(engl. abduction). Havainnot avaruusaluksista ja -olennoista eivät rajoitu vain havaintoihin ja valokuviin lentävistä lautasista, sillä on olemassa ihmisiä, jotka kertovat joutuneensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Vuonna 1979 heitä oli ilmeisesti vain noin 200, mutta vuonna 1992 julkaistun tutkimuksen mukaan siepattuja oli Yhdysvalloissa jo 3,7 miljoonaa! Viimeksi mainittua Roper-järjestön julkaisemaa tutkimusta on kuitenkin arvosteltu muun muassa siksi, että tulos perustuu epäsuoriin kysymyksiin (esim. tyyliin ”Kuinka usein olet löytänyt outoja arpia kehostasi, joiden alkuperää sinä tai muut eivät tiedä”). Myöntävät vastaukset näihin epäsuoriin kysymyksiin eivät välttämättä kerro sieppauksesta.
Skeptikko Philip Klass on todennut: ”Jos oletetaan, että ufosieppaukset alkoivat syksyllä 1961 Betty ja Barney Hillillä, ja sen jälkeen ET:t ovat siepanneet 3,7 miljoonaa amerikkalaista, tämä tarkoittaa, että keskimäärin 340 amerikkalaista on siepattu joka päivä viimeisen 30 vuoden aikana. Koska useimmat ufosieppaukset (väitetysti) tapahtuvat öisin, tämä tarkoittaa, että (keskimäärin) yksi amerikkalainen on siepattu kahden minuutin välein joka yö viimeisen 30 vuoden aikana.”
Sieppauskokemukset tapahtuvat usein yöllä. Henkilö menee nukkumaan. Sitten hän huomaa avaruusolennon tai hän vain tuntee, että joku on samassa huoneessa. Ehkä tuo jokin koskettaa häntä, tai estää häntä hengittämästä. Henkilö ei pysty liikkumaan. Tämä aiheuttaa luonnollisesti ahdistusta.
Sitten hänet viedään avaruusalukseen, jossa on leikkaussalia muistuttava tutkimushuone. Usein hänet riisutaan ja asetetaan tutkimuspöydälle tutkittavaksi. Hänestä voidaan ottaa näytteitä. Miehiltä otetaan spermanäytteitä; naisilta otetaan tai heihin laitetaan munasoluja. Jotkut siepatut ovat kertoneet harrastaneensa seksiä avaruusolentojen kanssa.
Siepattuun voidaan myös asentaa implantti eli siirrännäinen. Siirrännäinen on pieni metalliesine, jonka avulla avaruusolentojen uskotaan seurailevan siepattua. Uskotaan, että niillä voidaan myös vaikuttaa siepattujen tunnetiloihin.
Sieppauksen aikana avaruusolennot kommunikoivat siepatun kanssa telepaattisesti. Hänelle voidaan esitellä alusta, tai kertoa viesti esimerkiksi luonnon uhanalaisuudesta. Lopuksi siepatun muistot pyyhitään pois ja hänet palautetaan takaisin.
Aluksi siepattu ei ehkä muista muuta kuin että yöllä tapahtui jotain outoa. Sitten hän ehkä menee ahdistuneisuuden tms. vuoksi hypnotisoitavaksi, ja sieppauskokemus palautuu hänen mieleensä. Ehkä hän ryhtyy ottamaan selvää ufoista ja sieppauskokemuksista, ja liittyy ufosiepattujen muodostamiin ryhmiin, tai hän ryhtyy innokkaaksi luonnonsuojelijaksi.
Ovatko nämä kokemukset ja muistot todellisia? Meillä ei vielä ole mitään syytä olettaa, että muiden sivilisaatioiden edustajia olisi käynyt Maassa. Niiden vierailuista — tai edes olemassaolosta — ei ole päteviä todisteita (esim. ufohavainnot, ufokuvat, paleokontaktitutkimus; SETI-tutkimusohjelmat). Ekstraterrestiaalista alkuperää olevien siirrännäisten olemassaoloa ei ole koskaan pätevästi osoitettu. Avaruusolioiden viestit eivät myöskään viittaa todellisiin kontakteihin, sillä niissä ei ole kerrottu mitään sellaista, mikä osoittaisi ekstraterrestiaalista tietoa.
Sieppauskokemukset ja -muistot eivät siis näytä olevan todellisia siinä mielessä, että avaruusoliot olisivat todella siepanneet ihmisiä. Tarkoittaako tämä sitä, että ”siepatut” valehtelevat? Vaikka näinkin voi joissakin tapauksissa olla, useimmiten he eivät valehtele. Tästä kertoo esimerkiksi se, että nämä kokemukset voivat olla hyvin traumatisoivia ja niillä voi olla erittäin negatiivisia vaikutuksia ”siepatun” elämään (esim. avioero).
Entä ovatko ”siepatut” mielisairaita? Kärsivätkö he esimerkiksi skitsofrenisistä hallusinaatioista? Yleinen näkemys on, että ”siepatut” eivät pääsääntöisesti ole mielisairaita: he vaikuttavat aivan normaaleilta ihmisiltä, epätavallisia sieppauskokemuksia lukuunottamatta.
Voisiko kaikki olla vain unta? ”Siepatut” kuitenkin väittävät, että he ovat aivan hereillä sieppauksen aikana. Toisaalta jotkut unet voivat tuntua herättyäkin hyvin todenmukaisilta. Lisäksi ns. valveunet voivat selittää useimmat sieppauskokemukset.
Valveunia nähdään vaivuttaessa uneen tai herättäessä. Ne syntyvät unen ja valveen sekoittuessa toisiinsa. Tällöin henkilö voi kokea avaruusolion, enkelin tai kummituksen omassa makuuhuoneessaan. Hallusinaatioiden lisäksi henkilö voi kokea, ettei hän pysty liikkumaan (ns. unihalvaus). Nämä valveunen ja unihalvauksen piirteet johtuvat siitä, että henkilön aivot eivät ole siirtyneet selvästi valvetilasta unitilaan tai unitilasta valvetilaan.
Mutta ufosieppauksia ei tapahdu vain makuuhuoneissa, vaan myös autoa ajaessa. Mikä voisi selittää nämä kokemukset? Jos tekee jotain yksitoikkoista asiaa pitkään, pian ei välttämättä enää kiinnitä huomiota siihen mitä tekee, vaan asioita hoidetaan automaattisesti alentuneessa aktivaatiotilassa. Tämän seurauksena henkilölle ei muodostu tapahtumista pitkäkestoisia muistikuvia.
Tällaisia tilanteita voi syntyä, kun ajaa pitkään maantiellä (ns. maantiehypnoosi; engl. highway hypnosis). Tuloksena on kokemus ”puuttuvasta ajasta”. Puuttuvan ajan uskotaan kertovan sieppauksesta ja muistojen poispyyhkimisestä, mutta kyse voi siis olla vain alentuneesta aktivaatiotasosta ja sen vaikutuksesta muistiin.
Mutta miksi nämä ihmiset ryhtyvät kuvailemaan avaruusolentoja ja -aluksia? Vastaus löytyy hypnoosista. Useimmat, ehkäpä 70% sieppauskokemuksista paljastuu hypnoosi-istunnoissa. Hypnoosi ei kuitenkaan ole kuninkaallinen tie totuuteen, vaan henkilö voi hypnotisoitunakin valehdella tai rakentaa todelta tuntuvan muiston. Hypnoosiin liittyy voimakkaasti mielikuvituksen käyttö, ja kuten psykologi Robert Baker on todennut: ”Kun mielikuvituksen päästää valloilleen, kaikki on mahdollista”.
Hypnoosissa sosiaalisilla odotuksilla on suuri merkitys. Jos hypnotisoitava tai hypnotisoija uskoo kyseessä olevan (edes mahdollisesti) ufosieppauksen, tämä usko voi johdatella hypnoosin lopputulosta riippumatta todellisista tapahtumista. Toisin sanoen hypnoosissa voidaan tuottaa valemuistoja, tahattomastikin. Ja aivan kuten valveunessa, niin myös hypnotisoituneena kuvitteelliset kokemukset voivat tuntua täysin aidoilta. Lisäksi hypnoosia pidetään yleisesti salaisuudet selvittävänä menetelmänä, mikä vahvistaa uskoa sen avulla ”palautettuihin muistoihin”.
Mutta entäpä ne tapaukset, joita ei ”palauteta muistista” hypnoosin avulla? Ne voivat olla muistettujen valveuni- ja unihalvaus-kohtauksen aiheuttamia. Lisäksi kyse voi olla henkilöistä, joilla on ns. fantasiaan taipuvainen persoonallisuus.
Yleinen käsitys on, että ”siepatut” eivät ole mielisairaita. Psykologi Robert Baker on kuitenkin huomauttanut, että yleensä ”siepattuja” ei tutkita perusteellisesti. Tällöin ei-kliiniset erikoisuudet voivat jäädä huomaamatta. Muutamat tutkimukset vahvistavat, että ”siepatut” eivät ole mielisairaita. Mutta eräässä tällaisessa tutkimuksessa psykologi Elizabeth Slater huomasi, että vaikka ”siepatut” eivät olleet psykoottisia tai muuten mielisairaita, he eivät ”edustaneet tavallista poikkileikkausta väestöstä”. Heillä oli taipumusta ohimeneviin kokemuksiin, joissa heidän ajattelunsa vääristyy ja kosketus todellisiin tapahtumiin katoaa hetkellisesti. Tämän Slater havaitsi tietämättä, että tutkittavat olivat ”ufosiepattuja”.
Baker onkin esittänyt, että sieppauskokemukset olisivat fantasiaan taipuvaisen persoonallisuuden ilmentymiä. Tällaiseen persoonallisuuteen liittyy useita ominaisuuksia kuten hyvä hypnotisoitavuus, kuviteltujen aistimusten kokeminen todellisina, kehostapoistumiskokemukset ja valveunien kokeminen. He eivät (välttämättä) ole ns. mielisairaita, vaan heillä on vain erityisen voimakas mielikuvituselämä.
Läheisille tämä erikoisuus voi olla hyvinkin selvä. Kun Whitley Strieberin, ufokontaktihenkilön ja mielikuvitusrikkaan kirjailijan, vaimoa haastateltiin, hän totesi:
” ’Whitley näki silloin paljon sellaista mitä minä en nähnyt.’
’Yrititkö etsiä sitä?’
’Oi, en. Koska tiesin, ettei se ollut totta.’
’Mistä tiesit, ettei se ollut totta? Whitley on melko selväjärkinen tyyppi…’
’Eikä ole’ …
’Et siis ollut yllättynyt, kun kuulit Whitleyltä, että hän näkee (suuren kristallin taivaalla)?’
’En.’ ”
Skeptikko Joe Nickell on todennut, että ainakin jotkut John Mackin kirjassa Ufosieppaukset (1997) kuvatuista henkilöistä omaavat fantasiaan taipuvaisen persoonallisuuden kriteerit. Samoin Do ja Ti, ufokultti Taivaanportin johtajat omasivat Nickellin mukaan tällaisen persoonallisuuden.
Mutta miksi kuvaukset sieppaajista ovat niin yhdenmukaisia? Länsimaisen kulttuurin piirissä eläneelle ei tuota vaikeuksia rakentaa kuvaa stereotyyppisestä avaruusolennosta. Esimerkiksi psykologi Susan Blackmoren tutkimus osoitti, että henkilöillä, joilla oli enemmän sieppaukseen viittaavia kokemuksia, ei ole muita tarkempaa kuvaa harmaasta humanoidista. Sen sijaan television katselun määrä kertoi kuvauksen tarkkuudesta. Toisin sanoen massamedia tuottaa käsityksemme avaruusolioista, eivät sieppaukset.
Tätä teoriaa tukee se, että eri aikoina on ilmennyt ufosieppausten kaltaisia kokemuksia, joita on tulkittu kulttuurisen ympäristön mukaan. Esimerkiksi Englannissa valveunissa on esiintynyt vanha noita. Historioitsija Michael Sturma on puolestaan osoittanut, että ufosieppaustarinat muistuttavat mielikuvituksellisia kertomuksia, joissa Pohjois-Amerikan intiaanit sieppaavat eurooppalaisia tunkeutujia. Nämä olivat suosittuja Yhdysvalloissa 1700- ja 1800-luvuilla.
Yhteenvetäen voi sanoa, että ufosieppauksissa ei ole kyse hulluudesta, vaan siitä, että ihmismieli leikkii kanssamme. Maantiehypnoosi, valveunet ja unihalvaus, fantasiaan taipuvainen persoonallisuus, usko avaruusolioiden vierailuihin, tätä uskoa rakentava kulttuuri sekä hypnoosin käyttö selittävät todellisilta tuntuvia abduktiokokemuksia.
Näiden selitysten ulkopuolelle jäävät tapaukset, joissa useat henkilöt kertovat samanaikaisesta sieppauksesta, ja kyse ei ole valehtelusta tai hypnoosin avulla palautetuista ”muistoista”. Mutta näissäkin lienee kyse psykologisista ilmiöistä.
Katso: Fantasiaan taipuvainen persoonallisuus; Hill, Betty ja Barney; Mack, John; Ufo; Valveuni.
Kirjallisuutta: Baker 1987, 1990; Dawes ja Mulford 1993; Ellis 1988; Emery 1996; Genoni 1995; Goertzel 1994; Hilgard 1981; Huston 1992; Häkkinen 1997a; Klass 1981, 1993; Kuure Kyröläinen Nyman ja Piironen 1993; Nickell 1996a, 1998a; Ollikainen 1995, 1999b; Reisner 2001; Schick ja Vaughn 1995; Shermer 1997d; Stires 1993; Sturma 2000.