäisiä voimia.”
Mitähän nämä mikro- ja makroäänet mahtavat olla? Sitä ei selitetä missään. Mikäli ne ovat meille kaikille tuttuja korvin kuultavia ääniä, kyseessä eivät suinkaan ole mitkään ensimmäiset voimat, vaan erittäin hyvin tunnettu ilmiö, jossa paineen aiheuttamat tihentymät etenevät väliaineessa.
”Energia on primäärisempää kuin mikään aine. Voima on puolestaan primäärisempää kuin energia. Energia ei luo voimia, vaan se on itse osa voimafysiikkaa.”
Kun siirrytään asiaa yksityiskohtaisemmin käsittelevälle sivulle, saamme lukea seuraavaa:
”Yleisesti sanotaan, että energia on kyky tehdä työtä. Tämä käsitys ei anna oikeaa kuvaa energiasta. Voimat tekevät työn ja energia on vain mitta sille, kuinka paljon voimat tekevät työtä – – – Energiaa voidaan luoda ja hävittää, mutta voimia ei voida luoda ja hävittää.”
Mitä tästä sitten seuraa käytännössä? Sitä ei kerrota.
Kylmäfyysiossa, Utelessa ja muissa vastaavanlaisissa ajatuksissa ilmenee joitakin piirteitä, jotka antavat aiheen epäillä humpuukia. Niitä on käsitelty runsaasti kirjallisuudessa ja tässäkin lehdessä. Tieteellisiä menettelytapoja tuntemattomilla ne tuntuvat kuitenkin aina olevan vieraita, joten ei liene pahitteeksi taas muistuttaa niistä. Mainio teos humpuukitieteiden luonteesta on Robert Parkin Voodoo Science.
Seuraava lista perustuu lähinnä omiin havaintoihini. Muut ovat esittäneet hieman erilaisia versioita, mutta oleellinen sisältö on sama. Jos teoriasta löytyy näitä piirteitä, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida. Mitä useampi ominaisuus sopii teoriaan, sitä todennäköisemmin se on humpuukia.
Tekijä pitää teoriaansa mullistavana, vallankumouksellisena, uutena paradigmana tms. Usein tämä näkyy jo otsikoista. Kielenkäyttö on kauttaaltaan mahtipontista. Newton ja Einstein eivät olleet mitään vaatimattomia ihmisiä, mutta heidän tieteellisissä töissään ei mainosteta niiden erinomaisuutta. Ne ovat pelkistettyä tekstiä, jossa vain todetaan, miten annetuista oletuksista päädytään tiettyihin tuloksiin.
Einsteinin artikkeli, jossa hän esitti suhteellisuusteoriansa, oli oikeasti mullistava. Silti sen otsikko oli vaatimattomasti ”Liikkuvien kappaleiden sähködynamiikasta”. Einstein ei suinkaan aloittanut artikkeliaan toteamalla Newtonin olleen väärässä. Itse asiassa hän arvosti suuresti Newtonia.
Pseudotieteellisten teorioiden, mikäli niitä nyt ylipäänsä teorioiksi voi sanoa, taustalla on usein vihamielisyys nykyistä fysiikkaa, erityisesti suhteellisuusteoriaa ja kvanttimekaniikkaa kohtaan.
Molempiin liittyy piirteitä, jotka ovat maalaisjärjen vastaisia, ja siksi ne haluttaisiin korvata jollakin helpommin sulatettavalla. Usein kuitenkin vain todetaan, ettei suhteellisuusteoria voi pitää paikkaansa, mutta sen tilalle ei tarjota mitään parempaa konkreettista teoriaa. Suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka ovat osoittaneet toimivuutensa lukemattomissa kokeissa, joten niiden syrjäyttäminen ei käy noin vain.
Tekijä antaa ymmärtää olevansa niin nerokas, ettei tiedeyhteisö ymmärrä hänen ajatuksiaan ja suhtautuu siksi niihin torjuvasti. Näin hän tekeytyy tieteen marttyyriksi, jota muut tutkijat vainoavat kuten Galileita aikoinaan.
Tällainen ajattelu osoittaa ensinnäkin tieteen historian huonoa tuntemusta. Ensinnäkin Galileita vainosi nimenomaan kirkko, ei tiedeyhteisö – tosin tuohon aikaan useimmat tutkijat olivat myös kirkon edustajia. Kirkolla oli siihen myös mahdollisuus vaikutusvaltansa vuoksi. Joka tapauksessa syyt olivat uskonnollisia tai paremminkin valtapoliittisia, eivät tieteellisiä.
Toiseksi Galilei ei vastustanut tieteen valtavirtaa vain periaatteesta, vaan perusti väitteensä tarkkoihin havaintoihin. Hän havaitsi, että yleisesti hyväksytyt teoriat olivat ristiriidassa havaittujen tosiasioiden kanssa. Jotta pääsisi marttyyriksi, ei riitä, että on vainottu, täytyy myös olla oikeassa.
Tekstissä viljellään runsaasti tieteellisiä termejä epämääräisessä merkityksessä ja oikeasta asiayhteydestä irrallaan. Tavallisimmin väärinkäytettyjä sanoja ovat energia ja värähtely. Verbaalinen sumutus voi tehdä vaikutuksen maallikkoon, joka ei tunne tieteellistä kielenkäyttöä.
Oikeiden tieteellisten artikkeleiden kieli on kieltämättä vielä mutkikkaampaa. Ne on kirjoitettu toisille saman alan tutkijoille ja vilisevät ammattislangia, jonka ilmauksille on kuitenkin löydettävissä täsmälliset merkitykset. Alaa tuntemattomasta teksti voi vaikuttaa täysin käsittämättömältä. Pseudotieteelliset kirjoitukset sen sijaan ainakin yrittävät kuulostaa ymmärrettäviltä, mutta loppujen lopuksi kukaan ei saa selvää, mitä niissä oikein yritetään sanoa.
Missään ei kerrota selvästi, millaisista oletuksista teoria lähtee liikkeelle tai sitten oletukset ovat niin epämääräisiä, etteivät ne sano oikeastaan mitään.
Eukleides esitti geometrian oppikirjansa alussa muutaman aksiooman, joista lähtien hän sitten johti kaikki geometrian lauseet. Samoin Newton esitti Principian alussa kolme oletusta (tai oikeastaan neljä), jotka ovat sittemmin tulleet tunnetuiksi Newtonin lakeina. Ne ovat Eukleideen geometrian kaltaisia aksioomia, joista lähtien voidaan johtaa koko klassinen mekaniikka. Newtonin toinen laki ilmaisee täsmällisesti, että kappaleeseen kohdistuva voima on kappaleen massa kertaa sen kiihtyvyys. Tämä on yksinkertainen ja täsmällinen kaava, joka liittää kolme eri ominaisuutta toisiinsa. Pseudotieteellisten teorioiden oletukset sen sijaan ovat tyyppiä ”kaikki on värähtelyä”.
Tieteellisen teorian täytyy antaa täsmällisiä ennusteita, joita voidaan sitten verrata havaintoihin. Newtonin mekaniikan oletusten avulla voidaan jo varsin vähäisillä matematiikan taidoilla laskea, mitä tapahtuu erilaisissa tilanteissa, kuten olemme koulun fysiikan tunneilla oppineet. Jos yksikin tuloksista olisi ollut ristiriidassa havaintojen kanssa, teoria olisi jouduttu romuttamaan. Karl Popper onkin esittänyt, että teorian on oltava kumottavissa eli falsifioitavissa, jotta se olisi tieteellisesti pätevä teoria. Tämä tarkoittaa, että teorian ennusteiden on oltava niin yksityiskohtaisia, että voimme sanoa, pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Tässä mielessä teoria, joka väittää, että Jumala on olemassa, ei ole tieteellinen, koska mikään koe ei voi osoittaa, että Jumalaa ei olisi olemassa.
Pseudotieteellisille teorioille on tyypillistä niiden epämääräisyys, joka sallii kaikenlaisen käsienlevittelyn: teorioita ei voi kumota, koska ne eivät johda mihinkään tuloksiin, joita voitaisiin verrata havaintoihin. Kuitenkin humpuukiteorioiden kehittäjät vaativat usein kriitikoita todistamaan, että he ovat väärässä. Tehtävä on selvästi mahdoton, mutta siitä ei seuraa, että teoriassa olisi mitään järkeä.
Tieteelliselle artikkelille on tyypillistä suuri määrä viittauksia muihin saman alan artikkeleihin. Yleensä viittaukset kohdistuvat tieteellisiin aikakausjulkaisuihin. Niiden avulla lukija voi katsoa, mitä muut ovat asiasta sanoneet ja vertailla esitettyjä tuloksia muihin vastaaviin.
Pseudotieteellisessä julkaisussa viittauksia on yleensä vain vähän tai ei lainkaan. Mikäli viittauksia ylipäätään on, ne viittaavat yleistajuisiin teoksiin, eivät tieteellisiin artikkeleihin. Vaikka suurelle yleisölle kirjoitetuissa teoksissa esitetty asia onkin usein tieteellisesti aivan pätevää, se on pakostakin yksinkertaistettua.
Tieteen demarkaatio-ongelma tarkoittaa kysymystä, miten erottaa kunnollinen tiede pseudotieteestä ja humpuukista. Aiheesta on runsaasti kirjallisuutta, enkä aio syventyä tähän laajaan aiheeseen tässä sen tarkemmin.
Utele on tyypillinen esimerkki ”teoriasta”, joka haluaa heittää menemään suuren osan nykyfysiikasta. Sellaisen teorian yhteydessä tulisi esittää ainakin seuraavat kysymykset:
Ellei se toteuta mitään näistä vaatimuksista, mitä iloa siitä on?
Utele ei läpäise mitään näistä testeistä. Todistustaakka ei ole fyysikoilla, vaan Utelen kehittäjillä. Jos he haluavat, että teoriaan suhtaudutaan vakavasti, heidän on vakuutettava muut, että se toteuttaa ainakin nämä vaatimukset. Olisi todella hämmästyttävää, mikäli he siinä onnistuvat.
Tämmöisistä asioista kirjoittaminen tuntuu joskus siltä kuin tappaisi torakkaa atomipommilla. Mutta torakat ovat sitkeähenkisiä, eivätkä niihin tehoa edes atomipommit. Voi hyvin kysyä, mitä haittaa tällaisista torakoista on. Olkoon jokaisella oikeus haaskata rahansa mihin huvittaa. Tässä tulee kuitenkin taas kerran esiin Skepsiksen toiminnan kuluttajansuojelun näkökulma.
Utelen hallitukseen nimetyillä henkilöillä on epäilemättä varaa sijoittaa muutama kymppitonni tai enemmänkin uhkapeliin, jonka he mitä todennäköisimmin häviävät. Tunnettujen talousihmisten esimerkki voi houkutella myös vähemmän varoissaan olevia sijoittamaan yritykseen rahojaan suurten voittojen toivossa. Luonnontiedettä tuntemattomien on vaikea nähdä yrityksen lepäävän täysin tyhjän päällä. Vaikka Saarni saattaakin oikeasti uskoa teoriaansa, hyväuskoisten ihmisten rahastaminen sen avulla on silti moraalitonta toimintaa. Nähtäväksi jää, katsotaanko se myös rikolliseksi.
Vaikutusvaltaisten mutta luonnontiedettä ymmärtämättömien henkilöiden ansiosta Utele on saanut näennäistä uskottavuutta. Siitä taas voi seurata, että yritys saattaa saada myös kunnan tai valtion avustuksia, jotka maksetaan kaikkien veronmaksajien varoista. Tämä on edellistä vielä vakavampi ongelma. En minä ainakaan halua, että vähäisestä palkastani maksamistani veroista annetaan rahaa ilmiselvän humpuukin tukemiseen.
Tähän on heti lisättävä, etten kannata sellaista talousihmisten ja insinöörien ajattelutapaa, että sijoituksista pitää olla välitöntä ja suoranaista hyötyä. Tiedettä on tuettava, vaikkei se usein tuotakaan mitään taloudellisesti hyödynnettäviä tuloksia, sillä uusi tieto sinänsä on arvokasta. Hölynpöly on kuitenkin osattava erottaa tieteestä.
Hannu Karttunen
Kirjoittaja on tähtitieteen dosentti, joka työskentelee Turun Yliopiston Tuorlan observatoriossa. Karttunen on Skeptikko-lehden ensimmäinen päätoimittaja.
