(engl. psychoculture). Psykokulttuurilla tarkoitetaan kliinisen psykologian ja psykiatrian käsitteiden, teorioiden ja sanontojen leviämistä maallikkojen piiriin. Usein nämä käsitteet ja teoriat ovat kuitenkin joko vanhentuneita tai virheellisiä.
Joskus psykokulttuurisia teorioita käytetään myös poliittisten tai uskonnollisten näkemysten perustelemiseen. Esimerkiksi vaaleissa tappiolle jääneet voivat väittää äänestäjien omanneen huonon itsetunnon, valtaa pitävät poliitikot voidaan määritellä aivosairaiksi tai psykouskonnolliset johtajat voivat puhua epäterveestä uskosta. Tieteellisvaikutteisten puhetapojen avulla pyritään siis todentamaan vastakkainen, ei-toivottu näkemys näennäisen objektiivisesti sairaaksi. Vastaavasti tämä vihjaa — ainakin piilotetusti —, että oma poliittinen tai uskonnollinen näkemys on ”psyykkisesti terve”.
Mutta sairauskäsityksemme — olivatpa sairaudet sitten ”psyykkisiä” tai ”fyysisiä” — ovat muiden arvoväittämien tapaan riippuvaisia omista ja sosiaalisista haluistamme. Toisin sanoen esimerkiksi jokin tietty poliittinen tai uskonnollinen näkemys ei ole objektiivisesti epäterve tai sairas, vaikka tällainen vaikutelma halutaan antaa. Kuten sosiologi Janne Kivivuori on todennut: ”Psykokulttuurinen aikamme ei ole sosiaalisten normien jälkeistä aikaa, vaan aikaa, joka mielellään puhuu normeistaan ikään kuin ne olisivat psyykkisen terveyden vaatimuksia.”
Katso: Humen giljotiini; Mielimyytti.
Kirjallisuutta: Kivivuori 1996, 1999a, 1999b; Pietikäinen 2000; Selin 1999a.