Skeptikko · Skeptikko 1/2008
PJ:n palsta
Hienoa, että muistitte maksaa jäsenmaksunne ja luette nyt vuoden ensimmäistä lehteä. Maksamattomille jäsenillemme toimitamme lehdet telekineettisesti; se on ilmaista, mutta osoitteen suhteen paljon epävarmempaa kuin posti. Mitä enemmän meillä on maksavia jäseniä sitä laadukkaampaa lehteä pystymme tarjoamaan. Julistankin nyt uuden jäsenhankintakampanjan: viekää lehti työpaikallenne ja osallistukaa kahvipöytä-
tee hyvä työ: lahjoita nils Mustelinin Rahastolle
Rahaston tarkoituksena on antaa taloudellista tukea Skepsiksen toimialaan liittyvään tieteelliseen työhön ja julkaisutoimintaan. Rahastoa hoitaa Skepsis ry:n hallitus, joka kutsuu 3-5 henkilöä rahaston johtoryhmään. Rahaston kartuttaminen tapahtuu lahjoituksilla, yhdistyksen talousarvion ulkopuolisilla tilapäisillä tuloilla, rahaston pääoman vuotuisella korolla ja yhdistyksen hallituksen päätöksellä yhdistyksen muista varoista tai ylijäämistä.
Rahaston tili: Aktia 405529-2108216.
keskusteluun. Kun 2000 jäsentä on saavutettu, tarjoan palkkioksi kaikille pullakahvit tieteiden talolla Skepsiksen yleisötilaisuuden yhteydessä.
Tarvitsemme myös aktivismia. Teidän ei tarvitse kahlita itseänne huuhaakauppojen oville, vaan ottakaa esimerkiksi reilusti yhteyttä, jos vaikka kynä pysyy kädessänne. Lisäksi tarvitsemme uusia ideoita ja rekvisiittaa, jotta voisimme esitellä toimintaamme tulevaisuudessa. Hengen ja Tiedon messut jäävät toistaiseksi vain Hengen messuiksi.
Järjestäjät eivät ”katsomuksellisista syistä” anna meille kunnollista esittelypaikkaa, vaikka olemme olleet maksavia asiakkaita jo vuosia.
Paikallistoiminnan edistäminen on myös sallittua. Osallistukaa paikkakuntanne toimintaan ja jos sellaista ei ole, ryhtykää toimeen. Apua saa pyytää allekirjoittaneelta.
Huuhaa on saanut pysyvän sijan verovaroin rahoitettavissa aikuisopistoissa. Kun asiaa viimeksi kirjallisesti arvostelin, otin esimerkiksi Vantaan aikuisopiston reikikurssit. Opiston rehtori puolustautui vastaamalla, että koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, reiki on joillekin totta. Niinpä, vaikka joku kokisikin reikin todeksi, sillä ei liene tekemistä sen toimivuuden kanssa.
Toki me kaikki hahmotamme maailmaa vain ja ainoastaan aivojemme kautta. Kokemukset ovat yhtä vaikuttavia, olivatpa ne totta tai eivät. Huuhaan kauppiaat tietävät tämän. Patologinen valehtelija, joka kertoo tapailevansa enkeleitä, löytää kyllä ihailijansa, jotka ovat valmiita maksamaan kuullakseen lisää ihmeellisiä tarinoita ja tuntemaan siinä samalla parantavia energioita.
Emmehän me skeptikot toki halua kieltää ihmisiltä kokemuksia, vaan vastustamme

Skepsis toimii
- HuHTiKuuTA: Autoilu ja huuhaa. Miten autot ovat muokanneet yhteiskuntaa? Minkälaista huuhaata on myyty autoilijoille ja mitä huuhaa-käsityksiä liittyy autoiluun? Reijo af Heurlin. Tieteiden talo, Helsinki, Kirkkokatu 6, klo 18-20.
moraalittomia huijareita, jotka käyttävät ihmisiä hyväkseen. Kansaopistojen tarkoitus on valistus, ei huuhaan levittäminen – tuntui se kuinka kivalta tahansa.
Keskusteluissa nousee säännöllisesti esiin, miksi emme suhtaudu skeptisesti myös uskontoihin, nehän ovat täynnä paranormaaleja väitteitä. Emme puutu yleensä uskontoihin, elleivät niiden väitteet ole empiirisesti todennettavissa. Esimerkiksi ID-kreationismi sisältää tutkittavia tieteellisen tiedon kanssa ristiriidassa olevia väitteitä.
Tulemme jatkossakin korostamaan rationaalisuutta ja kriittistä ajattelua. Erityisesti meidän tulee panostaa kriittisen ajattelun edistämiseen kasvavan nuorison parissa. Tulemme mielellämme kertomaan toiminnastamme mille tahansa oppitunnille.
Kaikessa viisaudessamme pyrimme tukeutumaan rationaalisuuteen jokapäiväisessä elämässämme, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta; rakastuminen panee pään sekaisin paatuneemmaltakin skeptikolta, vaikka tiedämme sen olevan vain dopamiini-/ serotiinisoppahäiriö aivojen viestinnässä.
Siksi toivotankin teille hulvatonta kevättä.
teen laitokselle. Ilmoittautumiset Anna-Liisa Räihälle: www.secretary@skepsis.fi., 09 – 698 1976. Helsinki, Erik Palménin aukio 1, klo 17:30 -
16.-17. TouKoKuuTA: Skepsis on mukana Yöttömän yön kirjamessuilla. Oulu, Raksilan Messukeskus, http:// Enqvist. www.pohjois-suomenmessut.fi/messuoh- Kaarlen- jelma.pdf.
- HuHTiKuuTA: Pimeä energia – mysteeri? Kari Pääkirjasto, Oulu, Pakkalan sali, väylä 3, klo 17.30-19.30.
Pertti Laine
kaikkiin Skepsiksen Järjestämiin Tilaisuuksiin* 8. Toukokuuta: on Vapaa Pääsy Ja Kaikki Kiinnostuneet Ovat Skepsiksen Kevätretki Kumpulaan, Ilmatie- *tervetulleita!
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2008. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Älä usko kaikkeen mitä ajattelet
Elvis elää – Helsingin yliopistolla
Aave kännykässä?
Syyskuun 11. ja oudot salaliittoteoriat
Minä, skeptikko: Pertti Laine
Toimitusneuvoston paluu
Skepsikseen tunkua
Lupaako mainos liikaa?
Varo luonnonjalokiviä!
Onko WLAN-säteilyn havaitseminen paranormaali kyky?
Kännyköiden säteilyvaikutuksia tutkittu porsailla ja ihmisillä
Ihme juttuja
