(engl. police psychic). Poliisipsyykikko on henkilö, joka väittää kykenevänsä auttamaan rikosten tai katoamistapausten selvittämisessä hyödyntämällä selvänäkökykyjään. Joskus psyykikot väittävät julkisuudessa auttaneensa jonkin tapauksen selvittämisessä. Kokeellisissa tutkimuksissa poliisipsyykikot eivät kuitenkaan menesty tavallisia ihmisiä paremmin, ja julkisuuteen tulleiden tapausten ”menestys” johtuu varsin tunnetuista seikoista.
Psyykikot voivat esimerkiksi tehdä lukuisia erilaisia väittämiä (esim. keksiä murhaajalle 42 erilaista nimeä), mikä lisää oikeaan osumisen todennäköisyyttä. Vaikutelma menestyksestä voidaan luoda myös jättämällä epäonnistumiset raportoimatta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen psyykikko Dorothy Allison sai suurta julkisuutta ilmoittamalla, että eräs kadonnut viisivuotias löytyisi puolen vuoden sisällä. Kymmenen vuoden jälkeenkään poikaa ei oltu (valitettavasti) löydetty, mutta julkisuudessa ei raportoitu Allisonin epäonnistumisesta.
Vaikutelma onnistumisesta voidaan luoda myös tulkitsemalla esitettyjä väitteitä väljästi tapauksen selviämisen jälkeen. Esimerkiksi ”etsitty henkilö löytyy suuren veden ääreltä” voidaan tulkita osumaksi, vaikka kadonnut löydettäisiin joesta, järveltä, rannikkokaupungista tai asunnosta, jossa on uima-allas. Vieläkin pidemmälle voidaan päästä tulkitsemalla aineisto symbolisesti. Esimerkiksi edellä mainittu Dorothy Allison ilmoitti erään kadonneen teinipojan vanhemmille pojan kuolleen ja löytyvän lentokentän läheltä. Todellisuudessa pojasta oli tullut uskonnollisen kultin jäsen, ja hän asui Pan Amin rakennuksen vieressä. Psyykikon mukaan hän oli ollut oikeassa, koska poika oli ”emotionaalisesti kuollut” ja Pan Am -talon katolla oli helikopterin laskeutumispaikka. Menestykseen on yritetty myös vaikuttaa epärehellisin keinoin: alankomaalaisen parapsykologian professorin W. Tenhaeffin on todettu väärentäneen tutkimusraporttia, jotta poliisipsyykikko Gerard Croisetin kyvyt olisi todistettu aidoiksi.
Tarkasteltaessa psyykikkojen suhdetta viranomaisiin usein selviää, etteivät poliisiviranomaiset — jos psyykikkojen nimeämiä viranomaisia ylipäätään on olemassa — ole kuulleetkaan kyseisestä psyykikosta, tai että psyykikon antamat tiedot ovat olleet hyödyttömiä tai poliisin kyllä ratkaisseen rikoksen, mutta ilman psyykikon antamia tietoja.
Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus poliisiviranomaisten suhtautumisesta psyykikkoihin, joka kattoi 50:n suurimman kaupungin poliisilaitokset. Tutkimuksen mukaan 31 (65% vastanneista) poliisilaitosta ei ollut käyttänyt psyykikkojen apua, kun taas 17 (35%) käytti tai oli käyttänyt. Kun psyykikkoa oli käytetty, tapauksista yhteensä 25 (89%) oli henkirikoksia ja katoamistapauksia. Seitsemässä (17.5%) poliisilaitoksessa psyykikkojen antamaan tietoon suhtauduttiin eri tavalla kuin muiden antamaan, mutta 33:ssa (83%) ei. 26 (100%) poliisilaitosta kielsi psyykikkojen antamien tietojen olleen yhtään sen hyödyllisempiä kuin muidenkaan vihjeiden. Poliisilaitoksista 39 (95%) kielsi psyykikkojen antaman tiedon olevan arvokkaampaa kuin muiden antama tiedon.
Edellä esitellyn tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, etteivät ainakaan yhdysvaltalaiset poliisiviranomaiset katso tarvitsevansa psyykikkojen apua tai arvostavansa heidän antamaansa tietoa. Tämä koskee myös FBI:tä, joka näkee psyykikkojen antamat tiedot epäluotettavina. Scotland Yardkaan ei hyödynnä psyykikkoja tutkinnassa.
Jotkut poliisit ovat ilmaisseet, että psyykikoista on itseasiassa haittaa tutkimuksille. Tämä ei olekaan ihmeellistä, sillä poliisien työhön kuuluu varmistaa annettuja vihjeitä, ja kun viranomaiset saavat vihjeitä 100:lta, 1000:lta tai jopa 20 000:lta apuaan tarjoavalta, niin ongelma on ilmeinen. Samoin ”lahjakkaiden” psyykikkojen vihjeet voivat johtaa tutkimusta harhaan. Usein heitä kuunnellaankin ainoastaan omaisten toiveesta. Eräs yhdysvaltalainen poliisi on todennut tilaanteesta yhteenvetävästi: ”20 vuoden kokemukseen perustuen minä en ole vielä nähnyt yhtään merkittävää psyykikolta saatua tietoa. Informaatio on yleensä vääristynyttä, tutkimuksellisesti arvotonta ja epätarkkaa. He häiritsevät tutkintaa ja kääntävät usein huomiota tutkimuksen pääsuunnasta.”
Oman haittansa psyykikkojen käytöstä tutkimuksissa tuo syyttömien syyttäminen: haluaisitko sinä syyttömänä joutua epäiltyjen — tai tuomittujen — listalle siksi, että joku psyykikko on saanut näyn? On myös olemassa tapauksia, joissa psyykikko itse on joutunut syytettyjen penkille kuvailtuaan tapahtumia hieman liian tarkkaan. Joskus on myös paljastunut, että ”psyykikot” eivät aina ole täysin turhaan syytettyinä, sillä jotkut heistä ovat tehneet rikoksen ja sen jälkeen menneet poliisiasemalle kertomaan epätavallisen tarkasta ”näystään”.
Katso: Nostradamus, Michel de; Parapsykologia; Suurten lukujen laki.
Kirjallisuutta: Emery 1988a, 1988b; Hines 1988; Rowe 1993; Sweat ja Durm 1993; Wiseman West ja Stemman 1996.